**Helmikuun Helmet 2008** heinäkuiset kuulumiset

Huomenta

Meillä ollut aika rankka lomanalotus miehen kanssa ja vieläkin henkinen tasapaino järkkyy.. Perjantaina (13.pv) lähdettiin kohti Tamperetta ajelemaan, festeille tietty. Jyväskylän kohdalla jäätiin kuorma-auton alle moottritien ohituskaistalla. Kuorma-auto ajoi suoraan laittomalla kaistanvaihdolla meidän päällä, jäätiin poikittain sen eten, muutamalla piruetilla metsään. ME selvittiin säikähdyksellä, mutta autoa ei enää ole. Minut otettiin ambulansiin seurantaan ja vietiin jyväskylän keskussairaalaan. Siellä seurattiin ensiavun puolella ja sitten äitipolilla. Vauva voi luojan kiitos hyvin!!! Mulla alko supisteleen sairaalassa jonkinverran, mutta ne rauhottu sitten, muutaman tunnin kesti. Ultrasivat ja siellä se pulla oli hyvinvoivan näköisenä. Koko vastasi viikkoja ja kuvanki otti, kun siirtyi sitä varten mahan päältä ultraamaan.
Mies kävi vakuutusten takia roöntgenissä ja tarkastuksissa, ei vaurioita. Fyysisesti siis ollaan ok, mutta henkisesti minä olen aika paskana! Se oli kauhee tälli, muisti meni itse kolaroinnin ajasta, koska panin silmät kiinni ja luulin, että kuollaan. Ja oon kärsiny autopelosta ja terapiassaki kävin siitä joskus, aika hyvin oon päässy yli siitä, mutta mite lie nyt taas.
Mutta kaikkein parasta oli, että minun murut rakkaat tytöt ei ollu kyydissä!!!!!!!!!!

Muuten ei kauheesti uutta. Pientä etovaa oloa taas palannut kuvioon, mutta lievänä. Ekat kahvit join äsken, jeee, ja maistu iha ok,ehkä vähä hassulle.

Tervetuloa uudet.

:heart: nelli ja pulla rv10+3
 
Heippatihei!

Pupi aikoo ottaa äitiyspakkauksen, jos sinne asti päästään. Silmäilin sitä joskus netistä puoli vuotta sitten :whistle: ja näin ensisynnyttäjälle se on kyllä erittäin tervetullut. Siinä on niin paljon kaikkea tarvittavaa ja ei tarvitse kaupasta ostaa. Luulen, että on rahansa väärti. Aika hieno systeemi minusta tuo äitiyspakkaus!

En ole keskustellut miehen kanssa vielä noista tulevista ultrista, mutta luulen, että mennään niihin. Ja itsestä on alkanut tuntua, että haluaisin tietää sukupuolen ennakolta. Vaikka mitäs sillä tiedolla tekee... Jos on poika, on poika ja jos tyttö, niin tyttö. Mies toivoo tyttöä ja ehkä minäkin. Tyttöjen jutut kun on tutumpia. Pikkupoika on aika uusi tapaus meille molemmille. Minä olen ajatellut koko ajan että se on poika. Ihan omituista! En ymmärrä mistä olen moisen päähäni saanut. Tuntuu, että kaupungilla kaikki lapset on poikia! Luulen taas että luonto laittaa totuttautumaan erilaisiin ajatuksiin. =) Ja voi olla että huomenna en enää haluakaan sukupuolta tietää...

Dopplerista. En tiennyt että moista voi ostaa! Menee taas miehen kanssa keskustelun alle, kun hän palaa matkaltaan. Hellytti kun soitti minulle hätäpäissään kun menin varhaisultraan, että voisiko nauhoittaa. Ja sanoi maksavansa seuraavan ultran, jos äänen saisi nauhalle.

Mullakin kävi yrjö melkein eilen talossa... Olen ruennut miettimään, että onkohan minussakin laktoosi-intoleranssi vikaa ja voisikohan se voimistua raskauden aikana? Vatsa ärtyy helposti joistain ruuista ja paukkutauti vaivaa. Ja turvotusta on. Äidillä ja siskolla on laktoosi-intoleranssi. Ei tee edes jätskiä mieli, vaikka pakkasessa onkin (mikä on harvinaista)...
Pitäisi varmaan napsia kalsiumia...

Pessille tsemppiä ja onneksi lääkäriaikasi on ihan pian. Yritä sinnitellä sinne asti!
:hug:

ps. Missä vaiheessa sukupuolen voi erottaa ja millä laitteella? onko 4d ultra ainoa vai miten? Onneksi täällä saapi kysyä tyhmiä :p Rakenneultra kuulostaisi sille, että siinä syynätään sitä rakennetta :whistle: =)

Laitanpa tässä kaikille sunnuntaikukkaset :flower: !
 
Jospa koitan tänne välillä kirjotella...
Takana kolmen viikon karkki-herkku-limppa -lakko, ja eilen oli virallinen namupäivä. =) Tänä aamuna sitten käytiin kolme kertaa puolen tunnin sisällä vessassa... Vatsa on tullut muutenkin tosi tosi herkäks, esim. jauhelikastiketta en uskalla enää syödä vaikka hyvää oiskin, tulee vetenä lähes heti läpi!
Anteeks, kuvottavia suolentoiminta -juttuja, mutta muutos on vaan niin huima... Olin tänä aamuna kilon kepeämpi kun kaks viikkoo sitten neuvolassa :eek:

Miten muuten teillä muilla, joilla sattuis olemaan sellaset 10-15 kiloo "vararavintoa" jo ennen raskautta, mitä neuvolassa on sanottu tulevasta painon noususta? Että paljonko sais tulla? Kun tästäkin tuntuu olevan niin eri käsityksiä, mulle sanottiin neuvolassa että paino ei sais juurikaan nousta. Mitä se juurikaan sitten tarkottaa, korkeintaan kahta kiloo? Ei grammaakaan lisää? Ota näistä nyt sitten tolkkua... :/
Ja ennenkaikkea, MITEN sellanen on mahdollista??
 
Onneksi olette kaikki kolme kunnossa!

Tuosta painon noususta.. Mulla oli bmi 26 perjantain neuvolassa. Sokerirasitukseen kuulemma joudun noin rv26.
Ei mun mielestä 10-15 kg ylimääräistä mitenkään huima ylipaino ole..
 
:hug: :hug: :hug:
Yritä toipua. Onneksi teille ei käynyt pahemmin! Jos alat nähdä painajaisia tai muuten masennus/ahdistus iskee, mene heti alkuunsa purkamaan paineita asiantuntijalle tai hyvälle ystävälle. Ei kannata niitä "muhituttaa" yksin, kun sitä on muutenkin nyt herkillä.
Voimahalit!
 
Vieläko mahtuisi mukaan yksi uusi?!

Oon pikkuhiljaa uskaltautunut tänne odotuspuolelle, keskenmenon pelko on suuri (niitä ollut 2 nyt 2 vuoden aikana kun on toista lasta toivottu) mutta jotenkin olo on nyt erilainen kun niissä raskauksissa. Ja ainakin on jo päästy vähän pidemmälle! :) Ja pahoinvointia on ollut, oksentaa ei oo tarvinnu kun kerran mutta oksettanut on viimeset kaks viikkoa ihan koko ajan. Nyt on pari vähän helpompaa päivää ollut!

Noiden keskenmenojen takia kävinkin sitten yksityisellä ultrassa (täältä kun ei kovin helposti lähetettä semmoseen saa, kokemusta on...) tarkistamassa että masussa oikeesti on joku. Ja siellähän oli 9,4mm pikkuinen ja sydän sykki kovasti!! =) Kyllä helpotti mieltä! Viikkoja oli silloin 7+1 ja vastasi sitä, lasketuksi ajaksi laittoi 28.2, eli päivää ennen karkauspäivää. Jännäksi menee...

No, saa nähdä miten tuon synnytyksen laita sitten on, esikoinen syntyi päivää ennen laskettua ja mieleeni on jäänyt sen lääkärin sanat (oli imukuppisynnytys kun tyttö jäi jumiin): "yhtään isompi ei ois saanu olla". Eli jännitän jo nyt että tuleeko sektio vauvan koon takia. Ja sitten tietysti justiin jostain luin että painoarvio on voinu heittää kilolla... No, täytyy tosta puhua sitten neuvolassa. Eka aika onkin viikon päästä maanantaina.

Tällaista tälläkertaa!

Vinja rv8+0 (eikös se näin oo tänään jos huomen on 8+1....)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jepsu:
Onko teillä kellään ollu kaksosten rattaita ei kaksosille? siis kun neiti meillä nyt 7,5kk ja sitten kun vauvan olisi aika syntyä niin hän on 1v2kk. Minkälaisia suosittelette vai pärjääkö yksösten rattailla? kuitenkin toinen on niin pieni vielä silloin et nyt jo mietin noita vaunuja... :ashamed:
Meil tuli ekan ja tokan väliks 1v 7kk, kakkonen synty huhtikuussa 06 ja kyl oli ihan ehdottomat kaksosten rattaat, esikoinen ei kuitenkaan jaksanut pitkiä matkoja kävellä ja välllä vielä nukahtikin kesken vaunuttelun.

Ja nyt kakkosen ja kolmosen väliä tulee vuos ja 10kk ja samat rattaat odottamassa tulokasta. Kuvittelisin et aika hankalaa kolmen pienen kanssa yksin olla liikkeellä jos 3,5v ja 2v kävelisivät ite, täytyis varmaan ainakin valjaat laittaa kun aika vilkkaita kavereita tuntuvat olevan =)


Äitiyspakkausta en ajatellut ottaa kun edellisetkin tallessa ja käyttökelpoisia. Meinasin et sen 140 ku saa rahaa vois käyttää vauvavakuutukseen.
Saattaahan mieli vielä muuttua kun hakemuksia pitää alkaa täyttämään.

Niin ja toi np-ultra täällä ainakin on viikolla 12.
 
NelHM kauhea juttu! Onneks ootte kaikki kunnossa ja pullakin voi hyvin. Kamalasti ollut kolareita nyt lähiaikoina. Täälläpäin oli just se poliisin yliajamisjuttukin.Karmeaa!

Mä kans mietin tota karkki-limsa yms herkku lakkoa, mut pitää ensin mussuttaa karkit pois mitä on. toukokuussa sain 5kg pois ja vielä ois jäljellä 9kg. :ashamed: on tää niin kurjaa kun ei aikuinen saa ittelleen rajoja vaan syödä mussuttaa vaan. :headwall: jospa mä kokeilisin nyt.

 
nelli teillä oli kyllä enkeleitä matkassa :hug: Uskomatonta, että tollasesta voi selvitä hengissä, saati naarmuitta :eek:

Pusuapina Miulla on ihan reilumman puoleisesti ylipainoa ja siitä varovasti kyselin terkalta niin se sanoi vaan, että on jokaisen oma asia miten paljon painaa. Itse ne pitää myös pois sulattaa, mitä ylimääräistä tulee, joten hän ei siihen puutu. Sokerirasitus tietenkin tehdään.

Kotidopleria en oikein kannata :/ Aiheuttaa vaan ylimääräsitä hätää, jos ääniä ei itse löydäkään tai ne kuulostavat jotenkin epänormaaleilta (joka saattaa kuitenkin olla normaalia).

Äitiyspakkauksen aion toki ottaa vaikka siskolta ja kälyltä on jo tullut kasoittain vaatteita ja tarvitteita. Onpahan sitten kaikkia kokoja varastossa :D

Huomenna olis se np-ultra, jännää :D

mimoniandra ja Takku 10+6
 
Moikka! Mä söin reilu 2vkoa niitä inkivääripillereitä tuohon mun äklö oloon, mut tuntu et ei ne auta, nyt oon ollu pari päivää ilman ja on huomattavasti parempi olo. Voiko olla mahdollista?
Tosiaan nyt on muutama päivä ollu parempi olo, toki vieläki hieman etoo ja grillattua ruokaa ei ees pysty aatella ku oksu olo tulee, mutta tämän kestää nyt :)
Vielä ois kolmisen vkoa toiseen neuvolakertaan ja sit ultraan.
Kiva kun on loma ja olo on näin parantunu, voi tehäki jotain eikä vaan makailla sohvalla. Toivottavasti huono olo ei tuu takas.

rv8+3
 
Heips
Hanne-mari, ei tänne mitään pääsykokeita ole =) Senkun laittelet vaan viestejä ja kuulumisia niin ryhmässä olet =)

En minä ainakaan tiedä, että joku limitti olisi olemassa. Välillä toinen kirjoittelee enemmän ja sitten taas joku toinen. Ja tasapaino säilyy!
Eli teretulemast ja onnea odotukseen!

=) :flower:
 
Pusuapina Mulla tota ylipainoo on semmoset kymmenisen kiloo ja neuvolassa eivät kommentoineet sitä mitenkään.
Itse kysyin, että paljonko sitä painoo sais raskauden aikana tulla, niin sanoivat, että 5-10 kiloo on ihan ok, jos on ennestään ylipainoo.
Ja pieniä aterioita parin tunnni välein ja hiilihydraatit minimiin, niin sokerit pysyy kurissa.
Sokerirasitukseen kyllä joudun sitten automaattisesti ylipainon takia.
 
Pusuapina: Tuossa uusimmassa Odotus-lehdessä taisi olla nuo painonnoususuositukset. Minun lehti on tietenkin nyt just hukassa. Taisi olla siten, että jos BMI oli >30 suositeltava painonnousu oli 7-9kg ja tätä pienemmällä BMI:llä oli 9-11kg ja normaalipainoisena 12-15kg. Nyt en mene täysin vannomaan. Yleinen ongelma kuulemma tuntuu olevan se, että ylipainoiset saavat ylenmäärin kiloja odotusaikana ja alipainoiset eivät meinaa saada kasaan pakollisiakaan.

Ekassa raskaudessa mulla nousi paino 17kg, alunperin paino oli 7kg normaalipainon ylärajan yläpuolella. Toisessa raskaudessa paino oli 20kg yli normaalipainon ylärajan ja paino nousi koko raskausaikana 700g. Tällöin söin n. 2300kcal-2500kcal/vrk. Tuossa tokassa raskaudessa otin tavoitteeksi, että paino ei nouse ennen raskauden puoliväliä. No, ei se näyttänyt nousevan koko loppuaikanakaan. Koko raskauden ajan paino vaihteli +-1,3kg lähtöpainosta. Tässä raskaudessa aloitus oli 16kg yli normaalipainon ylärajan ja taas yritetään päästä tuonne puoliväliin ilman painonnousua. Ekassa neuvolassa oli -0,5kg lähtöpainosta. Tällä hetkellä ruokailut menevät tuolla 2000kcal-2200kcal/vrk. Mun on alkuraskaudessa ihan pakko vahtia syömisiä, sillä kokoajan on hirvittävä nälkä. Onneksi ainakin edellisissä tämä nälkä on hellittänyt tuolla rv 18, toivottavasti nytkin.

Nyt syömään!

Heltu 7+6
 
Mulla oli toisen raskauden alussa, sekä nyt neljännen raskauden alussa n. 15kg vararavintoa, mutta kummallakaan kerralla siihen ei olla puututtu =) Ja mä kyllä nousen terkkaa vastaan, jos siitä edes jotain alkaa sanomaan :whistle: ;)

NelHM HUI!!!!!!! :hug: :hug: :hug: Menee ihan sanattomaksi...

Mun tekee mieli kahvia, mut mä en voi edes ajatella juovani sitä ilman, et nousee pala kurkkuun!!! :eek: :kieh:

Mun tekis mieli mennä 4D ultraan, mutta mutta...rahareikiä on nyt muitakin :'( No, kaikkea ei voi saada =)

Äitiyspakkauksen otan, ehdottomasti :attn: Kaikista kolmesta edellisestäkin olen ottanut ja kyllä nytkin. Se on NIIIIIIN ihanaa päästä hypistelemään niitä ja tekee odotuksesta vielä entistäkin konkreettisempaa =)
vaikka toki rahallekin olis käyttöä, kun meillä ei juuri mitään ole edellisiltä säästössä, mutta on se pakkaus niin ihana ;)

Vettä sataa, sisäpäivä taas, huoh. Saatiimpa välimallin huone siivottua lattiasta kattoon =)

Jahvetti 10+6
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pessi:
Onneksi olette kaikki kolme kunnossa!

Tuosta painon noususta.. Mulla oli bmi 26 perjantain neuvolassa. Sokerirasitukseen kuulemma joudun noin rv26.
Ei mun mielestä 10-15 kg ylimääräistä mitenkään huima ylipaino ole..
Niin, ei minustakaan. Toki riippuu mistä sen ylipainon laskee, mä laskisin olevani normipainon ylärajoilla kun painaisin siinä 64-65, mutta painan 79 ja painoindeksi humpsahtaa just siihen 30 paikkeille. Tunnen itseni pienemmäksi kuin mitä paino sanoo, mutta toivoa sopii että jossain on sitten lihasta sen verran, että se vaikuttaisi asiaan.
Mutta väistämätön tosiasia on että neuvolassa painoindeksi on jumala, joka sanelee mikä oot.. näköjään. Ja minä reppana satun olemaan, en lievästi ylipainoinen, vaan merkittävästi ylipainoinen. Sekin on kilosta tai parista kiinni.


 
Voi, kirjoitin pitkät pätkät ja nyt ne katosi :kieh:

Eli NelHM, onneksi selvisitte säikähdyksellä rytäkästä ja pienelläkin on kaikki hyvin :hug:

Tervetuloa Hanne-Mari =)

Profiiliin sain kuvan ja ilman miehen apua :D

Äitiyspakkauksen ajattelin mäkin ottaa nyt kun kakkoselle ei otettu. Pitäisi vaan laittaa vanhoja vauvanvaatteita nyt pois niin saisi niitä uusittua. Huuto.nettiin pitäisi vaivautua laittamaan tai sitten voisin vaikka lahjoittaa ne rajan toiselle puolelle lastenkoteihin kun vaan tietäsi kenen puoleen kääntyä.

Nyt ukon viereen ja muksujen kans leikkimään =)
 
Nellille :hug: teillä oli tuuria niinku mun äidilläki. rankkoja juttuja noi. jaksuja :hug:

Marie82: mulla oli ihan sama homma noitten inkivääritabujen kanssa, tosin en syöny niitä ku muutaman päivän ja sit lopetin ku olo oli niin huono ja parani heti. mulla vissiin elimistö reagoi epäilyttäviin aineisiin noin koska tupakka ja alkoholi jo pelkältä hajultaan aiheuttaa yökkäyksiä. noin käy kyllä tietty monelle mut noi inkivääritabut oli kyllä virheostos ja hyvä vaa et piti lopettaa jos niistä ei oo tarkkoja tutkimuksia tehty.

Pupi: rakenneultrassa kokenut kätilö saattaa sukupuolen erottaa mut se on eri asia kerrotaanko sitä. joissain paikkakunnilla kerrotaan joissain ei. täällä riippuu kätilöstä. mulle kerrottiin tai arveltiin siinä istukan paikan tarkistus-ultrassa joskus vkolla 28-29 ja sitte lekuri sano synnytystapa-arviossa.

mulla ei ylipainoo oo eikä painonnoususta oo neuvolassa naputettu paitsi sillon kun löyty se gestaatiodiabetes mut sitte se paino alkoki laskee. pojasta tuli tosiaan 20 kiloo ylimäärästä ja nyt ois tarkotus päästä paljo vähemmällä.
 
ne raskausajan painon nousun suositukset on alipainosille 12,5-18 kg, normaalipainosille 11,5-16 kg ja ylipainosille 7-11,5 kg

Heltu: mitä tohon reilun 2000 kalorin ruokavalioon sisältyy? mulla oli loppuraskaudessa se diabetesruokavalio 1400 cal ja se oli niin mitätön. kärsin nälkää koko ajan :/
 
nelHM :hug: onneksi selvisitte rytäkästä ehjin nahoin. Oma veljeni ajoi myös joskus auton lunastuskuntoon, mutta selvisi itse lähes naarmuitta. Panee miettimään nämä tällaiset jutut.
4d-ultrasta oli kyselyä... Itse olen ajatellut mennä. Kirpaisee kyllä tuolla rahapussin puolella ihan kiitettävästi :/ Haluaisin niin kovasti kokea sen ja tämä kun jää 99% todennäköisyydellä viimeiseksi vaaviksemme, niin sitten en enää myöhemmin "pääse". Täytynee miettiä vielä ja vertailla hintoja.
Pahoinvointi on viimeiset 2 viikkoa ollut aivan käsittämättömän järkyttävän kamalan voimakasta :x . Viime torstai oli tähän astisista päivistä pahin. Oksentelu alkoi 7.45 (eka aamu, jolloin oksensin) ja loppui n. klo 18. Senkin jälkeen kyllä koko ajan oli järkky kuvotus päällä, aivan kuin olisi jatkuva krapula :ashamed: Sitten n. klo 20 kaaduin aivan rättipoikkipuhki väsyneenä sänkyyn. Eilinen toi jo pienen valonpilkahduksen tähän oloon, en oksentanut kuin kerran ja tänään en ole puklannut ollenkaan (koputtaa puuta). Olen kylläkin syönyt n. 1,5-2h välein jotain. Lähinnä maistuu mandariinit, omenat, raejuusto, ananasmehu, lihapullat, Tapolan savulenkki :ashamed: ja suklaakaurakeksit. Nuo kaurakeksit onkin tällä hetkellä oikeastaan ainoat herkut mitä popsin, tosin eivätpä taida kovin kevyitä olla...
 
iltaa kaikille!
sain just kuulla, että miehen serkku saa lapsen tammikuun lopulla.. tulevat vanhemmat (meille tosi etäisiä) olivat nähtävästi suureellisesti levitelleet uutista suvulle, ja kaikki olivat aivan superinnostuineita ja hössöttivät asiasta, koska kyseessä on eka lapsenlapsenlapsi sillä puolen sukua. anoppi siis levitti nämä uutiset meille ja en kyllä innostuksesta hyppinyt.. tuli vähän sellainen fiilis, että ei olla kertomassa sille suvulle ollenkaan (saavat huomata sitten joskus kun tavataan) koska kaikki into on jo tuhlattu siihen serkun lapseen ja voi sitä vertailun määrää mikä olis tulossa.. "ihanaa kun on samanikäiset pikkuserkukset", "joko teidän vauvalla on potkut tuntuneet?", "X:n ja Y:n vauva on jo oppinut kävelemään, jokos teidän vauveli kävelee?".. ei inspaa kyllä ihan yhtään, koska eivät ole meille millään tavalla läheisiä ja muutenkin tekivät aika kurjasti, kun jättivät kutsumatta meidät tämän kevään häihinsä vaikka itse olivat meidän häissämme vuosi sitten. harmittaa. oltiin kuitenkin iloittu jo siitä, että oma vauva olis eka lapsenlapsenlapsi jossakin sukuhaarassa. miksi juuri he, mieluummin olisin kuullut vauvauutisia monelta muulta tähän hetkeen (miehen puoliserkku toiselta puolelta sukua on saamassa vauvan, ja siitä ollaan todella täydestä sydämestämme iloittu..). nojoo, ehkä nämäkin fiilikset on vaan jotain raskaushormonien aikaansaannosta ja tällaiset "lapselliset" tuntemukset menee ohi. onko kukaan teistä ottanut vielä vastaan vauvauutisia tämän raskauden aikana? ootteko osanneet iloita uutisista?
ja sitten muihin palstan asioihin. tervetuloa uusille!
Kuulosti aika hurjalta toi NelHM:n lomanaloitus, toivottavasti saatte pian vakuutuksesta uuden menopelin pian, niin kulkeminen taas luonnistuu.
4d ultrasta ollaan alustavasti mietitty, että mentäis, koska haluttais tietää lapsen sukupuoli jo etukäteen. toisaalta eihän sekään ihan varma ole, joten mietitään vielä rauhassa. äitiyspakkaus otetaan varmasti, koska eka lapsi tulossa ja siinä oli tosiaan niin paljon kaikkea hyödyllistä, että ei varmasti muistettais kaikkea sitä itse hommata.
nt-ultra on ainakin naistenklinikalla viikoilla 13-14 ja luotan siihen, että tietävät kyllä mistä puhuvat. vielä pari viikkoa pitäis jaksaa odottaa siihen, siellä pääsee ainakin vähän näkemään toukan touhuja :).
tsemiä pahoinvoiville ja nautinnollista odotusta kaikille!
 
Tervetuloa taas uudet :) Mukaan pääsee kaikki halukkaat, senkun kirjoittelee vaan ja mä olen ylläpitänyt listaa ketjun ekalla sivulla, mihin tulee LA:t ja muut tiedot mitä haluaa antaa. =)

NelHM voi kamala mikä juttu :eek: :hug: Onneksi selvisitte säikähdyksellä! Ota iisisti nyt lähipäivinä ja lepäile, että toivut järkytyksestä!

Äitiyspakkauksen aion ottaa, vaikka vaatetta olisi riittämiin vaikka kolmosille (höyrähtänyt mummu :D ). Mutta saapahan jotain uutta, ja kun se pakkauksen arvo on kuitenkin paljon suurempi kuin se 140 euroa... pihi. :D

Kotidoppleria en aio hankkia vaikka se kivalta kuulostaisikin. Mutta jos sitä ei osaisi sitten oikein käyttää, niin saisi vaan stressiä aikaan... ja kun esikoisestakin alkoi liikkeet tuntua aikaisin (rv15) niin varmaan tästä kakkosestakin, joten eipä tässä enää montaa viikkoa tarvitse epätietoisuudessa elää. :heart:

4d-ultra olisi ihana mutta taitaa siinäkin suhteessa iskeä pihiys. |O Eikä mekään varmaan sukupuolta kysytä, joten senkin vuoksi...

Huomenna on eka neuvola, apua... hermostuttaa. Toivottavasti ne sydänäänet kuuluu... :attn:

Hissukka rv10+5
 
Voi herranpieksut NelHM :eek: :eek: :eek: Onneksi olette kaikki kolme ehjiä ja todella onni että lapset eivät olleet kyydissä!! Kaikkea sitä voikin sattua! Me ajeltiin eilen mökiltä kotiin ja kamala sitä liikenteen määrää... ja sitten löytyi niitä "ajampas 60:ä 100:n alueella" törttöjä --> jonot kasvoivat ja sitten joku hurjapää alkaa puikkia ohi. Välillä sydän sai kyllä olla kurkussa ehtivätkö vai tuleeko joukkotuho aikaiseksi :/ Kurjin juttu liikenteessä on juuri tuo, että harvoin voit itse asioihin edes vaikuttaa, vaarallista tuo autoilu ei voi muuta sanoa. --- Oliko se NelHM teidän auto siis joka oli Kuopiosta lähtevän motskarirampin turva-aidan toisella puolella katollaan?? edit: teillä sattunut ja tapahtunut näemmä Jyväskylän suunnalla, luin nyt ajatuksella loppuun saakka tekstisi. Jollakin muullakin siis ollut tosi huonoa tuuria liikenteessä, liekö tuosta tapahtumasta uutisissa/lehdessä lisää?

Kotidopplerista on ollu näemmä puhetta myös, en ole kyllä ajatellut hankkia. Kivahan se varmaan olisi, mutta on sille rahalle taatusti meillä muutakin käyttöä.

Hankinnoista puheenollen, onko kuinka monella kokemusta tuosta Tefal-pullolämmittimestä? Onko ollut hyvä hankinta?

Meillä on keskiviikkona, eli ylihuomenna(!!!), eka ultra, jännittää ihan penteleesti! Entäs jos sieltä ei mitään löydykään?? Tai on väärässä paikassa kokonaan?? Tai, tai, tai... miehen kanssakin puhuttiin, että olisi se kyllä tosi pettymys jos joku olisikin nyt vinksallaan. No, keskiviikkona se selviää, toivotaan parasta.

Piiju 9+4
 

Yhteistyössä