no niin, kotiuduttiin eilen ja nyt pääsee kunnon konelle josta helpompi näpytellä synnytyskertomusta.
eli meidän neiti syntyi tiistaina 41+2 klo 17:11
niinkuin täällä epätoivoissani kirjoittelinkin, viimeiset päivät olivat melko rankkoja jo henkisesti, ja plussana siihen päälle oli että kaksi lääkäriä ja terkka arvioivat vauvan tilanteen kaikki ihan erilaiseksi. viimisin tieto maanantailta oli että laskeutunut mutta kanavaa n. 1,5cm jäljellä, epäkypsä. sain käynnistysajan tuolloin, joka olisi ollut tänään, ja cytoteceillä. olen siis erittäin kiitolllinen että tänään en siellä ole.
no, mitään "oireitahan" ei ollut, ei supistellut, ei tulppia, ei vuotoja, ainoa, minkä nyt jälkikäteen yhdistän oli, että koko maanantain ravasin vessassa, suoli oli aloittanut tyhjentymisen.
tiistai aamulla viideltä heräsin ensimmäiseen kipeään supistukseen koko raskausaikana. tiesin heti, kun tarvitsi nousta sen takia sängyltä, että tämä oli nyt sitä. silti mut oli jo parin päivän ajan vallannut sellainen epätoivo että oli hyvinkin skeptinen silti toivomaan liikoja.
supistuksia tuli hyvin epäsäännöllisesti, välillä 20 minuutin välein, välillä kymmenen. ravasin vessassa. istuin pallon päällä, josta kirjottelinkin että auttoi muuten hyvin, mutta kaikkein helpointa oli ottaa supistus vastaan seisten, etunojassa, peppua heilutellen. kävin lenkillä koirien kanssa ja supistukset pysäyttelivät matkan tekoa vähän väliä, silti supistusten välit kestin todella hyvin, aivan kuin ei mitään. kotona uskalsin kymmenen aikaan soittaa jo papalle että tämä taitaa olla nyt sitä, ei siinä mitään, esikoinen oli jo valmiina mummulassa.
kävin suihkussa testaamassa loppuuko supistukset siihen, ei loppuneet, mutta edelleen olivat hyvin epäsäännöllisiä mutta kestoltaan sen minuutin.
yhdentoista maissa lähdettiin miehen ja koirien kanssa uudelleen lenkille, käveltiin aika pitkä lenkki, mieskin huomautti että ollaankohan jo liian kaukana kotoa kun vähän väliä menin kaksinkerroin. edelleen tuntui ettei tämä ole todellista, kaikki oli edelleen niiin epäsäännöllistä ja supistusten välit juttelin ja naureskelin.
kahdentoista aikaan kotona alkoi jo tuntua siltä ettei kivun kanssa pärjää, olin ottanut jo aiemmin ibusalia, josta ei apua. sovittiin että lähdetään sairaalaan, mutta mennään vaan kanttiiniin, koska en "kehtaisi" mennä taas turhaan vastaanottoon, kun olin jo edellisenä päivänä käynyt
no lähdettiin kahdentoista jälkeen ja matkalla taysiin, (n. 10 min. ajomatka) tuntui että supistuksia tuli jo monta ja autossa istuminen oli täyttä tuskaa. taisin jotain siinä jo huutaa ja pärrätäkin.
menimme sitten kuitenkin suoraan vastaanottoon, sanoin että toivottavasti tällä kertaa tulisin tosi toimissa. otettiin käyrälle, pari kunnon supistusta siihen piirtyi, hoitaja oli mukava.
hoitaja teki sisätutkimuksen jota ennen tihrustin etten kestä ellei siellä ole mitään tapahtunut, totesi, että olipa hyvinkin, ei kanavaa, 4 cm auki. sain mennä suihkuun ja sanoi että pian sitten vie meidät saliin jo. olimme yhtä hymyä, tajusimme, että nyt se tapahtuu, oikeasti!
sain vielä peräruiskeen, joka ei ollut kovin mukavaa, enkä sitä mielestäni olisi tarvinnutkaan koska vatsa oli jo toista päivää tyhjentynyt. esikoisestakaan en saanut, vatsa tyhjeni itselleen.
14:15 päästiin saliin jossa olin myös suihkussa ja tartuin heti ilokaasuun joka tällä kertaa toimi oikeinkin hyvin. siellä kuunneltiin anna puuta rauhassa kunnes supistukset kovenivat selän puolelle ja kätilö sai puhuttua minut ottamaan aquarakkulat 15:30. puolen minuutin laittamisen ajan huusin suoraa huutoa, mutta olin tyytyväinen että uskalsin kokeilla, auttoivat selän juimintaan.
kätilö kyseli koko ajan kivasti omia tuntemuksiani, ja haluaisinko jo että kalvot puhkotaan, vaiko vielä odotella. päädyttiin puhkomiseen ja että samalla lääkäri laittaa kohdunkaulan puudutteen. vesi oli hyvänväristä ja lääkäri sai helposti ja kivuttomasti laitettua puudutteet molemmin puolin.
tämän jälkeen supistukset kovenivat todella rajuiksi, ja kestin ja odotin että puudutus vaikuttaisi ja saisin hengähtää. alkoi olemaan täysin sietämätöntä, hypyin sängyltä ylös ja takaisin, hengitin ilokaasua ja pidin silmiä kiinni, en ollut tässä maailmassa. huusin että koska puudutus auttaa, kätilö sanoi hiljaa että "ei se kaikilla auta". olin kauhuissani. aiemmin olin kuulllut kätilöiden juttelevan että ainakin 4,5 kiloista odotellaan. se tieto takaraivossa meinasi tulla paniikki ja kätilö totesikin heti että nyt hän soittaa anestisia lääkärin ja laitetaan spinaali. 16:30 miellyttävä nuori saksalais herra tuli sen laittamaan ja sai sen heti toisella yrittämällä vaikka minä huusin ja kiemurtelin supistusten kourissa sängyllä.
olin taivaissa, käännyin kyljeltä toiselle ja olin täysin puutunut, varsinkin pepusta.
sain hengähtää, ja vaan olla ja maata. mikä helpotus.
muistin että spinaalin vaikutus ei ollut kuin tunnista ja reiluun tuntiin ja alkoi tulla hetken makoilun jälkeen tunne että nyt pitäisi saada se ulos ettei kävisi niin että kun alan ponnistamaan niin puudutus loppuisi.
kätilö ilmoitti että heti vaan kun tuntuu siltä, paikat on jo auki ja pää asemissa. mojovia supistuksia tuli kuulemma koko ajan, en vaan tuntenut mitään, eikä ponnistamisenkaan tarvetta tullut. kätilä sitten näytti minulle suunnan minne työnnän ja kertoi koska supistus tulee. ensimmäisellä työnnöllä pää oli ulkona. kätilö kehoitti kokeilemaan koska olin epävarma ettei mitään tapahdu kun en kerran tuntenut mitään. no katsoin myös ja siinä se pää tökötti, hurjan näköisenä, kuin kuolleena, kun ei vielä ollut vetänyt henkeä ja oli sinertavä. kätilöllä ei tuntunut olevaan mikään hoppu ja rauhassa asetteli vauvan hartioita tai käsiä ettei tulisi nyrkit edellä. ilmotti sitten että työnnä, ja kahden työnnön jälkeen vauva oli ulkona. parkaisi kunnolla ja minä totesin : "herranjumala se on iso" kyllä sitä muisti miltä puolitoista kiloa pienempi esikoinen oli näyttänyt samassa kohtaa ja oliha niillä koko eroa. 4710g sieltä putkahti, ilman mitään kipuja. kohdunkaulani repesi hieman jonka takia vuosin reilusti, mutta se saatiin tyrehdytettyä ilman operointia, ja kaksi pientä tikkiä laitettiin ulkosynnyttimiin.
rinnalla tyttö oli heti oikein tarmokas ja imi suurella teholla. osastolle päästiin ilta kahdeksalta jossa oli oikein rauhallista. seuraavana päivänä olikin sitten jo käytävät täynnä äitejä
tämä siis TAYSISSA eilen ja toissapäivänä.
eka yö seurattiin tytön sokereita ison koon takia mutta ne olivat koko ajan oikein hyvät. bilirubiinit katsottiin ja nekin hyvät. nyt lähden kohta neuvolaan punnitukseen koska paino oli laskenut eilen n. 4400 mutta ei vielä hälyyttävää, katsotaan tarvitsisiko lisämaitoa, nyt ollaan menty ihan omalla maidolla ja se on jo kivasti alkanutkin nousemaan.
viime yö oli hiukan valvomista, pitää varmaan alkaa jo röyhtäyttämään pikkuista kun tuntuu rupsuttelavan.
tsemppiä kaikille loppuun, itsekkin vaivuin jo epätoivoon ja että käynnistykseen joudutaan, mutta kyllä se sitten yllättenkin voi näköjään alkaa. synnytyksen kestoksi tuli kuutisen tuntia mutta luulen että vasta salissa mulla tuli niitä suppareita tasasesti 5 minuutin välein, joten aina ei kannata jäädä niitäkään kotiin oottelemaan.
-termiitti ja Hertta 3 vrk-