Paljon onnea kaikille vauvautuneille ja tsemppiä kaikille vauvautumista vielä odottaville! :flower:
Meillä tuli vielä uusiakin mutkia matkaan, mutta onneksi nyt näyttää jo paljon paremmalta sekä tyttären että äidin osalta. Tytön tulehdusarvo oli noussut lauantaina päivän aikana 7 --> 70, joten päähän jouduttiin laittamaan kanyyli antibiootteja varten. Happisaturaatio alkoi näyttää jo lauantai-iltana kohenemisen merkkejä ja lisähapen määrää pystyttiin asteittain vähentämään.
Sunnuntaiaamuna heräsin siihen, kun kuumemittari piippailee vaimon kainalossa ja lukemat pyörivät lähemmäs 39 asteen tienoilla, mitään muita oireita ei kuumeen lisäksi ollut. Sitten vaan soittorumba päälle VAS:iin ja TAYS:iin, että mitä tehdään ja missä hoidetaan. VAS pyysi kysymään ensin TAYS:ista, kun vauvakin on siellä hoidettavana. TAYS ei "yllättäen" suostunut hoitamaan, kun vaimo oli Vammalassa synnyttänyt. Vammalasta annettiin ohjeeksi tarkkailla tilannetta ja saatiin vastaanottoaika maanantaiaamulle. Särkylääkkeillä kuume aina laski, mutta alkoi nousta heti takaisin, kun lääkkeiden vaikutus loppui, lisäksi alapäästä oli tullut joku reilumman kokoinen hyytymä vessareissun yhteydessä. Todettiin, että ei tämä tästä itsestään parane ja lähdettiin vielä sunnuntai-iltana käymään oman kylän terkkarin ensiavussa. Siellä otettiin pikatesti tulehdusarvosta ja lukemaksi tuli 155
. Terkkarilääkäri soitti TAYS:iin ja kysyi mitä tehdään. Nyt kelpasi jo TAYS:inkin potilaaksi, joten ei muuta kuin auton nokka kohti Tamperetta.
TAYS:issa mentiin suoraan synnytysvastaanotolle ja siellä lääkäri ultrasi kohdun ja antoi sen jälkeen kohtua supistavaa lääkettä. Kohdussa ei näkynyt mitään ylimääräistä, joten lääkäri ei nähnyt tässä vaiheessa tarvetta kaavinnalle. Vaimo otettiin sisään synnyttäneiden osastolle ja antibioottia alettiin antamaan suoraan suoneen.
Itse lähdin sunnuntaina aamulla yksin TAYS:iin tyttöä katsomaan, kun lastenosastolle ei saa kuumeisena tulla. Vaimo oli kuitenkin sen verran hyvävointinen, että uskalsin hänet jättää yksin kotiin. Sairaalassa odottikin hieno näky. Tyttö oli päässyt pois keskoskaapista ja happisaturaatio pyöri siitä huolimatta lukemissa 98-100%. Tulehdusarvo oli tosin noussut muutaman pykälän. Paino oli noussut yhdessä päivässä 90 g, joten on tainnut tyttö periä isänsä ruokahalun.
. Tosin sunnuntaina tyttö olikin kovin väsyneen oloinen, eikä jaksanut kunnolla herätä edes syömään. Lähdin sitten iltapäivällä kotiin tsekkaamaan vaimon tilannetta, kun tytöllä ei ollut mitään hätää ja näytti nukkuvan niin tyytyväisen oloisena. Kävin vielä puolenyön aikaan uudestaan katsomassa neitiä samalla reissulla, kun toin vaimon TAYS:iin. Silloinkin pikkupotilas oli umpiunessa, joten lähdin itsekin kotiin nukkumaan.
Maanantaiaamuna tuli lisää hyviä uutisia. Tyttö oli syönyt niin hyvin, että enää ei joudu pakkosyöttämään kellon mukaan, vaan voidaan siirtyä vauvan omaan tahtiin. Lisäksi happisaturaatio oli pysynyt pitkään niin hyvänä, että sitäkään ei jouduta enää seuraamaan. Tulehdusarvokin oli kääntynyt laskuun, mutta oli silti vielä n. 60. Lääkäri arvioi, että torstaina voisi olla mahdollista päästä kotiin, jos tilanne kehittyy jatkossakin samalla vauhdilla. Vaimo pääsee osastolta luultavasti tänään tiistaina, ellei tulehdusarvo ole kääntynyt uudestaan nousuun. Tyttö oli eilenkin todellinen Prinsessa Ruusunen, eli nukkui oikeastaan koko ajan. Maitoa tosin meni tupla-annoksia siihen nähden mikä 3 päivän ikäiselle olisi riittävä määrä.
Lisäksi tyttö on todella kiltti (ainakin vielä
). Ei protestoinut yhtään, vaikka iskä opetteli vaatteiden pukemista, pyllypesua ja vaipanvaihtoa. Nukkuminenkin näyttää onnistuvan paikasta, asennosta ja melutasosta riippumatta.
Ja sitten jotain siitä synnytyksestä:
Etukäteen en pahemmin synnytystä jännittänyt, mutta siinä vaiheessa jännitys nousi kyllä eksponentiaalisesti, kun vaimo tuli perjantaina puolenpäivän aikaan kysymään, että mistäs keksitään pojille lapsenvahti. Supistuksia oli ollut aamukuudesta asti, ei tosin mitenkään kovin kipeitä vielä siinä vaiheessa. Anoppi tuli sitten hakemaan pojat iltapäivällä joskus kahden aikaan ja me lähdettiin vaimon kanssa ajelemaan kohti Vammalaa. Sairaalassa oltiin joskus puoli kolmen aikaan ja aluksi otettiin käyrät supistuksista ja vauvan sykkeestä. Kun kätilö (etunimi oli Tiina, sukunimi pääsi jo unohtumaan) näki, että supistuksia tosiaan tulee, niin sen jälkeen katsottiin alakerran tilanne ja paikat oli n. 4 cm auki. Tässä vaiheessa itsellä jännitys jotenkin helpotti, kun tuli tieto, että ei tarvi enää kotiin lähteä.
Tämän jälkeen siirryttiin tarkkailuhuoneeseen odottelemaan, kun mitään kiirettä ei näyttänyt vielä olevan. Samalla sovittiin mitä kivunlievitystä synnytyksen aikana käytetään. Vaimo valitsi ilokaasun ja kohdunkaulan puudutuksen. Vaimolle tuotiin ruokaa ja ajateltiin, että mun kannattais kans lähteä johonkin syömään, kun tässä saattaisi kestää vielä pitkälle yöhön ennenkuin tositoimiin päästään. Lähdin sitten vetämään sen kebabin ranskalaisilla, mutta olihan se syöminen aika nopea mekaaninen toimenpide, ei siihen pystynyt oikein keskittymään, vaikka mitään kiirettä ei varsinaisesti ollutkaan. Silti koko ajan odotti, että koska puhelin soi ja jää syöminen kesken. No, ei se puhelin soinut ja palasin sairaalalle joskus vähän ennen viittä. Tuolloin vaimo ei vaikuttanut vielä yhtään kipeältä.
Joskus klo 17.15 alkoi lorahdella lapsivettä ja vain hetkeä myöhemmin supistukset alkoivat käydä niin kipeäksi, että kutsuttiin kätilö paikalle ja melkein heti sen jälkeen siirryttiin synnytyssaliin. Siellä vaimo yritti pärjätä ilokaasulla, mutta kovin kauaa se ei onnistunut. Autoin vaimon kätilön kanssa synnytystuoliin, jotta lääkäri voisi tulla laittamaan sen puudutteen. Puudutteen laitto näyttikin olevan todella tuskainen toimenpide ja tässä vaiheessa volumenupit kääntyivät kaakkoon. Siinä vaiheessa tunsi itsensä todella avuttomaksi, kun vaimo kirkuu ja huutaa suoraa huutoa, eikä itse voi tehdä juuri muuta kuin pitää toisella kädellä vaimoa kädestä ja toisella kädellä pitää ilokaasumaskia vaimon kasvoilla samalla, kun lääkäri tunkee jumalatonta piikkiä vaimon alapäähän kädet veressä. Taisi siinä vähän kyyneliä valua omista silmistä, kun toinen kärsi niin paljon. Lääkäri tutki samalla paikat ja tuossa vaiheessa oltin jossain 7 cm lukemassa.
Puudute näytti helpottavan pahinta tuskaa joksikin aikaa, mutta oma roolini ilokaasun annostelijana jatkui siitä huolimatta. Kätilö antoi ohjeeksi, että ponnistusvaiheessa ei enää saa ilokaasua antaa, ettei ponnistamiseen keskittyminen häiriinny, lisäksi lastenhoitajan kutsunapin painaminen annettin mulle tehtäväksi, sitten kun kätilö pyytäisi sitä painamaan. Joskus klo 19.00 alkoi tuntua siltä, että ponnistamista voisi ryhtyä kokeilemaan. Kohdunsuulla oli kuitenkin vielä joku sentin reunus tiellä, joten hetken joutuisi vielä odottamaan. Omasta mielestäni ponnistusvaihe aloitettiin klo 19.10, mutta kätilö sanoi ponnistusvaiheen kestoksi vain 6 minuuttia, eli se olisi alkanut vasta 19.20. Tosin tuo väli 19.10 - 19.20 taisi olla vielä vähän harjoittelua, kun ilokaasuakin sai silloin vielä antaa. Taisi olla tuossa 19.20 kohdalla, kun kätilö kielsi ilokaasun antamisen, koska ponnistaminen ei näyttänyt sujuvan tarpeeksi hyvin. Paria minuuttia myöhemmin kätilö joutui muutaman kerran pyytämään painamaan kutsunappia, ennen kuin viesti rekisteröityi aivoihin.
Synnytyssaliin tuli toinen kätilö ja lääkäri ja sitten ei enää montaa ponnistusta tarvittukaan, kun vauva oli maailmassa kello 19.26. Salissa oli aika hämärää ja katsoin ensin tulokkaan pojaksi, kun napanuora oli sopivasti jalkovälin edessä.
Sitten kätilö käänsi vauvan toiseen asentoon ja sanoi, että tyttö täältä tuli. :heart: Napanuora olikin todella lyhyt ja riitti juuri ja juuri niin pitkälle, että vauva ylettyi vaimon vatsan päälle. Lääkäriä ei siellä juuri muuhun tarvittukaan kuin tuomaan onnesta kyynelehtivälle iskälle nenäliinan.
Sitten olikin vuorossa napanuoran katkaisu ja luonnollisesti halusin sen tehdä itse. Tämän jälkeen ei ollutkaan enää kiire mihinkään. Vauva sai olla rauhassa äitinsä rinnan päällä, kun alettiin odottamaan istukan syntymistä, joka sitten syntyikin ehkä vähän alle puoli tuntia vauvan jälkeen. Vauva sai vielä rauhassa ottaa ensimmäiset rintamaidot ja mittoja alettiin ottamaan vasta reilu tunti syntymän jälkeen. Paino oli 3890 g, pituus 50 cm, päänympärys 35 cm ja pisteitä tuli 9 / 9, ihonväri oli syynä yhden pisteen puuttumiseen. Kätilö tutki vaimon paikat ja totesi, että minkäänlaista repeämää ei tullut, eikä tikkejä tarvita. Kehui vielä vaimon ponnistaneen juuri oikeaan suuntaan, jolloin vaurioiltakin vältyttiin. Ensimmäisessä alatiesynnytyksessä vaimo oli pärjännyt hyvin pelkällä kohdunkaulanpuudutteella, mutta tällä kertaa olisi ehdottomasti kannattanut ottaa epiduraali, kun puudutteessa ei teho riittänyt alkuunkaan näin nopeaan etenemiseen. Kätilö kyllä arveli jo saliin siirryttäessä, että taitaa olla myöhäistä enää epiduraalia laittaa. Pakko olla todella ylpeä vaimostaan, itse en olisi varmasti noin tuskaiseen urakkaan pystynyt.
Vauvaa ei tarvinnut edes pestä ennen pukemista, kun oli niin puhdas syntyessään. Pukemisen jälkeen päästiin koko porukka tarkkailuhuoneeseen, johon saisin kuulemma jäädä yöksi, jos patja lattialla kelpaisi, kun sängyistä oli pulaa. Tottakai se kelpasi, kun aluksi näytti siltä, että joutuisin lähtemään kotiin, kun synnyttäneiden osastolla oli vain yksi vapaa paikka ja perhehuoneet kaikki varattuja.
Tämän jälkeiset tapahtumat taisinkin kertoa jo aiemmin, joten nyt taitaa olla aika lähteä kohti Tamperetta. Toivottavasti ei tullut kauheasti typoja tai sekavaa tekstiä, kun oikoluku saa jäädä toiseen kertaan.
Ai niin, meidän kohdalle voisi syntyneiden listaan päivittää syntymäajankohdaksi rv 40+0 ja vaihtaa vaimon nimeksi Aamuaurinko76, jota on tällä foorumilla käyttänyt.
JP-78, Aamuaurinko76 & "Justiina" 4 pv
