Helmikuun Hehkeät 2011, heinäkuu

huomenta, hikistä sellaista B)

meille tänne turun seudulle luvattiin ukkoskuuroja iltapäivälle, katsotaan vaan, se mukavasti viilentäisi ja raikastaisi kyllä ilmaa.

mammavaateita olen itsekin h&m:ltä ostanut, joitakin tilannut ellokselta. mulla kaikki vanhat tallella niin niillä mennään. tosin toppavaatteet pitäisi jostain löytää.

(.) eilen ultrassa löytyi pienen pieni ihmisen alku ja syke :heart: viikot ei vastannut arviota vaan kuten alunalkaen epäilin niin la siirtyy reippaasti helmikuun puolelle. se ei todellakaan haittaa mitään sillä meillä on oman talon rakennus vaiheessa ja koitetaan muuttaa ennen vauvan syntymää, saatiin siis juuri lisäaikaa rakentamiseen.
ultra oli muuten omituisin kokemus mitä mulla on koskaan ollut :eek:
ultra on medisonarissa ( turussa yksityinen ), ensin odotimme 20min yli meidän ajan, sitten meidät vastaanotti n.70v mies, likaisessa paidassa hikeä pyyhkien. näpytti aikansa tietokonetta, ultrasi 3 minuuttia ->löysi sikiön, naps nopea kuva -> etsi sykkeen, naps kuva -> sulki koneen! sikiön mittaus oli mielestäni niin leväperäistä kuin voi vaan olla, jotain sinne päin. muiden odotusajan ultrissa kun olen ollut niin ovat ottaneet useamman kuvan sikiöstä ja etsineet hyvää näkyvyyttä / asentoa jossa saisi hyvän mitan. sykettä ollaan kuunneltu pidemmän aikaa ja selitety samalla mitä siellä ultrassa näkyy. näpytti koneelle jotain ja kiitos hei! menemme uudestaan ko paikkaan np-ultraan ja aion kyllä pyytää jo puhelimessa eri ihmistä ultraamaan. mutta pääasia että masussa asukki ja kaikki hyvin! eilisellä mittauksella nyt olisi 7+4 mutta se ei oikein passaa positiivisen raskaustestin kanssa. soitan neuvolaan ja ehdotan että siirretään la:ta vasta np ultran jälkeen.
toivon todella teille muille parempia ultra reissuja!

päivittäjälle: synnytän tyksissä ja ikä 29 :D huomasin että ko tiedot puuttuvat.

ja medisonarissa luin eilen esitettä: seulonnat ( np ja veriseula ) hyvä tehdä ennen rv 11+6. näin heillä.
 
tömpsis: joo, vau.fi:n kirjahan se olikin, jäi vaan mieleen päällimmäisenä helistin ku se oli se DVD :D Ihan innoissani täyttelin sitä kirjaa jo :) Toivottavasti et sairastu! Paranemisia!

Valivalivaroitus! Täälläkin on KUUMA! Eilen kuljin kämpässä alasti ku muuten ei voinut olla ja mies sanoi että siltikin olin ihan kamalan kuuma. Mittasin lämmöt ja nehän oli huomattavasti koholla (36,5 normaali, nyt 37,2), normaalisti olisin ihan sairas ja sängyn pohjalla näistä lukemista! Ei ihme kun hikoiluttaa ja on niin järkkykuuma koko ajan! Jalat erityisesti tuntuu paahtuvan!
Tulin töissä käymään, mutta täällä ilma on ihan kamalan kostea, että ei kyllä voi olla koko päivää töissä, täytyy taas mennä kotiin jatkamaan kunhan on lounaan syönyt. Ihanaa kun on kesä mutta nämä lämpötilan saa jo riittää! Talvella on kylmä ja sit valitetaan taas mutta mitä sitten?!

pokemoni & myttynen 8+1



 
Huh kun on paljon tekstiä, en ehtinyt läheskään kaikkea lukea näin pitkän tauon jälkeen, mutta tulinpahan merkkailemaan että tänään 10+0 =)

Housuvinkki oli hyvä, aloin heti katsella vanhoja farkkuja "sillä silmällä", kiitos Kärppis :)

Ja noihin tuulettimien ääniin - ostakaa korvatulppia, vaimentaa mukavasti, itse en muuten nukkuisi!
 
Nopea merkkaus vain, hyvä kun jaksaa edes näitä tekstejä lukea.

Täällä meni äsken ukkoskuuro yli, mutta taitaa vaan ulkoilma viiletä hetkeksi, sisäilmaan tuskin vaikuttaa, kun kaikki seinätkin on lämpimät. Mutta meillä on sisällä 28° ja mä meinaan kuolla jo tähän lämpötilaan. Mun olisi varmaan pakko lähteä kotoa pois jos täällä olisi yli 30 lämmintä.

Niistä seulonnoista: tampereella kanssa voi seulontaultraan mennä vielä 11+6 viikon jälkeen, mutta verikokeet pitää ottaa ennen sitä. Ja veikkaan, että niissä paikoissa, joissa on tuo raja ultralle, niin verikokeet otetaan samalla reissulla.

Hellu ja 11+6 (ultra on sitten kun on 12+1, eli perjantaina)
 
Mä en ole mitään mammavaatteita edes jaksanut/ehtinyt miettiä vielä :D Turvotusta kyllä on tullut niin vyötärölle ku muuallekin, äsken huomasin kaksoisleuan itelläni, mulla ole sellasta ollut vuosiin! :eek: Ehtiihän sitä uusia vaatteita ostamaan sitten kun se on ajankohtaista, kun ei yhtään tiedä vielä että kuinka paljon maha leviää ja mihin suuntaan :D Toistaiseksi menee ainakin normivaatteet päälle eikä tee edes tiukkaa.

kaks plus 5 Järkkyä toimintaa! :eek: Itse ainakin olettaisin, että ultrassa ollaan rauhassa ja mennään vähän kuin tulevien vanhempien ehdoilla, on aikaa kysellä ja tosiaankin oletan, että ultraaja näyttää ja selittää mitä ruudulla näkyy, eihän sitä ensikertalainen varmaan ainakaan tajua, mitä siellä näkyy tai pitäisi näkyä. En varmaan minä ainakaan, jos ei selitetä ja näytetä kädestä pitäen.

Mä olen tota varhaisultraa haikaillut vähän, mutta eka neuvola on jo ensi viikolla, onko järkeä enää mennä? Osaisko joku sanoa, miten Helsingissä toimitaan, onko mahdollista kuunnella ekassa neukussa sydänääniä jos pyytää? Jos se eka neuvolalääkäri on vasta viikolla 12 ja silloin on vasta eka ultra kunnalliselta puolelta? Mulla on tosi mukava oma gyne yksityisellä asemalla, sinne saattaisi päästäkin, mutta tietysti maksaa aika paljon.

Tämä lähtee nyt tuulettimen ostoon, nyt alkaa tää minisauna riittää.

Naneni ja nimetön 8+1
 
Voi yrjö. Ulkona on 33.2 astetta lämpöö, sisällä vielä himpan alle 30, kohta nousee sisälläkin lämpötila, kun aurinko alkaa paistaa ikkunoista. :eek:

Kävin tänään aamulla ihmettelemässä työpaikalla kuumuutta ja esimiehen juttusien kautta menin työpaikkalääkärille ja pahoinvoinnin takia saikkua 31.7 asti. Luojan kiitos ei tarvi olla töissä! Eikä työnteosta mitään olisi tullutkaan, kun en oksulla voi juosta kesken töiden.
Meillä esimies oli ihan innoissaan uutisista :D Pitkään harkitsin, että kerronko raskaudesta, mutta tän pahoinvoinnin takia ajattelin, että on ihan reilua kertoa, että nyt joudun oleen poissa ja että osaa varautua muihinkin poissaoloihin (neuvolat ym.).

Tuosta pahoinvoinnista vielä. Mulla tuntuu vähän auttavan jääkylmä piimä. Mehujäistä en tykkää muutenkaan (ovat limaisia ja ällömakeita) ja vissynjuonti auttaa kanssa, kun se pistää röyhtäyttämään. Mutta silti tämä kokonaisvaltainen oksetus vaan ei katoa. Suihkussa ollessa ei okseta, eikä uimassa ollessa.

Ja nyt mun tekee ihan älynä mieli donitsia, pitää lähtee metsästämään kaupasta jos löytyis :D

Kitrus ja kerttuOrvokki 9+4
 
Kärppis,Juu,mulla on olemassa pitkiä trikoopaitoja mut sen verta tiukkoja et ei ison mahan päältä veny vaikka itkua vääntäs :LOL: Mutta onneks tosiaan nyt on muodissa sellaset leveämmät helmat,pitää käyä ostamassa =)
Noin miäkin ne housut ajattelin,parit sen sorttiset ostanu aikanaan.... saattas jopa olla resoriakin olemassa valmiina... ajattelin vaan jos sulla olis ollu joku taika millä sais tehtyy niin et ei tarvis lopullisesti muuttaa,mut eipä sellasta taida olla. Jos täs nyt kärsii mitään ommella kun hiki vaan virtaa |O Kiitti vinkeistä =)

Eipä muuta,hermo palaa tän helteen kans :kieh:

Repa ja säynävä 9+4
 
Sain kuin sainkin hyviä uutisia tänään ultrassa :) Pieni, 1,92cm kokoinen ihmisenalku siellä kohdussa köllötteli, sydän löi ja ipana liikkuikin jo. Nyt alkaa siis valmistautuminen uuden vauvan tuloon ihan oikeasti, tähän mennessä en oikein ole uskaltanut asiaa ajatella, kun en tiennyt onko siellä masussa ketään..

Tämähän oli meille ihan täydellinen ylläri koko raskaus, mutta nyt tuntuu hyvältä, vaikka aluksi olikin järkytys isolla J:llä! Kahteen edelliseen odotukseen verrattuna niin täysin erilaista aikaa ollut tämä alku, lupailiskohan meille vaihteeksi poikaa? ;)

Odotusvaatteita pitäisi tosiaan pian haalia, pötsi on jo pullahtanut semmoisiin mittoihin että enää verkkarit menee päälle =)
 
Sen verran tulin päivittelemään että eilen olin sitten tiputuksessa.. Pahoinvointilääkkeetkään ei edes auttaneet enään tähän mun oloon.. Maanantaina piti mennä töihin kesäloman jälkeen, sain soittaa pomolle parin tunnin jälkeen että sori nyt, mutta mä joudun lähtee et oon oksennellu koko aamun ja vieläpä koko viime viikon.. Oli ihan ymmärtäväinen vaikken ole pomolleni kertonutkaan mistä tässä on oikesti kyse.. :saint: Kävin sitten työterveydessä ja kirjoittivat sieltä tämn viikon sairaslomaa ja tosiaan eilen mitta tuli täyteen että menin TK:n ja sanoin että nyt laitatte mut tippaan! Niin ne onneksi laittoivatkin :) Nyt tämä päivä ollut taas aivan mahtava olla.. Ruokaakin pystynyt syömään, JEE :LOL:

Sen enempää en jaksanut alata selailemaan noita vanhoja viestejä kun oli niin paljon tekstiä.....

Täällä jännäillään perjantain ensimmäistä neuvolaa :)

Sasuma ja taapero 6+4
 
neitiniisku: ihania uutisia ja kiva että nyt uskallat tulla tänne ihan oikeasti :)

sasuma: hyvä että olo parani tiputuksesta, hyvä että osasit hakea apua!!

Hei onko kellään muulla epätoivoinen masunkasvatusoperaatio käynnissä?? En tarkoita siis ruoalla vaan asukilla :D Itse jo mukamas näen että joo, on se masu kasvanut (jos iltaa myöten tulevaa turvotusta ei lasketa), tuntuu ihan höperöltä :D

pokemoni & myttynen 8+1
 
Heipparallaa!

Täällä yksi, joka ei vielä kärsi helteestä, olen vissiin joku epäsuomalainen mutantti. Nautin toistaiseksi siis :)

Eka neuvolakäynti takana, eikä siellä nyt tullut juurikaan hullua hurskaammaksi. Sydänääniä ei yritetty kuunnella, mutta tunnin verran oli puhuttavaa. Verensokerimittasin sain jo nyt mukaan ja sokerirasitus edessä ainakin kaksi kertaa raskauden aikana. Osallistun seulontoihin, ja mulla myös np-ultra vasta viikolla 12. Seulontaverikokeissa pitää käydä sitä ennen. Nyt pitäisi sitten jaksaa odottaa 9.8. asti, ennen kuin saa varmistuksen, että masussa joku on. Huomenna taidan soitella yksityisiä ultraajia, josko jonnekin sais ajan heinäkuun puolelle...En ihan todella jaksa odottaa noin pitkään ja huomenna on palkkapäivä, joten nyt pystyisin sen maksamaankin. Sais sitten kertoa uutiset jo naperoille ja omille vanhemmille vähintään. Paino oli noussut 2 kiloa plussauksesta ja hb oli hurjat 137 :)

Kitrus: ok, tuopa selvensikin sitä ultra-asiaa. Mulla ei siis KYSillä vaan Alavan sairaalassa se np-ultra. Ja Kuopiossa on lisätty viime raskauden jälkeen neuvolaohjelmaan rakenneultra, mikä oli tosi kiva tietää. Tosin se luultavasti tehdään mulle KYSillä, kun sinne joutuneen taas seurailtavaksi diabeteksen ja synnytyskomplikaatioiden takia. Pääseepähän näkemään papusen useammin :)

Huomenna vika työpäivä ja sitten kuukausi LOMAA!! Jeeee!

Commander ja papunen, melkein 9+0
 
tytöt0406 voikun täälläkin olis mahdollista kuunnella :)
nelli ja hempukka lohduttavaa etten ole ainoa joka oireilee vain vähän :)
Pokemoni kiva että sattui mukava neuvola täti :D
Kaksplus5 aika outoa ja likaisen kuulosta :| MUTTA onneksi kaikki on masussa hyvin :heart: ja toivottavasti saat eri ihmisen ensi kerralla :)

Neitiniiskulle paljon onnea hyvistä uutisista :D
Pokemoni kyselit masun kasvatuksesta :) mies tänään tuli halaamaan ja sanoi että herranjestas sehän kasvaa jo ja minä vasta rv7+5 olen omasta mielestä vaan kovin turvonnut, mutta jos masussa alkaa vaavi kasvamaan sehän olisi vain ja ainoastaan mahtavaa :DDD

Loruliisa toivottavasti alkaa kohta helpottamaan :(

Happynow ja muru 7+5
 
Nyt tämä mamma alkaa nauttia raskaudesta :D Väsymys on hävinnyt kokonaan. Eilen aamupäivällä tajusin, et ei hitto, yhtään ei väsytä niinkuin aikaisemmin :heart: Tätä on niiiin odotettu. Eilen sain tehtyä vaikka mitä, ja nyt ihan yhtä energinen olo, ihanaa!!!! Johan sitä olikin kaks kuukautta niin poikki kun olla ja voi.

:hug: kaikille, jotka kärsivät rajusta pahoinvoinnista. En pysty edes kuvittelemaan, kuinka kauheaa se on :'(

Voi kun olis itsekkin ompelu taitoinen. Olis niin kiva tehdä kaikenlaista, mut joo...

Nyt aamupalaa ja toinen kupillinen kahvia :wave:

Missah ja :heart: 11+4
 
commander: kertoivat neukussa mulle että Kuopiossa se rakenneultra olis tullu vuonna 2007 ohjelmaan :)

Niin, ja täällä kans yksi jonka oireet on melkoisen miedot :wave: tosin nyt oon huomannut että kyllä väsyttää, etenkin jos käy töissä niin on vaan pakko päästä päikkäreille kun tulee kotiin... Viime yönä en muuten herännyt vessaan! :eek: tiedä sitten hikoilenko niin paljon ettei tule kova pissahätä kesken unien... Ja näin unta viime yönä, että vuosin ihan tosi paljon verta mutta se oli menkkojen takia... En muista olinko unessa raskaana vai en. Tähän mennessä oon unissakin ollut raskaana :)

Mutta nyt yritän alkaa työntekoon, vuorossa taas etätöitä kotona.

pokemoni & myttynen 8+2
 
Sasumalla ja LoruLiisalla tosi ikävät pahoinvoinnit. Toivottavasti loppuvat pian. Aika hassua muuten, miten yksilöllisiä noi oireet on ja mite paljon ne vaihteleekaan.

neitiniiskulle onnea ihanista ultrakuulumisista!

Täällä kanssa alkaa Missahin tavoin väsymys helpottaa pikkuhiljaa. Ei se kokonaan ohi ole, mut nyt en enää sammu kun saunalyhty heti kun mahdollista :D

Kauheen pitkä odotus, että seuraavan kerran taas tapahtuu mitään kun vasta 4.8 on neukkulääkäri ja seuraavana päivänä sit ultra. Monta viikkoa pitää taas malttaa ootella...:(

Meidän äiti soitti mulle eilen ja lupas ostaa vaunut, kuulemma pitää sit koko suvun muksut työnnellä niissä...:D Mä olen menossa kummitytön synttäreille kohta ja sit iltavuoroon duuniin. Pitkästä aikaa onkin koko viikonloppu vapaa!

Mammavaatteita ky ehkä huomena osamassa aamuvuoron jälkeen kun pääsen jo klo 14. Meillä on illalla miehen kaverin juhlat ja sinne kai pitäis jotain siistimpää vaatetta keksiä päälle. Samalla aattelin ostaa jotain kesävaatteita alennuksesta, kun ollaan tosiaan lokakuussa menossa 2 viikoksi Thaimaahan ja siellä varmasti ei farkkuja tarvi :D

nelli & mytty 9+5
 
Sympatiat kaikille pahoinvoinnista kärsiville, mulla on 2 edellistä odotusta mennyt pönttöä halaillen jopa viikolle 18 saakka (kaksosista näin, yksösraskaudessa päättyi viikolla 12). Sinnikkäästi jatkoin vaan opintoja, vaikka yrjöilin kesken oppituntien, joskus julkisen liikenteen bussissa ja milloin missäkin puiston puskissa :LOL: Hirveetä se oli, mutta ohimenevää! :hug:

Nyt taas ei ole juurikaan mitään oireita, välillä tulee hieman kuvottava olo mutta ei pahempaa.

Mietin että missähän vaiheessa kertoa raskaudesta työnantajalle, meillä on suhteellisen raskas työ johon kuuluu painavia nostoja, enkä mielellään riuhtoisi kovin pitkään.. Nyt ei tunnu vielä pahalta, mitä nyt massu ottaa jo vähän vastaan kun pitää kannettavia tuossa etupuolella. Saapa nähdä onko mulla sitten enää työpaikkaa mihin palata äippäloman jälkeen, olen kyllä vakituisena työskennellyt viimeiset 2 vuotta, mutta vain suullisella työsopimuksella! Tiedä sitten ovatko niin törkeitä että kieltävät semmoisen sopimuksen olemassaolon :headwall:

Hauskaa kun ollaan juuri urakalla yritetty päästä eroon vauvatavaroista, tuttipullot meni muovinkeräykseen, vaatteita olen myynyt kavereille, turvakaukalo myytiin, ja kappas vaan: kuka se sitten pamahtaakaan paksuksi! =) Onneksi meille on ollut aika moni asia tuplana 2007 syntyneiden kaksosten jäljiltä, niin on vielä jotain tallessakin. Suurin hankinta onkin sitten uusi auto, koska eihän me tavalliseen henkilöautoon enää mahduta! Tila-auto ostoslistalla, jeij!

neitiniisku ja papunen 8+4 :heart:

(aika kiva kirjoitella tänne taas :D )
 
baby butterfly Tervetuloa :flower: Katotaan maanantaina, jos mä pomppaan sun tilalle tammikuisiin =) Tosin täältä en mihinkään katoa, kun tää porukka tullut jo kovin tutuksi :heart:

neitiniisku Kyllähän se suullinen sopimus on ihan yhtä pätevä ku kirjallinenkin. Tai siis pitäisi olla. Ihmettelen kyllä, ettei kirjallista ole tehty?? Mä kerron heti ens kuun lopussa kun meen takas töihin raskaudesta. Teen myös fyysisesti raskasta työtä ja meillä saa kevyempää hommaa automaattisesti, jos on raskaana.

nelli-86 Ihan kiva et vaunut saatte. Se taitaa ollakkin se isoin rahareikä hankinnoissa =) Mä oon oikeesti kateellinen kaikille, joiden vanhemmat/ appivanhemmat kaikkee ostelee ja on innoissaan tulevasta vauvasta. Meillä kun ei sellaista ole ollut eikä tule olemaan :/ (kyllä, olen katkera...)

Suihkuun ja sit valmistautumaan neidin hammaslääkäriin lähtöön.

Missah ja :heart: 11+4 (Miks mä en keksi mitään nimeä tälle tyypille???)
 
Ihanaa...tänään tuntuu et kotona pystyy taas hengittämään. Yön aikana ilma jotenkin raikastunut, vaikka kuuma vielä onkin.

Nelli:: Mukavaa, että saatte apuja sukulaisilta rattaiden osalta. Meillä anoppi ostelee vaatteita joskus ja sekin helpottaa edes vähän, mutta kyllä nuo isommat ostokset on itse hankittava.

Tervetuloa mukaan BB :flower:

Sasumalle ja LoruLiisalle jaksamisia :heart: Toivottavasti helpottais pian niin pääsisitte nauttimaan raskaudesta :)

Missah: Eikö ole ihana tunne, kun "herää henkiin" taas väsymyksen ja pahoinvoinnin jälkeen? :D Sit sitä energiaa riittää!!

Pokemoni: Mun maha kasvaa joka päivä mun mielestä :LOL: Aamulla selälleen maatessa ajattelen, ettei se nyt NIIN iso ole, mut sit kun ylös pääsee niin kyl se vaan on ;) Mut hyvähän se vaan on!

Vielä pitäis jaksaa huominen työpäivä ja sit alkaa loma. Ja seuraavaksi odotellaan sit tasan viikon päästä olevaa ultraa ja hääpäivää :heart:

Mami ja Nasu 10+4
 
nelli: ihanaa kun vanhemmat on mukana :) meilläkin ovat ihan innoissaan ja tulevat varmasti ostelemaan jotain pieniä juttuja ja avustamaan tarvittaessa suuremmissa jutuissakin. Mulla vaan itellä on välillä vaikeaa ottaa vastaan mitään, omilla vanhemmilla kun ei ole yhtään ylimääräistä rahaa (äiti sairaseläkkeellä vuodesta 2001 asti ja isä oli pitkään työttömänä ), miehen vanhemmilla taas ihan riittävästi... En ole tottunut saamaan kamalasti rahallista avustusta ja tiedän, että miehen vanhemmat eivät osaa pitää suutaan kiinni jos jotain ostavat ja sitten mun vanhemmille tulee paha mieli :( saas nyt nähdä miten tämä oikeasti menee :)

neitiniisku: itse aattelin kertoa kunhan kesälomat on ohi kaikilta ja palaan takaisin labratöihin, työskentelen erilaisten liuottimien ym. kanssa, niin haluan välttää kaikki riskit :) Tosin jos tämä maha ihan oikeasti kasvaa näin, niin luulen että joka mut vaan näkee ensimmäisenä arvaa jo kaiken :D näen meinaan työkollegoja ja pomoa päivittäin normaalisti.

baby butterfly: tervetuloa mukaan!

Missah: mä ymmärrän täysin ton sun katkeruuden! Mulla ei ole ollut isovanhempia niin, että muistaisin heitä ja en tosiaan saa omilta vanhemmilta juuri rahallista avustusta. Meillä on kyllä miehen vanhemmat jotka avustaa rahallisesti mutta tosiaan kertovat sen myös (välillä tuntuu ihan että leuhkivat :ashamed: ) ja se ei ole kivaa, mieluummin olen ottamatta mitään vastaan jos ei voi antaa puhtaalla sydämellä! Esimerkkinä voisin kertoa asuntolainan takauksen, jossa molempien vanhemmat ovat mukana. Miehen äiti aina "vitsailee", että "Menee vielä muutama vuosi ennenkuin minä ja äitisi voidaan nukkua yömme rauhassa heh heh". Äiti aina vastaa tohon että eipä heidän ole tarvinnut menettää yöuniaan ja eivät ole penniäkään laittaneet meidän taloon rahaa! Ärh, miten niin ylittää mun kiukkukynnyksen?! :D

Tulisi tännekin sade ja ukonilma, hiostaa ja ei jaksa ja on epämukava olla :snotty:

pokemoni & myttynen 8+2
 
Taas pikainen pyrähdys neuvolakäynnin jäljiltä =) Eli lääkärikäynti ja kaikki ok, hb 136, ei tarvi syyvä rautaa tälläkään kertaa. Lähes 3 kiloo tullu plussaamisesta ni kysy onko normi ruokavalio ja et ei täs vaihees siel pitäs viel juuri minkään painaa :eek: Sanoin vain et on tuo helle aikalailla lisänny turvotusta ja ku muutenki ollu koko tän raskauven nii pallona et varmaa siitäkin johtuu ja samaisesta syystä liikuntaki jääny ny vähemmälle. Mut ei ehkä ois tarvinnu mun mielestä tuosta huomautella ku kummiskin normipainonen ja joka raskauves tullu alle 14 kg, jotka on heti lähtenykin, mut kaipa hän katsoi sen tarpeelliseks.. ;)

Ja sit parasta antia taas ultra, jossa liikku melkonen rasavilli vauvanalku, hyvä kun paikallaan pysy et sai kuvan mittaukseen :D Pituutta oli huimat 4,6 cm ja mitat vastas 11+3, nyt siis oviksen mukaan 11+1, jonka mukaan itse meen ja neuvolas menevät näköjään välillä sen mukaan, välillä kuukautisten (nyt olis 10+5), musta nii sekavaa.. :/ Ihanat kuvat mukan ja seuraava neuvola kk päästä, kolmen viikon päästä se lisätty ultraus ja tutkimus Oulussa, et kivan tiuhaan näkee pienen =)

Kuumuutta moni valittaa ja niin minäkin, oon kurkkuani myöten täynnä tätä hiostushelvettiä ja ootan et viilenis ja tuntuvasti et pystys ja jaksas jotain tehäkin. Vielä kun muutto ois parin viikon päästä ni miten hemmetis mä tuol kasvihuonees pakkailen ja siivoon.. |O
Mut muuten on kyl pahoinvoinnit ja väsyt helpottanu ja se puoli helpottaa, täydet sympatiat pahoinvoinnista kärsiville, on varmasti ihan kauheeta näillä ilmoilla varsinkin.

Äitiysvaatteet on täälläki aikalailla käytös, harvat normivaatteet enää menee et se kertoo hyin ton palleron koosta, ja iltasin näytäs oikeesti viimesillään olevalta mammalta :LOL:

Hipsuli ja rasavillikko 11+1 :heart:
 
Täällä ollaan edelleen elävienkirjoilla :LOL: :attn:
Kyllä on ihanaa taas syödä mitä haluaa kun kävi siinä tiputuksessa! Eilen heti piti tehdä ranskalaisia ja lihapullia ja illalla miehen kanssa haettiin pitsaa.. :LOL: :saint:
Toivotaan että paha olo pysyykin nyt poissa :)

Sasuma ja taapero 6+5
 
Pokemoni; Mun tyttö syntyi 2007 eli ollaan just missattu tuo muutos. Mutta tosi hienoa, että se vihdoin siellä ohjelmassa on!

Minä sitten äsken ratkesin ja varasin kuitenkin sen varhaisultra-ajan. Ja kappas vaan, sain sen HUOMISELLE! APUA, rupesi jännittämään! Mutta päätin siellä käydä, että voi hyvillä mielin (toivottavasti) kertoa kaikille raskaudesta ja lopettaa tämä piilottelu ja salailu. En tykkää yhtään salata asioita, varsinkaan lapsilta tai äidiltäni.

Mutta nyt kylmään suihkuun ja siivoamaan. Huomenna eka lomapäivä ja silloin en aio siivota :)

Commander ja papunen 9+0
 

Yhteistyössä