Heinäkuun hellemasut 2012 -HELMIKUU

Kiitoksia noista hiivaa koskevista infoista =) Heti kun edes kyselin, tuntui kuin olisi jo helpottanut? En tiedä voiko 2 sokeritonta päivää muka jo auttaa asiaan, joku puheli että ruokavaliomuutos auttaisi? No tänään on se viikon herkuttelupäivä, Hesessä käyty..:D

Hippuliina, onnea hienoista ultrakuulumisista! Meilläkin on ollut Kepan pää viikkoa pienempi kahdella peräkkäisellä kerralla, mutta ultraaja sanoi, että se voi alkaa jo piirteiltään muistuttaa äippää (mulla on vissiin pieni pää). Ja kuulemma kahden viikon heitto laskettaisiin pään kohdalla poikkeavaksi.

Muillekkin kovasti onnea hyvistä ultrakuulumisista:flower:

Eilen Kepalla oli oikein bileet saunassa, ihan kuin olis tehnyt jotain kuperkeikkoja siellä, koko maha tuntui muljahtavan ympäri. Johtukohan siitä, kun äippä ja iskä juuri päättivät mennä naimisiin..? :heart:

Maanu ja Kepa 21+3
 
MB: Tykkäsin siis kommentistasi noiden raskausviikkojen takia, tulehdukset ei oo tykkäämisen arvoisia :)

ON: Täällä ei muutoksia oikeastaan mihinkään suuntaan. Liikkeitä tuntuu muutamia kertoja päivässä ja muuten olo kaikin puolin hyvä. Ainut että taas on vilustunut olo ollut koko tämän päivää, saas nähdä oonko tulossa kipeäksi vai meniskö ohi lepäilemällä..

Omena ja Napoleon 18+3
 
Hiivasta ollu puhetta..Jep,täällä taitaa vaivata taas kerran : / Oisko jopa 4 kerta tän raskauden aikana. Valkovuoto ei oo muuttunu kokkareiseks tai haise,mutta tuota kutinaa tuntuu ulkoisesti.. Canestenia onneks löytyy,sitä jo tänään levitellytkin.
On kyllä niin syvältä. Mullekin neuvolan täti sanoi että sokerit pois, perinteisen maustetun jugurtin vois korvata maustamattomalla jugurtilla johon marjoja,ei sokeria. Hiivatonta leipää jne. Noh,jugurtit mun suosikkeja ollu koko raskauden aikana,enkä osaa maustamatonta syödä,tympeen makuista. Hiivatonta ruisleipää syödään muutenkin. Mutta tuntuu olevan joku krooninen vaiva..


Mua huolestuttaa jotenkin Ykän painoarvio,joka siis oli 20+4 322g.. Täällä kun lueskelee teidän muiden rakenneultrassa saatuja painoarvioita ovat ne ihan muuta kuin meillä. Eipä se ultraaja siihen mitään sanonut,en kyllä tiedä minkä tittelin tämä ultraaja omasi..
Oma paino tuntuu nousevan,nyt jo 58kg. Neuvolassa 1.2. se oli 56kg...

Ai niin,brion turvakaukalo tuli tänään kotiin. Anoppi tilasi vauva-lehden josta lahjana tuo kaukalo :)



Tipetsu ja Ykä 22+0
 
Heipä hei pikasesti!

Tulin vaan tuota hiivaa kommaamaan sen verran, että minulle neuvolassa sanottiin kun olen joka raskaudessa kärsinyt toistuvasti vaivasta, että gefilus kapselit auttaa, ja pidin itse huuhaana, mutta päätin kuitenkin kokeilla, kun hiiva tässä raskaudessa ekan kerran tuli kiusaksi ja KYLLÄ on pysynyt pois. Mutta nyt ei ehdi enempiä, mukavaa loppu viikonloppua kaikille masuille :)

PikkuEmma ja pikkunen 19+5
 
Morning Butterfly Itse soittelin n. viikko sitte neuvolaan, kun minulla valkovuoto muuttui kellertäväksi ja paksummaksi. Varasi ajan lääkärille. Siellä lääkäri teki sisätutkimuksen ja sanoi, ettei ole ihan varma onko tulehdusta mutta antoi varalta reseptin antibioottista emätinvoidetta, jota nyt viikon ajan käytän. Kannattaa soittaa neuvolaan tai varata itse aika lääkärille. Tulehdukset raskausaikana ei ole hyvästä, joten itse ainakin ajattelin että parempi ottaa tuo lääkekuuri varalta. Tulehduksiahan tuleekin helpommin raskausaikana ja lääkärin mukaan tuo lääke on ihan turvallista käyttääkin. Ikinä aikaisemmin ei ole moista vaivaa ollutkaan.
Tipetsu Ei meilläkään ollut painoarvio viikoilla 20+6 kuin 380g. Itse en kyllä ole huolissaan. Varmasti pienet heitot on ihan tavallisia. Ja minulla ainakin rakenneultrassa sanottiin että vauva vastaa täysin viikkoja.
Meillä myös anoppi tilasi tuon vauva-lehden ja toi juurikin tänään lahjaksi saadun kaukalon meille. Oikein kätevältä tuntui. Jotenkin kevyen oloinen verrattuna siihen kaukaloon, joka meillä esikoisella oli. Sehän on kantamisen kannalta vain hyvä juttu. Me ollaan vielä mietitty, että ostettas se isofix-jalusta mutta saa nyt nähä ostetaanko vai ei.

Olen tänään touhunnut paljon. Nyt tuntuu siltä, että täytyy levätä. Parempi ois vissiin jo jättää nuo pihan kolailut miehen hommaksi. Lumipenkat on jo niin korkeita, ettei millään tahdo jaksaa puskea lunta niistä yli. Turhan raskasta. Tänään tulikin sitten sohvalla maatessa tiukka harjoitussupistus. Oikeen alkoi ahdistamaan, kun maha meni niin kireälle. Toivottavasti noita ei ala kovin tiuhaan tulemaan..
Lisäksi töissä tuntuu jo, että maha alkaa olemaan tiellä. Jotenkin kulkeminen on raskaampaa eikä enää jaksa samaan malliin tehdä töitä kuin ennen. Kauhistuttaa, että miten sitä jaksaa esim. parin kuukauden päästä tehdä hommia. No, se on sen ajan murhe.

puppa 22+3 (Apua laskinkohan oikein. Miten noita viikkoja on jo noin paljon?)
 
Iltaa!

Hiivasta itsellä ei ole ollut muuteskaan kun muutamia kertoja,mutta valkovuotoa kyllä on,ja mielestäni se on jokseenkin tuoksahtanut koko raskausajan,mut en oo mitn.maininnut,kutinaa ei ole esiintynyt.
Tipetsu kyllä sulla ihan hyvänkokonen kaveri oli,kun itelläni oli 20+1,ja painoarvio 330g,ja vastasi ihan viikkoja.

Tänään tunsin ekan kerran liikkeet mahanpäältä,kun pidin kättä siinä ja yritin tunnustella,tuota omaa massaakin kun on.

ja tänään tuli kyllä ulkoiltua oikein reippaasti,olin muksujen kanssa ja miehen kans,ulkoilemassa 2,5h...ja nyt kyllä voi apua,jalat huutaa hoosiannaa!!!
PTT 20+3
 
  • Tykkää
Reactions: Omena85
Tuosta painoarviosta vielä..Meillä siis LA menkkojen mukaan oli alkuun 6.7.2012 joka sitten aikaistu 6pv nt-ultrassa ollen 30.6.2012. Jos en väärin muista,niin ultraaja taisi rakenneultrassa sanoo että kasvaa 6pv pienempänä,joka ihan sallittua..??!! :O
Siis kasvu hidastunu sen 6pv nt-ultrasta..? Joka ultrassa ennen nt-ultraa on kyllä vastannut kooltaan 6pv isompaa,eli tota 30.6.2012 laskettua..

Jospa sitten istukan paikan kontrollilultrassa ois paremmalla tolalla Ykän paino,mikäli sen voisivat katsoa.
Itse painoin syntyessäni 2770g.

Ja vielä hiivasta..syön myös gefilus-kapseleita. En kyllä tiedä onko enää kannattavaa niitä vetää kun multitabsin raskaus plus-vitskuissa on myös maitohappobakteerit jeesinä.. Näitä vitskuja olen syönyt ehkä rv 6 lähtien.
 
Huomenta kaikille hellemasuille! :)

Laiskasti on tullut kirjoiteltua, jotenkin se arki vaan vie mennessään ja raskausviikkojakin kertyy ihan huomaamatta....

Meillä ollut koko porukka rajussa flunssassa, mutta nyt näyttäis olevan jo voiton puolella, onneksi. Toivottavasti tässä olis sairastelut taas vähäksi aikaa ohi...

Liitoskivuista on ollut aiemmin puhetta. Mulla ollut liitoskipuja nyt satunnaisesti, edellisessä raskaudessa oli kovat kivut, ei ole mitään herkkua :(
Joku oli paikallistanutkin kivut si- niveleen ja sehän on aika yleinen vaiva raskauden aikana. Tuossa nivelessä kun ei normaalisti liikettä tapahdu ja raskauden aikana relaksiinihormoni löystyttää kudoksia ja si- nivelessäkin pääsee tapahtumaan liikettä aiheuttaen kipua. Apuvälinelainaamosta kannattaa kysäistä si- tukivyötä lainaan jos siitä saisi avun. Vyön tarkoitus on puristaa si-nivelen pintoja kiinni toisiinsa, jolloin kipua aiheuttavaa liikettä ei pääse tapahtumaan. Kotikonstein saman vaikutuksen saa leveällä vyöllä, joka siis kiristetään tuohon pakaroiden yläosaan ja siitä viistosti alas eteen (masun alle siis).

Onnittelut vielä hyvistä ultrakuulumisista niitä saaneille! :flower:
Itsellä rakenneultra olisi edessä reilun viikon päästä, kovasti jo jännittää onko kaikki kunnossa. Liikkeitä en juurikaan vielä tunne vaikka jo neljättä odotan, istukka on tällä kertaa etuseinässä vaimentamassa. Sukupuoli todennäköisesti kysytään vaikka tärkeintähän tietenkin on pienen terveys.

Miten muut olette jaksaneet töissä käydä? Itse olen fyysisesti jaksanut vielä ihan hyvin, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta (minulla melko fyysinen työ), mutta motivaatio on totaalisen hukassa... :(

Aurinkoista sunnuntaita! :wave:

Amalia 18+5
 
Täällä on ollut flunssaa reilun viikon. Ääni ollut kateissa ja yöllä varsinkin sattuu korviin ja kurkkuun. Siinä heräillessä mietin, että menen heti huomenna lääkäriin, mutta empä ole vielä mennyt. Mun esikoisellekin nousi eilen 38,8 asteen kuume ja varmaankin hänen kanssaan täytyy mennä huomenna lääkäriin ja siinä sivus olla sitten ittekkin asiakkaana.
Tulis varmaan helpommin lähdettyä lääkäriin, jos ei ainut tapa olisi mennä päivystyksen kautta (8 tuntia jonottamista?!). Harvemmin ollaan kipeinä, niin siksi onkin niin tuskaa ja vaivaa saada itsellensä jotain helpotusta. En ole uskaltanut edes mitään lääkkeitä ottaa.

SiinaS 20+5
 
Aurinkoista sunnuntaita hellemasut! :)

Maanulle isot onnittelut naimisiinmenopäätöksen johdosta! :)

Ja kaikille onnittelut hyvistä ultrakuulumisista!
Aika paljon poikia tuntuisi olevan tulossa. Itselle on kans muodostunut viimesen viikon aikana poikaolo ihan huomaamatta. Meillä tosiaan on kutsumanimi mietitty sekä pojalle että tytölle ja olen hieman haaveillut tytötöstä, sillä mielestäni meillä olisi hänelle ihana nimi. Nyt kuitenkin ajatukset ovat harhailleet pojan nimeen ja lastenhuoneen sisustustakin suunnittelen selkeästi poikaa ajatellen. Jännä. Toivottavasti vajaan viikon päästä sitten selviää, kumpi sieltä on tulossa :)

Raskaus etenee täällä ihan hyvin ja liikkeet tuntuvat jo lähes päivittäin vatsan päältä. Mies on todella onnellinen, että pääsee konkreettisemmin mukaan odotukseen. Liikkumista on pitänyt rajoittaa suuresti. Lumitöitä tehdessä alkoi pistellä alavatsaa ja muutenkin vatsan seutu reagoi nopeisiin, voimaa vaativiin liikkeisiin. Koira pitää onneksi huolen siitä, ettei ihan sohvaperunaksi voi jäädä :D Viimeksi tosin kun kävimme reilun tunnin lenkillä, nilkkani turposivat aivan kamalasti ja voi sitä kivun määrää. Olin varma, etten pääse kotiin. Piti keskittyä niin paljon omaan oloon ja pitää taukoja nilkkoja hieroen, että koiraki sai painella ihan omaan tahtiinsa ilman, että roikuin hihnan päässä :D Onneksi ei ole mikään karkulainen, vaan kävelee likellä. Onko teillä muilla ollut tällaista turpoamista kävelyn jälkeen?

Hiivasta on ollut puhetta. Itse en onneksi ole kyseisestä vaivasta raskausaikana kärsinyt. Minulla ei kyllä muutenkaan ole ollut kuin kerran elämässäni hiivatulehdus. Olenkin ymmärtänyt, että toisilla on enempi taipumusta saada hiiva kuin toisilla. Minä olen kans syönyt raskausajan vitamiineja sieltä rv6 asti, joten voihan silläkin olla oma osansa siihen, etten ko. vaivasta kärsi.. Tsemppiä kaikille hiivan kanssa painiskeleville! Ei varmasti ole mukavaa :(

Onko teille kellekään tullut huono omatunto omasta kasvavasta vatsastanne? Minä olen nyt viime päivinä huomannut olevani jotenkin todella varovainen oman mahani "näyttämisessä" ja vauvasta puhumisessa. Lähipiirissämme on kaksi pariskuntaa, jotka painiskelevat lapsettomuuden kanssa ja vaikka järjellä tiedän, ettei meidän pienokainen ole heiltä pois ja he varmasti ovat onnellisia puolestamme, olen alkanut tuntea todella suurta huonoa omaatuntoa. Se on kurjaa, sillä tuntuu, että tämä tunne varjostaa omaa odotustani. Eräs työkaverinikin kärsii tahattomasta lapsettomuudesta ja kärsii siitä todella paljon. Tämä on aiheuttanut sen, etten töissä sanallakaan mainitse koko raskausasiaa ja vaivaudun, jos joku kysyy minulta jotakin. Tiedän, että minun pitäisi olla onnellinen omasta hedelmällisyydestä ja tuleva lapsemme on ansainnut kehittyä onnellisen odotuksen aikana, mutta tämä asia on alkanut vaivata minua todella paljon. Sen seurauksena ahdistun jopa vauvatarvikkeiden ostamisesta ja sen suunnittelusta. Kyse ei todellakaan ole siitä, ettenkö olisi enemmän kuin onnellinen ja kiitollinen tulevasta pienestämme. Jotenkin haluaisin vain "hehkuttaa" onneani vain suljettujen ovien sisäpuolella. En tiedä, ymmärsikö kukaan..

Amalia kyseli työmotivaatiosta. Minulla työ ei ole fyysisesti raskasta, mutta henkisesti sitäkin stressaavampaa. Tuntuu, että kaikki ns. ongelmatapaukset ovat kasautuneet nyt viimeisen kahden viikon ajalle ja oma työnkuvakin on vaihtunut opettajasta joksikin terapeuttipoliisiksi. Onneksi nyt alkoi viikon loma, sillä sen tarpeessa olen ollut jo pidemmän aikaa. Koen, että oman jaksamisen ja työmotivaation säilymisen kannalta tämä vauva ei voisi parempaan saumaan tullakaan. Ihana tietää, että voi jäädä ensi vuodeksi hyvällä syyllä kotiin. Nyt kuin vain alkava flunssa jättäisi rauhaan.

Ihanaa sunnuntaita kaikille ja tsemppiä alkavaan viikkoon!

sopaka & 'seelis' 20+4
 
En ole tänne puolelle paljoa kirjoitellu Enempi kirjotellu fb:n puolella :)

Nilkan turpoaminen täällä on jatkuvasti nilkat turvoksissa. Päivän kävelen töissä melkein koko ajan ja illalla sen huomaa. Mulla kipeytyy jalkapohjat. Täytyisi hankkia toisenlaiset pohjalliset kenkiin.

Selkä särky Mulla kipeytyy myös alaselkä toinen pakara ja on hankala nousa ylös. mahtaisiko olla issias-vaivaa.

Liitos kivuista näitä esiintyy yleensä nukkumaan mentäessa. Kivut on nivusissa samanlaisia, kun muistan lapsena jalkojen kasvukivut. Ovat tpdella inhottavia. Missäkään asennossa ei ole hyvä olla.

Potkut En ole vieläkään ihan satavarma miltä potkut tuntuvat. Mahanpäältä en ole vielä tuntenut mitään.

21+4 jäljellä 18+3 :p
 
Maanu onnea naimapäätöksen johdosta :heart:
sopaka meillä raskautuminen kesti, pikkutsemppauksen jälkeen saimme prinssimme alulle :heart: Muistan tunteen kun muut raskautuivat, olin surullinen omasta puolestani, mutta ehdottomasti onnellinen muiden puolesta. On raskasta varmasti jos pitää miettiä miten ja missä raskaudestaan puhuu. Meillä on nyt ensi vkolla matka kotikaupunkiin, jossa pikkuveli ja hänen kumppaninsa ovat erittäin raskaan tilanteen keskellä. Veljeltä kysyin että onko heille ok, jos tulemme sinne. Sanoi että on, mutta eivät välttämättä pysty meitä tapaamaan.(siellä siis saatetaan raskaus joutua vielä keskeyttämään sikiön vaikean vammaisuuden vuoksi) Nyt jo mietin että mitä laitan päälleni, jotta vatsa ei paistaisi : /

ON: Meillä pikku ukkeli tais tykätä kun kävin tänään zumbaamassa :D Zumbassa ei paljon potkinut, mutta kun tunnin jälkeen istuin pukkarissa, niin kaverilla oli mahtavat kuviot vatsassa :heart: Eilen tunsin ensimmäisen kerran potkun masun päältä. Mä jaksan ihmetellä näitä kokoajan kovenevia liikkeitä!
Mulla on kauheaa väsymystä. Nukun kyllä yöt, mutta silti. Ekana mietin tietty HBn laskua, mutta sitten tuolla FB:n puolella muistutus tuli sokereista. Pitää käydä vaikka töissä sticksaamassa pissa tai mittailla sokrua. Verenpaineita mä oonkin seurannut :)
Öisin herään yleensä kerran vatsakipuun. Menee ohi kun hieroo. Musta tuntuu että on kovempana tuo maha kun normisti, oisko harjoitussupistus? Tai sitten oon kääntänyt vauhdilla kylkeä, mä oon ihan hirmu pyörijä öisin.
Vielä 1,5 vkoa siihen 3D ultraan <3 Katseltiin kummipoitsun 3D-kuvia, niin hyvin oli kaveri itsensä näköinen. Hauskaa. Tulevien isovanhempien vuoksi ajattelin nyt ottaa sen 4D dvd:kin. Mun iskä on nyt kahtena päivänä soittanut mulle ja kysynyt et mites pikkuiset jaksaa :heart: Mä oon aina ollut iskän tyttö.
Mutta nyt tomaattikeiton tekoon, mahtavaa sunnuntaipäivää!

 
Tänään jo 21 + 0.Todellakin, äkkiä se aika menee. Mulla on nyt alkanut maha kasvaa ihan vauhdilla, jännää. Pieniä potkuja olen alkanut tuntemaan ja ihan oikeasti, melko usein silloin kun touhuan koirien kanssa jotain. Omituista.

Ja kohta vaihtuukin heinäkuun hellemasujen pino sitten jo maaliskuuksi :)
 
Töissä jaksaminen: Tästä ollut puhetta. Mullakin tilanne se että työ ei ole fyysisesti raskasta (opiskelen siis sihteerin ammattitutkintoa ja tällä hetkellä olen työharjoittelussa). Työpaikka on todella kiva ja työkaverit todella mukavia mutta motivaatio on hukassa todella pahasti. Haluan tutkinnon alta pois nyt keväällä mutta kyllä on välistä tuskaista herätä aamulla. Noh, ensi viikko vielä töitä ja sitten ois viikon loma.

Huono omatunto raskaudesta: Mulla on työkaveri joka kyseli heti alusta asti tosi paljon mun raskaudesta ja minusta hänen kanssa oli kiva asiasta rupatella kun kyseli itse, ei tuntunut sille että itse taas höpöttää vaan vauvajuttuja :D Mutta sitten kävi ilmi joku aika sitten ettei hän itse voi saada lapsia. Se tuntui aluksi hieman hankalle tilanteelle ja mietin tovin että kehtaanko hänen kanssaan enää vauva-asioita ja raskausjuttuja puhua. Mutta hän itse edelleen kyselee kovasti ja on innostunut minun puolestani joten en tunne huonoa omaatuntoa. Ymmärrän kyllä teitäkin jotka potevat huonoa omaatuntoa mutta niinhän se vain menee että ei se sinun raskautesi ole muilta pois ja kovin ikäväähän se on jos täytyy omaa raskautta "piilotella". Mitäs sitten kun se lapsi on siinä? Ei sitä lasta ainankaan enää saa piiloon...

ON: Ei mikään loistava viikonloppu takana. Kotona ollut hieman kärhämää ja viime yönä olin kääntämässä kylkeä kun tuntui kamala vihlaisu/repimisen tunne vasemmalla alavatsassa. Tänään on sattunut myös oikealle puolelle yskiessä vähän samantyyppisesti. En nyt oikein tiedä onko tämä ihan normaalia vai pitäisikö huolestua... Ehkä soittelen huomenna neuvolaan jos jatkuu. Nivusissa ja häpyalueella on ollut kipuja joita olen pitänyt normaalina mutta nämä paljon ylempänä...
Niin ja tosiaan kaiken "hyvän" lisäksi mulla on ollut lämpöä koko viikonlopun. Ei kuitenkaan niin paljon että huomenna viitsisi olla töistä pois. Varsinkaan kun ei ois kuin ensi viikko ja sitten loma...

Ehkä tää tästä. Nyt on vaan niiiiiin sellainen olo että haluais vaan peiton alle ja pysyä siellä pitkään.

Omena ja Napoleon 18+4

 
Viimeksi muokattu:
Maanu: Onnea naimisiinmenopäätöksestä :)

Nilkat ei ole turvonnut, mutta jalkapohjat on täälläkin ollut kipeät. Ja muutenkin tuntuu, että veri kiertää huonommin jaloissa, mutta olikohan se mun fyssarikaveri, joka sanoikin, että raskauden aikana verisuonet menee jalkojen osalta vähän tukkoon...

Tuntuu muuten koirien kanssa lenkkeillessä, että vauhti on tippunut varmaan puoleen.. lyllerrän menemään koirien perässä..
Selkäkipu on alkanut helpottaa ilmeisesti joogalla on ollut ihan positiivinen vaikutus :) Pystyin jopa perjantaina tekemään maastavetoa salilla :heart:

Mä oon alkanut heräämään yöllä ja nukun muutenkin tosi levottomasti. Enkä saa enää nukuttua millään pitkään, kuten olen ennen tehnyt vapaapäivinä. En tiedä, johtuuko stressistä vai valmistautuuko kroppa jo äitiyteen??

Jebbis ja mini 22+6
 
Omena85 :hug: sympatiahali! Täälä melkolailla samat fillikset! pysyisin peiton alla kokopäivän jos ei ois noita muita ikiliikkujia <3<3<3 Meillä harvinainen yhteinen vapaa viikonloppu ja mä oon puhunu miehelle vain muutaman sanan. Mua on alkanu nyppimään ihan todenteolla ja miettinyt jopa lähtemistä lasten kanssa tästä suhteesta. mä en vaan jotenkin jaksa tuota "ylimielisyyttä". Jos joku asia on huonosti niin se kuitataan vaan sillä että kaikesta on selvitty ja plaaplaaplaa! noh, tää on pitkä tarina mutta mä oon niiiiiiin hirrrrveen väsynyt tähän kaikkeen :( en oikein tiiä mitä tekisin... vanhemmat asuu kaukana ja muutkin... sinneppä mä varmaan myös suuntaan... saa nyt nähdä.

potkut tuntuu ihanille ja se piristää mieltä kummasti aina muksauksen tunnuttua <3

nyt meen köllötteleen :) toivottavasti huominen on parempi ....

onona ja nelkku 18+5
 
18+0 ja POKS!

Pikkuinen on ollut kovin melskaava tapaus eilen, koko illan kutitteli mahaa, kupli, ja pari potkuakin tunsin :heart:
Samoin tänään on vähän vipeltänyt.

Mulla on hyvin fyysinen työ, ja välillä on kyllä jaksaminen hukassa. Ja motivaatio, se on ihan nollassa, ei vaan jaksais kiinnostaa :|
 
  • Tykkää
Reactions: Morning Butterfly
Onona jaksamista sinne! :hug:

Työssä jaksamisesta ja motivaatiosta Mitä nuo on? Oikeesti,selkä kipeytyy pitkästä paikallaan olosta ja sitä myöten ei sitten pysty muutakaan tekemään. Motivaatio ollu hukassa jo kaaaauuan!!! : /
Mun pitikin jäädä pois töistä jo talviloman jälkeen eli kohta,enää ois ollu 6 viikkoa jäljellä. Tarkotus oli siis pitää siihen perään kesälomia,josta sitten äippäloma vkolla 20 alkaen.
Pomolle järjestely olisi käynyt mutta palkanlaskennasta sanottiin ettei lomia voi pitää etukäteen,ennenkuin toukokuun alusta.. Eivät muka tiedä vielä vkolla 16 paljonko olen saava kesälomarahoja.. Eli kaksi viikkoa pitäs välillä käydä töissä ja alottaa sit toukuun ekalla viikolla kesälomat.
No eihän tuo nyt niin pitkä aika ole mutten oikeasti halua mahoineni enää sinne lyllertää kun ei kassan taakse enää istumaan mahdu sillon saati yllä minnekään.. Ja ne asiakkaiden naamat ja utelut äippälomasta jne!!! Ihan perseestä! Eipä paljon kiinnostas talvilomalta enää mennä sinne,varsinkaan vain 2 vkoksi. Saikua varmaan sit toi 2vkoa? Onhan toki sillon jo rv 29 menossa kun talviloma lusittu :)

Se palkanlaskennasta kenen kanssa minä ja pomoni juteltiin puhelimessa,tunnusti ettei tiedä oikeastaan mitään tästä asiasta. Ollut talossa vasta vähän aikaa ja se joka tietäisi tulisi töihin toivottavasti huomenna. Pomo uskoi tuon ihmisen sanaan ja antoi mulle viikonlopun aikaa miettiä asiaa ja huomenna pitäisi sille kertoa siirränkö talvilomaa 2 vkoa,pidänkö palkatonta vapaata 2 vkoa vai olenko töissä 2vkoa..
Ärsyttää kun se ei aio ilmeisesti soitella enää palkanlaskentaan sille henkilölle joka asiasta oikeasti jotain tietäisi.. Taidan soittaa kuitenkin itse sinne huomenna ja pyytää heitä olemaan yhteydessä pomooni,tietysti kertomatta siitä että olen itsekin sinne soitellut.. Pomo ei tiedä että soitin sinne itsekin kun asian sille alunperin esitin.
Onhan mulla oikeus kysyä itseäni koskevia asioita,mutta pomo ei tykkää siitä että ikäänkuin lyttään ja ohitan sen,eli en kysy eka siltä asiasta..Pah!

Sit ON..

Tänään käytiin miehen kanssa kävelemässä pikku lenkki ja tuossa lenkin loppupuolella alkoi vasemmalle alamahaan pistää. En kävellyt kovasti ja matkaa oli n. kilometri.. Kävely tuntui melkoisen raskaalta ja pistely jatkui vielä 10min. lenkin jälkeen...Miten nyt jo tuntuu niin tukalalta?! Pitänee perjantaisessa neuvolalääkärissä mainita tuosta.


Kuopiolaiset HUOM! (Tai jos paikalla labra ihmisiä) Kuinkahan nopeasti sokerirasituksen tulokset valmistuvat KYS:illä?!



Tipetsu ja Ykä 22+1
 
Tsemppiä kaikille, joilla on ollut tai on kärhämää parisuhteessa! Meillä on ollut aika rajuja muutoksia tässä viime aikoina, raskaus, muutto, minun uusi työ...välillä on kyllä pinna kireällä. Esikoisella on aika kova uhmaiän alku päällä ja se kyllä kiristää meitä molempia. Mieheni vielä komentaa aika paljon herkemmin kuin minä ja kovaäänisesti, minä taas en huutamisesta perusta. Niin näistäkin asioista tulee sitten välillä vedettyä herneitä puolin ja toisin... Mulla on nyt vielä ollut kestohiivatulehdus päällä, joten petipuuhatkin on olleet jäissä muutaman viikon. Tiedän, että se jos mikä sitten kiristää isännän hermoja ja miksei minunkin =) Mutta ehkä se tästä!

Pakko muuten täällä paljastaa, että meillä on nyt pojalle nimikin, mieheni sen keksi. Itselle ei olisi tullut ko. nimi mieleenkään (siis en muistanut sen olemassaoloa),mutta olin mietiskellyt juuri samankaltaisia nimiä. Ihanaa! Esikoisen nimikin päätettiin heti rakenneultran jälkeen.

Mitäs vielä, eli kestohiiva päällä niin kuin vissiin monella muullakin. Pitää kokeilla noita gefiluskapseleita ja sitten pitkin hampain sokereiden pois jättämistä. Siitä se varmaan mulla tuleekin, makea himottaa nyt.

Tänään oli harvinainen päivä kun sain nukkua päiväunet!!! Tunti unta päivällä teki kyllä ihmeitä. Meillä esikoinen 2 v ei enää nuku päiväunia, joten aika harvinaista herkkua minulle. Aamulla siivosin talon lattiasta kattoon joten kyllä iltapäivällä jo väsyttikin.

Keskiviikkona olisi seuraava neuvola. Saas nähdä miten paino on noussut. Esikoisen kanssa tästä alkoi se painon nousu, alkuun melkein kilo viikossa. No joo, tällä hetkellä kyllä ei varmaan ole niinkään noussut, sormuksetkin tippuu sormista. Maha on kyllä jo aika reippaan kokoinen =) Pitäisi ottaa kuva ja laittaa tänne.

Ullis ja Juniori 21+2
 

Yhteistyössä