Haaveena vauva 2023

Voisin hypätä taas kesän tauon jälkeen tänne mukaan 👋 Huomiselle voi päivittää jo DPO6 😊 Yllättävän helposti tuli tässä kuussa ovulaatio ja ihan oikeaan aikaan. Letrot oli käytössä suuremmalla annostuksella ja alkuun olikin kaksi follikkelia kypsymässä. Inssin aamuna oli onneksi enää yksi johtofolli.

Koitan pitää "jalat maassa" tämän kierron suhteen. Mutta helpommin sanottu, kuin tehty 😅
 
Joo katsos meillä kävi niin että oli väliultrassa 5 follia, joista 3 isompaa. Se lääkäri oli niin uusi että oli ensin sitä mieltä että perutaan koko juttu mutta sitten konsultoinnin jälkeen suostui sitten että jatketaan. Meinasi että varuiksi ei itse harrasteta mitään jos kaikki kasvaakin täyteen kokoon. No tämä inssin suorittanut lääkäri oli sitten hieman kokeneempi ja ei nähnyt 2 follin vastetta esteenä. (1 oli jäänyt pienemmäksi) Mutta sillä oli kandi mukana niin taisi enemmän keskittyä sille kandille selostamiseen. Joka kerralle sattui kanssa eri lääkäri...
Niin no joo toi monen follin vaste on tietty asia erikseen.. 😅Mulla oli yhdessä kierrossa kahden täyskokosen follin ja yhden pienemmän vaste niin inssi jäi jo niillä tekemättä ja yhdyntäkielto päälle..
kotona sit kuitenkin otettiin haluissamme se riski että useampi matkaan tulee ( ei siis tärpin tärppiä kahteen ja puoleen vuoteen) mutta tyhjä syli on edelleen :(:cry:
 
vierailija
Heippa! Uusi tulokas täällä. Mitens tää nyt toimii; nimimerkkiä ei (vielä ainakaan) ole, oon tuhottoman huono luomaan tilejä ja ylläpitään niitä. Yritys on aloitettu 5/22, yrityskierto 3 päättyi juuri, vähän pikemmin kuin oletin. Epäsäännöllisyyttä siis havaittavissa vielä ehkäisyn jäljiltä. Tai kenties tilanne jää tämmöiseksi, who knows. Tässä kierrossa kuitenkin tuntui selkeämmin kuin edellisessä, että tuskin tärppää. Ovulaatiolimojakaan en bongannut, ja valkovuoto oli todella runsasta juuri ennen tätiä, mikä taas oli vähän outoa, ja hetken jo epäilin plussaa. Mutta ei. Halutkin oli kyllä koko kierron ihan olemattomat, hassua.
Itsellä on endometrioosi, joten jänskättää, miten tässä käy. Kivut ainakin todennäköisesti yltyy vaan ilman ehkäisyä. Nopea tärppi olisi siis parasta siksikin. 😭🙉

Eli, KP1 starttasi 4.9. ja yritys alkoi tosiaan 5/22. Mahdollisesti kroppa nyt toipuu vieläkin ehkäisyn lopettamisesta....Esikoista yritetään.

mutta oon nyt ihan avuton, en osaa laittaa väriä (missä sellainen pitäisi olla?) enkä nyt ihan tiedä, kuka pitäisi tägätä 🤭

-Lapinlikka
 
VAUVA 2023

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi

@~SeaWind 4/2015 1.
@Mamtobe 3/2020 1.
@SandraB 10/2020 2. (1. yhteinen)
@Sipiriina 1/2021 1.
@Kyfi 1/21 5.
@Saaga86 6/2021 2.
@Mimerkki 6/21 3. ★ kkm x 2
@Laurenzia 7/2021 2.
@Millis86 7/2021 1.
@Tibitii 7/2021 2.
@K3rttuli 8/2021 1.
@Mimmimami 8/2021 5.
@Hellu__ 9/2021 2.
@jekkis87 9/2021 3.
@mimmi92 10/2021 5.
@Eadni1992 10/2021 1.
@tätimoonika 11/2021 7.
@Selis★ 11/2021 ★4.
@_pähkinätimantti_ ★ 1/2022 ★ 3. (1. yhteinen)
@Niisq ★ 1/2022 ★ 1.
@Mamiks 2/2022 4.
@Yksinmatkassa 3/2022 2.
@minipätkis 3/2022 1.
@Jossu_95 3/2022 2.
@Salasauma 3/2022 2.
@Unikko29 4/2022 1.
@Wintersun 4/2022 PAS tulossa
@Earhart 4/2022 2.
@Mammuzka 4/2022 1.yhteinen
@nobelius 5/2022 4. (2 yhteinen)
@JellyBee 5/2022 2. (1. yhteinen)
@Poiski 5/2022 1.
@tiipanen ★ 5/2022 ★ 1.
@Emzy 5/2022 1.
@eeveon 6/2022 2.
@Sanelma_ 6/2022 1.
@minttuni 6/2022 2.
@Kuumeilija40 7/2022 3.
@Rönsyleinikki 7/2022 5.
@Rasberry_jam 7/2022 1.
@ansi91 7/2022 2.
@Quesadilla 7/22 1.
@Tiukuna 8/2022 2.
@helmikorvakoru 8/2022 2.
@KKatariina 8/2022 2.
@vauvakuume78/2022 7.
@jempppis 8/2022 4.
@Nokare 8/2022 2.
@Lunni_ ★ 8/2022 ★ 5.
@J-Annika 9/2022 3
@Lapinlikka 5/2022 1.
★★★★★★★★★★★★★★★★

5.9.2022 Maanantai

Nimi ★ Kiertopäivä ★

@vauvakuume7 kp 28/28
@~SeaWind kp 27/29-31
@Selis kp 26/28
@Sipiriina kp 25/25
@eeveon kp 23/32
@Mirkkuli26 kp 22/22-25
@Laurenzia kp 20/31
@Millis86 kp 18/28
@Eadni1992 kp 18/26-28
@nobelius kp 17/28-30
@Mamtobe kp 15/24
@ansi91 kp 14/28-31
@Mammuzka kp 13/?
@Niisq kp 12/25
@Mamiks kp 11/24-28
@Tiukuna kp 9/28-32
@Jossu_95 kp 8/28-30
@J-Annika kp 8/24-28
@Poiski kp 4/36-39
@jempppis kp 4/?
@Emzy kp 4/?
@tätimoonika kp4/29-31
@tiipanen kp 4/28
@helmikorvakoru kp 4/28-30
@Lapinlikka kp 2/25-30
@Nokare kp 1/28
★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat

Nimi ★ DPO

@Sipiriina DPO 13
@Selis DPO 12
@Mirkkuli26 DPO 9
@~SeaWind DPO 9
@Yksinmatkassa DPO 6
@eeveon DPO 5
@Laurenzia DPO 4
@Millis86 DPO 4
@nobelius DPO 3
@Niisq DPO 0
★★★★★★★★★★★★★★★★★
★★★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3

@jemppu12311/21 ★ 2. ★ 4/22
@Neeppu 11/21 2. 4/22
@Lumihiutale_ 11/21 4. 4/22
@Nemily 10/21 1. 4/22
@senya 12/21 2. 5/22
@3milia 3/22 2. 5/22
@Siikli 4/22 4. 5/22
@Tähti123 3/22 2. 5/22
@Keltasahrami 5/22 2. 5/22
@jjanni 2/22 2. 5/22
@Marilainen 2/22 2. 5/22
@Mirkkuli26 5/22 2. 5/22 kkm 8+6
@Kirahvi-Koo 12/21 2. 6/22
@Kyfi 1/21 5. 6/22
@Mmohini 5/22 2. 6/22
@VeijariLaama 7/21 1. 6/22
@Oliivi3 4/22 4. 7/22
@Jenn-a 6/22 2. 7/22
@Hopeanopea 5/22 1. 7/22
@Maicy 4/22 4. 7/22
@Floralan 1/22 1. 7/22
@Owlet 2/21 2. 7/22
@Sentonen 4/22 2. 7/22
@Kvize 5/22 1. 7/22
@Tiutau13 ★ 1/22 3. 8/22
@liebling ★ 7/22 1. 8/22
@Milaas ★ 7/22 ★ 1. ★ 8/22
@Kiemura ★ 7/22 ★ 2. ★ 8/22
@peanut_butter 7/2022 2. ★ 8/22
@Earhart ★ 4/2022 ★ 2. ★ 8/2022
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: nobelius
Onpas kyllä haalee ovistikku vielä. Katselin taaksepäin niin mun ovisplussat tullut kp11-15 joten tässä mitään hätää vielä ole.
Ihanaa kun saatiin normaalisti talleteltua eilen, ei siis olla yli kahteen viikkoon mitään tehty kun mun korvahomma ja sitten iski flunssat molempiin.
Mutta aloitettu on ja tietysti kovasti taas toivotaan että olis uimareita saatavilla ❤
Harmittaa kun mä en ole työkunnosss vieläkään. Käväsin eilen pikasesti ulkona ja heti huomaa siellä että huimaa ja tasapaino ei normaali. No parempi että sisällä on jo helpompi ja ajoittain normaali olo. Korva humissut jo 5vkoa, välillä tekis mieli repii se irti. Että kyllä ne varmaan ne liikkeet auttaa mutta pikkuhiljaa mun tapauksessa. Tänään yritän taas käydä ulkona rauhassa kävelee, sitä on harjoiteltava.

Mutta plan on siis se että jtp meiningillä nyt talletellaan ja koitetaan saada talletus myös ovispäivälle. Viimeksi huhtikuussa talletus tehty ovispäivänä. Joten nyt taktiikka tämä 😅 Josko siitä apua olisi.

Kivaa uutta viikkoa!
 
Heippa! Uusi tulokas täällä. Mitens tää nyt toimii; nimimerkkiä ei (vielä ainakaan) ole, oon tuhottoman huono luomaan tilejä ja ylläpitään niitä. Yritys on aloitettu 5/22, yrityskierto 3 päättyi juuri, vähän pikemmin kuin oletin. Epäsäännöllisyyttä siis havaittavissa vielä ehkäisyn jäljiltä. Tai kenties tilanne jää tämmöiseksi, who knows. Tässä kierrossa kuitenkin tuntui selkeämmin kuin edellisessä, että tuskin tärppää. Ovulaatiolimojakaan en bongannut, ja valkovuoto oli todella runsasta juuri ennen tätiä, mikä taas oli vähän outoa, ja hetken jo epäilin plussaa. Mutta ei. Halutkin oli kyllä koko kierron ihan olemattomat, hassua.
Itsellä on endometrioosi, joten jänskättää, miten tässä käy. Kivut ainakin todennäköisesti yltyy vaan ilman ehkäisyä. Nopea tärppi olisi siis parasta siksikin. 😭🙉

Eli, KP1 starttasi 4.9. ja yritys alkoi tosiaan 5/22. Mahdollisesti kroppa nyt toipuu vieläkin ehkäisyn lopettamisesta....Esikoista yritetään.

mutta oon nyt ihan avuton, en osaa laittaa väriä (missä sellainen pitäisi olla?) enkä nyt ihan tiedä, kuka pitäisi tägätä 🤭

-Lapinlikka
Tervetuloa!

Suosittelen luomaan sen tilin, en tiedä onnistuuko tägäykset ym ilman sitä??

Minkä pituisia kiertoja sulla on tähän mennessä ollut?

Toivottavasti tuleva kierto on teidän 🥰
 
  • Tykkää
Reactions: Lapinlikka
Heippa! Uusi tulokas täällä. Mitens tää nyt toimii; nimimerkkiä ei (vielä ainakaan) ole, oon tuhottoman huono luomaan tilejä ja ylläpitään niitä. Yritys on aloitettu 5/22, yrityskierto 3 päättyi juuri, vähän pikemmin kuin oletin. Epäsäännöllisyyttä siis havaittavissa vielä ehkäisyn jäljiltä. Tai kenties tilanne jää tämmöiseksi, who knows. Tässä kierrossa kuitenkin tuntui selkeämmin kuin edellisessä, että tuskin tärppää. Ovulaatiolimojakaan en bongannut, ja valkovuoto oli todella runsasta juuri ennen tätiä, mikä taas oli vähän outoa, ja hetken jo epäilin plussaa. Mutta ei. Halutkin oli kyllä koko kierron ihan olemattomat, hassua.
Itsellä on endometrioosi, joten jänskättää, miten tässä käy. Kivut ainakin todennäköisesti yltyy vaan ilman ehkäisyä. Nopea tärppi olisi siis parasta siksikin.

Eli, KP1 starttasi 4.9. ja yritys alkoi tosiaan 5/22. Mahdollisesti kroppa nyt toipuu vieläkin ehkäisyn lopettamisesta....Esikoista yritetään.

mutta oon nyt ihan avuton, en osaa laittaa väriä (missä sellainen pitäisi olla?) enkä nyt ihan tiedä, kuka pitäisi tägätä

-Lapinlikka

Hei! Tili luotu, eli:
Yritys aloitettu 5/22, nyt KP2(ja kierto epäsäännöllinen ainakin vielä, 25-30 välillä). Ja esikoinen toiveissa.
 
Tänään tuli mun "viikko ennen ovista -limat". Mulla tulee aina (tai tuli ennen raskautta) noin viikkoa ennen ovista semmoi vähän ovisliman tyyliset kosteat päivät, mut silloin ei tuu plussaa ja lomat ei oo nii sellai venyvät. Sori TMI. Toivottavasti on paikkaansa pitävä. Ei oo raskauden jälkeen tainnut olla noita ennen ku nyt (imetyksen lopetin heinäkuus et nyt on hormoonit varmaan täysin palautunut). Jännittää osuuko ovis viikonlopulle vai sit siihen ens viikon alkuun. Viime kierrossa plussaa ei ollut edes kp16, kun pistettiin ovitrelle (vaikka olin syönyt letroja. Oli jotenkin huono vaste). Nyt ens ma olis kp 16 nii toivotaan et plussa tulis vaikka su, nii mä pääsis inssiin. (Esikoisesta letrot oli samalla annoksella käytössä ja kp 15 oli ovis, mut toivotaan et nyt olis sit kp16. Tosiaan raskauden jälkeen oviksest ollu vähän myöhään, mut nyt veikkaisin et olis jopa hieman aiemmin. )

Menkat kesti jopa 6 päivää. Toivotaan et limakalvo kerkeää kans kasvaa hyvin. 🤞🏻🤞🏻 Tästä kierrosta jos tärppäisi tulisi toinen kesäkuinen. On jotenkin jännä piinailla tätä kiertoa, kun 2v sit piinaili kans ja siitä tuli esikoinen. Toki ihan samaan laskettuun ei sentään menis. Esikoisen la oli 14.6. (syntyi 17.6.), kun nyt la menis oviksesta riippuen aika alkukuuhun.
 
Onpas kyllä haalee ovistikku vielä. Katselin taaksepäin niin mun ovisplussat tullut kp11-15 joten tässä mitään hätää vielä ole.
Ihanaa kun saatiin normaalisti talleteltua eilen, ei siis olla yli kahteen viikkoon mitään tehty kun mun korvahomma ja sitten iski flunssat molempiin.
Mutta aloitettu on ja tietysti kovasti taas toivotaan että olis uimareita saatavilla
Harmittaa kun mä en ole työkunnosss vieläkään. Käväsin eilen pikasesti ulkona ja heti huomaa siellä että huimaa ja tasapaino ei normaali. No parempi että sisällä on jo helpompi ja ajoittain normaali olo. Korva humissut jo 5vkoa, välillä tekis mieli repii se irti. Että kyllä ne varmaan ne liikkeet auttaa mutta pikkuhiljaa mun tapauksessa. Tänään yritän taas käydä ulkona rauhassa kävelee, sitä on harjoiteltava.

Mutta plan on siis se että jtp meiningillä nyt talletellaan ja koitetaan saada talletus myös ovispäivälle. Viimeksi huhtikuussa talletus tehty ovispäivänä. Joten nyt taktiikka tämä Josko siitä apua olisi.

Kivaa uutta viikkoa!

Mikä korvahomma/tasapainohäikkä sulla on? Kuulostaa kurjalta. Itsellä tulee asentohuimauskohtauksia välillä. Kerran olin vuodepotilaana 4pv, kun pyöritys ei halunnut loppua millään. 😶 Kaikki sympatia siis tuommoselle oireilulle, inhottavaa!
 
Mulla on Vestibulaarineuroniitti vasemmassa korvassa ja lisäksi se asentohuimaus. Alkoi 10.8. 🥴 . Tuli taas viikko lisää sairaslomaa. Toivottavasti pääsis takas töihin pian. En pysty ajaa autoa tai mitään, ihan muiden armoilla täällä kotona 😢

Tänään kokeilen taas sitä ulkona kävelyä kun flunssa hellittänyt sen verran.

Mäkin jouduin sairaalaan siinä alussa kun mikään ei pysyny sisällä 😬 kamalaa oli kyl.
 
  • Surullinen
Reactions: Lapinlikka
Nyt on ensimmäinen yrityskierto virallisesti alkanut! Ihmeellisen ristiriitaiset fiilikset, pelottaa jotenkin vähän kaikki. Toivon, että tärppäisi mahdollisimman nopeasti, mutta toisaalta tulee sellanen pieni pakokauhun poikanen kun mietin koko asiaa. Tiedän haluavani toisen lapsen, mutta en millään haluaisi toista raskautta. Noh, valitettavasti se ei oo vapaaehtoinen osuus. :sick::LOL:

Mulle voisi huomiselle päivittää kp 5/28-30 :)
 
Nega testattu tänään ei tunnu pahaltakaan koska tää oli vaan varmistustesti, terolutin lopetan tähän päivään, toivottavasti ei uusi kierto kauheesti venyisi. En taida enää terolutia jatkossa luulen että kiinnittyminen mulla ei varmaan ole isoin ongelma.
Isoa taistelua käyn jatkon kanssa, vaikuttaa paljon myös se ettei mies ole sanallakaan kysynyt mitään tai lohduttanut sanoin kyllä ettei tärpännyt taaskaan se oikeastaan tuntuu pahemmalta☹ enkä usko että kannattaa lähteä kovempiin hoitoihin jos siinäkin olisin "yksin"
 
https://aijaa.com/FyAOyr
Aukeeko? Mitäs mieltä? Dpo olettaisin 8, mutta ikinä ei kyllä niin aikaiseen ole näkynyt.
Heräsin nuhaan ja pieneen lämpöön, rinnat kipeät ja painon tunne alavatsalla.

Täytyy lukea muidenkin kuulumiset, kun vähän jo heitin pyyhkeen kehään 2 km jäljiltä, kun ei tärppiä näkynyt.. Tuli juuri myös juhlittua aika lujaa..
Mä äskettäin mietin mitä sulle kuuluu, musta tossa on kyllä selkeä plussa, olisko dpo sittenkin enemmän 🤔
 
Miten paljon aikaisemmin teillä alkaa oviskivut?

Tänään alkoi kipuilemaan vasemman puoleinen munasarja, eli ovis voisi olla lähellä! Yleensä minulla on ollut siinä n. Kp10, kun kierto 24-26 (viime kierrossa 28?). En ole pitkään aikaan kuullostellut oviskipuja, ja nyt olisi kp8.. alkaako teillä oviskivut hyvissä ajoin ennen h-hetkeä?
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä