***HELMET 2008***

Täysimetystä haluaisin jatkaa myös minä tuonne kuuteen kuukauteen saakka. Olisi siinäkin mielessä kiva, että kesäkuumat eivät varmasti pilaannuttaisi ruokia. Ja kesälomareissussa tissi olisi niin helppo lykätä tytön suuhun. Ei lämmitystä, ei pesuja, ei hygieniaongelmia, ei ongelmia sopivista valikoimista kaupoissa... Kunhan vaan itse juo tarpeeksi ja syö hyvin. Nyt vaan kädet kyynärpäitä myöden ristiin ja toivotaan, että maitoa tulee, maito riittää ja tyttö huolii rinnasta.

Päikkärit Onko kellään muulla ongelmia, ettei vauva nuku sisällä? Meillä typy nukkuu kuin pieni possu vaunuissa tai turvakaukalossa, mutta sisälle maaten nukahtaminen on silkkaa tuskaa. Tai juuri tuo nukahtaa, mutta sikiuneen se ei ole sisällä päässyt kuin kaksi kertaa. Minusta sisälläkin tarttisi osata nukkua muulloinkin kuin yöllä.

Kutsumanimenä tytöllä oli ennen kastetta Elma, koska syntyi Elman päivänä. Kun nimi oli päätetty Elmaa tuli automaattisesti käytettyä yhä vähemmän ja vähemmän ja sen sijaan puhuimme tytöstä tai pikkukisusta (itkuääni muistutti laitoksella ja edelleenkin ajoittaan kissanpoikaa). Nyt sitten kasteen jälkeen tuppaan edelleen puhumaan tytöstä, mutta välillä muistan sanoa häntä Hennaksikin.

Neuvolassa todettiin tytön kasvaneen ihan hyvin: 4310g (3520g) ja 54cm (49,5cm). Kuusiviikkoisena tyttö on hyvin käyrillään, mitä nyt painossa on hienoinen alenema, joka johtunee ensimmäisen viikon keltaisuudesta ja huonosyöntisyydestä vielä. Lääkäri totesi tytön sieväksi ja kaunissilmäiseksi. Kaipa tuo sitten ihan oikeasti sitä sitten on, kun lääkärikin sen kerran neuvolakorttiin kirjoitti ;) Emme ole pelkästään kuvitelleet rakkauden vaaleanpunaisten lasien läpi tyttöämme suloiseksi. Kahden kuukauden kohdalla tytölle tullaan antamaan rota-rokote. Olen kerran nähnyt, miten raju tauti se on lapselle, enkä sitä todellakaan omalleni halua! Lääkäri totesi toisesta kammotuksestani rs-viruksesta, että sitä on seuraavan kerran kunnolla vasta syksyllä 2009, jolloin meidän pimu on jo iso tyttö ja kestää taudin hyvin. Niin, meillä tulee tyttö saamaan kaikki rokotusohjelman rokotteet. calmettenkin olisimme halunneet, mutta eivät antaneet. Meidän mielestämme tuberkuloosi on edelleen sairaus, jonka kanssa ei passaa leikitellä.

Lapsiystävällisiä kahviloita löytyy tästäkin pikkukaupungista useita. Keskustan seitsemästä kahvilasta vain kaksi ei ole vaunukansalle ja sekin johtuu vain siitä, että nuo kahvilat sijaitsevat yli 200 vuotta vanhoissa taloissa. Syöttötuoleja, leluja ja siistejä hoitotasoja löytyy niistäkin, kuten muistakin. Hassua, jos tilanne Helsingissä on noin heikko.

Nyt tyttö torkkuu kuin ihmeen kaupalla sisällä. En osaa uskoa, että kuitenkaan saisin mitään tehtyä. Ihan varmasti se kohta huutaa. ... Ja jo huutaa.
 
Vanamo, mulla on sellainen muistikuva että oisin nähnyt myynnissä kastemekon nauhoja Stockmannilla.. lastenvaateosastolla. Ainakin Hesassa näin. Tosin se oli ennen joulua kun siellä kävin mutta voihan sinne soittaa..

Mä oon tehnyt taas tutkimusta noista aamuisista itkukohtauksista, jotka on aina lyhyempiä kuin illan vastaavat. Tyttöhän yrittää saada kakkaa aikaiseksi. Tai piereskellä. Kun ilmat tuli lopulta ulos, itki hetken mutta rauhottui. Illalla tais olla niin päin että itkua piisaa vaikka kakat saatiinkin ulos.
Omneon käyttöönoton jälkeen kakkaa tuli lähes joka ruokailun yhteydessä, nyt taas enää se kerran päivässä.

Nyt se on tas rauhallinen tossa sitterissä. Ääntelee pikkuisen mutta muuten taitaa olla aika väsyneen oloinen.

 
Niisku-neiti Sulonen! :heart: Täällä kiukkunen neiti ollut jo pari päivää.. :/ nenä tukossa hänelläkin, toivotaan ettei tule samaa flunssaa mikä isommilla sisarruksilla on! :| Muuten menee hyvin Netta syö ja nukkuu hyvin, kasvaa ihan silmissä! :heart: Tuntuu että on jo ihan iso tyttö eikä mikä vauva enää :whistle: Siivoilen täällä, (taukoa pidän kahvitellen tässä koneella) neiti päikkäreillä tuhnuttaa tuolla makkarissa.. vielä ois vessan pesu ja mattojen kopistelu niin ois kämppä kondiksessa!

Tarppa ja Netta kohta 2kk! :eek:
 
Eilinen päivä oli aika äänekäs meillä, pistin pojan unille jo aamusta että saan siivottua niin iltaa ajatellen se oli kyllä viimenen virhe. Koko iltapäivän kirkui, valvoi myös pisimmän jakson tähän mennessä, oisko ollut lähemmäs seitsemän tuntia...
Mies sitten laittoi seittemän aikoihin illalla sen ulos nukkumaan, kun oltiin turhaan yirtetty lepytellä kaikella muulla. Sielläkin se välillä narisi mutta nukkui silti paremmin kun sisällä.

Mutta edelleen jätkällä on tosi säännöllinen yörytmi, mistä olen niin kiitollinen etten kehtaa muusta valittaa :saint:

Juhlat huomenna ja pelottaa niin paljon että mitä onnistun mokaamaan... :eek:
Pitää mennä vielä vähän puunaamaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja tillukas:
Lapsiystävällisiä kahviloita löytyy tästäkin pikkukaupungista useita. Keskustan seitsemästä kahvilasta vain kaksi ei ole vaunukansalle ja sekin johtuu vain siitä, että nuo kahvilat sijaitsevat yli 200 vuotta vanhoissa taloissa. Syöttötuoleja, leluja ja siistejä hoitotasoja löytyy niistäkin, kuten muistakin. Hassua, jos tilanne Helsingissä on noin heikko.
Juu, täällä Helsingissä kahvilat tuppaavat olemaan pikkuisia, ahtaita, meluisia (ja kalliita) "trendikahviloita" :kieh: ja ilmeisesti mammat siis vauveleiden kanssa ei kuulu sinne trendikkäämpään päähän :LOL:

Imetyksestä vielä: ja mainittakoon vielä että mikäli maitoa tulee, siinä on plussana muiden tillukkaan mainitsemien hyvien puolien lisänä vielä halpuus :D pointti jota näin köyhänä opiskelijana arvostan suuresti :D (...tosin en tiedä paljonko korvikkeet ym maksaa, mutta tissimaito ainakin on ilmaista. siksi yritänkin itse imettää viimeiseen saakka :) )
 
Alkuperäinen kirjoittaja emmie:
vanamo: mä hain nauhan ihan vaan askartelutarvikeliikkeestä (vai onko olemassa ihan jotain ristiäispukuun erityisiä nauhoja? jos, niin semmoisista en tiennytkään :whistle: )
mäki ostin esikoiselle sillo sen nauhan kans jostain askartelutarvikeliikkeestä ja sieltä vaaleensinistä silkkinauhan tyyppistä pätkäsin sopivan määrän. mäkään en oo kuullu et ois erikseen jotain nauhaa ristiäismekkoon, mut mie oonki maalta B)
 
Cruella; mulla on myös vakaana aikomuksena täysimettää 6kk ikään asti. Vanhemmat lapset ovat olleet hieman päälle 5kk, ku alettiin antaan velliä äidinmaidon lisäksi. Mulla maitoa kans tulee ihan hirmuisesti ja siis luovutankin sitä (taas). Nyt tosin on ollut viikon tauko, ku sain sen rintatulehduksen, eikä sairaala tietenkään voi ottaa vastaan antibioottipitoista maitoa. Tänä aikana on omaan pakastimeen tullut ehkä 6-7 litraa....
Tällä maidontuotannolla luulisi painonkin tippuvan silmissä, mut mulla on yhä n.3kg lähtöpainoon. Tosin laskin tuossa juuri, että olen syönyt tytön syntymän jälkeen n. 10kg suklaata. "Hieman" itsekin järkytyin tuosta määrästä... Päivittäin tulee tuhottua levyllinen Fazerin sinistä, parhaana tais mennä 3 :ashamed: :ashamed: :ashamed: Ja kaikki muut pöperöt tähän päälle....
Mulla on ollut ihan luksusta eilisestä :D Mummi haki eilen iltapäivällä isommat lapset mukaansa mummilaan pitkäksi viikonlopuksi. Itse suuntasin sitten heti työpaikalle näyttämään Tildaa, ku työkaverit olivat jo niin kovasti pyydelleet. Sieltä sitten ajelimme shoppailemaan Ideaparkille. Aamulla sain nukkua vauvan kanssa puoli kymmeneen (puhelimen piru herätti meidät). Sit nautin ihanan rauhallisen aamiaisen ja tein rauhassa rästiin jääneitä kotihommia. Tilda meni ulos nukkumaan klo 12 ja heräs sieltä sitten 15.30. Unien aikana kävimme kaupassa ja pankissa, minä söin ja luin postit rauhassa.
Yönkin vietämme vielä kaksin, sillä iskä on työpaikkansa saunaillassa ja jää sieltä työkaverilleen yöksi. Aamulla menen Tildan kanssa myymään MLL:n kirpparille isommilta pieneksi jääneitä vaatteita :) Ja sen jälkeen lähdemme ajelemaan mummilaan.
Tunnen jopa vähän syyllisyyttä siitä, miten nautinkaan olostani vain vauvan kanssa :ashamed: Tämä tuntuu NIIN helpolta, ku ei isommat ole koko ajan vaatimassa jotain :ashamed: :ashamed: :ashamed: :ashamed: :ashamed:
 
babygirl: mulla ei varmaan riitä toi 10 kg :whistle: + sitte kaikki muut herkut :ashamed: ei ihme et oon tällänen perunasäkki :kieh: nyt kyllä alotin itteni kiinteyttämisen, herkut pois ja muutamia lihaskuntoliikkeitä ja yritetään lenkkeillä päivittäin. mä olin eilen ja tänään vaan vauvan kanssa ja kyllä oli helppoa. syyllisyyttä tunsin minäki vaikka ei kai pitäis :snotty:
 
Alkuperäinen kirjoittaja VanamoBr:
[.


Nyt kuulutus Espoolaisille! Mistä löydän hyvän ompelutarvikeliikkeen tai vastaavan, josta löydän ristiäispukuun uuden nauhan??


Vanamo&Nuutti-Vilpertti 1kk 5pv
en ole espoolainen, mutta tiedän että stocka ja jr juniori myy nauhoja...ostin itse juniorista maksoi 8,90...ja oli nätti.
 
Miten saan sähköpostistani siirettyä kuvan teille nähtäväksi profiliin?
Meidän tyttöä kutsutaan täällä Iita,Iines,Mussukka,mykertäinen,määmää ja Nuppu
Vauvakuumeesta oli puhetta jos tullee niin tulee,isännän mielestä mut katotaan
ei ainakaan ihan heti.
 
Cruellan imetyskallupiin juu, ei, en aio imettää enää kauaa. Nytkin mennään jo osittaisella =) Ja ihan vaan äitin oman laiskuuden takia ;)
Minusta vaan pulloruokinta on NIIN paljon helpompaa =) :ashamed:

Mekin siivottiin tänään, mut ei ristiäisten takia. Onneks ei sitä ressiä tarvii, kun ei kotona pidetä :D Vaan pidetään seurakunnantiloissa...kuuluu siivoomiset, astiat ja kaikki, senkun sinne mennään ja on ilmanen :D :D :D

evaellen mie oon kanssa tollasia laseja aatellu hommaa =) En muista oliko lastentarvikkeessa vai missä noita myynnissä, et käyn eka hypistelee :LOL:

Mun mummo kuulemma ehostaa miun oman kastemekon, että ei mein tarviikaan lainata seurakunnalta =) Kiva.
Satiininauhaahan saa ihan melkeen joka kaupasta, jossa on lankoja ja kankaita :whistle: Joku sitä kyseli :whistle:

Meillä kakataan ehkä kerran 2 viikkoon :/ En kyllä pistäis pahaksi vaikka tulis useemminki |O Illat on yhtä huutoa nykysin...no onneks yöt menee paremmin kun vois toivoo =)
Tyttö ei viihy yksin missään hetkeekään...onko noi tytöt tollasia??? :LOL: :LOL: Pojat on aina olleet tyytyväisiä sitterissä jne...alkaa hartiat tulla kipeeks |O |O Kun ei se hereillä ollessa viihdy liinassakaan....tai sit pitäs opetella sidonta, jossa saa olla kasvot menosuuntaan :whistle:

Meilläkään ei nukuta sisällä :whistle:
Monasti hijaan vauvaa pukemalla sille ulkovaatteet päälle ja lykkään vaunuihin vaikken olis ulos menossakaan :kieh: Sikäli kätevää, kun vaunut on koko ajan tuos olkkarin nurkassa sisällä. Sänkyyn tms turha kuvitellakaan saada nukkumaan. Öitäkään tuo ei nuku vieläkään omassa sängyssä, vaan vaunun kopassa mun sängyn vieressä :D
Vauva pian 2kk eikä YHTÄÄN yötä oo omassa sängyssä nukkunu. Yhdet tai kahdet päikkärit joskus viion ikäsenä on nukkunu :kieh: :kieh: Pitäsköhän koko pinnasänky hävittää...kerää turhaa rojua vaan tuossa :whistle: :LOL: :LOL:

Mitähän muuta piti kommentoida :whistle:

Mie en tunne YHTÄÄN syyllisyyttä siitä, että nautin olla vauvan kanssa kaksin :D Pakkohan se on ottaa nyt kaikki ilo irti viimeisestä mussukasta :heart: :D :saint:

Herää 7 jälkeen, 8.30 unille, herää 9.30, unille 10.00 ja herää n. 14.00...ilta menee aina miten menee omalla painollaan pienten tirsojen yms merkeissä, yöunille klo 21.00. Herää syömään klo 3.30, nukahtaa heti ja herää taas 5.30....ja uusi aamu alkaa taas klo 7...aika samaa rytmiä menee joka päivä =) Ei voi valittaa...

Jahvetti ja Mehmu 7 viikkoa
 
Hirvee ristiäishäsä päällä... |O Äkkiä tulin vaan kurkkaamaan... Kastemekon nauhoja juu on valmiina (ei tarvii ommella, kun siinä on pikkuruinen hakaneula) esim. Stockalla. Mä ostin Eurokankaasta satiininauhaa, mutta päätettiinkin sit ettei laiteta sitä nauhaa ollenkaan. Meillä on kaunis vanha perintömekko, ja se on meidän mielestä kauneimmillaan yksinkertaisen valkoisena. :)
Kivaa, kun on juhlat huomenna! :D Onnea kaikille huomenna juhlijoille! :D
 
Mie en nyt kykene keskittymään mihinkään kommentteihin, pakko vuodattaa omaa napaa :'(

Puhuin äsken puhelimessa parhaan kaverini kanssa, sen jolla oli se maatila. Sen mies oli löytäny baarista uuden naisen pari viikkoa sitten ja nyt sitten tietysti eroovat, tää miun kaveri ja sen mies. Tää oli toinen kerta, kun kaveri sai miehensä kiinni pettämisestä :kieh:
Kaveri on asunu muualla nyt reilun viikon ja käyny hevoset hoitamassa siellä tilalla. Se uus nainen on kuulemma ollu siellä niiden tilalla, paikat on siivottu ja laitettu nätisti, mitä kaverin mies ei ikinä tee!
Hevoset pitää myydä/ antaa ylläpitoon, toisen koiran kaveri aikoo lopettaa (on jo vanha ja tosi huonossa kunnossa) ja kanit antaa pois :'( Kissat jää sen miehelle. Aikoo pitää vaan yhen hevosensa ja pentukoiran, jonka ne just otti pari kk sitten. Tila jää miehelle.
Mie olen niin järkyttyny :'( Vaikka niillä on ollu ilmassa jo pitkän aikaa kaikenlaista kränää ja oikeestaan oli vaan ajan kysymys millon ne eroaa niin silti surettaa ihan kauheesti :(
 
Kiin on kyllä ikävä tilanne kaverillasi ja vielä se että ei oo eka kerta ku mies lähtee toisen matkaan :kieh:

Vaipoista vielä.. ku minä täällä puhuin niistä Daily vaipoista että meillä käytössä niin heti ku niistä täällä mainitsin niin sen jälkeen joka vaipanvaihdolla menny myös vaatteet vaihtoon, pissat tullu jostain rakosesta.. :kieh:

ainiin, meidän poitsu hymyili eka kerran nyt illalla :D :heart: oli se vaan niin ihana näky..kyllä minä sitä jo odoteltiinki =)

piipero86 & poeka 5 viikkoa :heart:
 
Kiitos nauhavinkeistä! Sain Tapiolasta Eurokankaasta vaaleen sinistä ja ihanasta pienestä kaiken kattavasta Singerin liikkeestä vaalean turkoosiin vivahtavaa nauhaa. Laitan ton jälkimmäisen siihen mekkoon. Miks niitä pitäis ommella?? Maksoin muuten 5 euroa noista yhteensä ja nauhaa on 7 metriä. Mekko on aivan ihana. Anoppi on tehnyt sen itse kutomalla. Aivan mielettömän hieno. Teki lopputyöksi aikoinaan, siinä on vuosilukulappukin kiinni kun oli ollut jossain näyttelyssä. Ja nyt mitä mun pitäis tehdä sille on pestä!! Miten ihmeessä mä uskallan. Käsin tietty mut ... apua. Salettiin pilaan koko mekon.

Imettää meinaan kyllä mahdollisimman pitkään. Ei tarvitse korveikkeita täällä vielä ainakaan alkaa lämmittämään. Mä olen huomannut että meillä imetys sujuu ihan missä vaan mutta ihmiset tuppaa olemaan ihmeen hienohelmoja ettei kestä jos joku ruokkii vauvaansa vieressä. Pah. Stadilaiset! :D
HELLsinki on muuten aivan perseestä lasten kanssa!! Olin siellä just keskiviikkona ja oli aivan KAUHEETA. Ensinnäkin; auton laitoin parkkiin Elieliin. Siinä nyt ei sinänsä ollut mitään vikaa mutta sieltä ei meinannut rattaiden kanssa päästä pois mistään. Tupsahdettiin sitten ovesta suoraan asematunneliin ja sehän on tunnetusti tosi ihanaa seutua. Sieltä ei sitten meinannut mistään löytyä rullaportaita, hissiä en edes halunnut löytää sillä niissä on kuitenkin koko kulmakunta käynyt asioilla viimeisen vuoden. Lähes juoksin lasten kanssa läpi asematunnelin ja lähimmille rullaportaille joista päästiin ylös oli matkaa 5 minuuttia. Tuossa ajassa ehdin jo katua lähtöä sataan kertaan ja yritin suojella tyttöä ja rattaissa matkustavaa vauvaa parhaimman mukaan kaikilta ohikulkijoilta. Tyttö näytti niin pieneltä ja viattomalta esikoulureppu selässä ja talvikamat päällä. Näytti myös kumman värikkäältä harmaisiin kaupunkilaisiin verrattuna. Reissuun sisältyi käynti pankissa miehen töissä ja välipala jossain kahvilassa. Se joku kahvila oli Sokoksen CoffeeHouse, jossa tiesin olevan tilaa ja ramppi rattaille. Se ramppi olikin sitten ainoa koko tanan Helsingissä varmasti. En nähnyt kuin kahdet vaunut meidän lisäksi enkä ihmettele enää yhtään. Kuka hullu menee lasten kanssa Helsingin keskustaan?? En minä ikinä enää! Joka kulmalla oli narkkari tai juoppo tai vähintään joku ihme hiippari tai ihmiset käveli melkein päälle tärkeyksissään. Ruma kaupunki, josta puolet tuntui olevan remontissa ja toinen puoli sen tarpeessa! :kieh: Kyllä meillä on Espoossa hyvä olla.

Uudet pääkaupungin vihaajat Vanamo & Nuutti ja isosisko :D
 

Yhteistyössä