Huomenta!
Pai mä ajattelin kanssa tehdä niin, että nyt normiverot ja katsotaan tilanne sitten keväällä uudelleen. Jännittää kyllä, millaiset äippärahat sitä saa, vaikka toisaalta ei mulla nytkään ole tosiaan kuin puolikas palkaa ja kyllähän sitä on pärjätty. Ne Kelan rahathan lasketaan vuoden 2007 verotuksen mukaan eikös?
Äitiyspakkauksen kyllä otan ja tuolla toisessa pinossakin mietittiin, että kumpi tulee. Mun tosin pitää hakea pakkausta jo ennen kuin se uusi julkaistaan, koska LA on 24.6. Ja voisin kai hakea sitä jo maaliskuussa, kun 18.2 on se neuvola, jossa noi Kelan paperit saan. 2009 vuoden pakkaus on kyllä ihan kiva, mutta sitten harmittaa jos haen sen jo ajoissa ja 2010 onkin kivempi. No katsotaan.
Sukupuolesta meillä minä ehkä haluaisin tietää ja mies ei, joten tilanne auki. Miehen halu pitää asia yllätyksenä taitaa olla kuitenkin suurempi, kuin minun halu tietää, joten voi olla, ettei kysytä. Saa nähdä, miten siinä rakenneultrassa sitten käy, näkyykö edes mitään. Jostain syystä, mulla on alkanut viime aikoina olla poikaolo. Nimi meillä on jo molemmille. Siksi ehkä toivoisin tyttöä nyt ekaksi, koska en halua, että meidän nimi menee jonkun tutun lapselle. Poikanimi ei tod. menisi, on se sen verran erikoinen. Mies on päättänyt sen jo ennen kuin edes seurusteltiin