heipat kaikille!
onnea
victoria crownille tyttövauvan johdosta ja
tervetuloa uudet palstailijat!
Hissukka ja
Kielo ovat molemmat varmaan jo nyytit kainalossa, joten mä taidan tällä hetkellä olla pisimmällä meistä
. ja varmaan tulen olemaankin, koska mitään tuntemuksia synnytyksen osalta ei ole ja yöt on taas muuttuneet mukavan rauhallisiksi ja kivuttomiksi. kivuttomia suppareita on päivän läpi, mutta ei ne mua häiritse ja ei ne toisaalta kyllä asioita edistä. oon tosiaan ihan asennoitunut siihen että käynnistys on ensi viikolla, ja häpeällisesti voin tunnustaa, että ihan nautin näistä viimeisistä päivistä kun ollaan vielä miehen kanssa kahdestaan ja itse saa aika huolettomasti touhuta omia asioita.. ja toisekseen tuntuu mukavalta, kun saa taas nukuttua hyvin, niin on ainakin levännyt ja voimissaan siinä vaiheessa kun vaavi oikeasti syntyy. eli mun edelle saa ihan vapaasti kiilata, jos jonkun muun olo helpottuis sillä tavalla vähäsen!
tänään käytiin varistossa lastentarvikekaupoissa ihmettelemässä sittereitä ja matkarattaita. kumpiakaan ei ostettu, mutta übersöpö vaunulelu tarttui mukaan kuitenkin
. sieltä suunnattiin keskustaan japanilaiseen ravintolaan runsaalle lounaalle, kun päätettiin viikolla siirtää ystävänpäivänjuhlinta lauantaihin, että saatais kunnolla nauttia toisistamme ja koko päivästä. lounaan jälkeen käytiin vielä hakemassa kasseittain kamaa hämeentien aasialaisista ja muista etnisistä kaupoista, ja huomenna ois tiedossa taas melko eksoottista safkaa ihan kotona kokattuna.. namnam! ostosten jälkeen päätettiin sit vielä käydä kakkukahveilla fazerin kahvilassa ja palattiin makeahimot tyydytettynä kotiin. illalla olis tarkoitus vielä katsoa leffaa ja herkutella vähän ihan kotisohvalla. tämä on todennäköisesti nyt kuitenkin se viimeinen viikonloppu kahdestaan (riippuen siitä montako päivää käynnistys vaatii). jännä ajatella, että joka tapauksessa meistä tulee vanhemmat ensi viikon aikana
kiva kuulla, että saitte
Kipsu noi viemäriasiat rullaamaan, vaikka jouduittekin sitten turhaan siivoilemaan vielä niiden miesten jälkiä. tuntui vaan niin kurjalta lukea, että tuollaisiakin vastoinkäymisiä pitää vielä tässä odotuksen vaiheessa kokea.. mutta onneksi tosiaan asia on nyt kunnossa
monella tuntuu jo olevan kovasti kipuja ja muuta inhottavaa kremppaa, joten toivon täällä kovasti että pääsette pian matkaan! tsempit meille kaikille ja mukavaa viikonlopun jatkoa joka tapauksessa!!
shiva 41+2 (sen myöhäisemmän LA:n mukaan..)