Hätähousut himotestaajat ja haamuviivoja osa 2

mymosa Joo, itsekin keskenmenon jälkeen odottelin tietenkin kuumeisesti negaa, että päästäisiin uudelleen yrittämään. Mulla oli km marraskuussa ja joulukuun puolivälissä One steppiin ei enää piirtynyt mitään. Ennen joulua vein pissanäytteen terveyskeskukseen kontrollitestiin niin se perkele olikin vielä positiivinen. Olin ihan varma, ettei voi olla jos herkkyydeltään 10 testi jo antoi negan, mutta toisinpa kävi. Puhelu terveuskeskukseen oli mielenkiintoinen, kun täti iloisesti ilmoittaa testin olleen positiivinen ja mie päästään epätoivoisen kiroilulla säestetyn parahduksen. :D Sitten aloin selittämään, että piti olla nega, kun keskenmenon jälkeinen testi on kyseessä. Toivotaan, että pian saat sen negan tikkuun ja pääset asiassa eteenpäin!


Mie sain eilen One steppiin haamun, jonka mieskin näki eli suht selvä. Tänään Sofin vähemmän herkkään testiin kans. Ihmetyttää, miten haamulaisia alkoi tulla näin myöhään, kun sunnuntaina ei näkynyt vielä mitään. Tänään siis dpo 13 ja kp 27/28. Kahdessa aiemmassa kierrossa haamuja tuli jo dpo9. Elättelen toiveita, että tämä nyt olisi jotenkin hyvä juttu, kun meneekin eri tavalla... Vaikka tuskinpa tässä sen paremmin käy kuin aiemminkaan. Pessimistioptimisti tässä, moi. :D
 
mymosa
Voisin antaa tuon haamutestin jollekin toiselle joka sitä plussaa odottaa.
Maanantaina käyn vielä hcg mittauksessa, viime viikon maanantaina oli 1900, viime vkon lauantaina 91.. Käsivarret alkaa olla kuin narkkarilla, vieläkin lauantaisesta toinen käsivarsi mustana.
 
Mymosa kiitti. Toihan on plussahaamu jo tosiaan.. ei mulle tollasta anna. Pöh!

Annikaeveliina : mä saan joka pc:n liuskaan tollasia. . Tosi huonosti näkyy nuo mutta jos ne on yhtä haaleita livenä kun mulla ni en saa itekkään parempaa kuvaa. Ihan höh!!!!
 
No nyt mie en tajua! Oli yks rfsu jäljellä (sunnuntaina tein ja antoi 20minsan kohdalla jotain ja hävis jo 30min kohdalla), tein sen ja näin se ei ole ennen mulle tehny! Niinku mä eilen namille kirjotin omista kokemuksistani, että koskaan ei mitää haaleetakaan jää, jos jotain vilauttaakin sen puolen tunin aikana. No kahtokees näitä :O

5min

20min

kuiva (yli 1.5h)
Joo o... ei tullu first signaliin mitään! Saatana mua alkaa masentaa tää jo! RFSU:n paskoja minen enää osta!! Kp 44 nyt eikä mikään näytä mitään!!
 
Joo ja tosiaan ihan samalta näytti mulla ne RFSU:n testit ku mitä nelHM:n kuvissa nyt oli! Siis melkein identtistä! Onko tuo kortonki ja liukkaripuljun tarkotus kenties hämmentää testaajia? Säikäyttää käyttämään kumeja enempi vai mitähelvettiä?! Kattelin ettei mammaksin sivullakaan ollu herkkiä testejä?! Munmielestä niitä ennen pysty valkkaan normaalit tai erittäin herkät ja nyt ei ainakaan erikseen lukenut mitään?! En siis tilannut mitään sieltä. Taidan jättää testaamisen ja alkaa odotella menkkoja. Kokeillaan vaikka käänteispsykologiaa sitten... Miksi lapsentekeminen on näin vaikeeta?!
 
Viimeksi muokattu:
Onnea plussanneille ja tsemppiä meille kärvistelijöille! Hitokseen tää kierron pitkittyminen repii hermoja. Mä oon ku aikapommi, tuntuu että ei kovin isoo poikkisanaa tarvii sanoa ni tää räjähtää :O.. ?
 
Niin.. kahtelin noita testilöitä ku säilytelly osaa. Pc on antanu ihan selvää haamua kp 27-28 tienoilla :O. Mietin onko voinu ovis olla vasta sillo.. mut ei kyllä ollut minkäänlaisia oloja siihen suuntaan sillo, ei mitään. Hitokseen pää leviää täälläkin!!
 
Onnea Nalle-Puh!

Mulla vain ovistesti vahvistuu tasaisesti, mutta r-testit samaa shittiä, olipa sitten pc tai sofi |O. Toi sofi kyllä antaa kans heti testiajalla jo jotain ja kuivuessaan jää haaleehaalee viivanen. Eilen ei tullu päiväpissasta mitään, oisko vaa aamupissa tujumpaa sit? Tosi hentosta on, mutta kuitenkin. Laitanpa kuvan, jos joku näkee.. Pointtina vaan että ei tuo sofikaan plankoksi jää.. ja tuskin raskaanakaan olen, enää testailen vaa testimielessä :D. Meille pitäs jo alkaa maksaa tästä touhusta noiden lääkefirmojen!

5min

1h
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä