HELMIKUUN HELMET 2013 *heinäkuu*

Kengumamma: meillä oli muutama vuosi sitten sama tilanne. Esikoista yritimme vuosia, lapsettomiksi kertaalleen todettiin, kunnes tärppäsi. Lapsettomuuslääkärin kehotuksesta emme ehkäisyä synnytyksen jälkeen käyttäneet, koska "on erittäin epätodennäköistä raskautua uudelleen", kuten lääkäri sanoi. Kuitenkin kävi niin, että esikoinen oli 10 viikkoa vanha, kun tulin uudelleen raskaaksi. Olin onnellinen tietenkin, mutta äärettömän hämmentynyt, koliikkivauvan loppuunpalanut äiti. Mutta niin vain sitä jaksaa, kun on pakko. Toinen koliikkivauva sinetöi uupumuksen, mutta niin vain selvittiin ja nyt se kaikki tuntuu vain unelta: 5 ja 6 vuotiaat sisarukset ovat toistensa parhaita ystäviä ja meille vanhemmille aivan yhtä rakkaita. Tsemppiä sinne ja kaikki kyllä järjestyy!

Potkuista: täällä myös saman kaavan mukaan, esikoisesta jotain rv19 ekat potkut, tokasta rv 16-17 ja kolmannesta rv14.

ON: Röyh...paha olo täällä. Ja eilen supisteli, ei hyvä :( Miten ihmeessä sais voimia touhuta kolmen lapsen kanssa, kun mieli tekee vain maata viileällä lattialla?

Mamiksi monelle 6+6...huomenna poksuu ja vielä viikko ultraan
 
Kiitos kaikille vastanneille!

Kolmas lapsi on ja oli toivottu suhteellisen nopeasti, n vuoden päästä vasta mutta tää oli vähän liian nopeeta tosiaan. Että vuoden sisällä tuleekin kaksi vauvaa, huimaa oikeen. Tottakai sitä tiesi että raskaaksi tulee =D petipuuhista mutta jälkitarkastuslääkäri oli kanssani samaa mieltä ettei ehkäisyä aloiteta kun poika otti aikansa ja kolmas oli toiveissa.

Raskausoireita ei ole ja muutenkin normaalia elämää, vielä. Täytyy ottaa vaan rauhallisesti. lähipiiriin ei tätä kerrota.

Jollakin oli niin ettei ollut tukiverkkoa kunnolla, ei ole meilläkään. Vanhempai ovat eronneet ollessani toosi pieni ja äitini ei ole mitään mummo-tyyppiä lainkaan. miehen vanhemmat ovat myöskin työelämässä kovasti kiinno vielä. Sisarruksista kellään ei ole lapsia ja eivät ole sen ikäisiä että lapset kiinnostaisivat, vielä. Että jos meille joku apu jostain siunaantuu, se tulee harvoin. Nyt täytyy sitten vaan asennoitua ja kerätä voimia jollain ilveellä jaksamaan sillä onhan lapset siunaus ja jos tämä siunataan loppuun asti, kyllä sitä rakastetaan!

kengu
Paranemisia kaikille flunssaisille ja nauttikaan lämpimistä säistä, näin sateiden jälkeen =)
 
Kengumamma: Kyllä se siitä lähtee suttaantuun ajallaan. Kunhan se arki asettuu uomiinsa niin huomaat, et " haa täähän on ihan helppo homma" :) Niin se suttaantu meilläkin. Meillä on tosiaan 3 lasta lähes 3 vuodessa ja nyt tämä nro 4 tulee pikkusen pidemmällä ikäerolla. :) Tuo tukiverkottomuuden puute on surullista, itse olen viettänyt ihan hirveästi aikaa just mummillani, hän hoiti aina, vei jopa muutaman kerran ulkomaan matkoille ja oli muutenkin aina saatavilla. Tekis mieli äitiä joskus näpäyttää, että hienosti meitä, omia lapsias aina olit joka paikkaan tunkemassa ja sait apua, miksi nyt et vuorostasi anna sitä muille.. Mutta otkoot, ehkäpä joku päivä tajuaa, tai sitten ei. Miehen vanhemmat vaikka kiireisiä ovatkin, auttavat kuitenkin mielellään silloin kun ehtivät. Ja on tässä ihan sitä kuuluisaa omaakin vikaa, mä kun olen myös huono apua pyytämään.. :ashamed:

Mamiksi monelle: Meillä onneks noi kolme on tommonen ihana kolmikko. Ne piirtelee, värittelee, leikkii ja nykyään jo ulkoileekin yhdessä. Onneksi on semmonen piha, että voi tuon kuopuksenkin isompien kans laskea ja nuo kyllä perään katsovat. Kyllä minä sinuna hyödyntäisin kaikki mitä ikinä vaan tykkäävät tehdä, elokuvat tms edes hetken saat oikaista :)

(.) Kohta tarvis lähtee ystäväisen kans ulos syömään, pelottaa vaan etten taaskaan saa mitään alas :D Tuskin pelkkä mehujää on riittävä ravintola annos :LOL:
 
Tästä päivästä tuli raskas ja rahakas. Mut nyt kotona, vieressä jäähtymässä mozzarella-pakastepizza. Ja pikkuveli tuo myöhemmin illalla kaupasta mozzarellatikkuja, jalapenopopperseja ja nugetteja. :D

Tervetuloa uusille!

Suunniteltu raskaus meilläkin, tosin vasta esikoinen tulossa. Olin tosin varautunut, että raskaaksi tuleminen kestäisi kauemmin, joten sinänsä iloinen yllätys tämä pikkuärrä on. :) Onnesta soikeina molemmat - parin viikon päästä ajateltiin kertoa miehenkin vanhemmille, kunhan kaikki menee niinkuin pitää eli on sitten jotain kerrottavaa.

Nyt on nousemassa sarvi vasemman kulmakarvan alkuun... hinputin FINNIT. :D Vähän on itelläkin teiniolo. Pitääköhän sitä ostaa jotain Clearasilia... :D

(.) voihan iltaturvotus. Joudun kohta leikkaamaan housut pois jalasta. Ainakin ton pizzan syömisen jälkeen. Täälläkin edelleen liha ällöttää aivan järkyttävän paljon. Kanaa voin syödä, jos se on kylmää eikä niljakasta eli nahkat poistettu ennen jäähtymään laittoa. Rinnat on edelleen arat ja turvoksissa. Suolisto on pari päivää toiminut hydraulisesti - heti kun syö jotain enemmän, tulee jotain uloskin. Ei sillä, ihan hyvä niin. :D Huomenna ois sitten se eka neuvolakin. Jännittävää. :)

Messuleskeilevä MrsR ja pikkuärrä 7+4
 
pikainen oma napa...

käytiin siellä ultrassa tänään, ja sykettä ei näkynyt. myös alkion koko ei vastannut viikkoja. :'( ens viikon tiistaina uudestaan ultra, jossa pitäisi jo tosissaan näkyä... mieli on kyllä matalalla kerta kaikkiaan! :( lääkäri sanoi, ettei kaikkea toivoa kannata heittää, mutta kokokin heittää ilmeisesti viikolla ja mulla kuitenkin tarkka ovulaation clomien ym takia. kyllä kai sen sykkeenkin olisi pitänyt hyvinkin jo näkyä ja pääperämitan olla huomattavasti isompi??
 
Liittyisi yksi onnellinen taas joukkoon eli tiedot taffi LA 23.2/ 1 En ole oikein varma miten noita värijuttuja käytetään... En ole käynyt viellä neuvolassa.Jännityksellä odotan mitä siellä sanotaan =) Ollut tosi sellainen "normaali" olo ei pahoinvointia yms =)
 
Äiti Maa
Terveystalos ultrista ei tarvinnut maksaa mitään kun kunta on ostanut nuo kaksi ultraa heiltä. Ikinä ei tullut mitään laskuja tms. Kun varasin ajan kysyivät kotikunnan jolle maksu lähtee! Muutoinhan oma kunta tarjoaisi np- ja rakenneultran.

OmaaNapaa
Täällä kuuluu dopplerilla hyvin sykkeet. Joka päivä kerran kuuntelen pientä. Oma olo aika voimaton kun on nyt niin kuuma eikä ruoka maistu! Tulen päivittämään listaa huomenna!

Voimia kaikille surun kohdanneille <3

LOVE 8+6
 
Kiitsan L.O.V.E. (mulla ei taaska toimi tummennokset tai hymiöt) sitähän minäkin, ajattekin ettei se ainakaan voi enempää olla kun sen mitä ä-polilla olisi maksanut. :)

Jiii: No voi :( Voimia kovasti. Jospa kuitenkin olisi onnea matkassa.

(.) Tää mamma oli humpsuttelemassa muutaman tunnin ja olo on sen mukainen, juukelis että väsyttää. Ja ihan hyvin se ruokakin maistui kun ei ollut itse tekemää :D Nyt loppu illaksi sohvalle. Oli ihana nähdä vanhaa kaveria, me ollaan 7v vanhoista oltu kuin paita ja peppu. Nyt kuitenkin vähemmän tekemissä, elämäntilanteet niin erilaiset, et sekin sillai vaikuttaa, mutta hauskaa on aina kun nähdään :D
 
Jiiii älä siekään viel kirvestä kaivoon heitä - pieni toivonkipinä täytyy pitää siellä jossain. Jaksuja :hug:

Äiti maa oi, ravinteliruokaa... omnomnomnomnom. :LOL: Mä oon jo tovin haaveillu Amarillon fajitaksista. Saiskohan isännän jossain kohtaa innostumaan, et lähettäis Jyskälään ihan vaan Amarilloon safkaamaan... Hmm. Täytyy ottaa suostuttelulistalle. :D

Tukiverkosto on hyvä asia, mutta kaikilla ei siihen ole mahdollisuutta. Meillä tää maalle muuton yksi syy oli tukiverkoston läheisyys - Jyskälään ei toki ois pitkä matka ollu muutenkaan, mutta samalla paikkakunnalla on kaikista helpointa asua. Meidän molempien vanhemmat kun löytyvät täältä ja ovat kyllä taatusti aina saatavilla. :) Mun isäni on osa-aikaeläkkeellä ja äiti on kampaamoyrittäjä, isä varmasti auttaa aina kun tarvitaan. Appiukko reissaa paljon ammattinsa puolesta, mutta varmasti mieluusti jättäytyy "turhista" reissuista pois, jahka pikkuinen maailmaan tulee (vaikka olikin ukkokullan syntyessä Filippiineillä) ja anoppi on oman yrityksensä toimitusjohtaja, joten työt hoituu tarvittaessa kotoakin käsin. Mutta kyllähän meillä on tarkoitus olla mahdollisimman paljon lapsen kanssa itse - joskus jos tarvitsee hetken hengähdystaukoa ja yhteistä aviopariaikaa niin ei ole ongelmaa.
Kaikista "hiljaisista" hetkistä kyllä kannattaa ottaa ilo irti - jaksaa paremmin. :)

(.) Just tossa hetki sitten kävelin peilin ohitse ja huomasin, että ylävatsan turvotus on ainakin toistaiseksi laskenut eli alavatsan kumpu oli hyvin selvästi esillä. :heart: Ukkokultakin soitteli taas reissun päältä - oli sitten firman auto tehnyt kivasti tenät... nyt vuokra-auto alla ja firman auto hinattuna korjaamolle. Huomenna selviää, joutuvatko auto-ostoksille vai selviääkö sillä hinputin shaissella Berlingolla pari päivää messuja ja kotimatkan... Semmosia pieniä ylimääräsiä sydämentykytyksiä tommoset uutiset aiheuttaa. Hyvä, ettei itkukin päässy - mähän meinasin töissä vollottaa, kun radiossa soi Kelly Clarksonin Because of You... :D
Ai niin, siitä on melkolailla tasan 4vko, kun eka plussa testiin tupsahti. :heart:
 
Marlin :hug:. Tsemppiä!!

Wiitahepo eipä voi olla todellista säätöä kerrakseen. Toivottavasti ens maanantaina se syke löytyis! Jos yhtään lohduttaa niin mulla oli viimeks niin että sikiö olikin kaks viikkoa odotettua pienempi jospa sullakin.

Uusille:wave: terppa ja kivaa saada lisää porukkaa!

Sikiöseulontoihin ollaan aina osallistuttu ja mennään nyttenkin. JA ei kyllä musta oo maksanu mitään. Kunta maksaa ultrat täällä. Äippäpolilla menee se vajaa kolmekymppiä jos sinne joutuu/pääsee tutkimuksiin.

(.)Reissusta kotiuduttu. Oli ihanaa viettää aikaa saaristossa ja kelitkin oli mahtavat!! Kotiinkin oli kyllä kiva tulla. Pahoinvointi ei oo kyllä vielä helpottanut, yritän aatella että voitonpuolella ollaan :LOL:. Viimeks tais loppuu siinä viikon 16 paikkeilla.

Selis ja wotwot 9+2
 
Jiii :hug: toivotaan parasta, tsemppiä piinaviikkoon

Taffi
tervetuloa

Shafa ja muut ultrassa käyneet onnittelut ultranäkymistä

Kengurumamma Sulla on onneksi pitkä aika saada asioita järjestykseen ja toisaalta vaikka ensimmäinen vuosi voi olla rankka, niin uskoisin pienen ikäeron ja lasten keskenäisen suhteen tuovan niin paljon iloa ja helpotustakin elämäänne ettet kauan murehdi asiaa.

Raskaus/ovistesti
Olen itseasiassa kuullut molempiin suuntiin toimineista testeistä. Tässäkin varmaan kyse siitä, että netti täynnä erilaisia testejä, jotka usein tulee jostain Kiinasta tms. ja tuotteiden laatu ei välttämättä ole samaa tasoa kuin kalliimpien tuotteiden. Jos Kiinassa pannaan jatkuvasti myrkkyä lastenmaitoon, niin varmasti siellä voi sekoittua ovistikkujen ja raskaustikkujen "nauhatkin". Itse olenkin lähinnä suosinut kalliimpia testejä vaikka jonkun kerran on niitä halpojakin liuskoja tullut ostettua. Niillä vaan sai tuloksesi vähän mitä sattuu (eka näytti haamua ja sitten se kaikkosi, eka ei näyttänyt mitään ja kun piti heitää päivän vanha testi roskiin olikin tullut haamu jne).

Liikkeet Neljännestä tunsin joskus rv 11 tietämillä, en enää edes muista vaikka ei ole kuin reilu vuosi aikaa. Tosi aikaisin muihin verrattuna. Esikoisesta oli rv 17, toisesta rv 14 ja kolmannesta rv 12-13. Saa nähdä koska nyt rupeaa tuntumaan.

Kumma miten karkki ja kaikki epätervellinen mättö maistuu, mutta oikea ruoka ei.

Maarit ja Hattivatti 7+6
 
Iltoja vaan kaikille! Ja tervetuloa uusille!

Se miun neuvolan th soitti vasta joskus neljän aikaan, kun ei ollut aiemmin sitä ultraajaa (joka siis erikoissh) kiinni saanut. Ei laittanut lähetettä verikokeisiin, kun ei täällä niistä tutkita, ts. ollaan edelleen kehityksestä jäljessä tai halutaan katsoa vaan kuvia. Olisin saanut perjantaille klo 12 ajan ultraan, mutta miun pitää olla junalla 20 yli toisella puolella kaupunkia, joten mahdotonta ehtiä. Maanantaihin siis on jännättävä vielä.

Lohduttavan kuuloisen tarinan oli se ultraaja kertonut miun th:lle joka sit kertoi miulle. Oli ihan vähän aikaa sitten ollut vastaavanlainen tapaus. Useiden tutkimusten jälkeen lähetteellä jo mennyt sairaalaan asti ns. lopulliselle tuomiolle ja siellä oli kuitenkin löytynyt elävä alkio. Kurjaahan tällainen on, mutta on kuitenkin hyvä, että näitä tapahtuu. Miekin sain taas lisää toivoa :)

Jiiii, jospa meillä on samanmoinen tilanne ;) Mie olen jo kuullut neljä onnellisesti jatkunutta tarinaa ihan läheltä, yhden Viiviltä (omana kokemuksena juuri nykyisessä raskaudessa!) yhden Homsantuusalta ja kaksi omalta th:lta. Seliskin tuossa mainitsi omasta kokemuksestaan, joten vielä yksi lisää ;). Tutkimuksia tehdään ja se on hyvä. Jospa meitä molempia ensiviikolla onnistaa ja sykkeet löytyy! Ei nämä raskaudet todellakaan näköjään oppikirjojen mukaan mene! Mie olen käynyt jo kahdessa ultrassa, ensimmäisessä ei käytännössä näkynyt mitään ja edellisestä laitoin kuvan aiemmin tähän pinoon, olisiko edellisellä sivulla :) Eiköhän me laiteta vaan huolet syrjään ja tehdään niinkuin miun th sanoi: jutellaan mahalle ja käytetään kolmea lastenkasvatuksen ohjenuoraa; uhkailu, lahjonta ja kiristys :)

Jaahas, miun täytyy alkaa kiduttamaan itseäni ja laittaa epilaattori laulamaan. : / Pakko saada kesästä kiinni ;)

Kiitos Selis, kyllä kaikki vastaavat onnellisesti päättyneet kokemukset lohduttaa ja tuo lisää toivoa!

Wiitahepo jälleen hieman toiveikkaampana =)
 
J+
Pahoittelut omanapaisuuteni, mutta kommentoin paremmalla ajalla!

(.) Kävin siis työterveyslääkärissä, oli sitä mieltä että s-lomaa jatkuneen vielä puolitoista viikkoa jonka jälkeen neuvolan kuuluisi tehdä päätös työssä jatkamisesta ja jaksamisesta. Työterveyslääkäri pyysi minua kysymään olisiko työpaikalla kevennettyä työtä tai siihen mahdollisuutta.

Työpaikalla oikea pomo oli lomalla joten häntä sijaisti toinen ''pomo''. Kun kyselin kevennettyä työtehtävää niin vastaus oli lähes heti ettei työpaikallamme ole tarjota sellaista. Jäin sitten hieman hämmentyneenä miettimään tässäkö työntekoni nytten sitten oli. Pomoni myös valitti että s-lomasta tulee liian pitkä enkä tule saamaan välttämättä kelan korveusta. Mutta eikö se mene niin että jos työantaja ei pysty tarjoamaan raskaana olevalle kevennettyä työtä on hänellä oikeus anoa korotettua s-lomarahaa?. Sillä s-loma ei johdu omasta lusmuilusta vaan mielestäni ihan oikeasta syystä. Ja jos ei työantaja tule vastaan niin...? Tuskin työntekijän kuuluu siitä ns. kärsiä?

Tänään on koko päivän ollut kuukautismaista jomotusta ja nopeissa nousuissa repäisykipuja. Uskon niiden olevan ihan normaalia, koska samanlaista jumitus ja kipuilua se ei ole kun työn jälkeen.

Ärsyttää jatkuvasti tämä kosteana oleminen, valkovuoto on kirkasta, ja tuntuu että koko ajan olisi ns. hanat auki. Onko normaalia ja enkai ole ainut ongelmasta kärsivä? :LOL:

Doppleri viipyy jossakin, huomenna olisi parasta tulla. Tää mamma haluaa jotain äksöniä päiviinsä. Kun ei töissä kerta pysty olemaan :p

9+4 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
J+ Neuvolan /työterveyslääkärin tulee tehdä sinulle erityisäitiyspäivärahaa varten tarvittava selvitys. Alla linkki:

Kela - Erityisäitiysraha

Kela vastaa hyvin nopeasti netitse jätettyihin yleisiin kyselyihin ja voit pyytää heiltä lisätietoa. Käsittääkseni Kela maksaa norm. sairaspäivä/ äippärahan kokoista tuloa eli hieman kärsit kyllä lomailusta ellei työnantajasi sitä sinulle maksa. Jos kuulut liittoon tarkista asia ja jos et kuulu, niin oman alasi liitosta saat tietoa alanne sopimuksesta vaikka et liittoon kuuluisikaan.

Maarit ja Hattivatti *poks* 8
 
MrsR: Oli kyllä niin herkkua pitkästä aikaa. Miehelle kans ehdotin, et samalla kun on se np-utra et jos siellä kaikki ok, niin käytäs vaikka american dinerissa, lapset kun on mummulassa ja aikas harvoin päästään kaksin :)

J+: Ompa kökkö tilanne! Tuossa Maaritilla* tuli oikein tähdentävä vastaus, on se hyvä, et mein pinkassa on joka alalle tietäjiä :) Mä olin esikoisen aikaan tehtaalla töissä, seisoma työ ja kamalat käryt, mut siirrettiin saman tien viimeistelyyn vaikken ehtiny edes pyytää. Toivottavasti nyt teilläkin jotain kevyempää hommaa löytys. Pomolla kyllä ikävä asenne, tuskin ees mietti, et onko mitään..

Wiitahepo: d :) b

(.) Voooi kökkö.. Mein oli tarkotus tänään poiketa mun vanhalla koulukaverilla ja keskimmäinen valittaa vatsaansa.. : / Inhottavaa perua tuleminen samana päivänä.. Voi tylsyys.
Itselläkin huono olo ja kauhea väsymys.

Äiti maa & Usko 9+5
 
huomenia!

kiitos teille tsempeistä, ne tuntuvat todella tärkeiltä! :) yön yli nukuttua olo on hieman rauhallisempi. on kyllä kannustavaa lukea positiivisia lopputuloksia samassa tilanteessa olleista. :) jospa meille Wiitahepo tosiaan sattuis kunnon jättipotit peräkkäisinä päivinä! omalla kohdallani tyrkkii kuitenkin se, että ovis oli tarkka (30.5) ja sen vuoksi tuntuu jotenkin uskomattomalle ajatella, että heittäis niin paljon oletetusta alkion koko ja sykkeen puuttuminen...mutta pienen pieni mahdollisuushan tässä on vielä, joten lupaan etten heitä ihan täysin kirvestä vielä kaivoon. vähän niinku matkalla se sinne on, mutta ei vielä ainakaan kaivossa... ;)

toivon kaikille eilistä parempaa päivää! :)
 
Huomenta!

Hirmuiset yöt ja päivät takana, ihan karsee olo ollut, vaikkei okso ole vieläkään tullut kylään, onneksi kai. Toisaalta tuntuis, että olis helpompaa oksentaa kuin kärsiä. Mahaa on kivistänyt ja sittemmin vihlonut ja eka ajatus oli, että nytkö taas menee kesken, mutta sitten se karmaiseva ellotusolo on noussut päällimmäiseksi ja siitä päättelin, että kaikki on varmaan ihan gudafain... tänään eka neuvola ja jänskättää jo. Tosin ei ehkä se neuvola, vaan että mitenkä pääsen sinne; isännän auto on kaput ja se on minun autolla töissä... pihassa on kaksi lasta ja moottoripyörä, neuvolaan on 6 kilsaa, eli ne ei kyllä jaksa sinne pyöräilläkään :D ehkäpä käväisen naapurin juttusilla, en viitti neuvolaa kyllä peruakaan, kyllä mä jotain kekkasen :D vielä on kolme tuntia aikaakin siihen :D

Erityisäitiysrahaa ei saa, jos työ on raskasta. Pitäisi olla jotain kemikaaleja, joille altistuu tms. :( minä sain sitä aina ennen, kun meillä oli tupakkapuoli töissä, mutta nyt kun se on poistettu, oli minullekin yllätys tuo työn rankkuus. En tosiaan tiedä, mitenkä tässä käy, kun luultavasti sitä saikkua on loppuun saakka, vaikka aion kyllä yrittää loman jälkeen palata töihin. Lääkäri oli mun kanssa samaa mieltä, että ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista syödä särkylääkkeitä 7 kuukautta, että voi käydä töissä. Minusta Kela kaivaa tässä asiassa omaa kuoppaansa; niillä on muutenkin kauhea kiire, liian vähän työvoimaa, päätökset kestää ja sitten kuitenkin harvempi hakee sitä saikkua koko ajalle, eikös joku 3 kk ole s maksimi muutenkin kerrallaan. Ja sitten käydään viikko töissä kärvistelemässä, että saadaan isompi raha... pääsisivät nekin helpommalla, raskasta työtä on kuitenkin aika monessa paikassa eikä sille ole vaihtoehtoa.

Aurinkoista päivää toivoo

Viivi+Tiiti 8+5
 
Erityispäiväraha /saikku Eihän sillä liene väliä oletko saikulla vai erityispäivärahalla tulojen kannalta. Toki saikkua voi joutua hakemaan aina välillä lisää, harva lääkäri määrää kuukautta pidempää kerrallaan. Se lienee erona, mutta jos lääkärin kanssa asia yhdessä arvioitu, niin sittenhän sitä tietää jo asian etukäteen ja voi valmistautua sen mukaan. Saikkupäivärahahan määräytyy vuoden 2010 tulojen mukaan tai jos 6kk tulot 20% suuremmat voi hakea sen mukaan. Ja mikäli äippäloma jatkuu suoraan saikulta saa äippärahan saman suuruisena eli ei laske sairaslomalla olosta.
 
Hei, pakko oli pikaisesti kysäistä noista äitiysrahoista jne. Eli määräytyykö ne meille vuoden 2010 vai 2011 tulojen mukaan? Jos tulot tänä vuonna isommat kuin aiempina vuosina päteekö tuo 6kk aika samalla tavalla? Kuten Maarit tuossa yllä kertoo saikkupäivärahoista?
 
Tervehdys pitkästä aikaa!

Ärsyttää kirjoittaa tänne, kun kolmena päivänä on käynyt niin, ettei tekstini ole mennyt läpi, koska sivu on latautunut liian hitaasti.

Tänne kuuluu vähän liiankin hyvää, eli kahteen päivään ei ole ollut pahoinvointia. Voiko se oikeasti loppua jo näin aikaisin? Viime raskaudessa se loppui vasta viikolla 30+. Pelottaa, että kaiki ei ole kunnossa. Luulen, että olen päässyt oireitten suhteen senkin takia niin helpolla, koska olen nyt lomalla. Töissä on aina sen verran raskaampaa ja väsyttävämpää. En ole ainakaan joutunut salaamaan raskautta töissä, kun en ole nähnyt ketään työkaveria kesäkuun alun jälkeen.

Ultrista: Me mennään kaikkiin ilmaisiin ultriin ja käytiin vielä alkuraskauden ultrassakin. Meillä päin ultrat ovat ihan oikeasti ilmaisia, koska ne tehdään keskusäitiysneuvolassa. Ei siis tarvitse maksaa sitä polimaksua. Viime kerralla ylin kyllä vielä yhdessä ultrassa ä-polilla perätilan takia.

Mietin kanssa noita äitiysrahoja ja kävin itse asiassa jo laskemassa Kelan sivuilla, milloin jään lomalle ja tämän vuoden puolella näyttää jäävän. Yritän hakea 6 kk:n tulojen mukaan, koska olin viime vuonna pitkällä sairauslomalla, joka varmaan vaikutti tuloihini. Onneksi saan 3 ensimmäistä kuukauttaa taas palkkaa, mutta se aika menee kyllä nopeasti.

MrsR: Mulla on myös uusi teini-ikä: tukka rasvoittuu ja finnejä pukkaa. Tosin teininä ei edes ollut näin paljon finnejä.

Jiiiille ja Wiitahevolle tsemppiä! Toivottavasti saatte seuraavalla kerrala vähän parempia uutisia.

Me muuten kerrottiin jo molempin vanhemmille ja siskoille raskausuutiset. Olin aivan liikuttunut, kun siskoni oli niin iloinen. Itkimme puhelimessa molemmat. Muutenkin olen huomannut, että olen nykyään koko ajan kyynel silmäkulmassa.

Vilperi 9+4
 
Neiti-81: Piti vielä sanoa, että jos tunnistin sinut oikein, olemme joskus kauan sitten kirjoitelleet pitkän aikaa samassa ryhmässä Vauva-lehden puolella ja muuallakin. Silloin sinulla oli muistaakseni vasta kaksi lasta. Et ehkä enää muistakaan minua, mutta minulla on siis melkein 4-vuotias esikoinen ja nyt odotan toista.
 
Neiti-81: Piti vielä sanoa, että jos tunnistin sinut oikein, olemme joskus kauan sitten kirjoitelleet pitkän aikaa samassa ryhmässä Vauva-lehden puolella ja muuallakin. Silloin sinulla oli muistaakseni vasta kaksi lasta. Et ehkä enää muistakaan minua, mutta minulla on siis melkein 4-vuotias esikoinen ja nyt odotan toista.
:D Juu, oonhan mä tosiaan kirjoitellu juu vauviksen puolella (muuttui jotenki hirveen epäselväksi se palsta/keskustelusysteemit siellä jossain vaihees)
Onnea uudesta raskaudesta :heart:!
 

Yhteistyössä