Hellou mammatoverit :hug:
Meillä oli tänään
8kk -lääkärineuvola.
- pituus 71,5cm (51cm)
- paino 8220g (3535g)
- pipo 43,8cm
Lääkäri kehui kovasti, että kovin on tarkkaavainen tyttö, keskittyy hyvin. Helmen sieppasi nopeasti
pinsetillä ja
tiukuun reagoi myös nopsaan. Liikkumisesta tuumasi, ettei ole vielä kiirus. Totesi myös, että lastahoito saattaa myöhäistää liikkumista. Pituuskasvu oli tasaista edelleen; pitkähkö tyttö on. Paino oli kuulemma -7 (ekaa kertaa kuultiin "käyrä"), mutta lääkäri totesi omalla vierasperäisellä aksentillaan, että "eihän tuo tyttö alipainoiselta hänen mielestään näytä, vaikka hoikkainen onkin".
Meillä on aivan ihana puolalaissyntyinen terkkarilääkäri, tosi tyytyväisiä ollaan häneen oltu.
8kk -päivän kunniaksi käytiin ulkona syömässä ja tyttö sai palan patonkia järsittäväksi, mikä aiheutti hieman ihottumaa. :/ Vähitellen kotimaisia viljoja kokeillaan kuitenkin. Hattara sai myös merkkipäivän kunniaksi istua Prismassa kärryn istuimessa; ihan hyvin istui, vaikka Prisman kärryissä onkin julmetun kokoinen istuinosa. Lahjaksi H sai pari pientä muovista Plaston leluautoa, Volvon ja Mersun valkkasi.
Miehen ikivanha, retrokas automattokin pestiin ja sen päällä tyttö on tänään leikkinyt isin kanssa, ts. isi leikki ja Hattara lähinnä maisteli autoja.
Vaunut on meillä toisinaan
kasvot menosuuntaan. Mies on ne toisinaan siten kääntänyt, minä en, kun ei ole heittoaisaa (kolmipyöräiset vankkurit), niin en jaksa säätää.
Meillä tyttö
leikkii olohuoneessa ja keittiön puolella, mutta eipä meillä ikiomaa huonetta hänelle olekaan. Mun mielestä on sitä paitsi hassua, että lapsen pitäisi leikkiä yksin omassa huoneessaan, jos äiti ja/tai isi on olohuoneessa. Meillä saa leikit olla ihan mielellään levällään olkkarissa.
Onnea
Annan Adalle pisuista ja saksanhirven sopivuudesta! :flower: Meillä otetaan huomenna maistiin joko
hirssi tai
tattari. Tänään ostettiin noita jauhoja, mutta vaativat niin pitkän keittoajan, joten tänään tyttö sai sitten vielä riisipuuroa illallakin.
Punaposki-sose on pop täälläkin, samoin kuin
Piltin pohjoisen marjat -sarja.
Anno puheli, jotta luulisi pojan olevan uhmaiässä... Täällä myös havaittu samanmoista
"minä itte"-meininkiä. =) Tänään Hattara veti hirmuisat hepulit kun isi otti kurkunpalasen pois käsistä; yritti siis vaan auttaa kääntämään kurkunpalaa toisinpäin, jotta olisi tytön sitä helpompi järsiä. Hepuleita tuo pikku-tinttara saa kyllä varsin usein muutenkin, jos jokin ei mene oman tahdon mukaan. Kehen lie tullut...
ieva & hattara tasan
8KK :heart: