** HELMIKUUN HURMAAJAT ** marraskuussa

mäkin tossa noin tunti sitte sain rokotteen,hetki pistämisestä kättä jomotti ihan vähän mutta nyt ei sitäkään enää..muita oireita ei ole ainakaan vielä.nyt se on otettu sitten,ei tarvi pähkäillä enää ja oli kyllä aikamoinen ruuhka sielä rokotuspaikassa,tosin rokotettiinhan siellä alle 3-vuotiaat riskiryhmään kuuluvatkin mutta suurin osa tais olla silti raskaana olevia.mutta en siltikään sitä sano etteikö mua mietitytä että teinkö oikeen ratkasun,aika näyttää.
 
Suuri kiitos Develly uudesta pinosta!

high5 :hug: ja paljon jaksamista!

Täällä on ollut melkoinen ahdistuspäivä tänään. Meillä on vuodenvaihteessa muutto toiselle paikkakunnalla, eikä mistään ensi vuonna odottavasta ole tietoa, ei asunnosta, miehen töistä, minun äitiyspäivärahani määrästä, synnytyssairaalasta... :ashamed: Mies on tehnyt kaikkensa etsiäkseen töitä, ja tiedän sen, mutta siitä huolimatta muistutan häntä asiasta aivan liian usein ja aiheutan hänellekin lisää turhia paineita. Pitäisi vaan ajatella, että kaikki on tehty mitä voidaan, ja asioilla on ollut tähänkin asti tapana järjestyä. Jotenkin tämä raskaus on tehnyt musta entistäkin huolehtivaisemman ja kaikki asiat tuntuu niiiiin paljon suuremmilta kuin ne oikeasti ovat.

Nukkumisesta Olen itse kuvitellut nukkuvani kyljellään, mutta mies sanoi eilen, että 90% yöstä nukun selällään tai mahallaan. Mahallaan olo onnistuu vielä jotenkuten ja selällään olo ei tunnu lainkaan tuskalliselta. En siis ole huolissani asiasta, eiköhän keho ilmoita, kun jokin asento on paha, tai sitten mies löytää mut jonakin aamuna tajuttomana selällään nukkumisen ansiosta. :LOL: Ei vaan, luotan siihen, että kroppa osaa kertoa, mikä on hyväksi tai pahaksi.

Vähän hassu kysymys, mutta oletteko te rasvailleet välilihaanne? Olin pitänyt tuota välilihan rasvausta aivan höperönä touhuna, mutta kätilöksi opiskeleva ystäväni sanoi tänään, että päivittäin Ceridal-öljy rasvaus voi ihan oikeasti vähentää repeämiä synnytyksessä. Niinpä päätin lähipäivinä suunnistaa apteekkiin ostamaan tuota öljyä ja aloittaa voitelemisen. Mies katselee mua taas kuin hullua.

Huomenna on paluu töihin viikon vapaan jälkeen, kadonnutta motivaatiota voisi kohta lähteä etsimään vaikka lenkkipoluilta.

Ikuisuus ja masukki 24+4 :heart:
 
Selällään nukkumisesta piti tulla pikaisesti kirjoittamaan. Minä ainakin uskon, ettei tuo ole ihan tuulesta temmattua tietoa. Minulle on tullut yhden ultrauksen aikana hengenahdistus ja hurja verenpaineen nousu, kun makasin täysin selälläni. Tilanne kyllä tasoittui, kun istuin hetken selkä suorassa. Tuon jälkeen minua ei ole kyllä ultrattu ihan täysin makuulla. Yötkin nukun pääty tyynyillä kohotettuna ja kyljelläni. :attn: Mutta luulen kyllä, että näihin asioihin vaikuttaa monet asiat; ihmisen rakenne, kunto... Enkä tosiaan jaksa uskoa, että kukaan menee yön aikana ihan yht`äkkiä tajuttomaksi. :LOL: Sitä hengenahdistusta minkä itse koin ei voinut olla huomaamatta ja siihen oli pakko reakoida heti. :attn:

Tänne ei kuulu mitään ihmeitä. Vauva on toisinaan aktiivinen. Tuntuu, että pojulla on jo jonkinlainen rytmi. Kellosta katsoen voisi sanoa, että milloin hän alkaa potkuharjoitukset. :heart: Tänään jaksoin jopa pestä vauvan vaatteita, mutta silitys ja viikkaaminen jää huomiselle. Toisinaan harmittaa tämä oma jaksaminen, kun pienet ponnistelut vaativat niin paljon lepoa. :( :'( Mutta kun nyt vaan olo olisi ihan siedettävä, niin olisin enempi kuin tyytyväinen.

-mervi-elina ja poju rv 23+6
 
Huomenta! Yö meni oikealla kyljellä nukkuen, illalla oli vasen käsivarsi rokotteen jäljiltä TOSI kipeä. Ei voinut edes kaukosäädintä nostaa. :) Mutta nyt aamulla on jo paljon parempi, vain vähän lihaskipua. Ehkä tää meni tällä?

ikuisuus, en tiedä auttaako öljyäminen repeämiin, mutta kokeile ihmeessä. Viimeksi öljysin, mutta eipä se episiotomian tarvetta estänyt... Nyt ostin tuota Ceridal-öljyä jo kesällä neuvollääkärin suosituksesta, kun mulla oli niin arat ja herkästi rikki menevät limakalvot. Siitä asti ollaan käytetty tuota öljyä liukasteena ja tuntuu auttavan. Pistä siis mies rasvailemaan, niin voi yhdistää hyvin ja hyödyn :)
 
Mini77, kiitos ceridalin käyttökokemuksista! Ja mulla kaikki rokotuksesta ilmenneet haitat rajoittuivat käden kipeytymiseen.

Mulla on ihan kamalia ongelmia rintaliivien löytämisessä. Rinnat on niin turvonneet ja kasvaneet, ettei vanhat liivit mene enää päälle, mutta kun uusiakaan ei meinaa löytyä. Mulla on rinnanympärys normaalisti liiveissä 65 tai 70, eikä se nytkään ole vielä mihinkään muuttunut. Yritin katsella sellaisia kaarituettomia liivejä, joita voisi imettäessäkin sit käyttää, mutta niitä ei tunnu löytyvän tuolla 70 ympäryksellä mistään normaalikaupoista. Muutenkin kaikki nätit liivit on aina epäsopivia. Kyllähän 70 ympäryksellä löytyy jotain aa- ja a-kuppeja, mutta kun mulla on normaalistikin C-kupin rinnat.

Mitenkäs muuten muilla, kastetaanko lapsi vai annetaanko nimi muuten? Meistä miehen kanssa kumpikaan ei kuulu kirkkoon, niin pidetään lapselle sitten aikanaan nimenantojuhlat. Vaan viime aikoina olen alkanut miettimään, että miten niistä saisi sellaiset kivat ja juhlavat, vaikkei kukaan olekaan puhumassa mitään. Onko jollain kokemusta nimiäisjuhlista, miten olette juhlan toteuttaneet?

Viime yönä heräsin aivan sietämättömään suonenvetoon. Huusin kuin hullu ja yritin miehen kanssa jotenkin saada sitä kipua helpottamaan. Olen viikon ajan unohtanut ottaa vitamiinitabletteja, josko niiden ottaminen nyt taas helpottaisi vaivaan.

Nyt tämä neiti lähtee painamaan kohti työiltaa. :wave:
 
Possurokotteen sain eilen samalla käynnilla pojan kausi-influenssarokotteen kanssa, eikä ainakaan vielä ole tullut mitään oireita hauiksen jomotuksen lisäksi. Tottakai tarkkailen koko ajan vauvan liikkeitä kuin haukka, mutta ihan normaalisti se tuntuisi tuolla potkuttelevan.

Selällään nukkuminen ei aiheuttanut mulle ekassa raskaudessa lyhyinä annoksina mitään tuntemuksia. Muutaman kerran tosin heräsin keskellä yötä aivan hiessä sydän takoen ja päättelinkin tuosta, että nyt se vauva painaa sitä suonta, missä täälläkin on ollut puhetta. Kroppa kuitenkin ilmoitti, kun olo alkoi huonontua ja heräsin, ennen kuin mitään pahempaa ehti tapahtua. Tässä raskaudessa en ehdi selällään kauan lotjottaa, kun mies jo tökkii hereille mun kuorsauksen takia B) Ennen ekaa raskautta en kuorsannut, mutta raskaus ilmeisesti löysensi mun kaulaakin niin, että siitä lähtien hetkikin selällään nukkumista saa krohinan alkamaan, olin sitten raskaana tai en!

Itse en öljynnyt ekan raskauden aikana alakertaa, vaikka aiheesta täältä palstalta luinkin. KYS:llä kätilöt sit voiteli koko ajan synnytyksen edetessä aivan vauvan syntymään asti. Välilihaa ei tarttenut leikata eikä tikkejäkään tullut yhtään, vain mustelmia. Jotenkin vain mutu-tuntuma mulla on, että tuo voitelu ei kovin hirveästi etukäteen auttaisi. Eniten merkkaa varmaan henkilökohtainen ihon venyvyys ja välilihan kireys.

Jospa lähtisi tästä taas syömään :p

T. Mavi ja poika 1 v 7 kk:tta sekä vauva 24+4
 
Meillä on ilmeisesti tässä muutto edessä vielä ennen vauvan syntymää, koska meidän naapurin kanssa eläminen ei ota onnistuakseen enää mitenkään :ashamed: Se uhkailee mua ja lapsia sekä muutenkin terrorisoi tätä meidän elämistä ihan jatkuvasti. Kukaan tässä ei mahda asialle mitään, koska he ovat tässä ns. isännöitsijöitä ja siten mistään ei oikein voi valittaa. He myös vihaavat lapsia, kuten tässä parissa muussakin asunnossa - tästäkin oltiin tähän muuttaessa ihan hiljaa.

En vaan tiedä mihin ihmeeseen tästä muutetaan - se kun ei oo ihan niin yksinkertaista :ashamed: :ashamed:

Kyllä harmittaa - ei voi mitään. Asunto on täydellinen ja lähellä mun äitiä, mutta ei tässä paljon vaihtoehtoja ole enää :headwall:

Ai niin ja tänään 26+0 poksuu :heart: :heart:
 
Heipä hei pitkästä aikaa...

Ihan ensiksi omaa napaa. Tänne kuuluu ihan hyvää. Vauvan liikkeet tuntuvat edelleen heikosti, mutta välillä kun se saa itsensä käyntiin niin liikkeet ovat voimakkaat. Reilu viikko sitten kävin viimeeksi neuvolassa. Sydänäänet olivat todella voimakkaat ja kuuluivat kamalan selkeästi. Painoa tullut raskauden aikana 7kg. Ehkä hieman paljon omasta mielestäni, mutta en jaksa sitä nyt murehtia. Ensi viikon tiistaina olisi lääkärineuvola ja samalla otetaan verikoe sen erikoisen veriryhmän vuoksi(en enää edes muista koko litaniaa). Viime käynnillä sain mukaani Kelan laput, jotka yhdessä palkanlaskijan kanssa täytimme. Kaikki jäi sitten hänelle sinne, joten en edes tiedä milloin laittaa ne eteenpäin ja milloin äp pakkaus tulee. No sitä jaksaa odottaa, kun tietää sen tulevan joskus.

Possurokotetta mietin kovasti täällä. Joka toinen päivä olen sen kannalla, että otan ja joka toinen että en ota. Ensi viikon maanantaina alkavat sitten täällä rokottaa, joten sinne asti olisi aikaa miettiä. Mies ei asiaan sano juuta eikä jaata.

Sairaslomalla olen vielä tämän viikon, kun selkä alkoi vihoittelemaan autolla ajamisesta. Työmatkaa kun kumminkin kertyy joka päivä se 100km. Nyt kotona ollessa se ei sitten kipeä oikeastaan olekkaan. Tämän viikon jälkeen olisi enää neljä viikkoa töitä ja sitten alkaisi loma. Virallinen äitiysloma alkaa vasta 20.tammikuuta, mutta onneksi on vielä noita vuosilomia ja lomarahavapaita, jotka on ennen sitä pidettävä pois.

Raskauden oireista mulle on tullut valtava närästys. Rennietä saa syödä päivittän. Ja vaikka kuinka koittaa katsoa, että mitä syö niin närästys tulee silti.. :(

Develly Saanko udella, että paljonko maksoitte kaukalosta tarjouksessa? Itse olen katsellut tuota Gracon Logico S kaukaloa, mutta uutena en jotenkaan raaski sitä ostaa, kun käyttöikä sille kumminkin on niin lyhyt... Huuto.netistä olen yrittänyt katsella noita, mutta sielläkin vuoden vanhat ja hieman ylikin maksavat helposti 80-100e ja siihen sitten postituskulut päälle.

Vauvan vaatteita on kertynyt yllättäen valtavasti. Toppapukua nyt vielä yritän miettiä, että onko järkevää ostaa ihan pientä, kun se äp pakkauksen puku on vastasyntyneelle niin iso. Kamalasti tekisi mieli ostaa H&M:stä sellainen nallepuku(jota ei nyt sitten ollutkaan) tai sitten tällainen harmaa puku, joka on samantyyppinen kuin se nallepuku http://shop.hm.com/fi/shoppingwindow?dept=BARN_BA_YTT&modelnum=700251&originalmodelnum=700251&type=product
Uskoisin että noilla pärjää autossa ja sitten kun vaunuilemaan aletaan, niin alle vaan kunnon villavaattet, tuo puku ja makuupussi ja sitten onkin jo se vaunun pehmeä kantokoppa.
Ostoslistalla olis vielä kaikkea pientä. Leluja ja vauvan kirjoja meinasin lähteä parin viikon päästä katselaman kirpputorilta, jos jotain kivoja löytäisin. Aikaistahan vielä on niille, mutta olisivat sitten valmiina.

Tulipas taas pitkä teksti. =) Toivotaan, että ne joista emme ole hetkelleen kuullet voivat hyvin... :flower:

NuuNuu84 ja öhkömönkiäinen 23+6
 
moikka!

ikinä en ole öljynnyt paikkoja. ekassa lapsessa piti laikata ihan pieni haava mihin riitti 1 tai 2 tikkiä. muissa ei ole leikattu eikä ole revennyt. ei kai siitä varmaan haittaakaan ole jos öljyää..

Develly: tuo on inhottavaa jos joutuu naapurien takia muuttamaan.. mekin jouduttiin yhden kerran. meillä oli tosi ihana asunto mut seinänaapurit ihan mahdottomia. ne uhkailivat myös lapsia ja meitä ja tekivät koko ajan kiusaa. onneksi nyt on ihana asua omakotitalossa ja täällä on naapurusto ihan mukavaa porukkaa. toivottavasti saisitte pian mukavan asunnon.

Selällään pystyn nukkumaan ihan hyvin. ei paina mistään.. itseasiassa kuulinki vasta pari kk sitten koko asiasta ettei selällään suositella olevan raskaana. ja aina minä olen pystynyt olemaan. Mä olin pihalla kuin tamppoonin naru moisesta kommentista. :eek: en yhtään tiennyt mistään "vaaroista" mitä siihen voi liittyä.

ikuisuus: mulla sama ongelma liivien kanssa. Mullakin normi ympärys 70 ja kuppi C nyt kun pitäs löytää tuolla ympärysmitalla ja kuppi DD tai E tai vielä isompi :eek: yhdet liivit kävin ostamassa ihan liivikaupasta ja löytyi sopivat mutta hinta olikin sit yli 70 euroa!! mut nekään ei sit sovi enää :whistle:

omaan napaan ei uutta.. närästys ja turvotus jatkuu entiseen malliin..

samariini ja O 27+6
 
Zuh
Töissä jälleen! Naatti yrittää pöngätä kylkiluiden välistä taas ulos ja olo on sen mukaisesti tuskainen. Noh, kohtahan tuo olisi eka päivä takana, päivä kerrallaan!

Ikuisuus: Siis häh, miten ihmeessä voit vielä nukkua mahallasi? Mulla on jo lisätyyny mahan alla tukemassa kun painaa niin pirskatisti.. Mä olisin mahallaan vähän niinkuin kilpikonna selällään :LOL: Eikös nimiäisjuhliinkin pitäisi saada joku puhumaan halutessaan? Meillä tosin tulee ihan kastetilaisuus, mutta kun mies ei kuulu kirkkoon niin tarkoitus on saada vähän vähemmän jeesusta sisältävä seremonia.

Ceridal-voitelu: En ole voidellut, mutta muuten kuivuuteen tuota öljyä ostin. Eikö noihin öljypurkkeihin voisi kehitellä jonkin kätevän levitystavan, mulla ainakin on aina öljyä kaikkialla muualla kuin siellä missä pitäisi..

Eilen piikitin itseni sikaryhmään mukaan, hauis on kipeänä kuin siinä olisi tosi mojova mustelma, mutta muita oireita ei tullut. Kävelin neuvolaan ja supisteli niin maan vietävästi koko kahden kilometrin matkan, eihän musta ole kohta enää mitään tekemään. PLÄÄH!

~Zuh & Naatti 27+4
 
Hei taas pitkästä aikaa :wave:
ensin aamun neuvolakuulumisia:
rv 26+3
painoa +290g viikossa
rr 114/76
hemoglobiini 127
kohdun pohjan korkeus 30cm
vauvan sykkeet 130
ja sokerirasituksessakin tulokset normaalit.

Possupiikkiä en ottanut,mutta jos mieli muuttuu,niin soitto vaan ja sen halutessaan saa.

Selällään nukkumisesta: Nyt alkaa itsellä tuntua,että ei ole hyvä olla pitkiä aikoja,mutta useasti yössä herään siihen ahdistavaan tunteeseen,kun herään selälläni.

Seksi hmmm
:p :p :p nyt on vaihe,että koko ajan minulle kiitos :ashamed: :LOL:

Ja meillä tulee olemaan kastajaiset,sisko tyttö käy sit talviriparin,niin pääsee suoraan kummiksi. =)

MiinaJaManu ja Helmi rv 26+3
 
NuuNuu84 Kaukalo maksoi 149 euroa.

Mulla on ollut aina sellainen periaate, että kaikesta muusta voin tinkiä, mutta tuon kaukalon/turvaistuimen ostan aina vaan uutena.
Tämä on siis vain minun mielipide enkä yleistä mitenkään, mutta mun mielestä siihen ei 100% voi luottaa, että kaukalo todella olis kolaroimaton. Sitä kun ei voi mitenkään satavarmasti tietää - toisen sanaan toki voi luottaa, mutta silti... Itse en luota.

Me kuitenkin käytetään autoa aika paljon ja ajetaan pitkiä matkoja, joten haluan olla turvallisin mielin, että vauva on turvassa :heart:
 
Meillä on suunnitelmissa ristiäiset, kun nuo kaksi ensimmäistä lastakin on kastettu kirkollisin menoin. :LOL: Ei tosin olla kovin harras perhe, joten vähemmän jeesusta on luvassa myös meidän seremoniassa. :saint: :LOL:

(.) Täällä on päivä mennyt hyvinkin leppoisasti. Vauvan vaatteita olen omaan tahtiini silitellyt. Samalla salaa haaveilen ajasta, kun taas jaksaa tehdä kotitöitä ilman huilitaukoja. Tiedän ainakin, etten ole turhan takia sairaslomalla. ;) |O

-mervi-elina ja poju rv 24
 
Hankinnoista oli puhetta,meillä suht kaikki jo valmiina edellisiltä lapsilta,kaukalon hommasin uuden tai no käytetyn,mut uuden veroinen,myyjä sanoikin et heillä ollut pääkäytössä sisällä,kun heillä vain ollut yksi auto ja sekin miehellä töissä.Tuplikset ois hankintalistalla ja nekin ois tarkotus käytettynä löytää,ku tää on aika varmasti meidän viimeinen lapsi ni käyttöaika jää aika vähäiseksi.

Sit tuleeki valitusta :headwall:
ja ylläri ylläri ukosta,mua niin ketuttaa ku se on ny toista viikkoo lomautettuna,ni tottakai mä kuvittelin et se ees vähän osallistuis tähä meiän elämää,mut paskan marjat :kieh: tuol se luuhaa omia juttujaan aamusta iltaan tai sit jos on sisäl ni istuu täs koneel tai tv:n ääres kuulematta/näkemättä mitään :eek: sit se viel jaksaa ihmetellä miks mä aina huudan sille,mut ku ei toi nätisti sanominen mitää auta,eipä kai huutaminenkaa mut helpottaahan omaa oloo :D
:headwall: :headwall: :headwall: :headwall: miehet :kieh: :kieh: :kieh:

piiuli+t 27+5 :heart:
 
hankinnoista: edellisen lapsen jäljiltä on suurin osa tallella. kaukalon ostimme 3v. sitten esikoiselle uutena, siitä en myöskään suostu tinkimään ku liikumme paljon autolla. yhdistelmärattaat ostettiin käytettynä ja uusi pinnasänky pitäisi ostaa noilla äitiysavustusrahoilla.. siin se sitte olikin..suurimmat hankinnat.. esikosta en rasvaillu välilihaa, synnytyksessä rasvailivat mutta silti jouduttiin tekemään episotomia. kirjoitinko oikein? seksiä harrastetaan kerran-kaksi viiikossa.. tuntuu meille sopivalta määrältä. huomenna possurokote, vähä jännittää mutta loppuu ainakin tämä stressaaminen siitäkin asiasta sitten.

Pia & Potkija 24+5 :heart:
 
Zuh, en todellakaan tiedä, miten onnistun mahallani nukkumaan, kun hereillä ollessa mahallaan olosta ei tarvitse edes haaveilla. Jotenkin sitä yöllä kuitenkin siihen asentoon vielä toistaiseksi hakeutuu, kun olen koko ikäni nukkunut mahallaan.

Develly todella inhottavaa, että joututte naapureiden takia muuttamaan pois. Meillä oli edellisessä asunnossa vähän samankaltainen tilanne, alapuolella asui aivan pimeä nainen, joka sabotoi kaikkia ympärillä asuvia. Oltiin miehen kanssa varmaan ainoat asukkaat, joita hän ei ottanut silmätikukseen, mutta siitä huolimatta oli piinaavaa asua sellaisen hullun naapurissa ja inhottavaa kuunnella kuinka hän mustamaalasi muita naapureita. Niinpä siitäkin syystä koettiin paremmaksi pakata tavaramme ja muuttaa muualle. Nyt onkin ollut ihana autuus, kun naapurustossa asuu terveitä ihmisiä.

Meillä tosiaan muutto on joskus vuodenvaihteen tienoilla, jolloin olen viikolla 33 tai 34, jos oikein laskin. Hirvittää jo etukäteen, vaikka enhän minä edes voi osallistua muuttopuuhiin juuri mitenkään. Tuo nykyisen ja tulevan asunnon välimatka on kuitenkin suunnilleen 300km, niin koko muuttorupeama ahdistaa kokonaisuudessaan. Voi sitä rahanmenoa ja hermojen palamista, joka siitä tulee aiheutumaan omalta osaltani... Löytyisi nyt edes se pirun asunto, johon muutetaan. :kieh:

Meillä isoimmat hankinnat on tehty tai siis saadaan tuttavilta pinnasänky, vaunut, turvakaukalo jne. Vaatteita olen vähitellen keräillyt, mutta huomasin, että kokoelmassani on hirvittävä määrä kaikkia söpöjä potkupukuja, mutta mitään lämpimämpiä vaatteita en ole näköjään talvivauvalle kokenut tarpeelliseksi hankkia. :LOL: Täytynee tehdä kirpparikierros lähiaikoina ja palkkapäivänä suunnistaa kaupoille, kun tekee kauheasti mieli ostaa jotain uutenakin. Kotiintulovaatteet olen ostanut uutena ja ne jo päättänytkin näin "vähän" hyvissä ajoin.

Lueskelin eilen kirjastossa sellaista kirjaa, jossa näytetään 4d-kuvana sikiötä joka viikolla ja kerrotaan sikiön kehityksestä. Mulle tuli ihan mieletön vauvakuume, ja vaikka kuinka yritin itselleni sanoa, että muutaman kuukauden päästä meillä jo on vauva, se ei helpottanut ollenkaan. Viikot saisi nyt jouluun asti mennä kovaa kyytiä, koska jouluna loppuu työsopimus ja sitten olen palkattomalla lomalla melkein kuukauden ennen äippäloman alkamista.

Vaan jatkanpa töiden parissa vielä muutaman tunnin.
 
ikuisuus: Meillä kans pidetään nimenantojuhla, kun kumpikaan ei kuulu kirkkoon. Itse en ole koskaan kuulunut kirkkoon, eli mua ei ole koskaan kastettu, annettu nimi vaan. :D Mies sen sijaan on eronnu kirkosta joku aika sitten..

Mun siskon tytöllä oli nimenantojuhlat kolmisen vuotta sitten. Siellä piti puheen miun isä, se on ollu meijän suvussa tapana, että lapsen pappa pitää puheen, jossa sit samalla julistaa lapsen nimen. Mitään muuta "virallista" ei sitten ollutkaan. Ohjelmaa ei oltu järjestetty mitenkään erikseen, ainoastaan et yks sukulainen soitti pianoa muutaman kappaleen verran.
En oo mitettiny et miten meillä järjestetään noi nimenantojuhlat, voi olla et kutakuinkin samalla tavalla.

Niih, semmonen tuli mieleen et montako kummia ootte ajatellu lapselle? Meillä siis tulee " kummit", mutta heil ei oo kristillisen kasvatuksen velvoitetta :D

serratus ja :heart: 23+0
 
vielä tosta possupiikistä,eilen sen tosiaan hain ja muuta vaivaa ei ole ollu ku vähän kipeä käsi.mutta vauva on eilisen koko päivän ja yölläkin potki enemmän ja vähemmän ja samaa rataa jatkui aamu ja päiväkin,vasta tossa kolmen aikaan päivällä tuli hiljaista mahassa,rupesin miettimään että eikö se nuku ollenkaan ja voiko toi johtua siitä rokotteesta? vai onko se vaan niin vilkkaalla päällä ettei malta nukkua ollenkaan,toivottavasti ois vaan sitä :D mutta pari kertaa tullu sellanen ajatus päähän että mä vaan pistän kaikenmaailman rokotuksia itteeni ja toinen sielä masussa joutuu ne kanssa ottamaan vastaan :/
 
täälä otettu possupiikki tänään, kovasti sielä oli äitejä odottamassa, vaikka en ehtinyt viipyä kuin 20 min, muita oireita rokotteesta ei ole, muutakuin pistoskäsi vähän kipeä, toiv.ei ole enää huomenna.
jotenkin rauhallisempi olo nyt, kun rokote otettu, enemmän stressaisin jos sitä en olis ottanu, että saanko sen taudin. vauva potkinut ihan normaalisti koko päivän.
seuraava mietinnän aihe on sitten se, otanko rokotteen 2-vuotiaalle tytölleni, rokotuspäivä olis 17.11, meinaatteko te muut ottaa lapsillenne?
mutta nyt nukkumaan, jos tämän kipeän käden kanssa pystyy :|

nanna ja tyttökö?24+0 :heart:
 
:wave: :wave: :wave: :wave:
Pitkästä aikaa.....ja vauva masussa voi hyvin :D
Nyt on sitten vaan työt tehty, ei enää asiaa töihin. Supistuksia edelleen, mutta otetaan päivä kerrallaan ja saan olla kotona nyt niin pitkään ennen kuin alkaa enempää tapahtua. Kohdunkaula on lyhentynyt, mutta kohdunsuu pysyy kiinteänä ja kiinni ja takana, se on hyvän merkki.
ensi viikolla taas neuvola ja äitipoli. Painoa ei ole tullut yhtään eli paino sama mitä lähtöpainokin oli.
Mieli vaan heittää ja elämme ns. parisuhde kriisissä. Mies ei koe että on mitään ongelmaa ja minä koen kaiken niin isona ongelmana että! Saa nähdä miten tässä vielä käy....pehmiääkö pääni lopullisesti ennen synnytystä....

autolla kun ajoin eilen niin piti oikein pysähtyä, vauva hiveltää tuolla alhalla niin että kutisee....juuri turvavyönkohdalla tuntui ja oikeasti kutitti, piti käydä vähän jalkeilla ja toivoa että vaihtaa asentoa jotta pääsen jatkamaan matkaa ilman ylimääräisiä kutinoita :D

Possurokotteesta siis selvitty, elossa....
Minulla on Aqualan öljyä suihkepullossa joka on tosi kätevä öljyämiseen. Öljyän sillä rinnat ja masua sekä alapäätä.
Hiivasta olen nyt kärsinyt, johtuu varmaan myös antibiootista ja tuntuu et limakalvot aika kuivat joten tuo öljy auttaa siihenkin.
Joka kerta aikaisemmin mulle on pitänyt pieni viilto tehdä saa nähdä miten nyt käy, jos tuo öljyäminen auttaisi?

Synnytyspelko polille pyysin aikaa...minua pelottaa taas kerran se ponnistusvaihe.....mulla ponnistaminen menee aina "päähän" ja sattuu alapäähän niin paljon ja vauva ei meinaa ulos tulla. Samoin haluan et suunnitellaan etukäteen mitä kivunlievityksiä käytetään, viimeksi auttoi kun kaikki oli paperilla ylhäällä...kätilön ei tarvinnut alkaa ehdottelemaan mitään vaan luki suunnitelmista mitä olin toivonut.

Pakkausta tässä odotellaan...onko kukaan vielä saanut?

Tänään poksuillaan sit jo

26+0
 
Hyvä kuula piipiäinen, että kaikki on kunnossa niin hyvin kuin voi olla! Ehdittiin täällä jo pelästyä mitä sulle kävi sen rokotteen oton jälkeen?!

En muista kuka kirjoitti kaukalon ja rattaiden sopivuudesta? Meillä käy erimerkkinen istuin kyllä noihin matkarattaisiin. Siis kaukalo ostettiin ensin ja matkarattaat sen jälkeen. Hyvin on käynyt yhteen vaikkei samaa merkkiä olekaan..
Mutta siinä saa olla tarkkana, että riittävätkö auton turvavyöt kaukalon ympäri jos ei käytä isofixsiä ( alusta mihin kaukalo laitetaan autossa ). Koska olen kuullut useamman puheen siitä, ettei turvavyöt yletäkään kaukalon ympäri :/
Joten kannattaa varmaan aina ennen ostopäätöstä kokeilla siihen omaan autoon :)
Sama meillä oli rattaiden kanssa, että piti ensin testata mahtuuko auton kyytiin? Onneksi oli sopivat :D Vaikka enemmän me käytettiin kaupassa matkarattaita ;)

Fi0na
 
Tänään olis tiedossa possurokotetta ja pakko myöntää, että olen vähän hermostunut :ashamed:

Lähinnä siksi pelottaa nuo mahdolliset oireet, koska pojalla on huomenna (onneksi vaan päiväkirurginen) leikkaus ja mun on oltava skarppina - no matter what!! :/ Neuvolan terkka sanoi, että tuota rokotetta ei voi enää antaa esim. perjantaina eli se on pakko ottaa tänään tai jäädä ilman :headwall:


Develly ja Vauva 26+1 :heart: :heart:
 
Malinda
Huomenia!

Hienoa, että piipiäinen on kunnossa! Täällä alkoi jo väki huolestumaan!

ikuisuus, me ollaan miehen kanssa eri uskontoa, joten meidän esikoista ei kastettu vaan hänelle järjestettiin nimenantojuhlat. Haluttiin, että tilaisuudesta tulisi kuitenkin samalla lailla juhlava kuin kastetilaisuudesta, koska varsinkin mun äidille oli aika kova pala, että lasta ei kasteta, varsinkin siksi, kun "jää sitten paitsi kaikista kivoista juhlista" ja lupasin sille, että aivan varmasti meidän tyttöä juhlitaan ihan yhtä paljon kuin kirkkoon kuuluvaakin.
Lapselle valittiin kolme siviilikummia ja tilasin heille pro seremonioilta kummitodistukset
http://www.pro-seremoniat.fi/juhlat/nimiaiset.phtml ja lisäksi lapselle itselleen nimenantotodistuksen. Ne oli minusta kivat ja niissä oli kauniit tekstit, jotka luettiin ääneen juhlassa. Pro seremonioilta voi tilata myös juhlapuhujan, mutta meillä ei sellasta ollut. Minä lausuin lyhyet tervetuliaissanat, sitten luettiin kummitodistusten tekstit ja lapsen isä paljasti nimen. Sen jälkeen laitettiin kaunista klassista musiikkia soimaan ja kaikki paikalla olijat sytyttivät päivänsankarin kunniaksi sellasen nätin kelluvan kynttilän. Lopuksi kohotettiin alkoholiton malja tytön kunniaksi ja päälle perinteiset kakkukahvit. Oli siis aika pelkistetty kaava, mutta tilaisuus oli kaikkien mielestä kuitenkin tosi juhlava ja kaunis. Mun äitikin oli tyytyväinen :) Epäviralliseen ohjelmaan kuului vielä se, että koko juhlaväki yhdessä kirjoitimme tytölle kirjeen, jonka hän saa sitten aikuisena. Aika humoristisessa mielessä kaikenlaisia hauskoja yksityiskohtia siitä millainen suomi ja maailma oli silloin kun hän syntyi ja lisäksi annettiin kaikkia hauskoja elämänohjeita (jotta hän ei tekisi samoja virheitä kuin me B) ) Kaikki heittelivät ideoita ilmaan, minä kirjasin ylös ja kirjotin kirjeen puhtaaksi sitten myöhemmin. Etukäteen mietin vähän että toimiikohan tollanen, mutta ainakin meillä syntyi kunnon ideariihi ja kirjeestä tuli tosi hauska. Tyttö varmasti tykkää, kun aikanaan saa sen :)

serratus. kolme "kummia" tulee varmasti tämäkin vauva saamaan. Mun mielestä kaks on liian vähän ja neljä taas on ehdoton maksimi. Haluan mieluummin, että kummeja on vain vähän, mutta ovat mukana lapsen elämässä. Ja kun pitää "säästää" läheisiä ihmisiä vielä mahdollista kolmatta lastakin varten.

Mini77. Laitoin sulle yksityisviestin :)

Malinda
 
Zuh
Aamuinen hammaslääkärikäynti takana.. On se poraaminen ilman puudutusta vaan aina yhtä herkkua!! Ikuisena positiivarina vain mietin että tammikuun lopussa sattuu varmasti PALJON enemmän, tämä on vain alkuharjoittelua, kheheh! Naatti potkuttelikin mukavan kipeästi koko 40 min..

Ja kyllä se on kumma kun täällä päin suomea ei saa enää terveydenhuoltopalveluja suomalaisilta.. Neuvolalääkäri on venäläinen, työterveyslääkäri virolainen ja nyt on hammaslääkärikin venäläinen!! En pidä itseäni rasistina, muttakun lääkäri ei osaa puhua suomea kunnolla niin tuottaa vähän ongelmia..

Mulla oli tiedättekö eilen iltapäivällä ja illalla TOSI huono olo. Vähän verrattavissa siihen kun on ottanu ihan molemmalle olalle ja herää seuraavana aamuna - oksetti, närästi, päähänkin särki ja joka paikkaan koski. Mittasin kuumeen, sitä ei onneksi ollut, mutta ei mulla toiminut pääkään yhtään. Piti illalla pahoitella miehellekin että olen ihan pihalla kun en oikeasti pysynyt sen jutuissa mukanakaan.. Johtuiko possurokotteesta vai ei, sitä en tiedä?!?

Piipiäisen kuulumisia odoteltiin kovasti viime viikonloppuna! Onneksi kaikki on hyvin!

Omien supistusten kanssa en oikein tiedä mitä tekisin. Jatkuvat rasituksessa koko ajan, niihin vaan pääsee yllättävän hyvin tottumaan kun on supistellut jo 3 kuukautta.. Tuudittautuu ettei ne mitään saa aikaan, mutta ilmeisesti näillä viikoilla jo saattavat alkaakin saamaan, eli tutkimuksiinhan se on taas mentävä, huoh!

~Zuh & Naatti 27+5

 

Yhteistyössä