Heinäkuiset 2021

@Alinna86 kuulumisia odotellaan täälläkin.. ❤

Viikot vaihtui, tänään 8+0. Voiko ihminen onnellisempi olla? Varmistin silloin neuvolassa niin nt-ultra tulee viikko - kaksi ennen joulua. Kaikki tuntuu vieläkin niin uskomattomalta. Yövuorot on vaikeaa valvoa mutta muuten on väsy pysynyt poissa. Etova olo on palannut hetken oireettomuuden jälkeen ja säännöllisestä syömisestä on pidettävä huoli.
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ❤
 
@Minie Mustakin tuntuu, että olisi raskausarvet tulleet paremmin näkyväksi, vaikka painoa ei ole vielä ainakaan tullut lisää paljoakaan. Toisaalta tuntuu, että nyt tulee katseltua itseään enemmän ja etsittyä uusia raskauden merkkejä kokoajan peilistä.. :D

Viime viikolla ihmettelin oireiden vähyyttä ja jopa toivoin, että tulisipa oireita enemmän. No iskenyt nyt pahoinvointi oikein kunnolla päin naamaa.. Huhhuh!

Tänään oletettavasti viikot 5+6. Sain soitettua neuvolaan ja eka aika sinne 14.12. Varasin myös varhaisultran ensi viikon tiistaille, että saisi jonkun varmistuksen noista viikoista :) Ei nyt vaan malttaisi odotella enää sinne asti!

Tsemppiä kaikille!
 
Tänää dpo 16. Puikko vahvistunut hienosti, mutta digi samasta pissasta sanoo raskaana 1-2. Mikä dpo ootte saanu raskaana 2-3?

Mä sain viimeks dpo 15 raskaana 2-3 kesällä, elokuussa keskenmenneessä raskaudesta.
Kesäkuisista kommentoin, että mä sain dpo 14 ton 2-3 (mun normi luteaali 10vrk), mutta tuosta viikon päästä näytti edelleen 2-3. Varuiks ootin viel viikon, niin sit näytti jo digi 3+ :) Eli hyvin yksilöllistä miten hCG nousee :unsure:
 
  • Tykkää
Reactions: Vehkis ja Titi-Love
Tuli puhetta miehen kanssa influenssarokotuksista. Oletteko ottaneet tai meinaatteko ottaa? Kuuluiko se esim. normaalin neuvolakäynnin yhteyteen vai pitikö varata aika erikseen? En tajunnut tänään aikaa varatessa kysyä, joten pitää soitella huomenna neuvolaan uudestaan.
 
Tuli puhetta miehen kanssa influenssarokotuksista. Oletteko ottaneet tai meinaatteko ottaa? Kuuluiko se esim. normaalin neuvolakäynnin yhteyteen vai pitikö varata aika erikseen? En tajunnut tänään aikaa varatessa kysyä, joten pitää soitella huomenna neuvolaan uudestaan.

Mä otin töissä tänään ku toimin sairaanhoitajana niin on "pakollinen" ja sitähän suositellaan kaikille raskaana oleville.
 
@Aniaj ja @Vehkis @Oliivi3 ihanat :love:
Palloilen nyt kesäkuisissa ja täällä niin tosiaan tänne unohin laittaa.
Ultrassa käyty, ja lääkärikin tokas et kohta mä pyörryn, ja tokas hengitä:D
Yritin kovasti vielä maski päässä mut jännitys oli kyllä huima :rolleyes:
En pystynyt ku tuijottaa kattoo, tuntu et menee ikuisuus ennenku lääkäri sanoo jotain mut sit se kääns sen ruudun ja : kaikki hyvin❤
Mähän tietysti kävin itkee, siellä se pieni köllötteli ja sydän pamppaili kovasti❤
Seuraava tarkistus on parin viikon päästä, en malta oottaa että pääsee uudestaan :love:kurkkaamaan vaikka vielä on aikaista niin tuli luottavainen fiilis että tämä me saadaan vihdoin syliin saakka kesällä:love:
Alinna ja Toivo 7+5
 
Onnea❤
Toivotaan että nyt menee loppuun asti❤
Teitkö ekasta aamupissasta digin?
Mä sain dpo 16 tuon 2-3 ja siitä viikon päästä taas 3+.
Kiitos :) Joo aamun ekasta, viimeksi sillon kesällä tein aamun tokasta, ja yleensä se on antanut paremmat viivat, mut täs raskaudessa kaikki ollu toisin, ja aamun ekasta saanu parhaimmat viivat :D

Sillä tuo häiritsee, kun viimeksi sai aikaisemmin tuon 2-3 ja viimeksi se näytti edelleen rv 5+4 2-3 ja se tarkoitti sillon keskenmenoa.
Ja täs nyt vielä hitaammin nousee.

Mut nähtäväksi jää, ei voi ku ootella ja toivoa :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Alinna86
@Titi-Love Paljon onnea! ❤ Toivottavasti tällä kertaa menee onnellisimman kautta. HCG-tasossa on yksilöllisesti yllättävän suurta vaihtelua. En olisi huolissaan sen antamista lukemista. Saisiko tk:sta hCG-seurannan, kun on kuitenkin vaikeaa historiaa?
Kiitos :) Tuo hcg seuranta taitais vaan pahentaa stressiä :) koska mulla on tää paniikkihäiriö ja julistenpaikkojen pelko, nii käyn vaan "pakolliset" jutut :)
Joten jään odottelemaan ja testaileen kotoa käsin. Ei täs oikeen muuta voi kun pitää peukut pystyssä :)
 
  • Tykkää
Reactions: kakkulapio
Kesäkuisista kommentoin, että mä sain dpo 14 ton 2-3 (mun normi luteaali 10vrk), mutta tuosta viikon päästä näytti edelleen 2-3. Varuiks ootin viel viikon, niin sit näytti jo digi 3+ :) Eli hyvin yksilöllistä miten hCG nousee :unsure:
Se vaan jännä kun koko ajan myöhempään siirtyy leffaviivat mitä useampi raskaus. Esikoisen kohdalla testasin vaan dpo 14 ja oli sillon leffaviivat. Mut tokassa myös dpo 14 leffaviivat, meni kesken, sit kolmannessa oli dpo 15 leffaviivat, meni kesken ja neljännessä dpo 16 ja sekin meni kesken. Jo täs nyt menossa dpo 16 eikä ollu tasavahvat :D että saa nähä.
 
Se vaan jännä kun koko ajan myöhempään siirtyy leffaviivat mitä useampi raskaus. Esikoisen kohdalla testasin vaan dpo 14 ja oli sillon leffaviivat. Mut tokassa myös dpo 14 leffaviivat, meni kesken, sit kolmannessa oli dpo 15 leffaviivat, meni kesken ja neljännessä dpo 16 ja sekin meni kesken. Jo täs nyt menossa dpo 16 eikä ollu tasavahvat että saa nähä.

Mulla oli leffaviivat vasta dpo18 (tosin en testannut dpo15 jälkeen). Muutenkin sun viivat näyttää vahvemmilta kun mulla kulloisillakin päivillä joten uskoisin et siellä kaikki hyvin ♥ ehkä sulla on se Digi ollut ihan rajoilla kumman se valitsee. Mulla oli Digi 2-3 dpo15 mut liuskat kyl vaaleampia kun sun eli eiköhän sullakin pian oo!

Tiukuna & pirpana 10+0
 
Hei kaikille!
Mä varmaan uskallan liittyä tänne. Meidän toisen minin LA osuu varmaan Heinäkuuhun. En siis tiedä yhtään koska, voi se mennä kesäkuun loppuunkin.

Odotettiin innoissaan Maaliskuista mutta meni kesken rv11. Tuon keskenmenon jälkeen ei ole ollut kuukautisia joten ei pienintäkään aavistusta ovulaatiosta. Kaikki hcg hävisi kyllä keskenmenon jälkeen. Nyt tein kohta 2vk sitten positiivisen testin. Pitäisi neuvolaan soittaa että millä määrittää keston, täälläpäin ei ainakaan aiemmin harrasteltu alkuraskauden ultraa.

Nyt vaan kaikki sormet ja varpaat ristissä että tämä pääsee syliin asti ☺
 
vierailija
Moikka kaikille! Ajattelin ehdottaa loppuheinäkuun fb-ryhmää. Mikäli aiemmin perustettu suljetaan jossain vaiheessa ja muutenkin. Jos siitä saataisiin sellainen pienehkö kiva ryhmä. Koko kuun ryhmissä ne ekat tuntuu olevan niin tosi pitkällä. Olisi kiva kun olisi rajatun koon ryhmä ja kaikki olisivat lähempänä toidiaan viikoissa. Liityn heti mikäli joku perustaa. :) itse en udkalla kun en ole ryhmiä perustanut ja tekisin diitä pian fb-kavereille ilmoituksen rasksudesta. Sitä en vielä halua. :)
t. Hippunen 4+3 (la 24.7)
 
Moikka kaikille! Ajattelin ehdottaa loppuheinäkuun fb-ryhmää. Mikäli aiemmin perustettu suljetaan jossain vaiheessa ja muutenkin. Jos siitä saataisiin sellainen pienehkö kiva ryhmä. Koko kuun ryhmissä ne ekat tuntuu olevan niin tosi pitkällä. Olisi kiva kun olisi rajatun koon ryhmä ja kaikki olisivat lähempänä toidiaan viikoissa. Liityn heti mikäli joku perustaa. itse en udkalla kun en ole ryhmiä perustanut ja tekisin diitä pian fb-kavereille ilmoituksen rasksudesta. Sitä en vielä halua.
t. Hippunen 4+3 (la 24.7)
Kannatan, mutta en myöskään haluaisi perustaa kun ei oo osaamista yhtään... :ROFLMAO:
 
  • Tykkää
Reactions: Aniaj
Noista digitesteistä!!

Tänään omien laskujen mukaan 4+3, mutta digitesti näytti jo 3+viikkoa ? Voiko olla silti mun laskut oikein, ja hormonit vaan noussut nopeasti? Kellään kokemusta näin päin? Vai onkohan kiinnittyminen vaan tapahtunut aikaisin, siitähän ne hormonit alkavat nousemaan... Tai sitten on tuplat tulossa kun eilen siitä miehen kanssa puhuttiin että mitäs sitte:geek:

Mukavaa päivää kaikille :love:
 
  • Rakkaus
Reactions: Aniaj ja rougemoux
vierailija
Sain sittenkin luotua ryhmän. :)
Nimi on heinäkuun hippuset (la 15-31.7)
Asetuksiltaan yksityinen, joten vain ryhmän jäsenet näkevät keitä ryhmässä on ja mitä julkaistaan. Ryhmän pitäisi kuitenkin löytyä hakutoiminnolla.

Lisätäån modeja ja rakennetaan ja
tehdään ryhmästä yhdessä kiva paikka kaikille! Tervetuloa mukaan!

t. Hippunen 4+3
 
  • Tykkää
Reactions: Aniaj
Moikka kaikille! Ajattelin ehdottaa loppuheinäkuun fb-ryhmää. Mikäli aiemmin perustettu suljetaan jossain vaiheessa ja muutenkin. Jos siitä saataisiin sellainen pienehkö kiva ryhmä. Koko kuun ryhmissä ne ekat tuntuu olevan niin tosi pitkällä. Olisi kiva kun olisi rajatun koon ryhmä ja kaikki olisivat lähempänä toidiaan viikoissa. Liityn heti mikäli joku perustaa. itse en udkalla kun en ole ryhmiä perustanut ja tekisin diitä pian fb-kavereille ilmoituksen rasksudesta. Sitä en vielä halua.
t. Hippunen 4+3 (la 24.7)
Kannatan myös :) mut en oo kans ikinä ryhmää perustanut :unsure:
 
Sain sittenkin luotua ryhmän.
Nimi on heinäkuun hippuset (la 15-31.7)
Asetuksiltaan yksityinen, joten vain ryhmän jäsenet näkevät keitä ryhmässä on ja mitä julkaistaan. Ryhmän pitäisi kuitenkin löytyä hakutoiminnolla.

Lisätäån modeja ja rakennetaan ja
tehdään ryhmästä yhdessä kiva paikka kaikille! Tervetuloa mukaan!

t. Hippunen 4+3
En löytänyt ryhmää:unsure:
 
vierailija
Piilota ryhmä asetuksessa lukee näkyvä... Mitähän minun pitäisi tehdä?
Antaako pelkällä "heinäkuun" hakusanalla vaihtoehdoksi?

Muutin aavistuksen nimeä eli Heinäkuun hippuset (la 15-31.7.21)
t. Hippunen
 
Apua, jääkö tänne ketään? :D En uskalla fb ryhmiin liittyä, ettei vaan oo ketään tutun tutun tuttua.
Meillä on huomenna varhaisultra, jännittää ihan hirveesti,onneks mies pääsee mukaan.

Onko kellään kikkakolmosta pahoivointiin..? Koko ajan öklöttää, koitan syödä, juoda, om pahoinvointilääkettä, aijemmin raskaudessa kokeilussa rannekkeet jotka ei toiminu. Mulla on voimat niin lopussa etten kestä..
*rv 7+3
 
  • Tykkää
Reactions: Vehkis
Apua, jääkö tänne ketään? En uskalla fb ryhmiin liittyä, ettei vaan oo ketään tutun tutun tuttua.
Meillä on huomenna varhaisultra, jännittää ihan hirveesti,onneks mies pääsee mukaan.

Onko kellään kikkakolmosta pahoivointiin..? Koko ajan öklöttää, koitan syödä, juoda, om pahoinvointilääkettä, aijemmin raskaudessa kokeilussa rannekkeet jotka ei toiminu. Mulla on voimat niin lopussa etten kestä..
*rv 7+3
Ajattelin keskustella myös täällä :)
Pahoinvointiin ei neuvoja :( kahdesti ollut kovat pahoinvointi ja mikään ei auttanut, muuta kuin aika. Koitin syödä heti herättyä ja vain juoda ja käytin rannekkeita yms..Tsemppiä!! :whistle:
 
  • Tykkää
Reactions: Sabriiiina
vierailija
Nyt ainakin yksi jäsen oli löytänyt tiensä ryhmään, joten jospa löytyisi kaikille halukkaille :) Laittakaa viestiä tänne mikäli yhä takkuaa niin yritetään miettiä missä vika. :)
t. Hippunen
 

Yhteistyössä