Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ootko sä virtahepo koskaan kuullut riittävästä äitiydestä?
Minä voin myöntää puutteeni ja tähän todeta etten ole superäiti. Imetin vain pari kuukautta ja pulliakin leivon hyvin harvoin. Ihminen ei vaan voi toimia yli omien voimavarojen. Jos ihminen ei koskaan ole ollut pullan leipuri ja pölyrätti, siitä tuskin tulee sellaista vauvan synnyttyä. Se riittää että vauvan perustarpeet on tyydytetty ja vauva/lapsi saa rakkautta ja hellyyttä osakseen. Kaikkeen ei tarvitse äidinkään revetä, äidinkin hyvinvointi merkitsee ja jos joku äiti ei sovi äidin perinteisimpään rooliin, ei ihminen pysty hetkessä siihen mukautua eikä tarvitse. Meitä on moneksi. Maailmassa on paljon pahempiakin asioita kuin imettämättä jättäminen, tuhlaisit virtahepo energias niiden hoitamiseen.
En ole kuullut riittävästä äitiydestä, mutta sinä varmaan mielelläsi valaiset minua ja kerrot, että mitä tämä riittävä äitiys mahtaa tarkoittaa..?
On minullakin puutteita, enkä muuta ole väittänytkään. Mutta hyvä äiti olen, ainenkin omien kriteerien mukaan, olenhan asettanut itselleni ne sellaisiksi että pystyn niihin. Eikä äidistä tarvise tulla mitään pullantuoksuista leipurimammaa tai alati kotiaan siistinä pitävää äitiä. Ei siis ainenkaa minun mielestä tarvitse tuollaiseen kyetä. Itse vain satun pitämään leipomisesta, joten leivon usein herkkuja, mutta sotkut jätän mielelläni muille siivottavaksi. Siivous ei todellakaan ole intohimoni ja sotkuisuus ei minua haittaa, eikä se oikeastaan liity juurikaan äitinä olemiseen mielestäni.
Tottakai lähtökohtana on, että lasta/vauvaa rakastetaan, annetaan hellyyttä sekä tyydytään kaikki perustarpeet, mutta miksi tyytyä siihen..? Miksi ei saisi nostaa tavoitteita korkeammalla, miettiä yksityiskohtaisemmin hyvää äitiyttä ja miksi ei voisi pyrkiä tiedostaen olemaan äitinä vieläkin parempi?
Juu, tottakai äidin hyvinvointi on tärkeää, mutta minua ihmetyttää, että kovin helposti monen äidin hyvinvointi järkkyy, kun hoitaa lapsensa perustarpeita, kuten yösyötöt. Ja kyllä minä voin hyvin silloin, kun tiedän vauvani olevan onnellinen. Tässä lieneekin se ero, sillä jotkut ajattelee tämän päinvastaisesti, että kun äiti voi hyvin, niin voi vauvakin. Itse siis ensin ajattelen vauvan etua, jos vauva voi hyvin, niin saan itselleni siitä hyvän olon, kuinka olenkaan onnistunut tähän astisessa äitiydessäni.
Maailmassa on paljon pahoja asioita ja aina löytyy jotain pahempaa kuin se mihin energiaansa sillä hetkellä tuhlaa. Missä menee sitten se raja, että mitä saisi näin kirjoituksellaan pohtia? Mikä olisikaan se maailman pahin asia, jota vatvoisimme..? Mielestäni imetys on erittäin tärkeä asia, aivan varmasti keskustelun ja energian tuhlaamisen arvoinen

. Ja minkä pahan asian hoitamiseen minun sitten pitäisi energiaani käyttää? Mielummin kyllä tuhlaan aikaani kaiken ihanan parissa, kuten vaikkapa keskustelemalla niinkin tärkeästä aiheesta kuin hyvä äitiys.