HELMIKUUN HELMET 2013 *kesäkuu*

Eli kaveri oli ultrassa 11mm pitkä ja sain kuvan mukaan, vaikkei siitä mitään selvää saakaan.

Masun koosta taas jauhan täällä, kun musta on niin ihanaa että se on kasvanu ja tää ei enää oo mitään iltaturvotusta, vaan heti herättyäni se on jo iso. En tätä enää pysty peittelemään. Töissä kerroin yhdelle kollegalle ja tämä vastas, että "no me viime viikolla puhuttiin, että ootkohan sä raskaana".
Ja kun mä en tykkää mitään telttoja pitää päälläni. Onko teillä muilla jo sen kokonen, että pakko paljastaa asia lähipiirille (ja siitähän se sitten leviää kaikille). Kävin äitillä eilen niin äitin kommentti "herranjestas onko sulla jo noin iso masu"
Normihousuja en voi enää käyttää.

Rattaita tekis ihan hirveesti mieli ostaa jo...

Piinistelijä 7+2

 

Tuo Nökösen neuvolantädin vastaus jotenkin kummassa rauhoittaa mieltä, vastauksesi tuli aivan oikeaan kohtaan, kun monilla tuntuu kipuja olevan. Itsellänikin, oikein välillä tuntuu, et "Jaaha,nytkö ne menkat alkaa!!" Ei muuten yhtään kivaa, illalla tekis mieli napata särkylääke, mutta vielä olen ollut ottamatta.

Wiitahepo:Epäonnea en enempää siulle suo, enkä kyllä muillekkaan. Toivottavasti oireettomuus tosiaan periytyy sieltä

Ja Iloksi ei todellakaan ole missään määrin vähempi tai huonompi, älä edes mene semmosia kuvittelemaan. Ei se ole sinun vikasi ettei elämässä mene nalle karkit tasan.. (sekin on muuten ääliömäinen sanonta, vaikka nalle karkit hyviä onkin!) Hoitoja ei olisi keksitty ellei kaikilla olisi yhtäläinen oikeus tulla äidiksi, sillä ei ole mitään väliä onko siinä autettu vai ei.

Ihana tuo J+ vaatekerta lasku Muistan esikoisen aikaan, kun kerta poika on niin vaatteet vaihtu päivän aikana moooontaaa kertaa kun pissa karkas vaipasta. Aina jostain saumasta pääsi ja jätkä oli likomärkä. Tai kun 4.5kk iässä alkoi juomaan pullosta ja kakka muuttui sitten tietty paksummaksi ja herranen aika kun sitä tuli. Poika istui sitterissa, päästi ääh äänen ja vaipassa turisi.. Sen jälkeen sai pestä sitterin ja kainaloita myötä kakkassa olevan pojan.. Tästäkin tuli opittua se, että ostan vain vaippoja joissa on kunnon joustavat sivusaumat

Piinistelijä: Ei näy täälä vielä, enkä usko että ihan hetkeen näkyisikään, kun ei aiemminkaan ole aikaseen näkynyt. Vaikka normaalipainoinen olenkin ettei ihan kauheaa vararengasta suojana olekkaan (on kyllä joo, mutta ei ehkä mikään valtava) Sekin vaikuttaa kun on pitkä, tai ainakin siihen "vatsan kokoon" vaikuttaa. Lyhyemmillä helpommin näyttää masu isolta. Ja olen kateellinen, semmonen iiso masu oli niin ihana, mutta tyytyminen on pienempään. Keskimmäisen aikaan kukaan ei meinannut uskoa, että olen loppusuoralla raskaudessa kun vatsa oli niin pieni. Tyttökin oli kyllä alle 3kg. Odotan kyllä innolla, että alkaa näkymään .

 

Mullakin vatsa pullahti esiin, teltoilla pyrin peittää vielä. Mutta kyllä sitä kiinni jää jos tiukan paidan laittaa päälle viikkoja nyt 8+4

 

Täältä lähtee Wengenille valtavan iso tsemppihali :hug: Paha olo on todella kurjaa, vaikka täällä moni oireeton nämä ottaisikin. Minä eilen illalla vähän itkeä tihuutin tätä pahaa oloa, kun taas illalla viimeisenä kävin oksentamassa. Tänäänkin heräsin pahaan oloon vajaa tunti sitten (onneksi saan yöt nukkua, alussahan heräsin jopa muutamana yönä oksentamaan), mutta en ole (vielä) tälle aamulle oksentanut. Alkaa vähän hampaiden puolestakin huolettaa, kun oksu lentää joka kerta, kun hampaita pesen. Takahampaat on ihan mahdoton juttu. Olen yrittänyt pestä niitä iltapäivällä silloin, kun on kaikista vähiten huono olo ja siltikään ei yleensä onnistu ilman oksua.

Minä olen niin vellonnut tässä pahassa olossa, että en ole kauheasti kiinnittänyt vatsan kipuihin huomiota. Jossain vaiheessahan ne alkoivat, repivät kivut. Repäisee ja pitää muutama sekunti olla ihan paikallaan ja loppuu saman tien. Alaselkää juilii menkkamaisesti toisinaan.

Minusta näyttää, että ihmisten suhtautuminen lapsiin on enemmän kiinni sieltä vanhempien korvien välistä, luonteesta ja elämänkatsomuksesta kuin siitä, miten hankalan kautta lapset ovat perheeseen tullut. Mutta tämä on vain minun suppean otokseni kautta tullut ajatus. Mieleen tulee eräs (nyt jo eronnut) pariskunta, joiden ensimmäinen lapsi kuoli parin kuukauden ikäisenä. Välillä olemme miehen kanssa miettineet, että eivätkö he oppineet siitä mitään, sen verran vähän tuntuvat välillä arvostavan näitä kahta elävää lasta.

Tämä liittyykin asiaan, jonka olen nimennyt itsensä pyhimykseksi nostamiseksi. Me huomattiin miehen kanssa tämä meissä molemmissa jo pari vuotta sitten. Meillä oli lähipiirissä paljon lapsia ja monien tapaamisten jälkeen keskustelimme "Jos meillä olisi lapsi, niin emme tekisi noin tai tekisimme näin." Kysymys ei siis ollut alunperin siitä, että ajattelisimme, miten paljon parempia vanhempia me olisimme kuin muut, vaan yksinkertaisesti keskustelemme, miten haluaisimme kohdata tietyt tilanteet (tiedämmekin toisistamme suunnilleen kaiken, miten toinen suhtautuu lapsen harrastuksiin, karkkipäiviin, television katsomiseen, tässä kun on ollut aikaa jutella). Mutta kun aikaa on paljon keskustella ja miettiä ja lasta on niin kova ikävä, niin jossain vaiheessa sen huomasi saavan naurettavia piirteitä, että kuvitteli oikeasti olevansa tosi paljon parempi vanhempi kuin muut, jos vain saisi sen lapsen. Ei se, että lasta joutuu odottamaan kauan, tee meistä yhtään sen parempia vanhempia. Vaikka meidän tilannetta on helpottanut se, että tosiaan noita lapsia käy täällä yökylässä ja vauvat ja niiden arki ovat hyvin tuttuja molemmille (minä olen asunutkin samassa kodissa pikkuvauvan kanssa), niin tiedän jo nyt, että joissain asioissa tulee sitten kolinalla alas, kun oman vauvan aika koittaa. Toivottavasti tietysti voi joistain omista periaatteista pitää kiinni, mutta kahden hengen kompromisseista tulee kolmen hengen kompromisseja.

P-L 8+4 (joka haluaisi aikamatkustaa parin viikon päähän, jolloin pahoinvoinnin pahimmat aallot ovat todennäköisesti lientyneet)

 

Iloksi :heart:


Se mitä itse olen vanhemmuudesta oppinut, on se että jokainen lapsi on erilainen: jotkut vaativat enemmän kuria ja rajoja kuin toiset, toisiin voi luottaa nopeammin kuin toisiin. Meillä on toiminut tiukat rajat pienestä pitäen, joita nyt on pystynyt löysäämään sen mukaan, mitä lapsi vanhetessaan on kykenevä enemmän vastuuta tekemisistään ottamaan.
Mulla on kivat, suht helpot muksut, mutta kyllä on sitten niitä päiviä jotka muistuttaa että ne on edelleen lapsia, ja joskus se vastuu unohtuu joissain asioissa.

Raskauden kertomisesta, mulla ois nyt tarkoituksena pitää tämä salassa... mahdollisimman pitkään.. mulla kropassa pari r.kiloa vielä, joten sen piikkiin alkuturvottelut menee ja muuten pyrin tässä vähän salilla käymään ja yritän samalla treenata ja pitää mahan piilossa mahdollisimman kauan. Vain mieheni, yksi ystävä ja äitini tietää asiasta. Itse en vaan jaksa taas jos tulee km niin selitellä kaikille...

T.Neiti81 +Salaisuus rv 5+?

 

Tervehdys!
Mä voisin uskaltautua mukaan eli 20.6 tuli plussa ja sitä on vauhdittu kuin kuuta nousevaa jotta vahvistuisi ja pysyisi mukana. Muttei tässä stressi auta, täytyy vaan olla ajattelematta, sillei tyyppi pysyy vauhdissa mukana.
Asumme mieheni kanssa Vantaalla, isompaa kämppää metsästetty jo tovi, mutta onneksi ei ole kiire
Ensimmäinen neuvola on 18.7 ei malttaisi odottaa
Omien laskujen mukaan LA on 24.2.2013 ja ihka ensimmäistä odotellaan Saa lisätä ( anteeksi ettei ollut punaisella noi, oon puhelimella netissä eikä suostunut vaihtamaan väriä )

 

Meillä ei omakohtaista kokemusta lapsettomuudesta ole, mutta läheltä olen saanut tai joutunut seuraamaan kahden ystäväpariskunnan taistelua. Toisilla takana lapsettomuutta 3 vuotta ja toisilla 2,5 vuotta mutta nyt vihdoin keinohedelmöityksen avulla molemmat onnistuivat tulemaan raskaaksi. Molemmille on siis tulossa vauva alkuvuodesta. Ystävien lapsettomuuden myötä olen oppinut olemaan vieläkin kiitollisempi siitä, että me olemme olleet niin onnekkaita että olemme saaneet terveen ja ihanan lapsen. Se ei nykyään todellakaan ole mikään itsestäänselvyys ja yhä nuoremmat kärsivät lapsettomuudesta. Minusta raskauden tai vauvan arvoa ei mitenkään laske se miten raskaus on saanut alkunsa. Ja olen kuitenkin myös sitä mieltä, että jos ei lääketiedekään pysty kaikille lasta suomaan, on se vain tarkoitettu niin. Sekin on muuten jännä juttu miten tämä toinen ystäväni kyseli meiltä ennen kuin plussasin, että mitä olemme ajatelleet tehdä jos ei toinen raskaus ala esim. vuoden sisällä. Ja puhuessamme asiasta hän koko ajan korosti sitä että "ei teillä ees vielä oo menny kauan, meillä meni hei 2,5 vuotta!" Tuli ihan sellanen olo, että hän toivoisi että meilläkin kestäisi kauan, että mekin joutuisimme kärsimään lapsettomuudesta. Toinen kaverini taas on halunnut ja pystynyt keskustelemaan vauvoista ja raskaudesta yms. ihan luontevasti vaikka on lapsettomuutta. Nämä toiset ovatkin poikamme kummeja ja he ovat saaneet olla pojan elämssä mukana ja heistä on ollut ihanaa kun ovat voineet puhua meidän kanssamme lapsettomuudesta, "lapsellisuudesta", ihan kaikesta lapsiperheen elämään liittyvästä.

Kotihoidontuki ei tosiaan ole mikään lottovoitto! Itse sain samaan aikaan kotihoidontukea ja opintotukea, joten omat tulot olivat edes jonkunlaiset. Mies on kuitenkin koko ajan ollut töissä, joten ei sillä lailla ole ollut rahasta pulaa. Olemme pystyneet tekemään ulkomaanmatkan kerran vuodessa. Ja meillä on kuitenkin myös asuntolaina, jota lyhennämme. Rahat ovat perheessämme yhteisiä, joten sillä lailla ei ole väliä mitä kukakin tienaa tai saa valtiolta. Mutta jos pitäisi yksin lasta elättää kh-tuella niin rankkaa olisi.

Ääh, haluaisin jo kertoa raskaudesta kaikille mutta en kuitenkaan viitsi kun on niin alussa vielä. Kolme kaveripariskuntaa tietävät (nämä lapsettomuushoidossa olleet sekä miehen veli vaimoineen) mutta eivät omat vanhempamme. Haluaisin odottaa vielä ainakin neuvolaan saakka eli kolmisen viikkoa niin sitten ehkä voisi jo kertoa, ellen sitten jää kiinni sitä ennen. Tässä on kesän aikana kaikennäköisiä menoja, joissa "pitäisi juoda" joten voipi olla etten pysty salailemaan raskautta kovin pitkään...

J+ voin kertoa että 3 vaatekertaa per päivä ei välttämättä kyllä riitä... Jos lasket että vauva pulauttaa 2 vaatekertaa läpimäräksi ja 2 vaatekertaa saa vauvansinappikuorrutuksen niin eipä riitä 3 vaatekertaa ei. Ainakin siihen ihan alkuun niitä bodyja ja housuja kannattaa hankkia paljon, jottei mene sormi suuhun kun ei puhtaita vaatteita kaapista löydykään. Itse ostin ennen esikoisen syntymää jonkun verran 50 ja 56 kokoisia bodyja mutta kun vauva syntyi huomasin, että niitä pitää tosiaan olla melkoisen monta. Jos tuntuu ettei uutena raski ostaa, niin kirppareilta saa yleensä tosi hyväkuntoisia pieniä vaatteita edullisesti. Mä en myöskään itse sen takia ostanut kaupasta uutena pieniä vaatteita, kun kaveri sanoi että maitotahrat eivät välttämättä lähde pois ja sitten vaatteet on pilalla. Tai ainakaan niitä ei oo valmiiks tahraisena niin kiva käyttää seuraavalla. Täytyy testata tahranpoistoaineet sitten kun on aika pestä vauvanvaatteita valmiiksi.

Piinistelijälle piti vielä sanoa, että toi mahan esiin pullahtaminen on kyllä niin yksilöllistä! Mulla ekassa raskaudessa maha tuli esiin vasta rv 20-22. Eli moni oli tosi yllättynyt kun helmikuussa kerroin että meille tulee vauva kesäkuussa. Olen melko pitkä niin se ei ehkä sen takia näkynyt kovin hyvin. Mulla myös oli tosi pieni maha loppuun asti, viimeinen mitattu sf-mitta on 32cm. Kävin ylimääräisessä ultrassakin varmuuden vuoksi, mutta kaikki oli kunnossa. Ja poika syntyi rv 39+1 3250g ja 49cm eli ihan normaalin kokoinen vauva oli.
Elsiliini 4+6

 

Huomenta,

minä mietin, että voiko se olla oire, ettei illalla väsytä?

Minä valvoin viimeyönäkin klo 2 asti, kun ei vaan yhtääntippaa nukuttanut. Katsoin monta ohjelmaan peräjälkeen, kun olin vaan ihan virkeä. Kello soitti klo 7 eikä tässä nytkään erityisemmin väsytä, vaikka olisin kyllä nukkunut pidempään ilman herätyskelloa.

Ja edellisyö jäi lyhyeksi myös, sillä yöllä vaan ei väsyttänyt.

Kumma juttu.

Piia-Liisa hyvin kirjoitit tuosta vanhemmuudesta.
Minä huomasin ystävien raskauksien myötä sen, kuinka ne hyvät ajatukset heitellään romukoppaan suunnilleen sitä mukaa kun se ennakoitu tilanne tulee vastaan. Ymmärsin siinä vaiheessa pistää stoppia omille kuvitelmille siitä kuinka minun lapseni sitten tekee tai ei tee niin.. Tai että miellä toimitaan näin tai noin.
Alkuun tuntuu niin hullulta, kun seuraa järkevän ihmisen pyörtävän sanojaan ja toimivan ihan päinvastoin kuin mitä oli suunnitellut ja puheissaan antanut ymmärtää. Nyttemmin sen jo ymmärtää, että niille tunteille ei vaan voi mitään ja kun aina ei pysty järjellä päättämään (eikä aina tarvitsekaan).

Sama muuten koskee lapsettomuutta. Aina ei pysty järjellä pelaamaan, kun kärsii lapsettomuudesta. Järjellä jokainen tietää, ettei muiden lapset ole itseltä pois. Tunteiden viedessä siitä helposti aiheutuu kaikenlaisia katkeruudentuntoja niitä kohtaan, jotka voivat saada lapsia, vaikkei siinä mitään henkilökohtaista olisikaan. Siitä saattaa seurata sitten hiljaisia aikoja ja yhteyden katkeamisia.
Ja olen myös kuullut, että ne joiden vauvat kärsivät esim. koliikista eivät aina jaksa iloita kaverin 12 tunnin yöunia nukkuvasta herrantertusta samalla, kun itse saa nukkua vain 20 min pätkiä Ei se silti pahaa tarkoita, se vaan ei juuri siinä väsymyksessä lohduta, että toinen saa nukkua.
Se taitaa olla meidän luonto se omanapainen maailmankatsomus.

...
Palatakseni vielä ennakko-odotuksiin ja ajatuksiin:
Väkisinhän sitä tietysti jotain ajattelee ja ennakoi, mutta ne ajatukset on monta kertaa huomaamattomia. Luultavasti vauvan synnyttyä sitä huomaa odottaneensa ja olettaneensa sen olevan jotain ihan muuta.

Minä yritän pysyä ymmärtäväisenä muita ja itseäni kohtaan. Jospa sitä sitten itsekin saisin ymmärrystä, kun vauvan synnyttyä rikon kaikki vuosikausien periaatteet ja hukkaan järkevän ajattelukykyni


Mukavaa päivänjatkoa

 

Mukavaa keskiviikkoa!

On todella mielenkiintoista lukea täällä keskustelua todella tärkeistä asioista. Hienoa mielestäni on se, että jokainen tuo oman lisänsä ja ajattelemisen aihetta itse kullekin asiassa kuin asiassa. Ja siitä olen ehdottoman samaa mieltä usean kanssa, että jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä, eikä tuntoja ja ajatuksia tarvi "varoa" tai jättää kertomatta täällä.

Merkillepantavaa on se, että aika moni meistä on tällä hetkellä ainakin suhteellisen oireettomia. Toki on myös heitä, joilla on oireita ja erityisesti kovasti pahoinvoiville tsemppiä! Mutta siis oireettomat, itseni mukaan lukien, pääsääntöisesti pelkäävät että jotain on vialla, kun niitä oireita ei ole. On tämä ihmismieli hassu..Valitettavasti pelko nousee sen hyvästä olosta nauttimisen sijaan päälimmäiseksi tunteeksi. höh! Miksihän tämäkin pitää olla näin?? Tai siksihän se on, ainakin minulla, koska pelkään, että joutuu taas pettymään.. Täysillä ei uskalla ainakaan vielä nauttia..Mutta kuten kirjoitin, meitä oireettomiakin on tosiaan täälläkim aika paljon, niin eiköhän se oireettomuus voisi olla ihan normaalia? Muutkinhan ovat sitä vakuutelleet.. Kyllä sitä ollaan höppänöitä..

Olipa teillä oireita tai ei, niin nauttikaa tästä päivästä!
Jiiii

 

mahan kasvusta Mulla oli ihan samoin kuin elsiliinillä että maha tuli esiin vasta viikoilla 20+ pituutta mulla on 171cm ja vauva painoin syntyessään silti 4kg ja loppumetreilläkin maha oli mukava ja simppelin kokoinen. lapsi oli lantion suojissa piilossa tosi pitkään. Ja vaikkei noita liikakiloja ole mullakaan niin silti mitään ei nytkään huomaa eikä varmasti vielä moneen kuukauteen hyvä niin sillä en ajatellut asiaa hehkuttaakkaan vielä.

Täällä ensimmäinen raskaaksi tekevä asia huomattu-rinnat turvosissa. siinä kaikki joten ei muuta kuin kesästä nauttimista ja ultraa odotellessa

 

iloksi Mulla kans nyt tän viikon ollu että ihan turha ennen puoltayötä mennä sänkyyn. Vaikka illalla väsyttäs, mutta ku sänkyyn pääsen niin pyörin ja pyörin vaan. Eli josko se ois sitten oire

Me ajateltiin oottaa nt-ultraan ennen ku kerrotaan raskaudesta. Voidaan sitten antaa kuva oikeasta vauvasta isovanhemmille :heart: Mutta saas nyt nähä että kerrotaanko mun vanhemmille maanantaina kun mulla on se ultra, ja pitäs lapsenvahti saada siksi aikaa. Mun vanhemmat kattoo jo huomenna ja perjantaina lapsia kun meille miehen kans sattu työvuorot päällekkäin, enkä viittis koko ajan olla pyytämässä että kattosivat lapsia. Tai sitten meen yksin sinne ultraan. Äh, on tää vaikeeta. Esikoisesta me kerrottiin heti ku plussasin, ja kakkosesta kerrottiin rv6 tai 7.

Marlin 6+0

 

Meillä on myös hurjia legendoja heitetty lastenkasvatuksesta

-Lapset pidetään rauhallisina diapamien voimalla.
-Sisällä ollaan hiljaa ja rauhallisesti eli ts. istutaan kuin kirkonpenkissä selkä suorana ihan äänettä. Viittaamalla saa puheenvuoron.
-Jos äiti ja isä haluaa lapsista lomaa, ne viedään tontin kaukaismpaan nurkkaan liekaan ja rauhoitetaan diapameilla. Haetaan pois kun muistetaan.
-Oma raha ansaitaan työllä. Pienestä asti jäniksen ajaminen on opeteltava.

Nämä ovat siis AIVAN TÄYTTÄ VITSIÄ, älkää ihmeessä tosissanne ottako

Alkunsa saaneet seuraavasta:

Parilla meidän kaveriperheellä on jossain vaiheessa mopo karannut käsistä lasten kasvatuksessa. Lapset hyppii silmille ja ei vaan vanhempiensa vaan kaikkien aikuisten (myös tuntemattomien), paitsi meidän. Liehuvat miten sattuu, nimittelevät, haistattelevat ja jatkuvasti metelöivät vain siksi, että saavat häirittyä aikuisten juttuja, tiedän koska olen kysynyt suoraan. Ruoka-aikana natistaan ja heitellään ruokia lattioille ja kuitenkin sitten karkkia ja muita herkkuja välajat mussutetaan. Käydään luvatta vanhempien ja isovanhempien kukkaroilla ja suuria (50€+) summia katoaa, yleensä karkkikauppaan. Osaavat varastaa myös kaupasta. Tuntemattomille sepitetään tarinoita totena miten vanhemmat vaan ryyppää ja hakkaa, ei totuudenperää näillä tarinoilla ole.

Mie olen aika tiukka täti, välillä ehkä liiankin tiukka. Mie olen luonut rajat meidän kotona käyttäytymiselle ja tuntuu, että näiden lasten on nykyään helpompi olla meillä kylässä kuin asua kotona, meillä on rajat kotona ei. Rankutus ja jankkaaminen on kotona jokapäiväistä ja tuottaa lopulta tulosta ja lapset tietävät sen (tämäkin suoraan lapsen suusta: tarpeeksi kauan kun rankuttaa niin aina saa sen minkä haluaa), meillä jos rankutusta ilmenee sille tehdään ehdoton stoppi. Pari kertaa olen joutunut teettämään asioita uudelleen kunnes on sujunut niin kuin meillä on tapana, mm. oven nätisti sulkemista harjoiteltiin 10 kertaa. Ja on ruokakin koirille annettu kun pöytäkäyttäytyminen on ollut ala-arvoista. Miut on opetettu kotona syömään tai olemaan syömättä, sain ihan itse valita. Mitään välipaloja tai jälkiruokia ei tullut, jos ei ruoka-aikana käyttäytyminen ollut sovinnaista tai ruokaa ollenkaan syönyt. Samaa toimintatapaa olen käyttänyt myös näille vieraille lapsille. Sitten kun käyttäytyminen on ollut asiallista niin ollaan leivottu ja katsottu elokuvia yhdessä, vähän niinkuin palkkioksi hyvästä käytöksestä. Nykyään ei komennella juuri tarvitse, kun säännöt on selvät ja kivoja juttuja tehdään paljon useammin.

Välillä tuntuu, että nämä perheet tulee meille kylään "lomalle" kun näkevät itsekin, että homma pelaa ja lapset onkin ihan mukavia. Miun pitää se kuri silti pitää, koska vanhempien ei auta lapsia komennella täälläkään. Mutta toisaalta mitäs se haittaa kun asiat menee kuitenkin niinkuin mie niiden haluan menevän. Onneksi ei vanhemmat ole loukkaantuneet siitä kun olen kuria pitänyt, päinvastoin kiitelleet. Kai heille jotain itsellekin jää noista reissuista käteen.

Saa sitten nähdä miten käy omien lasten kanssa, pysyykö rajat paikallaan. Onneksi on myös sellaisia kaveriperheitä, joissa on todisteita, että rajat myös pystyy säilyttämään. Mutta pitkälti kaikki riippuu lapsen itsensä luonteesta, kaikki jutut ei kaikille sovi.

 

Kiitos kaikille<3

Sunnuntain jälkeen ei oo vuotoa onneks ollut! Kipuja vähän mut voihan ne muutenkin kuulua asiaan...noh huomen aamul onneksi se ultra...katotaan kuin käy! Hirmu huono olo ainakin on!

Iltatähti rv 7+1

 

Uusille tervetuloa:wave:

Piinistelijä, ihania ultrakuulumisia. Mulla myös näkyy masu jo aamulla, on nyt vajaan viikon ollut niin.

Kotihoidontuelle täälläkin ollan ja aikalailla kädestä suuhun menee. Mä lähinnä ostan ruuat perheelle ja tankkaan tarvittaessa mun auton. Silti kun pystyn olee kotona niin oon, ois sekin rankkaa jos pitäis aamuvarhaisella kiskoo lapset sängystä ja hoitoon. Ymmärrän toki myös ettei kaikille kotona olo onnistu rahallisesti taikka toisille se ei vaan sovi. Niin tai näin, jokainen tekee kuinka parhaaksi näkee.

Kurista ja kasvatuksesta: Oon kaveripiirissä ja yleisellä tasolla huomannut että meillä on melko tiukka kuri. Tosin ei meillä mitään hirmuisia yhteenottoja tuu ees kun lapset tietää rajat, välillä yrittävät mutta palaavat sitten ruotuun kun toteevat ettei onnistu. Olen myös se kurja täti siellä kerhoissa ja puistoissa ketä sanoo muillekin lapsille jos nään jotain epäoikeuden mukaista toimintaa tai kiusaamista. Mä en voi olla puuttumatta :ashamed:.

Vatsankasvu on tehnyt hirmusen pyrähdyksen. Harrastan paljon liikuntaa, mm kuntosalia, jalkapalloa ja kaks kertaa viikossa 10km lenkki ja koirien lenkitykset päälle. Ei siis oo tullu kyllä mitään lihomista muuta kun vauvan takia. Kyllä voi olla vaikeeta tätä kupua peitellä ultraan saakka. Samoin rinnat on kasvanut ihan hirmusesti, varmaan kuppikoolla ainakin :headwall:. Viime raskaudessa oli myös niin että kaks kuukautta plussan jälkeen masu näkyi jo tosi selkeesti ei jättänyt mitään arvailujen varaan.

Pahoinvoinnista kärsitään edelleen, onneks on vaan tasaista etomista eikä oo tarvinnu oksentaa. Mulla on aamusin parempi olo ja huonovointisuus tulee vasta iltapäivällä eteen.

(.)Huomenna ois eka neuvola. Meillä on siellä aivan huippu kiva neuvolatäti! Ja todella kokenut, sinne on aina mukava mennä. Varailin ajankin siks ajoissa kun aattelin et kerkeen siellä käymään ennen kun hän jää lomalla. Lisäks kolmen viikon päästä ois ultra ja sit tuleekin varmaan aika nopsaan se eka lääkärineuvola oiskohan se ennen viikkoa 14?

Selis ja wotwot 8+2

 

äitx2 pidetään peukkuja huomiselle ultralle!!

 

Vatsankasvu "pelottaa" mua kamalasti, sillä raskaus pitäisi töissä salata mahdollisimman pitkään! Sain tänään tietää, että määräaikaisuuteni jatkuu vuoden loppuun, joka sinänsä oli loistavaa koska tammikuun lopussa sitä jäätäisiin jo mammalomalle. MUTTA. Mulla on kuulemma mahdollisuus saada vakipaikka ja vaikka raskaus ei saisi vaikuttaa, on miesvaltaisella alalla oltava raskaudesta hiljaa niin pitkään kuin mahdollista... Eli isoja paitoja ostelemaan mikäli vatsa alkaa suurenee!

lauwra & sulo 5+1

 

Tervehdys täältä tietyömaakoneiden metelin keskeltä!

Mun tekis niin mieli jo huutaa, että olen raskaana, mutta yritän olla hiljaa. Ukkokulta oli sitä mieltä, ettei kerrota ennen kuin ollaan synnyttämään lähdössä. Helpommin sanottu kuin tehty, alkaa toi vatsa tulla näkyville pikkuhiljaa. Turvotusta on kovasti, muttei kaikki ole enää sitäkään - aamuisin erityisesti jo huomaa, tulee sellainen poimu tuohon navan alueelle. Vaikka olenkin pyöreä, niin koskaan vatsa ei ole alhaalta asti ollut turpea, paitsi nyt. On niin arvoitus kyllä, kuinka nopeasti vatsa selvästi pomppaa esille - jos äitiini tulen niin voi mennä kauankin. Telttoja en osaa kauheasti päälläni pitää eli pidän pääasiassa tiukkoja, pitkiä toppeja sekä huppareita ja tuossa huvikseni kokeilin farkkuja, joista yhdetkään eivät mene kiinni. Mahtavaa.

Oloista sen verran, että tuntuu koko ajan menevän pahempaan suuntaan. Pitäisi syödä ihan koko ajan, ettei tule huono olo ja syöminen on pakkopullaa, kun ei yhtään tekisi mieli syödä. Iltavirkkuilua täälläkin, valvominen sinne kahteen kolmeen asti yöllä on helppoa - herääminen seiskalta ei tunnu pahalta, mutta pian sen jälkeen alkaa nukuttaa ja iltapäivällä on pakko nukkua päikkärit tai hirviöversio minusta saapuu paikalle. Kauhulla odotan lauantaita, menen aamulla tekemään kampausta kaverille... noinkohan selviän yökkimättä. Phuuh.

Meilläkin on yhteiset rahat, ukkokulta onneksi tienaa sen verran hyvin, ettei hätää tule. Lainaakaan ei onneksi ole maksettavana, joten meillä on melkoisen ideaalitilanne. Toki vauvan tarvikkeisiin tulee uppoamaan rahaa, vaikka yrittäisi käytettynäkin ostaa.

Ei ole yhtään höpöhöpöä se sanonta "odottavan aika on pitkä"... tuskaisen pitkä viikko edessä ennen ekaa neuvolaa. Ugh.

MrsR&MrR ja pikkuärrä 6+4

 

Wiitahepo: Hienosti pidät jöötä! :flower: Saisi nämä vanhemmat todellakin ottaa mallia. Mulla on kans tuttavapiirissä yksi perhe jossa 3 lasta ja kaikki sanalla sanoen mahdottomia. Äiti vaan huokailee eikä tee asialle yhtikäs mitään, on siis luovuttanut. Ymmärrän, että varmasti on hirmu rankkaa kun on 2 muuten vaan villiä ja yksi jolla adhd ja vähän muutakin häikkää. Mutta siinä kohtaa ei mun mielestäni todellakaan luovuteta vaan tehdään ihan kaikki jotta lasten on hyvä ja jos ei jaksa niin haetaan apua. Ja joo, kyllähän nämä pstkiatrilla käy jne ja ohjeet ovat "normaaliin" elämään saaneet muttei vanhempia edes kiinnosta. Rutiinit, mitä ne on? Kuri, ikinä kuullukkaan? Tai aika vain lapselle, ei nyt ehdi kun täytyy kaikki m&i kutsun sun muut kiertää. Tän työn ja muutenkin jotenkin ohessa, lehtiä lukien ja sosiaalista mediaa seuraten tuntuu, et se vanhemmuus on liian monelta kadoksissa :/ Se on jotenkin todella ahdistavaa.
Mä myös pidän aika tarkkaa kuria, on nukkumaan meno ajat, ruoka ajat eikä niistä luisteta lomallakaan. Lapset ei hypi nenälle, minä en ole kaveri vaan äiti, äiti joka kyllä kuuntelee ja ohjaa muttei ala kaveriksi. Ja kyllä, meillä varsinkin nyt tuon 6v kanssa on aikamoista vääntöä, että kuka määrää. Mutta onneksi olen itsepäinen minäkin. Sivusta seuranneena kun mun siskot on mua 7v ja 10v nuorempia ja isän kuollessa äiti koitti heille sitä hyvittää niin, että kaiken saa ja oli sitä kaveria. Lopputulos ei ole nätti, toinen sisko lähes syrjäytynyt, ei vaan saa elämästä kiinni ja äiti senkun paapoo.. 24v vanhaa aikuista ihmistä. Toinen lähes samassa jamassa. Huoh.. Toki ymmärrän, ettei äiti sitten vaan nähnyt muutakaan keinoa, ja puolison menetys nuorella iällä on varmasti aivan kauheaa, ei siinä paljon ajatella kun nykyhetkeä.
Mutta palatakseni omiini, fb:ssä saa paljon lukea ettei monet vanhemmat käy omien lastensa kanssa kaupassa (edes) kun ne lapset saa raivareita. Mä olen pari kertaa kantanut huutavan lapsen autoon, en tiedä oppivatko jotain mutta käyn lähes säännöllisesti yksin lasten kanssa kaupassa ja mitään ongelmaa ei ole, muutenkin vietetään hyvinkin tiivistä eloa, luetaan paljon, elokuvia katsotaan, ulkoillaan, piirrellään, leivotaan. Omasta mielestäni täältä löytyy 3 hyvinkin selväpäistä muksua jotka ovat saaneet vaan rajat ja rakkauden..

Puuh, olipa se kauhea ylistys Lupaan lopettaa paasaamisen heti :saint:

 

Miulle teki äiti kurjan tempun kerran (ainakin pikkutytön silmin katsottuna), kun halusin välttämättä tikkarin kaupasta. Muuta vaihtoehtoa ei miulla ollut kuin avata tikkari ja alkaa syödä. Ei siinä äitillä sit auttanut muu kuin kassan kautta ulos, tikkari maksettiin. Luulin voittaneeni... Kun maksu oli suoritettu otti äiti melkein väkipakolla minulta puoliksi syödyn tikkarin ja laittoi roskiin. Mie tietenkin paruin ja olin vihainen äitille, mutta en ole sen jälkeen kaupasta luvatta mitään ottanut. Jos sattuu omalle kohdalle vastaava tilanne niin toimin samoin. Oppitunti maksaa vain tikkarin, mutta oppi menee kerrala perille.

Ja kaupassa tulen käymään lasten kanssa. Ei niitä itkupotkuraivareita montaa tarvitse kokea kun ei sitä palkitse. Hassua, että lapsista puhuu monikossa vaikka yhtään ei vielä ole. Sovittiin yksi ilta miehen kanssa, että jos nyt ei tule kaksosia niin tehdään toinen mahdollisimman pienelle ikäerolle.

Wiitahepo

 

Moi!

Olen ollut vähän pimennossa, kun meillä oli nettikatko ja juhannuksen takia oltiin reissussakin. Vielä ei raskaus paljastunut, vaikka olikin paljon lähisukua vieressä. Olin ihan varma, että äitini huomaa, koska välillä oli niin huono olo.

Muuten mennään eteenpäin vieläkin melko oireettomasti. Välillä on vähän huono olo mutta hyvin lievää edelliseen odotukseen verrattuna.

Maanantaina olin neuvolassa. Siellä oli nyt sijainen, joka oli tosi mukava mutta onneksi se oikea tätikin on ihan kiva. Ultra- ja lääkäriajat sain häinäkuun loppuun. Huomenna olen menossa yksityiselle ultraan. Vähän kyllä jännittää, näkyykö siellä mitään. Ajan varasinkin juuri siksi, kun oireita on ollut niin vähän.

Pakkauksista: En varmaan halua uutta pakkausta. Esikoiselle otettiin, mutta tosi monta vaatetta jäi käyttämättä. Oikeastaan makuupussi on ainoa kiinnostava, mutta niitä on aina saanut ostettua Finlaysonin tehtaanmyymälästä tosi edullisesti eli voisin silti hankkia vielä sen ja silti jäisi paljon rahaa muihin hankintoihin.

Olen kanssa miettinyt kotihoidontuelle jäämistä. Esikoinen oli vasta 9 kuukautta, kun menin töihin. Se oli kyllä kova paikka, mutta pakkotilanne, koska sain vakituisen työpaikan unelmapaikasta. Onneksi mummo tuli hoitamaan vauvaa vuodeksi meille kotiin eli päiväkodin alkaessa tyttö oli jo melkein 2-vuotias. Nyt, kun olen vakituisessa työssä, ajattelin olla kotona vähän pidempään.

Vilperi 7+4

 

Hirmuisesti tekstiä tärkeistä asioista. Kiitos kaikille omasta panoksesta keskustelun mielenkiintoisena pitämiseen!

Työt, kotihoito & hoitopaikka: Kotihoidontuki on tosiaan aika mitätön. Itse säästin rahaa talteen ennen äitiyslomia, jotta pystyisin olemaan kotona äitiysloman jälkeen. (Ja niin teen nytkin.) Palasin töihin, kun esikko oli reilun vuoden ikäinen ja sen jälkeen isä jäi vielä vuorostaan pitämään isäkuukautta kotiin. Töihin paluuni oli taloudellisesti perusteltua meidän perheessä mutta kyllä toisaalta myös kaipasin jo siinä vaiheessa töihin. Poika aloitti hoidon isäkuukauden jälkeen mutta onneksi meille osui maailman ihanin perhepäivähoitaja ja kaikki sujui hyvin. Jos tämä lapsi saa syntyä, toivon voivani olla kotona vähän pidempään...

Kasvatus: Mulla on kasvatuksessa kolme pääperiaatetta: rajat, rakkaus ja vanhempien ihmisten kunnioitus. Näillä mut on kasvatettu ja näillä omat lapseni kasvatan.

Vatsa ei vielä näy eikä toivoakseni hetkeen näykään. Esikosta päästiin reippaasti yli puolivälin, ennen kuin alkoi enempi näkymään. Kohtu on sopivasti taaksepäin kallellaan. Nyt varmaan näkyy vähän aikaisemmin mutta ei silti vielä varmaan viikkoihin..

(.) Tänään oli töissä vähän kiireempi ja hankalampi päivä. Hermon kiristyessä myös mahaa alkoi jomotella inhottavasti. Normaalisti olen aika tasainen ja rauhallinen luonne mutta raskaus saa mussa kyllä jonkun tuulella käyvän puolen esiin. Täytyy yrittää rauhoitella oloa ja ottaa ihan iisisti tämä ilta... Aamupäivällä oli myös vähän yökkiolotuntemuksia. Josko siellä masussa sit kuiteski olis nasu..

 

Tulin pikaiseen hehkuttamaan, että en ole oksentanut koko päivänä! En edes hampaita pestessä. Etova olo on toki ollut, mutta päivän mittaan sekin helpottanut. Väsyttää tosin armottomasti, josko sitä vielä pienet päikkärit ottaisi!

Kasvatuksesta minun sielua raastaa huonot käytöstavat. Juontaa juurensa varmaan Englannissa asumisen ajoilta. En tykkää yhtään, että ihan pienikään lapsi pyytää maitoa sanomalla "maitoo" tai "mä haluun maitoo". Olen kuuro moisille. Aika hyvin ystävienkin lapset sen muistavat, kun epäkohteliaan käskyn kuultuani en ole kuulevinanikaan, kyllä ne kiitokset ja saisinko sieltä löytyy, viimeistään vanhempien opastuksella. Lapset ovat kyllä hyviä oppimaan, miten kenenkin kanssa käyttäydytään. Minusta se on vaan hyvä oppia, että eri paikoissa on erilaiset säännöt (kunhan nyt ei missään ihan pellossa eletä). Surullisinta on se, kun tapaa eskari-ikäisiäkin lapsia, jotka eivät kerta kaikkiaan osaa pyytää kauniisti, kun ei ole koskaan opetettu.

Tuo Wiitahepon äidin tikkarijuttu oli hyvä. Samankaltainen juttu tuli mieleen parin vuoden takaa, kun eräs taaperoikäinen poika kertoi minulle vakavalla naamalla, miten hänen uusi traktorinsa oli jätetty kaupungille, kun oli turhaan kiukutellut. Muistaa varmaan vieläkin tuon.

P-L 8+4

 

Olin kyllä vähän yllättynyt kun hankin eilen dopplerin ja kokeilin sitä tänään ja sain melkein heti sykkeen näkyviin

Mites muilla onko pitännyt paikkansa tämä juttu jonka mukaan tytöillä olis korkeempi syke?
Meillä siis neljä tyttöä ja kaikilla ollu sykkeet 150-160, saa nähä miten tän pikkuisen kanssa käy =)

Linda + pikkuinen 8+2

 

Heippa!

Kasvatusasiat on hoidettu meillä tiukalla kurilla. Tosin lapset ovat joka toinen viikonloppu isällään, jolloin tunnutaan luistavan kaikesta melkein :/ mutta kotona ei syödä keksejä eikä karkkia, esikko ehti melkein viiden vuoden ikään saakka ennenkuin osasi edes kaivata moisia makupaloja, mutta kiitos näiden synttärijuhlien, joihin ei enää edes vanhempia kutsuta vahtimaan lapsiaan, tarjolla tuntuu olevan yhtä ja toista aivan turhanpäiväistä (anteeksi vain kaikki äidit, jotka annatte syödä lastenne karkkia). Ehkä olen liian tiukka, mutta minusta turha sokerin syönti saa vain kierrokset nousemaan ja on ihan turhaa energiaa. Itse en ole sitä koskaan tarvinnut, jos ei satunnaista suklaansyöntiä lasketa eikä minulla ole myöskään reikiä hampaissa... Lapset eivät myöskään saa mitään käskemällä, lause on aina aloitettava, että 'saisinko'. Tunsin suunnatonta ylpeyttä, kun 6 äitiä häissämme totesivat lähes yhteen ääneen, että heidän mukulansa eivät ikinä olisi käyttäytyneet niin hienosti kuin meidän lapset En siis ole tehnyt turhaa työtä! Mutta kyllä meillä on istuttu kuulkaa pimeässä vessassa miettimässä tekosia iltakaudet, telkkarikielto on ajoittain viikoksi eteenpäin, jos tyhmyyksiä tehdään ja muutenkin joitakin iloja karsitaan, jos ei totella. En tiedä onko kolme- ja viisivuotiaille hieman liian rankka kuri, mutta toisaalta, ajattelin, että nyt kun tekee pohjatyön, myöhemmin voi olla helpompaa?

Mahakasolo alkaa olemaan jo... turvotustahan tuo tietenkin on, mutta kun töissä kävelen sen reilun 10 kilsaa viiden tunnin aikana, niin hieman jo juili. Laitoin sitten tänä aamuna kokeeksi mammafarkut päälle ja nehän tukivat lantiota siihen malliin, että a)maha tuli vielä selvemmin esille ja b)eipä juilinut töissä Kyllä kelpasi töitä tehdä.

Äitiysraha-asiatminua askarruttavat myös, olen toisaalta yrittäjä, joka ei itse tee yrityksessään muuta kuin johtaa, vaikka onkin toiminimi ja toisaalta palkansaaja ihan eri alalla, minkähän mukaan niitä äikkäreitä oikein lasketaan? Pitänee ehkä soittaa kelallekin asiasta, koska yritykselläni alkaa olemaan sellaiset näkymät, että joudun ehkä irtisanoutumaan palkkatyöstä, jotta ehdin firmaa pyörittämään,mutta jos nekin tulot vaikuttavat, en mielelläni kyllä vielä lähtisi. Olen siis palannut hoitovapaalta lokakuussa takaisin töihin. Onko kenelläkään tällaisesta mitään kokemusta?

(.) Aamiaiseksi tuntuu sopivan parhaiten marjarahka. Mutta sen jälkeen kun lopettaa syömisen, on huono olo. Jos jatkaa syömistä, tulee huono olo, koska on syönyt liikaa. Jos ei syö, alkaa heikottamaan ja on huono olo. Lounas taas tulee syötyä vähän niinkuin väkisin samoin kuin päivällinen. Hedelmiä ei tee lainkaan mieli, kebabit ja purilaiset kyllä maistuisivat... ja en niitä tosiaankaan yleensä syö. Söin raskauden alkuvaiheessa ekan kebabin varmaan lähes kolmeen vuoteen... ihmettelinkin, että mitenkäs tulikin mieleen syödä kebabia joo ja kaikenlainen liha, esim. grillikylki, maistuisi. Ylipäänsäkin kaikki rasvainen... mutta olisihan parempi, jos se rasva olisi edes hitusen terveellisempää niinpä olen alkanut lusikoimaan aamutuimaan kalaöljyä

Hermothan tässä taas kiristyy, ipanat pelehtii hammaspesulla Eli ojentamaan on taas lähdettävä ja kai te pidätte mua nyt ihan tiukkiksena jo

Muksaa illanjatkoa masukkaat

Viivi+Tiiti 7+3

 

Heips kaikille pitkästä aikaa :wave:

Heti kärkeen onnentoivotukset kaikille niille joille on sykkivä sydän jo näkynyt, ja tsemppiä ja toivoa niille jotka sitä vielä odottavat :heart:

Menetyksen kokeneille lohdutushalauksia ja voimia :hug:

Ollaan juhannusriennoista kotiuduttu nyt vasta alkuviikosta, mutta puhelimen kautta oon mielenkiinnolla lueskellut keskustelua täällä, vitsit miten tärkeitä asiaoita ja syvällistä pohdintaa Kaikkein eniten mua kuitenkin lämmittää sävy jolla keskustellaan, tuntuu kivalta kuulua ryhmään jossa muiden mielipiteitä arvostetaan, ja silloin niitä myös uskaltaa ilmaista.

Lapsettomuusasioista mulla ei ole omakohtaista kokemusta. Silloin kun mulla ei vielä ollut lapsia, olin varma että niiden saamisessa tulee olemaan vaikeuksia. Taustalla ehkä vaikuttivat nuoruuden hölmöilyt parine sukupuolitauteineen ja olinkin varma että lapslykky on niiden myötä mennyt.
Käytännössä osoittautui kuitenkin että raskaudun normaalisti ja "luomusti" ja vieläpä helposti. Esikoinen ja keskimmäinen tärppäsivät lähes heti, kuopusta yritettiin muutama kuukausi ja tälle uudelle tulokkaalle annettiin lupa tulla tuossa kevättalvella.
Joten lapsettomuuden tuskan suuruutta on vaikea kuvitella vailla omaa kokemusta. Nostan hattua niille, jotka ovat jostain ne käsittämättömät voimat saaneet ja sen mankelin läpi itsensä taistelleet.
Luulen silti, että meille jokaiselle on ne omat mankelit varattu, ei tässä elämässä pääse helpolla kukaan, oli sitten lapsia tai ei. Menetyksiä ja kriisejä joutuu jokainen kohtaamaan, toisilla se on lapsettomuus ja toisilla vaikkapa läheisen itsemurha. Jokainen suru ja tuska on omakohtaista ja jokainen menetys on henkilökohtainen ja ei siksi verrattavissa. Yritän olla joka päivä kiitollinen näistä lahjoista jotka on meidän perheeseen suotu :heart:

Kotihoidontuella olen minäkin kuopuksen kanssa ja tähän asti ihan hyvin ollaan pärjätty. Ei tietenkään oo varaa mihinkään ylimääräseen, mutta lainat, laskut ja ruuat saadaan maksetuksi. Leivän tienaus lepää siis miehen harteilla, eikä senkään palkka mikään huima oo, keskivertoa vaan. Tää on mun kolmas hoitovapaa, ja aina on hirvittäny jäädä mut sit kuitenki ollaan pärjätty. Kummasti vaan ne menot pienenee ku joutuu miettii mitä ostaa. Kirppareita käytän muutenkin paljon, harvoin ihan uutta ostan. Osasyy pärjäämiseen saattaa olla sekin että oon laittanu kotihoidontuen menemään isännän tilille Mulla kun tuo raha ei tahdo millää hyppysissä pysyä :ashamed:

Olen ammatiltani lastenhoitaja, ja esikoisen ollessa 4v ja keskimmäisen ollessa 2v aloitin kunnallisena pph:na, juuri siitä syystä etten vielä raaskinut viedä pienintä hitoon, etenkin kun olisi tuntunut hölmöltä viedä oma hoitoon ja hoitaa sillä aikaa toisten lapsia :O. Olin perhepäivähoitajana 2 vuotta kunnes siirryin päiväkotiin. Ehkä juuri omasta ammatinvalinnasta johtuen kynnys viedä alle 3vuotias päivähoitoon on suuri. Varmaankin siksi koska itse on nähnyt mitä tuon ikäisen (perhe)päivähoito käytännössä on resurssien ollessa olemattomat. Henkilökunta on tiukilla ja lapset vielä tiukemmalla, ei meinaa pieni ihminen siinä kyydissä kestää. Tätä meinaa olla kunnallinen päivähoito ainakin täällä päin Suomea

(.) Oma napa on edelleenkin aika oireeton. Lukuunottamatta otsaani Eikö täällä tosiaan kukaan muu pode tätä kuumasta pakottavaa otsalohkoa?!? En ole muistakaan raskauksista ole kovinkaan oireillut, pahoinvointia ei ole ollut kolmesta muustakaan, raskaudesta on muistuttaneet vain kohdun kasvunippailut ja pissillä ravaaminen. Eli samoilla tuntemuksilla mennään näköjään tätä neljättäkin...

Viimeviikkoinen ultra ja pikkuinen syke siellä rauhoitti kyllä mieltä, mutta nyt on takaraivoon iskeytynyt taas pelkopeikko... Nimittäin jollain ihmelogiikalla oon saanut päähäni että koska mulla on takana kolme onnistunutta raskautta eikä yhtään keskenmenoa, niin nythän sen keskenmenon pitäs sit jo viimestään tulla koska melkein kaikilla muillakin niitä on ainakin kerran tullut... Joo siis tiedän ettei tossa oo mitään päätä eikä häntää, oireisiini siis voi lisätä myös tän vainoharhaisuuden
Mutta silti huutelen että onko täällä muita odottajia joilla useampi raskaus takana eikä yhtään keskenmenoa?

Hirmuisen pitkä sepustus tästä tulikin jo, enkä ees vielä ehtiny osoittaa yhtään kommenttia henkilökohtaisesti... plärään vielä ketjua läpi tarkemmin ja palaan asiaan.

Leppoisaa kesäkuun vikaa keskiviikkoiltaa kaikille helmimasuille

Homsantuusa rv7+5