Helmikuiset 2024

vierailija
Meillä olisi varattuna varhaisultra 7+3 juhannusviikon maanantaina ja eka neuvola siitä viikon päästä.
Haluttiin päästä ennen juhannusta varhaisultraan tsekkaamaan onko siellä mitään ja näyttäisikö kaikki olevan kunnossa, kun ajateltiin että juhannuksena salailu miehen perheeltä ei tule onnistumaan vaan jos kaikki on kunnossa niin halutaan kertoa ennen juhannusta, ettei mene juhannuksen vietto hankalaksi.
Onko muut ajatelleet varhaisultraa? Entä koska ajattelitte kertoa raskaudesta muille?
Meillä varhaisultra juhannusta edeltävänä keskiviikkona. Kovin hitaasti menee aika :) Ei olla vielä kerrottu kenellekään. Hedelmöityshoitojen aikana tuli lähipiiriltä niin paljon kysymyksiä, että oli tosi raskasta varsinkin epäonnistumisten tuoman murheen keskellä. Nyt ei kerrottu enää edes hoitojen jatkumisesta ja jos kaikki jatkuu hyvin, kerrotaan varmaan vasta loppukesästä.
 
Meillä kaikkein lähimmät tietää hoidoista ja he tietää myös tuloksen ja taustan joten kaikki varovaisesti vielä odotellaan mitä tulee. Vielä ois ainaki 1,5viikkoa viimeisimpään keskenmenoon tosin tänään on se päivä kun ekat tiputtelut alko, vielä ei näkyny vuotoja 🙈
 
Cb digitestiin saatu raskaana 3+ 😍 tänään siis rv 5+1 vähän nostaa toivetta, että ehkä tämä voikin onnistua.
Oon tykänny facebook vauva ryhmistä, mutta sitten varhaisultran jälkeen, pitäs vaan uskaltaa varata se ultra, sen verran taikauskoa et jos menee liikaa iloitsee niin sit se vuoto alkaa 🙈
 
  • Rakkaus
Reactions: ipanassu ja Kyfi
Cb digitestiin saatu raskaana 3+ tänään siis rv 5+1 vähän nostaa toivetta, että ehkä tämä voikin onnistua.
Oon tykänny facebook vauva ryhmistä, mutta sitten varhaisultran jälkeen, pitäs vaan uskaltaa varata se ultra, sen verran taikauskoa et jos menee liikaa iloitsee niin sit se vuoto alkaa
Mua harmittaa kun tuhlasin mun ainoan Digi jo heti alkuun! 😂 En kehtais enää uutta ostaa.
 
Cb digitestiin saatu raskaana 3+ tänään siis rv 5+1 vähän nostaa toivetta, että ehkä tämä voikin onnistua.
Oon tykänny facebook vauva ryhmistä, mutta sitten varhaisultran jälkeen, pitäs vaan uskaltaa varata se ultra, sen verran taikauskoa et jos menee liikaa iloitsee niin sit se vuoto alkaa

Ihanaa että 3+!

Mä tein viime viikolla digitestin (näytti raskaana 1-2 vko) ja säästelen toista testiä että näyttäisi varmasti isompia viikkoja 🙈

Keskenmenokierroksella jäi jumittaan tuohon 1-2 vko niin ajattelin että jos nyt pääsisi "ylemmille tasoille" niin ehkä uskaltaisi jo pienesti toivoa että tästä tulisi jotain!
 
  • Tykkää
Reactions: Kyfi
Sain vihdoin soitettua neuvolaan ja sieltä antoivat ensimmäisen tapaamisen 29.6. (En soittanut vielä viime viikolla kun en meinannut itsekään uskoa ja halusin miehelle kertoa ensin kasvotusten kun hän saapui loppuviikosta kotiin työreissulta.)
Miten sinne asti pitäisi oikein jaksaa? 😄
 
  • Tykkää
Reactions: Kyfi
Sain vihdoin soitettua neuvolaan ja sieltä antoivat ensimmäisen tapaamisen 29.6. (En soittanut vielä viime viikolla kun en meinannut itsekään uskoa ja halusin miehelle kertoa ensin kasvotusten kun hän saapui loppuviikosta kotiin työreissulta.)
Miten sinne asti pitäisi oikein jaksaa?
Minullakin neuvola 27.6 . Tuntuu pitkältä ajalta odottaa. Mulla aika oireetonta vieläkin joten pitkiltä päivät tuntuu.
 
  • Tykkää
Reactions: tulirepo
Täällä kans ihan oireetonta! Ei oikein osaa suhtautua vielä kun olo on ihan normaali. Hassua miten sitä oikein toivoo pahoinvointia Onko muilla jo oireita?
Nyt 5+3 ja yli viikon ajan on ollut kaikenlaisia nippailuja alavatsassa. Tissit ovat kipeät varsinkin öisin ja jossain vaiheessa oli vähän metallin makua suussa.
Varhaisultra on 21.6., mutta neuvola pitäisi vielä varata. Kannattaakohan odottaa ultra ja varata vasta sitten?
 
En tiedä miten vaikea teillä on saada aikoja neuvolaan. Meillä vain yksi terkka 25km säteellä, joten täydet listat on. Siksi varasin melkein heti plussan saatua plussan. 😂🤞
 
  • Tykkää
Reactions: Sini_xxx
Täällä kans ihan oireetonta! Ei oikein osaa suhtautua vielä kun olo on ihan normaali. Hassua miten sitä oikein toivoo pahoinvointia Onko muilla jo oireita?
Täällä tosiaan kevyillä oireilla mennään, mutta jo pari päivää ennen kuukautisten poisjäämistä alkoi runsas väsymys, heikotuksen tunne, "iltaviiden kuume", pahoinvointi ja hajuaistin herkistyminen. MUTTA noi kaikki on mulla "normaaleja" juttuja ollut jo ennen raskautta niin en tiiä kiinnitänkö niihin vain nyt enemmän huomiota. Tuntuu että kaverit on saanu kuunnella mun valitusta pahoinvoinnista jo niin usein ettei tule kyllä ihan heti tajuamaan että jotain on muuttunut.

Ehkä ainut oikea oire on ollut paine alavatsassa jota luulin aluksi kuukautiskivuksi. Vaikka nyt tiedän sen olevan normaalia, niin kamalaa stressiä se kyllä aiheuttaa kun koko ajan pelkää keskenmenoa.
 
(Eikai täällä ole noloa pistää kaksi viestiä peräkkäin???)

Hei te jotka olette saaneet varhaisultran ennen rv11! Miten helposti ajan on saanut varattua? Neuvola-aikaa soittaessa neuvolatäti ohjeisti tutustumaan seuloihin ja Terveyskylän sivuilla lukee, että VU tehdään viikoilla 11-14 (10+0-13+6) ja tuntuu kyllä aika pitkältä odottaa sinne asti. Onko teillä ollut joku peruste pyytää VU jo aikaisemmin vai riittääkö pelkkä oma toive sen siirtämisestä aiemmaksi?
 
Meillä varhaisultra on just viikoilla 6-7 kunnallisella. Itse en ollut edes oikeutettu siihen vaikka veristä vuotoa tuli alussa. Meillä täytyy olla kaksi peräkkäistä keskenmenoa että sen saa tai epätietoisuus miten pitkällä raskaus on .. Naisten taudit suostuivat ultraamaan minut et onko kaikki kunnossa, mutta se tapahtuu rv 6+6. Ilman tätä olisin menossa ekaan ultraan vasta 11-13 viikoilla. Yksityisellä aika arvokkaita ultrat meillä päin. 😭
 
  • Tykkää
Reactions: tulirepo
(Eikai täällä ole noloa pistää kaksi viestiä peräkkäin???)

Hei te jotka olette saaneet varhaisultran ennen rv11! Miten helposti ajan on saanut varattua? Neuvola-aikaa soittaessa neuvolatäti ohjeisti tutustumaan seuloihin ja Terveyskylän sivuilla lukee, että VU tehdään viikoilla 11-14 (10+0-13+6) ja tuntuu kyllä aika pitkältä odottaa sinne asti. Onko teillä ollut joku peruste pyytää VU jo aikaisemmin vai riittääkö pelkkä oma toive sen siirtämisestä aiemmaksi?
Ymmärtääkseni tämä on ihan neuvolakohtaista mutta lähtökohtaisesti varhaisultrat ei kuulu julkiselle puolelle ilman erityistä syytä. Jotkut kai huijaavat että eivät tiedät miten pitkällä raskaus on niin pääsee ultraan.

En usko että itse pääsisin julkisella puolella varhaisultraan. Meillä IVF vuoksi sairaalassa ultra rv 8+1
 
  • Tykkää
Reactions: tulirepo
Ja nyt tulee mullakin kaksi viestiä putkeen 🙈

Soitin just neuvolaan, pyysin ekan ajan vasta varhaisultran jälkeen. Meillä neuvola 30.6 jolloin viikkoja 8+4.

Mun on tosi vaikea uskoa että olen raskaana niin olen tehnyt joka aamu testin jo parin viikon ajan. Jotenkin mieltä rauhoittaa kun katselee viivan vahvistumista. Ja tänään oli ekaa kertaa aika tasavahva kontrolliviivan kanssa! Keskenmenokierrosta ei ihan näin vahvaksi mennyt niin peukut kovasti pystyssä.

Olen mun perheelle kertonut hoidoista ja kun plussasin kerroin että nyt näyttää plussaa mutta samanlaista vuotoa kuin helmikuisessa keskenmenossa että eiköhän tässä käy samanlailla. Vuoto ei kuitenkaan ole yltynyt vaan jäi tuhrutteluksi (ja kop kop ei mitään vuotoja nyt muutamaan päivään). En ole vielä halunnut kertoa että ehkä tämä raskaus sittenkin jatkuu, varmaan odottelen tuonne ultraan että oikeasti tietää mikä meininki.
 
(Eikai täällä ole noloa pistää kaksi viestiä peräkkäin???)

Hei te jotka olette saaneet varhaisultran ennen rv11! Miten helposti ajan on saanut varattua? Neuvola-aikaa soittaessa neuvolatäti ohjeisti tutustumaan seuloihin ja Terveyskylän sivuilla lukee, että VU tehdään viikoilla 11-14 (10+0-13+6) ja tuntuu kyllä aika pitkältä odottaa sinne asti. Onko teillä ollut joku peruste pyytää VU jo aikaisemmin vai riittääkö pelkkä oma toive sen siirtämisestä aiemmaksi?
Kuten jo sanottukki nii varhaisulta yleensä viikoilla 7-8 ja on eri kuin tuo seulontaulta rv10-13 ja sen saa julkiselle vain lääketieteellisistä syistä ja on lääkärille, seulonnat on kätilön tekemiä.

Jos sattuu asuu eteläsuomen isoissa kaupungeissa niin niissä on myös mahollisuus päästä yksityiselle hoitajalle ja se ei maksa juurikaan enempää kuin julkisenpuolen polimaksu, instassa on mainostettu jotain paikkaa 😄 me asutaan pohjosessa joten ei noita voida hyödyntää. Mutta julkiselle tosiaan hoitojen vuoksi mennään 20.6. sain nyt varattua ajan sillon rv 7+2.

Meijän prismaan muuten oli tullu nyt uutena myyntiin noita digi testejä jotka näyttää viikot, siel ne on kohtuu hintasia vaikka toki perustesteihin verrattuna kalliita mut noin 10e makso eikö ne apteekissa oo jotain 17e..
 
  • Tykkää
Reactions: tulirepo
vierailija
Varhaisultrasta. Itse olen päässyt neuvolan hoitajan tekemään varhaisultraan, kun olen pyytänyt. Myös yksityisellä olen käynyt monta kertaa. Ne lääkärin tekemät ultrat ovat kalliita, mutta tarkempia.
 
Kuten jo sanottukki nii varhaisulta yleensä viikoilla 7-8 ja on eri kuin tuo seulontaulta rv10-13 ja sen saa julkiselle vain lääketieteellisistä syistä ja on lääkärille, seulonnat on kätilön tekemiä.

--
Kiitos selvennyksestä! Jotenkin vielä tuntuu että kaikki neuvola-ajat, seulonnat ja varhaisultrat menee ihan sekasin ja ristiin. Tänää taisin missata nyt oman neuvolan soittoajan, mutta huomenna sitten uudestaan.
 
Voisiko tämä olla mun ensimmäinen raskausoire? Tänään on ollut NÄLKÄ! Ensin kunnon aamupala, mutta tunnin päästä oli jo nälkä taas ja söin muutaman hedelmän. Nyt vedin kunnon lautasellisen lounasta ja edelleen tuntuu että voisi syödä mitä vaan.

Edellisessä raskaudessa oli myös jatkuva nälkä ekan kolmanneksen ja kyllä niitä kiloja hieman sitten kertyikin :ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: tulirepo ja Kyfi
Voisiko tämä olla mun ensimmäinen raskausoire? Tänään on ollut NÄLKÄ! Ensin kunnon aamupala, mutta tunnin päästä oli jo nälkä taas ja söin muutaman hedelmän. Nyt vedin kunnon lautasellisen lounasta ja edelleen tuntuu että voisi syödä mitä vaan.

Edellisessä raskaudessa oli myös jatkuva nälkä ekan kolmanneksen ja kyllä niitä kiloja hieman sitten kertyikin
Hyvältä kuulostaa tuo oire. 🤭
 
  • Tykkää
Reactions: milhouse

Yhteistyössä