Heinäkuun Hellemasut 2012 - TAMMIKUU

Mä kerroin tänään mun kaverille. Tuntui omituiselta kuulla omasta suusta "musta tulee äiti". Kääk ;)

Meillä myöskin koiria
, 2 aktiivista paimenkoiraa harrastuspuuhissa ja pieni seurakoira lisäksi. Tykkäävät lapsista, veljellä 10kk vanha poika, joka on jonkun verran meillä aikaa viettänyt. Kyllä tässä on jo muutaman kerran mietitty, miten koirien kanssa mennään. Pihalta päästään suoraan metsään, jossa leveät pururadan tyyliset polut. Oletan, että menee melko kivuttomasti, vaunut tarvitsee sitten vain valita sen mukaan, että metsässä tulee liikuttua melko paljon.

Äitiyspakkaus otetaan, kun kyseessä on ensimmäinen lapsi. Tosin toivon, ettei ystävät ole vielä laittaneet pieniä vaatteita paljoa pois.
 
:wave:

Vakuutuksesta: Minäkään en ole 100 varma siitä vaikuttaako raskausdiabetes vakuutukseen mutta väittäisin että kyllä. Täälläkin on tuota vakuutusta mietitty ja varmaan otetaan mutta vielä ei ole kerennyt asiaa sen kummemin ajatella. Pitänee ottaa taas puheeksi.

Vauvan sukupuoli: Me ei tahdota tietää etukäteen. :) Se on jotenkin ollut meille molemmille itsestään selvyys ihan alust asti että se sukupuoli selviää vasta sitten synnytyksessä. Itse kauhistun ajatuksesta jos vaavilla ois vain pinkkejä tai vaaleansinisiä vaatteita joten otan ilolla vastaan kaikki muunkin väriset jotka käy sukupuolesta riippumatta :D

Kummeista: On ollut puhetta ja pari kummia onkin jo mietitty. Vielä ei kuitenkaan kellekään ole sanottu asiasta mitään.

Oma napa: Täällä on olot ollu aika jees. Rinnat aristaa ja väsymys on jotain aivan kamalaa mutta pahoinvointia ei ole ollut nyt melkein kahteen viikkoon. Alavatsaan on tullut kaunis kumpu. Harmi että joutuu vielä töissä hetken aikaa peittelemään.

Omena ja Napoleon 10+4
 
VanillaNinja,Brita päivittää tätä palstaa ja hän lisää sut listaan kun kerkiää..tervetuloa mukaan! Mirella_36,paljon onnea ultraan! :wave: P.S. Todellakin haluan tietää sukupuolen etukäteen,miten sitä muuten voi ostaa vaatteitakaan? (näyttäis olevan tyttö,ja tietoa kai varmistaa se että olin 3D-ultrassakin) Muutenkin kiva tietää.Mun mielestä tietoa ei voi koskaan olla liikaa.. :LOL: Hyvä että mun rakenneultra on jo 13.2. -MB & Dalia 15+2
 
  • Tykkää
Reactions: Mirella_36
Heippa!

Siirtyisin tuolta Marraskuussa 2011 plussanneista tänne:)

Eli LA 17.7/helena85/26v/ensimmäinen/OYS

Aiotaan ottaa äitiyspakkaus, toivoisin vain saavani sen uudemman :)

Vakuutusta harkitaan myös, mutta näytti olevan aika hintava, pitänee katsoa tarkemmin, mitä kaikkea se kattaa...

Mies tulee ehdottomasti synnytykseen, ei jäis mistään hinnasta pois!

Np-ultra on keskiviikkona 3.1 ja aiai ku jännittää, edellinen, ensimmäinen raskauteni "päättyi" tuohon ultraan, kun lapsoset (kaksi kipaletta) olivat niin kipeitä, että keskeytys oli heidän kannaltaan ainoa inhimillinen ratkaisu :(
Välillä todella hermostuttaa ja välillä taas aivan luottavaisin mielin...

Sydänääniä kuultiin AngelSoundsilla rv 8+5 ensimmäisen kerran, ei olla miehen kanssa ikinä sisäistetty sitä "laukkaavaksi" ääneksi, lähinnä kuulostaa pesukoneen pyöritykseltä :D

helena85 + pipsa 11+6
 
Täällä pieni jännitys päällä,huomenna olis np-ultra jota onkin odotettu.
Ja paha olo jatkuu täällä,vaikka hetken aikaa jo luulin et olis ohi menny mut ei..välillä on hyviä päiviä ja on paljo energiaa ja ihan mukavaaki ku ei ala joka asiat etomaan mut sit taas on päiviä ku täytynee halailla vessanpönttöä.
Pojista pahatolot tosiaan loppu jo rv10jälkeen. No eiköhän tää tästä.

Me näil näkymil kysätään rakenneultrassa vauvan sukupuolta. Pojista kumpikaan ei oo rakenneultrassa suostunu sukukalleuksiaan näyttää mut sit esikoinen kyl esitteli kovasti ku osastolle jouduin ja lääkäri teki ultran ja toka sit näytti neuvolassa ku terkka ultras:)

Kummeja on vähän mietitty mut mitään ei oo viel päätetty ja luultavasti kummeilta kysytään vasta sitten ku laps on maailmassa tai vastaavasti sitten ku ollaan ihan loppusuoralla odotuksessa.

Vakuutus aijotaan ottaa,on myös kummallaki pojalla. Ja ihan sen takiaki ku miehellä on ykköstyypin diabetes ni koskaan ei tiedä et periytyykö se meidän lapsukaisille.
 
äitiysvaatteista Mulla on äitiysfarkut jo jalassa, mulla on aika matalavyötäröisiä farkkuja ja ne painaa sen verran ikävästi, että vaihdoin mammamalliin :D

sukupuolesta Mies haluaa tietää, minä en, mutta kysytään kerta mies tahtoo. En kysynyt pojistakaan, sanoin ettei mulle saa näyttää ultrakuvaa mikäli sukupuoli näkyy selvästi. Molempia mittailtiin loppuraskaudessa ultrassa useasti. Kahden pojan jälkeen on myös tyttökuittailuja tullut, kaikkien lapsettomuushoitojen jälkeen onneksi ne tyttöpuheet ovat jääneet. Toiseksi miehelleni tämä on ensimmäinen lapsi, hän haluaa olla isä lapselle, sukupuolella ei ole merkitystä. Pojista oli poikaolo, nyt ei ole vielä mitään oloja.

koiristaMeillä on yksi koira, poikien aikana oli jopa kaksi koiraa (kumpikaan ei ole enää elossa) ja molemmat suhtautuivat hyvin vauvaan. En varmaan valmistele koiraa mitenkään, hyvin suhtautuu pieniin sukulaislapsiin. Kantoliinan ajattelin hankkia, tykkäsin liinassa kantaa ja tehdä kävelylenkkejä niin metsäpoluilla. Jos vaan tulokas viihtyy liinassa :) Vaunut pitää myös valita sen mukaan että niillä on hyvä lenkkeillä.

kummeista Just mietittiin kummiasiaa miehen kanssa. Poikien kummit ovat meidän kanssa eniten tekemisissä ja ei montaa yhtä läheistä ystävää meillä ole. Suku on pieni, enkä halua meidän sisaria kummeiksi, sillä ovat jo täteinä/enona/setänä kaikille lapsille tärkeitä. Mulla itsellä kummit pitivät edelleen tiiviisti yhteyttä, he ovat vanhempieni läheinen ystäväpariskunta heidän nuoruudestaan. Itse toivon yhtä hyvää kummisuhdetta omille lapsilleni ja heidän kummille.

Olipa mulla paljon asiaa :D

jag78 rv 10+3
 
:hug: surullisia uutisia saaneille!

mies synnytykseeen joo, jos saadaan muut muksut hoitoon siksi aikaa jonnekin. Pärjään mä kyllä yksinkin. Kaikissa edellisissä on kyllä ollu mukana.

kestovaipat noup.

imetys mua jollain tavalla jännittää taas :/ edelliset menny penkin alle ja toivon että nyt onnistuu :) kovasti toivonkin!

Sukupuoli kysytään todellakin :) aina kysytty ja aina pitäny paikkaansa. mä oon ihan liian utelias oottaakseni loppuun :p

töissä kertominen tuntuu minustakin jotenkin vaikealle. en vaan saa suutani auki...kaippa sitä pitää terästäytyä ja käydä laukomassa tosiasiat tiskiin :LOL:

Kummeista ei mitään hajua. mun sisarukset ollaan käytetty jo ja miehellä yksi ja hän ei kuulu kirkkoon...hmm...katsellaan siis rauhassa...

napatyrä Mä siis epäilen että mulla on napatyrä...napa on kipee ja pullollaan...täytyy siitä varmaankin mainita nyt tuolla ensvkon ultrassa. 10.1. on siis np-ultra. kellään kokemusta napatyrästä?

mammavaatteet kaapissa vielä. omat mahtuu vielä hyvin. Muista ekaa odottaessani että aika aikaseen otin ne käyttööni ku hirvitti tuo mahan puristaminen...oli nääs ekassa raskaudessa maha ku ilmapalloheti alkuun...nyt mun mielestä hieman hillitympi.

JOtenkin tuntunu muutaman päivän ajan että oonkohan mä edes raskaana?! outo fiilis. etova olo ruokien suhteen jatkuu eli oon varmaan kuitenkin... ja nyt huomasin et alamaha hieman pömpöttää :) huih! Lapsillekkaan ei oo vielä kerrottu! lähdetään reissuun ulkomaille kuun lopussa niin aateltiin siellä reissussa sitten kertoa uutiset <3

ei kai mulla muuta :D lyhyestä virsi kaunis vai miten se nyt olikaan...

Uusia vuosia toivottelee
Onona ja napero 10+6
 
Iltaa :)
Iloisia Ultra kuulumisia ja hämmentyneitä :) Yksi terve vauveli sielä varmasti on ja vastasi hyvin viikoja mitä ekalla kertaa arvioitiinkin kokoa oli 2cm ja viikkoja ois noin 8+5rv :) sit katottiin onko sie sitä toista näkyi häivähdys ehti sanoa jo terkkari että täälähän on toinenkin mutta sitten se katosi ei siis ollut varma olikoo se vain varjostus koska mun kohtu on niin kallellaan taaksepäin asia varmistetaan vielä ensi tiistaina silloin sen on pakko jo näkyä kuulemma jos sielä toinenkin vauveli on jännää :) mä kyl uskon et sie on vain yks mut mies uskoo että sie on toinenkin senpä näkee sitten tiistaina. Onnellsia ollaan tuosta yhdestäkin, kyllä siinä kyyneleet molempien poskille vierähti ultran jälkeen ollaan niin Onnellisia nyt alkaa tuntuun todelta :) Niin ja sydämen syke näky vahvana <3
Soitin sit heti iskälle ultran jälkeen ku sille ei oo vie kerrottu olihan se ilonen mahoton nauraa hörötti että näköjään hänestä ny sitte väkisin on tulemassa Paappa :) oli kovasti onnelinen meiän puolesta niin kuin muutkin tähän asti :)
Ei tätä tunneta voi sanoin kuvailla lentelen melkeen pilvilinnois ku oon niin Onnellinen, sori tämä hehkutus :) Ja paljon onnea muillekin onnellisista ultrakuulumisista saaneille :) <3
Eli tiistaina jo kolmas ultra sitten :) ai niin ja laskettu aika ois sitte joskus 8.8 mutta pysyn silti täälä teidän helle masujen joukos eihän sitä tiiä jos se syntyy aiemminki :)
Nennu ja Pulputtaja (t) rv 8+5
 
Heipat kaikille!

Olen viettänyt hiljaiseloa,kun jotenkin työ ja kodin/lasten hoito vie voimat.
Muutama sananen kuitenkin...
Äitiyspakkaus: meille kun tulee jo kolmas ja kaikista muista olen ottanut,niin en aatellut ottaa
Isä synnytykseen: tulee takuulla, en saisi pidettyä pois ja en kyllä yksin mene =)
Äitiysvaatteet: käytössä jo =/ joku ihmetteli,miten toisilla ei mahdu vanhat vaatteet; meitä kroppia on niin monta kuin on ihmisiäkin ja mulla on ollut joka raskaudessa jo puolivälissä vatsa sellainen, johon moni ei pääse ees synnyttämään lähtiessään =( =) Eli antaa kaikkien kukkien kukkia, itse ainakin ennemmin otan näkyvän masun kuin selalisen että kukaan ei tiedä

Omaa napaa: kuvotusta edelleen ajoittain,mutta eipä ole tarvinnut tästä kolmannestakaan oksentaa. Vatsa on hervottoman kokoinen jo nyt, osa tietty silkkaa turvotusta ja rasvaa =/ Ennen joulua neuvolalääkäri totesi kohdun olevan kookas viikkoihin nähden ja siksi huomenna ekaan ultraan hämmentynein fiiliksin. Toivotaan,että on vaan rakenneominaisuus eikä kahta vauvelia...

Kaikille hyvää ja vatsakasta alkanutta vuotta ja kiva nähdä että SATKS.ssa synnyttää tässäkin pinossa muutama, jos vaikka saisi äitiyslomalle sitä kautta mammaseuraa =)

Ps. laskettu aika on tällä hetkellä 17.7, mutta ilmoan huomenna josko muuttuu

aramsamsaa ja pikku-papu 11+6
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Mirella_36
Iltaa!!

vakuutuksesta aiotaan ottaa,kun tytöilläkin on,eikös se ollut 3kk ennen laskettua aikaa niin pitää ottaa?

äitiysvaatteista juup,ekat farkkuleggarit ostin h&m:ltä,ja ihanat on jalassa,ei kiristä mahaa,sillä mulla on aika turbo pötsi!

imetys esikoista en imettänyt ollenkaan,maitoa ei vaan tullut,ja kuopusta,imetin ihan hetken ja sit annoin myös korviketta,johon siirtyi kokonaan varmaan 2kk iässä,mulla ei tuu siis maitoa...entiä mikä on...toivoisin et nyt maitoo tulis,koska se on vaan helpompaa ja halvempaa!!!! vaikka varaan kyl tuttipullotkin.

sukupuoli aion kysyä rakenne ultrassa,mut edellisissäkään en ole saanut selville,et on niin hyvin peiteltynä,oonkin käynyt sit yksityisellä kysymässä sukupuolta,mut nyt en taida mennä,kerta viimenen vauva,niin pysytään jännityksessä,ellei rakken ultrassa selviä.

onko muilla enemmän päänsärkyä?? kun tuntuu et vähän väliä päätä hieman jomottais...

kuka tuntenut jo liikkeitä,ketkä oli jo + 13rv kun mulla ollut semmoista hentoa pientä kutinaa vatsassa,mut entiä onko sitä..

Paljon onnea ultra kuulumisista
uudet hellemasuilijat tervetuloa!

PTT 12+5
 
Kyllä me ainakin ollaan innokkaita tietämään sukupuoli heti kun on mahdollista. Ja saadaan kälyltä sitten tyttöjen rattaat jos on tyttö. Ja muutenkin. vois itten ostaa ainakin jotain vaalenapunaista/-sinistä :) Vaikka pidänkin neutraaleista valkoisesta ja beigestä mutta silti.

Kummit on aika varmuudella tiedossa, ei olla kysytty mutta aiotaan tuossa jossain raskauden puolivälin jälkeen kysäistä.

Nyt on ollut tuota vatsan nippailua ja nivusissakin nipistelee välillä. Jouduin jämään sairaslomalle kun rikoin selän eilen töissä. Tuo mummujen ja pappojen siirtely on vaarallista.
Rintojen aristus tuli nyt sitten. hirveää, kun kaikki rintaliivit tuntuvat ihan kamalilta päällä. huomenna ostettava jotkut joita voi jopa pitää päällä...
Päänsärystä, jep. ollut lähes joka päivä. Välillä alkaa jo heti aamusta, joskus tulee vasta iltapäivällä, mutta kyllä, lähes joka päivä. Nyt on ollut kaksi päivää ilman särkyä eli ollut aivan ihanaa sen puolesta...

voi kun viikko menisi nopeasti että pääsisi ultraan näkemään että kaikki on kunnossa. Välillä kun sitä miettii että toivottavasti kaikki olisi kunnossa...

S & Tirriäinen 10+4
 
Viimeksi muokattu:
Täällä ilmoittautuis Mukaan 20 vuotias ensimmäisen lapsen odottaja! tuolta marraskuusta plussainneista siirryn :) ! rv14 menossa , eka ultra oli 20.12 ja rakenneultraa 16.2 innolla odottelen <3 ! synnytyssairaalaks valittu NKL , ja tyttöolo olis hieman , varsinkin kun noi "tyttö ja poika merkit " lukenu sataan kertaan ja enemmän viittais tyttöön ;)

La 6.7 <3 !
 
Hensku85/26/esikoinen/Oas/31.7.2012

Meillä esikoinen syntymässä heinäkuun lopulla. Tänään käytiin ultrassa ihmettelemässä tätä pientä ihmettä. Sieltä se heilutti kättä äidille ja isälle :) Pituuden mukaan nyt on menossa 10+3. Np-ultraan menemme 2 viikon sisällä. Lapsi lähti alulle mikroinjektiolla joka onnistui ensimmäisestä hoidosta.

Vatsa on hieman jo vauvamahaa muistuttava, esim tänään kun kävin salilla kaveri sanoi, että kyllä siitä jo huomaa. Mutta en usko et semmoinen joka ei tiedä niin vielä huomasi. Omat vaatteet mahtuu päälle, mutta farkkuja ei kauheena oo tullut pidettyä.

Äitiyspakkaus otetaan ja mies on ehdottomasti mukana synnytyksessä. Neuvolassa käymme myös yhdessä. Onhan se miehellekin mukavaa nähdä aina pikkuinen, koska täällä ultrataan siis jokaisella neuvola käynnillä, mikä on kyllä niin huippua :)
 
Pahoittelut Hannahi1 Jaksamista sinne. :hug:

Onnittelut kaikille hyvistä ultra-kuulumisista! :flower:


Äippäpakkaus Otetaan!! Esikoista kun odotetaan,niin mitään vaatteita tms. ei ole. Ja kun se raha on pieni,ei sillä pääse oikeen edes alkuun. Toisaalta tuon 2011 pakkauksen värimaailma on aika harmaa.. Itsekin haluaisin sen 2012 pakkauksen juurin sen laatikon kuosin takia.

Äippävaatteista Housut ostin,mutta kun lähinnä tuulipuvun housuissa kuljen,niin en ole päässyt hankkimiani housuja kuluttamaan. Pari paitaa tilaisn h&m:ltä,mutta muuten on kyllä trikoisia paitoja kaappi täynnä,joita voin varmasti aika pitkään pitään. Mites rintsikoiden laita? Pidättekö vielä niitä joita piditte ennen raskautta vai onko joku siirtynyt imetys tms.- liiveihin? Mulla meinaa jäädä kaarituista painaumat ihoon,vaikka on niin löysällä kuin voivat olla...Huomenissa siis liivi ostoksille :)

Mies synnytyksessä Todellakin!! Ilman en suostu menemään,enkä ketään muuta huoli!

Kestovaippoja en edes ajattele. Kertsejä tullaan käyttämään,ovat olleet itsestäänselviä aina.

Sukupuolesta Ei olla ajateltu tarkemmin. Joskus ollaan puheltu siitä ilman minkäänlaista päätöstä. Molemmat haluaa ja ei halua tietää. Toisaalta halutaan tietää jo silläkin syyllä,että kun pikkiriikkisessä kaksiossa asutaan,jossa tilaa rajallisesti muutenkin,niin kiva ois tietää siinä mielessä että minkä värisiä nuttuja sitä alkaa hommata. Ei sitten ole hoitopöytä,lipastot,kaapit ja hyllyköt täynnä tyttöjen ja poikien värisiä vaatteita.. Ja toisaalta myös fragile x takia. Pojalle siis periytyy todennäköisemmin tai aiheuttaa oireita,kuin tytölle..Eli osais varautua..
Mutta poikaolo täällä on ollu alusta asti! :) Brita,mulle voi ton lisätä listalle.

Imetys Tuostakaan ei ole aiempaa kokemusta,mutta tietysti toive on että pystyn mahdollisimman pitkään vauvaa imettämään. :)

Koirista
Juuh,meillä ns. osa-aikainen koira. Welsh Corgi Pembroke. Siis mulla ja mun exällä yhteinen hurtta..älkää kysykö miks,liian pitkä ja monimutkainen tarina.. ;) Näin kuitenkin on ja kovin on turrukka mustis musta ollut aina. Kun miehen kanssa halaillaan tms. on koira heti välissä. Lapsista sillä ei ole kamalasti kokemuksia,mutta olen kuullut tämän rodun olevan joskus lapsille ärtsy. Mies sanoi että koira lähtee,siitä ei keskustella. Asia ihan ok mullekin,kun tuosta koirasta lähtee karvaa ihan pirusti ja tilaa vähän,niin ei vauvaa voi pitää lattialla tms. kun joka paikka täynnä sitten karvoja. Koira häärää ympärillä ja haukkuu todella terävästi. Koira on pian 9v mutta kovin on energinen tapaus,ei anna edes meidän kilpparin käppäilla rauhassa..:) Eli koira-poika kai muuttaa sitten toiseen osoitteeseensa.

ON: Olot ihan normit. Ruoka maistuu ja väsymys iskee kyllä melko pian: heräämisen jälkeen jaksaa max. 6h olla valveilla,sit pitäs jo päästä päikkäreille. Töissä todella hankalaa. Iltavuoron kun menee,heräilee joskus 10 paikeilla ja kun töihin pitäs olla lähdössä 13:45,ois valmis sänkyyn siinä kohtaa..
Rinnat aristaa ja ovat kasvaneet selvästi. Nännipihat tummuneet. Masu pullottaa jo kivasti,verisuonet masussa erottuu selvästi. Odotan todella että masu pullahtaa kokonaan näkyviin!! :)

Eipä kai tässä tämän kummempia :) Ai niin,vaunut on jo katsottu,pitäs vaan joku maksaja löytää :D Emmaljunga Mondial Duo Combi ja valkeet. Voih! :heart: Hintaa jotain reilu 800e..



Tipetsu 14+2
 
Pikavastauksia taas kehiin, kun nyt mitään ihmeempiä uutisia ei sit viime kerran ole ;)

Napatyrästä: on kokemuksia siten, että tytöltäni sellainen leikattiin. Voi olla kivulias ja juuri pullotti ulospäin kuten kerroit, joten kandee varmaan näyttää sitä tohtorille. Vauvoilla niitä aina väliin on ja ne saattavat silloin myös korjaantua itsestään, kun ikää tulee lisää ja "aukko" menee umpeen. Aikuisista en sitten tiiä.

Päänsärystä
: mulla on ollut, mutta luulin sen johtuneen jotenkin saamastani flunssasta, joten en sitten tiiä oliko siitä vai raskaudesta, mutta parina päivänä oli viime viikollakin (yleensä vain krapulassa).

Kiva, että jollain muullakin on huomenna ultra - tsemppiä ja tuodaan hyviä uutisia :)
Terkuin, Mirella_36&Mussu (rv 12+jotain)
 
Viimeksi muokattu:
Huomenia, ja tässä vielä tiedot listaan:

NuttyKitty/27/ensimmäinen/NKL/poikaolo, mutta tyttö toiveissa.. oikeesti ihan sama kumpi, kunhan olisi terve :)

Äitiyspakkauksesta Tottakai otan! Siitä näkee toivottavasti vähän mitä hoitotarvikkeita pitää hommata :)

Isä synnytyksessä Tottakai tulee! Kysytäänkö niiltä edes ;) On isi ollut mukana kaikissa ultrissa mihin on päässyt. Rakenneultraan menen yksin päiväajan vuoksi ellei ukko nyt halua värävätä töihin sijaista :)

Äitiysvaatteet Vielä ei ole tarvinnu hommata, vanhat farkut mahtuu edelleen, jee! Tilasin ainoastaan uudet D-kupin rintsikat ja tukipöksyt, sellaset korkeevyötäröiset shape-pöksyt Lindeksiltä, ne on muuten hemmetin hyvät.

Rattaista Arvatkaa vaan kuka muukin haluaa Emmaljungan duo combi- vaunut valkosella tekonahalla... |O Oon ihan varma, että vaikka yritän muita järkevämmän hintaisia vaunuja kattoa niin ne mun on sitten lopulta kuitenkin saatava... jos isovanhemmat vähän avustaisi.. :whistle:

Imetys Mua ei jännitä imettämisessä mikään muu kuin se jos se sattuu? Osaako muut jo synnyttäneet kertoa tästä? Eli siis tällä hetkellä kun raskausaikana rinnat on olleet koko ajan enemmän tai vähemmän arat niin tuntuu ihan kauheelta ajatus imettämisestä! Eli meneekö rintojen aristus ohi kun on synnyttänyt ja imetyksen pitäisi alkaa? Mä en muutenkaan oo ikinä kauheesti pitäny siitä että nännejä hiplataan, tuntuu lähinnä ärsyttävältä ja en siis tosiaan esim. kiihotu sellaisesta ollenkaan...

3D/4D- ultra Onkos muut ajatellu mennä ja millä viikolla? Mun täytyy ehdottomasti päästä sellaseenkin :D Onko kellään suositella Hesasta paikkaa? Lääkärikeskusta ajattelin Bulevardi 22:ssa.

Sukupuoli Halutaan tietää ehdottomasti :) Jotta pääsee ostamaan vaatteita ;)
 
Huomenia kaikille hellemasuille <3 !


alkajaisiksi, voimia hannahi suruusi <3 :hug: surullista :'(

Hirveesti tullut tekstiä viime kerran jälkeen, olen tästä sivusta hetken seurannut, en ole kerennyt kirjoittelemaan, kun on kerralla aina niin paljon kirjotettavaa :D !

Äippäpakkauksesta vielä olen sitä mieltä että otetaan :) !

mies synnytykseen ehdottomasti!! Oli esikoisestakin ja oli niin suuri apua ja turva että en oisi ketään muuta siihen tilanteeseen halunnut ! Tästä vauvasta meidän äippä lupautui katsomaan esikoistamme sitten kun itselle tulee lähtö synnärille :) Ihanaa että lupautui, ei ole siitä sitten miettiminen kenet tänne saa.. vaikka hän asuukin parin tunnin ajomatkan päässä, mutta lupasi lähteä tulemaan heti kun mua alkaa supistaa :') voi olla että ilmoittelen väärän hälytyksenkin.. eihän sitä tiedä, sen näkee sitten heinäkuussa :)!

vaunuista netistä olen katsellun yhtiä tiettyjä.. jos tulee poika, voi olla että nuo samat saa mennä seuraavallakin.. jos tyttö, hommataa uudet , ne mitä netistä olen kuolannut :)

äippävaatteista itse ainakin olen käyttänyt useamman viikon ajan jo ellokselta ostamiani äippähousuja , ihanaa kun ei kiristä mistään :) tilasin myös ellokselta yhden paidan, mutta sitä en ole vielä käyttänyt :) H&M oli tarjouksessa imetysliivit, ostin jo sellaisetkin :)

imetyksestä yritän tästä ainakin tosissaan imettää ja hiillostan synnärillä henkilökunnan näyttämään oikeita tapoja /helppoja ja sellaisia missä itsellä olisi myös hyvä olla.. imetystyyny ois tarkotus hankkia helpottamaan asiaa ! :)

sukupuoli halutaan tietää.. mutta jos ei suostu näyttämään, niin ei se mitään , minä pärjään kyllä jos en tietäisikään, mies haluaa aivan välttämättä tietää :) !

Ja sitten.. MUlla on huomenna np ultra!!!!!! Jännittää :) !!!!
Tuun sitten kertoilemaan tänne mikä oli tuomio.. toivon että siellä on kaikki hyvin ja sikiö elossa.. <3 Kun näitä on täältäkin lukenut että kehitys pysähtyny viikolle 8.. tjn.. ne on kamalia, en toivo kenenkään kohdalle sellaista, mies tästä on yrittänyt toppuutella että hyvin se meidän pieni voi.. huomenna se nähdään ! <3

Mukavaa tiistai päivää kaikille massukoille ! <3

Mirkelo & Nyytti 11+6 <3
 
Kestovaippoja en kyllä ajatellut käyttää. Musta vaan ei oo siihen.

Imetyksestä, katsotaan sitten mitenkä tällä kertaa onnistuu. Enpä jaksa ottaa siitä stressiä:) ainakaan vielä.

Äitiysvaatteita ei oo käytössä vielä, omiin olen mahtunut hyvin, esikoista odottaessa tässä vaiheessa oli jo äitiyshousut käytössä sekä tunika. Katsotaan koska ne tulevat tällä kertaa jankohtaiseksi, viimeks odottaessani ei mulla ollut kuin parit äitiysvaatteet ja loput oli sitten noita omia kuminauha vyötäröllä olevia hameita (kuopus on syntynyt elokuussa).

Kovasti odottelen rakenneultraa joka on maaliskuun alussa. Tuntuu että sinne on vielä pitkä pitkä aika, mut eiköhän tää aika nopeasti mee.

Maijamehi ja katkarapu 12+5
 
Huomenta,onpas täällä hurja keskustelu menossa:))
Äitiyspakkauksen otan,en rahaa koska eka
Kummit päätetty
Isä ei halua mukaan synnytykseenen sit tiiä järkyttyykö niin paljon!:Dyritän iel puhuu ympäri
Neuvolassa isä ollu mukana mut ekaa ultraa ei halua koska tehdään alakautta,kuulemma jotenkin vastenmielistä hänen mielestä...herkkä poika nääs!
Omat olot ihan ok,tänään ekaa kerta kahteen viikkoon töihin-katsotaan mten jaksaa..
Hyvää alkavaa uutta vuotta kaikille:)
VN & nyytti vk10
 
aramsamsaa: näinhän tuo on , niin monta kun on kirjottajaa, niin on myös erilaista kroppaa. ja parhaitenhan sitä itte tietää mitä pystyy pukemaan ja mitä ei. kukin taablatkoon tyylillään :)

Kerran yhdessä pinossa tuli kauhea tappelu kestovapoista niin niihin en kommentoi mitään muuta kun noup. ei mun juttu.

mennään tänään koko perheen voimin tuonne kaupoille kiertelemään niin samalla sattelen sivusilmällä ale-mammaaatteita jemmaan...jotkut lökärit ois jees. ja imetysliivejä vois kattoo jo edullisesti saa..muistaa vaan ottaa tarpeeks isot :) valmiiks jo sattuu tisseihin kun aatteleekaan sitä että ne on maitoo ihan täynnä ja kivikovat ...jaiks!

mulla muuten paino pudonnut -3kg. nyt oon saanu takas 1kg. en vaan oo saanu syötyä :( Mandariineja, banskua ja hedelmämehua..ja jugurttia. muuta ei paljoo oo saanukkaa syötyä..päivän päälle kunnon ruoka välillä mut ei sekää aina. koskaan ei oo näin kaameasti tökkiny ..

nyt aamupalan laittoon...

onona ja nelonen 11+0 *POKS*
 
Huomenia!

Tuli soitettua nyt aamusta neuvolaan,ja varasin ajan rv18 seuraavaksi,siis aika on vasta 8.2,ja helmikuun lopulla on kans sit rakenne ultra!
Kun nyt menis tää tammikuu nopeeta alta pois!
Kysyin myös josko olisi pässyt kuunteleen pelkät sydänäänet,mutta sanoi et parempi tuolloin vasta,kun heillä on vanhat laitteet,ettei tuu sit väärinkäsityksiä,elikkäs onnellisesti oltava raskaana,kunnes toisin todetaan:|

äitiyspakkauksesta en aio ottaa,otan rahana,ja saan sillä ostettua kanto kopan ja jonkinlaisen hoitopöydän,yhen mallin löysin jo ikeasta.

Eilen dopplerilla oli taas kuunneltava,mut ei ei vieläkään kuulunut...näytölle kyllä tuli kaikenlaisia syke lukemia. joten luotan sit niihin..

liikkeistä terkkakin sanoi et saatan tuntea jo kahen vk kuluessa,mut tuntuu jo et olisin tuntenut..tosin varmax en sano,ja ne sen verran hentoja

PTT 12+6
 
napatyrästä Mulla on pieni napatyrä. Tuli ihan loppumetreillä esikoisen raskaudessa ja tajusin tyräksi vasta kun poika oli jonkun 4kk. Sitä ennen odottelin, että milloin tuo navanseutu alkaisi muistuttaa enstistä, no sitä ei sitten koskaan tapahtunut. Mulla toi tyräportti tosin on niin pieni että siitä tuskin mitään kauheasti mahtuu ulos pullahtelemaan; se on mun pikkusormen kokoinen pieni aukko. Napa tosin on jo nyt välillä pullahtaa, jos oikein turvottaa ja mullakin on ollut nyt vähän samankaltaisia kipuja tossa navan ympärillä, mitä silloin loppuraskaudesta ja mietinkin, että toivottavasti toi aukko ei anna enempää periksi raskauden edetessä. Itse meinasin mainita noista kivuista neuvolassa seuraavalla kerralla.

Eilen taas olin tuntevani jotain liikettä, mutta ei taas varmaksi voi sanoa..menis äkkiä muutamia viikkoja niin voisi varmistua asiasta!

vaunuista Meillä on Emmaljungan Edge Duot sport-rungolla ja ollaan tykätty kovasti! Aika isot dinosauruksethan ne on, mutta kaikin puolin muuten hyvät. Nyt ollaankin sitten dilemman edessä, kun esikoinen on vasta 1v8kk tän toisen syntyessä ja en haluaisi hankkia vielä isompia möhkäleitä kahdelle. Onko kellään kokemusta tosta siskonistuimesta? Seisomalauta on varmaan vielä turhan kunnianhimoinen idea noin pienelle..

Lavelyn ja papupapu 14+3
 
U2
POKS 15+0 jiihaa, miten tuntuukaan hyvältä :heart:

Paitsi että tänään piti olla neuvola, mutta kätilö soitti eilen, että joudutaan siirtämään viikolla eteenpäin, höh :( Oisin niiiiiin tahtonut kuulla ne laukkaavat äänet masusta...nooh, hyvää kannattaa odottaa ;)

Imetys Aion imettää, jos vain onnistuu samoin kuin ennen. Kaikkia viittä lastani olen imettänyt, kahta nuorinta n 10 kuukautta.(muita 7-9kk)

Joku kyseli sattuuko imetys. Aluksi, ennenkuin rinnat tottuu ne tulevat aroiksi, iho voi jopa mennä rikki. (en halua pelotella) Siksi joidenkin kannattaa jo raskausaikana rasvata niitä, jotta iho kestää paremmin. En ole itse kyllä rasvannut, toki imetyksen alkuvaiheessa bepanthenilla, Kuopuksen imuteho oli aivan omaa luokkaansa. Riippuu myös maidonnoususta, itsellä nousu kestänyt pari vuorokautta ja sitten sitä onkin riittänyt.. Tyksiin lahjoitettavaksi asti.
Nämä ovat toki NIIIIN yksilöllisiä/henkilökohtaisia asioita, että.. Tässä vain minun kokemuksiani.

Äitiyspakkausta en taida tällä kertaa ottaa. Kylpymittari, kynsisakset yms on vielä kuopukselta tallessa. Uusi kylpyamme on tarpeen ja varmaan joitain vaatteita, varsinkin jos on tyttö.

Sukupuolta ei haluta tietää etukäteen.

Isovanhemmat ovat kaikki 60v, tämä tulokas on vanhemmilleni siis 10. lapsenlapsi, siskollani on neljä lasta. Isänäiti on 91v ja ainut elossa tuosta ikäpolvesta. Miehen puolelta elossa vain miehen vanhemmat ja heille toinen lapsenlapsi. Miehen veljellä ei lapsia.

Kestovaipat en ole kokeillut koskaan, en nytkään. 7 hengen perheen pyykeissä on jo tarpeeksi, enempää ei mahdu,vaikka iso kone onkin. ;)
Mutta minusta on erittäin hienoa, että edes jotkut kokevat asian omakseen.

Liikkeistä pieni epäilys on, että jotain hipaisuja olen tuntenut iltaisin. Vähän vasemmalla alaviistossa, lähes sama kohta aina. Voi toki olla jotain suoliston liikkeitäkin, mutta mene ja tiedä. Vatsa on jo niin vauvamasun mallinen ja kokokin on aikamoinen, joten enää ei todellakaan pysty edes löysillä paidoilla peittelemään. Enkä edes halua. Viimeinen raskaus ja aion ottaa kaiken irti :D
Äitiyshousuissa olen kulkenut kohta kuukauden. Mutta eihän näin monen lapsen jälkeen, ole kohtu eivätkä vatsanpeitteet koskaan samaa luokkaa kuin ensimmäisen ja toisen raskauden kohdalla ;)

Neuvolalääkäri mulla on ensi viikolla. Koska muilla eka neuvolalääkäri??

Voikaahan taas pulleasti!

U2+ Köpiel rv 15+0 POKS!

Muoks* Mies tulee synnytykseen mukaan. piste.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Morning Butterfly
Tervehdys hellemasut!

Täällä on saatu flunssa päälle ja saikulle jäin, ei tosin jäänyt kuin yksi vuoro väliin, kun totesin pienessä lämmössä tehdyn yön jälkeen, ettei musta ole toista yötä tekemään. Jospa tämä tästä pian helpottaisi. Torstaina olisi nt-ultra, hiukan jännittää, menisi vain aika nopeasti. Sokerirasitus olisi 19. päivä ja lääkärineuvola 24. päivä.

Imetyksestä: esikoista imetin 11 kk, sitten lopetin kerrasta, kun todettiin maitoallergia, oli päivä jolloin neiti ei rintaa vaatinut, niin en sitten sit enää tarjonnutkaan. Minulla ei rinnat kipeytyneet koskaan, ei edes alussa. Parin kuukauden jälkeen imetin enää toisesta rinnasta, kun toisesta loppui maidon tulo, eikä neiti sitä huolinut. Välillä meinasi pää hajota imetykseen, mutta eiköhän sitä seuraavaakin tule imetettyä. Meillä ei esikoinen huolinut pulloa eikä tuttia, mutta eipä ole niistä tarvinnut vieroittaakaan.
 
Nennu_87,onnea ultrakuulumisista! On se kyllä hieno hetki nähdä oma vauveli ensimmäistä kertaa! :wave: Sulla onkin jännät paikat,kun vauvoja onkin ehkä 2! Jahas,tänään on monella ultra,odotellaan kuulumisia..Mahan kasvusta: on näköjään aika yksilöllistä.Itselläni oli maha kasvanut jo ennen plussausta! (6+6 tein testin) Mieskin kommentoi,ja oli varma et oon raskaana! Turvotusta kai..ja pian sitten jo housut ei enää mahtuneet päälle.On lantio leventynyt entisestään..ja maha näkyy.Olen ihan ylpeä vauvamahasta,kivaa olla näkyvästi raskaana! Jotkut hameista menee vielä päälle,lisäksi käytän löysiä mekkoja.Ostin jo äitiysneuletakin ja T-paidan,jotka on aika valtavia..tarttis vielä hameen,mekon,housut ja toppeja.. -MB & Dalia 15+3
 

Yhteistyössä