Et ole Lulina ainoa joka on tällä hetkellä korviaan myöten täynnä tätä oloa. Jotenkin minusta tuntuu väärältä narista raskausoireista, kun kesti liki 5 vuotta yrittää, ja hoidoissa käytiin yms, mutta silti...
Viime yö oli taas sellainen ettei tullut nukuttua ihan hirveesti. Minulle on nimittäin tullut joulun aikoihin taas uusi oire, takaisinvirtaus. Se tuntuu todella kivalle kun mahahapot nousee suuhun, ja herään siihen muutaman kerran yössä. Eilenkin söin todella maltillisesti, ja mietin tarkkaan mitä uskaltaa syödä, mutta ei auta.
Myöskin tämä maha alkaa todella painamaan ja ahdistamaan. Minulle on tullut todella vahva tunne siitä että vauva on kääntynyt poikittain. Pää tuntuisi olevan vasemmalla puolella, ja potkut suuntautuvat ihan suoraan oikeaan kylkeen. Tiistaina on neuvola, joten täytyy ottaa asia siellä puheeksi. Jotenkin niillä vaan tuntuu olevan sellainen asenne, että jos raskaus menee hyvin, niin olet omillasi. Muuten on kyllä neuvolantäti oikein mukava ja kokeneen oloinen. Liikkumaan haluaisin kanssa päästä jo kovasti.
Polvien kohdalle on itselleni tullut valtavat määrät katkenneita pintaverisuonia ja taitaa siellä seassa yksi suonikohjukin komeilla. Monet rauhottelevat että saattavat lähteä itsestään synnytyksen jälkeen. Toivottavasti, sillä muuten täytyy kyllä mennä otattamaan ne laserilla pois, tai shortsi/hame päivät on auttamattomasti ohi tämännäköisillä kintuilla.
No narinat sikseen. Itse olen ollut ahkera kun jäin töistä pois, ja vauvalle on likimain kaikki valmiina. Eilen aloin pakkailemaan sairaalakassia, ja täytyy sinne ostella vielä jotain puuttuvaa (bebanthenia, rintakumit) Mulla taas sellainen tunne että mahdanko päästä helmikuulle ennen kuin vauva näkee päivänvalon. Kuitenkin menee mun tuurilla 2 viikkoa yli