Helmikuun helmiäiset 2016 *touko-kesäkuussa*

Ihania ultrauutisia. <3 Odottelen kutsua omaan ultraan. Toivottavasti siellä on joku ja kaikki ok. Huomaan unohtavani välillä koko raskauden. On tää erilaista odottaa toista kun esikoinen pitää kiireisenä. Ihanaa tää on kun vaan kaikki sujuis loppuun asti hyvin. Jäätävää tää turvotus, tätä menoo ei pysy piilossa np ultraan..
 
Tervetuloa kaikki uudet!

Täällä nyt viikkoja kasassa 5+2 (?), tänään tein vielä paketin toisen clearluen testin ja näytti 3+ niinkuin pitikin. Oireita oli viime viikolla 1,5pv pahoinvointi, oksentaa ei kuitenkaan tarvinut. Nyt tuo on mennyt ohi eikä muita oireita oikein ole, väysmys ja palelu kuuluu normaalistikkin mun elämään :ROFLMAO:
Toivottavasti pahoinvointi ei ala/palaa kun ensi viikolla taas töihin paluu ja sen jälkeen vielä juhlatkin järjestettävänä.

Inhoan puhua puhelimessa ja varsinkin hoitaa mitään virallisia asioita :censored: mutta tänään sain soitettua neuvola aikaa, tasan kolmen viikon päähän meni, toivottavasti ultrakin ehtisi tulla vielä heinäkuunloppuun/elokuun alkuun, ajattelin töissä kertoa esimiehelle ennen seuraavaa lomaa jotta ehtii joo kysyä kesätyöntekijöiden mahdollista mielenkiintosta sijaisuuteen.
Ennen ultraa ei ole tarkoitus kertoa kenellekkään. Vanhemmat tulee huomenna grillailemaan mutta onneksi en normaalistikkaan käytä alkoholia/syö kiellettyjä juttuja niin ei pitäisi mistään paljastua vielä ;)
 
Diceylle paljon voimia!!!

Ja onnea hyvistä ultra uutisista niitä saaneille.. mulla ultrassa pikkasen päivät lisäänty. Omista laskemista 2 päivää ja neuvolan laskemista 4.. Mulla onkin lyhyt kierto..

Me linnottauduttiin kotiin juhannukseksi. Ei jaksa kellekkää selitellä miksi ei koske ollenkaan alkoholiin. ;)

Mullakin ajoittain kohdunsuun vihlontaa.. Lisäksi erilaisia alavatsa kipuja, taitaa paikat venyä.. ainakin turvotuksesta..:X3:

Adalmiina ja sintti 6+5:love:
 
Dicey, paljon voimia sinne! Kannattaahan noista neuvolaan infota, kolmen km:n jälkeenhän ne alkaa tutkia asiaa, että mistä johtuvat. Tai eikai se neuvola niitä tutki, mut olis sun papereissa ylhäällä. Iso voima halaus! Kyllä te vielä nyytin saatte syliin asti! <3

Ihania uä-kuulumisia täällä! Varmasti helpottava tieto.

Imn, oisko sulta se hcg mitattu just kohdun ulkosen epäilyn takia? Eikös siinä hcg käyttäydy jotenkin erilailla kuin normi raskaudessa? No anyway, pääasia, että pikkuinen löytyi oikeasta paikasta ja sykekin näkyi :love:

Kuinka moni syö nyt extra vitamiineja? Itse koen huonoa omaatuntoa ( :D) kun en ole saanut aikaiseksi apteekista hakea. Syön normi monivitamiinia ja d-vitam., mut ilmeisesti se foolihappo olis nyt alkuvaiheessa hyvin tärkeä.

Tänään tuli jo kelan laskurilla katottua mihinkä äitiysloma sijoittuis. :p Eihän kesäloman jälkeen oliskaan enää montaa kuukautta töitä, kun joudun saikulle tod. näköisesti pari viikkoa ennen virallista loman alkua eli jo joulukuun puolessa välissä. Täytyy nyt vain toivoa, että tuolla on oikeasti elämää, ettei kotiäidin ura jää haaveeks. :X3:
 
IMN
Alisa oon syöny multivita mama-vitamiineja aikalailla plussasta asti. Niitä ei tarvi ottaa ku yks päivässä, niin muistaa helposti ottaa samalla kun antaa lapsille aamulla vitamiinit. On ihan siedettävän kokoisiakin pillereitä.. viime raskaudessa erehdyin ostamaan ladyvitoja jotka oli järkyttävän kokoisia ja annostus 3x päivässä :sick: kannattaa huomioida nuo asiat kun on vitskuja ostamassa, ainakin itsellä jäi vitamiinien saanti miinukselle viime raskaudessa kun juuri ja juuri sain oksentamatta nuo jättipillerit nieltyä.

Pahoinvointi on kyllä tänään ollut jo aivan kauheaa.. oksentaakin yritin, mutta en vain osaa :ROFLMAO: toivottavasti huomenna jo sen osalta parempi päivä.

Äitini muuten muisti että onhan mulla sittenkin aiemmissakin raskauksissa ollut näitä alavatsakipuja. Hyvä että joku "pitää kirjaa" mun vaivoista kun itsellä aika kultaa muistot :D
 
Saas nähä joo minkäaikaa pystyy tässä raskaudessa olee töissä. Esikosta jäin jotain rv30 jälkeen saikulle kauheen issiaskivun vuoksi. Siitä sit äippälomalle suoraan. Mie en sillo pahimpaan aikaan pystyny kunnol istumaan saati kävelemään, toinen jalka oli ihan pois pelistä. Myös selkäkipua oli. Hirvittää kyl nyt jos oon yhtä raihnanen tai vielä raihnasempi, miten pysyn tuon viikarin perässä.. No, mie nyt eka kahlaan tän ekan kolmanneksen yli jos sinne saakka päästään ja sit alan vasta miettii näitä asioita (ja muitakin, mm nukkumisjärjestelyä kun esikko nukkuu vieläki sivuvaunussa ja todella usein kainalossa..)
 
Mulla on jotain raskaus ja imetysajan vitamiineja, en muista minkä valmistajan. Monissa niissä normaali monivitamiineissa on sitä A-vitamiinia, jota ei kannattas raskaana syödä. Ja minä alotin nuo "äitiys" vitamiinit jo ennen raskautta, kun tuon esikoisen neuvolassa tuli puhe raskauden yrittämisestä.

Täällä on oksennettu kahteen asti iltapäivällä ja hanavesi on se joka saa oksennuksen kurkkuun. Hyi että! :sick:


Meillä pitäisi varmaan isännän kesäloman aikaan ostaa pojalle juniorikoon sänky, jotya sitten kun pikkunen syntyy niin ei ois enää pinnasängyssä. Mutta kerkiäähän tuota toki, eikä me ees tiedetä, millon isännän loma on.o_O

NassuRessu ja ihan kohta 6+5
 
Eea
Meilläkin kaksoset nukkuu yhä vieressä. Vauvalle tahtoisin ostaa sellasen kattoon kiinnitettävän riippukehdon. :) pinnasänkyä ei varmaan tule edes kasattua. Kaksosten kanssa se osoittautui täysin turhaksi. Meillä lapset nukkuvat parhaiten vieressä.

Pari viimeistä päivää ovat olleet melko oireettomia. Vähän huolettaa. Pian koittaa ne viikot joilla keskenmenot ovat alkaneet.

Uusille plussanneille tervetuloa! :)

Eea&Owe 5+5
 
IMN
Equus Minäkin jouduin viime raskaudessa keskeyttämään opinnot jo rv14 stressin aiheuttaman verenpaineen nousun takia. Lisäksi tunneilla istuminen oli vaikeaa alaselkäkipujen takia. Siksi nyt aristelenkin työnhakua kun ei tiedä mitä tämä raskaus tuo tullessaan..

Eea Riippukehto ois kyllä ihana! Meillä vaan on sähköinen kattolämmitys niin kattoon ei paljon mitään porailla.. ihan tavallinenkin kehto ois kiva :) veisi vähemmän tilaa kuin pinnis ja sen saisi sujautettua mun puolelle sänkyä. Puolen vaihto ei siis oo vaihtoehto :D Oon aina, ihan pienestä asti nukkunu kauimmaisessa nurkassa ovesta katsottuna :ROFLMAO: nää on taas näitä mun neuroottisuuksia..

Ihanaa lähteä tänään maalle! Hirveä väsymys niin ei huvittaisikaan meikata näihin "kaupungin menoihin".
Pahoinvointi taas nostaa päätään.. niin toivon ettei tää äidy yhtä pahaksi kuin esikoista odottaessa, tai jatku loppuun saakka..

Mutta nyt pitäs varmaan alkaa siivoileen niin kehtaa maanantaina tulla takasi kottiin. Esikoinen lähti taas suunnilleen suoraan sängystä kaverille, joten on vaan yks tapaus perässä sotkemassa :D

IMN 7+2
 
Oi, pitäis tosiaan hakea apteekista niitä raskausajan monivitamiineja.. En oo aiemmissa raskauksissa niitä syönyt, mutta nyt kovasti haluan :)

Että kun jatkuvasti jännittää... :) Sillain hyvällä tavalla :) Ei olla aateltu vielä kertoa kenellekään, varmaan ekan ultran jälkeen vasta. Ellei sitten mahdolliset oireet paljasta mua aiemmin :D

Ja jännittää, kun muksut on niin pieniä vielä, että miten niitten kanssa tulee pärjäämään raskausajan, isompi kun on vasta täyttänyt kolme. Toivon ja luulen kuitenkin, että kaikki sujuu hyvin :)
 
kyllä muakin jännittää pärjääminen, tosin ihan terveellä tavalla. Meillä kun vauva nyt 9kk ja syntyessä 1,5kk.. Toivon että raskausaika menis hyvin niin että jaksaisi sekä pystyisi hoitamaan vauvan kuten tähän asti. Tosin meillä on tilanteen niin äityessä hyvät tukiverkostot ja mies melko paljon kotona vuorotyöstä vapailla.

Ei tunnu yhtään että olen raskaana. Oikein pelottaa etten olisikaan.

Emeli 4+4
 
Ja erittäin raskaudellista juhannusta meille kaikille Onko kelläkään tiedossa mitään ongelmia pitää salassa näin "juomajuhlana" tilannettaan? Mä en nyt muutenkaan pämppäis kun pieni vauva taloudessa, se ei siis kummasteluja kenenkään silmissä herätä. Eri asia olisi jos iltaa nuorisoporukalla oltu jossain iltaa viettämässä.. Ei olis mennyt läpi mikään selitys.
 
Ei oo ongelmaa salata, kun en muutenkaan ole nyt tuon pojan aikana usein missään käynytkään. :cool: Aika hyvin on mennyt läpi, kun on sanonut ettei ole rahaa. Kotihoidontuki ei niin järin iso ole, että kovinkaan juhlittaisi.Ja miehen palkalla tässä eletty tovi, niin täytyy aina vähän miettiä mihin rahat laittaa.o_O
Eikä noista kavereista ole mitään kuulunut, niin katsotaan kauan saa pitää salassa tämän raskauden. :LOL: Ja kuinka monelle tulee sitten yllätyksenä helmikuussa.
 
Mukavaa juhannusta kaikille. :LOL: Rauhallisesti menee tämäkin juhannus. Ei tarvii piilotella kun en oo imetyksen takii muutenkaan ottanut mitään. Turvotus vaan on valtaisaa et näyttää kun olisin viikolla 12. Huomenna pitäis mennä porukoilla käymään niin saa nähdä miten saan peiteltyä kun on vielä nää pahoinvointirannekkeet.. :whistle:Turvottaako teitä muita?

Sniff + herneen verso 4+4
 
Heippa kaikki! Saako liittyä? :) plussasin viime yönä dpo jotain 12-13. Ihanaa! Kaks vuotta oon kuumeillut ja nyt ekasta kierrosta heti nuvaringin lopettamisen jälkeen tärppäs! Perustin jo maalikuisten pinon mut tajusin et siellä voi olla vähän yksinäistä jonku aikaa :D ja mun la on 28.2.2016. Esikoispoika täyttää 3 vuotta elokuussa. Ite valmistun sairaanhoitajaksi syksyllä.

oireita on ollu tissien arkuus, vatsan turvotus heti ovulaation jälkeen, aamuisin ei maistu aamupala, juiliminen mahassa. Nyt toissapäivänä iski vielä aivan jäätävän väsymyksen mitä ei ollu ekassa raskaudessa. Oon torkkunu vähän väliä :D

silloin 2012 olin elokuisten ryhmässä, Tää on niin parasta vertaistukea ja tekemistä! :)

minea ja muru 3+5 <3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Emeli- ja Sniff
IMN
Sniff Kyllä turvottaa :LOL: mäkin näytän vähintään ekan kolmanneksen ylittäneeltä.. aamuisin ei oo muuta kuin nätti kumpu alavatsalla, mutta heti kun jotain laittaa suuhun niin johan akka paisuu :cautious: inhottaa näyttää vaan lihoneelta :D

minea Tervetuloa! Kuulostat jotenki tutulta, varmaan seurailin elokuisiakin kun itse olin lokakuisissa :)

Mullakaan ei oo juhannuksena mitään erityistä paljastumisen pelkoa. Lähdetään mun vanhempien kans koko kööri mökille, eikä siellä tietenkään alkoa muutenkaan oteta kun on muksut mukana :) ja kaikki läsnäolijathan tietää jo :D
 
Minea_ kiva että tulit tänne. :) eikös ensi vuonna ollut 29. päivää helmikuussa (karkausvuosi), et sinä päivänä ei olis kiva synnyttää.. Lapsella olis oikeana päivänä synttärit vaan joka neljäs vai viides vuosi.. :eek:
 
IMN
Sniff Jep ensi vuosi on karkausvuosi :) meillä edellinenkin syntyi karkausvuonna, tosin lokakuussa. Silloin pähkäiltiin että miten neuvolassa ja keskusneuvolassa saatiin eri la, mutta huomattiinkin että toisessa ei oltu otettu karkauspäivää huomioon :D nyt ei tietenkään "ehdi" olla tota ongelmaa..

Toisaalta ois aika hauska jo lapsi ois syntyny karkauspäivänä. Mutta toivottavasti ei ihan sinne asti itseään odotuta :D
 
Heippa kaikille! Itse tein viime tiistaina plussatestin, viikkoja ois laskujen mukaan nyt tasan 6+0. La ois 12.2.
Mielenrauhan vuoksi varhaisultraan ois aika 29.6. Varmuus saatava onko siellä oikeesti joku.. Toista lasta odotan ja esikoinen 1v 5kk.
 
  • Tykkää
Reactions: minea__
Siis Tää väsymys on jotain niin... Ei voi käsittää :D oon nukkunut kahdet päikkärit tänään!

joku puhui noista vitamiinilisistä, itselle tuli niin järkyttävä pahoinvointi niistä vaikka alkuraskauden pahoinvointi oli jo mennyt ohi... Niissä on niin paljon kaikkea. Foolihappoa syön :)
 

Yhteistyössä