Haaveissa Vauva 34

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Utelias pahalainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kiva kun Prätkiskin ilmaantui paikalle. Ihan mahdoton villiviikari taitaa teillä asustaa? Mutta toisaalta, pitääpähän mielen virkeänä :)

Myylläkin aikamoinen arsenaali kikkoja käytettynä. Kuulostaa hauskalta tuo television katselu yhdessä puhelimen välityksellä. Taidatte olla todelliset sielunkumppanit. Toivotaan ettei peli ole menetetty tässä kierrossa. Millos saat miehesi kotiin?

Sinililjalle pikaista paranemista syysflunssasta. Muista levätä, vaikka ärsyttävää onkin.

ON: kp kolmosta jo mennään. Padot aukesi alkuviikosta päivän tuhruilun jälkeen ja nyt tuntuu että vuodan kuiviin. Tänään ajattelin varailla aikaa aukiolotutkimukseen. Mistähän löytäisi hyvän akupunktoijan (kirjoitetaankohan noin) tai vyöhyketerapeutin? Haluaisin kokeilla, ei niistä takuulla haittaakaan ole.

Tilasin eilen paperit YTHS:ltä ja vaikka olen ikäni (vanhuuteni) tiedostanut niin pisti ärsyttämään kun terkkari ainakin viiteen kertaan muisti mainita että ikääkin minulla jo on, ei parane odotella ja seurailla. Alkoi tuntua että kohta lähettää mulle eläkepaperit niiden käyntitietojen sijaan :(

Mukavia viikon viimeisiä työpäiviä ja viikonlopun odotusta, onpahan taas viikko mennyt vauhdilla...

Tiiti kp3/25-28
 
Täällä toinen vanhus.. ei ole tosiaan kovin mieltä nostattavia tuollaiset kommentit, mäkin olen niitä saanut. Ekat tuli jo ehkä kolme vuotta sitten, kun kävin pillerireseptiä uusimassa. Gyne totesi, että "oletko ihan varma, sinun ikäisen kannattaa jo alkaa miettiä sitä hedelmällisyyttään".. Ja nyt viimeksi kanssa vähän samansuuntaista kuin Tiitillä eli että ei kannata liikaa odotella.
Mutta mä olen jotenkin nyt tosi tyyni.. :) Olen nimittäin päättänyt, että ensi kierto vielä mennään näin ja sitten varaan ajan. Taisin jo tämän teille kertoakin, mutta sanonpahan uudelleen. Rauhoitti kovasti mieltä. Ja sopii kuulemma myös miehelle. Mutta sen verran hätähousu olen kuitenkin, että pitää ehkä mennä yksityiselle antamaan se simppanäyte ja katsoa sitten jatkoa. Mutta näillä mennään.

Vatsassa olisi kaikenlaista lupaavaa (ja kuitenkin niin samanlaista kuin aina ennenkin..) "oiretta", mutta ne johtuu tästä flunssasta. En kyllä yhtään usko nyt plussaan. Mutta olenkin jo orietoitunut seuraavaan, kunhan se täti vaan ensi viikolla sieltä tulee. Muakin kiinnostaisi se akupunktio, olisiko kenelläkään tosiaan tietoa niistä punktoijista? Ja vyöhyketerapiakin kiinnostaisi, siitähän joku tänne kerran laittoi vinkin, pitääkin kaivella se tuolta vanhasta ketjusta.

Mä alan kyllä nyt jo huolestumaan, missä Miini on? Ja muut? Myylläkin tosiaan mahtava lista kasassa :) Taitaa olla kikat käytetty meidän kaikkien kohdalla vähitellen.. ;)

Edelleen flunssainen Sinis
 
Oli pajji tulla kommentoimaan Tiitille ja Sinikselle samanlaisista kokemuksista. Mä oikeastaan heräsin koko vauva-asiaan, kun mun oma, hyvin asiallinen ja fiksu gyne kyseli rutiinitarkastuksen yhteydessä reilu vuosi sitten, että onko vauvasuunnitelmia.

Se oli sellainen herätys, että ai, pitäiskö olla? Oonko mä jo niin vanha, että pitää muistutella siitä lapsien hankinnasta? Olin silloin 27 v. Eli kai se jossain ohjeistuspapereissa heillä lukee...tiedä sitten.
 
kp17, vielä en ole ovuloinut (limoista päätelleen), himosta päätellen olen kyltymätön.. Kirjaimellisesti ollu panoviikko täällä suunnassa.. xD

Mullakin pitäis pikkuhiljaa alkaa varailla aikaa gynelle, alkaa pian olla pari vuotta edellisestä papasta.. Ehkä ne teitä on vaan halunnu herätellä miettimään, että joko ois lapsen sopiva aika tulla, huomaamaan, ettei aikaa loputtomiin ole. En usko, että kukaan pahalla.. Tai loukatakseen sanonu.. Voi olla kuten Liliania sanoi, ehkä heidät on ohjeistettu siihen, että tietyn ikäisiltä naisilta kysytään vauvasuunnitelmista.. Ehkäpä juuri herätelläkseen biologisen kellon tikitykseen..

En tiedä.. Mun kello ainakin tuntuu tikittävän. Jotenkin kuulostaa, että se tikittää niin hurjaa vauhtia, että mun aika ihan hupenee silmissä.. Tunnen itteni jo niin vanhaksi, ihan oikeesti! Olen varmasti paljon vanhempi kuin muut mun ikäset.. :)

Me lähetään taas viikonlopuksi reissuun, joten kuhan linjoilta poistun, niin olen seuraavan kerran paikalla vasta maanantaina..
 
Huomenta!

Täällähän minä, taustalla. Kiva Sinis kun kaipailit :) En ole mitään jaksanut kirjotella, taitaa pieni masennuspeikko vaivata vaikka koitan pysyä positiivisena. Tuntuu että mielialat on tosi herkässä ja pillahdan itkuun jopa iltalehteä lukiessani.. Mutta kyllä tää taas tästä. Panoviikko on alkanut täälläkin joten vois kyllä vähän piristyä. ;) Mulle oli myös oikea ratkaisu lähteä selvittämään tilannetta lääkäriin, tuli rauhallinen olo kun asia on hoidossa. Sun miehellä on asenne kohdallaan!

Prätkis, kiva kuulla susta! Mulla on kotona 70 kiloinen rakkauspakkaus joka kuluneella viikolla veti napaansa mun uudet kerran käytössä olleet reilu satasen maksaneet korkkarit. Voi sitä v*tutuksen määrää, piski sai osakseen mykkäkoulua pari päivää ja se tuntu kyllä toimivan. Tällä hetkellä tottelee kun unelma ja hakee kontaktia jopa ulkolenkillä kun on taas päässyt väleihin mamman kanssa... (Oli muuten varmaan mulle vielä rankempaa toi mykkäkoulu kun koiralle, mies toteskin että hän ei uskonut että pystyn olemaan huomioimatta koiraa kokonaiset puoltoista vuorokautta.) Meni vähän off topic, sorry.

ON: Oon tikuttanut ovista nyt kaks päivää, edellispäivänä sain vaalean mutta selkeän viivan ja eilen roskishaamun?! Lämmöt ei oo nousseet tai muuttuneet miksikään. Mielenkiinnolla seuraan tilannetta, itse odottelin ovista aikasintaan viikonlopulle. Nyt pitäis jaksaa lounaaseen asti pidätellä jotta sais taas testattua päivän tilanteen. Tuskaa.... kauhee hätä jo!!

Mä oon tässä kuussa pitänyt miestä tarkkaan ajantasalla näistä kierron vaiheista, tikutuksista yms ja tuntuu että se on hengessä täysin mukana. Ei olla ihan jtp taktiikalla menty mutta sinnepäin, viikonloppuna varmaan jp. Ei sitä osaa olla ilmankaan.

Miini kp12/29
 
Jee, Miinikin löytyi! :) Kieltämättä tää touhu alkaa masentamaan kyllä itsekutakin.. toivottavasti panoviikko sinua piristäisi. Ai teillä on noin iso koira? Pitääkin nyt alkaa kyttäämään täälläpäin liikkuvia koiranulkoiluttajia.. ;)
Mitä ovistikkuja sulla on? Sen viivan pitäisi olla yhtä vahva tai vahvempi kuin sen kontrollin. Mä sain niillä nettitikuilla aina parina päivänä haamun (siis ihan selkeän viivan, mutta selvästi vaaleamman) ja sitten kaksi vahvempaa viivaa (yhtä tummia kuin se kontrolli tai ainakin lähelle), joiden tulkitsin olevan o-plussa. Sitten se viiva taas katosi. Että ota niistä sitten selvää. Mutta niitä haamuja voi ilmeisesti tulla vaikka läpi kierron, toivottavasti viikonloppuna tulisi tummempi viiva.

Henskulla on asenne kohdallaan! :D Luulisi tulosta pian syntyvän! Mukavaa reissua!

Ja Tiitille unohdin eilen lähettää sen lohtuhalauksen patojen aukeamisen johdosta. Saitko ajan sinne tutkimukseen? Niin, hyväähän ne gynet tarkoittaa, kyllä mä sen tiedän ja varmaan ihan aiheellista asiasta muistuttaakin, mutta kun sitä samaa kuulee useamman kerran, niin välillä vähän nyppii.. varsinkin kun tilanne nyt on tämä mikä on ja ikää on sen verran kuin on ja aikaisemmin ei mahdollisuutta ole ollut jne. Mutta ei se mitään.

Jos joku siellä taustalla tietää hyviä akupunktiotyyppejä, niin saa kertoa meille!

Mitäs sitä keksittäisiin syksyn piristykseksi? Laskin eilen, että jouluun on enää seitsemän työviikkoa!! Ja huomenna alkaa marraskuu, joko saa alkaa laittelemaan valoja yms. koristeita?? Saahan??

Kamala nälkä, pakko varmaan kohta lähteä syömään.
Mukavaa viikonloppua tytsyt!
Sinis

 
...voi, että mulla tuli ihan kyyneleet silmiin kesken työn touhun...Iso Kiitos Eemi sanoistasi! Ihania ihmisiä on olemassa ja olet yksi niistä. :) (no, nyt alkoi nenäkin vuotamaan...onneks töissä hiljaista..remonttireiska vaan häärii nurkissa...) Välillä on niin raskasta, että sitä tulee miettineeksi, että pitäisiköhän tässä hakeutua jonnekin puhumaan asioista (voisi auttaa), mutta on se aika kova kynnys. Tää palsta on toiminu hyvänä terapeuttuna (varsinkin nyt) ja mun mies on ihan mahtava...

Ikäasioista sen verran, että muutaman kerran joku on sanonut, että "kyllähän sinä alat jo olla sen ikäinen..." Ja itsekin sitä havahtuu välillä ajatukseen, että ensi kesänä kilahtaa mittariin 29-vuotta - apua! Joskus mietin, että "tulikohan" odotettua liian pitkään, että nyt kun haluaisi perheen, sitä ei saakaan - kohtalon ivaa.. Mut e-hei, ei vielä luovuteta...jos ei muuta niin seksielämä on parantunut valtavasti...kun ei oteta paineita itse aktista. Kenties seksiviikonloppu tulossa..;D (ja miehen sain takaisin eilen illalla...ja sain...)

Palaan..hoidan tässä välissä pari työhommelia...


Myy.

 
...ja Miinille vielä tsemppihalaus. Voi, kurjuus mitä koiruli ( vai tarkoititko kenkäfetissin omaavaa miestä...:D) on mennyt tekemään...hienot korkkarit...:X varmaan harmittaa. On se koira ollut ihmeissään, kun mami on ollut ihan tuppisuuna...:)

Myy.
 
Jos Myy kokee itsensä vanhaksi niin mikäs ikäloppu mä sitten mahdan ollakaan =). Mullahan kilahti jo 30v mittariin =(
Voihan perse soikoon sanon minäkin tätä naisen elämää taas kerran. Ei nyt ota vauvahaaveet onnistuakseen kun täti ei suostu edes anelemalla tulemaan paikalle. Täällä mennään siis kp 37/41 ja eilen tuhlasin testinkin kun oireita oli suuntaan jos toiseen (mm. lievää kuvotusta pitkin päivää). No totta helevetissä sen piti olla nega, joten nyt sitten taas vaan odotellaan =(. Sen päätin, et jos ens viikkoon mennessä täti ei ole täällä naamaansa näyttänyt eikä testi ole edelleenkään plussa niin sitten painelen lekurille kyselemään mitäs mieltä on tilanteesta. Ei se lapsi kyllä tällaisilla kierroilla alkuaan saa...anteeksi tämä supernegatiivinen viesti negatestin testanneelta negatiiviselta UP:lta, mutta nyt kyllä harmittaa rajusti kaikki.
 
UP, mä oon kyllä sellainen, että aika herkästi menisin lääkäriin vauva asian suhteen... Muutoin en kyllä mielellään mene. Niillähän on kaikenlaisia kikkoja saada edistystä vauva asiaan, joten sinne vaan! :) Meidän esikoisella on myös kohtapuoliin lääkärineuvola... Mä aion ainakin kysäistä siellä, että miksi mun menkat ei oo jo alkaneet?! Joo... Oon aika hätäinen, kun mähän vielä imetän, mutta en ole imettänyt kuukausiin enää öisin. Olen kuullut, että menkat yleensä alkaa, kun yöimetys loppuu, mutta eipä ole täällä niin käynyt. :/ Jospa se antais mulle jonkin kuurin, joka starttaa menkat... En tiedä... Mitenköhän nää asiat oikeen toimii...(?)

Eihän täällä vielä mitään hätää ole iän kanssa... Eikös ensisynnyttäjien keski-ikä ollut jotain 29? Sain esikoiseni kun olin 26 ja neuvolassa ihmeteltiin, että oletpa nuori äiti! Siis, häh? Ei näytä mikään ikä kelpaavan noille terveydenhuollon ammattilaisille. ;)

Tein eilen taas varmuudeksi r-testin ja negahan se tietty oli. :/ No mutta korkattin sitten sen ja torstain kunniaksi vinkku pullo ja mussutettiin juustoja. ;) Tänään oli poikkeuksellisesti vapaa aamu puolisollakin, joten käytettiin heti tilaisuus hyväksi. :)

Hyvää viikonloppua kaikille!
 
Onpas UP:llä ärsyttävä tilanne. Toisaalta voihan tuo vielä plussaksi muuttua. Kuitenkin kannatan lääkärikäyntiä, jos saisit jollakin kiertoa lyhemmäksi. Toivottavasti mieli on siellä jo parempi :)

Myyhän on ihan teini meikäläiseen verrattuna :) Teillä on varmaan kiva viikonloppu eron jälkeen, nautitte täysillä toisistanne. Ihan hyvä idea mennä puhumaan johonkin, varmasti saa helpotusta oloonsa. Ja tänne kannattaa kaataa kaikki, jos mies ei aina jaksa kuunnella.

Kiva että Hensku ja Miini is back. Tsemppiä molemmille oviksen metsästykseen.

Mun mielestä naista joka on ollut lapsettomuustutkimuksissa ei tarvitse herätellä iästä. Mutta uskon kyllä ettei se mulle puhunut nainen varmaankaan tarkoittanut pahalla. Kuitenkin kannattaa miettiä että jos asia on muutenkin vaikea niin tuollainen toitottaminen ei ainakaan mieltä ylennä. Mutta tottahan se nainen puhui, olin vaan niin herkkänahkainen, että tuntui pahalta.

Tilasin ajan aukiolotutkimukseen joka tehdään jo ensi viikolla. Jee. Heti taas parempi mieli kun hommat rullaa. Jospa sitä joskus saisi tilata ajan neuvolaankin.

Mukavaa viikonloppua, nyt ryhdyn katsomaan ohjelmaa sijaisvanhemmista :)
 
...ja UP saa olla ihan rauhassa super-duper negatiivinen...me toimitaan tunteiden kaatopaikkana... (kunpa vaan pian olisit jotain positiivista)...

Ja ikäjutuista vielä...että en koe olevani vielä kovinkaan "vanha"...mun ystäväpiirissä (joka nyt sattuu olemaan melko urasuuntautunutta porukkaa) ei ole monellakaan lapsia, mutta ikäasiat joissakin piireissä nousee esiin. Ja kyllähän niitä tulee mietittyä...eiköhän tässä jo sen prime-time hedelmällisyysajan ohi ole jo menty parilla vuodella...

Ja Tiiti on saanut AJAN. Hieno juttu... Kerrothan miten meni...

Viikonloppuja!

Myy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Myy80:
...Siniksellä on kyllä sitkee flunssa, arvaan, että otaa päähän aika kovasti...pitäs vaan jaksaa levätä ja ottaa vitamiineja.

Ja Prätkiskin ilmottautuu joukkoon, "moi!" :) Aikamoinen koiravekkuli siellä kotona taitaa olla - joko olette miettineet nimen vaihtoa Täystuhoksi...:D Tänään kuulin just hauskan jutun, kun yhden rouvan koiranpentu kuulemma järsi rikki juuri sen nojatuolin, joka sattui olemaan perheen kissan lempipaikka...

Miehen ollessa poissa olen ottanut rennosti - periaatteessa ihan samanlaista arkea kuin muulloinkin, mutta paras ystävä ei ole kotona odottamassa. Ollaan otettu iltaisin puhelinmaratooni, joka on ollut aika hauskaa...kerrattu päivän jutut ja katsottu yhdessä telkkua...:D (ja ei, arvaan mitä haluaisitte kysyä...emme ole ajautuneet puhelinseksiin - alkaskohan se vauva siitä...ihmeitähän tapahtuu....:D)

Wilman blogi pitää kyllä käydä taas lukasemassa...Onnea odotukseesi! älä suotta stressaa, kyllä siellä joku asustelee...

Ja nyt mun oma LISTA:

- olen juonut greippimehua
- olemme harrastaneet seksiä oviksen aikoihin
- ollaan harrastettu seksiä silloin kun huvittaa
- olen makaillut tyyny pepun alla
- olen nostanut jalat seinää vasten
- olen jäänyt nukkumaan siemenet sisällä
- olen tarkkaillut limoja
- olen pitänyt päivän tarkkaa kirjaa kierrosta
- olen pyrkinyt unohtamaan kiertopäivät
- olen pitänyt miestä ajantasalla kiertopäivistä
- välillä en ole kertonut miehelle, että ovis on meneillään
- olen yrittänyt keksiä muuta ajattelemista
- olen vähentänyt kaikkien tulehduskipulääkkeiden ym. särkylääkkeiden käyttöä
- olen syönyt monivitamiinivalmisteita ja kalaöljykapseleita
- olen saanut orgasmin jokaisessa yhdynnässä
- olen makaillut kyljellään
- olen vähentänyt makeutusaineiden käyttöä
- olen huomautellut miehelle alkoholin käytöstä :)
- olen evännyt mieheltäni ( ja itseltäni) liian rasvaiset ruoat
- olen vähentänyt alkoholijuomien käyttöä

No, tulihan lista...ja eikä tulosta...pitää heti alkuvuodesta alkaa varailemaan lääkäriä...

Myy. kp? (täytyy laskea kohta) Taisi käydä tän kierron kanssa niin, että meni ohi..:/

Ihanko jokaisessa yhdynnässä olet orkut saanut? Aika hyvin, onko teillä paljonkin seksiä? Siks kysyn, kun joskus tuntuu, ettei naiset edes tiedä, mikä on orgasmi yhdynnässä. Hienoa, että tuli vastaan nainen, joka sanoo saavansa ihan joka kerta. Kusetatkohan kuitenkin? ;D
 
Heissan!
Nyt on lomat ja saikut lusittu ja palaitu töihin. Kamalasti rästihommia tulee viikossa, ei ollenkaan kivaa :( Mutta ei muuta kuin hihat heilumaan!

UP: varmaan ihan hyvä ajatus käydä lääkärissä. Ehkä sä saat sieltä jonkun ihmepillerin ja huomaatkin sitten samantien olevasi raskaana :)
Ja loistavaa Tiiti, että asiat etenee! Ihan kohta saat jo soitella neuvolaan, on sellainen kutina nyt täällä! :)
Ja Myy selvisi hienosti viikosta ilman miestään!
Oih, Dinnan viinipullo ja juustot kuulostavat aika namille! Tahtoo kanssa! Ja heti.
Mites Miini viikonloppu sujui? Ovista metsästellessä?
Kenet unohdin? Hensku?

Täällä on taas se viikko ettei uskalleta vessaan mennä.. Järki sanoo, että aika heikot tsäänssit on raskaudelle, mutta silti huomaan ajattelevani, että josko kuitenkin.. Toi flunssa aiheutti mukavasti myös kaikenlaisia "raskausoireita", harmi vaan taitavat olla katoamaan päin.. Mutta pianhan se selviää.

Mukavaa viikonalkua kaikille!
Sinis
 
Huomenta.

Olisikin ihana yllätys jos Sinis plussaisi, kuten jo aikaisemmin kirjoitinkin plussa olisi oppikirjamainen: tulee silloin kun mitään mahkuja ei pitäisi olla :)

Tänään tulee muuten uusintana A-Zoom, siinä oli perhe joka ei saanut omaa lasta ja ryhtyivät sijaisperheeksi pienelle tytölle. Kyllä taas tuli mieleen että tasan ei käy onnenlahjat lapsen saamisen suhteen. Biologinen äiti laisti tapaamisista eikä sitä tuntunut kiinnostavan oman lapsen näkeminen... Vähän katkeruus vihlaisi sydäntä, kun mietti että tuollaiset saavat lapsia tahtomattaan ja itse ei tule raskaaksi vaikka kaikkensa antaa :( Mutta sellaista tämä elämä on, pitää vaan toivoa että joskus meidänkin elämä on lapsiperhe-elämää.

Mutta sellaisia ajatuksia tänä aamuna. Mukavaa viikkoa kaikille haaveilijoille.

Tiiti kp 7/25-27
 
Niinpä, mä melkein toivon (mutta en kuitenkaan :) etten nyt plussaisi, sillä kun asiasta kotona mainitsin, niin mies totesi siihen, että plussa nyt todistaisi sen, että olen aikaisemmin hössöttänyt ihan liikaa.. sen mielestä ajoituksen kanssa ei olis ihan niin justiinsa väliä.. Ärsyttävä tyyppi!!! :)

Mulla on vielä vahva usko siihen, että kyllä me saadaa sitä lapsiperhe-elämää tulevaisuudessa viettää. Toivoisin tietenkin ettei siihen menisi enää kamalan kauaa, mutta en ole vielä toivoani menettänyt. Katsotaan nyt sitten parin päivän päästä, kun menkat alkaa, mikä on mielipide silloin..

Sinis kp 26/27
 
Ihanaa! 7 työviikkoa jouluun, pieni pilkahdus valoa tunnelin päässä!! Mietin kanssa joko saa laittaa jouluvaloja, tai siis ihan sellasia perus valoja vaan. Tois vähän valoa pimeyteen. Sinis bongaa sä mua ja piskiä niin mä bongailen sitten missä näkyy jouluhärpättimiä! ;)

Kiva kun Myy on saanut miehensä takaisin! Niin sitä pitää...

Dinna hyvä idea kysellä asiaa neuvolasta! Siitä on hyvä ainakin alottaa.

UP ehkä sun piti testailla se nega ennenkun täti suostuu tulemaan paikalle? Pahalta se tuntui varmasti. Mutta voihan se vielä siitä muuttuakin!

Tiitillä asiat rullaa, bueno!

Hensku joko oot kohdannut ison Oon?

Täällä on keskusteltu ikäjutuista, mulla on kanssa menossa ikäpaniikki eikä siitä muistuttaminen kyllä tunnu hyvältä yhtään. Aika hyvä jos 26 on nuori ensisynnyttäjä ja 28 alkaa olla liian vanha! Ei vaan. Mäkin pelkään että oon odottanut onneni ohi. Mutta ei sillä, vastikään mä vasta ukkoni löysinkin. Toivon kyllä enemmän kun mitään muuta että se oma nyytti joskus kainaloon vielä tulis. Välillä jaksaa toivoa enemmän ja välillä vähemmän.

Voi Sinis, koitahan kestää sitä kärvistelyä. Toi on kyllä ehdottomasti rasittavinta aikaa. Mä kyllä uskon sun tsäänsseihin ihan kympillä, kaikki aina plussaa sillon kun vähiten olis odotettavaa! Tiitin kanssa samoilla linjoilla. :)

ON: lämmöt edelleen alhaalla. Tänään sain vahvemman viivan tikkuun mutta yhtävahva se EI ollut kun se kontrolli. Heikko toivo elää että se ovis sieltä vielä kohdalle sattuis. Mulla on Sinis mammaksin tikkuja. Mitä tikkuja sulla on?

Miini kp15/29-34
 
Heti kärkeen omaa napaa ja viikonlopun kuulumisia.. Limoja en ole bongannut tästä kierrosta bongannut (kp20) ja himotkin jo hieman laantuneet, joten voi olla, että ovis meni jo..

Perjantaina tein aika ronskisti lumitöitä ( = hyötyliikuntaa, lunta tuli reilut 20cm), sain kipeän alavatsan ja hieman veristä vuotoa. Aikasessa oli kyllä ovis, jos jo kp17 oli.. Lauantaina sitten kipeyty jo tissitkin, joten sekin puhuu jo menneen oviksen sen puolesta.

Joo-ooo, siis minähän olin 18v kun toi esikoinen synty, eikä mulla hirveesti tota ikää ole vieläkään, mutta henkisesti tunne olevani vanhempi kuin muut ikäiseni, johtuen varmaan tosta nuorena tehystä esikoisesta.. xD

Olipa kyllä ilkeä kommentti fygghnm,l.:ltä. Suorastaan asiaton.. Kateellisten panettelua sanon minä. Ja saan muuten itsekin orgasmin jokaisessa yhdynnässä. Kyllä, jokaisessa. Ei, en ole aina saanut, mutta tässä nykyisessä parisuhteessa kyllä. Ehkäpä siis meijän kotoota löytyy nykyään "Se Oikea".
 
Heipähei!

Tulin ilmoittelemaan teille semmoista, että varhaisultrassa nähty yksi elävä sikiö joka on oikeassa paikassa ja oikean kokoinen, huimat 10mm!!Sydän sykki niinkuin piti ja kaikki näytti siis hyvältä! Laskettu aika on 21.6, meidän 5-vuotispäivänämme, eli juhannusvauvaa odotellaan.

Mites täällä? Toivottavasti vire on nousussa ja fiilikset ihan jees syksystä huolimatta. Siniksellä ainakin näyttäis olevan??Mikä tilanne?? Tosiaan se plussa voi sieltä pompahtaa kun sitä vähiten odottaa...:)

Onnea matkaan joka naiselle ja toivottavasti odotuksenne palkitaan hyvin pian!

T. Wilma 7+1

P.s. PUS
 
No pus pus! :)

Onnittelu Wilmalle hyvistä ultrakuulumisista! Ahaa, te siis ajoititte vauvan syntymän teidän vuosipäivään, kätevää, vähemmän muistettavaa! :)

Täällä joo kärvistellään, ärsyttävää. Jostain sitä on taas saanut niitä toiveita kehiteltyä tällekin kuulle.. Tänään on siis kp 27. Viime kuukausina mun kierto on ollut tän 27päivää ja päivää tai paria aikaisemmin on jo tullut jotain pientä. Vielä siis ei. Mutta aina aikaisemminhan kierto on ollut 28 päivää, joskus 29, joten hyvin on tädillä vielä aikaa kurvata paikalle. En kyllä kovin optimistinen nyt jaksa olla, mutta olisihan se kiva ylläri, jos täti nyt jättäisikin tulematta. Voisinko nyt mennä nukkumaan ja herätä vaikka perjantaina, jookos? En jaksaisi nyt odottaa.. Eilen illalla ja tänä aamuna oli ihan sikapaha olo, hetken jo luulin, että tulee oksu. Mutta en usko senkään olevan THE oire, sillä oon ollut puolitoista viikkoa sairaana ja eilen oli vähän liian rankka päivä. Tietenkin toivon, että se olisi jotain ihan muuta, mutta en tosiaan usko.

Laitoin jo parit valot ikkunaan.. mies jotain yritti napista vastaan, mutta en kuunnellut. Ihan pienet vaan.. :) Joten niitä voit nyt sitten Miini bongailla iltalenkillä.

Mitä Vilukisulle kuuluu?

Sinis kp 27/27-28
 
Tulin onnittelemaan Wilmaa hienoista varhaisultranäkymistä ja samalla lukemaan muiden kuulumiset. Omassa navassa ei edelleen uutta. Eilen sattui oikean puolen munasarjoihin niin, etten pystynyt kunnolla suorassa olemaan. Sitä kesti varmaan 5 tuntia ennen kuin helpoitti kokonaan. Eikä penteleen täti ole vieläkään ilmoittanut onko tulossa vai jääkö kokonaan matkasta.
t.UP kp 41/41
 
Hola vaan kaikille!
Miiniltä taas clomikuulumisia tenttaan? Syötkö siis toisenkin kierroksen tolla 1/päivä? Tuliko tässä kierrossa samat vahvat sivuoireet ku ekassa? Mulla oli tosi paljon laimeemmaat oireet tässä kierrossa ja vähän epäilen ettei sitten ne toimiskaan.... Eilen ekaa kertaa tikutin ja heti se pukkas mulle plussaa testiin. Saa nähä oliko vaan pco:n aiheuttamaa hommaa vai oliko oikeasti ovis. Sitä odottelin nimittäin vasta tuolla loppuviikosta.....

UP:lle paljon tsemppiä! Ehkä ne jääkin kokonaan tulematta!!
Wilmalle onnea hyvistä ultrakuulimisista!
 
Ooh, mulla meni kylmät väreet kun luin mmintun ovisplussasta, ajattelin, että kohta siellä plussataan toisenlainenkin testi :) Ja hirveet peukutukset on käynnissä myös Sinikselle ja UP:lle! Okei, ehkä vähän herkässä mielentilassa tänään.

Wilma, meillä esikoinen syntyi kaksi päivää meidän 1-vuotishääpäivän jälkeen ja samana päivänä kuin mun pikkuveli aikoinaan. Todella kätevää kyllä pitää kaikki kekkerit yhtä aikaa :)

T. Liisaleena, joka jännittää huomista ultraa ihan hirveesti
 

Similar threads

U
Viestiä
134
Luettu
4K
Lapsen saaminen
Utelias pahalainen
U
U
Viestiä
156
Luettu
4K
Lapsen saaminen
Utelias pahalainen
U
U
Viestiä
99
Luettu
2K
Lapsen saaminen
Utelias pahalainen
U

Yhteistyössä