Heinäkuun hellemasut -15 *maaliskuussa*

Anskutin. Mä tietysti haluan aina ajatella hyvää ihmisistä kun lapsista on kyse. Tuumin että jos teidän vaari on tykännyt toimia vaarina niin ei kai hän nyt yhtäkkiä lopeta sitä ja siirrä huomiotaan pelkästään biologiseen lapsenlapseensa?

En nyt muista kenellä kaikilla teillä näitä vaivoja on mutta kuulostivat todella ikäviltä! Jännittää, tuleeko itselle jotain vastaavia vielä kun eteenpäin tästä päästään, vielä kun tuntuu että todella helpolla olen päässyt.

Nyt on ollut aika haipakkaa viimeiset kolme päivää ja tuntuvat kovana väsymyksenä. (Juuri nukuin 1,5h päikkärit) Perjantaina kävin yksin Tampereen Ikeas hakemas meidän makkari remppaan viimeisiä kalusteita(200km sivu), lauantaina oli kaverin vauvakutsut ja toisen ystävän 50v bileet ja tänään ollaan viimeistelty se makkari. Kolottaa ja väsyttää. Kamalaa mutta oon salaa tyytyväinen että oon työttömänä, en tiedä kuinka huonos kunnos olisinkaan jos olisin ollut koko ajan töissä! Nostan hattua teille jotka töissä jaksatte kulkea ja vielä te vuorotyöläiset,huhhuh, ite en oo jaksanut sitä edes ennen raskautta (pää ihan sekaisin koko ajan)!!

Ai joo lauantaista. Päätin että nyt loppuu jätesäkis kulkeminen ja laitoin sellaisen "makkarankuori"mekon että pömpöttävä masu näkyi varmasti. :)
 
Moikkelis!

Ihania ultrakuulumisia!! :heart: Kuullostaa kovasti poikapainoitteiselta, minkäköhän mallinen Mölli meille tulee :rolleyes:

Täälläkin mielialat vaihtuu välillä kyllä sellaista vauhtia että. Mua ei oikeastaan itketä hirveämmin, hermo taas palaa todella helposti nykyään. Töissäkin taisin tuossa yksi päivä maidonvaahdotuskannun heittää seinään kun alkoi ketuttamaan :whistle: Olin eilen töissä 10H, ja nuo lauantaivuorot on kyllä nykyään ihan kamalia. Ensin vedetään lounas läpi ja sen jälkeen heti putkeen illallisserviisi. Ravintola-ala on kyllä aika pyllystä raskaana ollessa kun joutuu kävellä eessuntaassun koko pitkän päivän. Asiakkaatkin tuntuvat jotenkin ärsyttävimmiltä ja humalaisemmilta kuin ennen. Töissäkään kukaan esimies ei tunnu tajuavan sitä että en pysty enään mihinkään urheilusuorituksiin enkä todellakaan ole enään niin nopea kuin ennen, ja olisi kiva päästä työvuorossa välillä edes viideksi minuutiksi istumaan ja lepuuttamaan jalkoja, meillä kun ei noita lakisääteisiä tai minkään muunkaanlaisia taukoja noudateta :|

Meillä on huomenna vihdoin ja viimein muuttopäivä! Äiti tulee onneksi kaveriksi, kun tuo herra menee huomenna töihin :headwall: Onneksi on muuttofirma joka hoitaa tavaroiden roudaamisen, varsinkin kun meillä ei sitä hissiä ole :D

Saatiin myös postissa kutsu ylimääräiseen rakennekontrolli ultraan toukokuussa jossa tutkitaan taas Mölli uudemman kerran. Saapahan kurkkia pikkuista vähän enemmän :rolleyes: Tasan kaksi kuukautta enään töitä!!! Ensin kesäloma ja jään siitä suoraan mammalomalle. En malta odottaa :)

Minnimys & Mölli 22+6
 
EX4
Onnea kaikille ultrista!


Annu isot tsempit sulle, varmasti inhoittavaa kun aina oksettaa ja on paha oli!

Imetysliivit olen ostanut H&M tai sitten Lindexilta. Olen kanssa tykännyt tuosta bebes.fi mutta vielä ei ole tarvetta kun nämä tissit ei ole muuttaneet juuri muotoaan :D

Mielialat kyllä vaan välillä ollaan kun persiilleen ammuttu karhu ja välillä vollotetaan oikein runsaasti. Mies on saanut kanssa vähän kiukkua osakseen, tottunu jo näihi :D

Hyvää viikonalkua kaikille!

EX4 ja Eppu 24+4
 
Mulla on nyt kasvanut parilla kuppikoolla rinnat. Pitäis kyllä lähtee metsästelee jonkun näköisiä liivejä.

Täällä olis huomenna kolposkopia. jännittää ihan sikana. Ylihuomenna sit olis kela nla. Papruja ajattelin pantata viime tippaan et saan uuden äp pakkauksen. Siinäpä noi mun kuulumiset..aika seesteistä on ollut tämä raskaus :D
 
StaRR mulla on ollut noita käsienpuutumisia molemmissa edellisissä raskauksissa, nyt olen toistaiseksi niiltä säästynyt.

Maha kasvaa ja kotiväki kauhistelee että miten iso tästä loppujen lopuksi tulee... apua nyt on jo kovin tiellä.

Mielialan vaihteluita mulla ei ole oikeastaan ollut ollenkaan. Ei ole ollut missään raskaudessa. Itkuja tulee aina välillä kun katsoo jotain surullisia juttuja ja noita lapsi/kohtukuolema jutut yritän välttää kun silloin varmasti hanat avautuu... Noita myös pelkään ihan hirveästi, yritän vaan muistuttaa että prosentuaalinen osuus on kovin pieni.

Kela hakemusta pitäisi tehdä, tosin olen myös miettinyt sen pitkittämistä että saisin tuon uuden pakkauksen. No katsotaan miten teen...

ipna 23+1
 
  • Tykkää
Reactions: StaRR
Aurinkoista maanantaita!

Pikainen päivitys koska olen niiiin tyytyväinen. Eilen nukkumaan mennessä tuntui ekat potkut (rv 20+1), niin että nyt olin varma että kyseessä oli Unto eikä mikään mahan muljahdus. :) Piti herättää mieskin ja hänkin tunsi pienen muksauksen.
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta ja iloa uuteen viikkoon. Olipa taas kaunis aamu ja näyttäis päivä jatkuvan samanmoisena :)

Noin lähtökohtaisesti mäkin tykkään uskoa ihmisistä parasta, mutta siitä huolimatta mielen syövereissä varautuu siihen ikävimpään tilanteeseen, sillä vaari kohtelee esim noita poikia (siis minun miestä ja omaa biologista lastaan, miehen velipuolta) aivan eri tavalla ja on aina näin tehnyt vaikka on ollut käytännössä ainoa mieshahmo mieheni elämässä. Mutta toivon parasta ja varaudun olemaan lapselle olkapäänä jos pahin toteutuu. Tosin tavallaan se nyt jo toteutuu, koska ei hän ole käynyt esimerkiksi meidän lapsen syntymäpäivillä tai muissa juhlissa.

Iskias on mennyt täällä ihan mahdottomaksi. Alkaa olla todella vaikeaa liikkua ja nukkuminen tuntuu pahentavan sitä. Täytyy nyt koittaa vaan rauhassa kävellä josko se edes vähän auttaisi, mutta sen osalta on kyllä edessä pitkät 18 viikkoa. Onneksi muita vaivoja on hyvin vähäisesti. Ja toisaalta lääkäri lupaili lähetetä fyssarille, jos lonkka pahenee, joten saa edes siihen sitten apuja.

Nyt jatkamaan kodin järkkäilyä. Muuttolaatikot purkautuu yksi kerrallaan ja haaveilen että saisin ennen pääsiäistä kodin vielä tuparikuntoon. Olis aika läjä valmistujaisiin ostettua skumppaa tuossa ja jonkun pitäisi tulla juomaan se pois :D

Anskutin ja Muikku 21+4
 
Pajunkissa-85 Juups, neuvolantäti oli kans sitä mieltä et mulla ois tuo rannekanavaoireyhtymä. Sanoi jopa et jos äityy pahaksi niin tietää ihmisiä joita on joutunu leikkauspöydälle raskausaikana :O No, toivon ettei mulla mene niin pahaksi. Sormet nytkin puutuneet toisesta kädestä.. Mä en osaa sanoa saako netistä ostettuja liivejä kokeilla ja palauttaa..luulis? Vaatteet ainakin saa mut onko sit eri juttu alusvaatteiden kanssa..

astrea Jes! Masun pitääkin antaa näkyä =) Ihanat potkut! :heart:

{Anskutin} Tuo eriarvoisesti kohtelu on kyllä ihan peestä ja tosi inhottavaa. Mä koin pienenä tätä pappapuoleni toimesta sisarusteni kanssa kun taas kohteli ihan erilailla biologisia lapsenlapsiaan :( Eihän sitä lapsi ymmärrä että miksi. Sama juttu mun isällä, kun olivat pieniä ja oma isä oli kuollut ja äitinsä otti uuden miehen niin kohteli näitä ei-biologisia ja biologisia ihan erilailla. Ja siirsi sen meihin lapsenlapsiinkin. Onneks suhtaudut noin hyvin asiaan ja olet lasta varten jos ja kun pettymyksiä asian suhteen tulee :heart:
Voihan iskias! Hauskaa ja rauhallisen rentouttavaa muuttolaatikoiden purkua =)

Mulla oli just neuvola. Hb oli laskenut ja se kuulemma selittää sen etten meinaa saada lenkillä henkeä ja väsyttää. Suositteli raudan aloitusta niin et otan joka toinen päivä sitä kun näitä oireitakin on jo.. Saas nähdä millon saan käytyä apteekissa hakemassa. Oon kuullut et joillekin aiheuttaa pahan ummetuksen enkä millään haluais sitä vaivaa kun en ole hetkeen kärsinyt siitä. Mut yksilöllistähän tuo on.
Fysioterapeutillekin pitäis kuulemma soittaa aikaa ajoittaisten alaselkäkipujen vuoksi. Pitäis pitäis pitäis. Mutta kun väsyttää koko ajan etten saa mitään aikaseks :D
Mulla oli kauheet verenpaineet neuvolassa, TAAS. Joku ihme syndrooma kun kotona mittaan joka ilta ja normaalit. Neuvolassa aina kamalat ja korkeat. Onko muilla tällästä?
Pissanäytteen katsoi ja oli ok mut sanoi et mulla on kroppa kuivunut joten nyt on pakko alkaa pakolla juomaan vettä.
Eilen oli taas riitaa illalla miehen kanssa ja nukuin yön sohvalla todella katkonaisesti. Heräilin varmaan puolen tunnin välein mut ei mieli antanut periks et oisin sänkyyn mennyt. Nyt sit silmät ristissä vielä normaaliakin enemmän ja meinaan pystyyn nukahtaa. Sovittiin et enää ei riidellä ja varsinkin kun riidat lähtee niin typeristä pienistä asioista. Mut vaikuttaakohan nuo mun hormonit mieheen kun sekin loukkaantuu niin pienestä nykyään :mad: Tai sit mä oon vaan niin hemmetin ilkee.. no, jokatapauksessa kaikki ok taas vaihteeks.

StaRR 24+5
 
Viimeksi muokattu:
StaRR Mulla oli verenpaine ihan poskettoman hyvä kun kävin äitipolilla. Neuvolassa oli just ja just ok ja äpolilla oli ihan superhyvä. Kätilö siinä vaan naureskeli, että ollaan vissiin saatu rento fiilis aikaiseksi, kun ei paineetkaan poksu :D

Alusvaatteiden palautuksesta ainakin Lumingerieltä tilatessa kuulemma vaihto onnistuu tosi hyvin. Noi ulkomailta tilattavat onkin sit enemmän arpapeliä, mutta saahan ne sitten ehkä myytyä ees jollain tavalla.

Aijuu ja neuvolatädistä. Mulla oli alkuun hyvä fiilis siitä, mutta saapa nyt nähdä. Jotenkin edellisen reissun jälkeen jäi kökkö maku ja että ajatusmaailmat ei sit kuitenkaan kohtaa. Tällä viikolla on kela-neuvola, niin katsotaan mikä on fiilis sen jälkeen. Epäilemättä näitä neuvolareissuja ei oo kovin usein jatkossakaan kun äpolilla kuitenkin kaikki samat asiat tarkistetaan, mutta oishan se kiva jatkoa ajatellen tulla terkan kanssa toimeen, kun vauvalla on sit sama terkka. Annan hänelle siis vielä mahdollisuuden olla ihana :p

Ja hommat jatkuu kauppareissulla. Hyvillä mielin kun sain 4 boksia/kuljetusvälinettä (mm. kehto...) tyhjennettyä paikoilleen.

Anskutin
 
StaRR mulla on valkotakkisyndroma ja saan hirveet sykkeet aikaiseksi kun joku muu mittaa. Kotona paineet normaalit :). Syke mulla huitelee kans ihan missä sattuu...

Mun pitäisi varmaan omaehtoisesti alkaa ottaa rautaa... vaikka normisti mulla on tosi hyvä hb... Mulla tuo rauta ei vaikuttanut mitenkään vatsantoimintaan edellisissä raskauksissa. Olen kuullut että ne juotavat versiot ovat lempeimpiä vatsalle ja merkeissä on eroja ja toiset sopii toisille kun taas toiset eivät.

Hyvää päivän jatkoa, itse pitäisi taas motivoitua tekemään töitä... pitkä päivä tiedossa.... huoh!

ipna 23+1
 
ipna Mulla kans kotona verenpaineet ihannelukemissa ja äippäpolillakin aina ollut mut jostain syystä tuon neuvolatädin luona aina ihan katossa.. tänäänkin yläpaine pahimmillaan siellä 155 ja kotona aina maks. 130. Yleensä alle paljonkin. En tajua mikä tuossa mättää :D
Yritin hengitellä enkä mielesäni jännittänyt mut näin se tuolla nlassa aina menee..
Mulle terkkari antoi tänään jonkun mainoslappusen obsidan-raudasta mut muakin kiinnostais enempi joku nestemäinen mehu. en oo noihin sillai vielä tutustunu joten saas nähdä minkä sit valitsen kun jaksan rautaa hakea. semmonen ois tosiaan ihan kiva joka ei tuita ummetusta tois takaisin kun muutamaan otteeseen raskausaikaan ollu tosi kivuliaat mahakivut ja ummetus.
Otahan rauhallisesti vaikka pitkä päivä tiedossa =)
 
  • Tykkää
Reactions: ipna
Hellurei

Astrea Aivan mahtaavaa, juuri noin. Teltat roskiin ja kunnon makkarankuoripaidat kehiin :D! Ja onnea potkuista. Se on niin ihanaa!

Minnimys&Anskutin Molemmille jaksamista muuttopuuhiin!

An79 Hyvin sen menee huomenna. Vaikka jännittäs muakin.

RR Kyllä se voi heitellä tuollai vastaanotolla korkeemmaksi joillakin vaikka varsinaista ongelmaa verenopaineissa ei olisikaan.

Mielialat Mulla kilahtelee aika herkästi ja ihan tyhjästä. Mies ärsyttää välillä pelkällä läsnäololla.. säälittää ihan. Onneks on sellanen lehmänhermo ettei alennu moiseen enää itse. Joskus mainitsee kyllä jotain.. Itkuja mulla ei juurikaan tule.

Tänään poksuu viikot taas. Oltas sen kriittisen rajan yli nyt päästy, huh! Pitkä matka vielä edessä mutta vauvan mahkut paranee koko ajan. Edellisissä raskauksissa ekat käynnit synnärillä supistelujen vuoksi just tällä 24+ viikolla. Kolmannesta saatiin loppumaan infuusiohoidolla. Nytkään ei tarvitse kauheesti rehkiä, kun alkaa tuntumaan.. joten osaan olla varovainen jo valmiiksi. Vaikka toisaalta liikun kyllä nyt enemmän kun koskaa aiemmin missään raskaudessa näillä viikoilla. Pakko on ja haluakin toki löytyy. Ei täällä mökissä kestä varsinkaan näillä keleillä. Pitää toivoa että nyt välttyis noilta synnärireissuilta ennen varsinaista tapahtumaa. Mutta tajusin tuolta kanta.fi ku kahtelin rv15 lääkäri käyntiä, niin diagnoosi oli "muu riskiraskauden seuranta".

Ihanaa aurinkoa kaikille. Kohta ne kylmät tulee takasi niin nautitaan nyt =)

Nelli & Timpsu poks 24+0
 
Tänään käyty kela-neuvolassa ja terkka siis uusi. Mukavalta ihmiseltä vaikutti, mutta nuori oli ja kokemattomuus näkyi Sf-mittaa otettaessa...mittaus näytti kohdunpohjan korkeudeksi 28cm :x mikä ei kylläkään voinut pitää paikkaansa ollenkaan, koska itse olen tunnustellut kohdunpohjan ainakin 5cm alempana mikä varmasti totuudenmukaisempaa. Esikoisestä käyrä kulki kokoajan yläkäyrällä / sen yläpuolella ja näillä viikoilla näkyy olevan neuvolakortin mukaan 23cm, kun äsken katsoin. Samoin toisesta hypättiin yläkäyrän yläpuolelle rv 30 tuntumassa. Kaikki kuitenkin hyvin ja sykkeet kuului hienosti, vaikka eipä siitä epäilystä ollutkaan, kun liikkeet tuntuu niin hyvin. Hb hieman laskussa 119, kehoitti syömään rautapitoista ravintoa mitä syönkin, rautalisää voin kuulemma käyttää, jos haluan. En kyllä heti ala syömään, koska esikoisen odotusaikana rautalisä ummetti niin kovasti ja nyt ei vielä erityisesti väsytä. Varaili uutta aikaa tuonne huhtikuun puoleenväliin sokerirasituksen jälkeen, siitä seuraavalla viikolla onkin kasvukontrolli ultra, joten siinä vähän tiuhempaan tuota ohjelmaa koskien raskautta :rolleyes:
 
Tervetuloa uusille ja onnea ultrakuulumisista kaikille tasapuolisesti!

StaRR, kysy saisitko apuvälineyksiköstä tai fys.ter. kautta yölastaa ranteisiin? Mä olen alusta asti herännyt välillä rannekanavan ahtaumaan (ihminen nukkuu usein ranteet koukussa), mutta vaiva helpottaa aina hetkessä.

Maidontuotantoyksiköt kasvoivat heti alussa yhden kuppikoon. Seuraava kuppikoko saattaa olla pian edessä. Kutina nännialueella on helpottanut rasvaamalla. Olen vuosia tilannut liivit ulkomailta (Lingerie, Swimwear and Nightwear for D Cup and above | Bravissimo). Ainoa ongelma on palautus, joka ei ole ilmainen.

Maha on nyt sen kokoinen, että töissä vieraammatkin tuijottavat. Kenkiä ei saa jalkaan kuin istumalla. Alavatsaa kiristää jo puolen tunnin kävely tai tunnin seisominen töissä. Viikonloppuna huomasin ikäänkuin pitkän kapean tyrän vatsalla, rektusdiastaasihan se siinä. :O Ko. löydös hävisi nopeasti, mutta siitä lähtien olen ollut tosi varovainen nostoissa ja kuntosalilla. Fyssarin ryhmätunti on onneksi pian, en tajua netistä löytyvistä ohjeista hölkäsen pöläystä.

Liikkeitä on tuntunut jo 4vkoa. Viime aikoina ne ovat kovasti voimistuneet ja tuntuvat joka päivä. Kivaa. :heart:

Mieliala... No, olen ollut aika ärtyisä koko raskauden. Olen koettanut pitää sen aisoissa, esim. miehelle en ole purnannut, hän ei ole tehnyt mitään pahaa. Joskus itken hassuja asioita, kun olen yksin.

Rakenneultra on vasta ensi viikolla. Ko. päivänä joudun tekemään töissä kahden ihmisen työt, mutta ultra-aikaa ei saa enää vaihdettua. Töissä mun raskaus on joillekin hirveä ongelma. Joka vko pomo muistuttaa, että toivottavasti jaksan olla loppuun asti töissä. Sokerirasitus pitää katsoa pomon aikatauluihin sopivaksi. :headwall: Lisäksi mulle ehdotettiin töiden tekoa verinäytteiden välillä (vaikka labrasta ei saa poistua) tai tietokoneen+puhelimen raahaamista labraan. Kiva. Muu tiimi kyllä tukee mua ja useimmat suhtautuvat suojelevasti, töissä on kuitenkin vaaran paikkojakin tarjolla.

Kaikesta huolimatta hyvin on mennyt, toivottavasti jatkuu yhtä hienosti. Mukavaa viikkoa kaikille!

-Ninuka h21+jotain
 
Ninuka: tökeröä käytöstä sun pomolta, onko kenties mies?

StaRR: ei tuo suuri sf-mitta välttämättä tarkoita mitään...mulla se on aina kulkenut omaa polkuaan tuolla yläkäyrällä/sen yläpuolella, koska kohtu voimakkaasti eteenpäin kallellaan ja oon vaan sen mallinen ja lyhyt (alle 160cm), että kasvatan ison mahan. Toki esikoisesta se kertoi sen, että vauva on iso, vaikka ei lääkärit sitä uskoneet/ultra näyttänyt. Esikoisesta sf-mitta oli 2 viikkoa ennen la:ta 42cm ja silloin terveydenhoitaja sanoi, että enää ei mitata, koska ei ole paperia minne merkata :rolleyes: kun ei pysynyt edes käyrien lähistöllä vaan meni paperin yli...Toisen lapsen kohdalla se ei ennustanut poikkeuksellisen isoa vauvaa.
 
Hei kaikille :)
Viime perjantaina oli tosiaan kauan odotettu rakenneultra, joka meni hyvin. Pikkuiselta löytyi kaikki tarvittava ja näytti normaalilta. Tällä kertaa oli 6päivää la:ta pienempi, koko ajan on ollut muutamia päiviä jäljessä. Ja sukupuoleksi kätilö arveli tyttöä tulevaksi <3 kokoarvio oli ~325gr.

Nyt alan katselemaan/ ostelemaan tarvikkeita, vaunuja ja sensellaista.

Näin aamutuimaan en kerkiä kirjotteleen enempää, palaan paremmalla ajalla.

Mukavaa keskiviikkoa kaikille :)

Piatu&pikkuinen 21+5
 
Pajunkissa no jopas on yli tökerö pomo sulla. Tsemppiä sen kanssa elämiseen! Mä en pahemmin töissä ole vielä kertonut kenellekkään. Pomolle ja yhdelle kolleegalle sekä HR:lle. Omat alaiset on vielä informoimatta.

Onnea uusista rakenneultra kuulumisista ja tyttö/poikalupauksista.

Edelliset raskaudet olen helposti pystynyt olemaan viimeiseen asti töissä, mutta saa nähdä miten käy tämän kanssa. Jotenkin on sellaiset veikkauset että en välttämätttä loppuun asti pysty olemaan, koska tämä on joten fyysisesti paljon raskaampi raskaus kuin nuo edellsiset vaikka ihan hyvin voin kaikenkaikkiaan tässäkin. Aika näyttää...

ipna 23+3
 
Moi piiiiiitkästä aikaa.
Pahoinvointi ja ällö olo ollut nyt muutamia viikkoja jo pois, onneksi. Migreeni rassaa edelleen..neurologilla käyty ja niska-hartiaseudun fysioterapiaa määräs.
Sitten pari viikkoa sitten alkoi liitoskivut, sekä alaselkä kipu+väsy, jos pidemmän aikaa on jalkeilla. Inhottavaa vaivaa nuo liitoskivut, yrittää liikkua ja kävellä, mutta ku sattuu nii älysti ettei kauheesti pysty.

Rakenneultrassa oli kaikki hyvin ja selvä poikalupaus voipi päivittää mulle. Ja tosiaan tuo laskettu aika on 27.6, senkin voi päivittää mulle .

Mitähän mahtaa olla, kun sunnuntaina tuntui tuossa navan kohdalla vasemmalla puolella vatsaa kipuilua ja eilen illalla oli sama homma ja tuntui että eilen se vielä säteili hieman selän puolelle. Osaako kukaan sanoa?

Näillä mennään, ihanaa kevättä kaikille!

Marie82 ja rv25+4
 
Moi pitkästä aikaa. Seurannut olen koko ajan palstaa.

Puoliväli ylitetty jo kaikilla :)
Kävely alkaa sattumaan täälläkin mahaan. Kolotuksia taitaa olla jo monella.

Masun koostakin täällä puhuttu. Minulla myös jo iso sf - mitta, 25cm ja käyrien yli mennään.

Esikoinen sga-lapsi ja rakenneultrassa oli varmaan eka lääkäri, joka luki potilaskertomuksesta et syynä tähän kalvokiinnitteinen napanuora. Keventi mieltä saada syy selville. Samalla epäluottamus kasvoi lääkäreitä kohtaan. Miksi asiaa ei huomattu, miksi yritettiin käynnistää kahdesti, vaikka sydänäänet laski. ..no nyt ei pitäisi näin olla, hope so.

Minulla on vasta-aineita veressä, mitä ei taida muilla täällä olla. Syy verensiirto sektion jälkeen. Käyn verikokeissa kerran kuukaudessa ja ultrissa. Luultavasti tullaan käynnistämään. Arvot pysyneet toistaiseksi alhaalla. Toinen sokerirasituskin tulossa :/ ja verenpainetta pitäisi mittailla. .plääh..

Ja toinen POIKA tulossa :)

Minnie82 ja Hippu poika
 
Onnittelut taas uusista poika/tyttö lupauksista:)

Ja tervetuloa uusille mukaan keskusteluun, jos niitäki on kerennyt tässä kirjoitukseni välillä tulemaan:)

Tsemppiä kaikille mielialan vaihteluista kärsiville. Itselläki tuntuu tunteet olevan pinnassa ja varsinki itkeä tihrustaa onnistun milloin mistäki:D

Joku oli sokerirasituksestakin puhunut. Mullaki lähete ollut jo monta kuukautta sokerirasitukseen, mutta vieläkään en ole saanut aikaiseksi mennä sinne. Hirvittää jotenki se syömättä olo ja sen litkun juonti. Muutenki oon huono nielemään mitään mikä maistuu omasta mielestä pahalle.

Synnytys suoraan sanottuna hirvittää. Mutta oon yrittänyt olla miettimättä koko asiaa.

Myös erilaisista kivuista tuntui olevan puhetta. Itsellä joku issias kipu tossa oikeassa lonkassa/alaselässä joka säteilee tohon oikeaan jalkaan.

Mahan koosta oli ollut puhetta. Täällä edellisissä raskauksissa mahan sf mitta ja vauva hurahtaa aina lopussa. Molemmilla kerroilla sanottu joskus rv 30 jälkeen, että pieni vauva tulee n.2,5kg syntyessään. No molemmat pojat oli syntyessään hiukan tuota isompia (eka 3845g ja toka 4055g eli ihan normi kokoisia). Tänki kolmannen kohdalla mahan sf mitta meni viimeks hiukan keskikäyrän alapuolella nyt. Kasvanee sit lopussa taas sf mittaki (viimeks isoimmillaan 38cm):D Itse olen pieni kokoinen.

R 24+3
 
Heips

Onnea kaikille ultrassa käyneille ja tyttö-ja poikalupauksille!

Piatu ja Minnie82: päivitänkö teille nuo lupaukset etusivulle?
Marie82: sulle laitan ihan just =)

Riikkunen Onpas ollu isot heitot syntmäpainoissa versus arvio :O

Minä kävin aamulla käyrällä, kun Timpsunen eilisestä iltakasista piti hiljaiseloa, mutta onneksi saatiin oikein hyvää käyrät ja perinteisesti liikettäkin tuli, kun aikani siinä makasin. Hieno juttu. Muutoin ei mitään erikoista tai uutta. Päivä kerrallaan. Väsymystä kyllä ollut kun yöt on alkanu olee aika huonoja ja päivässä ihan kauheasti touhua.

Aurinkoenergiaa kaikille =)

Nelli&Timpsu 24+2
 
Ninuka Täytyy miettiä ja kysyä sit tuota yölastajuttua jos kivut käy vielä kovemmaks. Mää oon jotenkin huono pyytämään mitään kun mietin et ei mulla vielä kauheet kivut käsissä oo ja joillakin on kovemmatkin ja tarvii lastoja enempi =) Mut kyl mä kyselen jos alkaa vaivaa vielä ilkeemmin.. Mullakin muuten kenkien pukeminen yhtä tuskaa kun maha edessä. Siks yritän käyttää vaan jalkaan vedettäviä kenkiä mut harmi et just parhaat jalkaan ja paras pito on noissa nauhallisissa. Siinä sitten ährään ja ähkin eteisessä kun yritän sulloa jalkoja niihin seisaaltaan patteriin nojaten :D Aika tollomaista käytöstä pomolta :( Hyviä vointeja ja mukavaa viikkoa!

Pajunkissa-85 Juu, toivottavasti ei nyt mulla tarkota et vauva ois iso : / Pelkään kovasti sitä et kun ei ole ennen synnyttäny ja sit kun tulee joku 5kg beibi niin mitkä traumat siitä jäis. Mut ultrissa kun ollaan seurattu niin lääkäri on sanonu ettei vauva oo kuin keskikäyrillä et voi olla neuvolantädin mittaussysteemissäkin se heitto..

riikkunen Nyt vaan mars sokerirasitukseen :D Onhan se inhaa kun pitää paastota, mulle tulee aina niin huono olo siitä et oksettaa oikein. Mä en sinänsä kokenu sitä litkua niin kauheen pahana mut olihan se ällöä.. mut onneks sitä ei oo niin paljon.

nelHM Energiaa ja aurinkoa sinullekin sinne =) Onneks käyrät hyvät!

Mä oon taas hypännyt labrassa, toissapäivänä otettiin maksa-arvoja ja sappia ja tänään terveydenhoit. soitti et arvot ihanteelliset =) Jes. Yksi huoli vähemmän. Iho kutisee hullunlailla välillä, on niin kuiva ja mahassa nahka venyy. Mulle on tullu monta raskausarpeakin jo :mad: Pitäis muistaa rasvailla urakalla joka ilta, tahtoo vaan unohtua. Vauva on alkanut liikkumaan enemmän, varmaan normaalia et joinakin päivinä liikkuu vähemmän ja joinakin enemmän, vai? Joka päivä kuiteskin tuntuu liikkeitä ja nyt on tosiaan alkanut liikkumaan siinä vaiheessakin kun oon käymässä illalla nukkumaan. Eilen illallakin alkoi just nukkumaanmenoaikaan hillitön jumppa masussa :D Ihanaahan se on vaikka välillä muljuaa niinkin et tuntuu melkein inhalta. Onnellinen oon silti kaikista liikkeistä vaikka liikkuis tuolla koko ajan ja hymyn saa aina huulille. Mies ei oo vielä onnistunut tuntemaan masun päältä liikettä mut harvoin on ees osunu paikalle kun tulee kunnon kovempi jytky.
Mulla on jonkinasteinen sisustusvimma ja tänään hankittiin uusia verhoja ja pussilakanoita ja iso matto yms. Uudet verhot on jo olkkarin ikkunoissa, ihanaa miten muuttaa heti kotia. Se on tää kevät niin tekee mieli uudistaa kotiakin =) Nyt taidan mennä ruoanlaittoon. Tänään muuten kun oltiin lounas syöty miehen kans niin mies alkoi keräämään astioita pöydästä niin mulle tuli yhtäkkiä itku. Ei MITÄÄN syytä eikä hajuakaan mut kyyneleet tupsahti yhtäkkiä. Mies tuli halimaan ja nauroi mulle ja tilanne meni ohi yhtä nopsaan kuin alkoikin :D
Ihanan aurinkoista ja mukavaa keskiviikkoa kaikille teille ihanille :heart: Mä oon hyvällä tuulella!

StaRR 25+0
 

Yhteistyössä