Noin tunti-pari eilisen vuodatuspostaukseni jälkeen huomasin seisovani kettunannalaatikon edessä. Mielessä kävi, että pitäisiköhän ihan vaan pikkiriikkisen maistaa, mutta samaan syssyyn pohdin sitä, miten mä JUURI hetki sitten olin päättänyt että tänään on aika taas looettaa mässäily. Voi luoja miten otti aivoon oma kurittomuus.
Päätin jättää kettunannat rauhaan ja siirryin ihan muihin puuhiin. Lounaaksi kiskaisin makkarakeittoa ja näkkärin päälisillä...ja parin tunnin päästä oli pakko saada lisää ruokaa. Tässä kohtaa koeteltiin taas naista. Miten helppoa olisi ollut ottaa pari leipää naamaan (ja muutama kettunanna) mutta päätin että senvertaa jaksan odottaa että saan salaatin väännettyä. Ja niin tein.
Salaatin jälkeen oli sellainen olo, että tunsin ns. syöneeni. Iltaa varten olisi sitten vielä jälellä rahka, joka onkin hyvää herkkua
Lähdin kaupoille ja ohitin siellä useamman sellaisen hyllyn, jossa oli houkutuksia. Mikäli olisin ostanut maksamakkaraa, olisin takuuvarmasti sortunut vaaleaan pullahöttöleipään, sillä maksamakkara höttöleivän kanssa on IHANAA! Joten päätin jättää sen maksamakkaran ostamatta.
Kotimatkalla mies soitti ja sanoi, että nuorimmainen pitää viedä välittömästi päivystykseen. Ajoin sitten tuhatta ja sataa kotiin, nappasin muksun kainaloon ja mentiin pikavauhtia päivystykseen. Ilta sujui siis varsin vauhdikkaissa merkeissä, eikä siinä juuri ruokaa ehtinyt ajattelemaan.
Kotiin päästyämme ruokin nuorimman ja otin hänet viereeni nukkumaan. Tarkoitukseni oli kyllä laittaa astianpesukone ja pyykkikone päälle, mutta kuinkas sitten kävikään...nukahdin ennen kymppiä.
Jos jotain positiivista eilisestä katastrofi-illasta, niin eipähän tullut syötyä edes sitä rahkaa ja untakin kiskoin aika tarkasti sen 10 tuntia...ja aamupaino oli kiva...ja BMI oli siirtynyt ihan älyttömän kivoille lukemille
