HEINÄMAMMAT 2008 ~loppusuoralla~

  • Viestiketjun aloittaja RouvaSumppisuu
  • Ensimmäinen viesti
Jälleen yksi yö takana....

Ei ole vielä meidänkään pikkuinen ulos halunnut tulla. Joka ilta sitä ajattelee et no eipä syntynyt tänäänkään ja aamulla kun herää, niin akattelee, et eipä tullut yö lähtöö ja päivän mittaan kuulostelee omia tuntemuksiaan ja odottaa suppareita tai vesien menoja, ja illalla jäleen toteaa, et yhdssä kasassa ollaan ja odotellaan taas seuraavaa päivää. :ashamed: Ja voin kertoa et odottavan aika on pitkä :headwall:

Isäntäkin öisin kyselee, kun käännän kylkeä, et joko mennään, ja aina sile joutun vastaan et jos nyt kylkeä saan kääntää niin jatkan kyl uniani... :eek: Hääkii siis odottelee jo kun kuuta nousevaa. Mutta kaippa tuon ymmärtää kun on eka lapsi hälle. :whistle:

On ihana lukea synnytyskertomuksia ja vauva-arkea, vaikka en ensikertalainen olekaan, mutta kyllä se saa mielen ihan hyvälle tuulelle, kun saa lukea kuin hyvin on mennyt synnytykset ja alkanut arkikin rullaamaan.

Voi hityo soikoon, jos tässä nyt joku flunssa pukkaa, nokka on ihan tukossa koko ajan ja aivastuttaa niin pirusti :snotty: Tosin ikkuna oli kyl auki viime yön ja voipi olla pölylläkin osuutta asiaan. Meikäläinen kun ei ole jaksanut tuon imurin varressa heilua niin ahkeraan kun olis tarvis. :ashamed: Pitäisköhän tilata joku siivooja, et sais paikat kuntoon... Mulla on meinaan niin norsumainen olo, et en jaksa seisoskella tai riehua kun muutaman minuutin kerrallaan.

Miehen isän pitäiskin tulla tänään tekeen pihahommia meille, toivotaan et tuo vaimonsa mukana, eli mummon mukana niin olis miullekin juttuseuraa. Lapseni kun lähti isänsä mukaan laivalle eilen illallla ja palaa vasta illalla tänään.

Oon huomannut, et vaikka kuinka yrittäisin siivoilla pestä vessoja yms... niin eipä ne yhtään suppareita kyllä tänne ole tuoneet.... Ei auta myöskään saunat tai seksitkään... Päin vastoin, seksi vei viimeksikin loputkin supparit :LOL:

No joo, valivali tuli mun kirjoituksesta nyt, mutta koittakaa kestää...
Jaksamisia kaikille masullisille vielä.

Ja jos joku on jäänyt ilman vaavi onnitteluita niin täältä oikein kovasti niitäkin :flower:

Jisse ja Juulis rv40+
 
Huomenta!
Niinhän siinä kävi mitä osasin odottaakin, et supparit hävisivät 1 aikaan.. sain erittäin hyvin kyl nukuttua. Kävin vaun muutaman kerran vessassa. jalankin tunto on palautunut. Vauva piti vielä kauhean melskeen yöllä kun supparit katos. :LOL: No kai se tässä kuitenkin pikkuhiljaa lähtö tulee. Toivottavasti ne supparit on saanut edes jotain aikaan tuolla. Ei jaksais toista synnytellä koko vuorokautta.. Siellä synnytysvastaanostolla ei ole kiva kärvistellä. :kieh:
Paljon onnea ainoeinarille :flower: Sulla kävi kyl nopeesti. hyvä niin =)
Nyt aamupalaa tekemään. =)
 
Paljon onnea ainoeinarille pienestä prinssistä :flower:

Täällähän tuntu moni viime yönä tuskailevan supistusten kans. Toivottavasti edes jollekin teistä olisi lähtö tullut! Ja mielellään tietysti kaikille!

Kukas se kyselikään siitä synnytyksen aavistamisesta. Mulla ei kyllä kummallakaan kerralla ole ollut suurempia aavisteluita. Eka kerralla supparit alko ihan yllätten yks päivä ja tästä sitten lapsivettä alko lorottelemaan yllättäen. Ei kuulunut edes siitä kuuluisaa napsahdusta! Tai no tullihan mulla nyt muutama päivä ennen synnytystä se hirveä tarmonpuuska kun koko ajan piti tehdä ja touhuta, mikä poikkesi aika huomattavasti aikasemmasta olotilasta.

Ja tästä meidän vauvaelämästä vielä sen verran, että eilen käytiin Toiviksen kans punnituksella ja hyvin on maito tehnyt tehtävänsä. Perjantaista oli painoa tullut lisää 140g, joten ei enää huolta sen suhteen. Ja mikäs siinä on kasvaessa kun vaan nukkuu ja syö :D Hereillä tuo meidän kaveri ei vielä pahemmin viihdy.

Mutta nyt laittamaan itestä ihmisen näköstä kun on vieraita tulossa heti aamupäivällä.

Änkkäpöö ja Toivis 1vk
 
Neuvolakuulumisia pikaisesti. Painoa oli vieläkin tullu, Sf-mitta noussu vielä 2cm ollen nyt 35, verenpaineet vähän koholla (varmaan johtuen suuresti v*tutuksesta), vauva ei kiinnittyny..Siinäpä ne vissiin olikin. Kuulemma makuuasennossa olis hyvä sairaalaan lähteä,ku pää vielä vähän liikkuu, jos sattuu että lapsivedet menis. KOvasti toivotteli, etten enää perjantaina nähdä..

Tuntuu jotain kosteutta koko ajan tuolla alapäässä, mutta en usko että se on mitään. JOtain eilisen pupuilun jälkinesteitä varmaan.. :headwall: Joopa joo.

Nyt esikoisen kanssa maalaamaan.

Tympiintyny Pinuski 40+5
 
Tsempit kaikille suppareiden kanssa kärvistelleille! :hug: Toivottavasti on jo nyyttejä kainalossa teillä.
Synnytyksen aavistamisesta ei oo ollu kummastakaan. Oikeestaan kummastakin oon aatellu, et ei se kyllä vielä oo syntymässä, ni sit onki synnytys alkanu.

Neuvolassa käytiin eilen. Painoa on nyt poitsulla 3620g (syntyessä 3310g) ja pituutta 53,5cm(52cm), pää 36,8cm(34cm). Oli uskomattoman rauhallinen ei itkeny kertaakaan.
Esikoinenhan meillä ei muuta tehnykkään ku huus ja huus ja huus. Se oli ihan hirveetä! :'( Nyt siks onki niin outoa, kun poitsu on TYYTYVÄINEN!! Itkee kyllä, mutta vaan jos on nälkä tai ei saa unta. Ja sille kelpaa tutti eli mun ei tartte kokoaikaa olla tisseineni sen kans.

Voisin tonne Vauva-puolelle jossain vaihees alottaa pinon Heiniksille.

rinkinki ja poitsu reilu 2vk
 
Kotona edelleen! Supistelee vieläkin n.10 min välein, ei mitään edistystä siis yhdeksään tuntiin :whistle: Välillä supparit pistää kunnolla puuskuttamaan, välillä ovat suht mietoja. Mummi tuli varmuudeksi nyt aamulla tänne, jos lähtö sairaalaan tulee. Just tossa imuroin ja pesin kaks koneellista pyykkiä, jos vaikka vauhdittaisi noita supistuksia. Edellinen synnytykseni kesti vesien menosta vauvan syntymään yli 16 tuntia, joten tuskin nytkään kiirelähtö tulee... Kauhistuttaa vaan, jos nämä supistukset nyt lopahtaakin, hitto soikoon!

Krissie rv 40+6
 
Täällä sitä vaan ollaan... :wave:
Mitään uutta olossa, ainut toi kävely tuottaa tuskaa...luihin koskeeeee...
Täällä ärsy ilma. Vettä tulloo vaan taivaalta. Pitää vissii ihan sisä hommia tehdä. Kaveri pyys meitä heille leikkii, mut oma olo sen verran lötkö ettei jaksa liikkua.
Toivottavasti työ supistelujen kouris olevat pääsette pian tosi toimiin ! Itellä kun ei suppaile niin ei. Eipä kyl keltään lapselta oo supistellutkaan, kun vasta sitten pari tuntia ennen synnytystä. Sit kun ne alkaa, niin sitten se on vaan lähdettävä ja nopsaan...sanoivat lekurissa.
Nyt mentävä tekee jotain järkevää :) ainakin jos pyykit sais koneseen.
 
EAK
Tsemppiä kaikille supistusten kanssa!

Täällä ei mitään oo tapahtunu. Illalla vauva möyrysi ennätyksellisesti ja ihmettelinkin sen vilkkautta. Mies sitten keksi, että jospa se möyryäis niin kovasti, että kalvot puhekais. Siinä toivossa sitten olin illan ja yön, mutta ei niin ei. Ei tunnu että synnytys olis lähellä. No kiva toisaalta kuulla teiltä, että sitä ei etukäteen niin tunnekkaan... Huomikseks aattelin kutsuu joitain kavereita katsoon meidän uutta kylppäriä. Ehkä se avittais lähtöä kun jtn on suunnitellu ni varmaan joutuu peruun... (toivossa on hyvä elää)

Joku joskus kauan kauan sitte kyseli siitä, että merkkaako muut supistusten välit ylös. Minä ainakin merkkaisin jos niitä tulis. Siis niitä kipeitä oikeita. En varmaan merkkais jos tulis puolen tunnin välein, mut jos useemmin ni sit. En minäkään nimittäin muuten muistais, et kuin useen niitä on tullut jne. Tuskin se nyt haittais jos tällaseen hommaan kiinni jäis kun ei niitä kipeitä suppareita nyt yleensä viikkotolkulla tuu tiheesti ainakaan.

39+3
 
olimpas torstaina sitten oikeassa :LOL:

Tyttö syntyi 12.07.2008 klo.01.43. rv41+1 (la. 4.7)

Kopsaan tän eilisen kirjoituksen toiselta palstalta tännekkin...

Torstai iltana ihmettelin ruskeaa limaa kun sitä vain tuli ja tuli. Seuraava yökin meni sitten normaalisti supistusten kanssa kärsien. Perjantain kävin suht säännöllisistä supistuksista huolimatta koiran kanssa lenkillä, laitoin ruokaa ja kahvitin kavereita. Sit alkoi jo 14 aikaan oleen 2-6min väliä ja kipeinä tulikin. Koira autoon, se ja avaimet kaverille ja me sairaalaan.
sairaalassa 15:30 kohdunkaulaa vähän jäljellä, auki 1cm ja klo 16 perhekammariin odottelemaan ja hakemaan lievitystä keinutuolista ja kaurapussista (tosin pussi vain teki olon pahemmaksi). Juuri kun päästiin huoneeseen osa lapsivedestä lorahti lattialle (ilmeisesti jostain ylhäältä), katteltii siinä sitten aikahypyt ja tuhkimotarinat, vähä ennen kahdeksaa alko käymään niin voimille että synnytyssaliin kokeilemaan ilokaasua, josta myös vain huono olo. Kuitenkin auki vasta 2cm, yritetään siis pärjätä, huutoa ja itkua supistusten ja oksentamisen lomassa.
Puol kymmeneltä auki 3cm anelin jo puudutusta kunnes siihen sitten suostuttiin kun ponnistamisen tarvekkin oli niin kova etten pystyny enää sitä hallitsemaan. Epiduraalin jälkeen mieskään ei meinannu tunnistaa Jalatkin piti joten pääsin pissallekkin.
n.00:30 auki 7cm, epiduraalin lisäannos.
Tasan yhdelta puhkaistiin kalvot ja 15 yli olin jo täysin auki. Puoli 2 alkoi ponnistaminen jota kesti 13min.

Kuusi tikkiä tuli 2-asteen repeämään, mutta silti jäi todella hyvä mieli synnytyksestä ja tuntui hieman liian helpolta (vai joko aika kultasi muiston?).

Tyttö sai täydet 9 pistettä, 3300g painoa ja 48senttiä

Kotiuduttiin eilen ja opetellaan elämään kolmistaan; perheenä (+elukoiden kanssa). Imetys onnistui heti ja maitoa joutaa kohta jo säilöönkin (hyvä vain kun tyttö tykkää sillä näköjään lotrata).

Tytöllä odotusaikana huulessa ollut halkio (ei tiedetty 4D:stä huolimatta) mennyt umpeen eikä siitä ole kitalaessa, ikenissä tai nenässä tietoakaan, vain arpi huulesta nenään ulko ja sisäpuolella ja mutru huulessa. Kukaan tyttöä katsoneista lääkäreistä ei ollu nähny tai kuullu et olis itekseen korjjaantunu joten kuvaaja kävi ottaas kuvia tytön huulesta ja ne lähtee eteenpäin HYKS:in huuli- ja suulakikeskukseen. Jos jotain aihetta on niin sieltä tulee sitten kutsu tarkastukseen...

Maito on tosiaan noussu niin hyvin että tänään jo saanut tosiaan varastoonkin, kun muuten joka paikka on täynnä maitoa (valuu ihan kintuille saakka :eek: ), viime yö meni ihme kyllä jopa nukkuessa kun typy heräsi vain kerran...

---

Onnea kaikille muillekkin nyyttinsä saaneille... :heart:
 
:flower: :hug: :heart: Onnea AinoEinari ja Bubona vauvojen johdosta

Krissielle ja Hetekialille voima :hug: !

Neuvolakuulumiset elikäs ihan sitä samaa rataa oli hempat ja paineet kun aikaisemminkin, kummatkin alhaisia. Mutta SF olikin sitten pudonnu 4cm! Elikäs taitaapi olla kiinnittynyt. Viime yön nukuin kuin tukki ja heti aamulla ajattelin, että tässä nyt varmaan keräin voimia synnytykseen :LOL: Ukolla alkoi neljän päivän vapaat, joten täytynee yrittää taas kaikkensa!

Maggie ja Eppuliina 38+4
 
Paljon onnea Ainoeinari ja Bubona pienistä nyyteistä!!!! :flower: :flower:

Kovasti tsemppiä ainakin Krissie ja Hetikial ja Paveli sekä kaikki muutkin supistusten kanssa kärvistelevät jos jonkun unohdin nimeltä mainita!! Iso :hug:

Täällä tänään viikon vanha vauveli ja klo 13.30 on terkka tulossa kotikäynnille ja poistaa samalla hakaset haavasta, YÄK! Pelottaa se jo valmiiks...Eihän se satu mut ku on viikko leikkauksesta ni tuntuuhan se ällöltä :'(

Viime yönä käytii nukkumaa klo23 maissa ja tyttö heräs syömään klo 2.30. Siitä nukuttiinkin sitten puol kasiin asti! Ei pitäis hehkuttaa mut on tää alku nyt tällä kertaa ollu aivan ihanaa. Tosin mulla oli toissa päivänä muutama itku kohtaus, yht äkkiä tuntu etten pärjää ja miten tää on taas tällast...Mut sit se taas meni ohi ja nyt taas hyvä mieli. Ja kuuluuhan nuo mielialan vaihtelut asiaan =)

Saran äiti: Siis nyt katos sun nimimerkki muistista... Mun piti vaan sulle sanoa et jos joudut leikkaukseen ni älä huoli! Mulla nyt kolme sectiota takan ja oon aina toipunu tosi hienosti! Eniten koko hommassa on sattunun tipan laitto käteen =) Tälläkään kertaa en ole tuntenu yhtää haavkipua ei mitää ja reippaana jo seuraavan päivänä leikkauksesta hoitanu vauvaa. Mut kaikkeen vaikuttaa oma asenne ja positiivinen mieli! eli positiivista asennetta roppakaupalla mukaan. Toivotaan kuitenkin ettei leikkaukseen päädytä. Tsemppiä!

Mun pitää kyl sanoa et ihana on tuo mun mies: tänää aamul heräsin ku olivat 3-vuotiaan kanssa leipomassa mulle aamupalaks Italialaisia patonkeja!! Yllätys piti olla mun olis kuulemma pitäön nuukkua niin et olisvat sit herättäneet ku patongit tulleet uunista =) Mut miä roikale kömmin pois ku olivat vasta taikinaa tekemässä :heart: :heart:

No, nyt miä häivyn suihkuun ym ku se terkka tulee tunnin kuluttua. Tsemppiä vaan kaikille nyyttiä toivoville ja jo vauva-arkea pyörittäville!

Ai nii, Rinkinki: Se vauvautuneiden heinisten pino kuulostaa minust ainaki hyvältä! Luulen etten niin paljoa tuolla suljetulla puoleea ehkä käy, vaik eihän sitä tiedä.

Neleka ja peikkotyttö tasan viikon :heart:
 
Hei!

Aamulla puhelinsoitto herätti minut puol kympiltä. Huomenna samaan aikaan on polikäynti :D Toivottavasti saisin jäädä sille tielle. Illalla ja yöllä suppaili kivasti tuikkasten aina ko liikuin kunnolla. Luoja, että oli kivan tuntosta. Tälle päivää en oo saanu viellä yhtään aikaiseksi. Mies ei anna minun lähtä kahta keskikokoista mattoa laiturille jynssäämään. :(

Täytyy keksiä jotain muuta jynssättävää.
 
:hug: Voimia kaikille kärvistelijöille! :hug:
Budona aika tuuri sen halkion kanssa. :flower:
Täällä alkaa elämä tuntua jo paremmalta. Poika on tyytyväinen. Nukkuu ja syö paremmin. Itsekkin sain levättyä.
Neleka miten sun jälki supistukset? Kestääkö ne todellakin kaks viikkoa? Vielä tulee jälkisuppareita, mutta ei enää niin KAMALAN kipeitä kuin alkuun. Oli alkuun ihan samat ku synnytys supparit.
 
Ainoeinari onko sulla tummat pitkät hiukset :D , jos on niin sittenhän mieki näin sinut. Ainaki met istuima siinä ison lössin kanssa mie kauniissa :LOL: kukalllisessa sairaalamekossa siinä sohvalla.
Onnea vain kovasti vauvan syntymän johdosta! Teijän vauva taiski olla ainoa joka synty sairaalassa sinä päivänä? Mie mietiskelinki ku siellä oleskelin että kukahan sie mahat niistä olla :D mutta jos oot tosiaan se tumma hiuksinen niin kärryillä ollaan :D !
Jaahas..täytyykin lähteä tuonne vauva puolelle ilmottautumaan, nyt ku on aikaa.
Kävin muutens just huutamassa huuto.netistä itelleni uudet ruskovillan rinnanlämmittimet, ne uudet ku ois maksanu yli 20 euroa, mie kerkesin huutaa sellaset uudet 12 eurolla. kiva kiva. ei tartte ulkona istuu hellesäällä toppatakki päällä ku niitä pitelee, mulla kun tuli tuolta esikoltakin rintatulehdus. mutta nyt vauvapuolelle piipahtaan.. tänään on ollu jo eka lapsivuode käynti..eli nlatäti käväs kylässä.
 
11.7 meille syntyi poika
Pojun mitat: 50cm 3480g

Tänään päästiin kotiin ja kaikki meni hyvin. Lisämaitoon pitää välillä turvautua ku ei jaksa koko ajan olla imettämässä (nytkin saattaa mennä hyvin 1.5h tuntia imetys puuhissa per kerta), mut pitää toivoa et maitoa nousee vielä lisää.

Lyhyt synnytys kertomus:

Oli aika nopeaa toimintaa näin kuopukselta, yhdeltä yöllä alkoi supistaa ja puol viideltä sairaalaan, en ollut sairaalaan mennessä vielä juuri ollenkaan auki mut supistukset teki tehtävänsä ja puol yhdeksältä 5 cm auki. Silloin laitettiin epiduraali ja siinä samalla hidastui avautuminen.. Puol kymmeneltä alettiin tarkkailla pojun sydän ääniä kun ne laski aina välillä. Lääkärit tunnin mietiskeli ja tarkkaili käyrää ja puol yhdeltätoista tehtiin päätös hätäsektiosta. Oma pää oli pyörällä koko tarkkailun ajan ja supistuksetki tuntuivat melkeinpä "katoavan" puudutuksen ansiosta. Kärräys leikkaussaliin puoli yhdeltätoista, nopea nukutus ja poika syntyi 10.40. Heräämössä olin ihan sekaisin nukutuksesta ja hyvä kun tajusin et olin saanut pojan. Vasta kolmen tunnin kuluttua pääsin osastolle ja näin vauva, oli ihana hetki saada pienokainen viereen =)

Jaksamisia kaikille jotka vielä odottavat :heart: :heart:

Onnittelut muillekin jotka ovat omat nyyttinsä saaneet käsivarsilleen :flower: :flower:
 

Terveisiä Ikeasta!Tämä mamma on nyt sitten varmaan kokeillut kaikki mahdolliset keinot suppareiden aikaansaamiseksi,mutta turhaan. :kieh:
Eikös teistä jollakin alkanut synnytysoireet just Ikeassa???Paljon siellä näytti taas mammoja olevan,joten muutkin yrittävät vissiin päästä eroon masuistaan!Mulle shoppailu ei aiheuttanu(yllätys,yllätys)mitään oireita...
Ylihuomenna olisi taas neuvolakäynti ja se taitaakin sitten olla viimeinen.Ensi viikoksi täytyy jo varata tsekkaus-aika sairaalaan.

Nyt sohvalle loikoilemaan,kun ei ole tänään yhtään ehtinyt huilaamaan.

ONNEA UUSIEN NYYTTIEN VANHEMMILLE!!!

T:bella&rinssi 40+5 :heart:
 
Taas mä hengaan täällä.

Tänään ei oo tullu ku jonku verran kivuttomia, napakoita suppareita. Muuten alamahassa on kyllä paineentuntua ja toista pakaraa vihloskelee välillä inhottavasti, mitähän lie sekin. Oon elätelly toiveita, että vaavi siellä puskis ittelleen enemmän tilaa ja se sitte säteilis pakaraan, mutta taitaa olla omia kuvitelmia.. :(

Voi vitsi että on ollu huono päivä, siis niinku mielialan kannalta. Itkuraivareita ollaan saatu esikoisen kans vuorotellen, ja mies sitten yrittäny selviytyä meidän kans. On se kyllä siinä ollu ihana, että on huolehtinu esikoisesta ja tehny sen kans kaikkia kivoja juttuja, käyny rannalla yms yms ja mä oon saanu olla omissa oloissani..Esikoinenkin tuntuu jotenki ymmärtävän, että äiti kaipaa nyt ekstravarovaista huomiota.. :heart:

No joo, lähden kai jo sänkyyn, viime yö kun oli aika heikko..

Pinuski taas..
 
Paljon Onnea uusille äideille ja vauvoille :flower: :flower: :flower:

Pinuski84 - puhuttiin just neuvola tädin kanssa supistuksista ja että missä ne tuntuu. Sanoi että joku kertoi että jalkoihin särki, tai tonne pakaran alapuolen veti. Toisilla kuukautisten aikana ilmenee samaa (minulla myös, muttei usein)

Täällä ollut niin ärsy päivä tai tohon iltapäivään asti. Pinna ollut tosi tiukalla. Otin pikku päikkärit niin alkoi helpottaa hiukan. Muutenkin nyt lähi aikoina pinnaa kiristänyt tosi usein. Helposti kilahtaa ainakin isoimmalle muksulle (17v)
Huh..taas välähti mieleen tuleva synnytys.. Sitä välil miettii et olispa jo siinä tilanteessa et vauva olis syntynyt ja olisin vaikka suihkussa synnytyksen jälkeen :) tai viimeistä iltaa sairaalassa..., mut pakkohan se on vissiin ihan synnyttää kuitenki ekaks ennenku siihen asti pääsee.
Tosi fiksui ajatuksii TAAAAS.
bella-74 - ihanaa, pääsit ikeassa käymään. Olis tosi kiva itekki päästä sinne kattelee. En oo käynyt kuin yhden kerran kyseisessä puljussa. Siellä kun ei mitään ostettavaa edes oooo...Eipä
;)
Neleka tyttöhän nukkui sitten tosi hyvät yöunet ja sait sinäkin nukuttua. Tosi kivaa.
Haluu samanmoisen vauvan uniltaan :)
Oli taas mieles vaik kuin jota piti kommentoida, mutta kummasti kaik hävii mielestä kun kirjaa ittensä sisään. No, jos joskus vielä tää pää toimis edes hiukan paremmin.
Nyt meen makoilee....

äippä 40+4
 
Pipsa Kyllä sinä kärryillä olet B) Ei siellä tainnut muita tummahiuksisia minun lisäkseni olla, tai ainakaan samanlaista "harjaa" kenelläkään :D

Bubona ja [/b]Maija Onnittelut nyyteistä :flower: :heart: :heart:

Meidän sinappiherttua elää ihan omaa rytmiään, kahtena iltana jo valvonut klo 21-03/04 välisen ajan, ei ole kylläkään kitissyt mutta vaatinut syliä tai vaihtoehtoisesti tisun nytkytystä. Nyt nukkuu ja toivottavasti nukkuu yönkin |O .

Hyvää yötä kaikille

AinoEinari ja sinappiherttua 1vk
 
Huomenet!

Taas alkuun onnea uusille synnyttäneille!

aik taisi sanoa, että päivä kerrallaan mennään. Sama juttu täällä, mitään merkkejä ei edelleenkään synnytyksestä ole. Tai no, toissa päivänä bongasin huikeat kaksi harjoitussupistusta :D

Pinuski, mulla myös tuota pakarakipua esiintyy aina silloin tällöin. Mulla se tuntuu semmoiselta hermokivun tapaiselta, mutta menee onneksi aina kohtalaisen nopeasti ohi. Mutta just semmoista vihlontaa on mulla se kipu.

Olikos se Pörrö, kellä polikäynti, toivottavasti saat jo jäädä synnyttämään!

Mulla oli vika neuvola ennen laskettua aikaa ja kaikki oli ok. Paineet hyvät, pissa puhdas ja vauvan sykkeet samoin mallillaan. Painoa ei ollut enää tullut lisää (nyt yht 10 kg lähtöpainoon) ja sf ei myöskään ollut enää kasvanut, oli muistaakseni 31,5. Vauva oli selvästi jo laskeutunut, mutta ei täysin kiinnittynyt eli kyllä täälläkin nyt sentään jotain merkkejä on ilmassa, ettei tuo maha-asukki enää jouluna tuolla mahassa asusta =) Edelleen täti epäili, ettei mikään jätti olisi tulossa.

Mujkavaa päivän jatkoa kaikille!

bryson ja papu 39+1
 

Yhteistyössä