Helmikuun helmiäiset 2016 *heinäkuussa*

IMN
Helinä Mulla myös np-ultra vasta 13+2 :) viime ultrassa mitat vastasi viikkoa pienempää joten siksi laitettiin vähän myöhemmäksi. Itse tutkimuksen kannalta kuulemma tuo rv13 ei oo vielä liian myöhään :)
 
Hei! Joku kirjoitteli siitä, kun oireet on loppuneet. Itselläni myös vähentyneet.. tänään ois rv 6+0. Siis mahassa ei tunnu yhtään miltään. Silloin kun kk ois kuulunu alkaa, nipisteli mahassa. Nyt vaan jnk verran väsymys painaa, niin oli esikoisenkin aikana. Pahaolo ei ole vielä ainakaan alkanut. Lääkäriaika on vasta kolmen viikon kuluttua.
Minulla on tyttöolo jo nyt :) en tiedä miksi.
 
Olen seuraillut ketjua jo pidempään mutten ole uskaltanut aiemmin kirjoitella. Kaikki tuntuu edelleen niin epätodelliselta, hyvällä tapaa tosin. :)
Lasta oli toivottu jo hieman yli vuosi ja olimme ehtineet jo aloittaa hoidot. Tärppi kävi sitten neljännestä clomifen kierrosta.
Kuukautisten pois jäädessäkin manasin, että kiertoni on mennyt ihan sekaisin, että tämä tästä nyt vielä puuttui. Kävin kumminkin hakemaan testin viikon päästä ja tulipunainen viiva piirtyi testiin samantien. Vielä tämänkään kohdalla en uskonut raskauteen, vaan ensimmäinen ajatus oli että se hemmetin testi on viallinen...:rolleyes:

Vatsan nippailujen ja öklötysten alettua asia muuttui todellisemmaksi. Oireet pahenivat selkeästi rv 6 mutta tästä noin 1,5vk päästä oireet laantuivat selvästi. Tästä parin päivän päästä (tämän viikon ma) tuli hieman verta. Ainoa ajatus oli, että kesken on mennyt.

Tiistaina pääsin kuitenkin ultraan ja sekä minun että lääkärin ihmetykseksi pikkukaveri jumppaili masussa ahkerasti. :love:
Ultran jälkeen uskalsin vihdoin varata ajan neuvolaan, joka onkin sitten ensi viikon torstaina. Toivoisin, että siellä kuunneltaisiin jo sydänäänet mutta en ole varma, millä viikolla suostuvat edes yritämään?

T: karhukopla + jyvä (8+4)

Ps. minut voi lisäillä pinoon: 30v, 1. lapsi, la 7.2, synnytyssairaala tays
 
Tervetuloa karhukopla! :)

Itselläni alkoi pahoinvointi 6+0 ja on jatkunut päivittäin. Muita oireita ei juuri ole väsymyksen ja mahan turpoamisen lisäksi.

Maanantaina ar-ultraan! Neuvola on 13.7. ja nt-ultra-aika on ainakin ennen tullut postissa kirjeessä neuvolan jälkeen. En tiedä, olisikohan täälläkin jo siirrytty ultran ajanvarauksessa johonkin nykyaikaisempaan tapaan... :)

Tomppa-kirjasarjassa on ilmestynyt uusi kirja, jossa Tompalle syntyy pikkusisko. Vinkiksi niille, joilla on jo lapsia ennestään!
 
Sydänäänten kuunteluista: saattaa olla ihan neuvolantädistäki riippuva juttu mutta ainakaan oulussa eivät suostu yrittämään sydänäänten kuuntelua kovin aikaisin koska se vain turhaan lisää äidin huolta jos niitä ääniä eo sitten kuulukkaan.melkoista hakuammuntaa kuitenkin vielä aikaisilla viikoilla. Olikohan noin että ekan ultran jälkeen sitten kuuntelevat tulevilla neuvolakäynneillä

Mulle voi lisätä Oysin synnytyssairaalaksi

rv 5+3
 
Viimeksi muokattu:
Mulla ei aiemmat neuvolatädit ole kuunnelleet ekalla neuvolakerralla sydänääniä enkä niitä ole edes pyytänyt. Nyt pyysin, kun ei ole oireita enää. Eihän niitä kuulunut niin mielenrauhan takia tehtiin raskaustesti (positiivinen tuli vielä) ja otettiin hcg, josta tänään tulee tulos. Jos vaikuttaa sittenkin epävarmalta raskaudelta niin pääsen ultraan. Jos tämä alkanut raskaus menee loppuun asti niin uskon tytön olevan tulossa, sillä tämä alku on ollut ihan erilainen kuin pojista.

Kiehinen 9+2
 
Hei! Voisin liittyä mukaan. Kaksi viikkoa sitten sain plussan ja olo on vieläkin epätodellinen. Nyt menossa 6+2. Meillä esikoista on ehditty yrittää melkein kolme kolme vuotta, kunnes IVF nyt onnistui neljännellä siirrolla. Kovasti pelottaa keskenmeno, mutta ultrassa ollaan jo nähty sydämen syke, joten täytyy yrittää olla luottavaisin mielin (vaikka eihän syke mitään takaa).
Oireina on väsymys ja rintojen arkuus. Välillä vähän ällö olo, mutta kunnon pahoinvointia ei onneksi ole :)

Neuvola ois 24.7. ja seuraava ultra 3.7. Osallistun tutkimukseen, jossa seurataan IVF-raskauksia ja pääsen sitä kautta ultraan kahen viikon välein. Harmi vaan, että heinäkuussa lääkäri tietenkin lomalla, joten en pääse ultraan just kriittisimmillä viikoilla. Saatan käydä itsekseni vielä ennen neuvolaa, kun täällä on yks edullinen paikka.

FB-ryhmästä saattaisin olla kiinnostunut. Onkohan siellä paljon porukkaa? Tämäkin kyllä vaikuttaa aika aktiiviselta :)

Lauriska, 29, 1. lapsi, LA 23.2., OYS
 
Tervetuloa uusille! :)

Onnea iloisista ultrakuulumisista!

Oon viime yönä herännyt kolme :eek: kertaa vessaan tunteella et virtsarakko posahtaa jos ei pääse heti vessaan. o_O Tää on kyllä jotain uutta. Mites muilla nää vessaasiat? :LOL:

Sniff ja herneen verso 6+3
 
Kiitos vastauksista, toivotaan että sattuisi mukava neuvolan täti, joka suostuisi kuuntelemaan. Vaikka juuri tällä viikolla vauvelin ultrassa näki, niin mielelläni haluaisin ensi viikollakin jotain varmuutta että kaikki on ok :)

Lääkärin mukaan keskenmenonriski, kun sydänäänet on kuultu on näillä viikoilla enää 2% mutta pystyn olemaan hieman levollisemmalla mielellä vasta, kun maaginen 12 viikkoa on täynnä. :rolleyes:
 
Voih. Tänään tuli oksennettua ensimmäistä kertaa tässä raskaudessa. Toivotaan että se jäisi vain tähän yhteen kertaan, niinkuin esikoista odottaessa. Muuten on vaan koko ajan liitoskipuja sektioarven kohdalla ja tissit ihan saamarin kipeät.

Ensi maanantaina olisi varhaisultra! En malttaisi yhtään odottaa sinne, vaikka toisaalta pelottaa että onko siellä elämää..? Mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Mulla on np-ultra 10.8 ja aioin osallistua seulontoihin. Eka neuvolakin olisi 13.7.

Monski ja öttiäinen 6+6 (huomenna pokspoks:)
 
Voih. Tänään tuli oksennettua ensimmäistä kertaa tässä raskaudessa. Toivotaan että se jäisi vain tähän yhteen kertaan, niinkuin esikoista odottaessa. Muuten on vaan koko ajan liitoskipuja sektioarven kohdalla ja tissit ihan saamarin kipeät.

Ensi maanantaina olisi varhaisultra! En malttaisi yhtään odottaa sinne, vaikka toisaalta pelottaa että onko siellä elämää..? Mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Mulla on np-ultra 10.8 ja aioin osallistua seulontoihin. Eka neuvolakin olisi 13.7.

Monski ja öttiäinen 6+6 (huomenna pokspoks:)
Mullakin on maanantaina ultra. Samat on fiilikset. Toivon niin että saadaan molemmat vaan hyviä uutisia.
 
IMN
Tervetuloa uusille! :)

Jouduin eilen jo vaihtamaan mammafarkkuihin :D kaveri keksi illasta menoa eikä sen turvotuksen kanssa saanut enää omia farkkuja mukavasti kiinni.. vetäsin sitten tänä aamunakin samat pökät jalkaan ja on kyllä paljon mukavampi olla näillä kuin normifarkuilla.. vaikkeivat vielä vyötäröltä istukaan.
Uskaltauduin myös eilen ostamaan kirppikseltä pari pikkubodya :love:

Pahoinvointi on tänään ollut taas kamalaa. Sohvan pohjalla mennyt koko päivä.. heräsin kans tänään ajatukseen että ensi viikolla on neljäsosa tästä raskaudesta jo ohi :LOL: helpottava tieto tän olon velloessa..

IMN 9+1
 

mullekin vois sen OYSin lisäksi laittaa tyttöolo :)


minäki pidän sitä 12 viikkoa sellasena rajana että sen jälkeen oikeastaan vasta uskaltaa ajatella olevansa raskaana ja tulee hankittua niitä ekoja vaatteita.onks Se siis nyt tuo äitiyspakkaus mikä meille tulis jos sen ottais?vaikka taidan käyttää sen rahan kirpparilla.sillähän saa ekan vuoden vaatteet hyvinkin :D ekadta oon ottanu äitiyspakkauksen,toisesta en.
 
Viimeksi muokattu:
Imn, miten sää selvisit psyykkeen kans, kun voit pahoin koko raskauden ajan? :D Mulla ois pää hajonnut, varmasti jo ihan huolen määrästä. Oon tällästä stressaavaa tyyppiä.

Onko täällä muita stressaajia? Ite oon oman terveyteni suhteen ihan hysteerinen. Nytkin kuulostelen itseäni ja mulla on sika paljon alasrlkä ja alavatsa kipuja. Pelkäänkin, että ne on supisteluita ja saan km. :confused:

Helinä, onpas myöhään nt-ultra. Meillä sanottiin, että pitäis ennen 11+6 viikkoa käydä, jos haluaa luotettavasti niskaturvotuksen mitata o_O outoa, miten käytännöt vaihtelevat.

Onko muilla lähes jatkuvaa menkkamsista jomotusta alavatsalla ja- selässä?tosi inhottavaa. Toivottavasti pian helpottais, niin sais oma pääkoppa hetken rauhan. Oman mielenterveyteni vuoksi tää taitaa olla viiminen raskaus. Tiedän, että saan olla huolissaan koko 40 vkoa :D ja sen tiedän, että etukäteen on turha murehtia, mutta murehdin silti :mad: haaveissa on oppia elämään päivä kerrallaan.

Hui, huomenna vaihtuu jo rv 9. Se kuulostaa jo paljolle. :love:

Alisa & Hippu 8+6
 
IMN
Alisa Olihan se aika hirveää aikaa, mutta toisaalta oli eka raskaus eikä ollut mitään mihin verrata. Ajattelin lähinnä että iteppä olin siihen leikkiin lähtenyt :D sitten tokassa raskaudessa tajusin miten raskas se edellinen raskaus oli ollutkaan. Koska olin nuori, olin alusta saakka äitipolin asiakas ja sitä kautta sain mielenrauhan vauvan hyvinvoinnin kannalta.
Pahoinvoinnin kanssa myös oppi elämään. Jos tuli oksennus koulun roskikseen niin mitäpä tuosta, ei se maailmaa kaada. Jos kaupassa tulee huono olo niin ei kun kenkäosaston penkille istumaan ja huilimaan. Kun puoli väli oli ylitetty niin ei enää jaksanut rajoittaa menemisiä ja tulemisia siinä pelossa että pahoinvointi iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mutta eväät pidin aina laukussa mukana :D

Loppujen lopuksihan synnytys käynnistettiin raskausmyrkytyksen ja kasvuhidastuman (IUGR) vuoksi, joten viimeiset viikot oli jo oikeasti helvettiä.. Myös toinen lapsi oli IUGR-sikiö, ja uskon että myös tämäkin tulee olemaan. Siitä en stressaa, koska tiedän että tää on äidin suvussa ihan geneettinen juttu, että ollaan kaikki saatu pieniä vauvoja :)

Mun käsittääkseni nykyään äitiyspakkaus vaihtuu aina vuodenvaihteessa(?), joten ehtiiköhän meille uusi vai tän vuoden? Varmaan tää nykyinen.. no, otan kuitenkin rahana :) sillä saa sitten vaikka turvakaukalon hommattua..
 
Onpas tullut paljon tekstiä tänne :) me kotiuduttiin tänään parin päivän reissulta, käytiin ajelemassa pohjoisessa päin. Tuli ainakin laatuaikaa kahestaan ku 24/7 yhdessä :D
Vähillä oireilla edelleen mennään. Nyt tosin ei kahvia tee enää mieli, kupin ehkä päivässä juon.

Itse tekisi kovasti mieli tuohon varhaisultraan että näkisi toisen olemassa olon oikeasti, mutta eipä ole varaa -.- pakko vain luottaa että kaikki on kunnossa. Neuvola-aikaa en ole pystynyt vielä soittamaan, pitää odottaa että palaan lomalta töihin jotta näkisin työvuorot ja voisi niiden mukaan sopia sitten ajan. Työmatka kun on 45 kilometriä, niin jos kesken työpäivän olisi niin se reissu veisi 3 tuntia kun pitäisi ajella takaisin kotipaikalle ja taas töihin. Pitäisi siis saada vapaa-ajalle, mahdollisimman aikaisin tai mahdollisimman myöhään iltapäivälle (vuorotyö, mutta suurin osa arkiaamuja)

Iummph & pieni 6+2
 
Jee, hieno juttu Kiehinen! :)

Mullakin on sellanen etten uskalla vielä tehä hankintoja, enkä kertoa kovinkaan monelle. Enkä vielä uskalla sinne fb-ryhmään liittyä. Pitäis myös isompaa asuntoakin katella, mut kaikkea vaan lykkää silleen et "sitten myöhemmin kun kaikki on varmaa". Jotenkin näköjään niin iso epävarmuus. Ehkä ens maanantain varhaisultra vähän tuo sellasta luottoa, et tää kaikki on totta? Toivottavasti :)
Ootteko muut menossa varhaisultraan ja yksityiselle vai neuvolan kautta?
 
IMN itselläni häitää, että täällä olisi ollut suositus 10-12 viikolla. Aikaisemmilta lapsilta olen päässyt ultraan viim. 12viikolla. No, pääasia, että pääsee. :) IHANA tuon sinun masu!!! :love:

Karhukopla tervetuloa, ja sydämelliset onnittelut!! :) Meilläkin esikoinen on saanut alkunsa clomifeeneillä. Tuo sydän äänien kuuntelu on niin neuvolan tätistä kiinni, mutta ainakin kuopukselta suostui kuuntelemaan 9+, kun lupasin, että en hätäänny jos eivät kuulu, mutta kuuluivathan ne. Mutta sitten toiselta tytöltä eivät kuuluneet vielä np-ultraa edeltävä päivänä. On vissiin tosi tapauskohtaista. Mutta vaikka eivät sinulla vielä kuuluisikaan, niin tiedäthän jo ultran perusteella, että pienellä on kaikki hyvin! :love:

Tervetuloa myös Lauriska!! :)

Sniff itse kun herään sen pari kolme kertaa yössä syömään, niin samalla on kyllä myös päästävä vessaan.

Alisa niinpä, olisin kyllä itsekin tahtonut ultraan jo aijemmin, mutta minkäs teet. Ja kun sinne on vielä NIIN pitkä aika...:rolleyes:

Tänään kerroin töissä yhdelle työkaverille, ja hän sanoi, että olikin ihmetellyt masuni kokoa! :D sitten menin työpäivän päätteeksi kauppaan ja eräs ystäväni onnitteli vauvasta!! sanoi, että eihän tuota mahaa voi olla enää huomaamatta! Luuli minun olevan jo paljon pidemmällä! :D En tiedä kuinka kauan tätä voi enää pimittää... Mutta toisaalta ajattelen niin, että jos jotain on sattuakseen niin voihan se sattua myöhemmilläkin viikoilla, joten onko tuo niin kovin vaarallista jos jo viikon-kahden kuluttua asian paljastaisi...?

Nyt yritän pitää taukoa sydän äänten etsinnästä. Lähes joka ilta olen niitä metsästänyt, turhaan... :unsure:
Olisiko konkareilla neuvoja, että mistä päin masua ne äänet voisivat löytyä...? Olen rallitellut koneella mahan joka kohdassa, mutta ainakaan vielä ei ole löytynyt kuin oma jumputus. :D

Helinä+Tahvo 8+3
 
Eea
Äänet olen ainakin itse löytänyt alkuun doplerilla tosi alhaalta. Ihan häpyluun vierestä. :) ja niitä kyllä joutuu etsimään alkuun melko tarkasti ja kääntelemään laitetta vähän joka suuntaan.

Tänään on ollut niin normaali olo, että olen unohtanut koko raskauden. :D

sunnuntaina on veljentytön ristiäiset ja sovitin tänään ostamaani mekkoa. Luulin ettei se mahtuisi päälle, mutta olin väärässä. :) hienosti mahtui.

Ultrasta ei ole täällä vielä mitään tietoa. Eka neuvola olisi maanantaina. Silloin viikkoja 8+1. Saa nähdä haluaako täti laittaa ultraan jo aiemmin kun raskaus alkoi suoraan keskenmenon perään ja viikot ovat vain oma oletukseni.

Eea&Owe 7+4
 
  • Tykkää
Reactions: Emeli-
Fiona Mä en ole menossa varhaisultraa, jos pitää itse maksaa. Nyt neuvolatäti vihjasi, että voisin päästä kunnalliseen ultraan, jos ensi viikolla ei neuvolassa saada elonmerkkejä masusta.

NassuRessu Tsemppiä pahoinvoinnin kanssa. Toivottavasti pian helpottaa!

IMN Ihana masu sulla! Itsellä ei vielä näy ollenkaan raskaus, kun kohtu taitaa majailla vielä häpyluun takana.

Vaikka päivisin väsymys onkin hellittänyt niin illalla alkaa väsyttämään aikaisin. Eilen nukahdin sohvalle seitsemän jälkeen, josta heräsin puolen yön aikaan ja menin sänkyyn jatkamaan unia. Kuuteen asti riitti uni, sitten alkoi uni loppua.

Kiehinen 9+3
 
Heissulivei!
olin keskiviikkona ensimmäisessä neuvolassa, ultrassa näkyi syke ja oli kuulemma viikkoihin nähden iso. Sain ajan NT ultraan vasta heinäkuun viimeiselle päivälle jolloin omien laskujen mukaan on jo tasan 13 vko. Muistelisin kyllä aiemmissa olleeni jo viimeistään 10 viikolla. Paino oli ärsyttävästi noussut, nyt pitää hillitä syömistä kun pahoinvointi on loppunut ja käydä taas lenkillä kun väsy ei kaada soffalle, josko pikkuhiljaa pääsisi vain nautiskelemaan vattan kasvattamisesta :) mulla on iltaisin maha pömpöllä turvotusten takia, aamuisin näkyy vain pikkuriikkinen kumpu alavatsalla, toivoisin että vatsa pysyy pienenä mahdollisimman pitkään.
 
Soitin tänään kuitenkin sinne neuvolaan, mutta niinhän se meni että joudun soittamaan uudelleen ajan saamiseksi sitten kun on työvuorot tiedossa.

Onko muilla ollu tihkuvuotoja nyt alussa? Tiistaina tuli vähän seksin jälkeen, siitä en hätääntynyt kun luin että voi verisuonia rikkoutua kun paikat turpeessa. Tänään tuli uudestaan väriksi paperiin, nyt ehti jo käydä ajatus että ei kai vaan, kun uskaltanut vihdoin ruveta ajattelemaan tätä raskautta todeksi. Sekin tosiaan onneksi jäi nyt vaan väriksi, eikä ole enempää vuotoa tullut..
 

Yhteistyössä