** Helmikuun Helmet** tammikuu

No nyt on sairaalakassi lähes pakattu, omat kotiutumisvaatteet, eväät ja jotkut hammasharjasysteemit taitavat puuttua. Kantsiikohan ottaa omaa yöpukua (tosin ei mulla sellaista ole..)? Jonkinlaista järjestämistä meidän rojuihin ollaan yritetty saada, ostettiin vaaseille vitriini ja siivoomista jatkan taas ensi viikolla. Makkarikin vähän uudelleen sisustettiin jotta mulla ois kulkuväylä. Nyt pinnis on ihan mun käden ulottuvilla.

Kantoliinoista: mä ostin Vitmi-kantoliinan (on pussimainen) ja tarkoituksena on ostaa vielä Hug-a-bub ja Baby Björn (active)kin. Mä kun oon aatellut että jos/kun koirien kanssa ulkoilen, otan vauvan liinaan enkä rattaita ollenkaan..

Aiemmin oli puhetta tosta bilirubiiniarvoista Kiinin pojalla. Bilirubiiniarvohan voi olla koholla myös aikuisella, tosin vastasyntyneellä se on tarkempi sen seuraaminen. Aikuisella arvot voi olla koholla (ilmenee esim silmämunan keltaisuutena satunnaisesti), se on lähinnä "kauneusvirhe". Sitä kutsutaan Gilbertin syndroomaksi. Mulla todettiin se vissiin 10 vuotta sitten kun e-pillerit nostivat maksa-arvoja.

Tänään on vauvakin ollut aktiivisempi, supistellut vaan yhden kerran. Jostain syystä mun mies uskoo edelleen että tää syntyy ihan lähiaikoina.. Mä mieluusti pitäisin tätä vielä ainakin sen parisen viikkoa, jolloin rv 37 tulis täyteen. Vielä ei ole onneksi mitään tuntemuksia että ois tulossa pois.

Niin se lehtigallup: mä saan työpaikan kautta Anna-lehden ilmaiseksi. Lisäksi mulle tulee Koiramme ja muutamia koiraharrastuksiin liittyviä lehtisiä. Mä ostan Vauva-lehteä tai Kaksplussaa sen perusteella onko niissä kiinnostavia artikkeleita.





 
MOi :wave:
Täällä olen... menin sitten illalla pötköttämään ja välillä sattui todella kovasti mahasta ja selästä et ei voinut olla makuulla mut sitten olo helpottui mutta lonkat on ollut tänäänkin puutunut... Mut ei niitä mahakipuja ole ollut... Pitää nyt vain seurata tilannetta... :)
Vielä olis vähän aikaa tosi päivään....
Pää on taas kipee mut pitää se vain kestää... Mul on vain se kun pääkipu tulee niin tiedän et verepaine on noussut taas korkeelle... :(

 
Tere :wave:

Ompas täällä taas sattunut ja tapahtunut. Hyvä ettei Jahvetti nyt vielä ole jakautunut. Mutta luulempa ettei vauveli kauaa viihdy yksiössään. ;)

Mulla on pinna taas niin kireellä et huhhuh. Kakkahätä ja paineen tunne on kova peräröörissä mut sitten kun istuu vessanpöntölle niin vaivanen papana saadaan aikaseks. :headwall: Äsken olin niin kiukkunen. Ja vieläkin.

Mieskin kysy et en kai ole hälle kiukkunen ku ei hän sil paskal mitään voi tehdä. :LOL:

Tänään ei oikeastaan ole tullut yhtään supistusta. Mutta sais kyllä pari tulla niin tulis toi kakkakin. Luumusosetta taas vetäny purkkikaupalla ja mä vannon etten ikinä tämän jälkeen syö sitä hyi että! :kieh: :x

Haluaisin saunaankin mut ku ei omisteta ja takas äitille en jaks ajaa... juuri sieltä tullaan eikä mun sit tietenkään siellä tehnyt mieli mennä saunaa. Vast nyt kun ei ol mahdollisuutta ni nyt sit tulee tarve päästä.

On tää kyl yhtä. Kaikki kyselee jo nyt et joko sul on sillanen olo et tulis. Supistaako jo. Ei se kyl loppuun asti pysy sisäl. :kieh: :kieh: :headwall: :headwall: Mä en jaks yhtään. :/

sori tää vali vali. Johtuu varmaan tää v*tutus huomisesta kun alkaa arki ja jään yksin kotiin. Enkä ole mikään keksijä tyyppiä niin en tie mitä sitä tekis. :LOL:

Noh huomenna on ainakin illalla ohjelmaa kun me mennään sinne synnytysvalmennukseen TYKSiin. Ja tiistaina on neuvolalääkäri. =)

Niisku-neiti & rinsessa 35+5
 
Jahvetti nyt on vaatteet rummutettu... Eipä ne siitä rummusta huonoa tykännyt, ainoa vaan että pesussa taisin onnistua jotain kämmäämään koska se college-puku oli mun mielestä keltasempi ennenkun sen koneeseen laitoin, nyt se on semmonen eiminkäänkeltavaalea... siis ne hihat, samoin kun ne yhet potkuhousut... Mutta sit taas muut vaatteet on ihan sen värisiä kun pitikin että en sit tiiä tekeekö muisti tepposet... :whistle:

niisku-neiti tiedän ton veetutus-tunteen, oli meinaan mullakin eilen aamulla semmonen veetutus et sit ihan turhasta taas suutuin miehellekin :ashamed: Sitten kiukkuttelin koko aamupäivän, helpotti kyllä kun nukuin kunnon päikkärit että varmaan ihan väsymyksestä johtu.

Nyt on taas vaihteeks toi alaselkä tosi kipee :/ On muuten hyvin hankala laittaa tota lämpöpussia tohon kohti niin että se pysyy kun kävelee :whistle: Äsken tippu jo housutki jalasta ku koitin sen tohon vyötärönauhan alle tunkea, neiti nauraa vieressä et sun peppu näkyy :kieh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vinja:
[se college-puku oli mun mielestä keltasempi ennenkun sen koneeseen laitoin, nyt se on semmonen eiminkäänkeltavaalea... siis ne hihat, samoin kun ne yhet potkuhousut... Mutta sit taas muut vaatteet on ihan sen värisiä kun pitikin että en sit tiiä tekeekö muisti tepposet... :whistle:
Se voi olla toi muistikin :LOL: :LOL:

 
Alkuperäinen kirjoittaja Jahvetti:
Alkuperäinen kirjoittaja Vinja:
[se college-puku oli mun mielestä keltasempi ennenkun sen koneeseen laitoin, nyt se on semmonen eiminkäänkeltavaalea... siis ne hihat, samoin kun ne yhet potkuhousut... Mutta sit taas muut vaatteet on ihan sen värisiä kun pitikin että en sit tiiä tekeekö muisti tepposet... :whistle:
Se voi olla toi muistikin :LOL: :LOL:
Vähän voisin kyllä kallistua samalle linjalle, varsinkin kun mä oon kuuluisa mun "hyvästä" muistista :whistle: :D

vaikka kyllä se silti näyttää ihan eriväriseltä ;)
 
Vinja Mulla kans alaselkä todella kipee alaselkä ja lonkat puutuu...
Taidan mennä lämpöiseen suihkuun jos se helpottais... Ei ole meinaan kivaa... Joku mulle joskus sanoi et supistukset voi joskus tuntua vain tuskalliselta selässä mut onko kipu silloin koko ajan vai miten??
Nyt suihkuun... kipin kapin,,, sattuu.... :ashamed:
 
Iltaa siskot

Nyt ois synttärit vietetty, HUH |O =) . Tosi mukavat kekkerit, paljon lapsia ja melkei kaikki isovanhemmat pääs, "serkku-tyttö" ja paljon perhetuttuja. Kovillehan tuo kyllä otti, mutta tytöt nautti molemmat. Sankari sai kivoja lahjoja, ja sattu saamaan kaksi kappaletta poika-vauvoja, ihan samanlaisia. No, ne on kuulemma pulla-kaksoset :D , ja tietty molemmille omat nyt. Pippeli aiheutti hämmennystä molemmissa :LOL: .
Mun aika meni keittiössä passatessa mummoja ym.. Vieraat kväi kahdessa osassa, klo 13-16 ja klo 16.30-18.30.. Arvatkee vaan onko tämä vähä kipee ja poikki!!!
Jos ei nyt ala syntymään näiden kahden ylirankan päivän jälkeen (mitä en kyllä ihan vielä toivo todellakaan ) niin ei auta ne kolmen ässän keinot sit myöhemminkään, se on saletti! Tosin sitä nautinnollisinta ässää en kyllä ole saanut enkä, ei toi ukko haluu :( . No, toivotaan, että nuo suppailut pysys nyt kurissa. Harvakseltaan tulee, mut sit ku tulee, ni tuntuu kans. Ja alapäässä sellanen "ilmakas" olo..siis en osaa selittää, vähä ku tuulitunneli :eek: , ja vihloo tonne kohdunsuulle välistä..ja maha ollu tänää iha ruikulilla, jes jes taas. Saa istuu varmaa taas illan paskalla..ei ihan se asento, mitä kaipasi tällasen päivän jälkeen. :headwall:

Liinoista Mulla ei ole liinaa, mutta reppu löytyy. Aikasemmin ollu tytöillä lainassa Baby Björni, tykkäsin, nyt ostin Theodore Beanin repun, vaikuttaa selkätuiltaan paremmalta. Mä en ole jotenki lämminny noihin liinoihin :/ . En ole koskaan lasta sellasessa kantanu, että voishan se olla tosi jees..on vaa nii monimutkasta se sitominen, ei jaksa väsäillä..mut kai sen oppis pian ja liinojakin nykyään paljon eri vaihtoehtoja kiinnityksiltään.

Nyt levytän sohvalla..

:heart: nelli&pulla 35+3
 
Lehtigalluppi Miulle tulee Kaksplus, on tullut jo vuosia, kun miulla on ollu krooninen vauvakuume jo 17v. asti :D Vauva-, Odotus- ja Meidän perhe- lehtiä ostan irtonumeroina aina, kun kannessa on joku mielenkiintonen artikkeli.

Kantoliina meillä on ja kunhan Arthur pääsee kotiin niin alan harjotella sen käyttöä. Voi tietysti olla ettei poika siinä viihdy, mutta kokeillaan :)

hilari Lapsen nimi pitää ilmottaa kirkkoherranvirastoon tai maistraattiin (jos ei kuulu kirkkoon) 2kk kuluessa syntymästä. Ristiäiset voi pitää myöhemmin, kun lapsi pääsee sairaalasta. Hätäkaste suoritetaan vaan sillon, jos on odotettavissa, että lapsi menehtyy ennen ristiäisiä. Pappi tulee kastamaan lapsen sairaalaan (tai sairaalapappi), mutta kiireellisen hätäkasteen voi toimittaa myös joku henkilökunnasta.

Pessi En usko, että on umppari. Se kipu ei painelemalla parane ;) Luulen, että kohtulihas kiristelee pieneltä alueelta tai sitten joku kannatin on ärtynyt.

Tehtiin tänään syöttöpunnituksia sairaalassa ja Arthur jaksaa jo imeä pieniä määriä rinnasta :heart: 12g oli kumpikin syöttöpunnitussaldo :D 40ml vetäsee sitten vielä pullosta päälle. Mie lypsän kotona Arthurille "tuliaisia" ja niitä annetaan sitten korvikkeen joukossa joka aterialla. 120ml (kahdesta lypsystä) vein evästä tänä aamuna :) että maitoa tulee ihan kivasti.
Poika pääsi aamulla pois valosta, kun bili oli 156 :wave: *jee* Huomenaamulla taas kontrolloivat.
 
Nalle-Puh Mulla tuntui ekaa tehdessä supistukset oikeestaan pelkästään selässä ja lantiolla. Se kipu oli lantiolla koko ajan taustalla voimistu vain välillä, mut selässä aaltoili, eli välillä kipu hävis melkein kokonaan ja tuli sit takaisin. En tiedä saatko selvää mitä tarkoitan...
 
Hyvä Arthur tsemppaa hienosti =) :flower: :heart:

Täälläpäs nyt hiljasta :eek: . Just ku ite pääs linjoille.. Tosin pakko lähtee iha sänkyyn, sen verran kiskoo noi supaprit ja tosiaan väsyttää paljon. Huomenna alkaa kerhokin vanhemmalla ja pitää jaksaa lähtee viemää kävellen, lepoa siis nyt.

Kauniita unia :wave:
 
voi pärse, tekstit hävis jonnee bittiavaruuteen |O en jaksa enää kirjottaa ku pätkän ku väsyttää sairaasti. koko päivä liikenteessä ja pitkä lenkki ni verottaahan se. onneks pääsee vielä kävelemään reippaastikki, pojasta en enää loppuraskaudessa pystyny kävelemään kun pieniä matkoja etanan vauhtia.

kantoliinoista on puhuttu, haluisin kokeilla mut ne on hirmu kalliita eikä viittis ostaa jos pieni ei siellä viihdykkään :/ rintareppuja on pari sunnuntaikappaletta et en tiiä tuleeko käytettyä. pojalla ei tullu käytettyä kun viihty itekseenki. serku on ton liinan kehunu maasta taivaaseen, se on hyvä kun jättää kädet vapaaks touhuta muuta mut vauva kuiteski siinä ihan liki.

kiin: hienoa että arthur jo noin hyvässä kunnossa, kohta sitten kotiin =) :heart: ja muutes, ei mulla oo mahassa tai kyljissä kuoppaa vaan se on varjo mun kädestä :D meil on niin huono valo tossa eteisessä et tulee aina johku kohtaa varjo. yks kaveri kauhisteli aiemmin yhtä kuvaa et onks mulla noin iso mustelma mahassa :LOL: roikkuuhan toi maha kyllä alhaalla et lommoki vois olla :whistle: B)
 
Huomenta! |O

Oonkohan mie tosiaan aamun eka ;)

Nousin sit sängystä puol tuntia sitten ku ei vaan enää uni tullu, muutenni yö meni tosi katkonaisesti. Tiedä sitten johtuuko tämä minun pääkipu siitä, mutta häätynee soitella neuvolaan jonkuajan päästä että pitääkö mennä verenpaineet mittauttaan.
Olis niiin helppoa jos olis oma verenpainemitattari, tai edes olis saanut neuvolasta lainaan...

Hienoa Kiin ja Arthur että kaikki menee hyvin, tuskin pitkä aika enää on että poju pääsee kotiin =) :flower:

Lehti-galluppi
, mulle tulee kaksplussa ja siskon kanssa aina vaihdetaan ku hälle tulee vauva. Mie tykkään jotenni enemmän vauvasta ku siinä on kuitenkin odottajalle enemmän, mutta muuten kaksplussa on parempi, ja se kaksplussan odotus-lehti, se on jotenkin tönkkö..

Kantoliinasta, aijon hommata sellasen, sisko osti sen ja lauantaina yritettiin sitä sitoa ja vauvaa sinne laittaa, vaikutti kyllä tosi hyvältä, ja varmasti sitominen helpottuu kunhan tottuu ja saa vähän kosketusta siihen.

Tänne ei sen suurempia, vauva möyryää vielä melkoisesti, kunnon venytysharjoituksia kyllä illat tekee, tuntuu että nahka venyy ja paukkuu vaan! :D
Tänään jos vähän siivoilis kun tuo pakkanenkaan ei nyt niin kamala ole.
Eilen käytiin miehen siskon synttäreillä ja voi että maistu täytekakku ihanalle ku ei piiiitkään aikaan ole syönyt :p
Miehellä ens viikolla synttärit, pitäsköhän tekasta ihan kakku sille.
Eikä omaa lehmää ojassa :whistle: :p

Mutta ens kertaan! :wave:
 
Huomenta... :wave:
Olipa mukava yö. Olen nukkunut joku parintuntia kun alaselkä on niin jumalattoman kipee ja lonkat myös... Välillä vihlasee oikein kunnolla alapäästä... Pitää katsoa ja seurata tilannetta... selkäkipu ei ole mukavaa,,, Ai taas vihlas alapäästä... :(

Mites teidän muiden yö?
VanamoBr Oliko sulla vihlontaa alapäässä tai lonkat kipeet? Kauan sul oli kipua et soitit tai lähdit sairaalaan? Supisteliko mahasta?
 
Mie meinasin, et oisin menny takas nukkuu, kun esikko lähtee kouluun, mut eipä nukutakaan |O
Kuopuskin on tarhassa ja välimalli mummolassa, menee sieltä kouluun, niin ois ollu oiva tilaisuus nukkuu, mut kun ei niin ei |O :kieh:

Sormet on TÖNKÖT!! Kamala turvotus iskeny yön aikana...vedin kyllä illalla kourallisen sipsejä, et voiko oikeesti johtuu niin pienestä määrästä |O |O Mulla kun ei juurikaan nyt täs raskaudessa tota turvotusta oo ollu, kuten edellisissä.

Vauva melskas koko yön ihan kiitettävästi ja heräsin taas monta kertaa vessareissulle, 1.00-2.00 kukuin taas hereillä. Muutamia kertoja, kun yöl heräsin, niin huomasin et supistaaki, mut ei kipeesti. Nyt tässä aamun aikanakii monta kertaa...tää on oikeesti niin outoa, et MUA SUPISTAA!!! |O |O Ei oo koskaan ennen supistellu, kun synnytyssalissa vasta :LOL: :LOL: Toivottavasti tää povais itelleen käyntiinlähtevää synnytystä...vaikka sit yliaikasena, mut kuha itellee lähtis...tahtos senkiiviel kokee näin viimesen kanssa :LOL:

Meinasin jos soittas parturiin, et jos tälle päivää viel pääsis. Alkaa tää rauhka olee taa niin magee, ettei tosi...ei saa mitenkää ojennukseen |O Tai jos ei tänään, ni ainakii täl viikolla.

cruella, yöllä kun tossa pyörin, ni mietin et pitäskö mein yrittää treffa viel ennenkö vauvat syntyy? :wave: :wave: Meni se viime yritys ihan pipariks silloo, kun me oltii pitkää kipeenä ja sit tulikii jo joulutössötykset... :wave: Ens viikolla mulle ei käy oikeestaa mikään päivä, mut muuten kyllä ei oo oikeestaan mitään erikoista =)

nelHM sulla on aika samanmallinen masu kun mulla...tollanen kiinteen näkönen pötsi :D Lähinnä just toi sivukuva, et on tollanen törö :kieh:
Mulla vaan roikkuu tosi alhaalla mut sulla näyttää ainakii tos kuvassa, et on silleen "normaalisti" tossa..mul on iha alaviistoon :LOL:

Lehtigallupiin viel sen verran, et vaikkei mitään odotus/vauvalehtiä tuu, niin työnantajan maksamana tulee Seiska...raamattuni :LOL: :LOL:

Kiin kuulostaa hyvälle...kohta pääsee poika jo kotiin :heart: =)

Joo..eikai tässä muuta nyt tällä erää =)

Jahvetti 36+4

Kamala miten paljo viikkoja!!! :eek: 38. viikko alkaa ihan kohtsillään :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Saanukka:
Tuli mieleen jokohan Kiinamamalla on pikkaset sylissä.
Ei ole aikoihin täällä pyörähtänytkään..
Mie mietin kanssa samaa just eilen illalla :D

Ja moni muukin Helmikuinen, joka ei juuri täällä keskustelemassa käy, on voinut jo saada pienikoaisen syliin =)
Kuitenkin tuolla etusivun listassa meitä on aiiiiiika paljon sellasia, jotka ei juuri mitään kommentoi =)

*muoks muoks* Kävin kattomassa, niin ihan SIKANA sellasia, joista ei tiiä mitään =)
 
Huomenta :)
Eka arkiaamu pitkän joululoman jälkeen käsillä. Esikoisen just vein eskariin ja neidin pitäis sit tänään tehdä debyyttinsä kerhoon. Saas nähdä...
Yö meni suht hyvin kolmesta vessareissusta ja sohvalle siirtymisestä huolimatta. Sain yhden pitkänkin (=4,5h) pätkän nukuttua yhteen soitttoon =)
Lehtigallup: Mä olen jus tilannut Kaksplussan, toi tammikuun numero piti vielä ostaa irtonumerona ku se ei vielä tähän tilaukseen ehtinyt. Pitää "kerätä nämä 2008 vuoden lehdet...Mulla on esikoisen vuosikerta 2001 ja kakkosen vuosikerta 2003 Kaksplussia tuolla jemmassa, ajattelin säilyttää ne ja antaa heille sit joskus jos heillä on aikoinaan omia lapsia :)
Mä en ole kertaakaan herännyt yöllä vauvan telmimiseen, ja välillä oikein noilla vessareissuilla pitää "kuunnella" et liikutaanko siellä olleenkaan. Voi, meniskin näin, et hän ymmärtäisi nukkua öisin. Oisko vähän ihanaa kahden masuvaivaisen vaavin jälkeen ;)
Juup eipä muuta, nyt aamupala mietintämyssyn alle, mitäköhän söis ettei tarvis oksentaa :x :x

Hyvät päivänjatkot kaikille :wave:

babygirl 35+2
 
Voi perse, kauhee määrä tekstiä hävis :kieh: |O

No, huomenta vaan kaikille..
Yö meni katkonaisena ja valvoessa. Supisteli harvakseltaan, mutta ne sattu ja pisti hengittelemään. Muutenki ekaa kertaa maha paino, että ei asentoa meinannu löytää.. Paineet taas kauheet ja ylösnousu teki kipeetä. Ramppasin veskissä esikoisen kaa kilpaa, sit se yski ja valvotti just sillo, ku ehkä ois unesta saanu kiinni. Olo on erilainen ja outo, koko yön ja jatkuu vaan. Vatsa on kuralla. En jaksa kyllä ulos, kerhoon pitää 12:sta jälkeen lähtee kävelee, se rittänee tälle päivälle, ku kahdesti roudaan koko sakilla sinne.
Illasta lähetään tyttöjen kaa mun äitille yökylään, meen sieltä KYSille aamulla, aika jo yhdeksältä..ja isäntä ei pääse. Ei ole ollu yhessäkään neuvolassa kertaakaan mukana, ainoastaan np ja rakenne ultrissa..kökköö, huomiseks oisin halunnu sen mukaan.

Jahvetti mä voin tulla sinne teille koisimaan, tuu sä tänne hoitamaan nukkeja tyttöjen kaa :LOL: :LOL:
ja musta sun masu on taas hirmusen siro ja ylhäällä. Just kattelin masukuva- pinoa. Ja oma maha mun mielestä kyllä roikkuu tosi alhaalla, ja on se, mut onneks pystyy hengittää, ku ei kylkiin paina enää. Multa löytyy sellaset kuopat tuolta kyljistä :eek: .

Nyt tarttee mennä pyykinpesuun..taas tuli vaatelähetys pullalle eile..mihin vidulaan minä ne työnnän? Ihania ovat kyllä..

:heart: nelli&pulla 35+4
 
Voi tana mikä yö :headwall:
Lueskelin teidän juttuja ja nyt ei muista mitään :ashamed: raskaus kutistaa aivoja.

Ihana kuulla Kiin hyvistä uutisista :hug:

Mä en saa öisin enää nukuttua! Hikoilen ja saan juosta vessassa koko ajan. Ihan outoja kipu kohtauksia tulee alamahaan öisin.kuin joku repis sisukset ulos :eek:
Muutama kipeä supistuskin tulee öisin. Raudan syönni jälkeen oli kaksi pirteää päivää- Jaksoi tehdä kotihommia. Nyt se kamala väsymys tuli takaisin.

Meillä ei vauvalle mitään valmiina :eek: Hoitopöydän mies kävi eilen hakemassa, huutiksesta hommattu. On meillä häkkisängyn päälle se hoitotaso mutta kun muutetaan lauantaina niin uudessa talossa on vessa ns kellarikerroksessa. Sinne sit hommattiin kätevä pöytä.
Äitiyspakkausta en ole vieläkään saanut. Jospa viikonloppuna saisi laiteltua muuton jälkeen asioita järjestykseen.

35+4 :eek:
 
Alkuperäinen kirjoittaja nelHM:
musta sun masu on taas hirmusen siro ja ylhäällä. Just kattelin masukuva- pinoa. Ja oma maha mun mielestä kyllä roikkuu tosi alhaalla, ja on se, mut onneks pystyy hengittää, ku ei kylkiin paina enää. Multa löytyy sellaset kuopat tuolta kyljistä :eek: .
Kuvat vääristää vissiin puolin jos toisin :LOL:
Joo ei tää iso oo...mut tosi alhaalla roikkuu, tietty ilman vaatetusta sen erottaaki selkeemmin, mite alhaalla on =)

Mut kaikkihan ne on erilaisia :D
 

Yhteistyössä