Haaveena vauva 2023

Onnea @ansi91 ja @Omppispomppis

Mulle iski tänään joku vauvakuumepiikki, haikeus ja synnytyskuume.

Jäin pohtimaan tota oviskipu asiaakin, että jos toiselta puolelta ei tunnu ovista, mutta toiselta tuntuu, niin onko se sitten ovuloimaton kierto. Tämä kierto olisi meinaan sen oikeanpuolen muniksen vuoro, josta ei tunnu kipua.

Muistelen kyllä, että edellinen raskaus kun sai alkunsa, niin siinä kierrossa en tuntenut ovista eikä ollut mitään hajua millon ovis edes oli ollut.

Meillä on viimeset kolme lasta saanut alkunsa yk 4 ja nyt olisi yk 4 taas menossa. Oon kehitellyt tälle kierrolle liikaa toiveita.
Ei välttämättä tarkoita että ovis ei tule. Oon jotenkin ymmärtänyt että juuri toiselta puolelta sen tuntee paremmin. Kypsyvä munasolu painaa suolen mutkaan tai jotain sinnepäin 🤔.
 
Mä palaan tänne takas. Mulla todettiin reilu viikko sitten kohdussa hematooma ja diagnoosiksi uhkaava keskenmeno. Sunnuntaina illalla päivystyksessä todettiin ettei sikiöllä näy enää sykettä ja sain tyhjennyslääkkeet . Takki aika tyhjä. Kohta vuosi yritystä. Kolme raskautta mutta ei pääse vielä tutkimuksiin. Nyt päästiin viikolle 10. Pisimmälle tähän asti. Oon henkisesti ja fyysisesti aika loppu ja en vielä tiedä pystynkö vielä ens kierron jälkeen jatkaa yritystä. Tuun sit huutelee ku haluun listoille.

@Tiukuna
Paljon voimia❤❤
 
VAUVA 2023

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi


@~SeaWind 4/2015 1.
@Mamtobe 3/2020 1.
@SandraB 10/2020 2. (1. yhteinen)
@Sipiriina 1/2021 1.
@Kyfi 1/2021 5.
@Saaga86 6/2021 2.
@Laurenzia 7/2021 2.
@Millis86 7/2021 1.
@Tibitii 7/2021 2.
@K3rttuli 8/2021 1.
@Mimmimami 8/2021 5.
@Hellu__ 9/2021 2.
@jekkis87 9/2021 3.
@mimmi92 10/2021 5.
@Eadni1992 10/2021 1.
@tätimoonika 11/2021 7.
@_pähkinätimantti_ ★ 1/2022 ★ 3. (1. yhteinen)
@Niisq ★ 1/2022 ★ 1.
@Mamiks 2/2022 4.
@Yksinmatkassa 3/2022 2.
@minipätkis 3/2022 1.
@Jossu_95 3/2022 2.
@Salasauma 3/2022 2.
@Unikko29 4/2022 1.
@Earhart 4/2022 2.
@Mammuzka 4/2022 1.yhteinen
@nobelius 5/2022 4. (2 yhteinen)
@JellyBee 5/2022 2. (1. yhteinen)
@Poiski 5/2022 1.
@tiipanen ★ 5/2022 ★ 1.
@Emzy 5/2022 1.
@Lapinlikka 5/2022 1.
@Sanelma_ 6/2022 1.
@minttuni 6/2022 2.
@Kuumeilija40 7/2022 3.
@Rasberry_jam 7/2022 1.
@ansi91 7/2022 2.
@Quesadilla 7/221.
@helmikorvakoru 8/2022 2.
@KKatariina 8/2022 2.
@vauvakuume78/2022 7.
@jempppis 8/2022 4.
@Nokare 8/2022 2.
@Poppana_ ★ 8/2022 ★ 4.
@Torspo8 ★ 8/2022 ★ 1.
@Paatuska ★ 8/2022 ★ 2.
@J-Annika 9/2022 3.
@Omppispomppis ★ 9/2022 ★ 5.
@hemuliina90 ★ 10/2022 ★ 2.

★★★★★★★★★★★★★★★★

20.10.2022 Torstai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@J-Annika kp 51/ 24-28
@Mamtobe kp 36/24
@Eadni1992 kp 35/26-28
@KKatariina kp 28/29
@minttuni kp 28/26
@Omppispomppis kp 28/29
@Mammuzka kp 27/?
@SandraB kp 26/28-31
@jempppis kp 22/?
@tätimoonika kp 22/29-31
@Joskus_ kp 22/28-31
@helmikorvakoru kp 21/28-30
@tiipanen kp 20/28
@Nokare kp 20/28
@Mirkkuli26 kp 20/22-25
@Emzy kp 19/?
@Poiski kp 13/36
@Millis86 kp 12/28
@hemuliina90 kp 7/28-30
@Laurenzia kp 6/31
@nobelius kp 6/28-30
@vauvakuume7 kp 4/32
@Mamiks kp 2/27
@Sanelma_ kp 2/28

★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat

Nimi ★ DPO


@Omppispomppis DPO 13
@KKatariina DPO 8
@Mirkkuli26 DPO 6
@jempppis DPO 6
@Nokare DPO 5
★★★★★★★★★★★★★★★★★
★★★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@jemppu12311/21 ★ 2. ★ 4/22
@Neeppu 11/21 2. 4/22
@Lumihiutale_ 11/21 4. 4/22
@Nemily 10/21 1. 4/22
@senya 12/21 2. 5/22
@3milia 3/22 2. 5/22
@Siikli 4/224. 5/22
@Tähti123 3/22 2. 5/22
@Keltasahrami 5/22 2. 5/22
@jjanni 2/22 2. 5/22
@Marilainen 2/22 2. 5/22
@Mirkkuli26 5/22 2. 5/22 kkm 8+6
@Kirahvi-Koo 12/21 2. 6/22
@Kyfi 1/21 5. 6/22
@Mmohini 5/22 2. 6/22
@VeijariLaama 7/21 1. 6/22
@Oliivi3 4/22 4. 7/22
@Jenn-a 6/22 2. 7/22
@Hopeanopea 5/22 1. 7/22
@Maicy 4/22 4. 7/22
@Floralan 1/22 1. 7/22
@Sentonen 4/22 2. 7/22
@Kvize 5/22 1. 7/22
@Tiutau13 ★ 1/22 3. 8/22
@liebling ★ 7/22 1. 8/22
@Milaas ★ 7/22 ★ 1. ★ 8/22
@Kiemura ★ 7/22 ★ 2. ★ 8/22
@peanut_butter 7/2022 2. ★ 8/22
@Earhart ★ 4/2022 ★ 2. ★ 8/2022
@Selis ★ 11/2021 ★ 4. ★ 9/2022
@Rönsyleinikki ★ 7/2022 ★ 5. ★ 9/2022
@eeveon 6/2022 2. ★ 9/2022
@Lunni_ 8/2022 5. ★ 9/2022
@Tiukuna 8/2022 2. ★ 9/2022 /km 10/22
@Mimerkki 6/2021 3. ★ 9/2022
@Poppana_ ★ 8/2022 ★ 4. ★ 10/2022
@jekkis87 ★ 9/21 ★ 3. ★ 10/22
@ansi91 ★ 7/22 ★ 2. ★ 10/22
 
Viimeksi muokattu:
Eilen oli pitkin päivää tuntemuksia muniksissa, siis molemmissa 🙈 ja pientä tuikkimista kohdun seudulla, nyt on dpo 5 tai 6 et vois sopia kiinnittymiseen 🤪 lämmöt ainaki reilusti koholla, aamulla mittasin herätessä 35,8, kierron alussa aamulämmöt on yleensä 34,8- 35,1 😁 ja oli herätessä paha olo 😳
Vois taas vähän rauhottua tässä näitten oireiden tulkitsemiseen kanssa mut vauvakuume on niin huutava et ei tässä muutakaan oikein voi 🤣

Mites muilla näillä dpo.illa menijöillä?
 
Eilen oli pitkin päivää tuntemuksia muniksissa, siis molemmissa ja pientä tuikkimista kohdun seudulla, nyt on dpo 5 tai 6 et vois sopia kiinnittymiseen lämmöt ainaki reilusti koholla, aamulla mittasin herätessä 35,8, kierron alussa aamulämmöt on yleensä 34,8- 35,1 ja oli herätessä paha olo
Vois taas vähän rauhottua tässä näitten oireiden tulkitsemiseen kanssa mut vauvakuume on niin huutava et ei tässä muutakaan oikein voi

Mites muilla näillä dpo.illa menijöillä?
Täällä ei oikeestaan mitään poikkeavaa. (Dpo5ish) Odotukset tähän kiertoon on ollut jotenkin korkealla, mutta mitä pidemmälle kiertoa menee niin sitä enemmän alkaa tuntumaan, että ei oo tärppiä tullut. Kai sitä jotenkin haluaa olla sillain "pessimisti ei pety"-mentaliteetillä ettei tippuisi sitten liian korkealta.🤪
Lämpöjä en koskaan oo mittaillut niin niistä ei tietoa.😅

Kunpa nyt tulisi tärppejä ihmisille! Ollut niin paljon uusia kiertoja ja muita ikäviä uutisia tässä pienen ajan sisällä, toki pari plussaakin. Mutta lisää voisi tulla niitä kivempia uutisia tänne vielä!😍🤞
 
Eilen oli pitkin päivää tuntemuksia muniksissa, siis molemmissa 🙈 ja pientä tuikkimista kohdun seudulla, nyt on dpo 5 tai 6 et vois sopia kiinnittymiseen 🤪 lämmöt ainaki reilusti koholla, aamulla mittasin herätessä 35,8, kierron alussa aamulämmöt on yleensä 34,8- 35,1 😁 ja oli herätessä paha olo 😳
Vois taas vähän rauhottua tässä näitten oireiden tulkitsemiseen kanssa mut vauvakuume on niin huutava et ei tässä muutakaan oikein voi 🤣

Mites muilla näillä dpo.illa menijöillä?
Kyllähän sitä kuvittelee kaikenlaista oiretta. Väsymys, pahoinvointi. Näitä ollut aina ennenkin. Lämpöjä en oo nyt tässö yrityksessä vielä seurannut. Tänään olkut menkkamaisia tuntemuksia, eli eiköhän pian ala. Ehtii jo innostua, vaikka todennäköisyys raskaudelle varmaankin hyvin pieni. Minulla dpo muka jo 14, no ei taida oikeasti olla. Katotaan vaan niin parin kuukauden päästä on ovistestilabrat tulilla 😂
 
Tännekin tärppiä kiitos!! Tänää dpo6-7, saattaa olla 7, koska saattaa olla et ovis tuli samana päivänä plussan kanssa kun oli sen verta kovat kivut. No jokatapauksessa, tossa dpo 4-6 oli yllättävän kovia menkkajomoja ja eilen ihan hirvee repäisykipu. Varmasti johtu keltarauhasesta, mut aina voi kuvitella, että johtuisi siitä että kiinnittyminen on alkanut 🤣 tiistaina sitten testiä jos on ees jotain oireita 🤪
 
En tikuta ovista joten varmaksi en tiedä, mutta lämpöjä seuraan ja tuntemuksia, joista olen päätellyt että oviksen aikaan lämpö laskee ja seuraavan aamuna onkin ollut jo muutama kymmenys lämpö koholla 😊 mulla ollut 3 kemiallista ja yhtä monta lämpödippia jossain dpo 6-7 (muistaakseni), oletan että myös kiinnittymisen aikoihin laskee?


Tuskin voin edes kuvitella tuntemuksia noin pitkän yrityksen jälkeen, mutta mitä jos varaisitte ajan kuitenkin? Ajatukset voi olla toiset sitten kun se aika lähestyy 😊 ja vaikka hoitoihin ette lähtisikään, niin saisitte tietoa siitä onko raskautuminen ylipäätään mahdollista ilman apuja. Varmasti huojentaa tieto siitä missä mennään. Tsemppiä 🤗


Mulla joissakin kierroissa etovaa oloa oviksen jälkeen, hömelönä mietin että voiskohan tarkoittaa jotain, kunnes tajuan että mennään vasta muutamilla dpo:illa 😆 mulla vasta dpo1 tänään ja aion testata ens torstaina, tuntuu niin kaukaiselta että en ole edes ajatellut asiaa. Vielä. Sunnuntai sensijaan on niin lähellä ja silti niin kaukana 🤭

@Tiukuna hirveesti voimia ja jaksuhaleja 🤗

Täällä eilen oletetusti ovis, vähän venähti ja mietityttää että minkä pituinen luteaali luokitellaan lyhyeksi 🤔 no talleteltu on joka päivä että siltäosin kaikki kunnossa, loppu on herran käsissä.

Onko kaikilla hoitoon hakeutuneilla tosiaan se vuosi yritystä takana? Ja mistä alkaen lasketaan että yritys aloitettu? Vaikuttaako kemialliset hoitoon pääsemiseen? Mulla kun kaksi kemiallista peräkkäin (5yk yhteensä 3), katsotaanko tämä sillä että hyvä kun jotain tapahtuu vai että mikähän tässä mättää 🤔 vai jätetäänkö huomiotta?
Totta, helpottaisi tietysti epätietoisuutta, josko raskautuminen ei jostain syystä olisi enää edes mahdollista. Tuo ainokainen syntyi sektiolla, saattaahan se olla että johtuisi esim. siitä 🤔 Kiitos tsempeistä ❤
 
  • Rakkaus
Reactions: tiipanen
Joo, vuosi vaaditaan julkisella. Me yritettiin jo 6 kk jälkeen, koska se oli aiemman lääkärin ohje mun leikkaustausta huomioiden (eri maa). Saatiin lähete eka yksityiseltä ja sit vielä kunnalliselta, mutta Tilkassa Husin lapsettomuuspolilla oli laittanut hylsynä takaisin ja kehottanut odottamaan vielä sen 12 kk loppuun. Ensikäynnillä sitten lääkäri kertoi, että muistaa kun pohti meidän keissiä, mutta toivoi, että olis ratkennut itsestään. Pahoitteli onneksi, että aina ei osata tehdä oikeaa päätöstä.

Onko teillä @Saaga86 puhuttu, että ette halua edes kevyemmillä hoidolla kokeilla? Omasta kokemuksesta ov.induktio ja lääkkeellinen tuki insseineen oli kyllä ihan rajuihin pms:Iin verrattava. En yhtään muista, oliko teillä esikoisen kanssa haasteita kanssa? Tsemppiä toiselta pitkään yrittäneeltä. Nyt kun yk:t on jo lähempänä kolmeakymmentä alkaa toivoa olla välillä aika vaikea repiä.

Yrityksen alkaessa keskusteltiin miehen kanssa että hoitoihin ei lähdetä ollenkaan, että jos ei luomuna tärppää niin sitten se on niin tarkoitettu. Esikoista yrittäessä en laskenut kiertoja tarkkaan mutta tärppäsi n. yk 10-11. Juuri eilen ajattelin että niin valitettavaa kuin se onkin, on paaaljon pidempäänkin yrittäneitä 😢 Paljon tsemppiä myös sinne ❤
 
Eilen oli pitkin päivää tuntemuksia muniksissa, siis molemmissa ja pientä tuikkimista kohdun seudulla, nyt on dpo 5 tai 6 et vois sopia kiinnittymiseen lämmöt ainaki reilusti koholla, aamulla mittasin herätessä 35,8, kierron alussa aamulämmöt on yleensä 34,8- 35,1 ja oli herätessä paha olo
Vois taas vähän rauhottua tässä näitten oireiden tulkitsemiseen kanssa mut vauvakuume on niin huutava et ei tässä muutakaan oikein voi

Mites muilla näillä dpo.illa menijöillä?
Täällä dpo 14. Lämmöt ei ole tippunut, vaikka kuukautisten olisi pitänyt tänään viimeistään alkaa. En muista milloin viimeksi olisi ollut yli 28 päivän kiertoa. Aina ollut 24-28. Tänään kp29… testi nega 😫 alkais jo menkat niin pääsisi yrittämään uudestaan!!
 
  • Surullinen
Reactions: vauvakuume7
Joskus_ kp 22 / 28-31.
Flo ennusti ovista 12.10 ja siinä paikkeella se tapahtu oireiden perusteella +-päivä tai pari..
Kauheita testaus unia nään ja testi unessa aina posit. Mutta sit aina herään ja tajuan et se oli unta ja toive ajattelua.. 😒 3. Rakaus oli selkäkipujen takia todella vaikea olin viittävaille liikuntakyvytön, toisaalta tässä pelottaa mitä 4. Raskaus toisi tullessaan joutuisinko oikeasti pyörätuoliin 😞 Miestäkin huolestuttaa ihan hirveästi mun selkäongelmat 😟
 
vierailija
Onko kiero menetetty jos seksiä oli hedelmällisenä aikana vain dpo 0? Aiemmin viikkoa aikaisemmin, reissujen takia jäi vähälle tässä kierrossa.. Että kannattaako edes toivoa onnistumista?
 
Joskus_ kp 22 / 28-31.
Flo ennusti ovista 12.10 ja siinä paikkeella se tapahtu oireiden perusteella +-päivä tai pari..
Kauheita testaus unia nään ja testi unessa aina posit. Mutta sit aina herään ja tajuan et se oli unta ja toive ajattelua.. 3. Rakaus oli selkäkipujen takia todella vaikea olin viittävaille liikuntakyvytön, toisaalta tässä pelottaa mitä 4. Raskaus toisi tullessaan joutuisinko oikeasti pyörätuoliin Miestäkin huolestuttaa ihan hirveästi mun selkäongelmat
Laitoin sut listalle😊 ja onpa ikävää, että selkä vaivaa raskauksissa noin pahasti!😪 Varmasti kova paikka, vaikka onkin ihanan asian puolesta.
 
  • Rakkaus
Reactions: Joskus_
Täällä ei oikeestaan mitään poikkeavaa. (Dpo5ish) Odotukset tähän kiertoon on ollut jotenkin korkealla, mutta mitä pidemmälle kiertoa menee niin sitä enemmän alkaa tuntumaan, että ei oo tärppiä tullut. Kai sitä jotenkin haluaa olla sillain "pessimisti ei pety"-mentaliteetillä ettei tippuisi sitten liian korkealta.🤪
Lämpöjä en koskaan oo mittaillut niin niistä ei tietoa.😅

Kunpa nyt tulisi tärppejä ihmisille! Ollut niin paljon uusia kiertoja ja muita ikäviä uutisia tässä pienen ajan sisällä, toki pari plussaakin. Mutta lisää voisi tulla niitä kivempia uutisia tänne vielä!😍🤞
Täälläkään ei mitään erityisiä oireita havaittavissa. Itsellä sama homma, että kierron alussa odotukset olleet jotenki korkealla tästä kierrosta, mut nyt tullut enemmänkin epäusko 😬 Pari päivää ollut kyllä tosi vetämätön olo ja tänään piti ottaa ihan päikkärit kun meinasin nukahtaa pystyyn 😴

Tsemppiä paljon kaikille ja toivottavasti puhaltaisi kunnon plussa-aalto täällä 😊
 
@Selis Pahoittelut ja kovasti voimia ❤ Yhtään keskenmenoa ei täällä kaivattaisi. 😞

Täällä on hoitokierroksen 3 välikäynti tehty ja hyvänä uutisena on että oikean puolen kysta oli tyhjentynyt mutta huonona että nyt on kysta vasemmalla puolen.🙈 Oli siellä onneksi yksi hyvän kokoinen follikin oikealla, että ehkä tässä joku mahku on tässä kierrossa. Olisi mielenkiintoista tietää aiheuttaako hoito nämä kystat vai onko niitä tullut ennenkin.
 
Saa nähdä miten pitkä kierto on. En osaa edes laskea kierto päiviä kun tiputtelua ei ole ennen ollut. Ovulaatiota lähdin kuitenkin nytjo jahtaamaan kun kierron pituus voi olla 26-39 😅😂 pitkiä päiviä odotellessa, viimeksi ovis KP26 , nyt Flo ennustaa ensviikon keskiviikolle ovista. 🥱
 
Eilen oli se kauan odotetuttu gyne käynti. Limakalvo oli 10mm kuulemma kierto päivään sopiva(kp17) ja näkyi ovulaatio tapahtuneen 😊 Sitten kohdussa näkyi joku pienehkö rakkula 🤔 Näytti sitä minulle ja sanoi että voisi olla raskaus, kehotti tekemään testin, sanoi ettei kannata innostua kuitenkaan mahdollisuudesta 🤔 Onko muilla kokemusta tollasesta löydöksestä? Selitti että voi olla jokin nesterakkula joka sitten poistuu kuukautisten mukana. No tänä aamuna tein testin joka nega mutta kuivuneena havaittavissa viivanpaikka.Testi one step liuska, aiemmin ei oo viivan paikkoja tullut mulle tuolla testillä.En usko raskauteen, sen verran kumminkin vuoti 18-päivää sitten.Voisiko uusi alkanut raskaus näkyä jotain "rakkulana"? Sanoi myös että munasarjat edelleen normaalin kokoiset ja näkyy että ovulaatioita vielä tapahtuu 😊
Voiko jäädä jokin "jälki" aiemmista munarakkuloiden puhkeamisesta? Vai puhuiko ihan mitä sattuu?
 
Eilen oli se kauan odotetuttu gyne käynti. Limakalvo oli 10mm kuulemma kierto päivään sopiva(kp17) ja näkyi ovulaatio tapahtuneen Sitten kohdussa näkyi joku pienehkö rakkula Näytti sitä minulle ja sanoi että voisi olla raskaus, kehotti tekemään testin, sanoi ettei kannata innostua kuitenkaan mahdollisuudesta Onko muilla kokemusta tollasesta löydöksestä? Selitti että voi olla jokin nesterakkula joka sitten poistuu kuukautisten mukana. No tänä aamuna tein testin joka nega mutta kuivuneena havaittavissa viivanpaikka.Testi one step liuska, aiemmin ei oo viivan paikkoja tullut mulle tuolla testillä.En usko raskauteen, sen verran kumminkin vuoti 18-päivää sitten.Voisiko uusi alkanut raskaus näkyä jotain "rakkulana"? Sanoi myös että munasarjat edelleen normaalin kokoiset ja näkyy että ovulaatioita vielä tapahtuu
Voiko jäädä jokin "jälki" aiemmista munarakkuloiden puhkeamisesta? Vai puhuiko ihan mitä sattuu?
Huomenta! Voisiko se rakkula olla joku polyyppi? Jos olisi semmoinen niin se on hoidettavissa ja selittänee myös sen ettet olet raskautunut.. 🤔 mutta tokihan se voi olla raskauden alkukin.. voi kun olisikin 😍 onko sinulla kuvaa laittaa testistä?

Mulla menossa nyt dpo3 ja tuntuu että aika laahaa, onneksi vkonloppu edessä. Aloitin terolutit tukemaan omaa keltarauhastuotantoa... voi kumpa tämä olisi se kierto ♡

Hyvää viikonloppua kaikille ja laitelkaahan testikuvia mikäli testailette!
 
  • Tykkää
Reactions: Fazeriina82
Huomenta! Voisiko se rakkula olla joku polyyppi? Jos olisi semmoinen niin se on hoidettavissa ja selittänee myös sen ettet olet raskautunut.. 🤔 mutta tokihan se voi olla raskauden alkukin.. voi kun olisikin 😍 onko sinulla kuvaa laittaa testistä?

Mulla menossa nyt dpo3 ja tuntuu että aika laahaa, onneksi vkonloppu edessä. Aloitin terolutit tukemaan omaa keltarauhastuotantoa... voi kumpa tämä olisi se kierto ♡

Hyvää viikonloppua kaikille ja laitelkaahan testikuvia mikäli testailette!
Viimeksi ultrattiin n.vuosi sitten, silloin ei näkynyt tollasta löydöstä ja myöskään koskaan aiemmin tässä yritys aikana ei ole.

Viivaa ei saa kuvattua, mutta silmällä sen näkee samoin kun valaisee taskulampulla 🤦‍♀️ 😁 testin tausta jäi myös kummallisen punertavaksi siitä kohdasta mihin tulisi toinen viiva, taisi värin liukuminen jäädä vaiheeseen 🤔😕

Jotenkin vähän harmittaa tollanen löydös, kun nosti toiveita 😔Finnejä ainakin puskee joka viittaisi PMS oireisiin. Uutena korva meni eilen lukkoon, eikä millään aukea🙁Kiva olla töissä hälyssä.
 
vierailija
Viimeksi ultrattiin n.vuosi sitten, silloin ei näkynyt tollasta löydöstä ja myöskään koskaan aiemmin tässä yritys aikana ei ole.

Viivaa ei saa kuvattua, mutta silmällä sen näkee samoin kun valaisee taskulampulla testin tausta jäi myös kummallisen punertavaksi siitä kohdasta mihin tulisi toinen viiva, taisi värin liukuminen jäädä vaiheeseen

Jotenkin vähän harmittaa tollanen löydös, kun nosti toiveita Finnejä ainakin puskee joka viittaisi PMS oireisiin. Uutena korva meni eilen lukkoon, eikä millään aukeaKiva olla töissä hälyssä.
Kannattaa tehdä uusi testi, vaikuttaa epäonnistuneelta.
 

Yhteistyössä