Heinäkuiset 2021

Täällä ollaan ainakin tukevasti kasassa, vauva on kyllä tosi alhaalla ja kävely muuttui vaappumiseksi eilen. Vauvan asento hieman hämmentää, kun joku kohta (pylly kai) tuntuu ylhäällä mutta potkut tuntuvat melko alhaalla, napaakin alempana kyljissä? Tekisi mieli mennä tarkistuttamaan asento ultraan mutta miten teillä muilla, missä potkut tuntuu?

Olo on melko hyvä muuten, supistelee supistelee mutta ei vielä selvästikään tarpeeksi. Onko muilla synnytyshommia ilmassa? Miten @Sabriiiina sinulla on vauvan kaa sujunu? :)
 
vierailija
Täälä rv 38+4 ja ei mtn uutta kipua tai oiretta oo tullu. Vielä alkuviikosta oli kovaa polttelua ala vatsassa ja keskiviikkona yö oli todella vallaton luulin jo sillon jtn tapahtuvan, mutta ei. Torstaina kävin neuvolassa ja vauvan sykkeet kävi todella korkealla, mutta rauhottui sitten, kun makoilin ja kuunneltiin pidempään niitä.

Mulla liikkeet tuntuu lähinnä oikeassa kyljessä vauvan (kantapää) tuntuu usein siinä liikkuvan. Ja ihan alhaalla välillä tuntuu liikettä ja etenkin jos onnistuu hikan saamaan.

Tiistaina olisi äitiyspolille aika ja käskettiin varautua mahdolliseen käynnistykseen. Vähän rupee jännittään onko meillä tiistaina vauva sylissä ❤

Tänä yönä on muuten 38+5, jolloin keskimmäisemme on syntyny
 
Hui, jännittäviä aikoja siis siellä! Täälläkin 38+ menossa mutta aikaisemmat ovat syntyneet viikoilla 40+1 ja 40+0 niin jotenkin en usko että tämä tulisi aikaisemmin vaikka toivo sen suhteen elääkin.

Onko sinulla mikä syy mahdolliseen käynnistykseen?
 
Toisiksi viimeisellä neuvola käynnillä tunnusteli, että vauva tuntuu suurelta ja sf mitta menee ihan yläkäurällä. Silloin kävin paino arviossa ja oli 3,4kg. Sit kun on todettu radi kanssa niin meinaavat vissiin ettei päästetä enempään kasvaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Sannaap123
Täällä ollaan vielä kasassa, niinkuin näillä viikoilla on suotavaa periaatteessa, itsehän olen jo ihan valmis synnyttämään. Lantion alueen kivut ja ankkakävely on tullut jo tutuksi. Nyt alkoi lisäksi uudelleen supistelut muutaman päivän tauon jälkeen ja alaselän paineen tunne. Katsotaan mihin asti päästään. Periaatteessa kaikki on valmiina pl. kaukalo, joka ei lupauksista huolimatta ennen juhannusta tullut. Huomenna olisi tasan kuukausi laskettuun, joten saisi alkaa viimeisetkin tavarat tulla.
 
Toisiksi viimeisellä neuvola käynnillä tunnusteli, että vauva tuntuu suurelta ja sf mitta menee ihan yläkäurällä. Silloin kävin paino arviossa ja oli 3,4kg. Sit kun on todettu radi kanssa niin meinaavat vissiin ettei päästetä enempään kasvaan.

Täälläkin on radi ja vielä lääkehoitoinen mutta en ole vielä harmikseni saanut mitään infoa mahdollisesta käynnistyksestä. Pitää katsoa mitä ensi viikolla tuumaavat sairaalassa ja ehkä jos viitsii niin soitella ennakkoonkin ja kysellä jo valmiiksi vähän tietoja kun matkaa kuitenkin synnyttämään on....

Tässäkin tuntuu olevan niin alueellisista eroja tämän hoidossa. Olen vielä muka lievä radilainen vaikka lääkkeet onkin. Painoarvio viikolla 36 oli 3 kiloa ja maha oli hieman suurempi vaikka keskikokoiseksi lääkäri vauvaa sanoikin..
Näin loppuraskaudessa muuten olen kyllä huomannut että sokeriarvot ovat oikein hyvät ja parantuneet, kestää syödä ihan erilailla kuin aikoihin mikä on kyllä kiva. Saapa nähdä vaan minkälainen jytky sieltä sitten lopulta tulee
 
  • Tykkää
Reactions: Eepinen
Täällä ollaan ainakin tukevasti kasassa, vauva on kyllä tosi alhaalla ja kävely muuttui vaappumiseksi eilen. Vauvan asento hieman hämmentää, kun joku kohta (pylly kai) tuntuu ylhäällä mutta potkut tuntuvat melko alhaalla, napaakin alempana kyljissä? Tekisi mieli mennä tarkistuttamaan asento ultraan mutta miten teillä muilla, missä potkut tuntuu?

Olo on melko hyvä muuten, supistelee supistelee mutta ei vielä selvästikään tarpeeksi. Onko muilla synnytyshommia ilmassa? Miten @Sabriiiina sinulla on vauvan kaa sujunu?
Vauvan kanssa menee tosi hyvin, taapero on vaan tosi tosi tosi haastava, ollut jo siis ennen vauvaa ja en tiiä enää mitä keksin että tottelisi edes jotain. Mies on edelleen kotona, joten ei ihan pää lahoa tässä touhussa :D

Voi sentään kun voin vaan kuvitella vaappumiset, keilapallon tuntu haaroissa ja voi että. Ei teillä oo enää kauaa, voiton puolella jo ♡
Oon kyllä enemmän kun onnellinen että vauva syntyi aikaisemmin,koonkin puolesta, olisi kerennyt 4kg kasvaa ja en olis varmaan saanu puskettua pihalle!
Selkä mulla tahtoo temppuilla edelleen, viimeks se kipu jäi synnärille. Mutta ei mitään verrattavissa nyt teidän oloihin ja kipuihin, koko ajan pärjää vähemmällä särkylääke määrällä.
Liikkeet mulla tuntu kylkiluissa,yleensä oikealla puolella. Pään pyöritys tuntu tosi alhaalla.
 
Ei täälläkään juhannusvauvaa tullut, mutta vähän jännitti mökkeillä, vaikka vasta juhannuspäivänä täyttyi 36+0. Vielä siis viikko, niin vauva olisi täysiaikainen. Esikoinen syntyi 39. raskausviikolla, niin siihenkään ei ole enää kauaa. Itse toivoisin, että syntyisi 14.7. tienoilla, mikä on aika samoja aikoja kuin esikoisen syntymäraskausviikko. :)

@Sabriiiina tsemppiä taaperon tottelemattomuuden kanssa. Täällä samaa ja se on kyllä niin rasittavaa ilman vauvaakin. Onneksi vastineeksi sulla menee vauvan kanssa hyvin ja on apua kotona, niin et ihan alkuhässäkässä joudu yksin vastarannankiisken kanssa vääntämään samalla, kun huolehtii vauvasta. Toivottavasti myös selkä paranee pikkuhiljaa normaaliksi!

Mulla olisi vielä ensi viikon omaa rauhaa päivisin, kun esikoinen on hoidossa ennen kesälomaansa. Tylsää ei tule: tarkoituksena on saada tuo avoimen kurssin oppimistehtävä valmiiksi, käytyä läpi ja otettua esille pienimmät vauvavaatteet ja siirrettyä vähän omia tavaroita "uuteen" makkariin, kun se jäi viime viikolla kesken. Niin ja se sairaalakassi pitäisi miettiä ja pakata, ja esikoisen varahoidon takia myös hänelle kassi (noin eka täysiaikaisuusviikko joudutaan menemään varahoitopaikalla, kun varsinainen hoitaja on matkoilla enkä mielelläni synnyttäisi yksin, jos siinä taas menee pitkään, kun jo puoletkin esikoisen synnytysajasta on jo puoli vuorokautta).

Torstaina on seuraava neuvola ja odotan jännityksellä, mikä silloin on hemoglobiinin tilanne, kun oli tosiaan laskenut viimeksi anemiatasolle eikä neuvolalääkärissä sitä tarkkailtu. Muuten olo on hyvä ja sokerit on olleet ok. Vähän harkkasupisteluja alkanut olla välillä ja väsyttää, ja pakko makoilla kesken päivänkin, kun jalat väsyy, mutta kokonaisuudessaan vielä hyvä tilanne.

Ruoka on vaan nyt juhannuksena maistunut uskomattoman hyvin, etenkin tumma leipä. Saa nähdä, onko paino sitten tehnyt jonkun hyppäyksen samalla, kun viimeksi ei ollut juurikaan noussut.
 
Nyt ei kyllä enää naurata. Kaikenlaista vaivaa on matkan varrella ollut, mutta nyt tuli taas uusi. Oikea käsi on kipeä hartiasta lähtien ja sormet puutuu. Hyvä kun kättä saa nyrkkiin aamuisin, yleensä vähän päivän mittaan helpottaa kyllä. Vasenkin puutuu välillä, mutta ei lähellekään niin paljon kuin oikea. Ja turvoksissa on toki sormet. Oon joutunut syömään Panadolia tämän raskauden aikana enemmän kuin tavallisesti. Saiskohan tällä indikaatiolla jo käynnistyksen. Miten mä hoidan vauvaakaan näillä käsillä? Kun ei tämä hetkessä häviä synnytyksen jälkeen. Edellisessä raskaudessa oli peukalokipua jo rv20 alkaen, mutta se oli pientä tähän verrattuna ja kun vauva syntyi jo rv23, niin siitä ei kauaa tarvinnut kärsiä. Tässä nyt ollaan pahimmillaan vielä kuusi viikkoa raskaana.
Tuli nyt kunnon valitusvirsi, mutta kun ei saa kunnolla nukuttua kipujen takia. Onneksi perjantaina on lääkäri, niin pitää sille valittaa huolella. Vaikka en pistäisi pahitteeksi jos tämä lapsi syntyisi ennen sitä.
 
Mä sain toiselta käynnistyksen,kun olin aivan loppu ja vetosin kipujen lisäksi siihen että mun on jaksettava myös vauvan kanssa. Kannattaa suunnitella kunnon palopuhe lääkärille.
Mulla muuten viimesellä viikolla oli tuota olkapää kipua ja käsi puutui.
Käynnistyksen olisin saanut myös kolmannelle ja tälle neljännelle, mutta päättivät tulla ennen sitä, vaikka käynnistys olisi molempien kohdalla ollut rv 38 :D
Jaksamisia sulle ♡
 
  • Tykkää
Reactions: Eepinen
Tänne saatiin viime torstaina tyttö ja poika syliin molemmat vähän alle 2,5 kg kirppuja. Vauvat on terveitä ja itsekin olen nopeaa palautunut sektiosta. Voi kuinka rakastunut olo on! Ja väsynyt Mulla alkoi maitokin nousta jo kivasti ja kummatkin tykkää tissitellä . Nyt vielä odotellaan että päästäisiin kotiin.
Onnea kovasti ♡ miten voit? Käynnistyikö itsestään? Voi ihanaa sitä onnen määrää ♡
 
  • Rakkaus
Reactions: Nöppöset
Tänne saatiin viime torstaina tyttö ja poika syliin molemmat vähän alle 2,5 kg kirppuja. Vauvat on terveitä ja itsekin olen nopeaa palautunut sektiosta. Voi kuinka rakastunut olo on! Ja väsynyt Mulla alkoi maitokin nousta jo kivasti ja kummatkin tykkää tissitellä . Nyt vielä odotellaan että päästäisiin kotiin.
Onnea vauvojen syntymän johdosta ♡
Hyvältä kuulostaa alkuvaiheet :D
Toivottavasti pääsette pian kotiutumaan.
 
  • Rakkaus
Reactions: Nöppöset
Tänne saatiin viime torstaina tyttö ja poika syliin molemmat vähän alle 2,5 kg kirppuja. Vauvat on terveitä ja itsekin olen nopeaa palautunut sektiosta. Voi kuinka rakastunut olo on! Ja väsynyt Mulla alkoi maitokin nousta jo kivasti ja kummatkin tykkää tissitellä . Nyt vielä odotellaan että päästäisiin kotiin.

Onnea paljon, ihania uutisia! <3 toivottavasti pääsette pian kotiin ja saatte alkaa totutella uuteen arkeen :)

Perästä tullaan, hitaasti mutta varmasti :D
 
  • Rakkaus
Reactions: Nöppöset
Tänne saatiin viime torstaina tyttö ja poika syliin molemmat vähän alle 2,5 kg kirppuja. Vauvat on terveitä ja itsekin olen nopeaa palautunut sektiosta. Voi kuinka rakastunut olo on! Ja väsynyt Mulla alkoi maitokin nousta jo kivasti ja kummatkin tykkää tissitellä . Nyt vielä odotellaan että päästäisiin kotiin.
Onnea teille ja kaikkea hyvää näihin ensipäiviin!
 
  • Rakkaus
Reactions: Nöppöset
Mitäs kaikille kuuluu? Täällä on nyt 39+0 ja olot melko raskaana olevat :) viime viikon tiistaina käyty äitipolilla ja jos vauva ei ennen laskettua tule, niin käynnistykseksihän se menee :) eli eräpäivä tälle on nyt saatu, hurjan jännää <3

Vauva ei kokonsa puolesta ole kovin iso, eli sen suhteen saa olla melko rauhassa, kunhan vaan olisi terve ja hyvinvoiva synnyttyään niin kaikki ok. Vaikka mistäpä noista koko arvioista tietää, tämähän saattaa olla vaikka 4.5 kilonen arvioista huolimatta :D

Kertokaahan kuulumisia kun ehditte :)
 
  • Tykkää
Reactions: Eepinen
Mitäs kaikille kuuluu? Täällä on nyt 39+0 ja olot melko raskaana olevat viime viikon tiistaina käyty äitipolilla ja jos vauva ei ennen laskettua tule, niin käynnistykseksihän se menee eli eräpäivä tälle on nyt saatu, hurjan jännää <3

Vauva ei kokonsa puolesta ole kovin iso, eli sen suhteen saa olla melko rauhassa, kunhan vaan olisi terve ja hyvinvoiva synnyttyään niin kaikki ok. Vaikka mistäpä noista koko arvioista tietää, tämähän saattaa olla vaikka 4.5 kilonen arvioista huolimatta

Kertokaahan kuulumisia kun ehditte
Paljonko oli painoarvio? :) ihanaa tietää ettei tarvitse enää viikko tolkulla kärvistellä :)
 
Paljonko oli painoarvio? ihanaa tietää ettei tarvitse enää viikko tolkulla kärvistellä

Tiistaina viikoilla 38+ oli painoarvio 3.3-3.4 kiloa ja meinasi että kasvaisi normaalitahtia eli olisi n. 3.6 kiloinen jos syntyisi viikolla 40+0. Saapa vaan nöhdä toteutuuko tämä, mutta uskon ainakin ettei vauva ole 4.5 kiloinen mikä makrosomian rajakin taitaa olla.

Onko muut muuten sairastelleet nyt loppuraskaudessa? Tuntuu että saa kaikki pöpöt juuri nyt kun ei niitä millään haluaisi :/ kuumetta ja lämpöilyä ollut nyt kaksi päivää, onneksi olo on kuitenkin hyvä ja olen saanut nukuttuakin hyvin. Ei huvittaisi joutua synnyttäessään korona testiin....
 
Me kotiuduttiin maanantaina ja on kyllä ollut paljon uuden opettelua. Onneksi mies oli mun kanssa osastolla perhehuoneessa niin molemmat oltiin jo opeteltu hoivaamaan vauvoja vuorokauden ympäri. Kotona hommat lähti sitten hyvin käyntiin. Ei vaan oltu osattu varautua siihen pullojen määrän tarpeeseen ja pullorumbaan :D ei kukaan varoittanut edes monikkovalmennuksessa, ettei yleensä pienenä syntyneet kaksoset jaksa vielä imeä rintaa siten että saisivat tarvitsemansa ravinnon. Eikä edes monikkojen imetysopas ollut tältä osin realistinen..
Ollaan saatu vauvoille sama rytmi heti alusta saakka onneksi, niin helpottaa syöttörumbaa.

Itsellä olikin vielä aika paljon kipuja kun kotona ei ollut vahvoja kipulääkkeitä kuten sairaalassa. Lisäksi verenpaineet nousi korkeiksi ja niitä seurataan kans. Vauvat taas porskuttaa menemään ja keräävät massaa kivasti. On jo pulleat posket ja komeat kaksoisleuat :D kohta taas lähdetään painokontrolliin!

Tsemppiä teille, jotka vielä odotatte pikkuista syliin!
 
@Sannaap123 toivottavasti menisi sulla taudit ohi ennen synnytystä. Täällä ollaan onneksi terveinä, mutta en kyllä synnytyksen aikana haluaisikaan olla tuolla tavalla puolikuntoinen. Toivottavasti siis paranet kunnolla ennen.

@Nöppöset aika jännä, ettei tuosta varoiteltu. Kuulostaa rankalta tuo pullorumba, mutta hyvä, että teitä on kaksi sitä pyörittämässä ja vauvat samantahtisia.

Mulla olisi tänään taas neuvola. Olo on ihan jees, mitä nyt tätä ainaista väsymystä ja nyt on viime päivinä selkäkin alkanut väsymään. Ja äsken sain kivan, napakan potkun oikeaan kylkeeni, joku tykkää möyrytä kunnolla masussa.

Vielä tämä ja huominen, ja sitten ollaankin esikoisen kanssa kuukausi kotona, kun hän jää lomalle hoidosta. Oon saanut nyt suurimmat hommat tehtyä alta pois, mitä nyt vielä oppimistehtävä tulisi kirjoittaa (oon aineistoja kahlannut ja miellekarttaa jo koostanut), mutta toivon mukaan ehdin sen vielä huomenna saada johonkin kuntoon. Ensi viikon alkuun on aika paljon suunnitelmia esikoisen viihdyttämiseksi, sen jälkeen hiljaisempaa. Pitäisi jotain sopia tuohon kuun puoliväliin, niin johan varmaan alkaisi tapahtua just silloin :D
 
Täällä ollaan yhtenä kappaleena RV 36+2. Kädet puutuu päivin öin ja kipuilee, tosin viime yö meni kivuitta onneksi. Syöminen ja esim. hampaiden pesukin on haastavaa kun ei saa kunnollista puristusotetta. Joka päivä supistelee kipeästi, saa ihan pienesti puhallella jo, mutta ei nuo ole synnytykseksi asti edenneet, vaikka kovasti olen sitä toivonut. Eilen oli tunnin välein muutama, tähän saakka ollut useampi tunti välissä. Ja nuo on muuttunut aiemmista kivuliaista supistuksissa erilaisiksi, tuntuma on enemmän alapäässä ja pakaroissa kuin vatsalla tai selässä. Joten jospa ne jotain tekeekin. Huomenna sen näkee kun on lääkäri. Toivottavasti sitten alkaa tapahtua, kun viimeksikin lääkärikäynnin jälkeen supisteli enemmän. Vauvalla sinällään ei toki kiire ole, mutta tämä oma olotila alkaa ahdistaa. Ja olisi miehellä sitten enemmän aikaa meidän kanssa ennen kuin joutuu lähtemään toiselle puolelle Suomea. Eli varsin odottavalla kannalla ollaan.
 
@Sannaap123 toivottavasti menisi sulla taudit ohi ennen synnytystä. Täällä ollaan onneksi terveinä, mutta en kyllä synnytyksen aikana haluaisikaan olla tuolla tavalla puolikuntoinen. Toivottavasti siis paranet kunnolla ennen.

@Nöppöset aika jännä, ettei tuosta varoiteltu. Kuulostaa rankalta tuo pullorumba, mutta hyvä, että teitä on kaksi sitä pyörittämässä ja vauvat samantahtisia.

Mulla olisi tänään taas neuvola. Olo on ihan jees, mitä nyt tätä ainaista väsymystä ja nyt on viime päivinä selkäkin alkanut väsymään. Ja äsken sain kivan, napakan potkun oikeaan kylkeeni, joku tykkää möyrytä kunnolla masussa.

Vielä tämä ja huominen, ja sitten ollaankin esikoisen kanssa kuukausi kotona, kun hän jää lomalle hoidosta. Oon saanut nyt suurimmat hommat tehtyä alta pois, mitä nyt vielä oppimistehtävä tulisi kirjoittaa (oon aineistoja kahlannut ja miellekarttaa jo koostanut), mutta toivon mukaan ehdin sen vielä huomenna saada johonkin kuntoon. Ensi viikon alkuun on aika paljon suunnitelmia esikoisen viihdyttämiseksi, sen jälkeen hiljaisempaa. Pitäisi jotain sopia tuohon kuun puoliväliin, niin johan varmaan alkaisi tapahtua just silloin

Niinpä, puolikuntoisena synnyttäminen ei kiinnosta kyllä yhtään!
Eli ei ole vauvalla kiire ennen kuin olen parantunut :) olin muuten kaksi senttiä auki, ja kohdunkaula lyhentynyt, eli supistukset kotona ovat jo tehneet tehtävänsä :) sisätarkastuksessa viikolla 37 ei ollut vielä mitään tapahtunut, eli edistystä on senkin suhteen. @Toiveikas21 Hyvä kun jaksat opiskella vielä, itselläni ei todellakaan riittäisi aivotoiminta enää moiseen :D

@Nöppöset, ihana kun vauvat ovat samassa rytmissä, pysyisipä noin piiiitkään niin saatte aina itsekin tärkeän lepotauon vauvojen nukkuessa <3 voin vain kuvitella mikä maito rumba teillä on siellä, onneksi kuitenkin hyvin sujuu ja vauvat kasvaa, se on tärkeintä! :)

Ihan uskomatonta että enää muutama hasu päivä ja vauva on täällä. Jännittää se, onko vauva yhtään siskojensa näköinen ja minkälainen persoona sieltä tuleekaan :)
 
Täällä nyt menossa 38+5. Mulla oli tiistaina neuvola ja siellä virtsassa oli proteiinit +1 ja verenpaineet oli toistetusti 140/120. Sieltä lähetettiin suoraan akuutille jossa puoli pöivää vietin mutta ei onneksi todettu pre-eklampsiaa. Siellä lääkäri ultrasi ja painoarvio oli 3,3kg ja sisätutkimuksessa olinkin jo kahdelle sormelle auki ja kaulaa oli jälellä vaan 0,5cm. En oo siis turhaan kärsiny supistuksista. Huh! Lääkäri samalla pyöräytteli kalvoja ja toissapäivänä olikin tosi kipeitä supistuksia mutta ne loppuivat. Tänä aamuna alkoi suoli tyhjenemään ja verinen iso limatulppa irtosi. Toivottavasti tämä nyt tarkottaisi jotain ja pääsisi synnyttämään!
 
Yhteistyössä