***Helmikuun Helmet 2008*** Toukokuu

Meilläkin on yhdellä lähimmistä ystäväperheistä tyttö syntynyt 10/08 ja ajattelimme alkuunsa, että saisimme hyvin kierrätettyä vaatetta heille. Heillä lapsi käyttää kuitenkin nyt pääosin samaa kokoa kuin meillä, joten eipä mennyt ihan suunnitelmien mukaan kuviot. Alkuunsa sain kierrätettyä heille meidän kampsuja, mutta nyt pystyy enää kierrättämään kausivaatteita tyyliin vk-/ talvitöppöset.
 
Mulla on tuolla pari pussia lapsen kampsuja odottelemassa, mutten jaksa niitä yksitellen huutikseen laitella. Tarjoan ensin tutuille ja syksyllä menen itse myymään jonnekin kirpparille. Mun veli sai tytön nyt tammikuussa, niin ajattelin heillekin niitä tarjota, ilmaiseksi tietty. Ei tosin juuri olla oltu yhteyksissä, mutta siskon kautta ajattelin laittaa viestiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ieva:
Mulla on tuolla pari pussia lapsen kampsuja odottelemassa, mutten jaksa niitä yksitellen huutikseen laitella.
En mäkään noita tytyn vaatteita jaksanut yksitellen laitella, oli niitä sen verran iso läjä. :whistle: Parina pakettina sit laitoin ja hyvin tuntui kauppa käyvän, mut olihan siinäkin melkoinen homma kun kaikki kuvas ja sit ilmoitukseen kuvat ja tekstiä väliin...
 
Mun pitäis kans tehä jotain noille vaatteille.. Mut ku mie en raaski laittaa niitä eteenpäin :ashamed: Pojan vaatteista iso osa menee kyllä tytölle myöhemmin mutta pitäis noita pieniä alkaa laittaan eteenpäin.
 
Mikäköhän meijä jätkäl on ku on muutamana yönä heränny huutamaan ihan hulluna :/ Ihan ku näkis pahaa unta tai jotain. Nyt taas huutaa. Sylissä haluis olla vaan. Mä kun äsken pidin sylissä ja sanoin että nyt pitää käydä nukkumaan niin tuijotti mua vaan suoraan silmiin ja vihasesti pudisti päätään :snotty:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anno:
Mikäköhän meijä jätkäl on ku on muutamana yönä heränny huutamaan ihan hulluna :/ Ihan ku näkis pahaa unta tai jotain. Nyt taas huutaa. Sylissä haluis olla vaan.
Tytyllä on myös jonkun kerran ollut tälläistä, on herännyt vaan ykskaks kesken unien itkemään suoraa huutoa-rauhoittuu samantien kun pääsee syliin tai viereen, mut pois ei voi laittaa tai huuto alkaa uudelleen. Yleensä kyllä jatkaa sit uniaan vieressä. Pahaksi uneksi ollaan kyllä tuo tulkittu.

 
Mä lueskelin noista kauhukohtauksista ja ne on ilmeisesti semmosia että lapsi on unessa??? Monessa ohjeessa meinaa sanottiin että lasta ei sais herättää kohtauksen aikana. Meillä poika herää itkemään ja rauhottuu sylissä. On ihan hereillä kun pyörittelee päätään kun sanon että pitäis käydä nukkumaan. Onneks ei oo tarvinu ottaa viereen nukkumaan koska tyttö nukkuu meijän huoneessa ja jos kaikki nukuttais siellä niin vois olla ettei kukaan meistä nukkuis :D Rauhottuu onneks sänkyynsä jonkun ajan kuluttua. Mutta pelottavaa se on kun toinen alkaa yhtäkkiä itkemään ihan hillittömästi :/
 
Ihanaa äitienpäivää äitit :flower:

Meillä on päivä mennyt äitienpäiväkierroksella :D
Ensin täältä miun kotiin, sieltä anoppilaan ja sieltä sitten miehen mummua tervehtimään, ja kotona oltiin seitsemän maissa. Mietin tuossa autossa jos tästä eteenpäin jättäis kyläilyt väliin äitienpäivänä ja kävis vaikka ihan perheen kesken jossakin syömässä ja nauttis vaan, aina oma hommasa lähtä tuolle kierrokselle =)

Pojan suussa oon huomannu olevan jonku ihmeen lihalärpäkkeen :/ En tiedä ollenkaan mikä on, ensin luulin hampaaksi, on ylhäällä ikenessä takana ja vaalea, mut kun koskin niin oli ihan pehmeä.. Mikä lie tuommoinen on...?

Nyt iltapuurolle ja rauhottumaan
 
Alkuperäinen kirjoittaja Saanukka:
Pojan suussa oon huomannu olevan jonku ihmeen lihalärpäkkeen :/ En tiedä ollenkaan mikä on, ensin luulin hampaaksi, on ylhäällä ikenessä takana ja vaalea, mut kun koskin niin oli ihan pehmeä.. Mikä lie tuommoinen on...?
Meillä poika horjahti ja kalautti leukansa puupenkkiin. Verta tuli suusta ja kun katsoin verentyrehtymisen jälkeen suuhun. Näin ikenessä valkoisen lerpakkeen, joka oli pehmeä... Olin ihan järkyttynyt. Soitin sh ystävälleni joka sanoi että katsoppa tarkemmin. Sanoi että kun kolautti leukansa niin ikenet kalahtaneet yhteen ja hammas ns. pamahtanut ikenestä läpi ja tuo lärpäke jäänyt siihen. Nyt paikalla hieno hammas!

Olisko teilläkin sattunut jossain vaiheessa jotain tällaista? :hug: Tai voisko tuo lärpäke nousta jos hammas puhjennut ikenestä esille??? :wave:
 
Hmm, ymmärsinköhän ny oikein :D hammasta ei siinä kohti näy olevan tuloillaan joten en tiedä olisko sit siellä jossain.. Eikä alhaalla ole hammasta joka olis viiltäny ientä, mitä mietin myös..
Ja yks vaihtoehto et jos olis afta mut ei kai ne tuollaisia ole, ja tuleeko niitä vaan huuliin..?
Pitänee varmaan huomenna neuvolaan soitella :whistle:
 

Yhteistyössä