Hätähousut himotestaajat ja haamuviivoja osa 2

Apteekin omaan tuli hailakka viiva :O. About 45 min testin tekemisestä. No.. mulla pitäs alkaa perjantaina menkat. Jos säästäs toisen apteekin oman lauantai aamulle ja tekis to ja pe vielä nuo pc:n testit. Jos ei mittään näytä mikään noina päivinä niin peli on selvä.

Muoks. Sillo viimeks ku oottelin ekoja menkkoja ja luulin olevani raskaanakin, ni tein apteekin oman enkä saanu siihen en niin mitään. Eikä jälkikäteenkään edes viivanpaikkaa näyttänyt, kun tuli tiirailtua sitä(kin) vielä jonkin aikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Valitettavasti tänään dpo 9 ja Pc oli nega. Suuri pettymys. Tietty päiviä on vielä ruhtinaallisesti, mutta epätoivo iski. Olisin kuvitellut, että jonkunlaista haamua olisi ilmestynyt.

Onneksi oireita on, sellaista jotain tuolla tapahtuu-tyylistä :)
 
Hellurei vaan kaikki hätäset!

Täällä ei oo mikään muuttunut miksikään. Eilen lähdin töistä pois keskenkaiken kamalan flunssan takia, luulin olleeni työkunnossa ja enpäs sitten ollutkaan. Työterveyshoitajalle menin ja eipä hän sitten oikein mitään osannut sanoa kun ohimennen kyselin mahdollisesta verikokeesta otettavasta raskaustestistä. Varailin sitten myöhemmin eilen aikaa ihan lääkärille ja huomenna aamulla olisi sellainen sitten. Saas nähä kirjotteleeko mitään lähetettä mihinkään. Nyt on siis KP 48... Ei mitään menkkoihin viittaavaakaan ole ilmassa. Kamala paineen tunne alavatsassa on ja tuntuu kun painaisi rakkoa oikein kunolla...

Testin tein taas aamulla :ashamed: (tyhmä idiootti kun olen :headwall: ), first signalin minkä herkkyys on se 10... Halvin apteekista saatava herkin testi minkä sieltä löysin ja ihan voi vaikka arvata mitä se näytti... Ei sitten niin yhtään mitään!

Voitte vaan kuvitella kellä menee JÄRKI!! Vai oliko sitä edes....
 
Mun piti ihan alkaa googlettaa tosta apteekin omasta, kun omatkin kokemukset olleet iha puhtaita negoja. Ei mitenkään päin edes viivanpaikkaa koskaan, Löysin toiselta palstalta kirjoituksen, missä joku oli soittanut valmistajalle.. kopsaanpas sen tänne =)

sain apteekin omalla testillä haamun ja toisella samalla myös seuraavana päivänä, syksyllä,

soitin valmistajalle ja kysyin viivanpaikasta, vastasi että ei sitä sellaista siinä heidän testissään ole,

sanoi että jos näkyy _ihan mitä muuta vaan_ kuin puhdas valkoinen niin tarkoittaa heidän testillään positiivista tulosta, ei siis ole mitään edes harmahtavaa viivaa " valmiiksi" ,

sanoin että oma haamuni ilmestyi vasta n 30min testin tekemisen jälkeen eikä ole kyllä edes punainen, eli vaikka ohjeessa sanotaan että ei pidä tulkita enää silloin kun ohjeaika on ylittynyt, sanoi ettei silläkään ole merkitystä, tarkoittaa vaan että hormonia on äärimmäisen vähän vasta siinä tapauksessa erittynyt jos viiva on kovin haalea tai lähes huomaamaton.

Kerroin myös että sen viivan erottaa vain tiiraamalla ja toisen vain valoa vasten katsomalla, sanoi ettei siinä silti ole viivanpaikkaa vaikka miten vänkäsin, että jos jotain näkyy niin positiivista tarkoittaa :)

Ne haamut sitten tummeni kaapissa itsestään että muutaman päivän päästä kun niitä katsoin, näkyi jo ihan punervat viivat molemmissa testeissä vaikka tehdessä tuli vain ne harmajat haaleat haamut :)

Että jatkossa jos testejä teen niin apteekin omaa aion käyttää koska uskon valmistajaa että ei anna mitään viivanpaikkoja ruutuun se testi ainakaan vaan jos jotain näkyy niin se on plussaa...

Apteekin oma raskaustesti - Vauvakuume - Keskustelu - Vauva

Tuosta testistä kun lukee, niin huomattavasti enemmistö pitää sitä pomminvarmana ja suurin osa roskihaamun tai viivanpaikan saaneista ovat olleet raskaana. Toki sieltä löytyy niitä päinvastaisia kokemuksiakin..
 
Minä voinen kyllä sanoa..ja itseasiassa ei kauaa oo aikaa kun laitoin kuvaakin siitä, että apteekin oma antaa joskus myös haamuja ilman, että raskaana olis. Johtuneeko pco:sta vai mistä, mutta olen kaksi kertaa saanut haamut enkä ollut raskaana. :| Tokasta olen sata varma, että en ollut raskaana kun tein sen just menkkojen jälkeen ihan vain nähdäkseni, että voiko tosiaan antaa virheellisen "plussan"
 
En uskaltanut testata uudelleen enää :p olen käännelly ja väännelly ja se on pelkkä viivan paikka. Olevinaan näin siinä alkuun väriä, mut ei sitä ainakaan enää ole :eek: seuraavan kerran katsoessani otan lasit päähän. :D
 
Mä nyt laitan vielä kuvat just tehdystä Apteekin omasta ja sit kuivasta pari eri otosta. Tosi haaleehan se on, että pitää näyttöä kääntää, jotta sen näkee isolla ruudulla. Miehen kanssa sitä livenä ihmeteltiin tuossa, kun töistä tuli.. Ja kyllä se sekkii sen näkee. Luulen kyllä, että on ajan aikaansaannoksia, koska tuoreeltaan se oli niin hailura vaaleenpunainen häivähdys vain.

Tuore


Kuiva



MUOKS. Alimmassa nään itse parhaiten ton kuivuneen viivan =)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä