Heinäkuun hellemasut 2012 -HELMIKUU

Onnea kaikille hyviä ultrauutisia saaneille!

Tipetsu omasta kokemuksesta ja myös muilta kuultuna: on aika yleistä että miehet ei halua harrastaa seksiä kun nainen on raskaana. Vaikka he tietävät, ettei se vaaraa aiheuta, he saattavat kuitenkin esim. ajatella tökkivänsä vauvaa. Seksihalut lopahtaa melko herkästi kun päässä pyörii moiset ajatukset. Eli harvoin asia liittyy naiseen. Ikävää sinällään jos itseä haluttaa..

Itse tajusin tänään että mun maha alkaa olla jo aikamoinen pallo. Minä kuulun niihin jotka nauttii kasvavasta mahastaan. Nämä on niitä ainoita aikoja naisen elämässä, kun mahaa voi huoletta esitellä eikä tarvi miettiä, että näkyykö nyt jotain ylimääräistä mahamakkaraa kun laittaa tiukan paidan päälle. Ihanaa aikaa kerrassaan! Sitten synnytyksen jälkeen voi taas alkaa piilottelemaan niitä makkaroita.

puppa 22+0 POKS!
 
Kati: Todella kurja tilanne :'( Ja kun vielä noin lähelle sattui. Uskon, että hankalaa itse iloita vieressä ja vaikeaa tulee varmasti olemaan kesällä veljellesi ja hänen puolisolleen, kun teidän pienokainen syntyy. Toivottavasti heillä on voimaa yrittää uutta pienokaista ja onnistuvat siinä. Kuitenkin sinulla ja miehelläsi on kaikki oikeus olla onnellinen ja kiitollinen omasta pikkumurustanne. Siitä ei todellakaan tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Näkeehän sen jo siitä, miten kovasti asiaa mietit, että otat osaa veljesi suruun. Halauksia ja voimia sinne teidän perheelle! :hug:

Maanu ja Kattiina: Meillä neuvolassa kysellään kanssa paljon parisuhteesta ja perheen voimavaroista. Ja täytettäväksi tuli kotiin tuo voimavarakysely. Itse en koe tällaista kyselyä ahdistavaksi, sillä kyselyn myötä asioita tulee ihan eri tavalla mietittyä ja mielestäni on hienoa, että terveydenhuolto on näinkin monipuolista ja kattavaa. Odotamme esikoista, joten neuvolan perhetyöntekijä tulee vierailemaan luonamme muutaman viikon sisään. Onko teillä tällaista käyntiä? En koe tuotakaan vierailua, ainakaan vielä, ahdistavana, sillä ei ko. työntekijä tule kotiamme ja sisustustamme syynäämään vaan keskustelemaan odotuksistamme ja mahdollisista peloistamme tulevaan vanhemmuuteen liittyen. Ja ehkä sitä onkin helpompi sitten keskustella kotonaan kahvikupposen äärellä kuin neuvolahuoneessa ns. "laitosolosuhteissa". Tietysti toivon, että ko. työntekijä on sellainen, jonka kanssa kemiat kohtaavat heti.

ON: Täällä on tänään taas poksuttu. Rakenneultra tulee koko ajan lähemmäs, ihanaa. Me emme ole hankkineet pienokaiselle vielä yhtään mitään. Ei edes yhtä vaatetta. Jotenkin molemmat pidämme tuota rakenneultraa sellaisena haamurajana. Jos siellä saadaan hyviä uutisia vauvan terveydentilasta, uskallamme alkaa ostaa tavaraa. Matkustamme rakenneultrasta suoraan pienelle hotellilomalle viettämään laatuaikaa, joten tuolla minilomallamme saamme toivonmukaan hankkia ensimmäisen vauvanvaatteen tulevalle rakkaallemme. Liikkeitä tuntuu nyt päivittäin, tosin vielä hentoina ja odotankin innolla, milloin ne alkavat tuntua oikein kunnolla. Minulla istukka tosiaan edessä, joten vaimentaa noita liikkeitä hyvin.

Voikaahan hyvin ja pitäkää masuistanne huolta!

sopaka & seelis 20+0
 
Tipetsu: Mulla on kans ihan samanlaisia ajatuksia kuin sulla. Itse en nauti mahastani, ja mieskin ihmetteli "miksi sun täytyy peittää mahas?", kun tuskaisena etsin kaapista vaatteita ettei raskautta näkyisi. Ja nyt on inhottavaa kulkea ihmisten ilmoilla kun tuntuu, että ihmisten katse kääntyilee vatsaani. Töistäkin haluan siksi aikaisin pois ettei tarvitse sitten jättiläismasun kanssa siellä oleskella. Mutta en mä raskautta kuitenkaan inhoa/pidä vastenmielisenä.

SiinaS 20+1
 
Sopaka: En minäkään koe ahdistavana tällaista, vaan mielestäni on hyvä, että asioita joutuu oikeasti pohtimaankin. Mielenkiinnosta kyselen, miten muilla, kun tämän pitäisi olla nykyisin kaikilla (osa laajempaa tarkastusta). Vielä ei ole ollut puhetta, tuleeko terkka kotikäynnille ja miten vaikuttaa, että meille on toinen tulossa. Eikä nämä kyttäyskäynnille todellakaan tule, vaan haluavat varmasti vain varmistaa, että asiat on mahdollisimman hyvin.
 
Mahan kasvusta: Minä kanssa oon vaan ylpeä kasvavasta masusta. :) Sitä kovasti odottanut että alkaa ihan oikeasti näkyä ja heti kun kehtasin vaihdoin isot vaatteet sellaisiin että maha varmasti erottuu. :D

ON: Täällä on potkut ja myllerrys alkanut tuntua. Ihanaa. Mies kovasti odottaa että alkaisi tuntue päälle päin. :)

Ja jänskätä saa myös kaverin puolesta joka on tällä hetkellä synnyttämässä. :D

Omena ja Napoleon 18+0 POKS!!
 
Kati-81: Voi miten kauhea tilanne veljelläsi :( Ymmärrän, että on vaikea iloita omasta onnesta, kun noin lähellä on surua. Mutta teidän pieni ansaitsee tosiaan onnelliset odottajat, ja varmasti veljesi on puolisonsa kanssa onnellinen teidän puolestanne vaikkei se helppoa olisikaan. Todella kurja tilanne, olen vilpittömästi pahoillani puolestanne.
 
puppa Juuh..No ekat viikot plussan jälkeen oli hiljasta makkarissa,kumpikaan ei uskaltanut. Nyt parin kuukauden verran ollaan oltu suht aktiivisia ja asennot ovat sellaisia joissa mies ei paina tms. masua.. En sit tiedä mikä tän kaiken aiheuttaa.. Noh,äskettäin tuossa kuitenkin nautiskeltiin toisistamme..;) :ashamed:

Harmittaa kauheesti nää fiilikset tästä masu-hommasta...: /


Mutta tuosta hiusten värjäämisestä Oon tainnut 3 kertaa värjätä hiukseni raskauden aikana,lähinnä tyveä. En jaksa uskoa siinä olevan mitään vaarallista,ei kai hiusvärejä saisi olla markkinoilla ollenkaan jos ne vaarallisia olisivat..? Itse olen koulutukseltani kosmetologi ja kouluaikana käsiteltiin myös hiusalaa ja aineita jne.. ei niiden koskaan puhuttu olevan sikiölle vaarallisia..


Äippäpakkauksesta Otetaan tietysti kun esikko tulossa. Paljon on jo kaverilta saatuja vaatteita mutta haluan vauvalla olevan jotain uutta ja omia vaatteita,eikä pelkästään virttyneitä käytettyjä ryysyjä..


Painosta Mä painoin ennen raskautta 55kg. Alun viikkojen kuvotuksen takia paino tippui 52,5kg,tuo oli paino ekassa neuvolassa. Tokassa neuvolassa 7 vkoa myöhemmin painoin 53,8kg. Kolme viikkoa myöhemmin painoa oli 56. Nyt painan 57,neuvolasta aikaa nyt 3 vkoa. Ensi viikolla pe on neuvolalääkäri.. Eli periaatteessa kilo tullut painoa lähtöpainoon,toisaalta taas 5,5kg.. Olen aina ollut hoikka,reilu kolme vuotta sitten jopa liian laiha. Alimmillaan olen painanut 47 kg,korkein painoni on nyt tämä 57. Ehkäpä tästäkin syystä tämä kropan muuttuminen ja painon nousu ei tunnut kivalta ja tämä masu-homma niin rankka juttu.
En ole mikään himo urheilija tai laihduttaja tms. paremminkin päinvastoin mutta hyvillä geeneillä varustettu hoikkeliini ;)

Mun siis pitää mennä sokerirasitukseen lähinnä iän takia (27v) ja neuvolakorttiin täti kirjoittikin että rv 24-28,mutta viime neuvola-reissulla sanoi että käy ennen neuvolalääkäriä. Enpä tiedä,pitäsköhän kysyä vielä neuvolan tätiltä että miten tää nyt yhtäkkiä muuttu näin.. Meidän neuvolan täti vähä hupsu muutenkin,unohtelee asioita,pitää itse muistuttaa ottamaan hemppaa tms... Ei muista mistä puhuttiin jos vastaa välillä puhelimeen..
Noh kuitenkin,tää helmikuu mennyt vauhdilla ja tajusin sunnuntaina että tässä kuussahan on 29 pvää. Hyökkäsin sit netistä varailemaan rasitukseen aikaa,mutta kuinka ollakaan,niitä on vain harvoja joita en pysty ottamaan vastaan töiden takia.. Rasituksessa pitäis käydä siis ennen ensi perjantain lekuria.. Kuinkahan nopeasti tulokset saa?
Varmasti tuokin riippuu labrasta,mutta sain tasan ensi torstaille ajan. Kesken työpäivän en lähde,koska menen aamulla 6 töihin,niin en tasan jää jatkamaan päivää kokeen takia..Pitää huomenna soitella sit neuvolaan.


Öitä mammat!



Tipetsu 21+4
 
Katille: Harmillisia uutisia on ollut perheessäsi :( Koittakaa kuitenkin nauttia teidän raskaudesta, vaikka varmasti vaikeaa onkin!

Mahan kasvusta on ollut puhetta, ja kyllähän se täälläkin vähän ahdistaa, kuten se painonnousu... :( Tosin jotenkin tyytyväisempi olen tähän mahaan, joka näyttää nyt oikeasti raskaana olevalta, kuin että olisin vain tukevoitunut...

Voimavarakysely palautettiin tänään neuvolaan, ja mielestäni hyvin vähän meidän terveydenhoitaja puuttui joihinkin mun 3:n arvosanoihin, kun vähän jännittää elämän muuttuminen ym. Sanoi vaan, että hyvät on ja siirryttiin seuraavaan.. Tuo oli vähän huono ajankohta neuvolatädin vaihtumiselle, kun ei jotenkin saanut ees sanaa suustaan aiheeseen liittyen, kun oli täysin vieras henkilö..

Samalla jäi kysymättä, kun mulla on alkanut voimakkaasti krampata pohkeet toisinaan yöllä ja yksikin yö meni kauan pehmittäessä lihasta.. piti kysyä tänään neuvolassa, että saako ottaa esim. magnesiumia raskaana, vai rupeenko juomaan vissyä... Onko muilla ollut tämmöistä?

Täällä ollaan nyt sitten virallisestikin raskaana! :D Tuo oli jotenkin hieno tunne saada todistus ja Kelan paperit, joilla saan hakea sitä äitiyspakkausta :)

Hemoglobiini oli noussu 104 -> 125 ja oon kyllä huomattavasti jaksavampi :)
Painoa oli tullut 6,1 kiloa lähtöpainoon eli 658g/viikko.. tuosta ei kuitenkaan sanonut juurikaan mitään eli ei kai se vakavaa ollut...
Verenpaineet oli noussut 116/71 -> 131/74
Vauvan sydänäänet oli 135
ja sf mitta oli 19, eli hyvinkin keskikäyrän päällä :)

Jebbis + mini rv 22+2 :)
 
Viimeksi muokattu:
Jebbis, täällä myös kramppaa pohkeet,tarkemmin siis oikea pohje öisin! Joskus on päivisin sit niin jumissa, että ihan jo hankala kävelläkin.. Juon vihcyä, ja mielestäni saan päivällä riittävästi nestettä ja suoloja. Mulla on neuvola 6.3. , täytyy siellä sit kysyä asiasta myös.

Huomenna rakenneultra, jaiks!! :)

Hertta_g ja pikkuhoo 20+3
 
U2
Huomenta!

Magnesiumia saa käyttää raskauden aikana.
Ekalla neuvolakäynnillä selvitin, koska auttaa mun autoimmuunisairauteen.

Käy Jebbis ihmeessä hakemassa, jos auttaisi tosiaan noihin sun kramppeihin :)

Ja normi painonnousu on 300-700g/viikossa sanottiin meitin neuvolassa, kai se on sama muuallakin? ;)

U2 & Köpsy 22+2
 
Pohkeista mulle tulee tuonne pohjelihaksen/akillesjänteen kiinnityskohtaan sellaiset mölit jotka on kipeät kun mies niitä hieroo auki =) Ja silloin kun ne on siellä, jalat tuntuvat todella epämukavilta, ei tiedä miten jalkoja pitäisi. Kysyin neuvolasta kun kävin siellä, niin sanoi vain et liittyy jalkojen väsymiseen?! Selkä on sitä mieltä että kolme päivää töitä olisi maksimi. Tänään ei saanut enää pitkiksiä jalkaan. Ei vaan taivu. Mut pikkujuttujahan nämä. Tuosta kineteipistä on mun mielestä ollut vähän apua.
Mä oon ihan semi-hysteerinen. Musta tuntuu etten oo pikku prinssin liikkeitä tuntenut nytten :| Eilen piti sitten kaivaa doppleri esille ja siellähän hän alkoi heti leikkiä äipän kanssa :heart: Onneksi on vielä se 3/4D-ultra edessä parin vkon kuluttua. Tää musta vko on kyllä vaikuttanut niin syvästi :'( Mä toivon ja uskon että mun pikkuveli pystyy vielä puhumaan mun kanssa...

Mutta josko sitä töitä tekis. Vaikka mitään tekemistä olekaan.

Kati ja Den Lille Prinsen
 
Huomenia!

Pahoittelut ikäviä uutisia saaneille :hug:

Olette paljon puhuneet neuvolantädeistä. Osa on vaihtanutkin omaa tätiä jne. Mulla ehkä vähän erikoinen tilanne. Oon nyt 3 kertaa käyny neuvolassa ja yli puolen välin oon jo ja en oo vielä tavannu edes "omaa tätiä". Viime kerrallakin oli joku random sijainen ja pahoitteli et tällä kertaa en pääse omalle tädille. -Juu ei se mitää, en oo vielä edes tavannu sitä. :D Hänellä on siis ollut ain joku milloin flunssa ja milloin muuten vaa liukumaa, et ei oo millään pidemmällä lomalla kuulemma. No me ei olla puhuttukkaa mistää sokerirasituksesta (paitsi ekalla kerralla jotain mainitsi et se tulee eteen jossai vaiheessa) tai mistää kotikäynneistä puhumattakaa täytetty mitään kyselyjä :eek: Ollaan vaan tehty aina ne perusjutut. Noo parin viikon päästä on taas käynti ni toivotaa et silloin tapaan mun tädin :LOL:

Äitiyspakkaus otetaan, koska ensimmäinen tulossa ja tällä hetkellä kaapista löytyy 1 kpl body ja 1 kpl housut :D niillä ei kovin pitkälle pötkitä :LOL: No heinäkuuhun on vielä aikaa :D

Maisa & Pirpana 20+6 (huomenna poxuu) :D
 
kati-81 todella paljon voimia sulle,kun olet murehtinut veljesi puolesta:hug: mutta kyllä sulla on oikeus nauttia omasta rakkaasta.
Onko veljesi vihainen sulle vai,kun sanoit että toiv. pystyy puhumaan sun kanssa..vai onko vaan niin vaikeaa aikaa nyt heille muuten olla kontaktissa suhun,koska odotat onnellisesti?

Voi IIIIIIKKKSS!!!! Mulla tnä rakenne ultra vasta kolmelta!!!!! Ja jänniittää jo niiin paljon!!!!!! Oon taas kuiteskin ihan shokissa kun katselen vaan monitoria,etten muista edes kysyä mitn! pitäs kysyä istukan paikasta,ja siitä et onks siel enää sitä hematoomaa,ja sukupuolesta,ja kaikista muista elimistä!!!!

onko se tehty teille muutes mahan päältä,rakenne siis?

PTT 20+1
 
PTT, kyllä se rakenneultra tehdään mahan päältä. Laita vaikka paperille ylös kysymykset, niin muistat kysyä kaikki :). Ja kyllä ammattitaitoiset ultraajat yleensä kertookin tärkeät asiat. Tsemppiä sinne!! :)

Kati-81, ompa kyllä raskas tilanne. Mutta samaa mietin kun PTT, että miksei veljesi puhuisi sulle? Muista sitten, että ei ole mitenkään sinun vikasi, että heille kävi niin. Saat silti nauttia raskaudestasi :). Ja ne liikkeet on toisina päivinä vähäisempiä, ehkä pikku prinssi on kääntyneenä selkään päin? Ei kannata turhaan huolestua.

sopaka, meillä ei ole tuollaista kotikäyntiä raskauden aikana. Mutta kuulostaa ihan kivalta, ei haittaisi minua. Ja ei ne kyselyt mua sinänsä ahdista, hyviä työvälineitä ne ovat, ehkä kyse on enemmän neuvolatädin tavasta esittää asioita; hänellä on taipumusta saarnaamiseen ja muutenkin puhuu välillä kuin vajaaälyiselle. En nyt ehkä osaa ihan parhaalla mahdollisella tavalla kuvata asiaa, mutta.. ehkä ymmärrät? :)

Victoria ja Daniel saivat sitten yöllä tytön :heart: Hauska seurata tulevaisuudessa hänen kehitystään :).
Ja pitää vielä lisätä, että empä haluis olla prinsessa ja raskaana.. Kun ei tää olo ole kovin hehkeä :D Näittekö muuten Maria Veitolan kuvan uudessa imagessa?

Maanu ja Kepsu 21+1
 
Viimeksi muokattu:
Täällä poksuu viikot. Joten puolessa välissä ollaan. Kuumeisesti saa vielä pari viikkoa odotella rakenneultraa. Mistä tulikin mieleen, että ihan normisti ultrataan mahan päältä, joku sitä kyseli:)

Maijamehi ja katkarapu rv 20
 
Juu, en haluaisi olla raskaana oleva julkkis muutenkaan, kun en jaksa näyttää edustavalta.. töihinkään ei jaksa enää meikata :D Näytän varmaan todella edustavalta :D

Kiitos U2:lle tiedosta, täytyypä käydä hakemassa sitä magnesiumia :)

On: Makasin tänään selälläni ja pikku-pojun joko pylly tai pää tuntui selkeästi vatsassa, kun oli sellainen pieni möykky verrattuna toiseen puoleen ja kun tunnustelin, niin katosi.. olipas huvittavaa! :D
 
Saa tulla neuvolatäti kotikäynnille jos haluaa, mutta siitä ei ole vielä ollut puhetta.
Meijän pitää kans täyttää ensi käynnille se voimavarakysely, ihan ok mulle. :)

Mä heräsin viime yönä puoli neljä ja yhtäkkiä mua alkoi ahdistamaan kun en vieläkään tunne mitään selviä liikkeitä. Nyt siis 19+3.. sain sitten myös päähäni että nyt se on ihan varmaan kuollut kohtuun ja mua alkoi hirveesti ahdistamaan se että sikiö voi vain kuolla kohtuun eikä mitään oireita tule! Että hyvää yötä sitten vaan :headwall:

Sain kuitenkin mieleni rauhoitettua ja kuuntelin sydänäänet vasta aamulla ja siellä se jumpsutti ja viuhtominen kuului. :heart:

Alkaa tosissaan ahdistaa se ensi tiistain rakenneultra. :(
 
Viimeksi muokattu:
Ja tänään postitin KELAn paperit! Nyt vaan äitiyspakkausta odottelemaan..ihanaa! : )
NuttyKitty,älä murehdi,hyvin se pikkuinen voi..ei kannata verrata toisiin.Kuulithan sydänäänetkin. :wave: Tunsin muuten yöllä lapsen pyllyn mahan läpi,ja myös jalan! Se tuli melkein läpi mahasta! ..aktiivinen veitikka! :D -MB & potkiva veitikka rv 22+5
 
  • Tykkää
Reactions: Jebbis
Täällä nähtiin viime yönä taas varsin eläväisiä unia.
Ensin odoteltiin synnytyksen alkua ja supistuksia.
Sitten olinkin mukamas tullut uudelleen raskaaksi vaikka olin jo raskaana alunperinkin ja ihmeteltiin unessa miehen kanssa että pitääköhän tästä raskaudesta soittaa erikseen neuvolaan. :D
Ja lopuksi vauvan käsi tuli mahani läpi ja se oli ihan normaalia.

Että semmoista. Ei käy yöt pitkiksi.

Omena ja Napoleon 18+1
 
ultra kuulumisia Oli ihanaa ensinnäkin kun oli sama ultraaja joka oli np-ultrassakin.
Eli kaikki elimet olivat paikoillaan,aivot,munuaiset,virtsarakko,jalat,luut selkäranka,kädet,nenäluu,mitäs vielä niin sydän,kaikki oli aivan loistavasti ym.virtaukset..:heart: oli mahtavaa nähdä pikkuinen monitorista,siis niin selkeästi näkyi naama,silmä,nenä,ja suutaan auki piti..saatiin ihanat kuvatkin:heart:

Sitten se toiseksi tärkein eli sukupuoli,ensin ei meinannu näyttää,oli tiukasti jalat ristissä,mut mittailtiin muita ja katottiin myöhemmin,niin olihan siellä se pikku veitikka;) ja pallit,ja niin selvästi näky et ei voi erehtyä=)

Ja mies oli mukana ihmettelemässä=) ja tais olla aika innoissaan,ja kuuluttaa koko maailmalle heti,kun sanoiun et pidetäänkö salassa,mut no way.

Istukka oli noussut hyvin kohdun suulta,oli takaseinässä enemmän,mut oli myös etuseinässä...se oli aika outoa,mutta siis sijaitsi hyvällä paikalla.

Ja täällä taidetaan nyt alkaa shoppaileen oikein olan takaa poikien vaatteita.

PTT 20+1 ja PoikaLupaus
 
Onnea uusille ihanille ultrakuulumisille!! :)

Äitiyspakkauksesta: Me otetaan, kun esikoinen tulossa eikä oo hankittuna vasta kuin viis vaatekappaletta. Tuo pakkaus tuntuu jotenki isolta lahjalta, jota on kiva sit tutkia :)

Selkäsärystä: Mä oon nyt diagnosoinu itteni :D mulla ois sit vaivana si-nivel! Kipu ei varsinaisesti oo alaselässä, vaan "ylhäällä" pakaroiden alla, sieltä sit pahimmiltaan vihleksii tosi inhottavasti vasempaan pakaraan ja takareiteen. Kun oikein kova kipu käy, meinaa lähteä vasen jalka alta :( Ennenki on ollu tuota ongelmaa, kun on vaikka siivonnu hulluna monta tuntia putkeen huonossa asennoissa. Seuraavana aamuna kipu on kuitenki ollu poissa. No nyt sit tuleeki pelkästään töissä ja vaikkei tekis mitään ihmeellistä. :( Keskiviikkona on neuvola, pitää sielä puhua aiheesta. Jos vaikka pääsis lääkärin kautta fysioterapeutille. Kurjaa kun tulee tämmönen vaiva jo ennen puoltaväliä...
Onko muilla ollut tällästa ongelmaa?

Tipetsu: Oliko sielä KYS:ssä se 4D-ultra? :)

Tasan kolme viikkoa rakenneultraan, tuntuu pitkältä, mut nopsaahan tuo menee :)

Tänään tunsin yllättäen keskellä työpäivää ekan kerran liikkeitä, sellasta poksumista, hyvin hentoa kylläkin! Ainaki uskon vahvasti että vauva se oli :heart: Ihan erilaista oli verrattuna suoliston poksumiseen. Toivottavasti alkaa nyt tuntua joka päivä! :)

Kärppy ja pieni (Poikaolo) 17+3
 

Yhteistyössä