Hei virtahepo

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja odottaa vastausta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja virtahepo:
En ole unohtanut, että mitä olen kirjoittanut. Minussa vaan se herättää syvää ihmettelyä, että kuinka jonkun mielenterveys ja jaksaminen on uhattuna, jos saa olla oman rakkaan lapsensa kanssa kotona. Edelleen olen sitä mieltä, että alle kolmevuotiaiden paikka on kotona, eikä korvikeäitien huollettavana muualla. Sitäkin ihmettelen miten joku ei halua olla läsnä "koko ajan" lapsensa elämässä seuraamassa tämän ensimmäisien vuosien kehitystä läheltä ja näkemässä ensimmäisenä ne kaikki ihmeellisyydet, joita pieni vauva/lapsi oppii.. Minä ajattelen jaksamista etukäteen, enkä vasta sitten, kun olen monen lapsen onneton/väsynyt äiti.

muistathan et useimmilla on elämässä muitakin asioita kuin lapsi, mitkä vaikuttaa jaksamiseen. kyllä mun mielenterveys ja jaksaminen on ollut uhattuna kun olen lasten kaa ollut kotona, mut siihenpä vaikuttaa niin moni muukin asia. jaksamista on hyvä ajatella etukäteen, mutta kaikkeen ei voi vaikuttaa, sinä voit joku päivä uupua sen yhdenkin kanssa. minä koen arvosteluna tällaiset yllä olevat kirjoitukset, mutta vaikka ne tuntuu pahalta nään et niitä kirjoittaa ihminen joka ei nää asiaa kuin yhdeltä kantilta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja virtahepo:
Juurihan minä kirjoitin, että haluatko tahallasi ärsyttää minua, että MINÄ HAUKUN TAAS huonoja äitejä. Luetun ymmärtämisessä vikaa?

Sä teet sen joka tapauksessa :D et sä siihen tekosyitä tarvitse.

Mikähän se luuranko kaapssasi on, joka ajaa sut muita haukkumaan? Jostain oan elämäsi epäkohdastahan se johtuu. Jos sulla olis kaikki niin hyvin kuin annat ymmärtää, et kokisi tarvetta ylentää itseäsi alentamalla muita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja järjenääni:
Alkuperäinen kirjoittaja virtahepo:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja virtahepo:
Olen paremminkin erittäin utelias ja ihmettelevä, en niinkään sanoisi itseäni arvostelijaksi:)

Oho, pianpa olet unohtanut mitä olet kirjoitellut.

Olit sitä mieltä, ettei hyvä äiti vie lastaan hoitoon alle kolmivuotiaana ja mene töihin. Äsken sanoit, että huolehdit jaksamisestasi ja niin mielestäsi onkin hyvä tehdä. Mutta olet valmis pitämään huonona äitinä sellaista joka huolehtii omasta jaksamisestaan siten, että palaa työelämään jo ennen kuin lapsi on kolmen.

Minä niinkin sanoisin sinua arvostelijaksi :)

En ole unohtanut, että mitä olen kirjoittanut. Minussa vaan se herättää syvää ihmettelyä, että kuinka jonkun mielenterveys ja jaksaminen on uhattuna, jos saa olla oman rakkaan lapsensa kanssa kotona. Edelleen olen sitä mieltä, että alle kolmevuotiaiden paikka on kotona, eikä korvikeäitien huollettavana muualla. Sitäkin ihmettelen miten joku ei halua olla läsnä "koko ajan" lapsensa elämässä seuraamassa tämän ensimmäisien vuosien kehitystä läheltä ja näkemässä ensimmäisenä ne kaikki ihmeellisyydet, joita pieni vauva/lapsi oppii.. Minä ajattelen jaksamista etukäteen, enkä vasta sitten, kun olen monen lapsen onneton/väsynyt äiti.

Eli tässä kohtaa ilmeisesti arvostelet nimimerkkiä juups, joka kirjoitti elämästään kolmen lapsen äitinä? Kuule, sä et voi pysäyttää aiempien lapsien elämää paikoilleen, kun taloon tulee uusi vauva. Tai sitten on parempi, että alat seuraavaa lasta harkita vasta kun tuo esikoisesi on lähes teini-ikäinen, jolloin hän jo pitkälti itse selviää myös omista menoistaan.

En ole katsonut nimimerkkejä ja en nyt tiedä, että mikä oli Juupsin kirjoitus. En tietenkään voi pysäyttää kenenkään elämää.. Ja en kyllä ole nyt arvostellut kenenkään kolmilapsisen perheen elämää(ainekaan tässä ketjussa ja muistaakseni en muissakaan) ja en todellakaan ymmärrä, että miten vedät tuollaisia johtopäätöksiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja pirullinen emäntä:
B) voi voi mua kurjaa äitiä joka on
1 imettänyt vajaa kaksikuukautta, olisin toki voinut tappaa mukulan jatkamalla imettämistä vaikka toinen oli erittäin pahasti allerginen maidolle ja monelle muulle ruoalle,jos se olisi minusta tehnyt sinun tai muiden palstalaisten mielestä täydellisen äidin ;)
2 vienyt lapsiraukan hoitoon 1v8kk ikäisenä tietysti kun vaihtoehtona oli hypätä kehäykköselle ensimmäisen venäjältä tulevan rekan eteen sillalta joko yksin tai sitten sen ihanan kiljukaulan kanssa kun pää ei enään kestänyt kotona oloa.. mutta miten vaan kukin tavallaan minut siis voit laittaa tiimarivihkoosi erittäin huonojen äitien listalle ykköseksi :p juu ja käyn myöskin baarissa , teatterissa , elokuvissa silloin tällöin.. multa varmaan meni taivaspaikka :wave:

Joo kato kun sitä omaa jaksamista ei saa hoitaa muuten kuin virtahevon tyyliin, muuten ei ole lapsiaan ansainnut.

En ole missään kohti kertonut, että miten minä hoidan jaksamistani enkä ole siitä muillekkaan mitään neuvoja jaellut. Vai näyttäisitkö minulle sellasen kohdan, jossa olen näin tehnyt? Ihmettelen kovasti teidän luetun ymmärtämistaitoa ja sitä, että miten te vedätte ihan outoja johtopäätöksiä.
 
Päätin jo , etten enää kommentoi ap:lle, kun hän jo kerran syytti mua asiattomuudesta, mut ihan pakko on kysyä, että miten sä valmistaudut etukäteen jaksamaan? Korvakierrettä, koliikkia tai allergioita ei tilata, ne eletään ja niiden kanssa kipuillaan sillon, kun ne kohdalle osuu. Huomaa kyllä, että virtahevolle ei ole osunut. Tulee ap:sta ihan joku aiempi nikki mieleen... täällä on näitä valistajia ollut ennenkin. Mut mikäs siinä, kyllähän joukkoon mahtuu! =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja virtahepo:
jos on se mies kuvioissa mukana, niin miksi ihmeessä et velvoita häntä olemaan jälkikasvunne kanssa

Kaikille on apua tarjolla jaksamiseen, toisilla on tukiverkostoa, josta saa lastenhoitoapua, toisilla mies on tasavertainen hoitaja lapselleen äidin kanssa, myös lastenhoitajan voi palkata muutamaksi tunniksi lepoa varten tai jos mitään noista ei ole, on hyvä kysyä apua sosiaalitoimistosta

Siis et ole jellut neuvoja kuinka hoitaa jaksamistaan vai?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja virtahepo:
No totta hemmetissä minäminäminä, kun minä satun tässä kertomaan OMASTA ELMÄSTÄNI. En ole yksinkertainen. Mutta jos on se mies kuvioissa mukana, niin miksi ihmeessä et velvoita häntä olemaan jälkikasvunne kanssa tai mikä siis mättää miehessä, joka ei halua olla lapsensa kanssa, jotta äiti saisi levähdyshetken ja omaa aikaa..? En ymmärrä sitä, että jos on ennestään tiedossa, että mies on paska, niin miksi ihmeessä lisääntyä hänen kanssaan lisää. Kaikille on apua tarjolla jaksamiseen, toisilla on tukiverkostoa, josta saa lastenhoitoapua, toisilla mies on tasavertainen hoitaja lapselleen äidin kanssa, myös lastenhoitajan voi palkata muutamaksi tunniksi lepoa varten tai jos mitään noista ei ole, on hyvä kysyä apua sosiaalitoimistosta. Ja vielä, etkö keksisi omia lauseita, jos kysyn ensin sinulta, että oletko masokisti, ni sinä kuittaat, että olenko minä sadisti. Hupsu olet:)

Hah, katsos kun en puhunut omasta elämästäni! Osaan ajatella muitakin, tiedän ja ymmärrän, että on niitä, joilla ei ole omaa aikaa juuri lainkaan! Tajuatko, että se ihanaksi luultu mies onkin saattanut ottaa eron, muuttua sietämättömäksi, ehkä kuollut..? Miten tällaisia voisi etukäteen aavistaa??? Kerro ihmeessä!

Ja satuin kirjoittamaan viestini ennen kuin olit postannut / olin lukenut masokisti-viestisi :headwall:

Ymmärrän kyllä, että mies voi muuttua tai kuolla. Jos se mies on täysin paska, eikä kykenenvä ollenkaan kunnioittamaan naistaan ja ei arvosta lapsiaan, saati ole heidän kanssaan, niin toki on parempi erota. Yksinhuoltajaäiti on äiti siinä missä muutkin ja myös hänellä on mahdollisuus saada arkeensa apua, vaikka sieltä sosiaalitoimistosta. Tahallasi haluat haastaa riitaa, etkä olevinaan ymmärrä minun kirjoituksiani.
 
Alkuperäinen kirjoittaja virtahepo:
Alkuperäinen kirjoittaja odottaa vastausta:
Nyt on pakko kysyä että mikä on sun mielestä hyvä ja täydellinen äiti, kerro se meille kaikille ja perustele myös??

Jään mielenkiinnolla odottamaan vastausta koska tottakai sä vastaat ja esität asiasta oman mielipiteesi mihin ei sitten ole muilla mitään sanomista.

Nyt voin vastata sinulle tähän kysymykseen, vaikka hieman ihmettelenkin, mitä teet tiedolla, että minkälainen on minun mielestäni hyvä/täydellinen äiti. Mitään yksiselitteistä vastausta en osaa sinulle antaa ja varmasti unohdan tässä nyt joitain tärkeitäkin pointteja, kun en asiaa ole kauaa miettinyt. Mutta tässä siis minun mielipiteeni, joten älkää vaivautuko sanomaan minulle, että olen idiootti tai hoidontarpeessa, kun mukamas arvostelen toisia äitejä kirjoituksellani.

Kaikki tekevät virheitä, joten täydellistä äitiä tuskin on olemassa. Osa omistautuu äitiyteen enemmän kuin jotkut ja toiset meistä vaan ovat äidillisempiä kuin toiset. Mielestäni hyvään äitiyteen kuluu lapsen huomioon ottaminen, tietynlainen lapsentahtisuus ja halu toimia lapsensa parhaaksi, eikä tehdä päätöksiä itsekkäästi tai rahan kannalta.

Olen sitä mieltä, että hyvä äiti yrittää noudattaa monia suosituksia, eikä aina kuvittele olevansa oikeassa oman maalaisjärkensä kanssa. Ne suositukset kun on tehty lapsen parhaaksi ja niitä on todella tutkittu. Toki voi jossain määrin itsekkin käyttää järkeä ja miettiä niiden suositusten sopivuutta, mutta siis yleisesti ottaen suosituksia ei ole tehty kenenkään kiusaksi vaan avuksi.

Hyvä äiti ottaa lapsensa huomioon jo silloin kun tämä on vielä mahassa. Eli jättää raskausaikana kokonaan alkoholin, tupakan ja niiden kiellettyjen aineiden käytön. Siis ei edes yhtä lasillista viiniä, ei yhtäkään tupakkaa, ei esim. pientä palaa homejuustoa ilman kuumennusta, sillä jos listeria tulee, niin se ei ole kiinni siitä söikö pienen vai ison palan. Hyvä äiti ottaa kohdussa olevan sikiön kaikin tavoin huomioon ja toimii hänelle parhaaksi ja pyrkii elämään suht tervellisesti.

Mielestäni hyvä äiti ottaa imetyksestä kunnolla selvää ja koettaa kaikkensa, että onnistuisi imetyksessä. Ei pidä heti antaa periksi ja lykätä sitä lisämaitoa, vaan imettää, niin kyllä sitä maitoa erittäin todennäköisesti käy tulemaan vauvantarpeisiin. Täysimetystä olisi hyvä jatkaa sinne puolen vuoden ikään asti(ellei esim. lääkäri ole toisin terveydellisistä syistä määrännyt). Sen jälkeen aloittaa soseet ja imettää ainenkin vuoden ikään, ellei pidempäänkiin soseiden ohella.

Hyvä äiti ymmärtää kotihoidon merkityksen lapselle, eikä lykkää häntä heti pienenä ulkopuoliselle hoitoon. Hyvä äiti heittää oman itsekkyytensä taka-alalle ja haluaa seurata ja olla mukana näkemässä lapsensa kehittymistä ja on hänen kanssaan kotona. Hyvä äiti myöskin järjestää raha-asiansa niin, ettei rahan puutteen takia joudu jättämään lastaan heti pienestä saakka hoitoon.

Hyvä äiti takaa lapselleen turvallisen ja rakastavan ympäristön elää ja olla. Hyvä äiti elää tasapainoisessa suhteessa ja näin ollen näyttää lapselleen mallia kuinka vanhemmat kunnioittavat toisiaan. Ja jos jostain syystä asiat parisuhteessa ei ole mallillaan, ne on syytä yrittää korjata tai ottaa ero, lapsen takia ei yhdessä kannata olla. Hyvä äiti ei ole mikään kynnysmatto, vaan lapsen isän kanssa yhdessä huolehtivat jälkikasvustaan.

Hyvä äiti ymmärtää, että vauvalla/lapsella on tarpeensa, eikä näin ollen ole heti muutaman viikon jälkeen valittamassa väsysmystään ja mielenterveyttään, kun vauva sattuu yöllä heräämään usein syömään. Toki en nyt tässä puhu masentuneita äideistä, vaan niistä jolla muka mielenterveys ei kestä normaaleja vauvan vaatimuksia.

Hyvä äiti leikkii lapsensa kanssa, kehuu häntä ja tukee uuden oppimisessa. Hyvä äiti ulkoilee lasten kanssa, hassuttelee ja näyttää lapselleen rakkautensa määrän.

Hyvällä äidillä on se halu olla hyvä äiti. Eli haluaa imettää ja näin ollen tarjota lapselleen parasta mahdollista maitoa, halu olla kotona lapsen kanssa ja halu tarjota lapselleen parasta.

Rakkaus ja rajat ovat myöskin osa hyvän äidin kasvatuperiaatteita. Hyvä äiti opettaa lapselleen käytöstapoja ja yrittää hillitä hermojaan.

Hyvä äiti tajuaa myös ottaa lapsen terveyden huomioon, eikä pienestä vauvasta asti tuputa ja opeta häntä syömään kaikkea mahdollista makeaa.

Hyvä äiti voi olla ihan kuka tahansa, kuka vaan rakastaa lastaan ja asettaa lapsen tarpeet ensimmäiseksi. Ei ole väliä, että onko ydinperheenäiti, uusioperheenäiti,yksinhuoltaja tai vaikkapa lesboäiti. Tuollaiset ovat äitiydessä sivuseikkoja.

Tälläisiä asioita minulle tuli mieleen aiheesta hyvä äiti. Oletko tyytyväinen vastaukseen vai oletko enää edes lukemassa...?

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja virtahepo:
jos on se mies kuvioissa mukana, niin miksi ihmeessä et velvoita häntä olemaan jälkikasvunne kanssa

Kaikille on apua tarjolla jaksamiseen, toisilla on tukiverkostoa, josta saa lastenhoitoapua, toisilla mies on tasavertainen hoitaja lapselleen äidin kanssa, myös lastenhoitajan voi palkata muutamaksi tunniksi lepoa varten tai jos mitään noista ei ole, on hyvä kysyä apua sosiaalitoimistosta

Siis et ole jellut neuvoja kuinka hoitaa jaksamistaan vai?

En. Haluaisin kovasti tietää,että mistä olet saanut sellaista päähäsi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ja toikin on kopioiutu taas jostain:

Häh, kopioitu mistä? Ihan olen nuo omassa pienessä päässä miettinyt, että mitkä kuuluu minusta hyvään äitiyteen. Voisinpa oikeastaa ottaa kohteliaisuutena, että luulet minun kopioineen tuon jostain tänne eli pidät siis minua taitavana kirjoittajana:).
 
Alkuperäinen kirjoittaja virtahepo:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja virtahepo:
jos on se mies kuvioissa mukana, niin miksi ihmeessä et velvoita häntä olemaan jälkikasvunne kanssa

Kaikille on apua tarjolla jaksamiseen, toisilla on tukiverkostoa, josta saa lastenhoitoapua, toisilla mies on tasavertainen hoitaja lapselleen äidin kanssa, myös lastenhoitajan voi palkata muutamaksi tunniksi lepoa varten tai jos mitään noista ei ole, on hyvä kysyä apua sosiaalitoimistosta

Siis et ole jellut neuvoja kuinka hoitaa jaksamistaan vai?

En. Haluaisin kovasti tietää,että mistä olet saanut sellaista päähäsi.

Varmaankin noista ylläolevista plus siitä, että olet jo haukkunut huonoiksi äideiksi ne, jotka jaksamisensa takia menevät töihin ennen lapsen 3 v ikää, tai vievät ainakin lapset päivähoitoon.
 
Mä luulen ettei virtaheposen ole tarkoitus sanoa niin pahasti kuin miltä välillä kuulostaa/tuntuu. Ihmisillä on vain niin erilaisia tyylejä kirjoittaa.. Ja toisaalta, jos on itse sinut omien valintojensa ja tapojensa kanssa niin ei tarvitse ottaa niin herkästi itseensä toisten ihmettelyjä/arvosteluja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nöppönen:
Alkuperäinen kirjoittaja virtahepo:
En ole unohtanut, että mitä olen kirjoittanut. Minussa vaan se herättää syvää ihmettelyä, että kuinka jonkun mielenterveys ja jaksaminen on uhattuna, jos saa olla oman rakkaan lapsensa kanssa kotona. Edelleen olen sitä mieltä, että alle kolmevuotiaiden paikka on kotona, eikä korvikeäitien huollettavana muualla. Sitäkin ihmettelen miten joku ei halua olla läsnä "koko ajan" lapsensa elämässä seuraamassa tämän ensimmäisien vuosien kehitystä läheltä ja näkemässä ensimmäisenä ne kaikki ihmeellisyydet, joita pieni vauva/lapsi oppii.. Minä ajattelen jaksamista etukäteen, enkä vasta sitten, kun olen monen lapsen onneton/väsynyt äiti.

muistathan et useimmilla on elämässä muitakin asioita kuin lapsi, mitkä vaikuttaa jaksamiseen. kyllä mun mielenterveys ja jaksaminen on ollut uhattuna kun olen lasten kaa ollut kotona, mut siihenpä vaikuttaa niin moni muukin asia. jaksamista on hyvä ajatella etukäteen, mutta kaikkeen ei voi vaikuttaa, sinä voit joku päivä uupua sen yhdenkin kanssa. minä koen arvosteluna tällaiset yllä olevat kirjoitukset, mutta vaikka ne tuntuu pahalta nään et niitä kirjoittaa ihminen joka ei nää asiaa kuin yhdeltä kantilta.

Mutta sen lapsen pitäisi olla etusijalla elämässä ja hänen vuoksi olisi hyvä jaksaa ja jos ei jaksa, ni sitten voi pyytää apua.. Tiedän, ettei kaikkeen voi vaikuttaa, mutta on silti hyvä miettiä, että käykö sitä enää lisääntymään, jos jo ennestään menee huonosti ja on ongelmia oman jaksamisen suhteen. Tässä kirjoitankin omalta kannalta tätä asiaa, että mikä on MINUN mielestä hyvä äiti, ni miksi minun pitäisikään tässästuoda esille se, että minkälainen on hyvä äiti jonkun toisen näkökantilta..?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Taina:
Mä luulen ettei virtaheposen ole tarkoitus sanoa niin pahasti kuin miltä välillä kuulostaa/tuntuu. Ihmisillä on vain niin erilaisia tyylejä kirjoittaa.. Ja toisaalta, jos on itse sinut omien valintojensa ja tapojensa kanssa niin ei tarvitse ottaa niin herkästi itseensä toisten ihmettelyjä/arvosteluja.

Juuri näin :flower:.
 
Siis virtahepo, selitäpä nyt. Siis jos äidin jaksaminen on tärkeää -ja onhan se, sinäkin saat omaa aikaa niin paljon kuin haluat. Niin jos joku muu haluaa omaa aikaa eli huolehtia jaksamisestaan, ja tekee sen käymällä töissä, niin miksi se on niin paljon pahempaa kuin sinun oman ajan vietotapasi? Ehdotit jo aiemmin esim. lastenhoitajaa siksi aikaa, että äiti saa huokaista. Miksi sitten pph tai päiväkodin lastenhoitaja on mielestäsi huonompi vaihtoehto?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja virtahepo:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja virtahepo:
jos on se mies kuvioissa mukana, niin miksi ihmeessä et velvoita häntä olemaan jälkikasvunne kanssa

Kaikille on apua tarjolla jaksamiseen, toisilla on tukiverkostoa, josta saa lastenhoitoapua, toisilla mies on tasavertainen hoitaja lapselleen äidin kanssa, myös lastenhoitajan voi palkata muutamaksi tunniksi lepoa varten tai jos mitään noista ei ole, on hyvä kysyä apua sosiaalitoimistosta

Siis et ole jellut neuvoja kuinka hoitaa jaksamistaan vai?

En. Haluaisin kovasti tietää,että mistä olet saanut sellaista päähäsi.

Varmaankin noista ylläolevista plus siitä, että olet jo haukkunut huonoiksi äideiksi ne, jotka jaksamisensa takia menevät töihin ennen lapsen 3 v ikää, tai vievät ainakin lapset päivähoitoon.

Noihan ovat mahdollisuuksia, joita voi käyttää,että saisi sitä omaa aikaa itsestä huolehtimiseen, enkä ole niitä kenellekkään tuputtanut.Minulle ainekin omaan jaksamiseen vaikuttaa se, että meillä on mieheni kanssa iltaisin kahden keskistä aikaa, teemme hyvää ruokaa, keskutelemme pitkään, saunomme, vuokraamme leffan ym. Nuo asiat minua piristää lapseni lisäksi ja auttavat jaksamisessa. Toki on muitakin asioita, mutta en jaksa kaikkea luetella.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Siis virtahepo, selitäpä nyt. Siis jos äidin jaksaminen on tärkeää -ja onhan se, sinäkin saat omaa aikaa niin paljon kuin haluat. Niin jos joku muu haluaa omaa aikaa eli huolehtia jaksamisestaan, ja tekee sen käymällä töissä, niin miksi se on niin paljon pahempaa kuin sinun oman ajan vietotapasi? Ehdotit jo aiemmin esim. lastenhoitajaa siksi aikaa, että äiti saa huokaista. Miksi sitten pph tai päiväkodin lastenhoitaja on mielestäsi huonompi vaihtoehto?

Poistun koneelta, mutta palaan vielä vastaamaan.
 
Hyvä. Vaatiikin ehkä hieman miettimistä ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja virtahepo:
Mutta sen lapsen pitäisi olla etusijalla elämässä ja hänen vuoksi olisi hyvä jaksaa ja jos ei jaksa, ni sitten voi pyytää apua.. Tiedän, ettei kaikkeen voi vaikuttaa, mutta on silti hyvä miettiä, että käykö sitä enää lisääntymään, jos jo ennestään menee huonosti ja on ongelmia oman jaksamisen suhteen. Tässä kirjoitankin omalta kannalta tätä asiaa, että mikä on MINUN mielestä hyvä äiti, ni miksi minun pitäisikään tässästuoda esille se, että minkälainen on hyvä äiti jonkun toisen näkökantilta..?

tottakai, mut jos sitä ihminen väsyy niin sitä väsyy. ja vaikka lapsi/lapset on etusijalla elämässä on muistattava ajatella myös itseään, kyllä mä ainakin koen että on lapsillekin parempi että minä jaksan. siitä olen samaa mieltä ettei lapsia kannata tehdä lisää jos on entistenkin kanssa väsynyt, mut usein käy myös niin et yliarvioi omat voimavarat. esim niin että tehdään se kolmas lapsi, mut sit ei enää voimat riitäkään. mä en puhunut siitä että sun pitäis nähdä hyvän äidin kriteerit muiden silmin vaan siitä että sä katselisisit vähän ympärillesi ja näkisit ettei se sinun tapa ole ainoa oikea. hyvä vanhempi voi olla monella eri tapaa. me jokainen ollaan erilaisia, meidän lapset on erilaisia, samoin elämäntilanteet.
 
Olen tässä viime aikoina lukenut kirjan jos toisenkin äidin ja vauvan vuorovaikutuksesta sekä lapsen henkisestä kehityksestä. Olen alkanut hahmottaa hyvän vanhemmuuden laajempana kuin aikaisemmin. Aikaisemmin minullakin oli imetys ja listerian välttämiset sun muut ns. fyysiset (eli terveyteen tms vaikuttavat ) kriteerit aika korkealla. Nyt olen hieman laajentanut näkökulmaani... Jos nyt edes haluaa mitään kriteerejä tai mitta-asteikkoa äitiydelle asettaa, niin minusta ainoa oikea arviointitapa on katsoa lasta: jos lapsi on tyytyväinen, onnellinen ja tasa-painoinen voi äiti ( ja isä ) katsoa onnistuneensa ja olevansa hyvä vanhempi. Tietenkin tässäkin poikkeus vahvistaa säännön: erityislapset eivät välttämättä, vanhempien ponnisteluista huolimatta, ole tasa-painoisia tai onnellisia. Minusta ei voi sanoa, että tekemällä näin ja näin olet hyvä äiti, koska jokainen lapsi on erilainen. Ei äiti ole kaikille lapsilleen äiti samalla tavalla, sanoo oma äitini ja taitaa olla oikeassa :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja kiilusilmäfanaatikko:

:flower:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja virtahepo:
Juurihan minä kirjoitin, että haluatko tahallasi ärsyttää minua, että MINÄ HAUKUN TAAS huonoja äitejä. Luetun ymmärtämisessä vikaa?

Sä teet sen joka tapauksessa :D et sä siihen tekosyitä tarvitse.

Mikähän se luuranko kaapssasi on, joka ajaa sut muita haukkumaan? Jostain oan elämäsi epäkohdastahan se johtuu. Jos sulla olis kaikki niin hyvin kuin annat ymmärtää, et kokisi tarvetta ylentää itseäsi alentamalla muita.

Tulkitse miten haluat, mutta en ole tässä ketjussa ketään haukkunut.

Kaapsitani ei löydy luurankoja. Olen tosi tyytyväinen elämääni, sillä onhan minulla maailman ihanin lapsi ja mies, joiden kanssa vietän niin mukavan onnellista elämää, etten vois kuvitellakkaa tällä hetkellä olevani onnellisempi. Minä ole itseeni tyytyväinen, olen terve ym. En ole täällä ylentämässä itesäni ja alenna muita, jos siltä tuntuu, niin tulkitset viestejäni väärin.
 
Yhteistyössä