Hei! Tänne kaikki alle 20-vuotiaat onnelliset odottajat!

Heips!
Täällä vm. -88, alkutaipaleen odottaja ilmoittautuu mukaan.

Kerrompa vähän itsestäni:
Eli Hämeenlinnassa asustelen 4 vuotta vanhemman avokkini kanssa. Emme mitenkään suunnitelleen lapsen hankintaa, koska molemmat vielä koulussa. Tapahtuipa sitten pieni myllerrys elämään, kun 5.5. suostuin testaamaan (menkat olivt 3vkoa myöhässä), ja plussahan sieltä pärähti. :D
Tämän testauksen jälkeen tapahtui kyllä ihme myllerrys, etten ole ihan itsekkään vielä ajan tasalla.

Seuraavana päivänä testauksesta soitin neuvolaan, ja sain ekan ajan 9.5. siellä käytiin ja vino pino lappuja ym. Viimeiset menkat oleet 11.3., joten sen mukaan neuvolassa laskivat että LA 15.12. ja viikkoja silloin olisi ollut 8+4. Ehdein tuossa käymään jo neuvolalääkärillä (11+3), neuvolassa (12+1) sekä np-ultrassa (12+2).

Tuo kuuluisa np-ultra oli eilen. Mutta eipä sitä voinut oikein siksi sanoa, kun kätilö löysi masusta vasta 21,10mm pitkän pötkylän. Vastasi vasta viikkoja 9+0. Nyt olen tässä sitten ollut silmät pyöreänä, että mitä ihmettä? En ikinä ole kuullut että noin paljon voisi heittää (paitsi jos epäsäännölliset menkat). Mutta tiesin melkein päivän päälle koska menkat alkaa. Nyt on tos hassu olo. Juuri sait sen stressin jotenkin ohitettua mielestä pois, mutta sitten joutuukin palaamaan takapakkia ja elämään näitä kriisiviikkoja uudelleen.

Mutta vähän nyt on pessimistinen olo ja epätoivo iskee, kun olen tässä nyt itsekseni miettinyt että jos pikkuinen onkin niin heikko, ettei ole jaksanut kasvaa ? Ultrassa kyllä näkyi pikkuisen sydän ja löi kyllä upeasti. Mut nyt sitä on entistä stressaantuneempi ja vainoharhasempi kui aiemmin "samoilla viikoilla"--- Tuntuu muutenkin hölmöltä, kun on elänyt "valeraskaana" 3viikkoa ja 2pv.

Olen tässä yrittänyt ottaa selville, että millaiset selviytymismahdollisuudet pikkuisella on jos ultrassa on nähty elossa ja sydän löi hienosti? Onko tietoa?

Ja tämä hämmennys ja ihmetys, pelko ja paniikki, kun esikkoa odotellaan. Ja olen tässä lukenut kaikkia mahd. km-palstoja ja nettisivuja ja voin sanoa, että pienikin vääränlainen vihlaisu väärästä paikasta niin tämä tyttö on jo vessassa "ei kai vaan, ei kai vaan...?!"

Kovasti tosiaan jouluvaavia odoteltiin, mutta LA siirtyi 7.1. ja tässä nyt sitten elellään stressin kanssa 25.6. asti. Ahdistavinta tässä on vielä se, ettei kukaan tutuista ole tälläistä kokenut.
Aiemmin sitä uskalsi iloita ja olla onnellinen asiasta, mutta nyt sitten kun on nähnyt pikkuisen ja hän olikin pienempi kuin piti, niin nyt on jotenki TODELLA varautunut...

Moffales ja vipeltäjä 9+1 (Tuskastuttaa laskea näitä ainaisia alkuviikkoja :( )

P.s. Tulipas omaa napaa :ashamed:
 
Paukkuli Tosiaan minäkin nukuin pahimpina suonenveto aikoina villasukat jalassa niinkuin maatritti sanoi, tosin silloin oli helmi-maaliskuu joten nyt voi olla vähä kuuma :D

Moffales ikävää tuollainen kun joutuu "elämään" uudestaan samoja viikkoja, mutta olen kyllä kuullut/lukenut tuollaisia tapauksia ennenkin ja hyvin on kaikki mennyt, älä turhaa murehdi :hug:

( . ) Tänään siis RV 41+0 :eek: En olis koskaan uskonut että näin pitkälle mennään, kun kuitenkin 30 viikosta asti supistellut ja ollut vaikka mitä ennakoivia asioita, eipä olis neuvola/lääkäri tätikään uskonut että täysi-ikäinen vauva meijän perheeseen tulee :D

Nyt alkaa olemaan jo henkisesti väsynyt tähän touhuun ( varsinkin iltasin, kun jotenkin toivoo että yöllä se lähtö tulee,vaan ei! ) ! Maanantaina vielä neuvola ja vaadin sitä yliaikakontrollia/käynnistystä heti alkuviikosta!

Ajatellaan positiivisesti että viimestään ensiviikolla meillä on kauan odotettu vauva sylissä :heart: :)
 
heissan taas :wave: eilen ei taas jaksanu inspiroitua turvonneiden nilkkojen takia koneelle.. tänään ollu mahtava päivä. :) käyty anoppilas leikkimäs hiekkalaatikolla, tehty voikukkaseppeleitä, syöty jäätelöä ja roskaruokaa :ashamed: no kai sitä ny joskus.. paistateltu auringossa ja pian lähteä miehen serkulle käymään. :) piti ny taas oikein miettiä ketä kysy mitä mut katsotaans.. :)

Paukkuli ja äippä90: kysyitte aijenmista lapsosista. löytyis ennestään siis tyttö, Fiona 2v6kk ja sitten poika, Gabriel 1v2kk. neljäs raskaus nyt olis kun yksi km 04/06. aviomies löytyy myös kohta 24v. :) meillä seurustelua takana kohta 7v ja 3 hääpäivä syksyllä häämöttäisi. eli ensimmäinen lapsosista syntyi kun olin 17v, muutamaa kuukautta häiden jälkeen. isukki on kyllä ollut hyvin mukana lastenkasvatuksessa, ainakin toisen kohdalla ja näin kolmatta odottaessa. ensimmäisen synnyttyä piti käydä kasvuvaihe ja sopeutua ettei voi mennä miten haluaa. mies ei oikein tajunnu kuinka paljon vastuuta ja sai sellassen äkkinäisen menovaiheen joka onneksi loppui kun tyttö tuli vuoden ja asettui aloilleen. eli eipä tarvi ihmetellä jos mies sitten käyttäytyy "oma hyväisesti" normaalia ensi isille. :D sitten piti vielä sanoa äippä90 :hug: kyllä elämä on suakin koetellut! en voi muuta kuin nostaa hattua että olet tajunnut mennä eteenpäin vaikka menetys sattuu. otan todellakin osaa, vaikka tiedän että nuo sanat eivät helpota. pitää vain oppia elämään surun kanssa. kyllä on iso taakka annettu sinulle kannettavaksi..sitä kun ei voi unohtaa..
:hug: voimahali :heart: sisua!!

Moffales: älä hätäänny! =) katso mitä rakenneultra tuo tullessaan, vielä voi muuttua. :) itellä laskettu muuttunut kanssa 2 viikon heitolla aluksi sinne tänne ja nyt päädyttiin että mennään 12.10 mukaan vaikka 5 päivää isonpi olis..aluksi luultiin että pienenpi.. älä siis heitä pyyhettä kehään vaikka ei tuo mukavalta kuullosta. :/

majj älä ny! kyllä sä vielä lähet, pitääkö potkasta vauhtia? :LOL: itellä meni esikon kans yli myös... :) nyt psyykkaat ittees iltasin supistuksille :D

triple ja tossu rv21+4
 
Narskista: vaikeaa antaa mtn neuvoja muita kun että ota kaikki apu mitä vain saat! ystävät,perheenjäsenet, vauvaryhmät/muut tukiryhmät (joita voit kysellä neuvolan kautta), tuki perheet yms. ne tulevat olemaan tärkeitä jaksamisen ja tietenkin sosiaalisen elämän kannalta! =) :hug: niin ja itellä ollut paniikkihäiriöitä 8v ja erinlaisia hoitoja saannut. viimeksi söin fluoxetinia mutta lopetin sitten kun raskaaksi tulin kun ajattelin että nyt pärjään ja ok on mennyt! :)
 
Iltaa vaan tai oikeastaan yöhän se jo taitaa olla. :wave:
Suuret kiitokset triple88, tuli ihan tippa linssiin,kun luin viestiäsi. Sinulla oli niin kauniit ja lohduttavat sanat,en ole kuullut kenenkään puhuvan noin kauniisti minulle. Autoit suuresti minua jaksamaan vaan yrittää eteenpäin. Kyllä se joskus palkitaan.
Annoit todellakin voimaa jaksamiseen. Kiitos, olet ihana ihminen,tiedät todellakin miltä toisesta voi tuntua tälläisessä tilanteessa. :) En osaa sanoa enempää,olen niin kiitollinen.

Tervetuloa uudet jäsenet mukaan!

Majj Juuri olin tänään kysymäs miten siel jaksellaan,kun kerkesitkin ensin.
Paljon voimia ja :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug:
jaksamista, loppumetreillä ollaan. Ei ole enää pitkä aika, hyvää jaksaa odottaa :D (toivottavasti) Onnea jo etukäteen! KOita nyt pinnistää viimeiset hetket!!! =) =) =) =) =) :D
 
Moimoimoi! Ilmouttautuisin itse tänne myös nuorena odottajana :) Elikkkäs olen vuosimallia 91 elikkäs 17 ja vauvahan tuolla mahassa nytten sitten myllertää.. viikkoja on nyt 6+1.. Semmosia olisin kysellyt ainakin että onko teillä kaikilla ollut alkuraskaudessa pahoinvointia?? kun minulla ei ole sitten minkäänlaisia ja vähän pelottaa että onkohan naperolla kaikki sitten ihan hyvin :/ ensimmäisen neuvola-ajankin sain vasta 23pvä enkä millään jaksaisi odottaa huoh..

No mutta mitäs muuta vielä.. Poikaystäväni on vuosimallia -89 ja on todella iloinen tästä vauvelista, aina hellii ja pusuttelee massuani :heart:

No mutta mitäs tässä sitten muuta.. kiva kirjoitella enemmän itsensä ikäisten kanssa!

Jessiina ja napero 6+1
 
heipähei kaikki uudet ja "vanhat" :)

Toivottavasti minullakin ei käy noin,kun sinulla majj,että joudun oottelemaan ja oottelemaan vaikka supistuksia tulult ihan kiitettävästi jo monen monta viikkoa :DTosin parempihan se on mitä piedempään pikkanen siel mahassa viihtyy =)

voih. tänää ois sit lähtö mökille ,ihanaa . pääsee täältä kaupungin melskeestä pois . Minä ku niin paljoi paremmin viihyn tuolla luonnon helmassa. Täytyy vaan toivoa,ettei noi supparit rupea sielä vaivaa ne kun on tässä viime viikkoina häirinny ihan urakalla. Noh maanantaina on sit äippäpolil lääkärikäynti niin saa nähä onks nuo supistukset saanu mitään aikaan. EPÄILEN ! :LOL:

Noh.. nyt iski sellanen ajatuskatko ,että ei musita yhtään mitä piti kirjottaa.. arg ! :kieh:

ehkä sitä täytyy sitten ruveta pakkailee mökki kamppeita.

hyvät viikonloput kaikille !:)
 
ainiin..jessiinah Ei se pahoinvointi kaikille tule.. eikä kyllä minullakaan ollut noin aikaisessa vaiheessa vielä mitään pahoinvointeja ,että älä suotta hätäile. Kyllä se pikkunen luultavasti sielä mahassa ihan kunnossa on :heart:
 
päiviä :wave:

äippä90: hyvä että sanat paransivat edes hiukkasen mieltäsi. :saint: itsellä rakkaita ihmisiä lähtenyt tästä elämästä ja on aina pitänyt lähteä rakentamaan uudestaan, vaikka sitten tyhjältä jalustalta. elämä jatkuu ja muistot kultaa hiljalleen. ajattelen aina että rakkaat ihmiset varmasti haluavat minun jatkavan ja saavan onnen ennen omaa vuoroani.. :)

Jessiinah: tervetuloa mukaan masupalleroisen kera! =) ihanaa että löytyy vielä nuoria jotka perhettä lähtevät perustamaan ennakkoluuloistakin huolimatta. pahoinvoinnista sen verran että ei ole onneksi tässä raskaudessa niin kamalasti kiusannut mut ekan kohdalla tuli :x 2kk putkeen. kesäaikana kun odottaa, kuuma tekee mukavaa ekstra lisää pahoinvointiin. :/ mitäpä jos söisit mehujäitä, jääkaappi kylmää mandariinia,
makeaa ennen kuin nouset sängystä ja joku neuvoi juomaan vettä jäillä pitkin päivää. :p

nuorimamma hyvät viikonloput mökkeilyyn! voih! itsekkin haluais tänä kesänä mökkeillä :ashamed: nyt kun ei voi vauvan takia lähteä mihinkään.. onneksi ensivuonna. :) mitäpä jos piiloutuisin matkakassiin mukaan? :D lähtee baanalle mamman pusissa.. -> :D

triple ja tossutin rv21+5
 
Hello Jessiinah!

Lämpöisesti tervetuloa joukkoon. Kiva saada uusia nuoria odottajia mukaan. On paljon hauskempi jutella oman ikäisten kans kun joidenkin 40-vuotiaiden suurperheen äitien kaa. (en mitenkään pahalla mainitse juuri tuota ikää,tuli noin vertauskuvalllisesti vain ekana mieleen)
Voimme auttaa toinen toista, kun olemme melkein samanlaisissa tilanteissa.
Kyselit pahoinvoinnista: se on aika yksilöllistä,toisilla on ja toisilla ei, itsellänikään ei ole molempien aikana ollut minkäänlaista pahoinvointia,onneksi :D Mutta älä hätäile,kyl sil vauval kaikki on ok. Älä nyt kanna turhaan murhetta.


Nuorimamma Sinusta ei olekkaan kuulunut mitään pitkään aikaan,luulin sinun katoavan jonnekin. Vai että lomailemaan olette lähdös,niin minäkin. Menemme kans mieheni kans 2vk:ksi mökille,ihanaa! =) Saa kait rentoutua oikein kunnolla! Nauti nyt itsekkin,äläkä stressaa :LOL:

Hauskaa viikonloppua kaikille ja voikaa hyvin!!!!!!!! :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug:
 
Kiitoskiitos kaikille, helpotti paljon ettei oireettomus ole pahasta =)

Mekin miehen kanssa pidetään kotona rento viikonloppu yhdessä, voi olla että mekin menemme mökille! ;) No mutta eipäs muuta kun hyvää viikonloppua kaikille äitsyleille ja pikkusille masussa! :hug:
 
kaik lähtee mökille tai jtn! mä en ala mitään :ashamed: mä lähen shoppailemaanki tänään. :p ihanaa pitkästä aikaa miekkosen kans kahdestaan ja lapsukaiset pääsevät hiekkalaatikolle anopin pihaan ja jätskille. :)
 
Jessiinah Älä huoli! Mulla ei ollut alkuraskaudessa mitään pahoinvointeja eikä yhtään mitään! :D rv 6-8 tais olla vähä väsy vaan ei mitään muuta! :)
Nuorimamma Voi kun mäki pääsisin vähä mökkeilemään tälläsellä helteellä, mutta meidän mökille pitää veneelle mennä että empä taida olla lähdössä nyt hetkeen :D Ja tosiaan pidän sulle peukkuja pystys ettet joudu kärvistellä niinkuin minä :D

Omaan oloon ei uutta! Paitsi tänään tais lähtee loputkin limatulpasta, noin ruokalusikan kokoinen klöntti :x

Nyt vähän aurinkoon grillaan itteään, että varmasti turpoan entistä enemmän!! :D

maj ja 41+1
 
Majj Kiitooksia, mukava kuulla! :)

Voi että oli kiva olla tyttökavereitten kanssa äsken ottamassa aurinkoa rannalla :) vaikka olenkin turvonnut niin en antanut sen haitata! :p Ja sitten kun näki pikkunaperoitten sielä menevän niin voi että tuli semmonen olo että ei sitten millään jaksaisi odottaa että pikkune tulis jo :heart:
 
Moikka kaikille!
Täälläkin masua kasvatellaan vielä, väsymys meinaa painaa vaan taas päälle.. :ashamed: Ja selkä vihoittelee välillä, ja jalat tuntuu kipeiltä, varmaan tulee suonikohjuja..:/ Vauva on ihanan aktiivinen, potkii ja möyrii kokoajan! :heart:

Olettekos te muut miettineet vauvavakuutusta, tai onko jotkut jo ottaneet joilla on alle 3kk laskettuun aikaan?? Me otettiin vakuutus Lähivakuutuksesta, paljon halvempi kuin Tapiolassa!

Jessiinah, mulla pahoinvointi alkoi muistaakseni "vasta" rv 7.. ja jatkuikin sitten pari kuukautta. :x Mutta kuten todettu, pahoinvointia ei onneks kaikille ees tuu!! Itellä on edelleen hetkiä, jolloin olo on kuin alkuraskaudessa, heikko ja äklö.. Menee onneks suht nopsaan ohi..

Jaksamista kaikille ja :hug: sitä tarvitseville!!

Upp3 ja Mötky 30+3
 
majj limatulppa, pidä sitä lähtölaukauksena synnärille :D *psyykkaa lähtemään*

upp3 :wave: heipsuli sullekkin. meinattiin ottaa jo ekalle vakuutus mut ei olla nyt sitten kuitenkaan otettu kenellekkään lapsista eikä tulevalle. muuten oltais otettu mut luettiin vakuutuspaperit ja huomattiin että eihän ne vakuuta mitään! :eek: siinä luki yhessä pykälässä että ei korvata tapaturmallisesti tullutta vammaa.. eli jos lapsi kaatuu ja lyö pään, ei korvaa tai jos tippuu portaita ei korvaa.. typerää eikö suurin osa vammoista satu vahingossa tahallisesta puhumattakaan..
onneksi luin kaikki tarkkaan ja otin selvää. niitä nyt on kyllä monenmoisia vakuutuksia että voi olla että meillekkin sopiva löytyis. :) luen kyllä tarkkaan seuraavankin paperin..
 
Me otettiin tuo vauvavakuutus ennen vauvan syntymää lähinnä siksi että jos vauvalla on samanlainen korvatulehduskierre kuin minulla oli (2kk ikäisestä 13-vuotiaaksi, edelleen silloin tällöin tulehduksia..), niin sais sitte korvaukset niistä. Jos tämmöinen kierre tulee, nii sit jos haluttais myöhemmin otettava lapsivakuutus (2kk ikäisestä eteenpäin voi ottaa) nii siihen tulis ehto siitä että korvasairauksia yms kuluja ei korvata. Saikohan tuosta mitään selkoa.:D :ashamed:

Jessiinah, toivotaan ettei sulle tulis pahoinvointia, se on tosi inhottavaa (vaikkei siitä kaikkein pahimman laatuisesta oksentelusta yms olekaan kokemuksia)..!!
 
ihanaa! nyt on sitten kesäkukat, puhtaat lattiat ja ikkunat lasten lelukoppineen komeroineen päivineen :D kaikki tänään siivottu ja nyt saa ottaa lunkisti. syödä minipiirakoita (karjalanpiirakkaa) , raparperikiisseliä, mansikoita.. nam nam :p
lapset hoidossa ja pian mies lähtee töihin. nyyh, koska en oo tottunnu olemaan yksin. :ashamed: vieläkös se majj on kasassa?? :D ei kai ny enää..
mitäs muut? grillattu makkaraa jo? itse söin tänäänkin ja kesäsalaattia.. ehkä jos sitä menis suihkuun. -> B)

triple ja rakas rv22 tasan :heart:
 
terveisiä verenhimoisilta hyttysiltä !

Eipä se mökkireissu hirveesti rentouttanu,sielä oli niin kamalast hyttysiä ja minä kun olen niille niin yliherkkä. Ärsyttävää,ku särkee jokasta puremaa ja sit ne on ihan järjettömän kokosia ! :kieh: Piti olla niin tyhmä ,enkä jaksanu ottaa ees selvää mitä allegria lääkkeitä saisin syyä.No tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Autossa istuminenkin oli aika ahistavaa,ku toi pikkunen tykkäs tunkee pyllyynsä mun kylkiluihin . :|
No olipas taas valitusta :D

Huomen ois äippäpolil käynti. Saa tietää onks noi supparit saanu mitään aikaan ..
tuun huomena taas ilmottelee kuulumisia ,nyt pitää palaa takas teeveen eteen !:D
 
nuorimamma no mutta sehän oli ihanaa :LOL: itse kans allerginen hyönteisten puremille, syrtecia ei saa syödä kun raskaana. suosittelen paukamiin hydrokortisonia jota apteekista ni saa nukuttua ku ei koko ajan kutaja. =) en pittaa itekkään autossa istumisesta, pakkaa aina täryyttämään niin että maha supistuksella.. :/ kerrohan sitten mitä polilla sanoivat! :)

itse tästä petaamaan sänkyä ja siivoamaan kissan karvat..

triple ja tossutin 22+1
 
moikka!

tuosta allergiasta, minulle myös sanottu että syrteciä (miten lie kirjotetaan) ei saa raskaana ottaa ja oon kyllä tulla hulluksi, mulla on niin paha allergia ollu nyt pari viikkoa että huh huh. no nenäsumutetta ja silmätippoja käytän lääkärin luvalla ja ventolinea saan käyttää
aina kun on pakko, koska minulla on tätä astmaakin vielä riesana. voikohan tämä raskaus vaikuttaa vai mikä on kun tää on kyllä tähänasti pahin kevät tuon allergian suhteen, tuntuu että koko ajan aivan tukossa. :/

Heh niin ja oliko se maatritti kun suositteli niit' sukkia,? ei oo kyllä vetäny nyt suionta öisin ku oon sukat jalassa nukkunu :) mutta päivällä vieläki vetää aina välillä.


tervetuloa jessiinah :wave:
turha huolia, minullakaan ole ollut minkäänlaista pahoinvointia alussa. että tuskin on mitään huolta! nyt myöhemmin tullut vasta tämä närästys. :x

Jännittää.. huomenna rakenneultra toivottavasti vauvalla kaikki hyvin. :) Pitäsköhän ruveta jotain tekemään kello jo noin paljon ja vielä yöpuku päällä täällä istun :ashamed: :D

Paukkuli 21+6 :heart: :heart:
 
heipähei ! :wave:

Nyt on käyty äippäpolilla,ei ollut supistukset saanu mitään aikaan :) Saanpahan vielä touhottaa rauhassa :D Aloillaan oleminen ,kun ei ole mitenkään lempipuuhiani. Ultralla katottiin painoarviokin 2600 g eli ei mikään hirmuinen jätti ole sieltä tulossa ainakaan näillä näkymin vaikka neuvolatäti toisin väittikin,kun itelle on niin paljon painoa jo kertyny :ashamed: :kieh: tosin eipä tuo lähtöpainokaan ollut mitenkään päätä huimaava joten taidan olla tyytyväinen jos raskaus jättää muutaman kilon :)

Huomen taas lähen reissuun, pitää käydä mummia moikkaamassa . Kauanhan minä jo kerkesinkin kotona olla :LOL: Ja uusimmassa vauva lehdessä kerrottiin ,mitä allergia lääkkeitä saa syyä raskaana ,mutta taidanpa vielä varmistaa neuvolasta :) Eipähän enään tarvitte niistä itikoistakaan niin enää sitten välittää . ;)

No taidanpa tästä lähteä viemään tuota meijän koiruutta ulos ja sitten täytyy vähän siivoilla :)

nuorimamma ja poitsu 35+2
 
kohta taas yksi päivä purkissa. :) paukkuli noo.. ei se niin vaarallista oo, itekki heräilen tällä viikolla 10-11 aamulla. :D nyt kun lapset hoidossa miehen työn takia ni kaikki irti vapaasta minkä saa.. :) totta ettei syrteciä saa.. itelle kans tulee nokkosihottumaa kauheina lauttoina joka paikkaan. esim lonkat turpoo ja nyrkin kokonen patti jalkataipeen alle enkä oikein tiedä mitä allergisoin noin pahasti. :/ raskauden aikana allergiat on pahemmat ja yleensä flunssatkin turvonneiden/helposti verestävien limakalvojen takia.
itellä kans tuo närästys ja rennie karkkia. joku sano että veteen sekotettu perunajauho auttaa. :eek: miltähän maistuu..

nuorimamma kerkiiähän tuo ny vielä kasvaa mut tuskin se pahaksi on jos vähän pienenpi :D mun tyttö oli 3625g ja poika 3615g, toivottavasti tää kolmas olis vähän pienenpi tai ei ainakaan suurempi ku aijenmat :LOL:

triple ja tossutin 22+1
 

Yhteistyössä