”Huolestuttavaa tietoa nuorten rikoksista – 14-vuotiaat useimmiten epäiltyinä pahoinpitelyistä” ——> tulkeille tarvetta. Ennen ne oli 2kymppisiä!

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Vihervasemmiston rakastamaa rikastusta siis


Tilastokeskus teki hälyttävän huomion useimmiten pahoinpitelyistä ja ryöstöistä epäillyistä.

TILASTOKESKUKSEN tiedotteen mukaan vuosina 2021–2023 ilmoitetuissa pahoinpitelytapauksissa epäiltyjen yleisin ikä oli 14 vuotta.

Aiempina vuosijaksoina yleisimmin pahoinpitelystä on epäilty 20-vuotiaita (2015-2019), 29-vuotiaita (2019) ja 18–19-vuotiaita (2006–2014).

Alle 15-vuotiaiden epäiltyjen määrä alkoi nousta vuonna 2019. Samalla 15–25-vuotiaiden epäiltyjen määrä on vähentynyt huomattavasti 2000-luvun alkuun verrattuna.
 
vierailija
Tulihan se totuuskin sieltä. täällä uskalletaan ja puhua asioista omilla nimillä 👍

Tilastokeskus huomioi, että ulkomaalaistaustaisten määrä ja osuus Suomen väestöstä on kasvanut viime aikoina voimakkaasti. Samalla myös rikoksiin epäiltyjen ulkomaalaistaustaisten absoluuttinen määrä on kasvanut.
 

Yhteistyössä