HELMIKUUN HELMET 2013 *marraskuu*

Jaa mitä herkkuja? Eihän tuota äskenkään vetämääni puolta litraa jäätelöä lasketa herkuksi :p Puhumattakaan siitä puolikkaasta suklaalevystä, jonka vetäsin aamupalaksi. Ei herran jestas tätä mässäystä. Onko se joku ihme sitten, että paino nousee :D

Hurjasti jaksamista teille sänkypotilaille! Tuo Netflix kuulosti kyllä hyvältä idealta, jos teillä on niitä tablet-tietokoneita käytössä.

Tarkastin äsken Kelan sivulta ja äitiyspakkaus oli tilattu 2.11. ja vein paperit Kelaan maanantaina 29.10. Äitiyspäivärahoista ja muista ei ollut vielä tullut päätöstä. Ihan saletisti puuttuu joku ruksi jostain ja sit niitä asioita saa selvitellä kauheilla lomakkeilla.

Ainiin ja eilen näin piiiiiitkästä aikaa opiskelukavereita, kun halusin heille kertoa tästä tilanteestani ja kävikin ilmi, että meitä on kolme opiskelukaveria yhtä aikaa raskaana. Aikamoinen tuuri. Toiselle laskettuaika päivä minun jälkeen ja toisella kaksi kuukautta minun jälkeen.

Tilailen täällä netistä joululahjoja aikani kuluksi, kalliiksi tulee taas tämäkin lysti :D

Keltakukka 26+1
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: MrsR
J+
Painoarvio
Outoa että teille veikataan painoarviot, minulle ei olla kertaakaan. Ja kun kysyin lekurilta mahd, painoa niin vastasi ettei lähde arvuuttelemaan mitään. Sillä ne ei kuitenkaan ole luotettavia ja kertoi että oli joskus arvioitu lapselle painoksi 1500g ja samana iltana lapsi syntyi reilusti 500g pienempänä.

Neuvola ja lääkäri En saa mielestäni tukea, vastauksia tai kohtelua. Aina neuvola"täti" vastaa ettei osaa sanoa. Kun lääkäri sisätutkimuksia tehden kertoi kohdunsuun olevan pehmeä. Niin kysyin mitä se tarkoittaa. Lääkäri vastasi vain "no että paikat alkaa aueta ja pehmetä". Kysyin tarviiko huolestua. Niin ei siihen enää vastattu.

Päätin että seuraavassa raskaudessa haluan mielummin maksaa extraa ja käydä yksityisellä. Siellä ainakin vastataan kysymyksiin, ultrataan jos äitiä huolestuttaa jokin : /

Liikkeet vauva liikkuu nykyään paljon harvemmin kun ennen. Se kymmenisen potkua tunti kyllä tulee mutta todella hentosia liikkeitä. Aktiivisimmillaan se oli rv 24 ja 25. Pitää oikein keskittyä että tunnistaa liikkeet. Mutta ei siihenkään saa vastausta ja tukea "aktiviteettitaso vaihtuu" ja "jokainen lapsi on erillainen".

Rehellisesti sanottuna ja mitään peittämättä. Neuvola on paska, ja ihan hyvin voisi jättää käymättä sielä kokonaan. Käydä se rv 12 ja 25 ultra kättärillä. Ja mitata kotona itse painon ja rr. Kun tuntuu rehellisesti siltä että teidän muitten "tädit" on edes hitusen ammattitaitoisempia.
 
Kiitokset Adiille listasta :D *kirjoittaa ylös*
En ole vielä kerennyt kelan sivuille asti..:ashamed:

Viikonloppu meni lapsen synttäreiden järkkäilyyn ja viettoon ja nyt kaipaisi kunnon "ei mitään tekemistä"-viikonloppua!! |O
 
J+ sulla on oikeus vaihtaa neuvolatätiä ja lääkäriä, voit myös valita kokonaan toisen terveysaseman halutessasi (silloin lapsenkin neuvolat tulee olemaan siellä). Mä en kanssa pidä neuvolatädistäni enkä lääkäristä ja tällä viikolla tarkoitus soittaa ja vaihtaa kumpaakin ja samalla varata ensi viikon aika jollekkin toiselle hoitajalle.
Mulla ollut sama fiilis etten viitsisi neuvolassa käydä, mutta onhan ne tärkeitä käyntejä etenkin, kun tulee enemmän viikkoja.

Viikot vaihteeksi vaihtuneet, jes! Maarit ja Hattivatti 26 *poks*
 
  • Tykkää
Reactions: Äiti maa
J+ Sitten vaan vaihtamaan, pidetään peukkuja, et sitten vaihtamalla paranee ;)

Mulla on ollu ihan mukava nla:n täti. Vähän semmonen höppänä ja hajamielinen, mutta ymmärtäähän sen, et kun satoja mammoja hoidetaan niin vähemmästäkin menee nimet ja asiat sekasin. Ei tietenkään saisi, mutta ihmisiä hekin vaan on. Enemmän on noi nla:n lääkärin harmittanu. Nuoria plikkoja, vähemmästäkin tulee mieleen, et tietääköhän ne yhtään mitään? : / Ja ihan selvä sekin on, et jostainhan se joskus on alotettava.. Mutta silti.

Keltakukan vanavedessä tarvis kans ruveta katselemaan joululahjoja :)

Äiti maa & Alli 27+2
 
Aidii kovasti tsemppiä makoiluun...kuulostaapa muuten hassulta toi lause! Harvoin tulee tsemppailtua makoilua! Jokainen päivä kohdussa on kuitenkin arvokas ja toivotaan niitä kertyvän teillekkin vielä monia!! Minäkin tiedän lähipiiristä eri ikäisiä keskosia, joilla kaikki mennyt hyvin! Yksi heistä on paras ystäväni...hänen äitinsä makoili sairaalassa lähes koko raskauden ja tyttö syntyi reilu kaks kuukautta ennen la:ta (vuonna-83!!) ja tänä päivänä ei mitään merkkejä keskosuudesta! Yksi tuttuni synnytti RV25/26 ja lapsella oli ensimmäiset vuodet erinnäisiä vaikeuksia hengityksen, sydämen jne. kanssa, mutta 6-vuotiaana kaikki ongelmat oli kadonnut ja koko ero kiritty ja keskikäyrät jopa ohitettu!

Kela päätös äitiyspakkauksesta oli annettu pe26.10 ja postin lappu saapui pe2.11, joten päätöksen annosta postin saapumis ilmoitukseen meni tasan viikko!

( . ) Minä istun labrassa sokerirasituksessa ja puhelimella nyt luin tämän pinon ja näpyttelen samalla vähän kuulumisia! Olen kahlannut jo varmaan viikon läpi lokakuun pinoa ja kirjottanu kommentteja muistiin, mutta vielä en ole päässyt pinoa loppuun!!
Minä olen kanssa ollut jo rv22 asti lepo määräyksessä supistelujen vuoksi. Rv26 lääkäri käyntiä aikaistettiin rv24 ja siellä oli ONNEKSI kaikki hyvin...supistukset ei ollu edistäny synnytystä! Silti käskettiin jatkaa lepäilyä! Nyt supistukset onki hieman helpottanu tai ei tuu enää ihan niin herkästi!
Sokerirasituksen tulokset saan nyt keskiviikkona neuvolassa ja pelottaa!! Tosin tekisi varmaan hyvää tuo ruokavalion tarkkailu, mutta ei se mitään herkkua ole se mittailu ja piikittely! Tosin hyvänä asiana on se, että pääsee usein äippäpolille ultraan :) Muistan esikoista odottaessa ne äippäpoli reissut ja sairaalan huutavan houkuttelevat jäätelö annokset!! Vannoin sillon, että kun tää ipana on syntyny suuntaan heti kahvioon jätskille :p No joo ei ollu ihan ekana mielessä, ku olin NIIN kipee ja huonovointinen, mut olikohan se toinen tai kolmas päivä, kun kivuista ja kaikesta huolimatta väkisin hain sen jätskini kahviosta...huoneeseen tosin jouduin syömään, kun en saanut istua ja sänky tuntui sen pelkän meno matkan jälkeen jo hyvin houkuttelevalta! Yllärinä tuli se, että vasta jätskin hakua seuraavana päivänä kivut alkoi, kun haavan turvotus laski...varautukaa siis tähän!! Täällä oli myös ollu puhetta tosta yskimisestä, niin tuli mieleen että mikäli jollain on tai saa sairaalan ilmnavaihdosta (niin kuin minä) yskän synnytyksen jälkeen, niin pyytäkää hoitajalta paksu tyyny reisien väliin...se helpottaa todella yskimisen aiheuttamaa painetta alapäässä!!
Olen hei naiset ihan hurahtanu huuto.nettiin...hukun kohta ihaniin vauvan vaatteisiin :D Enää muutama hankinta tekemättä ja sit ois kaikki kasassa :)

Tiuhti ja Tipi RV26+0 *POKS*
 
Huomenta!

Täällä on bileet! aina aamusta ja aamuyöstä masussa =D
Mä olen pohtinu tota 50-50% mahdollisuutta siihen että tulee terve tai ei. ja mulla täyttyy tuo 24 viikko ylihuomenna. Mua pelottaa jostain syystä kuitenkin se mun niin ehdoton päätös ettei oteta testejä.. hyvä se on nyt taas empiä, siis mutta se että ei tiedetä siten onko jotain vai ei..

Äpakkauksesta, lähetin 31.10 hakemuksen postitse, näkyy ettei olla ees vielä vastaanotettu kelassa sitä... =/

Adiille paljon voimia, mä laihduin sillon sairaalassa pötkötellessäni vaikka söin hyvin.. Mä tykkäsin sairaalan pöperöistä siinä mielessä että mun ei tarttenu tehä niitä ja miettiä ruokavaihtoehtoja mitä tehdä.. =)

No nyt mä lepään taas, mies vie mun unet öisin, vaikka ottaa apteekin kuorsausestoaineita... Räyh!! =D

kengu..
 
J+ kauhea tilanne, jos ei tunne saavansa mitään apua, tukea tai muutakaan neuvolasta. :( Ei muuta kuin vaihtokaupoille ja toivotaan, että saat paremmat tilalle. :hug:

Painoarvio annettiin sen hetken mukaan rakenneultrassa, normaalit neuvolakäynnit ei semmoisia sisällä. Katsotaan mitä tuo lääkärineuvola sitten pitää sisällään...

Kengumamma meillä kanssa isännän kuorsaus aiheuttaa ongelmia erityisesti silloin, jos hän ehtii nukahtaa ennen mua... Urgh. Onneksi monesti ehdin nukahtaa ensin, mutta viime yö meni muutenkin niin reisille, että ei ollut kaukana kevyehkö tyynyvaimennus siihen kuorsaukseen... :mad:

Äitini toiveesta testasin eilen sen vanhan kansan sormustaian, joka kertoo, kumpi tulee ja kertoo vielä tulevatkin lapset (sukupuolet ja määrän). Äidilläni tuo taika kertoi minun ja veljeni sukupuolet oikein, olen kyllä hitusen skeptinen yleensä, mutta hyvin voimakkaasti tyttöä meille näytti (ja kaksi seuraavaa olisi poikia, jolloin olisi lapsiluku täynnä). En tiedä, kuinka tuttu tämä on teille muille, mutta hommaan tarvitaan raskausmahan lisäksi sileä sormus (kihla- tai vihkisormus) ja pitkä hius tai ompelulankaa, johon sormus pujotetaan. Tämän jälkeen sormusta roikutetaan paljaan vatsan päällä ja se alkaa itsestään liikkua - ympyrä tarkoittaa tyttöä, viiva poikaa. Kun antaa sormuksen tehdä työnsä loppuun, se stoppaa välillä ja aloittaa uudelleenkin - kun lapsiluku on täynnä, sormus pysähtyy kokonaan. :)
Meillä siis oli ensin ympyrä, jonka jälkeen sormus pysähtyi ja jatkoi viivalla, pysähtyi taas ja vielä yksi viiva ja sitten tuli lopullinen stoppi sormuksen heilumiselle. :LOL:
Hullua hommaa, mutta aika hupaisaa - varsinkin jos pitää paikkansa. :)

Nyt yritän kovasti pysytellä hereillä täällä työmaalla... helpommin sanottu kuin tehty, kroppa tahtoo sohvalle löhöämään ja mutustamaan Tobleronea. :saint:

MrsR&MrR ja jälleen villisti joraava Jorma-Irmeli 25+4
 
Hei kaikille! Erityistsempit Tigelle ja kaikille vuodepotilaille! <3

Pitkään on pitänyt kirjoitella, mutta aina kun olen päässyt juttujanne lukemaan, on pitänyt lähteä tekemään muita hommia ennen kuin olen itse ehtinyt kirjoittelemaan mitään. Nyt voisi olla kuitenkin kerrankin aikaa tähänkin!

Minua harmitti pitkään kun laskettua aikaa ei muutettu, vaikka viiden päivän erolla niin olisi pitänyt tehdä. Mutta eipä harmita enää, sillä äitiyslomani alkaa la 6.2. mukaisesti 2.1. ja mieheni saa siten sen muutaman päivän enemmän päiviä olla vauvan kanssa :). Itse kuitenkin ajattelen aina poksuvani perjantaisin eli 1.2. la:n mukaan.

ila, kestovaippojen määrästä: Yleensähän pidetään nyrkkisääntönä sitä, että joka kokoa on 24 (n. 8 päivässä, yksi erä käytössä, yksi kuivumassa ja yksi pyykissä). xs-koko tosin menee niin vähän aikaa, että sen ajan pärjää vaikka muutamalla sen koon vaipalla ja sitten harsoilla. Kannattaa ostaa käytettyinä vaippoja ja hyödyntää mahdollisesti myös kunnan vaippalainaamoa, jos sellainen löytyy. Siten saa halvalla kokeiltua, minkä malliset ja tyyppiset vaipat juuri omalle vauvalle sopii (esim. selän pituus vaikuttaa istuvuuteen). Meillä on hyväksi todettu mm. Bumgenious-, Myllymuksut- ja Ronja&Roope-merkkiset vaipat bambuimuilla (esikoisen vaippa-alue ei kestänyt mikrokuitua) sekä mieluiten neppareilla. Kyllä ne tarratkin menee kunhan muistaa laittaa ne ennen koneeseen laittoa kiinni... Tulee muuten melkoinen irroittamisrumba! Nimim. joskus turhan hajamielinen

Minä vaan -84, minkämerkkisiä ja kokoisia nuo muut kuin äp:n vaipat on? Saattaisin olla kiinnostunut :).

Hankinnoista: Meiltä puuttuu vielä ainakin pinnasängyn suojus, ehkä imetystyyny, turvakaukalo, esikoisen sänky, pari tuttipulloa (Aventin sitä uutta Naturalia olen ajatellut), kaukalopussi, pyyhkeitä, sitteri ja manduca. Vielä on mietinnässä, ostanko tuon Manducan uutena vai käytettynä, onhan se melkoinen sijoitus sekin. No, veronpalautusrahoista on sitten varaa jopa shoppailla, koko syksy kun on menty melkoisen pienillä varoilla...

Täällä on maha kasvanut jo aika kunnioitettavaksi, kiloista en tiedä. Seuraavaksi on neuvolalääkäri viikon päästä. Vauvan liikkeet tuntuvat välillä suorastaan pelottavan selkeinä, muutaman kerran poju on monottanut niin voimakkaasti virtsarakkoon, että toisella kerralla lirahti jo vähän housuihin. Millaistahan se on muutaman viikon päästä entistä voimakkaammilla potkuilla? :D Pidin jo muutaman päivän siteitä, mutta nyt ei ole vastaavia potkuja onneksi tullut. Välillä tuntuu, että lapsi pyrkii pois kohdusta vatsanahan läpi, on semmoista tunkemista havaittavissa!

Esikoinen 3-v. on suhtautunut pääosin ihanasti vauvan tuloon, mutta todellisuus tulee varmaan olemaan aika rankka sitten kun vauva syntyy, niin esikoiselle kuin äidille. Kerran tyttö löi minua suutuksissaan mahaan, eikä tunnu ymmärtävän tai muistavan muutenkaan varoa vatsaani. Mutta enimmän osan aikaa siis pusuttelee mahaa ja toivottelee hyvät yöt :).

Paljon oli muutakin asiaa, mutta kirjoittelen niitä sitten sitä mukaa kun mieleen juolahtaa. Voikaa hyvin!

Nappikeitto + R. 27+3
 
Hei vaan kaikille piiitkästä aikaa ja tervetuloa kaikille uusille

adii hirveästi voimia ja jaksamista lepäämiseen ja toivottavasti päiviä ja viikkoja kertyy lisää.

En ole jaksanut hetkeen kirjoitella mutta oon yrittänyt lukea kaikki viestit. Oon ollut jotenkin tosin väsynyt edelleen. Töissä tuntuu että jaksaa just sen päivän ja kotona oon ihan poikki. Maha alkanut painaa ihan hirveästi. Mulla on nivuset ja alavatsa päivän päätteeksi ihan hellänä ja välillä oon joutunut turvautumaan särkylääkkeisiin illalla. Ens viikolla taas uusi ultra jossa katsotaan miten pikkuinen on kasvanut ja toivon kovasti että kokoa on tullut paljon lisää ja kaikki kasvaa normaalisti.

Kauhean omanapainen päivitys mutta nyt taas unohtu kaikki asiat joita ajattelin kommentoida kun tuntuu että muisti pätkii välillä ihan hirveästi.

Annalinnea ja murunen 26+4
 
Iltoja!

Täällä on ärsytys päällä kaikesta tänään... :mad: Viime yön unenlaatu oli sen verran heikkoa, että tänään ei ole jaksanut oikein mitään. Lapset näkivät kukin vuorollaan painajaisia ja kömpivät parisänkyymme nukkumaan, yö meni sitten todella ahtaasti ja jo heti aamulla särki joka ainoaa kohtaa kropassa ja mieli oli kaikkea muuta kuin levännyt. Että siinäpä syytä kerrakseen, ettei tänään ole oikein mikään jaksanut naurattaa. 1g Panadolia sitten vedellyt, että jaksanut päivän edes jotakuinkin hoidella, nivuskivut (ilmeisesti johtuvat häpyluuliitoksen löystymisestä) eivät kyllä silläkään katoa. Nyt jos koskaan olisi niiiin ihanaa, että isovanhemmat (tai joku muu läheinen) asuisivat lähellä ja pääsisivät auttamaan... : / Hetken yritin tuossa miehen töistä kotiuduttua (18:30) ja päivällisen syötyämme levähtää sohvalla, mutta 2,5v:n mielestä äiti on pomppulinna ja kiipeilyteline ja se sitten siitä, mies yritti kyllä saada lapsukaisen puuhailemaan jotain kanssaan, mutta jälleen kerran oli hetki jolloin "vain äiti kelpaa!!!!". *Huokaus*

Pahoittelen vuodatustani... Nyt hieman onneksi jo helpottaa, sillä mies laittoi lapset nukkumaan (nuorin ei kyllä ole vieläkään hiljentynyt) ja mä vetäisin sillä välin hermojen rauhoittajaksi kupillisen vaniljajäätelöä mansikoiden kera.

Olen kovin funtsinut tätä pitkään jatkunutta yskääni (johon siis liittyy myös umpikuivalta tuntuva kurkku) ja tullut tulokseen, että nämä oireet saattavat ehkä ollakin seurausta pitkään jatkuneesta närästyksestä! Renniellä olen koittanut pärjäillä, mutta eihän se nyt kovin kummoisesti auta kunnon närästykseen. Saattaa olla, että närästys on nyt "polttanut" kurkunpäätä ja aiheuttanut kurkunpääntulehduksen ja sen myötä tuon jatkuvan kuivan köhivän yskäni! Toisinaan mulla tavallaan "viiltää" nielun umpeen, kun yritän puhua, hetki menee, ennen kuin kipu lakkaa ja voi taas sanoa jotain. Mulla on ollut samanlaisia nieluoireita kahdessa edellisessäkin raskaudessa, silloin en muista olleen kyllä yhtä kovaa yskää, mutta närästystä mulla on ollut joka raskauden aikana paljon. Kakkosta odottaessani kävin jopa viimeisillä viikoilla yksityisellä erikoislääkärillä valittamassa kurkkuoireitani, mutta eivät peilitutkimuksellakaan löytäneet mitään selitystä. Ainoa, mitä silloin löydettiin, olivat todella jumissa olevat lihakset, niin hartioissa kuin muuallakin ja lääkäri epäili niiden olevan jollain tapaa syyllisiä oireisiini. Mutta jospa olenkin (googlen kanssa) itse nyt päässyt oikeille jäljille ja närästys olisikin se pahin syy! Täytyy huomenna neuvolalääkäriltä saada jotain parempaa lääkettä tuohon närästykseen, kuin Rennie ja toivoa, että helpottaisi.

Huomenna onneksi uusi päivä, joskin kiireinen, sillä neuvolakäynnin lisäksi on mentävä etsimään lauantaina 6v täyttävälle eskarilaisellemme synttärilahjaa ja synttäritarviketta muutenkin. Lauantaina pitäisi jaksaa järjestää lastenkekkeritkin, eli kakkutarpeet olisi varmaan hommattava valmiiksi, samoin vähän sitä muutakin tarjoilupuolta. Siivouskin pitänee aloitella, sillä valitettavasti se ei näytä itsekseen siivoutuvan. Kroppa joutuu siis koville, saas nähdä kuinka paljon tuottaa supistuksia, niitä kun tosiaan satelee jo muutenkin melkoisesti.

No tulipas tästä omanapainen ja valitusta sisältävä postaus, koitan olla positiivisempi ensi kerralla. (Täytyy siis koittaa nukkua hieman paremmin...)

Hyvää yötä ja kauniita ja rentouttavia unia siis kaikille teillekin, minä menen nyt hetkeksi vielä lämpöiseen suihkuun ja sitten sinne sängynpohjalle toivomaan, että tänä yönä jokainen lapsukainen pysyy omassa vuoteessaan!

Bliss ja Poikanen 26+5
 
Ei tääläkään painoarviota saa kun synnytapa arviossa ensikertalaiset. Ja sekin tehdään sitten tosiaan vasta lähempänä synnytystä. Kovin aikaseen kannata tehdäkkään koska "tadaa" ne kasvaa aika kyytiä ja jokainen omaan tahtiinsa. Kyllä mäkin ihan mielelläni menisin kuulemaan minkäkokosta olis tulossa, mutta kun ei huolita niin ei sitten.

Vai on MrsR sormustestiä tehnyt :) Mulle on joka kerta yks kaveri sen halunnu tehdä, mutta eipä siitä selkoa ole saanu. Enkä taida uskaltaa koittaa, koska tää ON viimeinen ja mun tuurillani se viuhuna ei loppuis ikinä :LOL: Mut nää on kyllä hauskoja, sen sooda testin tein ja se tyttöä povasi. :)

Mulla ei oo näistä ennenaikaisesti syntyneistä paljoakaan tietoa, suvussakaan ei taida olla kun 1 ja 1 kaverin kaverilla, mutta he syntyivät niin aikasin ettei mitään ole ollut tehtävissä :( siis ennen rv 20 tai aikatarkkaan just. Mutta kyllä ne sitkeitä sissejä vaan ovat :heart:

Nappikeitto Manduca on kyllä hyvä, mun tekis kans niin mieli, mutta ehkä sitten kun äp-rahat tulee takautuvasti :D veronpalautukset menee ihan hujahtamalla jouluun. Sen mitä huutiksessakin olen katsellut niin aika kovat hinnat on käytetyilläkin ja menee hyvin. Mut 80€ usein pyydetään, eikä se sitten ole kun muutaman kympin halvempi uutta. Saa nähdä, kyllä se meilläkin kätevä olis kesän riennoissa :)

Bliss:hug: Voimia. Meillä lapset nukkuu yleisesti ihan älyttömän hyvin. Tytöt samassa huoneessa ja poika tämän samaisen huoneen "lisä-osassa". Ei painajaisia eikä muutakaan yöjuoksentelua. Paitsi sitten tietenkin jos joku kipeänä, sitten on ihan selvä, et yöt on risasia. Toivottavasti sait nukuttua nyt paremmin :)

Mä en tiiä mistä mun yskäni olisi, kun mua ei juurikaan närästä. Jos jotain tiettyä juon esim, omena mehua tai glögiä niin sitten, mutta ei muuten. Mutta toi yskä on kurja. Eilenkin esikoisen kummitäti poikkes ja hänen kanssaan tietenkin tuli höpötettyä niin monta kertaa mun puheeni katkes kun iski vaan niin kauhea yskän kohtaus. :$

(.) Aikainen aamu taas, mies on aamuvuorossa ja mä herään aina sen kelloon. Ja nytkään en enää unta saanut. 5.40 nousin pukemaan ja kahvia keittämään :) Tänään saa silmät ristissä vahdata downtown abbeyn! Lempparini alkaa taas!

Äiti maa & Alli 27+3
 
Heips! Vieläkö mahtuu mukaan toista lastaan odottava äityli Turusta.Laskettu aika olisi 16.2. Sukupuolta ei haluttu ultrassa selvittää...
En enää kakkosen kohdalla ajatellut kirjoittavani minnekään, mutta täällä näyttäisi olevan aika mukavat keskustelut meneillään :)
Viimeksi olin täynnä virtaa raskauden tässä vaiheessa, mut olen niiin väsynyt ja energiaton koko ajan, että oikein masentaa :( Eikä selässäkään hurraamista ole. Hyviä vointeja kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: Tiuhti83 ja Viivi76
Heippa helmimamat!

En muista enään mitään mitä luin kun söin samalla suklaata tyytyväisenä ;D

Laskettuun aikaan olis vielä 88 päivää! Eipä ole kauaa! :heart:

Meillä mun tyttönen on keksinyt uuden tavan millä vähän kiusata äitiä, eli potkii jotenkin niin että osuu ilmeisesti kylkiluuhun, ja auhh kun se sattuu. :)

Tuli muuten mieleen, tuleeko kellekkään muulle autossa paha olo ? Kun mulle tulee tosi helposti, ei siis koskaan ennen ole tullut vaikka olisi 5 tuntia putkeen autossa niin ei mitään, mutta nyt tulee tosi helposti, sillaista ihan selvää raskauspahoinvointia. :/ Ja varsinkin bussissa, jos sillä olen joutunut matkaamaan. Kerrankin jouduin hyppäämään kyydistä pois kun olin menossa kaupungille niin jo aika kaukana pois ja oksentamaan äkkiä talon taakse. Ei kauheeen kiva. Ja muutenkin tuo pahoinvointi on tullut vähän takaisin, varsinkin aamuisin. Mutta ei se mitään, aina kaikki tälläiset unohtuu kun vauveli potkii. On se vaan ihanaa :heart:
Ja kun nykyään hän oikee kunnon rumbaa välillä vetää masussa, se on jotenkin hassua kun näkyy ulospäin potkut, silloin tulee sillanen olo, että saispa hänet jo syliin. :heart:

Vielä muutama päivä siihen rouvaksi tulemiseen ;)

Bettis ja rakas tyttönen 27+3 :heart: (mitä mitä, siis onko mulla jäljellä 12+4 viikkoo laskettuun aikaan :D)
 
Äiti maa piti tehdä, kun oma äiti sitä vaatimalla vaati. :D Mulla onneksi se viuhuna loppui siihen kolmeen, nauroinkin sit miehelle, että ne tulevat kaksi poikaa on sitten parasta tulla yhdellä kertaa. :D Iloinen oon kyllä tästä yhdestäkin ja jos yhtään äitiinsä tämä tytöltä vahvasti vaikuttava tulee, niin on ihan kädet täynnä töitä... Kuulemma nämä Vesimiehen merkkiin syntyvät tyttöset olisivat kovin oman tiensä kulkijoita ja vahvoja persoonia. ;) On nuo testit kyllä hauskoja.

Rva78 tervetuloa porukkaan - tänne kyllä mahtuu! :)

Bettis mulla oli alkuraskauden aikana sellaista autopahoinvointia, en kyllä oksennellut, mutta paha olo tuli todella helposti autossa. :( Ei ole erityisen mukava tunne. Mäkin laskeskelin tuossa, että reilu 60 päivää olisi äippäloman alkuun enää... hurjan nopeaa tää aika rientää. :heart:

Ummetus ja närästys on ihanasti seurana edelleen, ummetusta yritän potkia persauksille kahvin voimin. Katsotaan, kuinka monta kuppia menee. :D Närästys vaivaa tuosta ummetuksesta johtuen... heti kun saa kakkosasian tehtyä, katoaa närästyskin. Täytynee asia ottaa esille sitten neuvolalääkärin kanssa. :)

Ihanaa, kun yhden huonosti nukutun yön jälkeen sain viime yönä nukuttua törkyhyvin. :) Olisin voinut nukkua vielä vaikka kuinka kauan, mutta oli pakko nousta, että jaksaa sitten ylihuomenna raahautua heti aamusta labraan. :D

Kuulostaa siltä, että on taas hornettien ulkoilutuspäivät meneillään - lentelevät aina tästä meidän ylitse. :)

Ai niin, unohdin eilen fiilistellä tänne sitä, että löysin viimein täydellisen ruokapöydän meidän keittiöön! Ihanaa! Halusin joko ison pyöreän tai sellaisen kunnon kokoisen neliön muotoisen ja sitten löysin juuri sellaisen, jonka kelpuutan. Ihan voittajafiilis. :) (jos jotakuta kiinnostaa niin tämmöinen KARI Jykevän vakuuttavan Kari-pöydän kansi on pyökki... | Ruokapöydät | RUOKAILUTILA | ISKU Koti Oy - kuvassa olevat tuolit ovat vielä ehkä-listalla, tahtoisin hieman korkeammalla selkänojalla olevat)

Nyt jatkan Bonesin ja Tobleronen parissa... ja odottelen, josko se kahvi kohta tekisi tehtävänsä. :LOL:

MrsR&MrR ja Jorma-Irmeli 25+5
 
  • Tykkää
Reactions: Äiti maa
Omanapainen päivitys:
Ä-polilla käyty kontrollissa ja tilanne pysynyt ennallaan! Huh helpotus! :) Kohdunkaulaa ultraamalla n. 3cm, napakka (mutta ei täysin kiinteä) ja kiinni. Painoarvio n. kilo. Ja raivotarjonnassa neiti majailee. Samalla kaavalla jatketaan, eli kotona paljon lepoa, ei tarvii edelleenkään olla ihan kokonaan vuodepotilaana. Herkästi pitää olla yhteydessä sairaalan suuntaan jos rupee kiipeemmin supistelee tms. Pissa puhdas. RR 117/71. Painoa +875g/vk. Yhteensä JO 12kg. Ekasta neuvolasta 8,5kg.

Seuraava kontrolli taas kolmen viikon päästä.

Pink 26+5
 
MrsR Meillä on 3 oinasta. Minä, mies ja esikoinen, kakkonen on leijona ja kuopus kaksonen, kaippa siihen saadaa se vesimieskin mahdutettua :LOL:

On komia pöytä! Ja näppärä just, et joka sivulle saa kunnolla istuttua. Meillä on ihan normi 6 hengen ja ahtaaksihan se alkaa käymään :$ Mutta uutta tuskin tullaan hankkimaan, ei ainakaan ennemmin kun mies tilanteen tajuaa :D

Mä haluisin niin uuden sohvan.. En usko, et ikinä tätä sanoisin mut tahtosin nahka sohvan |O Ja siis uuttahan ei osteta ainakaan 10v kun toi on ostettu se 5v sitten ja miehellehän se on ihan uusi.. Vaan kun näyttäskin siltä-- Mutta kun ei, vaalean beige ja tota helevetin mikrokuitukangasta..:kieh: Voitte uskoa, et se on ihan hirveen näkönen kun imasee aivan kaiken vähänkin kosteen... En ikinä enää. Onhan se iso ja ihana istua ja kölliä, mutta ei hivele silmää ei. Nahasta ei tarvis kun pyyhkiä ja se olis kun pakasta vedetty.. Noo, haaveilla saa.

Jaa, niimpä ne lenteli tääläkin, ne hornetit siis. Hieman muuten ärsyttävää. Pirkkalasta kohan ne sitten lähtee? Vai mistä?

Nyt iltaruuan laittoon :wave:
 
Rva78 tervetiuloo :flower:

nappikeitto oon luvannu jo ne kestot toiselle.

Painoarvioo en oo saanu, kun niissä normiultrissa. Tänään multa töissä jo kysyttiinki, että tiiänkö paljonko vauva painaa, kun näyttää (siis maha) niin isolta ja kyseltiinpä taas, että montako meinasin kerralla tehä... En oo nähny ultrassa, kun yhen, niin eipä niitä sen enempää pitäs olla :D Viikon päästä on tosiaan se toinen lääkärikäynti, niin saa nähä kertooko se sitten jonkunlaista painoarvioo vai saanko sellasta enää missään vaiheessa. :confused:

minä vaan -84 + juniori 27+3
 
Äitimaa: Kyselit ikää ton sterilisaatio jutun yhteydessä...olen 31-vuotias ja nyt odotan siis kolmatta lasta =) Pojalta leikattu kitarisat 2-vuotiaana ja todella hyvin meni kaikki ja olis jo samana iltana halunnu syödä leipää...ei siis kipuillut ollenkaan =)

Oon puhki poikki ja työviikko ei oo ees kunnol puolessa...plääh =(

äitx2 ja riesa rv 26+0
 
Iltoja masuset!

Kukas täällä kertoikaan parvorokkoepäilyistä? Täällä nimittäin ilmoittautuu kohtalotoveri... Eilen selvisi, että työkaverin muksulla on parvorokko ja neuvolaan kun soitin ohjeita kysyäkseni niin täti kertoi, että tässä meidän alueella on nyt parvoa päiväkodeissakin liikkeellä ja raskaana olevia on passitettu verikokeisiin. Niinpä sain minäkin sitten lähetteen verikokeeseen ja nyt jännätään viikon verran tuloksia. : /

Meillä on poitsu päiväkodissa ja pari viikkoa sitten just hämmästelin, kun oli punaiset ja kuivakan oloiset posket, enkä silloin tajunnut, että voi olla parvoakin, kun oletin vain kuivasta ihosta johtuvaksi. Itsellä ei ole tietoa, että olisin kyseisen rokon sairastanut mutta parashan olisi, että se olisi tullut joskus sairastettua. Seuraavat vaihtoehdot on, että tulos on negatiivinen, jolloin koe otetaan vielä muutamien viikkojen päästä uudelleen ja tai sitten se ikävin vaihtoehto, että tulos on positiivinen ja tuore, jolloin kait aletaan seuraamaan tarkemmin sikiön vointia. Tällä hetkellä ketuttaa melkoisesti. Ihan ois tarpeeksi muutenkin mietittävää mutta nyt sitten tämäkin vielä. Sori vuodatus. Palaan toisen kerran paremmalla tuulella...

nessuli & nasu 24+2
 
Äiti maa no teilläpä on sarvipäitä talossa sitten mukavasti. :D Minä oon Kaksonen ja mies on Kalat - katsotaan, mitä käy. ;)
Meillä on todella huono tuo nykyinen ruokapöytä, siksi tulee syötyä olkkarissa ja siitä syystä tarpeellinen hankinta. :) Sohvien kanssa on aina hervoton homma, että löytää oikeanlaisen - nahka on kyllä hirmu helppo puhdistaa ja kestää aika hyvin kulumista sekä elämistä, mutta hitsiläinen kun se hiostaa kesäisin. :D
Me hankittiin viime tammikuussa sohvat - tai siis moduulihan tää on, muokattavissa juuri sellaiseksi kuin haluaa (neljä normaalia istuinosaa ja kaksi divaania, tämmöiset hervottoman kokoiset Ikean Kivik-sarjaa) ja värinä tietysti musta. Hyvin on kestänyt tähän asti, vaikka koirat "hautaavat" nappuloitaan ja kuoputtavat sitten sohvaa niitä etsiessään. :D Ennen pitkää sielläkin mies tajuaa, että sohva kannattaa uusia ja viimeistään sitten se ruokapöytäkin uusiutuu, kun isäntä joutuu syömään lattialta. ;)

Pink89 hyvä, että tilanne oli muuttumaton. :) Nyt sit vaan jatkat lepoa ja toivotaan jatkoonkin parasta. :)

nessuli voi ei... :( Toivottavasti verikoe näyttää negaa ja pääsisit pelkällä säikähdyksellä.
 
Heips!

Nessuli: minä se olin, joka täällä myös hermoilee siitä parvorokosta. Verikoe otettiin viime torstaina, mutta saanen vastauksia vasta ens alkuviikosta - meiltä kun verinäyte lähtee Tays:aan tutkittavaksi, tarttee "matkaankin" varata aikaa.

Välillä luon itselleni uskoa, että on todella huonoa tuuria, jos nyt ois tuon tartunnan saanu ja sais vielä maha-asukkikin sen... Mutta välillä taas hirveä stressi ja huoli valtaa mielen... Tätähän tämä äitiys on: ainaista huolta lapsista, sekä syntyneistä ja vielä masussa asustavasta... Mutta tsempit sinnekin: "sovitaanko" et kumpiki selviää puhtain paperein tai tässä tapuaksessa varmaan ois parasta, että sais tuloksen, jossa ois niitä vanhoja vasta-aineita eli ois sitteki joskus tietämättään kauan sitten ko.rokon sairastanut...

Nauttikaamme kaikesta huolimatta kynttilöiden tunnelmasta, joulun läheisyydestä, ja ennen kaikkea lähimmäisistämme, ja kaikesta siitä, mistä aina emme osaa edes olla kiitollisia (omat murheet tuntuu todella pieniltä, kun on eilen saanut kuulla, että tuttavamme syöpä on uusiutunut ja ei voida leikata - heilläkin on pieniä lapsia, joiden äiti on nyt vakavaakin vakavammin sairas:'( )

Tulipas surullinen postaus...
 
Viimeksi muokattu:
Nökönen käski tulla kertomaan kuulumisia.

Minusta on ihanaa kun täällä on kohtalotovereita ja ihmisiä jotka ymmärtää! Kiitos Teille! :)

Haluaisin nyt vähän purkautua omista tuntemuksistani. On ollut todella rankkaa. Masu voi hyvin, mutta seuraavana päivänä supistelee On monta kivutonta supistusta päivässä, mutta myös kivuliaita. Töissä on helvetinmoinen kiire ja ressaa, luojan kiitos työpäivät ovat suht lyhyitä, 7h riittää tälle mammalle oikein hyvin päivässä. En enempää jaksaisikaan. Toisininaan jaksan oikein hyvin, mutta sitten kun tulee niitä kipeitä suppareita niin se on menoa!! Ärsyttävää!! Neuvolaan olen ollut yhteydessä, ne ei tunnu olevan kovin huolissaan.... Sain lääkäriajan viikon päähän tiistaille jossa vihdoin tarkistetaan tilanteet. Toivon, että kaikki on kunnossa. Välillä tuntuu ettei enää jaksa mennä porskuttaa joka paikkaan!

Puhelimessa neuvolatäti epäili että jos miun supistukset on vaa jotain mahankasvukipuja... joo ja tääki vielä, kun ei miuta uskota ... *huoh*
TULISPA jo tiistai! Olen täynnä stressiä ja kipua.

Teille muille toivon onnellista odotusta!! ja haleja.... Sori tästä mutta oli tunne, että pakko purkautua jollekin kun kukaan ei usko miuta.

- Pikku_Pallo 25+0 POKSIS!! - :heart:
 

Yhteistyössä