HELMIKUUN HELMET 2013 *toukokuu*

Heippa mammat,

Tervetuloa kaikille uusille, alkaakin mukavasti täyttymään tuo alku helmikuun lista :)
Hienoa! Tukihenkilöitä ei ole ikinä liikaa!

Täällä monille jo Clearblue antanut 3+ merkinnän. Itse testasin aamulla ja vielä näkyi näytössä tuo tuttu 2-3. Pregcheck puikon viivat olivat kyllä vahvistuneet tasavahvoiksi joten hormoonia on ainakin lisääntynyt. Ei muuta kuin odottelen vielä loppuviikkoon tuota Clearbluenkin vahvistumista.

Oireiluja ei täällä juurikaan, pelottavan vähän. Esikoisesta tuli aika kovia vihlaisuja alkuraskaudessa mutta nyt ei mitään. Voih kumpa kaikki olisi mallillaan ja pikkuinen sikiön alku olisi jo kehittynyt kasvamaan! 17 päivää ultraan -kuulostaa tuhottoman pitkältä ajalta. Nyt täytyisi vain keskittyä kaikkeen muuhun -jooó kumpa osaiskin.


LOVE 4+5
 
Elsa-82: Voi ihanaa!. Meillä oli esikoinen aikoinaan 8kk kun kakkonen ilmoitti tulostaan :).

Ja heipat vaan muillekin uudemmille :heart:

Mä en itse ole koskaan lämmennyt liinoille, en edes tiedä miksi. Jotenkin pelkään, että solmin väärin ja lapsi tippuu :(.. Manduca oli meillä ihan pop ja ihan alussa se hotsling vai mikä se nyt olikaan. Täytyykin katsoa mihin mä olen ne laittanut.

L.O.V.E:Tsempitykset odottamiseen, tarvisko sun tehdä 17:sta piikin aamukampa? :D

(.)Voi minun päätäni! Taidan höpertyä entistä pahemmin. Ruokaa laittaessa olin astiakaapilla ihmettelemässä, että heetkinen, missäs öljyt on!:confused: Jääkaapista etsin mukeja.. Tulin yläkertaan kun piti etsiä puhelinluettelo, no enhän mä enää rappujen yläpäässä muistanut, et mitä olin tullut hakemaan.
Ja rinnat on ihan tajuttoman kipeät, ei ne koskaan oo aiemmin näin ollu :O Ja väsymys on jotain aivan kaameaa. Paha olo on vielä lievää, katsotaan voimistuuko. Laskeskelin tuossa, et np ultran aikaan olen kesälomalla. Fiuh sentään, ihanaa päästä sinne ilman, että täytyy töiden kanssa sählätä.
Onko teillä muilla nla:han tullu käytäntö, että käydään verikokeessa? Meille on nyt tullu se, että verikokeesta katsotaan se raskaushormonin määrä, että siitä vähän sitten siellä np:ssä tietävät mitä on tulossa. Aiemmin ei ole otettu kun se mistä katsotaan hiv ja mitä muuta sitten olikan. *ku e muista*:LOL:

Äiti maa & Usko 5+2 (kai):D
 
Äiti Maa
Tarkoitatko siis veriseulaa joka on yhdistetty nyt niskapoimu-ultraan? Meillä esikoisen odotusaikana siitä piti itse maksaa yksityisellä jos halusi myös tuon veriseulan ultran lisäksi. Nyt on tullut jokaiseen neuvolaan että niskapoimu-ultraan lisäksi otetaan verikoe, olisiko noin viikkoa ennen ultraan menoa jotta verikokeen arvot ovat paperilla ultraan mentäessä. Lääkäri laittaa verikokeen arvot samaan kaavioon niskapoimutulosten kanssa ja nämä yhdessä antavat nyt lukeman jota verrataan. Näin olen tämän itse ajatellut.

LOVE
 
Moi kaikki :) Pojat vaudissa taas joten koneella ei kerkiä nyt olemaan mutta nopea päivitys.
Alavatsa kivut vähentynyt,huono olo tulee iltasin :(
Nukkua vois kokoajan ja pinna tiukalla. Haukotus kanssa täälä riesana vaikka nukkunut ihan hyvin,oli kiva olla kylässä kun suu ei pysynyt hetkeäkään kiinni.
vk 5
 
L.O.V.E: Juurikin sitä tarkoitan :) Mun ymmärtääkseni tääläpäin ei ole ollut käytöntönä ollenkaan, mutta nyt tosiaan tullut. Mun puolestani on kyllä hyvä vaan, että tutkitaan, en koe mitenkään negatiivisena.
Viime raskaudessa olin sokerirasituksessa ihan muuten vaan, ei olisi ollut syytä laittaa mutta terkka halusi varmistaa. Jotkuthan kokevat sen lähes kiusaamisena kun sinne joutuu, mutta mun on myönnettävä, et oli ihana istua 2h ihan rauhassa, katsella ihmisiä ja tajusimpa kirjankin ottaa mukaan. :D Ja se litkukin oli parempaa kun mitä ihmiset puhui.
Menis nyt 2 vkoa äkkiä, pääsis edes sinne neuvolaan. Meillä on siellä kyllä kummallakin puolella aivan ihanat ihmiset, lasten puolellakin täti puhui, että hän olisi oikein tyytyväinen jos meille vielä vaikka yksi tulisi, kun niin ihana perhe kuulemma ollaan :D ja sama äitiyspuolen, niin sympaattinen ja lämmin, että oikein odotan, että sinne pääsee rupatteleen.
 
Hei kaikki tulevat ja olevat mammat :)

Minutkin saa lisätä listaan. Laskettuaika varmistunee sitten viimeistään 25.6. ekassa ultrassa, mutta tammi-helmikuun vaihteessa se on. Kierto ollut 26-34 päivää. Vau.fi laskurin mukaan la on 31.1. tai 1.2. :D Viikko 5+3 (mahdollisest) Äidin ikä 32 ja isä 35, yhdessä vuodesta -97, luomusti alkaneet raskaudet. Yrityskuukausia ehkä 4 takana. Synnytyssairaala KAKS ja toinen lapsi.

Oireina kauhee väsymys mitä ekan aikaan ei ollut missään vaiheessa, samoin pahankurisuus, mitä ei ekan aikaan ollut, valitettava närästys joka muutekin on riesani, voimistuu vaan. Makeaa ei tee mieli, kuten ei ekassa raskaudessanikaan.

Onnellista odotusta kaikille! :heart:
 
Kuulostaa hyvältä toi verikoe homma...katotaan tuleekohan mulle sellasta, ku meen kuitenki siihen LA:n määritykseen.

Pakko oli tulla "tuskailemaan", ku mietityttää kauheesti JO NYT noi rintaliivit...siis oikeesti mulla ei mahu enää rintsikat päälle :stick: voi tuska, ku noitakin on ollu NIIN vaikee metsästää, ni mistäs nyt löydän itelleni hyvät liivit, ku ei viittis omaisuutta niist maksaakkaan, ku kuitenki sit jossain vaihees jää pois käytöstä! Pitääköhän tilata se ostos tv:n toppi mikä sopii kaikille :D
 
Joutsen80 ja didjital :wave: Tervetuloa!

Tiuhti83 tunnen sun tuskas :LOL:. Mulla kanssa tissit jo kasvanu ikävä kyllä. Ihailin tänään oz-babyssä ihania mukavan näköisiä liivejä kun perusmallit alkaa ahistaa. Mutta mistään ei varmaan halvalla saa :|.

Veriseula on meillä ainakin otettu ultran yhteydessä ja tulokset tulee myöhemmin kotiin. Esikoisen kohdalla ei vielä veriseulaa ollutkaan.

Sokerirasitukseen joudun mäkin menee. Ei se tietty mikään huippu kiva oo, mutta mieluusti meen kun siinähän tarkkaillaan vaan vauvan ja äidin arvoja. Ei sinne turhaan lähetetä. Meillä on aina kaikki ollut ok, vaikka sokeritautia on suvussakin molempien puolelta rasitteena.

(.) Tänään shoppailemass yhen mammakaverin kanssa ja tarttui alerekistä pari äippäpaitaa jo valmiiks mukaan. Samoin ostin viime viikolla edulliset farkut kun sattui juur olee oikee koko. Vielä tietty ei tarvii niitä pitää, mutta jos vähänkään vanhat merkit pitää paikkaansa niin maha pullahtaa melko nopsaan esille. Ekat kunnon närästykset tuli koettu tänään :x, toivottavasti ei rupee vaivaa kun aikasemminkin oon säästynyt närästykseltä...
Samoin oon huomannu että mulla on ollut "repäisykipuja" kun venyttelee nopsaan tai tekee jonkun äkkinäisen liikkeen. Viime raskaudessa oli sama homma, liittynee varmaan kohdun kasvuun kun muistelisin että alkuviikkoina oli viimeksikin pahimmillaan.

Selis 5+1
 
Heippa kaikille onnellisille ja onnea!

Tiedot heti kehiin:

LA 7.2.2013 / Wiitahepo / 1. lapsi / PKKS

Ollaan -81 syntyneitä, perheeseen kuuluu 3 koiraa ja lapsi molemmille ensimmäinen.

Viime joulun alla tuulimuna ja lääkkeellinen tyhjennys. Se on kyllä jättänyt pelkotilan, joten en vielä osaa olla iloinen positiivisesta testistä. Viimeksi se oli jotenkin niin uskomatonta: ensimmäinen testi ikinä ja vielä positiivinen! Neuvolaan onneksi pääsen aiemmin kuin viimeksi tuon tuulimunan takia. Vielä aika on varaamatta, kun ei oikein oireita ole ja yhden testin vasta tehnyt. Huomenna ajattelin aamulla testin tehdä vielä ja jos positiivista tulosta tulee niin sitten soitan neuvola-aikaa. Se vaan jännittää jotenkin, kun viimeksi sai huonoja uutisia, niin entä jos nyt saa samat uutiset? Todeksi uskon ehkä vasta sitten kun syke löytyy.

Kerrottu ei vielä olla kenellekään. Ei kerrottu siitä aiemmastakaan, ja ihan hyvä olikin kun olisi monen ihmisen joulu ollut pilalla. Parille kaverille varmaan kerron ennen kuin 1/3 on kulunut, mutta niille jotka kovasti uutisia odottaa ( =tulevat mummot ja ukit ) kerrotaan vasta sitten, kun on isoin riski mennyt, ettei heille tulisi mahdollista murhetta. Onhan sitä sitten ihmettelemistä mummoilla varsinkin, kun ei olla kerrottu edes yrityksestä, päinvastoin kielletty kaikki eikä myönnetty mitään. Pitäähä sitä sitten keksiä joku todella hauska savolainen tyyli kertoa uutiset, että vastuu jää kuulijalle :D Kerrotaan, mutta ei oikeesti kerrotakaan... Miekö kiero?!?!? Pois se miusta... Onneksi meillä karjalaisilla on hieman vinoutunut huumorintaju niin kukaan ei loukkaanu, kunhan asia on ymmärretty.

Jotain oireita on kuitenkin ilmennyt, kuten palelu, vessarumba ja mielihalu makkaraan ja nakkeihin. Voisin syödä vaikka kuinka paljon makkaraa, sama oire oli tuulimunan aikaankin, silloin tosin oli paljon vahvempia muita oireita mukana ( täyteläiset -joskin kipeät- tissit, hirveä väsymys, ärtyneisyys ja pissahätä koko ajan ). Tänään oli tosin vähän etova olo, mikä kertoisi että paremmat lähtökohdat olisi. Parit päikkärit on pitänyt nukkua, kummallisia kiukku- ja ärsytyskohtauksia on tullut ja välillä tekee mieli sellaisia "herkkuja" joista en normaalisti tykkää ollenkaan, kuten punaiset snörenit ja tuttifrutti-purkka. Outoja mielihaluja miulla on tosin ollut koko ikäni, esim. kerran teki mieli kolmea Hesburgerin ranskalaista...

Tarinoita tuntuu välillä riittävän vähän aiheen vierestäkin, mutta eihän kaikkea ole pakko lukea. Varoituksen sananen: Tulen kyselemään aivan äärettömän tyhmiä kysymyksiä, varsinkin niiltä joilla aiempia raskauksia on jo takana, mutta sallikaa kiltit se miulle. Olenhan ihan uusi ja täysin tietämätön siitä mitä tuleman pitää...

Wiitahepo4+5
 
Tervetuloa jälleen uusille :wave:

Wiitahepo:Kuule, ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, on vaan tyhmiä vastaajia, jos niitäkään :) Aina saa ja pitää kysyä. :D

(.)Vetää mielen matalaksi tuo ilma. Koko iltapäivän sai 10min välein juosta lasten kanssa autokatokseen pahinta sadetta suojaan. Olispa se sammakkomies kerrankin oikeassa kun on ennustanut kesän alkavan nyt sunnuntaina :)

Meinaa iskeä välillä epäusko :| jotta onko siellä vatsassa mitään elämää. Jotenkin se pahoinvointi on mulle the merkki ja sitähän ei vieläkään ihan kunnolla ole. Koetan vaan takoa päähäni, että se alkoi kuopuksellakin vasta rv6+ jotain, mutta silti. Muut oireet kyllä löytyy, väsymys, palelu, huimaus, ne kipeät tissit.. ja :ashamed: tirautimpa sitten kyyneleen kun eräässä tyttöjen lempi lastenohjelmassa kuoli kissa.. :whistle:
Vielä kun sen ällöolon saa, jaksaisi taas hetken aikaa eteenpäin.

Äiti maa & Usko 5+3
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa kaikki uudet!

Neuvola on varattu 25.6. Tuntuu että siihen on vielä ikuisuus, ja oonhan mä silloin jo 9. viikolla :eek: Toisaalta, tää on jo mun neljäs lapsi... Mutta edellisistä raskauksista on niin paljon eikaa, ettei niistä muista paljoakaan....

Oireita löytyy.... Satunnaisia väsymyskohtauksia tulee, ja ihmeellisiä kiukkukohtauksia :/ pahoinvointi pysyy poissa jos ei syö, mutta heti kun erehtyy jotain suuhunsa laittamaan niin jo alkaa olla ällö olo. Syömättä jos on ni sit pyörryttää, eli sekään ei ole hyvä.

Onko teillä muilla noussu jo paino? Mä koitin googlata onko normaalia jos paino nousee tässä vaiheessa, kun menin idioottina ostamaan uuden pariston vaakaan ja se näytti muutaman kilon enemmän :ashamed: pitäis ettii ne vanhat neuvolakortit ja kattoo onks niissä tullu missä vaiheessa painoa ja kuinka paljon.

Tiuhti83 Mulla kanssa kasvanu ryntäät ihan mahdottomasti. Mutta en millään saa aikaseks ostettuu uusia ryntsäreitä...

Wiitahepo kysele ihmeessä ihan kaikkea, vaikka kuinkakin älyttömän kuulosta, kaikilla meillä lie outoja asioita mielessä aina välillä :D

Mites teillä on miehet raskauteen suhtautuneet? Tämähän on siis mun kumppanin ensimmäinen lapsi, ja kyllä tuntuu niin hassulta kun toinen on asiasta niin täpinöissään ja innoissaan. Ite kun ottaa vielä aika chillisti, odottelee sitä ekaa ultraa ja niitä liikkeitä.

Hirveesti tekis mieli ostaa kaikkee vauvalle, mutta ei me oikeestaan paljon mitään tarvita. Ainoot asiat jotka on pakko saada on vaunut, turvakaukalo, sitteri ja toppapuku, muuten ollaan aika hyvällä mallilla :D Vaatteita on niin paljon ettei niitä kerkee käyttää, ja sänky on kun en oo raaskinu sitä myydä. Ja kokemuksesta tiedän ettei vauva ekoina kuukausina niin paljoa tartte, ja sukulaiset tuppaa aina tuomaan kaikkea tarpeellista :D

Olipas pitkä sepustus. :D

Minikolibri ja poikanen 5+6 (neuvolan laskujen mukaan :D)
 
Meillä mies ei oikein vielä kai ole ymmärtänyt tai ei vielä ole halunnut ymmärtää. Vaikka tuulimuna oli tavallaan "odotettu" (ei meidän tuurilla mikään mene helpoimman kautta), oli se kuitenkin ehkä kova paikka hällekin, vaikka ei sitä miulle näyttänyt.

Aika rauhallisin mielin aina välillä kyselee:"mites ne tyttöjenpäivät?", vaikka tietää, ettei oo näkynyt :) . Vitsaillaan kyllä, että jos tuliskin kaksoset, mut ei sitäkään ole poissuljettu, oma äiti on kaksonen. Miten se sit periytyy... Olishan se kyllä ihanaa jo lapsille itselleen kun olis aina samanikäinen kaveri. Peukut pystyyn ;) jospa siellä sit näkyis kaksi hyvinvoivaa alkiota, kunhan nyt ensin sinne neuvolaan soittaisi ultra-aikaa... :whistle:

Mie olen katsellut jo vaunuja ja kaukaloita. Suurinpiirtein kuitenkin tiedän minkälaiset haluan. Sukupuolineutraalit, mutta kuitenkin miten sen nyt sanois... Asenteelliset? Ei siis mitään tylsää. Ja käytettynä kelpaa kunhan on ehjät, normaali kuluminen kuuluu tietty asiaan. Mie uhkailin kyllä talvella ostavani jonkun ihanan bodyn, jos kohdalle sattuu, mutta kai sitä taikauskoa sen verran oli ettei tullut hankittua...

Suprina, kyselit minne mennä kesälomalla taaperon kanssa. Olisiko jokin kotieläinpuisto kiinnostava kohde? Niissä yleensä saa silitellä eläinvauvoja ja myös aikuisiakin. =)

Wiitahepo 4+5
 
Jestas ku on laho pää.... Mun piti viel kysyä että syöttekö mitään vitamiineja? Josatin luin että foolihappo auttaa pahoinvointiin, ja vaikka normaalisti en mitään vitamiineja syö, ni nyt ostin mama-vitamiineja. En sit tiedä onko niistä apua, mutta ei niistä haittaakaan voi olla :)
 
Mie olen syönyt yritysten alusta asti ensin Multivitan raskaus ja imetys -vitamiinia ja nyt on Multitabsilta vastaava tuote. Viimeisimmässä kierrossa join greippimehua melkein joka päivä ison lasillisen ja jossain vaiheessa pari kiiviä päivässä, kun ei meidän paikallisista kaupasta saa greippimehua, lisäksi on vielä Pirkan vitamiinivalmiste missä on pelkkiä B-ryhmän vitamiineja johon foolihappokin kuuluu. Ja kunhan tämä odotus varmistuu oikeaksi, on jemmassa vielä raskausajan omega-3 valmiste, jonka syönti alkaa sitten heti. Greippimehua juon edelleen. Sen haluan lapselleni varmistaa ettei vitamiineista ole pulaa :)

Ja jos foolihappo auttaa pahoinvointiin niin sitten miun ei sitä tartte odottaa ollenkaan. Voihan tämä vitamiinien mättäminen olla aika fanaattisen kuuloista, mutta miksikäs en antaisi parasta tulokkaalle jo nyt.

Miten te muuten asutte? Meillä omakotitalo taajamassa, mutta mieli tekisi jonnekin "ettäänperälle". Talossa ei ole mitään vikaa, paikka on vaan väärä meille.
 
Viimeksi muokattu:
Jep. Syön vitamiineja ja foolihappoa. Mulla on nyt lady vitan mama mutta taidan vaihtaa sen siihen tuttuun multi vitaan jahka näät loppuu, katotaan nyt. Foolihappoahan nyt suositellaan ottamaan lisänä, sillä oli joka tärkeä tehtävä, mutta empä just muista sitä :D

Meillä mieson aina ollut plussa uutisen saadessaan hieman hämillään ja mietteliäs. Vaikka neljättä jo pukkaa, niin silti. Toisaalta tosi suloista kyllä, voishan hän asian ottaa tylsemminkin. Nyt kyllä jo ihan "normaali" ja toisaalta sitten huomaavainenkin, tuo kaupasta lempi jätskiä pyytämättä ja semmosia pieniä. :)

Me asutaanns. kaupungissa mutta kuitenkin pikku kylässä. Näitä liitoksia kun nyt on tehty niin semmosen "uhriksi" jouduttu. Ihana kylä on kyllä, idylli :) Talo on normaalia isompi rintamamiestalo. 6h periaatteessa, sit muutama huone joita ei kuitenkaan huoneiksi lasketa virallisesti. Tykkään. Tosin ennen tätä asuimme pikkuisessa "mummunmökissä" ihan syrjässä, piha oli valtava ja naapureita ei edes nähny. Sinne kaipaan aina välillä, vaikkei tässäkään sillai naapureissa vikaa ole, mutta olis se ihan oma rauha ihana. Nyt tonttia 1400m2 ja se on aika pieni. toisaalta helppo hoitaa kun nurtsia on kolme kertaa vähemmän =) ja kävellen pääsee kauppaan ja kirjastoon, niin en valita enempää :saint:

Äiti maa & Usko 5+4
 
Heippa mammat,

Tervetuloa kaikki uudet odottajat!

Tarkistattehan itse että omat tiedot ovat oikein ekalla sivulla, joitakin en ole voinut viedä laisinkaan kun tiedot ovat olleet puutteelliset. Korjaus/lisäys pyynnöt punaisella -kiiiitooos!!

Vitamiinit
Täällä syödään päivittäin multitabs raskaus-ja imetysajan vitamiini sekä foolihappo tabletti (Raskauskeijusta hankittu). Foolihappo on tärkeää nyt rv6 tietämillä kun sikiö tarvitsee sitä nyt ratkaiseviin aukileihinsa jotka sulkeutuu. Toki noissa monivitamiineissakin on foolihappoa, itse olen yritysajasta saakka ottanu lisäfoolihappoa ja jatkan ainakin tuonne np ultraan mikäli sinne saakka pääsemme.

Neuvola
Varaan heti alkuraskaus ultran jälkeen jos kaikki sielä hyvin. Ultra on viikoilla 7+1.


OmaaNapaa
Tänään sain Clearblue testin näyttöön tuon kauan kaipaamani "3+". Se tulikin aikalailla heti joten olisi ehkä eilenkin jo saattanut tulla jos olisin testaillut. Myös puikkotestissä on testiviiva tummempi kuin kontrolli joten ainakin hormoonit on kohdillaan. Enää tarvitsee tuon sikiön olla oikeassa paikassa :)

LOVE 5+0 POKS POKS POKS (kuudes raskausviikko käynnistyy...)
 
Mitään varsinaisia oireita ei ole vielä näkynyt, mitä nyt alavatsa "möyrii" ja selkään välillä sattuu. Pahoinvoinnista ei tietoakaan ja ruokahalut ehkä vähän kasvaneet.

Oletteko muuten luottaneet yhteen testiin vai pitäiskö tehdä vielä toinenkin? Kaksi hyvin selkeää viivaa tuohon ilmestyi, mutta kun tekisi vähän mieli vielä varmistaa...

Jos näin enskertalaisena yhtään noita laskureita ymmärtää niin nyt olis menossa 5+3 ja laskettuaika 8.2. tienoilla (SatKS).
 
Mie ihan varmuudeksi tein aamulla uuden testin, kun ei oireita oikein kuulu. Edelleen positiivinen tulos, mutta se ei sinänsä mitään uutta kerro tai varmista että kaikki etenisi hyvin. Nyt odottelen ajan kulumista, neuvolan soittoaika ajanvaraukseen on 12-13. Pitkältä ajalta tuntuu. Ajan ultraan toivoisin saavani ensi tai viim seuraavalle viikolle, sykkeen pitäisi löytyä, mutta jos ei löydy niin 'pääseepä' sitten taas puhdistelemaan paikat uutta yritystä varten. Tuulimuna jätti kyllä aika pahan trauman, toivottavasti nyt on aiheeton pelkotila päällä.

Eilen nukkumaan mennessä olis taas tenyt mieli punaisia snöreneitä. Saakohan niitä enää mistään? Tänä aamuna olisi uponnut lakritsijäätelö...
 
Heips kaikille, ilmottaudun mukaan :)

Heti alkuun nämä tiedot, jos Love ehdit päivitellä : Homsantuusa/7.2.2013/4.lapsi/MKS


Elikkäs olen Homsantuusa, 34v kolmen ihanan lapsen äiti ja yhden ihanan miehen vaimo. Lapset ovat -02, -04, ja -11, ikäeroa kolmosen ja nelosen väliin tulee 1v10kk. 9v ja 7v lapsoset ovat edellisestä liitostani. Nykyisen mieheni kanssa yhdessä ollaan oltu 4 vuotta, joista naimisissa kaksi. Päivääkään en vaihtaisi pois, en edes maanantaita :D

Plussasin siis onnellisesti ja yllättäen viime viikolla, kuopukselle kaveri on kyllä ollut tervetullut, mutta jotenkin en osannut odottaa että hän ilmoittaisi tulostaan näin nopsaan. Mutta yhtä kaikki, onnesta soikeena ollaan!

Imetyksen lopetuksen jälkeen ehdin palata vanhaan paheeseen tupakkaan, ja savuteltua tuli reilut puoli vuotta. Vikan tupakan poltin odotellessani raskaustestin tulosta, ja siihen se sitten jäikin. Viikko oltu ilman, jeee :) Samalla tavalla olen lopettanut jokaisen raskauden kohdalla, eikä ole tiukkaa edes tehnyt. Tosin helppoa on ollut sitten siitä jatkaakin tilaisuuden tullen :ashamed:
Mutta tsemppiä kaikille saman asian kanssa painiville!!

Oireistosta sen verran ettei niitä ole. Muissa raskauksissa on rinnat aristaneet nyt ainakin, mutta tässä ei ole vielä sitäkään ilmaantunut. Ehkä vähän useemmin tulee vessassa ravattua yöllä, mutta muuten ihan normi olo. Pahoinvoiva en ole ollut aikaisemmissakaan raskauksissa, mutta väsymys on iskenyt kaikissa näin alkuun heti. Mielenkiinnolla odotan, mitä on tulossa...

Miten olette muut voineet?

Kesäterkuin Homsantuusa rv 4+5
 
Hei vaan kaikille uusille tulokkaille! On kyllä kiva, että on ollut alkumetreiltä asti mukana, niin on helpompi oppia "tuntemaan" teitä muita heti alusta asti kuin niillä, jotka tulevat vasta parin viikon päästä ja yrittävät kahlata sivutolkulla tekstiä. :D

Wiitahepolla on noita mielihaluja niin, että mulla tulee melkein oksennus jo silkasta ajatuksesta. :p

Eli pahoinvointi on alkanut. En ole onneksi oksennellut, mutta etoo aamusta iltaan, välillä on hetki parempaa oloa ja sitten taas jatkuu. Oltiin maanantaina kattomassa Metallicaa ja onnistuin polttamaan naamani (en vaan tajunnu, miten se paistaa, kun pääsääntöisesti oli kylmä) ja samaan varmaan tuli vähän nestehukkaakin. Eipä sitten yhtään helpottanut oloa ja eilen oli aika huono happi, kun ajeltiin kotia. Suolakeksejä teki mieli ja niitä sitten napostelin ja se helpotti. Otin loput keksit töihin mukaan, jos tekee vielä mieli, mutta ei tee. Muuten on tehnyt mieli vaan terveellisiä asioita, hedelmiä yms, vaikka normaalisti olen aikamoinen herkkusuu.

Vitamiineista Mä syön D-vitamiinia ja omega-3:sta muutenkin jatkuvasti. Foolihappoahan suositellaan jo siinä vaiheessa kun suunnittelee raskautumista. Jossain vaiheessa söin, mutta en ole löytänyt foolihappoa pelkästään. Vinkkejä? Aina niissä purkeissa on kaikkea muutakin enkä mieluusti söisi turhaan vitamiineja, joita en tarvitse. Ei niidenkään liikasyönti harmitonta ole. Nyt sitten ostin jonkin poretablettihässäkän, jossa on yhtä sun toista, mutta on niin pahaa, että meinaa oksu lentää. :mad: No, syön kyllä vihreitä kasviksia ja paprikaa melko paljon, jotta josko sitä nyt riittäisi.

Foolihappoahan tarvitaan vauvan keskushermoston kehittymiseen.

Asumisesta Me ostettiin viime syksynä ensimmäinen oma koti, rivarikolmio muutaman kilsan päästä keskustasta. Tosi rauhallista ja vihreää seutua. Sellainen huvittava juttu on se, että meillä ei ole varsinaisesti tilaa vauvalle. :D Mietittiin pitkään, että ostetaanko ylimääräinen huone (eli neliö) lasta varten, mutta todettiin, että se on ihan hölmöä, jos sitä lasta ei kuulukaan (odotuksen odotustahan oli jo siinä vaiheessa yli kaksi vuotta) ja turha huone vaan muistuttaa lapsettomuudesta. No, meidän mielestä lapsi ei omaa huonetta tarvitse ainakaan ensimmäisinä vuosina, joten ihan hyvin voidaan tässä asustella suunnitelmien mukaan jokunen vuosi. (Ja jos niitä vauvoja olisi tuolla vatsassa enemmän kuin yksi, niin sitten joutuu vielä enemmän improvisoimaan!) :LOL: Vaunuillekaan ei oikein ole tilaa, ne pitää tuoda tosi pitkälle sisälle portaiden alle eli käytännössä keittiöön...

Pahoinvointiin voisi tämän mukaan auttaa esim banaanin kalium. Voihan sitä aina kokeilla.

Minikolbri ja Tiuhti83 valitteli tissien kasvua, mutta minusta tuntuu, että mulla kasvaa jo maha. Turvotusta se varmaan on (mitä mulla on muutenkin herkästi), mutta välillä tuntuu, että ihan kuin se olis jo oikeasti kasvanut. Toivottavasti ei sentään, ihan vielä en haluaisi mammahousuihin vaihtaa ja töissäkin ajattelin kertoa vasta lomien jälkeen syyskuussa...

Minä muutes lupaan Wiitahepo, että et ole ainoa, joka kyselee tyhmiä. :D Täällähän vilisi jo sanoja, joita en ymmärtänyt (manduca), mutta goolella selvisi aika helposti. :D

P-L 5+3
 
Tervetuloa uudet joutsen80, didjital ja wiitahepo. Kivasti porukka kasvaa. Paljonkohan meitä on kuukauden päästä?

Tiuhti83 mulle mahtuu vielä rintsikat päälle, vaikka yöllä heräsinkin kovaan tissikipuun. Viimesen kolmen vuoden aikana mun rinnat on kasvaneet ja pienentyneet sellasella tahdilla, että rintsikoita löytyy valmiina jo kaiken kokoisena. Voisin perustaa liivilainaamon;)

Miehen suhtautuminen: Mies toipu ensi järkytyksestä paljon nopeemmin kun minä. Mutta ainakin mun mies tajuaa vauvan vasta kunnolla synnytys salissa. Totta kai ultrat asian todellisemmaksi tekee, mutta ei se ensimmäisessäkään raskaudessa mitenkään kierroksilla käynyt vaikka kovasti lastaan rakastaakin.

Vitamiineistä: Mä yritän muista normaalistikin syödä kalsiumia, kun käytän maitotuotteita liian vähän. Mun on pitänyt käydä ostamassa raskaus vitamiini purkki, mutta jotenkin se on vain jäänyt. Mulla on vähän sellanen periaate, että kyllä vitamiineja tarpeeksi saa, jos syö monipuolisesti. Me eletään kuitenkin valtiossa, jossa on ruokaa yllinkyllin ja näin ei aina kuitenkaa ole ollut mutta lapsia on kuitenkin syntynyt aina. Foolihappon riittävä saanti raskaus aikana on vähän ongelmallista ja sen takia mun piti ne raskausvitamiinit hakea. Mutta hyödyttääkö ne enää mitään, kun niiden napsiminen pitäis alottaa jo kuukausia enne tärppiä. No kai se olis kuitenkin parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Anteeksi kirjotus virheet näpyttelin viestin kosketus näytöllä
Suprina 5+2
 
Sain tänään ajan ultraan heti juhannuksen jälkeiselle maanantaille. Siihen asti pitää sinnitellä ja yrittää ajatella positiivisesti. Neuvolan th sanoi kyllä, että kaksi tuulimunaa peräkkäin on tosi harvinaista, mutta miun tuuri on näissä just sellanen... On jotenkin kamalaa, kun ei saa mielenrauhaa ja pysty leijumaan pilvissä kun viimeksi sieltä tippui...

Miun mies oli päivänä eräänä sitä mieltä, että onhan se hauskaa seurattavaa, jos miulla joskus iso maha on ja yritän makuulta nousta ja heilun kuin nokkamuki... No siihen on vielä aikaa ja tokkopa silloin enään naurattaa...

Meillä raskauden peittely onnistuu ehkä hyvin pitkällekin, miulla paljon väljiä vaatteita kun olin vielä vuosi sitten noin 15 kg painavampi. Uusia vaatteita en ole hankkinut juurikaan siksi, että tämä projekti tuli eteen. Osittain haluan raskautta peitellä siksi, kun asia ei sinänsä muille kuulu, mutta myös siksi, että pieni piru sisälläni tahtoo kiusatakseen kavereita niin tehdä :kieh:. Saa nähdä minkälainen tahtojen taistelu pirulla ja miun suulla on sitten, kun ollaan "turvallisemmilla" viikoilla...
 
Suprina:Mä uskon kans siihen, että monipuolisesta ruuasta saa aikalailla kaikki mitä tarvitsee. Mutta itse taas kun en syö mitenkään kehuttavasti niin on vitamiinit paikallaan. :ashamed:

Wiitahepo:Kyllä meillä ainakin kaupanhyllystä löytyy snörkkyjä, paanko postiin? :D

Homssantuusa:Kiitos kysymästä :D Täälä oli nyt aamulla taas lähellä pöntön halaamiset, mutta se sitten meni aika pian taas ohi. Muuten ihan hyvin, tosin tissit on niin maan pirun kipeet. Ei ikinä ole näin ollu.. No, kertakos se ensimmäinekin.

Piia-Liisa: Meillä on isommat samassa huoneessa ja kuopus meidän kanssa samassa ja saa olla vauvankin kanssa jos vaan tyttö niin tahtoo. Tuo tuleva eskarikaan ei vielä kuulemma tahdo omaa huonetta vaikka mahdollisuus oliskin. Kyllä se sopu vaan sijaa antaa. :) Ja esim. olikos halpatesti tms nettikauppa mistä saa babyPlan foolihappoa, siis ihan vaan pelkkää. Mä olen sieltä tilannu muutaman kerran kun testejäkin.

didjital:Mä muutaman ylimääräsen testin tein, ihan vaan nähdäkseni, että viiva tummuu ja tuli se clearbluen digikin tehtyä, oli se 3+ nähtävä :)

L.O.V.E: Onnea tuloksesta :heart:

*Lähtee tanssimaan aurinkotanssia, jotta tuo hemmetin sade loppuisi!*
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä