Vitamiineista, mä syön multivita plussaa, d-vitamiinia ja kalkkia, mutta tämä paketti on lääkärin kanssa sovittu imeytymis juttujen takia.
Söin myös ennen hiuksille tarkoitettua vitamiinilisää, mut nyt en oo viitsinyt ku siinä on saman verran a-vitamiinia kuin on tossa multivitassa, ni ehkei sit ole hyvä se.
Viikonloppuna käytiin vähän vaate ostoksilla möyriäiselle ja kappas kappas ku alko mieskin miettiä käytettyjen vaatteiden hankkimista.
Sanoin suoraan, että mulla ei sitten rahaa ole kaikkea uutena ostaa, että saat kaivella lompsaa esiin sitte jatkossaki ni muuttu herralla ääni kellossa.
Se nyt saa enemmän rahaa ku minä muutenki, mutta on tosi tosi säästäväinen, joten alko varmaan vähän sydämestä ottaa ku pikaisella laskutoimituksella kävi läpi ensimmäisen vuoden vaatetarpeet.
Tosi hyvä kyllä, koska on vaan niin järjetöntä pistää hirveästi rahaa vaatteisiin, joita käyttää muutaman kuukauden- vaikka sitä rahaa olisikin.
Mulla on nyt muutaman päivän ollu jos jonkinlaista
tuntemusta vatsassa. Välillä tuntuu tietyissä asennoissa että alavatsassa olis joku pallo lykätty sisään (no vähän niinku joo
) , nukkumisasentoja joutuu vähän fiksailee ja on painontunnetta ja kaikenmaailman ihme tuntemuksia, ei nyt kipuja juurikaan, mutta tuntemuksia.
Vatsa ei toimi myöskään enää ku unelma vaan on joko niin tai näin mut aina ääripäästä. Ja ihan ihmeellisiin aikoihin.
Henkisesti alkaa olla jo "oikea suunta", iloitsen ihan eri tavalla kaikesta vauvaan liittyvästä ja vähitellen olen alkanut paremmin hyväksyä sen, että ei olla kohta enää kahdestaan vaan kolmestaan.
Hyväksyä sanon siksi, että olin niin suunnitellut elämäni jo pelkästään mieheni kanssa, että alkuun tuntu vähän tunkeilevalta että siihen "joku kolmas" olis tulossa. Nyt se ei tunnu että se olis "joku kolmas", vaan meidän vauva.
Paremmin myös hyväksyy muutoksia itsessään ja kehossaan ja antaa mielessään vauvalle "luvan" muutta ja käyttää mua, jos nyt sen näin voi ilmaista.
Harmittaa, että eräs ystäväni, jonka kanssa olen lapsettomuudesta paljon puhunut, koska hänellä se ongelma on, ei voi enää olla mun kanssa. Ei nyt suoraan ole sanonut, mutta on aina kiireinen ja jos jotain kerron niin tekopirteästi sanoo aina "mä olen niin onnellinen sun puolesta!", en vaadi tietenkään riemuitsemaan mun lapsesta ja ymmärrän miten raskasta on kun toinen tulee raskaaksi ja itse ei. Olen käynyt saman tilanteen läpi monta kertaa, enkä silti ole ystävääni "hylännyt". Toisaalta koska tiedän miten pahalta hänestä tuntuu, en missään tapauksessa painosta tai tyrkytä itseäni enkä itseasiassa edes puhu vauvasta tai raskaudesta, ellei hän siitä kysy vaan normaalisti muista asioista. Ehkä sekin on väärä tapa tai tämä on vain niin kova pala, että on ihan sama miten käyttäydyn. Välillä poden huonoa omatuntoa siitäkin, että olen niin "ymmärtämätön", että olen pahoillani siitä että hän ei mun seurassa enää voi olla. Muutenki ystävät on kortilla ni harmittaa se..