Kamalasti tekstiä, toivottavasti muistaa edes jotain kommentoida (raskausdementia vaihtunut imetysdementiaan :snotty: )
Kiitos kaikille onnitteluista! Ja kiva, kun olette ihania synnytyskertomuksia jaksaneet laittaa. Niitä on aina niin kiva lukea.
Onnea taas kaikille uusille vauvautuneille :heart: Nimimerkkejä ei uskalla lähteä laittamaan, kun kuitenkin joku unohtuisi.
Pauliinan perheelle kovasti voimia koitokseen! Ja toivotaan, että Helisen pienen käsi kuntoutuu nopeasti.
Tridian samaa mieltä täällä eli kelloa ei kannata niin hirveästi tuijotella. Vauva syö sen aikaa kun syö. Toiset vauvat viihtyy rinnalla pitkään ja toiset vain hetken. Ja jos imuote on hyvä, ei vauvan kauaa rinnalla tarvitse ollakaan.
Kovasti tsemppejä odottajille! Ei ole helppoa näillä keleillä, eikä kyllä muutenkaan nuo viime metrit.
Ei nyt tule muuta kommentoitavaa nyt mieleen...
Josko pientä synnytyskertomusta saisi rustattua:
Eli meidän pieni tyttöhän syntyi 17.7. klo 8.50 painaen 3166g ja oli 51cm pitkä.
Supistuksethan mulla alkoi jo perjantaina 16.7. klo 1.00 yöllä. Siitä eteenpäin sitten valvottiin. Supistukset oli tosi kipeitä (tosiaan samalta vaikutti kuin Maaminilla), mutta olivat lyhytkestoisia koko ajan (n. puoli minuuttia kerrallaan). Mitään säännöllisyyttäkään supistuksiin ei tahtonut tulla. Missään vaiheessa supistukset eivät kuitenkaan loppuneet, välit oli n. 5-20 min. Perjantai päivä meni siinä supistellessa, vietettiin kuitenkin ihan tavallista päivää. Käytiin puistossa ja kotona ollessa istuin jumppapallon päällä keinuttelemassa.
Iltaan mennessä supistukset olivat koventuneet entisestään, mutta edelleenkään mitään säännöllisyyttä ei ollut ja supistusten kesto oli edelleen lyhyt. Noin klo 0.00 yöllä mulla meni hermo, kun tuntui, että supistusten väli harveni taas. Halusin lähteä ulos kävelemään vauhdittaakseni supistuksia. Mies lähti hakemaan lapsenvahtia meille.
Yhden aikaan yöllä lähdimme sitten ulos kävelylle. Supistuksen aikana piti aina hidastaa vauhtia, mutta supistusten välillä käveltiin oikein reippaasti. Välillä supistuksia tuli kolmenkin minuutin välein ja mies alkoi jo ehdotella sairaalaan lähtöä. Soitin synnärille n. 1.30 neuvoa kysyäkseni ja sieltä sanottiin, että voin tulla jos haluan, mutta voin olla myös kotona, jos pystyn vielä. Ammettakin minulle lupailtiin, se oli vapaana, ihanaa!
Päätettiin sitten lähteä Naistenklinikan kulmille kävelemään. Kävelimme ympäri Töölöä ja kävimme 24h auki olevassa Alepassa ostamassa vähän synnytysevästäkin n. klo 3.00 aikaan. Klo 4.00 aikaan supistukset alkoivat olla jo tosi ilkeitä ja väsykin alkoi painaa (kahteen yöhön en ollut nukkunut), joten halusin lähteä sairaalaan ja lämpimään ammeeseen. Edelleenkään supistukset eivät olleet pidentyneet. Kätilö vei meidät vastaanottohuoneeseen ja olin 4 cm auki. Se oli jotenkin pettymys, kun supistukset olivat kestäneet niin pitkään. Toisaalta se oli myös odotettavissa, koska lyhyet supistukset eivät avaa kohdunsuuta niin tehokkaasti.
Siirryimme sitten synnytyssalin puolelle ja pääsin heti ammeeseen. Se oli taivaallista! Voin suositella. Vedessä supistuksia oli helpompi hallita ja ottaa kipu vastaan. Makoilin mahallani ja supistuksen tullessa heiluttelin vartaloa puolelta toiselle. Kipu koveni koko ajan, mutta edelleen supistusten väli heitteli ja kesto oli lyhyt. Välillä pyysin tarkastamaan kohdunsuun tilannetta ja kuuden aikaan olin 7 cm auki. Ammeessa lilluttelin n. kolme tuntia, jonka jälkeen tuntui, että on pakko päästä ylös. Homma ei tuntunut etenevän ja usko meinasi jo välillä loppua. Välillä jopa tuntui, että supistusten teho olisi heikentynyt.
Loppuajan keinuttelin jumppapallon päällä ja keinutuolissa kuumavesipullon kanssa. Itkukin piti tirauttaa välillä, kun tuntui ettei synnytys pääty ikinä. Kahdeksan aikaan vaihtui kätilöiden vuoro ja sain uuden mukavan ja kannustavan kätilön paikalle (mitä siis edellinenkin kätilö oli). Molemmat kannustivat kovasti ja kehuivat, kuinka hyvin jaksoin kestää kipua ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Kahdeksan aikaan olin 8cm auki, mutta reunoja oli vielä jäljellä reilusti, joten pähkäilimme pitäisikö kalvot puhkaista vai ei. Vähän myöhemmin vauvan sydänääniin tuli yksi notkahdus ja kätilö päätti puhkaista kalvot. Kalvot olivat todella sitkeät ja kätilö sai tehdä töitä saadaakseen vedet tulemaan. Tämän jälkeen kätilö poistui paikalta ja mieskin lähti hakemaan teetä. Sen jälkeen tuli pari tavallista supistusta ja kolmas supistus olikin sitten ihan hirmuinen. Tunsin, että vauvan pää on syntymässä. Hirveä paniikki iski, kun tajusin, etten ylettänyt hälytysnappiin. Supistus hieman helpotti ja pääsin painamaan nappia, jolloin kätilö ja hetken päästä mieskin palasivat. Seuraavalla supistuksella tyttö syntyi napanuora kerran kaulan ympärillä kahden minuutin ponnistusvaiheen jälkeen.
Tyttö näytti kovin pieneltä ja luiselta, kun kaikki nuo meidän muut lapset ovat painaneet puoli kiloa enemmän syntyessään. Oli ihana saada tyttö heti rinnalle ja hienosti tyttö imikin heti. Muutaman tunnin päästä pääsimme osastolle.
Mulla kävi niiiin hyvä tuuri tuon synnytyssalin ja myös vuodeosaston suhteen, vaikka ruuhka oli kova. Sain tosiaan allashuoneen ja tuntia myöhemmin Naistenklinikalla oli jo sulku päällä, salit täynnä. Ja koska salit olivat täynnä, minun ei tarvinnut vaihtaa salia, kun en enää ammetta tarvinnut. Vuodeosastolla sain perhehuoneen omaan käyttööni (perhehuonetta en siis ollut pyytänyt), aivan luksusta! Kuuma siellä vuodeosastolla kyllä oli, nukkumisesta ei tullut mitään.
Mä olen niiiiiin rakastunut tuohon pieneen. Jotenkin vielä enemmän kuin muiden aikana. Mutta ehkä se johtuu vain siitä, että tämä taitaa olla meidän viimeinen, joten jotenkin yritän nauttia joka hetkestä ihan täysillä. Toistaiseksi vauva on ollut helppo, ei kauheasti itkeskele. Toivottavasti säästyttäisiin masuvaivoilta jatkossa.
Tulipas romaani, toivottavasti joku edes jaksoi lukea. Ja pahoittelen kirjoitusvirheitä, lapset pyörii tässä koko ajan ympärillä.
Sherine + muru 5vrk :heart: