Harmittaako sinua

[vierailija_]

ettet yrittänyt saada lapsia jo nuorempana? Minkä ikäisenä olet saanut lapsesi ja montako lasta sulla on? Minua harmittaa olisi pitänyt jättää ehkäisy pois jo aikaisemmin viim. 25 vuotiaana. Olen jo 32 ja mulla on 2 v lapsi. Kesti melkein 2 v tulla raskaaksi. Mahdankohan saada enää lapsia kun ikää on kertynyt?

 

[Hellsku]

...no kyllä harmittaa,varsinkin kun toista ei meinaa kuulua!Olen alkuvuodesta 35v. ja ensimmäisen syntyessä olin melkein 32v.!

 

[taustalla]

Harmittaa, mutta olisi silloin pitänyt olla uskallusta lähteä pois suhteesta, jossa junnailtiin paikoillaan. Sitten kestikin todella monta vuotta löytää mies, joka haluaisi lapsia (vaikka olisi seurusteltu pidempään tietysti) tai ylipäätään seurustella (yhdenyön onkijoita riittäää kyllä, kiitos ei).

Eli olisin halunnut nuorempana. Nyt sitten yhteen syssyyn hankittava jos haluaa että jonkinlaisia mahdollisuuksia on.

Kaltaisiani on paljon ja erityisesti lapsettomissa. Miestä ei vaan "löydy". Tai sellaista joka haluaisi muuta kuin mukavaa seuraa.

 

[Pantteri 73]

Eipä harmita, sain esikoisen 24- vuotiaana ja se oli hyvä ikä. Kuopuksen sain 30-vuotiaana ja nyt odotan kolmatta ja ehdin täyttää 32 kun hän syntyy. Siinä on sitten meidän lapset hankittuna. Minulla ei ikä ole vaikuttanut hedelmällisyyteen. Mutta kyllä yöheräämiset olivat parikymppisenä helpompia ja jaksoi paljon paremmin kuin kolmekymppisenä.

 

[Bonehill]

Esikoisen sain 18-vuotiaana. Ei kyllä harmita yhtään, että en aikaisemmin tullut raskaaksi

 

[Pähkinäpensas]

Sain esikoiseni 24-vuotiaana, pidin silloin itseäni vähän nuorena. Kuopus syntyi ollessani 30-vuotias, siinä välissä tuli 2 tehtyä. Pidän ajatuksesta, että kun lapset tuosta kasvavat, lähdemme reissaamaan maailmalle ja silloinkaan en ole vielä ihan ikäloppu.

 

[mini]

Enpä ole moista koskaan edes ajatellut. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 17-vuotiaista eli 17 vuotta. Naimisissakin jo 11 vuotta. Ajattelimme aina, että jos emme koskaan halua lapsia, niin sitten emme niitä ala velvollisuudentunteesta tms. edes yrittämään. No, ulkomailla asuessamme aloimme molemmat mielessämme ajattelemaan vauvaa, ja nyt meillä on 7 kk ikäinen poika. Toinen lapsi? Samat ajatukset kuin ekassa. Jos emme halua toista, niin sitten ei. Jos molemmille tulee tunne, että toinen olisi kiva, niin sitten yritetään. Kun aloimme yrtittämään esikoistamme, niin päätimme, että vauvan on tultava luonnollisesti, jos on tullakseen. Mitään hoitoja emme olisi halunneet. Sama mahdollisen kakkosen kanssa.

 

[tuplamamma]

Eka syntyi kun olin 35 v ja toinen synttärilahjakseni kun täytin 37. Siinä mielessä harmittaa, että jos olisin nuorempi haluaisin ehkä vielä yrittää kolmatta lasta... Mutta olen ikionnellinen kyllä näistä kahdesta! :heart: Se, miksi taas kesti niin kauan että hankimme lapsia johtui ihan väärästä miehestä jonka kanssa "tuhlasin" elämääni seitsemän vuotta. Mutta kyllä odotus kannatti, nyt minulla on ihana mies ja onnellinen perhe! =)

 

[äippä -74]

meillä esikoinen syntyi kun täytin juuri 20 vuotta. Nyt tältä toiselta olen melkein 31 vuotta kun syntyy. Olisin jo vuosia sitten halunnut yrittää tätä kakkosta mutta kun elämä ei aina anna mitä toivoo. Siihen meillä tarvittiin miehen kanssa erilleen asuminen, kai sen tartti elää "menetettyä nuoruuttaan" hetki. Muutenkaan suhde ei toiminut. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt olla paljon aikaisemmin rohkea ja tehdä ratkaisu, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan!Nyt ollaan onnellisesti yhdessä ja toivottavasti viisaampia molemmat. Ja tosiaan pikkukakkonen syntyy ihan pian, koko perheen odottamana =) Enkä uskaltanut toivoa näin käyvän kun alettiin yrittämään raskautta, sillä minulla semmoinen, nykyään ehkä ei niin hirmu harvinainen, sairaus jonka olen äidiltäni perinyt, ja sen vuoksi jo toisen munasarjani menettänyt. :ashamed: Lääkärit ihmetelleet että yleensä olen saanut lapsen joten ei todellakaan harmita että sain ensimmäiseni niin "nuorena"

 

[Ällistysnainen]

Ei harmita =) Ollaan ukon kanssa oltu 12v yhdessä, riehuttu, remuttu ja reissattu oma aikamme kahdestaan. Nyt meillä on 3v tyttö ja 1v poika, mulla ikää 34 ja kolmas lapsi mielessä molemmilla... toivotaan et vielä natsaa

 

[Nelthilta]

Ei. Sanon niin kuin presidenttimme, että ei nyt vain ollut nuorempana sopivaa miestä tarjolla isäksi.

Ja on tässä sen verran ehditty olla sekä sinkkuna että lapsettomana pariskuntana, että tuntuu olevan aika siirtyä taas uuteen elämänvaiheeseen.

 

[Taskutiikeri]

Olen nyt 31v ja odotan esikoistani. Eikä harmita. Olen kypsempi äidiksi nyt kuin olisin ollut esim. viisi vuotta sitten.

 

[mie]

1. 20v
2. 23v
3. 26v
4. 33v
5. 35v, ja täytyy sanoa että nyt "kypsemmällä iällä" sitä vasta osaa kunnolla nauttia noista lapsista. Vaikka paremmin sitä kyllä jaksoi nuorena. Nykyään tuntuun että nuo 9kk ja 3v ikäiset kuluttaa vanhan äiti paran ihan loppuun vauhdikkaalla menollaan

 

[webmama]

Ei pätkääkään. Sain esikoisen silloin, kun olin siihen valmis ja sitä halusin. =)

 

[Surina74]

Ei, sain esikoisen 29-vuotiaana, ja toinen syntyy kun olen 31-v. Olen aina ollut hitasti "kypsyvää" sorttia joka suhteessa, myös tässä vauva-asiassa. Ehdin olla töissä, valmistua ammattiin, nauttia kahden keskeisestä ajasta miehen kanssa, bilettää ja ylipäätään aikuistua rauhassa, ennenkuin esikko syntyi.

 

[minä]

Eipä harmita, en ois nuorempana ollut kypsä äidiksi. Ihan ok ikä oli toi 31-v tehdä muksu.

 

[MammaK]

Kyllä vähän harmittaa, ettei yritetty tehdä lasta yhden keskenmenon jälkeen, vaan odotettiin aika monta vuotta.. No nyt sitten meillä on suloinen tyttö, jota kyllä kannatti odottaakin ! Mulla vaan olisi ollut nuorempana enemmän voimia hoitaa lasta, koska olen jo 36 vuotta ja eläkkeellä mstaudin takia, mutta meneehän tämä näinkin. Taitaa tämä yksi riittää meille.. No parempi kuin ei yhtään lasta =)

 

[Kati74]

Esikoinen syntyi tämän vuoden heinäkuussa ollessani 30 v, eikä harmita - ainakaan vielä. Tässä iässä on ehtinyt mennä viipottaa tarpeeksi ja on kokemusta elämästä, toivottavasti myös vaikka vähän pidempi pinnakin lapsen suhteen...

Ei se ensimmäinen meilläkään heti tärpännyt (yritettiin n. 1,5 vuotta) ja kyllähän siinä pieni pelko ehti tulla. Toinen on toiveissa jossain vaiheessa ja toivottavasti tulee. Jospa ajatukseen osaisi suhtautua eri tavalla, kun on jo yksi lapsi.

Mennyttä on kuitenkaan turha murehtia, sillä kun ei voita mitään. Peukkuja, että se haikara vielä ilmaantuu!

 

[4-tytön äiti]

Eipä harmita kun olin 21v kun esikoinen syntyi ja kun sain vielä iltatähden kun olin 35v. Olin kyllä paljon tiukempi esikoiselle kuin nyt kuopukselle, johtuu ehkä elämän kokemuksesta. Olen kyllä iloinen että sain vielä nauttia pikku-lapsi ajasta joka silloin meni ohi ihan liian nopeasti ja ehkä kun lapsia oli kolme, enkä ehkä osannut silloin organisoida niin hyvin kuin nyt. :wave:

 

[Himpula 03]

Aloin jo hyin nuorena ajatella, että viimeistään 24-vuotiaana haluan ensimmäisen lapsen, mielellään jo aikaisemmin. Ihme kyllä, elämäni on kulkenut niin, että sain esikoiseni 24v =) ja pitkään ajattelin, että hän jää ainokaiseksi, koska pidin itseäni liian vanhana jo kun olin 27v :ashamed: , onneksi mieli muuttui kuopus on nyt 2v ja itse olen 32v. Mies on kyllä nyt kanssa samaa mieltä, että nää kaksi riittää meille :heart:

 

[Catnip]

Olin mielestani aika nuori kun esikoisen sain, eli 26 v. Ehka olisi voinut mieluummin odottaa pari vuotta kauemmin kuin aikaisemmin tehda. Toisaalta silloin kun olin 26 v oli moni tuttu yli 30 v ja karsi lapsettomuudesta, niin tuli itsella vahan kiire ajatuksena etta jos tassa vuosia menee niin parempi alkaa yrittaa heti. No, tulipa tehtya molemmat lapset alle 30-vuotiaana sitten.

 

[Footballers Wife]

Kun olin parikymppinen olin kihloissa ja vakavissani (heh heh) silloisen poikaystäväni kanssa. No, onneksi emme alkaneet lasta vielä silloin tekemään. Tätä nykyä tällä miehellä on lapsi naisen kanssa, jonka kanssa alkoi seurustella heti jälkeeni, mutta vain viikonloppuisänä pääsee tyttöään näkemään. Toinen elämäni mies(?), josta myös olisi ollut lapsi mahdollinen, jäi onneksi myös laiturille. Ikää tällä sinkulla jo 43 ja baarit ja vettä väkevämmät maistuu edelleen aivan kuin ennenkin. Kolmas mies, jonka kanssa luulin jo kaiken loksahtaneen kohdalleen, osoittautuikin melko pian narsistiseksi perfektionistiksi (ilmankos oli alussa niin hurmaava ja täydellinen) ja niin on vain hänkin vielä yksin ja ikää 45v.

Minä uskalsin lähteä näistä huonoista suhteista, löysin ihanan mieheni ja saimme nämä kaksi upeaa lasta, kun mulla oli ikää 35 ja 37v.

Enpä voi paljon harmitella. Mielestäni olen ollut äärimmäisen onnekas. =)