Tulin nettin lukemaan juuri aiheesta 'valokuvaaminen hautajaisissa', kun huomasin ketjunne. Täällä mielipide taitaa olla melko asian puolesta, mutta uskaltaudun kuitenkin varoittelemaan silläkin riskillä, että kritiikkiäni ei arvosteta.
Olin hautajaisissa, joissa tästä tuli ongelma. Tilanne oli erittäin traaginen ja suurin osa vieraista shokissa. Lähiomaiset eivät päässeet edes penkkiriviltään hyvästelemään vainajaa, kun miesten joukko tukki arkun edustan älypuhelinmerellään. Puikkelehtiessa ruutujen valojen keskeltä arkulle ahdstuneena mietin joudunko minä herranjumala tässä tilassa facebookkiin?! En minä surua häpeä, mutta myönnän, että sisälläni kyllä kuohahti moinen tilannetajun pettäminen. En pystynyt enää keskittymään hyvästien jättämiseen vaan järkytykseeni heidän toiminnastaan. Aiheesta on vaikea huomauttaa, koska ei halua provosoida riitaa, jotta tilanteesta jäisi kaikille kaunis muisto. Kontrollini tunteista olisi todennäköisesti pitänyt ilman tätä, mutta nyt kyllä murruin aivan täysin.
Toivottavasti tämä antaa hieman vinkkiä siihen, miltä valokuvaaminen saattaa omaisesta tuntua. Moni aiheesta pahastuva ei huomauta asiasta, joten sen paheksuttavuus jää helposti registeröimättä ja paha mieli kytemään ihmisten mieliin vuosiksi. Neuvottelematta omaisten kanssa minä en valokuvaisi yhtään.