Heinäkuiset 2021

@Angervo76 Mulla maha on vielä kohtuullisen kokoinen, erottaa kyllä ettei ole vaan rasvaa, mutta vielä saa jotenkin piiloon, jos haluaa. Jännityksellä odotan miten lähtee nyt kasvuun kun vauva alkaa kasvamaan vauhdilla. Laskeskelin, että neljän viikon päästä pitäisi olla jo ainakin kilon painoinen, joten luulisi näkyvän uloskin. Mulla on enää kaksi päivää pidemmästä raskaudesta kokemusta, joten kaikki on uutta ja ihmeellistä. Jos vauva on tosiaan niin iso kuin arvioidaan (isoveli oli samalla tavalla iso viikkoihin nähden, vaikka ei ollut edes radia sillon), niin voi olla tukalaa loppuraskaudessa. Onneksi on enää 8 viikkoa töitä ja sitten alkaa kesäloma, niin saa palloilla kotona rauhassa. Tuntuu kyllä, että loppujen lopuksi aika on mennyt hurjan kovaa vauhtia eteenpäin. Ens viikolla ajattelin alkaa miettimään jotain hankintoja. Pitää tosin ensin katsoa mitä saan siskolta. Mutta vaunut, pinnasänky ja kaukalo telakoineen on varmaan ne isoimmat ostokset ja ilmeisesti vaunut pitää tilalla jo tuossa toukokuulla, että saa ajoissa.
 
Täällä massu on ihan isohkon kokoinen jo myös, ei sais piiloon vaikka laittais jätesäkin päälle :) huomenna alkaa 27 viikko, ja väsyttää aivan hirveästi kun yöunet on niin katkonaiset joinaki öinä.

Itse en ole tarkastanut vielä onko Kela hommat menneet läpi, viimeksi kinnasi äitiysneuvolan todistuksesta joka ei kelalle kelvannut. Aikoivat lähettää sinne suoraan uuden joten jännityksellä odotellaan mitä sieltä tulee vai tuleeko mitään

Miten muuten muilla, onko teidän pitänyt pyytää työnantajalta palkkatiedot kelaan vai onko Kela napannut ne suoraan verottajalta?

Närästys on kyllä todella inhaa, siis voi hyvinkin pilata yöunet ym. Alkaessaan. Inhottava vaiva, onneksi siihen on joitain lääkkeitä keksitty :)

Itselläni enää kuukausi töitä ennen lomaa ja äitiyslomalle siirtymistä mutta pahoin pelkään että ei tuu mitään koko huhtikuusta töissä, seisominenkin tuottaa niin kovat tuskat välissä. Tukivyö on käytössä mutta ei se kipuja pois vie vaikka toki helpottaakin. Niin ärsyttävää kun olisi toivonut aktiivista raskautta ja tilalla on hemmetin kipeä alapää joka estää liikkumisen.. Onneksi meidän pieni poika potkii ja liikkuu reippaasti muistutellen itsestään ihanasti.
 
Mun vatsa myös sellainen, ettei piiloon enää saa :D
Neuvolan mittojen mukaan käyrien sisällä mennään, joskin käyrän "yläreunan" lähellä. Toivottavasti pysyy käyrien mukaisena, eikä nyt kovin/liian isona vauva kasva.

Itsellä Kelassa hakemus käsittelyssä, ja odottavat lisätietoja työnantajalta. Meillä pitäisi mennä tiedot työpaikalta Kelaan, ei pitäisi itse joutua tekemään selvityksiä lisää. Äitiyspakkaukseen pitää tehdä hakemus, kun halusin varmistella että saan sen uuden version. Nyt kun ilmeisesti se jo jaossa, niin voisin tehdä hakemuksen siihenkin.
 
Meillä menee palkanlaskennasta suoraan tiedot Kelalle kun ensin tekee itse/lähiesimies tekee hakemukset vapaista. Laitoin hakemukseen lisäksi palkanlaskijan tiedot, joten jos Kelalla on kysyttävää, niin selvittävät suoraan sieltä.
 
Kela saa nykyään tulorekisteristä ajantasaiset tiedot tuloista, eikä pitäisi joutua selvittelemään niitä erikseen etuutta varten. Minulle tuli hakemuksen teosta jo seuraavana päivänä tieto, että päätös tehdään huhtikuussa, kun kaikki maaliskuun tulotiedot on selvillä.

Meillä oli äitipolin käynti ja kaikki oli oikein mukavasti. Pari päivää poikkeaa sikiöiden koko yksösistä ja toisistaan, mutta niin on ollut alusta saakka. Virkeiksi lääkäri kutsui sikiötä. Kohdunkaulaakin oli hyvin jäljellä,eikä tullut onneksi mitään vuodelepomääräystä, mitä vähän jännitin. A vauva on tosiaan parkkeerannut peppunsa ihan kohdunsuun eteen ja mm. se aiheuttaa kivuliasta painetta häpyluuhun ja nivusiin, mikä osaltaan taas tekee istumisesta kipeää. Olenkin jo jäänyt äitiyslomaan saakka saikulle, mikä näillä viikoilla on jo tavallista. Töitä jäi kesken, mutta eipä sille mitään mahda. Meillä on kuitenkin iso asiantuntijaorganisaatio, jossa on tavallista, että töitä joudutaan siirtämään. Aika monet pitkälle poissaololle lähteneen työt minäkin olen vuosien aikana saattanut loppuun, niin yritän olla niistä murehtimatta :)

Vatsa on tosiaan jo iso ja Googlen kuvahaulla twin pregnancy 26 weeks antaa hyvän kuvan kuin iso masu on näillä viikoilla :D enää pystyn tekemään lyhyitä kävelylenkkejä hitaasti lyllertäen ja kauhistuttaa oikeasti kuinka hankalaa liikkumisesta tulee, kun nyt vasta 26 viikko..

Närästystä ja refluksia täälläkin. Olen kohottanut hieman sängyn päätyä ja siitä oli yllättävän suuri apu nukkumaan mennessä vaivanneeseen refluksiin. Kannattaa kokeilla, jos mahdollista!

Ensi viikolla neljäs terveydenhoitajan neuvola ja meille jo kolmas terveydenhoitaja. Onkohan kuinka tavallista, että terkkari vaihtuu jatkuvasti? Edellinenkin vaan varasi viime käynnillä seuraavan ajan taas eri terkkarille. Kuvittelin, että terkkari pysyisi samana jos vain mahdollista.
 
Mekin saatiin äitiyspakkaus tänään. Vuoden 2021 pakkaus tuli ja oli ihanaa päästä hypistelemään pikku nuttuja. Ihanalla tavalla taas konkretisoi vauvan tuloa ❤

Meidän boxissa kankaisen ruokalapun "kaukalo" oli ommeltu väärälle puolelle. Meinasin kuolla nauruun kun näin sen. Vaihtoon menee.

Kela saa tosiaan tulorekisteristä 12 kk:n tulot. Mulla vaikuttaa vielä huhtikuun tulot, joten päätös tulee vasta toukokuussa. Jos työnantaja maksaa palkkaa äitiysloman ajalta, ne tiedot työnantajan on toimitettava Kelaan.

Ihanaa pääsiäisen aikaa kaikille. Pysykää terveinä ❤
 
@Angervo76 meillä sama niiden ruokalappujen kanssa, että se tasku/kaukalo on väärällä puolella :D
Laitoinkin jo viestiä sinne kirjastopalveluun kuvan kera. Liekö aika monella sama virheellinen tuote :D

Juu ja toki työnantaja selvittää äitiysvapaan ajalta maksamansa palkan, koska työnantaja hakee sitten itselleen sen äitiysrahan siltä ajalta.
 
Viimeksi muokattu:
-Suopursu
Pitääpä tarkistaa se kankainen ruokakaukalo. En eilen huomannut mitään, mutta keskityin kadonneiden lapasten etsintään. Olivat kuitenkin pakkauksessa yhdessä sukkien kanssa.

Äitiyslomalla työnantajan maksamasta palkasta odottavat lisätietoja palkanlaskijalta.

Joko olette kertoneet raskaudesta sukulaisille ja tuttaville?
 
Eikös se ole käännettävä se kaukalo? Ainakin vuoden 2019 pakkauksessa oli. Eli siitä tulee avoimempi kuin kääntää toiselle puolelle. Vai onko silloinkin väärinpäin?
Ainakin kelan kuvissa se on ommeltuna oikealle puolelle, joten kyllä siinä varmasti virhe on. Voisi kai sitä käyttää kääntämällä toiselle puolelle, mutta näyttää minusta väärältä niin.
 
Vertasin noita kuvia 2019 ja tän vuoden pakkauksesta ja niissä on samanlaiset laput, eli on ns. käännettävä. 2020 pakkauksessa on ommeltu oikealle puolelle eli ei voi kääntää. Toki en tiedä minkä näköiset olette saaneet. :censored:
 
Vertasin noita kuvia 2019 ja tän vuoden pakkauksesta ja niissä on samanlaiset laput, eli on ns. käännettävä. 2020 pakkauksessa on ommeltu oikealle puolelle eli ei voi kääntää. Toki en tiedä minkä näköiset olette saaneet. :censored:
Ehkäpä se on sitten ihan oikeanlainen. Olisi kiva, jos se olisi mainittu pakkauksen tekstissä, koska itselle tuli se käsitys, että tuotteessa on virhe.
 
@Angervo76 No joo, ois voinu kyllä olla joku huomautus. Muistaakseni sen 2019 pakkauksen esittelyvideossa oli tuo tekniikka näytetty, mutta pitäisihän se olla jotenkin ilmoitettu lapussakin. Eihän noita voi tietää,jos ei oo ennen tullut vastaan. Sinällään se käännettävä on kätevä, kun se kaukalo pysyy auki. (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Nöppöset
@Mustalilja kyseli kantoliinoista ja -repuista. Itseltä suositukset Manducalle. Taisi tosin mennä vasta 3,5 kg alkaen, mutta hyvin nopeasti voi käyttää. Ergonominen. Tosin pienen kanssa vauvaosan käyttö vaatii vähän harjoittelua.
Meillä oli esikoisella myös suvussa kulkenut vanha Baby Björn -reppu. Kävi vastasyntyneestä ja vauva oli helppo sujauttaa sisään. Ei ollut ergonominen, mutta alussa kätevä käyttää, varsinkin kun meillä lapsi ei todellakaan halunnut olla hetkeäkään selällään, mitä Manducaan asettaminen vaati. Liinoista ei ole kamalasti kokemusta, oli esikoisen kanssa hankala harjoitella tuon asentovaikeuden vuoksi...

@Nöppöset , meilläkin th ollut eri joka kerta, tosin siksi, että aina on vaihtunut ennen käyntiä joko aika tai vastaanottaja. Ensimmäinen varattiin esikoisen omalle, mutta häntä ei olla koskaan tavattu (vaihtunut välissä ja aina ajat siirtyneet muille), mutta hän tekeekin nyt koronan vuoksi kai työnsä etänä, joten sitten yritettiin määrätä toinen, jonka kaikki ajat on aina siirretty joko viimetingassa tai jo aiemmin (viimeksi kuukausi etukäteen muutettiin toiselle ja sekin aika vielä peruttiin, että kävin sitten matkan vuoksi vielä eri neuvolassakin, kun ei ollut enää samalle päivälle omassa korvaavia aikoja ja pääsiäisen jälkeen ei enää halunneet siirtää). Ymmärrän, että korona vaikuttaa pk-seudulla ja vaihdoksia sen takia tapahtuu lennosta, mutta onneksi mukavia ammattilaisia olen kaikesta huolimatta tavannut.

Täälläkin massu tuntuu ottaneen jonkin kasvupyrähdyksen. Odotan kauhulla, mitä vaaka näyttää, kun päästään kotiin. Toki paino on tosiaan noussut vasta hyvin maltillisesti verrattuna esikoisen odottamiseen (kiitos voimakkaan pahoinvoinnin ja aikaisen radi-diagnoosin), vaikka kokonaismuutos ei kyllä silloinkaan ollut kovin iso (kai +9-10 kg), ja suurin osa siitäkin katosi ekan parin viikon aikana synnytyksestä. Mulle vaan tuli imetyskiloja, koska kaikki toitotti "syö nyt, imetys kuluttaa", mutta sitten jälkitarkastukseen normaaliksi palannut paino ehti nousta useamman kilon, ennen kuin sain sovitettua syömisen kuluttamiseen, enkä ehtinyt päästä tässä välissä lähtöpainooni.

Mulla on vielä Kelan kanssa asioinnit kokonaan tekemättä, pitää ensi viikolla näperrellä.

Mukavaa pääsiäistä tosiaan kaikille!
 
Täällä nyt rv25 ja maha on kasvanut valtavaa vauhtia, ainakin itsestäni tuntuu siltä. Kiloja ei tullut puoliväliin mennessä juuri ollenkaan ja nyt on tullut kilon viikkotahtia ja vähän hirvittää. Yhteensä nyt tullut painoa +5-6 kiloa, joka on kyllä ilmeisesti ihan normaali määrä. Onpa sitä tullut kyllä herkuteltuakin, etenkin nyt pääsiäisenä. Neuvola on parin viikon päästä, katsotaan että tuleeko sanomista.

En ole vielä käynyt sokerirasituksessa, terveydenhoitaja pyysi varaamaan vasta raskausviikolle 28, kun näkyy yleensä vasta sitten. Varasin sitten ajan rv28+2, pitää vielä varmistaa neuvolasta, että ei mene liian myöhäiselle kun tuntuu että toiset käy jo aikaisemmilla viikoilla.

Tukivyön jouduin myös hakemaan si-nivelien kipuilujen takia. Olen vielä tehnyt normaalisti töitä 3-vuorossa, mutta voi olla että jossain vaiheessa pitää vähentää öitä tai jättää ne kokonaan pois. Toivottavasti ei kuitenkaan sairaslomalle tarvitsisi jäädä, töissä pitäisi jaksaa vielä reilu pari kuukautta. Toukokuun lopussa on onneksi pari viikkoa lomaa.

Onko kenelläkään muuten kokemusta Tulan (etenkin Explore) kantorepuista?
 
Mä laskin tänä aamuna jäljellä olevat työpäivät ja niitä on enää 34! Olen siis kolme viikkoa kesälomalla ennen äitiysvapaalle jäämistä, niin päivät käy vähiin. Hurjan nopeasti aika kyllä menee ja kun on erilaisia käyntejä melko tiheästi, niin menee aika niitä odottaessa.
Äitiyspakkauksesta oli tullut jo ennen pääsiäistä päätös sähköisenä, varmaan menee ensi viikkoon kuitenkin sen tulo. Olivat ilmeisesti päätöksen postittaneetkin, mutta muistaakseni viimeksi tuli pakkaus ennen kirjettä. Vanhemmat kävi pääsiäisenä siskon luona ja toivat sieltä mukanaan yhden pahvilaatikollisen ja ostoskassillisen tavaraa, lisää on kuulemma tulossa kun ehtii käydä läpi tavaroita. En ole vielä niitä käsiini saanut, mutta osa on kuulemma jäänyt siskolla kokonaan käyttämättä. Mukana on ilmeisesti myös minulla itselläni vauvana olleita vaatteita. Lisäksi sain tädiltä kasan lakanoita ja lähes 60 vuotta vanhoja puuvillaisia paitoja, joita on käyttänyt niin äidin sisarukset kuin mekin vauvana. En tiedä tuleeko niitä käytettyä, mutta talteen pitää laittaa. Alkaa tavaraa hiljalleen kertyä, vaikka itse ei ole juuri mitään hankkinut.
 
Niin se vain viimeinen raskaus kolmannes alkaa (jos se siis alkaa viikolla 27+0 en oo ihan varma :) ) ja meillä ei vieläkään mitään hankintoja vauvalle ole, paitsi ajatuksen tasolla tietenkin jo monta :D uudet kaapistot tilasin tammikuussa sekä vauvalle että harrastusvälineille, mutta koska ne eivät ole vieläkään saapuneet niin ajattelin odottaa hankintojen kanssa ainakin pari viikkoa vielä. Äitiyspakkauksta odotan myös saapuvaksi viimeistään ensi viikolla, kiva kun pääsee hypistelemään vauvan vaatteita edes sitten :)

Mites muut, onko teillä ollut ikinä inanny-laitetta tai sensorisukkaa vauvalla tarkkailemassa hengitystä unen aikana? Mietin että pitäisi hankkia tälle kolmannelle mutta sitten taas ajattelen että en ole kahdella aikaisemmallakaan tarvinnut, etenkin kun itkuhälytin on niin tarkka että päiväunien aikaan kuuluu hengitys helposti laitteestakin. Pitää siis miettiä sitä vielä, onneksi synnärilläkin on osastolla pari päivää vielä aikaa tehdä netin kautta hankintoja. Hankintojen suhteen noin muuten on selvät sävelet ja tieto siitä mitä tarvitaan ja mitä sitten todellisuudessa ei, on melko selvää. Jännittää jo ajatellakin että enää 3 kuukautta laskettuun aikaan, ja että vauva saattaa hyvinkin esim. 11 viikon päästä olla jo täällä <3 aika menee aivan tajuttoman nopeaa... Lisäksi nyt muutaman viime viikon aikana kun vauvan liikkeet ovat voimistuneet valtavasti ja jalkaterät ym. Tuntuu mahan läpi, on yhteys vauvaan vain kasvanut. Joskus liikkeet ovat hyvinkin rajuja ja ajattelen että vähempikin riittäisi mutta on ne silti vaan ihania kun tuntee pikkuisen voimistuvan ja kasvavan massussa.

Itselläni alkaa lomat jo tässä kuussa ja siitä jatkan suoraan sitten mamma lomalle. Tosi kiva näinkin kun on näitä kremppoja ilmennyt ja opiskelutkin meneillään samalla.

Mitäs kaikille muille kuuluu?
 
Mullakin on alkanut näkyä liikkeet mahan läpi, vaikka siinä rasvaa on ympärillä jonkin verran. Vielä ei sentään ihan jalkaterän erota. Mies ei ole vielä näitä nähnyt, kun aina lopettaa tietysti näkyvän möyrimisen kun on muita paikalla. Alkaa jo erottaa itse, missä asennossa vauva on kun liikkeet tuntuu tietyssä kohtaa ja välillä maha on toispuoleinen. Selkeät lempparipaikatkin on löytyneet.

Meilläkin hankinnat on melko selvät, pitää vana toteuttaa. Vaunut on ainoat joita pitää testata vielä, mutta joutuu lähtemään isompaan kaupunkiin testejä varten, niin pitää vähän tätä koronatilannetta tarkkailla ennen lähtöä. Varmaan vasta toukokuussa käydään, kun on varmasti sulat tiet(Pohjois-Suomen ongelmia) ja ehkä koronakin helpompana. Ei viitsi ihan sokkona ostaa, vaikka hyvä yleiskuva kyllä on jo muodostunut.
 
Onko sulla synnytyssairaalana LKS vai kenties OYS? Itselläni on LKS, ja matkaa sairaalaan on 200 km. Varmaan monilla pitkä matka mennä synnyttämään, ei taida omilla kilometereillä vielä täyttyä se että sairaala kustantaa hotellin tms. synnytyksen lähestyessä. Kaverilleni kustannettiin, tosin hänellä oli matkaa synnärille jo 300 km.
Mulla on KAKS, mutta OYS jos tulee ongelmia, kuten esikoisen kanssa. Oma synnäri on siis periaatteessa lähellä, vaikka onhan ne täälläkin välimatkat pitkät jos asuu esim. rajan pinnassa. Joutuu lähtemään ajoissa matkaan ja pitämään hätänumeroon pikavalinnassa. Onneksi on erityisluvalla vielä saaneet synnärin pitää, OYS ei kyllä vetäisi tätä määrää kun hyvä kun nyt omansa saavat hoidettua. Ja meillä on synnytykset nousussa, joten toivottavasti luvat pysyy. Etenkin kun on uusi sairaala ja hienot tilat, niin toivoisi, että niille on käyttöäkin.
 
  • Rakkaus
Reactions: Sannaap123
Melkoista möyrintää on mahassa välillä ja heiluminen näkyy myös mahan ulkopuolelle. Ihan yksittäistä raajaa en sentään vielä erota :D Aika on kyllä mennyt hurjaa vauhtia. Mä aloitan äitiysloman talvilomalla kesäkuun alussa (HAH). Viikko lomaa ennen kuin virallinen äitiysloma alkaa. Loput lomat säästän vanhempainvapaan päätteeksi ja hoitovapaan alkuun. Oletteko miettineet jo kuinka pitkään meinaatte olla kotona vauvan kanssa ja jääkö kenties isä myös pitemmille vapaille lapsen kanssa? Me ollaan ajateltu, että minä olen kotona ensi vuoden loppuun asti ja sen jälkeen mies jäisi muutamaksi kuukaudeksi vielä vanhempain- ja hoitovapaalle.

Minulla on huomenna toinen sokerirasitus ja vähän jännittää. Mittasin eilen aamulla paastosokerin omalla laitteella ja se näytti 5,5. Ei tosin ollut kuin yön paasto takana, ehkä noin 8 tuntia, mutta kuitenkin. Toivottavasti en kuitenkaan lääkitykselle joudu. Ruokavaliossa on varmasti säätämisen varaa, ja täytyy myöntää että pääsiäisen aikana Mignon munat ovat saaneet kyytiä.

Meillä on myös hankinnat suunniteltu, mutta ei vielä ostettu. Hoitopöytä, pinnasänky ja yhdistelmävaunut on ainakin periaatteessa valittu. Turvakaukalo tulee ystävältä. Vaunut pitänee hommata ajoissa, jos toimitus kestääkin kauan. Muita ei oikein viitsi vielä ostaa, kun se tietää uusia järjestelyitä meidän makkariin, joka on muutenkin vähän ahtaamman puoleinen. Mutta viimeistään sitten kesäkuussa tehdään nämä isot hankinnat, ehkä jo toukokuussa. Mitähän muuta sitä pitäisi hommata. Amme, itkuhälytin, kantoliina nyt ainakin.

Katsoin juuri kartasta, että meillä on reilut 3 kilometria lähimpään synnytyssairaalaan. Pääkaupunkiseudulla on tietysti välimatkat lyhyet, mutta voi tietenkin käydä niin, että joudutaankin lähteä kauemmaksi, jos lähin sairaala on täynnä. Silti noin 50 kilometrin säteellä löytyy neljä synnäriä. MInusta on kyllä tosi väärin jos pohjoisessa suljetaan synnäreitä, kun välimatkat on nyt jo niin pitkät. Toivottavasti eivät niitä sulkisi.
 
Kiitos @Toiveikas21 Manduca-suosituksesta, siitä olen myönteisiä arvioita lukenutkin.
Onko kellään vertailukokemusta Manducan ja Tulan välillä?

Laskin myös jäljellä olevia työpäiviä, niitähän näkyy olevan enää 25! Alkaa kyllä olla vaikeutta jaksaa keskittyä töihin, motivaatio alkaa kääntyä ihan muihin asioihin :D
Onko teillä kaikilla muilla (jotka töissä) ensin kesälomaa ennen äippäloman alkua? Meillä ei tarvinnut ottaa vuosilomia ennen kuin jään äippälomalle.

Itse en vielä selkeästi erota vauvan kehonosia vatsan läpi. Mutta hyvin heiluu masu välillä vauvan isommista liikkeistä. Täällä kanssa lempipaikkoja vauvalla, usein hengailee mahan oikealla puolella. Ja varsin selkeää rytmiä päivän sisällä, milloin liikkuu vilkkaammin ja milloin lepovaihe. Päivittäin olen superonnellinen vauvan liikkeistä, vaikka myös haikeutta siitä, että tämä ainutkertainen kokemus joka ei hyvin todennäköisesti toistu (ikäni vuoksi tämä lienee ainokainen jonka saan). Ystävät ja työkaverit ihania siinä miten he jaksavat ihastella kasvavaa masua :D Silleen kivasti, ei tungettelevasti.

Mua myös mietityttää tuo milloin vika kolmannes oikein alkaa, kun eri lähteet sanovat eri tavalla.

Kävin toisessa sokerirasituksessa, ja onneksi selvisin hyvin tuloksin ilman radi-diagnoosia.
Hemoglobiinitkin sain hyvään nousuun 116 -> 137 (söin ferrodan 100mg +c-vitamiinia 1-2 tablettia päivittäin vaikka närästys jonkin verran). Nyt tuli neuvolasta käsky ettei tarvitse näin paljoa syödä päivittäin, riittää 100mg 1-2 päivän välein.
Aiemmin kehuin kuinka mun neuvolasta on saanut aina helposti sen hemoglobiinimittauksen, mutta viimeksi telkkari vähän nyreästi totesi, että ohjeistusten mukaan olisi vain 3x raskauden aikana mittaus kun pyysin että mitataan taas. Suostui kyllä sitten mittaamaan. En tajua sitä ohjeistusta, kun olisi tärkeä seurata arvojen suuntaa, ja kun niin monella on rautavarastot ihan liian tyhjänä raskausaikana.
 
@Angervo76
Itse olen suunnitellut, että palaisin töihin vuoden 2023 alkusyksystä, jos ei mitään ylläreitä tapahdu elämässä. Haluaisin laittaa vauvan päivähoitoon mieluiten vasta 3-vuotiaana, mutta se ei taloudellisesti mahdollista itselle :( Mutta onneksi pystyn olemaan vauvan kanssa kotona, kunnes hän on hieman yli 2-vuotias. Mä olen siis ainoa vanhempi vauvalleni, ei toista vanhempaa tässä perheessä jonka kanssa jakaa hoitovapaita.
 
Meillä ei tosiaan olisi pakko pitää kesälomaa ennen äitiysvapaata, mutta meillä on töissä sen verran stressaavaa tällä hetkellä, että mielelläni pidän lomaa alle. Saa olla pidempään kotona sitten. Mulla jää reilu pari viikkoa vielä säilöön ja vapaiden ajalta kertyy vielä lisää. Hoitovapaalta ei toki kerry lomaa.
Olen itse ajatellut, että en palaa töihin kuin aikaisintaan syksyllä 2022, jos sittenkään. Toki jos saisi seuraavan lapsen sopivalla välillä, niin ei tarvis palata välissä töihin. En tiedävielä aikooko mies olla kotona lapsen kanssa. Taloudellisesti se ei ole meillä kannattavaa, sillä miehellä on palkka paljon suurempi kuin minulla. Meillä on vielä siinä mielessä haastava tilanne, että mies on töissä eri paikkakunnalla, joten lapsen hoito on pitkälti minun vastuulla. En halua muuttaa miehen perässä, sillä tukiverkosto on täällä. Onneksi mies voi tehdä etätöitä osan ajasta, niin ei tarvi ihan koko ajan olla yksin. Mutta tämä tilanne on ollut tiedossa jo kauan ennen lapsihaaveita, joten ei tule yllärinä. Onneksi olen itsenäinen ja jo tottunut tähän tilanteeseen, vaikka lapsi tuo oman lisämausteensa tilanteeseen.
 
  • Tykkää
Reactions: Angervo76
vierailija
@Nima88 kyseli kokemuksia Tula Explore –kantorepusta. Minulla on sellainen, ja olen kyllä tykännyt tuosta kantorepusta, sillä se menee pitkään (3,2kg-20kg) ja sen saa kolmeen eri kantoasentoon eli vauvan kasvot itseä päin, vauvan kasvot menosuuntaan ja isompaa lasta pystyy kantamaan vielä selässä. Tuntuu, että esikoinen viihtyi paremmin sitten, kun pystyin hänet laittamaan kasvot menosuuntaan. Selässä en ole itse asiassa kokeillut kantaa. YouTubesta löytyy muuten videoita kaikista noista kolmesta kantomahdollisuudesta. Samalla videoista näkee repun säädöt vauvalle ja miten "puetaan". Olen kokenut, että kantorepun kokosäätäminen kantajalle on helppoa eli jos kaksi erikokoista ihmistä kantaa vauvaa, niin pystyy helposti taas laittamaan itselle sopivat säädöt kantoreppuun. Minulla ei ainakaan ole kipeytynyt mikään paikka kantaessa, esim. että vauvan paino tuntuisi lähinnä hartioissa tai muuta sellaista.

@Mustalilja: Onpa sinulla hienosti noussut Hb! Mahtavaa! Luulisi, että Hb:n mittaaminen on aika pieni toimenpide siihen nähden, miten tärkeää tietoa siitä kuitenkin saa!

Kylläpäs aika menee nopeasti, tänään 27+0! Piti tarkistaa kaksi kertaa! Meillä on tavarat esikoisen jäljiltä, joten suuria hankintoja ei tarvitse tehdä. Muutamat puolipotkuhousut ja bodyja hankin jo, sillä jos tämä on oikein puklaileva tai niskakakkaileva kaveri, niin saattaa loppua vaatteet kesken ennen kun niitä ehtii pestä :D. Sähkökäyttöisen rintapumpun hankinta on käynyt mielessä. Minulla on Aventin käsikäyttöinen, mutta enpä siihen juurikaan saanut pumpattua mitään. Jos tarvitsin äidinmaitoa esim. vauvan ruokaan, niin lypsin käsin.

”Pajunkissa” 27+0
 
  • Tykkää
Reactions: Nima88 ja Eepinen

Yhteistyössä