** Helmikuun Hehkeät 2011, syyskuu **

nourahia: Meillä taitaa olla sitten samat vauvan kotiutumisvaatteet, tilasin nimittäin viime viikolla H&M:ltä tuon kyseisen bodyn ja pipon :p

Ihania ultra kuulumisia monella =)

Sasuma ja taapero 17+3 :heart:
 
Olisi jo varmaan munkin aika kirjoittaa itsestäni jotain. Elikäs neljäs lapsi tuloillaan viikkoja nyt tasan 20 eli puolivälissä ollaan. Ennestään perheessä kolme poikaa 4, 7, 11-vuotiaat ja tietenkin mies, asumme nakkilassa!

Tänään piti käydä neuvolassa tarkastamassa että sydänäänet kuuluu kun itselläni ollut alavatsa ihan hirveen kipeenä koko aamun, ihan kuin olisi jäänyt supistus päälle, äänet kuuluivat ja sairaslomaa kirjoitti.

Vaunuista sen verran että olen katsellut Jovi air-yhdistelmiä, tuntuvat ainakin kuvissa olevan kovin suojaisat talvivauvalle.

T: kati-79 masuasukki 20vko
 
:heart::heart:

Tänään oli sitten rakenneultra ja aivan ihana käynti oli. Kätilö oli sama kuin ekalla kerralla ja hän otti todella hyvin meidät molemmat huomioon ja kertoi erittäin tarkkaan kaikesta ja kehui vauvaa jo nyt hyvin kasvatetuksi, kun esitteli kaikki tarvittavat heti :D Ultrassa selvisi, että alussa oli ollut tulossa kaksoset, mutta toinen ei jostain syystä jatkanut kasvamista...tämä selittää alun kaksosepäilyn...kuvassa näkyi kupla, jonka sisällä oli pienen pieni jälki toisesta. Pikkuisen haikea olo tästä syystä, mutta tarkoituksensa kaikella, joten iloitaan tästä hyvinvoivasta lapsesta :) Ja tänne tuli ihan varma tyttölupaus, joten meillä todellakin vallitsee girl power ;)

Voin ottaa päivityksen ensi kuusta eteenpäin taas itselleni, jos ei joku muu halua sitä kokeilla :)

Mami ja Nasu 20+0 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Nonani Yksärin voit laittaa painamalla nimimerkin alla olevaa kirjekuorta. Commanderille saat siis helpoimmin viestin menemään, kun menet ketjun aloitusviestin kohdalle. Siellä se kirjekuori nakottaa viestin kirjoittajan (eli commanderin) nimen alla.
 
Naneni: Mä olen vantaalta ja ihmettelin myös tota toisen neuvola ajan myöhäisyyttä. Se alunperin oli mulla siis rakenneultran jälkeen, mutta koska ultraa siirettiin viikolla ku möyriäinen olikin pienempi, ni neuvola oli ensin. Eli eka neuvola oli silloin viikolla 7 tai 6+ jotain muistaakseni ja toka nyt viikolla 19+1. Siinä välissä siis np-ultra x 2 ku oli liian pieni ekalla kerralla ja sit vielä yks ultra vuodon takia mut siinä nyt paljon muuta ku vilautettu että sydän lyö ja vauva liikkuu. Seuraavaksi on lääkäri marraskuun 3. päivä ja sitten neuvola joulukuun 7. Että aika harvoin tässä mitään tosiaan on. Odottavan aika on pitkä.;) Multa ei ole otettu mitään muita testejä ku neuvolassa pissa ja hemoglobiini, sitten tietty ne sukupuolitauti testit ja joku vasta-aine tsydeemin, mikä se olikaan. No veriryhmään se liitty. Niiden tulokset kerrottiin neuvolassa toka käynnillä.

Kiitos kaikille "osanotosta" ultran suhteen. Nyt on pahamieli jo häipynyt enimmäkseen ja olen iloinen siitä että masussa on kaikki hyvin. Eilen illalla tuntu jo selkeämpää möyryämistä mahassa, vaikka ei nyt mitään muksauksia tai edes hipsutusta mut sellasta muljuamista niinku vesi pulputtaisi massussa.:) Mulla on vieläki pahoinvointia aina välillä. Häipyis jo eikä palaisi!

Sini&möyriäinen 20 poksis poksis!
 
Uusille tulokkaille tervehdys:flower:

Ultrauutisia
saaneille onnentoivotukset,ihanaa että kaikki on hyvin ja siniziin mielikin parempi:heart:

Kitrus ja supparit,löytyy just tuon sorttisia täälläkin ja nimenomaan rasituksesta ilmenee... esikosta oli kans ja loppupeleissä sattu mahaan niin et ei paljoo kävelty ollenkaan,välttämätön vaan.

Täällä vauva on ihanan aktiivinen taas,ei kyl enää oo sellasia teräviä potkuja mut toisaalta voimakkaampaa liikehdintää ja muljuamista:) Ultraan viikko,jännitys kasvaa... on täs nyt vähän ikävempiä velvollisuuksi viikonloppuna,mun papan hautajaiset minne meen pojan kans kaksin...ovat siis eri paikkakunnalla. Eli muuta ajateltavaa...

Repa ja Säynävä 19+4
 
Pauliis olin tänään yksillä messuilla ja siellä näytettiin käppyräkäyrä siitä, missä vaiheessa naiset ja miehet tuntevat itsensä vanhemmiksi. Naisten käyrä nousi tasaisesti plussaamisesta, mutta miehillä käyrä pysyi lähellä nollaa ja vasta ihan vähän ennen lapsen syntymää alkoi kohota. Saavutti äidin käyrän vasta kauan lapsen syntymän jälkeen. Jospa miehelläs olis tällasesta kyse: ei tunne (vielä) itseään yhtään valmiiksi vanhemmuuteen.

(.) Meillä oli tänään rakenneultra. Vauvan ryökäle piti jalkoja ristissä koko ajan, niin ettei sukupuolta näkynyt, vaikka ultraaja yritti sitä pariin otteeseen katsoa :headwall:. Kaikki näytti kuitenkin onneksi hyvältä ja pikkuinen vastas viikkoja. Nyt ei auta muu kuin ootella syntymään asti, että kumpi sieltä oikein tulee... Toisaalta onhan se ihan jännääki.

Mulla oli toissayönä kauhee suonenveto jalassa. Viimeyön nukuin sitte villasukat jalassa ja tyyny jalkojen alla. Otin myös magnesiumia. Ei alkanut vetään suonta. Mulla oli tuo sama vaiva myös kaksosia odottaessa. Ei mitenkään kiva herätä kauheeseen kipuun.

Happis ja pikku-Kalle (?) 21+1
 
pikaseen tulin lukee ja iski silmään Bluen kommentti ku neuvolan täti on vähä selkäkarvat pystyy nostavaa tyyppiä. Niin tiedätkös että sen saa vaihdettua? jos vaikka sitte tulis mukavampi täti tilalle. ja mulla esikoista odottaessa oli rv 20 tienoilla sf-mitta 19 ja se oli alakäyrää kuulemma. ja vauva oli syntyessää 2770grammaa. ja syntyi 39+0.
 
Onnea kivoista ultrakuulumisista :)
Sinizii: Toivotaan että jatkossa olisi mukavia käyntejä.

Perjantaina neuvola ja ens kuun puolelle pitää odotella rakenneultraa...

Tänään eka kerran tuntuu liikkeitä. Oltiin miehen kans kävelyllä ja heti alkoi jotenkin jännittään =)

T:Sike ja Tuuti (17+4)
 
Blue: Mulla sf-mitta 16 rv 17+1, vastasi viikkoa 20 eli yläkäyrällä. Noita ohjeellisia sf-mittoja löytyy siitä vau-kirjan paksusta äidille/isälle oppaasta, jonka ainakin mä sain neuvolasta. Mittoja oli ainakin myöhempien viikkojen kohdalla mainittu.

tytöt: osanottoni toisen pienen menettämisestä, mutta tosiaan on hienoa, että toinen sinnitteli kuitenkin mukana. Ja vihdoinkin toinen tyttölupaus! Saadaan

Kati: Meillä oli esikoisella ORAn vaunut, jotka on siis periaatteessa samat kuin Jovi Airit. Olivat kyllä tosi suojaisat ja lämpimät eikä ollut mitään perusvikoja. Ne on vaan toooosi painavat, eli jos tarttee nostella paljon esimerkiksi autoon, ovat aika vaivalloiset. Mutta jos työntelyvaunuina enemmänkin, painolla ei silloin ole niin paljon väliä.

happihyppy: harmi ettei sukupuoli näkynyt. Voihan sitä käydä sitten vaikka yksityisellä ultrassa, jos todella haluaa tietää, mutta varmasti oma jännityksensä tietysti siinäkin, että odottaa sinne synnytykseen saakka.

Mä oon näköjään koko ajan täällä, kun sairastaminen on niiiiiiin tylsää...

Commander ja meidänmuru 18+6
 
Viimeksi muokattu:
Soittelin tänään sinne neuvolaan noista supisteluista ja käski lääkäriin näytille. Lääkäri taasen passitti viikon vuodelepoon, koska supparit oli vähän pehmentänyt paikkoja. Kyseli kovasti mun töistä ja epäili, että ihan stressistä johtuu nää supistelut. Pitäis mennä levolla ohi.
Saan kuitenkin tehdä pieniä kotitöitä ja olla kotona suht. normaalisti, mutta en saa nostella enkä kantaa mitään, enkä kuulema ressata :D
Alkaa olla jo semmonen huono työntekijä -olo, kun jouduin silloin alussa olemaan oksentelun takia poissa 2,5 vko, yhtenä päivänä lähdin kesken päivän kotiin, kun tuli migreeni ja nyt sitten tämä.
Mut pakko tämä ottaa nyt ihan tosissaan ja levätä.
Oon oikeesti salaa toivonut saavani flunssan, että saisin jäädä töistä saikulle, kun on jotenkin tosi paljon ressannut työt. Mutta en mä tuu ikinä kipeeks. Paitsi lomalla.
 
Tervetuloa Kati :)
Tytöt paljon onnea tyttölupauksesta, taisi ollakkin tämän ketjun ensimmäinen :)
Repa voimia hautajaisiin ei ole ikinä kovin mukava kokemus :hug:
Happihyppy pieni taitaa haluta pysyä yllätyksenä :D meinaatko nyt vaan ootella kumpi tulee vai käyttekö jossain muualla ultrassa? Itteäni ainakin mietityttää jos ei sitten näy et pitäskö se vaan tuhlata et sais selville kumpi on tulossa :)
Kitrus hyvät työntekijät sairastaaki lomalla ;)


ON: Nyt on töissä kerrottu esimiehille ja yhdelle omistajalle, enään toinen omistaja on jäljellä, mutta eiköhän tuokin hyvin mene kun näillekkin jo sain kerrottua...en tajua, mutta kyllä jännitti!! meillä oli kokous ja luulin että alussa tehdään sama kierros kun aina eli kysellään henkilökunnan kuulumiset vaan eipäs mennytkään :) Kuusi tuntia kärvistelin ja odotin oikeeta aikaa kertoa ja sainkin sitte ihan kokouksen loputtua suuni auki ja iloisesti asian ottivat vastaan, jopa aploodit sain :) eli ei ainaskaan tarvii reesata siitä enään :)
Nyt alkoi taas yöputki ja ihan hyvillä mielin töihin tänään tulinkin :)

Mies ei vieläkään ole saanut tuntea pienen liikkeitä :D On jotenkin ihana kun ihan selvästi vauva tuntuu siellä minne se on asettunu ja aina herätessä huomaan niin selkeesti, että se on oikella puolella ku vatsa menee ihan viistosti :D

Happynow ja muru POKS 18+0 :heart:
 
heissan,
jäänyt kirjoittelut vähemmällä viime aikoina, tyttären 4 vee synttärijärjestelyt vieneet aikaa. huh huh, onneksi ohi ne bileet ;)

tytöt: tervetuloa "tyttöjengiin" ;) olemme vielä vähemmistö, mutta eiköhän se tilanne tästä tasoitu.

sterilisaatio: meinaan pistää piuhat poikki synnytyksen yhteydessä. puhuin jo asiasta neuvolalääkärille joka lupasi pistää paperit tyksiin valmiiksi. en minäkään ole vielä kolmekymppinen mutta varmaan vaikuttaa kun lapsia sitten jo 5. :whistle:

neuvolassa olin tiistaina; ei mitään ihmeellistä, verenpaine ok, hemppaa ei mitannut. 2 viikkoa rakenneultraan tosin tuossa ylimääräisessä ultrassa tsekkasi rakenteet tosi hyvin jo ja kaikki oli ok. kivahan sinne on kuitenkin jälleen mennä kurkkaamaan =)

voikaahan paksusti :wave:
 
Paljon onnea taas ultrakuulumisista!
Varmasti tuntuu haikealta tytöt kun sait kuulla kaksosesta. Hienoa kuitenkin että tyttö voi hyvin masussa.

Olen kyllä miettinyt neuvolantädin vaihtamista, mutta katsotaan nyt miten seuraavalla kerralla sujuu..

Jostain lööpistä luin tänään, että olisi luvassa huippukylmä talvi :| Vähän on pyörinyt mielessä, että miten se talvi menee kun tuo 3-vuotiaskin pyörii kotona enemmän ja jos se ulkoilu ei onnistu pakkasten takia.. Mulla on tapana murehtia etukäteen:ashamed: Pitäisi varmaan miettiä jo vauvan talvivaatetustakin, noin pientä talvipukua ei taida olla kun esikoinen syntyi kesällä. On se alku ihan erilainen kyllä tällä kertaa, jos ei heti pääse vaunuilemaan.

Blue ja pienokainen 21+0
 
Me saatiin eilen yhdistelmävaunut. Miehen siskolta käytetyt, mutta täysin toimivat =)

Mua vaivaa hirveäkamala NÄRÄSTYS :x Siis yök sentään kun se iskee joka päivä iltapäivällä ja on oikeestaan siihen asti kun käyn nukkumaan. Soitin neuvolatädille ja sanoi, että Rennietä saa syödä joten tänään Rennieostoksille. Kiva kun alkaa jo tässä vaiheessa. Yks työkaveri itseasiassa sanoikin, että mun vatsa on JO tosi korkeella, työntää väkisinkin vatsahapot kurkkuun :x

Pieniä muljauksia tuntuu iltaisin, välillä joskus kun rauhallisessa paikassa on niin päivälläkin saattaa yllättää ja tuuppaista =)
 
^ Mulla alkoi kanssa tässä hiljan närä ja nyt jätin viljat ja tärkkelyksen ihan totaalisesti pois, aiemmin söin pieniä määriä, ja heti helpotti. En ole nyt kahteen päivään närästänyt yhtään. Olo on tosi hyvä sillä saralla.
 
Onnittelut kaikille hyvistä ultrakuulumisista jälleen!!
Itsellä vielä menee monta viikkoa sinne, mutta en millään malttais odottaa sitä. Olis niin mukava nähdä pikkuinen, kun viimeksikin niin aktiivisesti pyöri siellä. :) Lisäksi olisi kiva tietää se sukupuoli, mutta tosiaankaan, meillä ei esikoisestakaan täti suostunut kertomaan, joten tuskin nytkään.

Beibe on ruvennut ihan todenteolla liikkumaan mahassa!! Tai ainahan se varmaan on sitä tehnyt, mutta en ole tuntenut sitä kuin muutaman päivän. On se vaan niin mukava tunne. :)

Venäytin selkäni äsken, kun esikon kanssa taistelin nukkumaanmenon kanssa. Alaselkää särkee ja se särky menee jopa tonne toiseen pakaraan asti. Mutta onneksi vaan sillon, kuin kumartelee johonkin. Toivonmukaan menee pian ohi.

Joku jutteli Oran yhdistelmävaunuista?
Meillä löytyy Ora Taigat, 2009 malliset. Ja ne ovat ainakin viimetalven olleet ihan loistavat pelit. Raskaat ne on nostella ja kannella, mutta ne kyllä sitten myös kulkevat niiden isojen pyörien ansiosta loskassakin todella hyvin!!
Ja mielestäni noi ovat myöskin aika suojaiset. Esikoinen viime talvella ainakin tyytyväisenä niissä nukkui 3-4 tunnin päikkäreitä. :D

Närästys on mulle ollut aina tuntematon juttu!! Viime raskaudessa en kärsinyt siitä missään vaiheessa...Saa nähdä, miten nyt käy.

Eipä kummempia. Voikaa hyvin!! :wave:
 
SF-mitoista sen verran et neuvolkortissa takana on se käyrä,vai onko joka kunnassa samalaiset kortit? siit on mun mielestä helppo kattoo kun näkyy ylä ja alakäyrä ja keskitaso. Aika paljon heittoa mahtuu noiden väliin:)

Oran vankkureista vielä,et onhan ne painavat,mut ei mulla kyl oo ollu ongelmia niiden nosteluissa...tosin harvemmin niitä on tarvinu mukaan ottaa kun on nuo matkarattaat sitä varten. Noi vaunut mitkä mulla on (joku jovi air special edition 2008) on aika leveet,se mua enempikin "häiritsi",mutta siihen nähden että noi makso uutena alle 400e,on huippuhyvät mennä just hangista,suojaisat yms... niin sanoisin et hinta-laatusuhde erittäin kohallaan...

Närästys,mulla pojasta oli sellasta et en kärsiny mitää tulista tai tuli ylämahaan sellanen polte... nyt on muutamaan otteseen ollu kans ylämahan korvennusta,mut nyt en oo liittänyt sitä mihinkään tiettyyn. Normaalisti mulla ei oo ikinä ollut moista,enkä tiiä kyl onko toikaan varsinaisesti närästystä...

Luin kans ton saman lööpin,et kylmin talvi 1000 vuoteen vai miten se meni:OMusta viimetalvikin oli jo liiottelua. Eli saa varautuu sisätiloihin,eihää mul oo niin tukusaa takkiakaan ja huimiin sähkölaskuihin.

Noniin,jätän nyt pariks päivää palstan rauhaan... palaan sit kun ollaan sieltä hautajaisista palattu... kasvatelkaa masujanne:heart:

Repa ja säynävä 19+5
 
Heippa vaan pitkästä aikaan, vähän oli kirjautumis ongelmia kun en heti hoksannut että oli systeemi vähän muuttunut:
Ihan ekaks kaikille :heart: hyvistä ultra kuulumisista.
Itselläni oli myös r-ultra tällä viikolla ja kaikki oli masukilla hyvin, kätilö oli tosi ihana ja heti alussa kyseli haluanko sukupuolen tietää jos näkyy. Koko ultran ajan kertoi mitä näkyy, joten itsekkin pysyin hyvin kärryillä. Harmiksi ei kyllä sitä sukupuolta saatu selvitettyä, vauvalla oli jalat aivan ristissä, eikä vilauttanut yhtään vaikka kätilö yritti heilutella. Saadaan siis jännittää Helmikuulle asti =)
 
Hei, onnea kaikille hyvistä rakenneultrakuulumisista! Ja Sinizii oli tosi harmi että sattui noin tympeä ultraaja, mutta hyvä että olet jo paremmalla mielellä :)
Meillä oli myös jo rakenneultra ja kaikki oli pikkuisella niinkuin pitääkin. Tosi vilkas oli, oli vaikea saada mittoja kun ei millään meinannut pysyä aloillaan :) Näin jo ihan painajaisia ultrasta etukäteen kun meilläkin se oli NKL:lla ja pelkäsin että sama tyyppi sattuu kuin Siniziilla, mutta oli aivan ihana kätilö. Jutteli ja selitti koko ajan mitä tekee ja kertoi vielä sukupuolenkin ihan mielellään - poika meillekin tulossa - eli poikavoittoisena taitaa tämä ketju jatkua :)
Mutta kyllä todellakin vaihtelee käytäntö ja kätilöt samassa sairaalassa!

Tytöt harmi kuulla epäonnisesta kaksosen alusta, mutta ihanaa että terve tyttö kuitenkin tulossa :) Kiva saada vähän lisää tyttöväriäkin tähän ketjuun =) Tai eiköhän se siitä tasoitu kun yhä useammat saavat veikkaukset/lupaukset.

Repa voimia hautajaisiin!

Eipä nyt muuta, mukavaa viikonloppua jo näin etukäteen!

Rae 20+4
 
Lilolla siis sama tilanne kuin meilläki. Aattelin, että olis ollu kiva rempata tuo tytön vanha huone vauvanhuoneeksi, mutku nyt ei sitte tiedetäkään, kumpi on tulossa, niin mites nyt värien kanssa. En haluu mitään haaleeta enkä mitään nalletapetteja. En toisaalta haluu mitään liian räväkkääkään (oranssi), ettei tuu liian rauhaton huone. Oisko ideoita?

-Happis ja pikku-Kalle (?) 21+2
 
Ainiin, muistin nyt Happis että mullakin ollut nyt muutamana päivänä tosi kipeitä suonenvetoja! Pitääkin kokeilla tuota jalat ylhäällä nukkumista. Villasukat myös kaivoin kaapista, magnesiumia en ole lisää syönyt kun monivitamiinissa sitä on, mutta mikäli siitä ei ole haittaa, niin voisihan sitäkin yrittää lisätä. Tekee vaan niin kipeää että itku meinaa välillä tulla. Yksi mikä mulla myös muuten auttaa on jalkojen suihkuttaminen lämpimällä vedellä, mutta nouse nyt sitten keskellä yötä suihkuttelemaan :)
Ja olipa harmi ettei teidän pikkuinen yhtään ollut yhteistyökykyinen tuon sukupuolen selvittämisen suhteen!
 

Yhteistyössä