....ja aurinkoista päivää. Täytyy yrittää lähteä kävelemään, se tuntuu jo aikamoiselta urakalta tässä vaiheessa. Ihanaa toisaalta ajatella, että kevät ja kesä on pian ja jotenkin minusta tämä on ollut ihanteellinen loppuraskauden aika. Kesällä olisi aika tukalaa , itse hikoilen todella paljon ja meillä on aina ikkunat auki. Muut palelee, minä en.....
:heart: Ihanaa on ollut lukea tätä palstaa ja liikuttavia synnytyskertomuksia on riittänyt! Selkeästi tämä lopun odotuksen epätoivo ja rasitustila on hävinnyt nopeasti, kun vauva on syntynyt. En ole itse vielä ollenkaan edes odottanut, että mitään tapahtuisi, kun edelliset vauvat (22v ja 15v) olivat molemmat niin paljon myöhässä lasketusta ajasta eli jotenkin oma jännitykseni alkaa varmaan vasta viikolla 41. Kaikkia mahdollisia vaivoja riittää ja unettomuus on niistä pahin. Eilen olin täysin zombie ja univelkainen ja nyt huomaan, että alkuajan pahoinvointikin on palannut. En jaksaisi tehdä mitään ja välillä ahdistaa ,että olen niin kiinni töissä, kun mieheni sijaistaa minua ja päädyn hänen kanssaan valmistelemaan tunnit, korjaamaan kokeita, tekemään matskuja....Opetan ammattikorkeakoulussa kulttuurituottajille kieliä ja teen kaiken opetusmateriaalin itse. Toisaalta on välillä ihanaakin, että on muuta ajateltavaa ja tekemistä ja oikeasti nautinkin työstä todella paljon!
Viime viikolla ainakaan ei vielä ollut mitään merkkejä synnytyksen lähenemisestä...kohdunsuu täysin kiinni ja jäljellä 2-3cm, mitään limatulppaa en ole huomannut enkä supistuksiakaan....Vauvan koko arvioitiin viime viikolla, 3600gr.....Tässä loppuvaiheessa ilmeisesti kasvua voi tulla vielä aika reippaastikin vai voiko?
Minun mielialat ovat olleet yhtä vuoristorataa ja "melo"dramatiikkaa on riittänyt. Välillä on ihania, rauhallisia ja onnellisia päiviä ja sitten taas iskee epävarmuus ja pelot ja vähän masentunutkin olo. Mies on ollut aivan ihana ja huolehtivainen koko ajan, mutta välillä olen aivan älyttömän epävarma meidän parisuhteesta, vaikka mitään syytä siihen ei ole. Olo on kyllä välillä todella epäviehättävä, painoa on tullut kunnioitettava määrä ja turvotusta riittää...
Tällä viikolla on alkanut nyt ystävien taholta kova pommitus ja puhelin on soinut todella paljon. Minun ultran perusteella laskettu aika olisi ollut jo tällä viikolla. Meiltä varmasti olisi lähtenyt heti "tiedotetta", jos jotain olisi tapahtunut, mutta uteliaisuus on kova. Meillä on paljon aivan ihania ystäviä, mutta nyt olen ollut hyvin sisäänpäinkääntynyt tämän loppuraskauden aikana enkä jaksaisi tapailla ihmisiä. Kovasti ystävät ovat kutsuneet itseänsä tänne loppupäiviksi seurakseni, toisaalta liikuttavaakin. Paras ystäväni(miespuolinen) ja vauvan tuleva kummi soitteli Saksasta ja hänen kanssaan oli kyllä aivan ihana puhua. Me olemme valinneet neljä kummia ja kaikki ovat lapsettomia ja jollain lailla sinkkujakin ja tajusin yhtäkkiä, että aika kansainvälinen kummiryhmä on kasassa. Kaikki kummit ovat äärettömän läheisiä ystäviä ja he ovat todella innoissaan odotuksessa mukana ja luulen, että heille lapsettomina tämä kummilapsi tulee olemaan todella tärkeä.
Ystävänpäivänä riitti draamaa, kun tyttäreni(15v) lähti nyt ensimmäistä kertaa yksin ilman saattaja-apua isänsä luo San Franciscoon ja sieltä sitten isoäidin luo San Diegoon. Hän on matkustanut Amerikkaan viisivuotiaasta asti, mutta nyt ajattelin, että hän ei enää tarvitse "lappua kaulaan". Hän halusi ihan itse mennä lentokentälläkin. Kaikki ei mennytkään sitten ihan niin hyvin, mutta toisaalta hän kyllä oppi lyhyessä ajassa pärjäämään itsenäisesti. Lento New Yorkiin oli peruttu ja ehdotin, että hän tulisi kotiin. Hänelle kuitenkin annettiin lento Munchenin kautta San Franciscoon ja vaihtoaikaa kentällä olisi tunti. Lento olikin 40 minuuttia myöhässä ja hänellä 10 minuuttia aikaa vaihtaa konetta. Oli juossut aivan hullun lailla eikä häntä tietenkään päästy portista läpi, vaikka kone ei vielä ollut lähtenyt. Sitten sainkin aivan hysteerisen soiton ja tyttö oli todella hädissään ja itkuinen eikä tiennyt mitä tehdä, kukaan ei auttanut häntä kentällä, vaikka tuijottivatkin, kun tyttö itki suoraa huutoa. Minä aloin itkemään ja hätäännyin täällä päässäkin. Onneksi joku kiltti siivoojamies oli tullut tytön seuraan ja yrittänyt small-talkilla pitää tunnelmaa yllä(How is the weather in Finland?) ja tyttö oli mennyt infotiskiltä toisella. Hän ei suostunut antamaan puhelinta minulle tai kenellekään virkailijalle. Monen tunnin odotuksen jälkeen oli itse pystynyt saamaan hotellihuoneen Lufthansalta ja lähtenyt sinne ihan yksin. Siinä vaiheessa hän oli jo todella helpottunut ja onnellinen ja nautti hotellielämästä....Seuraavana aamuna hän otti bussin kentällä ja lento oli nyt Lontoon kautta San Franciscoon ja taas olisi vaihtoaikaa tunti...ja taas tuli soitto, kun kone oli laskeutunut, että lento myöhässä...Nyt hänellä oli 25 minuuttia aikaa juosta portille ja oli taas juossut hullun lailla, mutta ehti kuin ehtikin aivan viimeisenä!
Lento oli alunperin Finnairin ja sieltä ei tullut koko aikana mitään tukea. Lufthansan mukaan oli täysin vastuutonta, että tyttö oli lähetetty alunperin Munchenin kautta, jossa vaihtoaikaa vain tunti...kuitenkin nuori tyttö ja yksin matkustava. Mutta.....tyttö on nyt kaiken jälkeen todella onnellinen ja ylpeä itsestään. Halusi ehdottomasti hoitaa kaiken yksin, vaikka minä olin aivan hermorauniona kotona.....Nyt hän onkin jo San Diegossa ja nauttii Kalifornian lämmöstä ja varoitti, etten synnyttäisi ennen kuin hän on takaisin kotona 24 päivä. Huomasin tämän draaman keskellä kuinka äärettömän paljon rakastan tätä isoa lastakin...olen ollut niin kiinni tässä omassa raskaudessa ja kyllähän näinkin isot lapset vielä kaipaavat huomiota.....
Paljon tsemppiä meille odottajille......Itse tiedostan, että tämä on hyvin todennäköisesti näin vanhana jo viimeinen vauva...joten nämä odotuspäivätkin ovat niitä elämän viimeisiä odotuspäiviä....!
ja aloin tehdä lähtöä sängyn puolelle. sit nukkumaan pääsin lopulta joskus puoli kahden aikaan. veskiin heräsin about tunnin välein, kunnes kello kuuden vessareissun jälkeen sain ruveta laskemaan suppareitten välejä... 4 - 26 min, ei siis hirveän säännöllisiä, eikä kyllä kovin kipeitäkään mut sen verrn ärsyttävän tuntusia, ettei enää pystynyt keskittymään nukkumiseen