Haaveissa vauva noin 2011-2012 ~ vol. 2

Heippa!

Olen ihan uusi täällä palstalla, mutta olen seurannut kirjoitteluja taustalla jo jonkin aikaa. :)
Vauvakuume iskenyt pikkuhiljaa minuun ja myös mieheen. Ikää minulla 24, miehellä pian 22. Minä olen ollut työelämässä reilut pari vuotta ja mies vielä muutaman vuoden opiskelee yliopistolla. Asumme avoliitossa. Miehelle ehkä vauvakuume iski aluksi enemmän, mutta onnistunut nyt tartuttamaan sen minuunkin.

Pilleriehkäisy vielä käytössä, saa nähdä, milloin sitten uskaltaisin sen jättää pois. :)
Esikoinen olisi siis toiveissa molemmilla.
 
Tervetuloa Peepelle :flower: Mehän "lisäännytään" hurjaa vauhtia :D

Minun ekaluokkalaisella on vauvakuume...hän ilmoitti tekevänsä lapsen nyt! Ja kun sanoin, ettei hän pysty tekemään sellaista moneen vuoteen, niin hän sitten totesi, että "Äiti sitten synnyttää sen minulle"! :LOL: Myönnytyksen sitten annoin ja sanoin, että pikkusiskon tai -veljen voin yrittää häiden jälkeen...
Muutenkin tuo lasten saanti asia on ollut meidän lapsilla ihmetyksen aiheena jo jonkin aikaa! Ja parhaani mukaan yritän sitten kertoa miten niitä "tehdään" :ashamed:
 
Milas
Peepe juuri sellainen. Vauva saa kuunnella sitä helinää jo vatsassa ja ääni on sitten tuttu syntymän jälkeen =)
Ansis meillä ekaluokkalainen on miettinyt vauvan saamista myös. Neloselta tuli ainakin joulun aikaan se "vauva tulossa" vai mikä sen ohjelman nimi nyt olikaan. No kuitenkin, poika sattui sitten sitä katsomaan ja näki kun siinä synnytettiin. Sitten alkoikin kovasti kiinnostamaan miten se syntyminen tapahtuu. Vielä ei ole kiinnostunut kysymään miten vauva vatsaan menee =)
 
Mielenkiinnolla oon viimepäivinä selaillut erilaisia vaunuvalmistajien sivuja...täytyy sanoa, että näistä on ihan pihalla. :) Kun ei oo aikaisempaa kokemusta, niin eihän näistä ominaisuuksista ja merkeistä tiedä yhtään mitään. Valaiskaa vähän tätä tyhmää...mitä on yhdistelmät, combit, heittoaisat jnejnejne? :D Noita vaunujen pyöriäkin on niin tuhannen miljoonan erilaisia....miten äidit ja isät selviää tässä valintaviidakossa?
 
Tervetuloa Peepe! Minulla on ollut niin hyvä tilanne, että siskoillani on jo lapsia, joten olen saanut suurimman hankinnat heiltä. Ei ole tarvinnut itse pähkäillä, minkälaiset vaunut laittaa, vaan olen saanut jo hyväksi koetut. :)

Huh, nyt jännittää tuo työasia vielä enemmän. Tänään nimittäin soitettiin ja haastateltiin alustavasti puhelimessa. Loppuviikosta kutsuvat oikeaan haastatteluun, jos kutsuvat. Tuo olis vakipaikka, joten hyvä tuuri olisi näinä aikoina, jos tuon työn saa. Mutta sitten pitää vähän miettiä, pitääkö siirtää toista lasta sinne vuoteen 2012... No, aika näyttää miten käy.

 
Peepe..ihana jotenkin ihan kuin lukisin omia tekstejäni muutama kuukausi taaksepäin =) Samanlai täällä ihmeteltiin noita vaunujen ja kaikkien ihmeellisyyksiä..nyt tajuan jopa jotakin melkeen :D

Ite oon ajatellu hankkia nuo Gessleinit nyt sitten kuitenkin, tosin tutustun vielä noihin Teutoniaan ja joku toinenkin oli, Hartan? Mutta Gessleinejä mietin, että tilaisin netistä ja käyn täällä Suomessa paikan päällä eka kokeilee. Mutta tosiaan kaupassa voi olla, että nu oonki mun mielestä ihan surkeet ja otan toiset. Joten veikkaan, että käsitys muodostuu eka käymällä kokeilee ja sit kyselen tarjouksen. Ja jos se tarjous on tosi paljon enemmän kuin netistä tilattuna vaikkapa Saksasta tai jostain, niin sitten tilaan netistä tietysti.

Jahas, pitää kauppaa lähtee kesken viestin..
 
Meillä oli nuo Hartanin vaunut. Ovat tosi hyvät ja kestävät. Näyttivät melkein uusilta, vaikka ovat useamman vuoden vanhat. Ainut vaan, että niissä oli suhteellisen pieni koppa, joten poika kasvoi niistä aika pian ulos. En tiedä sitten, onko näissä uudemmissa Hartanin vaunuissa isompi koppa...
 
Kiva, että täällä saa toisten kokemuksista hyviä vinkkejä itselleen. Paljon on mulla teiltä vielä kysyttävää ja udeltavaa. ;)
Itse oon oman perheeni esikoinen ja omilla sisaruksilla ei ole vielä lapsia, joten tällainen tietopankki on enemmän kuin tarpeen. Nää vauvajutut tuntuu olevan niin oma maailmansa... :heart:
 
heipä hei ja tervetuloa uusille...

täällä myö edelleen kuumeilen vaikka ei oo pitkään aikaan mitään meikäläisestä kuulunut:)

vauvakuume on o aika pakottava tunne takaraivossa joten oon koittanut välttää kaikkea siihenliittyvää ja keskittyä nyt ennen kolmosen odotusta laihtumaan ja kohottamaan kuntoa:) raskauskiloja siis tiputtelen... viimevuonna tippui 10 kiloa ja vielä 5 tiputan! ja sitten onkin raskauskilot ja päällekkin kaikonnut! ja olen tuolloin sitten joteinivuosien painossa:)59/170... jep mut siis mullahan oli 3v9kk tyttö ja 1v3kk poika ja mulla taitaa olla se krooninen vauvakuume koska en näe mielessäni riittävää lapsilukumäärää:)nyt jo suunnittelen neljättä vaikka en odota vielä ees kolmatta:D

oon siis perhepäivähoitaja ja täl hetkel haen lähihoitajan töihin takaisin ja syksyllä alkaa mein kolmosen yritys... kaksi aikaisempaa raskautta alkoi muutaman kk sisällä:)

mä oon päättänyt hankkia kolmannelle uudet vaunut vaik ei nois mitää vikaa mut haluun vaan:) ja hoitopöytä hajos ton kuopuksen käytös ku on PIKKASEN iso:D(syntyes:4,700 ja 53) nelikuisena ei enää mahtunut kaukaloon pituuden takia:D niin että uus hoitopöytäkin on sitten listalla:)

jep mutta kiva lueskella taas muiden kuumeilijoiden kuulumisia!

-äiti88-
 
Minäkin uskaltaudun käydä täällä ihmettelemässä.. Mutta en olisi ikinä uskonut että vauvakuume palaa näin äkkiä. Kauhea hinku saada jo toinen ja olen synnyttänyt VASTA 5vkoa sitten :LOL:

Mutta tämä onkin 2011-2012.. Eli alumperinkin oli tarkoitus saada mukulat pienen ikäeron turvin.. Ajatusta aloittaa yritystä taas olisi 2010 loppu tai 2011alku.. riippuen miten jaksaa :)

Mutta voiko oikeasti nyt jo olla vauvakuume.

Jos sit kerron vähän itsestäni..eli itse oolen 23 ja mies 26. Esikoinen siis saatiin vuoden viimisinä päivinä 09.. eli neiti syntyi 30.12 viikon yli LA:n käynnistyksellä.
Synnytys oli sen vuoksi aika tuskaisa ja sillon manasin ettei ikinä enää.. mutta mutta.. mitenkä sitä taas täällä kuumeillaan.

Esikoinen siis sai alkunsa vihdoin ja viimein melkein 3 vuoden yrityksen jälkeen.. Ja siis -30kg kevyempänä mikä varmasti sitten teki tehtävänsä kun taas uskaltauduttiin yrittämään vuoden tauon jälkeen ni olinkin ekasta kierrosta raskaana mikä oli aivan uskomatonta.

Minä nyt sit ainakin täällä taustailen jos ei muuta.. :)

-pippur1-
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peepe:
Kiva, että täällä saa toisten kokemuksista hyviä vinkkejä itselleen. Paljon on mulla teiltä vielä kysyttävää ja udeltavaa. ;)
Itse oon oman perheeni esikoinen ja omilla sisaruksilla ei ole vielä lapsia, joten tällainen tietopankki on enemmän kuin tarpeen. Nää vauvajutut tuntuu olevan niin oma maailmansa... :heart:
Oon meidän perheen kuopus ja vielä koko suvun kuopus olin sitten paitsi nyt kun on meidän polvi alkanut lapsia tehtailemaan. Joten voin sanoa, että oon kans ihan pihalla ollut..Nyt on onneksi veljellä sentääs lapsi, onkin mua vanhempi, niin vähän jotain käsitystä melkein on.

Mun mielestä nämä vauvajutut on tosi mielenkiintosia, kaikkia teknisiä vimpaimia ja mitä kaikkea :heart:

Hoitopöydästä muuten ite ajattelin, että sivusta avattava pesukone saa pitää sitä virkaa. Ostan siihen jonkun söpön pehmusteen sitten =) Hyvä, kun kuulee noista vähän ehkä harvinaisemmista merkeistä. Tuota Hartania jne ei ilmeisest kovin monella ole, ainakaan lähipiirissä, niin sitten ei ole oikein paljon käsitystäkään. Ite vertaan myös noita mittojakin vähän, kun on nuo kaksi rakkia.. :D Noh, vaunuostoksiin on pitkä matka.

Äiti88, onnittelut painonpudotuksesta..samoin Pippur1lle! Olisko Pippur1 niin, että sulla jotenkin pääkoppa sanoo että pitää yritys aloittaa saman tien jos kestää pitkään :whistle: Tosin voi olla, että tärppi käykin tosiaan nopeammin nyt, mutta eihän sitä lasketa ;)

 
Milas
Meillä ei ole aikaisemmin ollut käytössä hoitopöytää. Wc:n ja kylppärin tasot on ajanut sen asian, pehmuste ollut päällä. Mutta seuraavalla ajattelin hoitopöydän hankkia ihan jo senkin takia, että saa sitten vaatteille säilytystilaa. Meillä ei nimittäin ole enää ainuttakaan kaapinhyllyä vapaana vauvn vaatteille. Ja sitten kun hankkii sellaisen hoitopöydän, josta voi sen kannen irrottaa niin lipastoa voi käyttää sellaisenaan myöhemmin =) Vaunuasioissa on itselläkin paljon opiskeltavaa, vaikka aikaisempaa kokemusta onkin. Harmittaa kun kantoliinan olen ehtinyt jo myydä, koska sen haluan ehdottomasti seuraavallekin. Se on niin kätevä.
Pippur1 onnea tuoreesta perheenlisäyksestä. Onko sulla vähän niin, että on iskenyt se raskauskuume :D Ainakin itelläni on käynyt niin. Vaikka se vauva on ollut siinä sylissä niin uusi kuume on iskenyt samantien. Olen päätellyt, että raskauskuumetta se oli :whistle:
 
Enna-
Mulla oli kans esikoisen raskaudessa raskausmyrkytys ja pojan syntymän jälkeen päätin ettei koskaan enää!!! Kesti se sitten 5kk ja sit alettiin miettii seuraavaa :) Se raskaus olikin sitten aivan ihanaa, ei mitään vaivaa ja synnytyskin meni nappiin :) Ihana vastakohta ensimmäiselle, näki ettei kaikki mee aina päin peetä :/

Mut nyt sit taidankin potea montaa eri kuumetta samaan aikaan, raskauskuumetta, synnytyskuumetta ja vauvakuumetta :D Musta oli ihanaa olla raskaana, jopa esikoisen aikana vaikka aika pelottava kokemus olikin, musta on aivan taivaallista synnyttää ja sit se pieni tuhisija on aivan ihana :heart: Esikoinen meillä ei juurikaan nukkunu välissä, mut tää pienempi nukku ensimmäiset yöt kotona mun rinnan päällä, mä olin puoli-istuvassa asennossa ja neiti veti sikeitä siinä, aaahh niitä aikoja :heart: Ei niitä sais ajatella ollenkaa, hullukshan tässä tulee :D

Meillä oli kummallakin vaunuina abc:n yhdistelmät, huusin esikoiselle huutonetistä alle 200e vajaan vuoden vanhat vaunut ja hyvin ovat ajaneet asiansa, vaikka kyllä seuraavalle sitten uudet jo hankitaan, onhan noi jo yli 5v vanhat.. Ja kun kuopusta odotin ni ostettiin Emmaljungan kaksosten yhdistelmät, aivan parhaat vaunut, vaikkakin kalliit. Vielä en oo sen kummemmin miettiny et mitkä vaunut seuraavalle, kun tässä tätä aikaa vielä on..

Kyllä mä oon miestä yrittäny pehmittää, et jos mä sittenki jättäisin koulun kesken, mut ei se oikeen lämpee ajatukselle, mikä on varmaan ihan hyvä? :LOL:

Jospa tästä valmistautuis menee töihin.... Ihanaa talvipäivää kaikille!! :)
 
Ylläri plussa pamahti. tässä kierrossa oli tosi pienet mahdollisuudet. Siksi en ole kauhean aktiivisesti jaksanut täällä kirjoitella.

Joku sitkeä siittiö oli elänyt sen viisi päivää! Niinpä siis lähden odottajien puolelle lokakuisiin turisemaan.

Toivotan paljon plussaonnea myös tälle poppoolle! Toivottavati joku teistä "tutuista" pongahtaisi tuonne lokamasuhin mun mukana! :wave:
 
kääkkis
Onnea Leli!!!! :flower:
Koodi:
 Toivottavasti tullaan pian perässä, täällä kp 71 ja mua jo suorastaan huvittaa noiden negojen pissailut  :laugh: 
Mulla oli myös raskausmyrkytys ekassa raskaudessa, mutta onneksi lievänä, ja toisessa raskaudessa oli sitten se raskausdiabetes, joka hoitui ruokavaliolla...Mitähän sitten kolmannessa?
Milas: Liputan myös kantoliinan puolesta! On tosi näppärä :) 
Tällä kertaa näin lyhyesti, täytyy lähteä kohta agi-treeneihin  B)
 
Onnea Leli82!!! :heart:

Voihan himputti kun saisi ne menkat jo alkaa!!! Taas on outo olo mahassa, hieman jomotti oikealle mahaan alas taas aamulla ja oli hieman mahatautinen olo, mutta ei mitaan!! Turhauttavaa!! Meillahan on tarkoitus yritys aloittaa kesakuussa, tosin mies tuossa eilen sanoi (liekko ollut tosissaan) etta eikun vaan samantien yritys paalle, mitapa tuota odottamaan kun kerta en meinaa tassa lasten valissa toihinkaan menna..Mutta en tieda...Onko kellaan kokemusta siita jos lasten ikaero olisi alle 1,5v?? Onko tosi hankalaa kahden niin pienen lapsen kanssa??? Pitaisi tietysti niiden menkkojen tulla ensin..Vaikka voihan sita raskautua ennenkin, tosin mina olen aina tuntenut ovulaatiot hyvin selvasti, ei voi erehtya kun tuntuu yhta miellyttavalta kuin jos olis sukkapuikko munasarjoissa ..
 
Kääkkis :LOL:

Leli82, onnea plussasta! Huomasinkin viivat tuolta plussatestipuolelta :heart: Minä voinkin ilmoittautua vapaaehtoiseksi tulemaan saman tien plussanneisiin, mutta taitaa mennä marraskuulle..on nimettäin vasta tärppipäivät tuloillaan :D Jospa täältä joku muu ehtis jo lokakuisiin.

Meilä on tuo hoitopöytä tosiaan ihan tilakysymyskin..ei vaan mahdu. Ja toinen on se, että kun haluaisin että se vaipanvaihto olisi sen pyykkikoneen lähellä/vessassa..en halua niitä muualle haisuttelemaan :x Saa nähdä mitä mieltä sitten olen...toinen vaihtoehto ois vaihtaa senkin päällä, niitäkin meilä on, mutta taidan vaihtaa tuolla vessassa kuitenkin. Toki voi olla, että joskus on helpompi jos on ne vaatteet suoraan siinä..hmm. Noh..

White gold, itekki just mietin että ostaisin semmosen kunnon vaunut että kestäis sitten toisellekin..mutta varmaan jos niitä lapsia nyt tulee ja siitä enemmän meinaataan, niin sit varmaan on ihan se että haluaa jo uutta tekniikan ja muun puolesta. Voi olla, että joillakin on sitä ikäeroa lapsilla jo sen verran, että haluavat jotain uutta tms. Ja tietysti se, että osa voi olla vaikka esikoisen aikaan vähän köyhempiä tavallaan kun toisen kohdalla, joten seki voi vaikuttaa siihen että eka pitää ostaa jotkut vähän edullisemmat, jotka eivät ehkä kestä. Mutta toiveissa olisi laadukkaat vaunut, tuun hulluksi jos ne alkaa hajoileen..sama se mitä merkkiä ne on :saint:

On muute nkerrassaan nätti talvipäivä ollutkin! Ihanaa, kun on paljon lunta..vaikka se kyllä liikennettä jne häiritsee..en meinannut löytää yhdelle asiakkaalle, kun ajoin tutusta risteyksestä ohi..näytti niin oudolta lumimassan takana =)

Danone81, mulla itelä ei ole kokemusta pienistä lapsista ollenkaan..mutta oma mieheni on vuoden ikäerolla omaan siskoonsa ja heillä on ainakin sujunut tosi hyvin se lapsiaika ja muu. Ja ollut kätevästi leikkikaverikin. Toisaalta mulal itellä on omaan veljeen jotain 6 vuotta ikäeroa ja meillä kyllä on kans ollu toisillemme leikkikaverit tosi pitkään, että ei se siitä oikeestaan oo kii vaan siitä että natsaako ne luonteet =)
 
Onnea Leli82! :flower: Kateeksi käy, vaikka itsellä ei vielä aika ole kypsä.

Meille hoitopöytä oli pakollinen, sillä meilläkään ei ollut yhtään säilytystilaa vauvanvaatteille. Tuossa on lipasto alla, joten säilytetään esikoisen vaatteita siellä. Ja vaikka sitä vaihtotasoa ei enää tarvita, niin silti se on paikallaan, koska siinä on niin hyvä pitää nalleja yms. tavaraa. =)

Itse aion pärjätä samoilla vaunuilla vielä ainakin seuraavan kanssa. Ellei sitten tosissaan mene jokin osa rikki. Itsellä on vähän sellainen kierrätys/säästömentaliteetti, ettei kehtaisi ostaa turhaan uutena, kun kerran on toimivat vanhat. Vaikka uudet rattaat on kyllä ihania!

Metsätähtönen: olet oikeassa, ihana talvipäivä tosiaan! Mä oon tosi paljon tykännyt tästä talvesta kun on ollut oikeasti lunta ja pakkasta. Koska meidän poika osaa nukkua sisällä päikkärit, niin ei edes se ole harmittanut ettei ihan joka päivä ole voinut lähteä ulkona käymään, kun on ollut liian kylmä pienelle... =)

Mulla on aika paljon kokemusta lapsista, mutta se on ihan erilaista vahtia toisen lasta kuin sitten hoitaa omaa. Onhan jo se erilaista, että oma ei lähde päivän päätteeksi mihinkään, vaan on sun luona aina! Ja omasta on erilailla vastuussa, ja häntä rakastaa ihan erillä lailla kuin muita. :heart:
 
onnea lelille!! Ihana uutinen! :)

Älkää nyt mun loman aikana ihan kaikki kadotko täältä...tylsää yksin turista ;)

Meillä ei ole kummalakaan ollut hoitopöytää...Pesukone on hyvä vaihtoehto :xmas: Josko sitten joskus tulevalle lapselle jonkun itsetehdyn mies vääntäis? Kun ei oikein noi perus hoitopöydät innosta! Ja olis kiva, et sillä olis käyttöä myös myöhemmin!

Mutta kuulumisiin 2½ viikon kuluttua! Kovaa yritystä ja kuumeilua sillä välin rouvat ja neitoset! :whistle:
 
Onnea Leli ja kaikkea hyvää! :flower:

Mies tuossa huomasi, että emäntä selailee täällä vauvapalstaa. :D Hymyili hyväntahtoisesti ja hymähti perään. Toisaalta on kyllä aika ihanaa, että itsellä on vauvoista ja lapsista tykkäävä mies. :heart: Lisäksi on tosi tärkeää mulle, että mies on vastuuntuntoinen ja kypsä. Jotenkin lapsen yrittäminen pelottaisi paljon enemmän, jollei voisi täysin luottaa kumppaniinsa.

Edellinen parisuhteeni kesti melkein seitsemän vuotta ja koko suhteen ajan kammosin ajatusta lapsensaannista. Nyt uudessa suhteessa emme ole seurustelleet läheskään niin kauaa, mutta olen kyllä todella hyvillä ja luottavaisilla mielin - tämä mies on ISÄainesta. =) Varmasti rakastaisi lasta ja olisi vastuuntuntoinen kasvattaja. Ihana mies kaikin puolin. Tuossa se mulle laittelee lämpimiä voileipiä. :p
 

Yhteistyössä