Haaveena vauva 2022

Se sun tekemä raskaustesti (herkkä liuska) on todella "kuuluisa" siitä että tulee ties mitä viivoja ilman raskautta.
Varmaankin ovis tulossa.
Minä taas en ole saanut niihin koskaan minkään näköistä mielikuvitusviivaakaan, muulloin kun silloin kun olen ollut raskaana. :D Ja en edes viitsi ajatella kuinka paljon noita kyseisiä testejä olen vuosien varrella kuluttanut. 🙈 Mutta mielenkiintoista nähdä että seuraako tästä nyt sitten ovulaatio vai menkat.
 
Onko teillä niin ettei mies halunnut tietää kierrosta suorituspaineiden pelossa? Silloin tuo kommentti kuulostaa aika oudolta. Muutenhan voi olla että hän olisi innokas 'lapsentekoon' huononakin päivänä, muttei sitten syty hommiin, koska ei tiedä tilanteen 'aikasensitiivisyydestä'. Parasta olisi varmaan kysyä mieheltä itseltään, sillä varmaa selitystä hänen reaktiolleen ei tiedä kukaan muu kuin hän itse. Meillä mies ei edes tiennyt naisten kierrosta mitään ennen kuin alettiin yrittää ja kuuli että raskautuminen voi tapahtua koska tahansa paitsi menkkojen aikaan.... Hän ei myöskään halunnut tietää oviksen ajankohtaa ensin, mutta mitä pitemmälle meidän 'projekti' eteni niin sitä enemmän mies halusikin tietää ja lopulta vertailtiin yhdessä ovistikkuja. Ehkä sinunkin miehesi on vaan kokenut jonkin ahaa-elämyksen muttei ole kertonut siitä sinulle?
Ei oo sanonut mistään suorituspaineista, ei olla varsinaisesti vielä edes aloitettu yritystä. Kysäisinkin eilen mieheltä asiasta ja vastaus oli, ettei tiedä, ja kun kyselin lisää, niin vastasi, että no se oli eilen. Muistutin myös, että mitä se ovulaatio tarkoitti yms, mutta oli vähän niinkuin ettei kauheasti kiinnosta. Että otappa tässä nyt selvää sitten.
 
Täällä taas toiveet korkealla tämän kierron suhteen. Kuten jo aiemmin kirjoittelinkin, noita ovistestejä en varmastikaan ole riittävän usein tehnyt, joten sellaista satavarmaa ovulaatiota en ole onnistunut niillä bongaamaan. Omien tuntemusten mukaan ovulaatio kuitenkin viikonloppuna tapahtui, ja silloin ei juuri oltu kotona, joten en voinut testata. Tilaisuus käytettiin kyllä muuten hyväksi. :D Testin tein kun eilen kotiuduttiin, ja testiviiva oli kyllä tummin mitä olen nähnyt, mutta ei kuitenkaan ihan yhtä tumma kuin se kontrolliviiva. Ehkä se vois tarkoittaa sitä, että ovulaatio oli tapahtunut? Minulla on aina ollut enemmän tai vähemmän epäsäännöllinen ja pitkähkö kierto, niin nyt on kyllä sitten piinapäiviä taas tiedossa. En uskalla kuitenkaan ilmoittautua tuohon piinalistalle, kun en ole varma oliko sitä ovista vai ei. Jännittää!
 
Onnea @Seppiina plussasta!

Ja pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille.

Oon lueskellut taustalla mutta ei mitään mainittavaa kerrottavaa. Kp9 ja flunssa. Oon miettinyt missä kohtaa alan tikuttaa ovista, kun kierto vähän vaihtelee. Kurkkasin miten ovismerkintöjä on ennen ekaa raskautta, niin on osunut kp 17-21. Taidan siis odotella ainakin joitakin päiviä. Tilasin myös Clearbluen hymynaama-testejä, koska niitä on niin helppo tulkita.
Ajattelin kuitenkin käyttää säästeliäästi ja testata niillä vasta, kun alan olla liuskojen kanssa melko varma oviksen ajankohdasta.

Mustakin tänne saa ehdottomasti jakaa myös huonoja fiiliksiä. Kaikki me kaivataan paikkaa ja ihmisiä, joiden kanssa jutella näistä asioista. Negatiiviset tunteet on sallittuja. Pidetään keskustelu kannustavana.
 
VAUVA 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★

19.10.2021 Tiistai

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★

Myytta, 12/17, 2. lapsi
83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
+ Minttuni, 2/19, 1. lapsi
+ Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Eeva650, 7/19, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Töppönen, 9/19, 4. lapsi
+ Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Karen99, 10/19, 1. lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
+ Piipaa93, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Mamtobe, 3/20
Petronella09, 4/20, 5. lapsi
+ Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
Esikoishaaveita, 4/20, 1. lapsi
Tutina, 5/20, 2. lapsi (1. yhteinen)
+ Ewa87, 7/20, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Coguine, 7/20, 2. lapsi
+ Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Keksi82, 8/20, 1. yhteinen lapsi
+ Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli, 9/20, 4. lapsi
Lili_86, 9/20, 1. lapsi
Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+ Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
SandraB, 10/20, 2. lapsi
Mozart, 10/20, 4. lapsi
+ Gisella, 11/20, 2. lapsi
+ Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Daisy01, 12/20,1. lapsi
Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
+ Charrypie-86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Possu., 1/21, 1. lapsi
+ Bubbu, 2/21, 1. lapsi
+ Leonida, 2/21, 1. lapsi
Alocasia, 2/2021, 2. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
+ Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Heidisofia, 3/21, 2. lapsi
Mannuska, 3/21, 1. lapsi
Pienihme, 3/21, 1. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
+ Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
+ Hulda91, 4/21, 2. lapsi
Eimy, 4/21, 1. lapsi
Elsa96, 4/21, 1. lapsi
+ Marjusk, 4/21, 2. lapsi
Suikku1, 5/21, 2. lapsi
+ Summer21, 5/21, 2. lapsi
Vauvasyliin2022, 5/21, 2. lapsi
Samppa40, 5/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Maija1004, 5/21, 1. lapsi
+ Twix, 5/21, 1. lapsi
Miracle, 5/21, 1. lapsi
Martta83, 5/21, 2. lapsi
+ Maria91, 5/21, 3. lapsi
+ Jonna_83, 6/21, 3. lapsi (1. yhteinen)
+ Minnix, 6/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi
Meimierika, 6/21, 1. lapsi
Saaga86, 6/21, 2. lapsi
+ Innerchild, 6/21, 1. lapsi
Tulejonyyttti, 6/21, 1. lapsi
+ Bluebelle, 7/21, 2. lapsi
+ Danio, 7/21, 2. lapsi
+ Andune, 7/21, 1. lapsi
+ Mimmimami, 8/21, 5. lapsi
+ BB-8, 8/21, 3. lapsi
+ Seppiina, 8/21, 3. lapsi
Lemoni87, 8/21, 1. lapsi (miehen 2.)
Sadepisaroita, 9/21, 2. lapsi
AniiloraK, 9/21, 4. lapsi
SannuB, 2. lapsi
Chili, 3. lapsi
Hellu_, 9/21, 2. lapsi
Untamoinen, 3. lapsi
Topukka, 9/21, 2. lapsi
Guinevere, 9/21, 4. lapsi
Liljah, 9/21, 3. lapsi
Selis 11/21, 4. lapsi (miehen 1. )

★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ Kiertopäivä ★

Chili...................................kp 37/28
Sadepisaroita................kp 25/25-31
Liljah....................................kp 24/26
Topukka…………………......kp 22/30
Mamtobe........................kp 21/28
Guinevere......................kp 18/?
Petronella09...............kp 17/26
AniiloraK.......................kp 17/27
Suikku1............................kp 14/26-28
Martta83..........................kp 13/26-27
Iinanen..........................kp 12/23-24
Lemoni87......................kp 12/28
Hellu_.............................kp 11/27-28
SandraB........................kp 5/27
Lili_86............................kp 3/32-34

★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:

Chili........................................dpo 20
Mamtobe.........................dpo 11
Sadepisaroita................dpo 8
Petronella09...................dpo 4
AniiloraK............................dpo 4
 
Onko kellään kokemusta/ tietoa alhaisesta estrogeenistä? Millä sitä saisi nostettua ? On jotain oireita jotka voisi viitata siihen että estrogeeni tasot ei nouse tarpeeksi ylös ja munasolu ei irtoa :/ On säännöllinen kierto ja ovulaatio oireet +ovis testiin saan plussan mutta kun heti kuvitellun oviksen jälkeen alkaa PMS oireet mm.finnit lisääntyy,rinnat kipeytyi ennen nykyään ei.Tulee päänsärkyä,huonoa oloa,turvottaa, on kaikki raskaus oireet :(
Syön monipuolisesti,liikun, nukun, rentoudun, otan lisäravinteita. No stessiä on :(

Tuntuu niin turhalta yrittää ja tikuttaa jos ovulaatio ei tapahdukaan:/Ultrassa kävin keväällä silloin kp 10 ja siellä tilanne oli lupaava mutta koskaan ei ole ultrattu niin että olisi tarkistettu tapahtuiko irtoaminen oikeasti :/
 
Ihan puhtaasti omaa napaa. Ja jo heti alkuun ärsytysvaroitus pitkään yrittäneille, en halua loukata kenenkään tunteita.
Tein perjantaina haamujen haamun pregchekkiin, iltapäivällä haamun apteekin testiin. Lauantaina aamulla apteekin testiin tuli selkeämpi haamu. Eilen aamulla pregchekkiin jo ilman mitään tähystelyjä ilmestyi kontrolliviivaa haaleampi viiva. Illalla alkoi sitten ruskea tuhru pyyhkiessä. Tätä on tänään tullut siteeseen asti. Kipuja on ollut jo ennen ekaa testiä, tuntuu edelleen. Menkkojen aika olisi tänään/perjantain alueelle sijoittuvalle jaksolle. Vuotoja on ollut viikkotolkulla aiemmissa raskauksissa mutta ei näin lohduttoman aikaisessa vaiheessa. Nyt olen niin fucked up koko hemmetin tilanteen kanssa. Ensin en tuntenut ovulaatiota vaikka kuukausikaupalla oon sen tuntenut ennen yrityksen alkua. Sitten plussankaltainen ennen menkkojen alkua, koska vahva tunne raskaudesta. Ja nyt armoton ärsytys siitä että pitikin mennä testaamaan niin aikaisin. Tässä elämässä on saanut oppia että mikään ei mene helpoimman kautta ja sama nyt ilmeisesti pätee tässäkin... En tiedä onko mitenkäänpäin asiallista olla näin pettynyt kun yritys vasta aloitettiin ja toiset on yrittänyt vuosia, mietin että kuinka ikinä selviän raskausajasta kun pelkkä tämä oma yritys vie hermot näin kireälle. Olisin voinut kuvitella että lähes nelikymppinen nainen osaisi suhtautua pettymykseen vähän kypsemmin...
 
Kukaan ei voi arvostella pettymyksen määrää, mitä tulee kun jotain toivoo ja odottaa koko sydämestä! Tsemppiä sinne ja toivotaan että olisi joku harmiton vuoto ja haamuviivat enteilisi onnistunutta raskautta. Jos ei niin tsemppiä vaikeaan paikkaan ❤
 
Onko kellään kokemusta/ tietoa alhaisesta estrogeenistä? Millä sitä saisi nostettua ? On jotain oireita jotka voisi viitata siihen että estrogeeni tasot ei nouse tarpeeksi ylös ja munasolu ei irtoa :/ On säännöllinen kierto ja ovulaatio oireet +ovis testiin saan plussan mutta kun heti kuvitellun oviksen jälkeen alkaa PMS oireet mm.finnit lisääntyy,rinnat kipeytyi ennen nykyään ei.Tulee päänsärkyä,huonoa oloa,turvottaa, on kaikki raskaus oireet
Syön monipuolisesti,liikun, nukun, rentoudun, otan lisäravinteita. No stessiä on

Tuntuu niin turhalta yrittää ja tikuttaa jos ovulaatio ei tapahdukaan:/Ultrassa kävin keväällä silloin kp 10 ja siellä tilanne oli lupaava mutta koskaan ei ole ultrattu niin että olisi tarkistettu tapahtuiko irtoaminen oikeasti :/
Stressinpoisto olis yks hyvä lisä. Ootko miettiny sitä puhti.fi progesteroni testiä?
Mä kävin sillon ottaa sen oviksen jälkeen pitiköhän se olla viikko ovisplussasta ni se arvo kertoo sit tapahtuiko ovulaatio vaiko ei. Mulla se arvo oli sillon 40, se ei maksanutkaan kun jonku parikymppiä :giggle:
 
Onko kellään kokemusta/ tietoa alhaisesta estrogeenistä? Millä sitä saisi nostettua ? On jotain oireita jotka voisi viitata siihen että estrogeeni tasot ei nouse tarpeeksi ylös ja munasolu ei irtoa :/ On säännöllinen kierto ja ovulaatio oireet +ovis testiin saan plussan mutta kun heti kuvitellun oviksen jälkeen alkaa PMS oireet mm.finnit lisääntyy,rinnat kipeytyi ennen nykyään ei.Tulee päänsärkyä,huonoa oloa,turvottaa, on kaikki raskaus oireet
Syön monipuolisesti,liikun, nukun, rentoudun, otan lisäravinteita. No stessiä on

Tuntuu niin turhalta yrittää ja tikuttaa jos ovulaatio ei tapahdukaan:/Ultrassa kävin keväällä silloin kp 10 ja siellä tilanne oli lupaava mutta koskaan ei ole ultrattu niin että olisi tarkistettu tapahtuiko irtoaminen oikeasti :/
Minun käsittääkseni jos ovulaatiota ei tule niin kierto venyy, pitkäksikin... näin olen jostain muistaakseni lukenut... millaiset kierrot sinulla on? Minulla on ollut nyt 26-28pvn välillä. Tänään pitäisi menkat alkaa ja siirtyminen taas vaihteeksi uuuteen kiertoon 😔
 
Minun käsittääkseni jos ovulaatiota ei tule niin kierto venyy, pitkäksikin... näin olen jostain muistaakseni lukenut... millaiset kierrot sinulla on? Minulla on ollut nyt 26-28pvn välillä. Tänään pitäisi menkat alkaa ja siirtyminen taas vaihteeksi uuuteen kiertoon
Mulla tapahtui ovulaatio kp 40 ja plussasin joskus kp 56 keväällä. Kesällä meni kylläkin kesken, mutta pitkäksi venynyt kierto ei aina meinaa ovuloimattomuutta. Normaalisti itsellä kierrot 31 luokkaa. :giggle:
 
Onko kellään kokemusta/ tietoa alhaisesta estrogeenistä? Millä sitä saisi nostettua ? On jotain oireita jotka voisi viitata siihen että estrogeeni tasot ei nouse tarpeeksi ylös ja munasolu ei irtoa :/ On säännöllinen kierto ja ovulaatio oireet +ovis testiin saan plussan mutta kun heti kuvitellun oviksen jälkeen alkaa PMS oireet mm.finnit lisääntyy,rinnat kipeytyi ennen nykyään ei.Tulee päänsärkyä,huonoa oloa,turvottaa, on kaikki raskaus oireet
Syön monipuolisesti,liikun, nukun, rentoudun, otan lisäravinteita. No stessiä on

Tuntuu niin turhalta yrittää ja tikuttaa jos ovulaatio ei tapahdukaan:/Ultrassa kävin keväällä silloin kp 10 ja siellä tilanne oli lupaava mutta koskaan ei ole ultrattu niin että olisi tarkistettu tapahtuiko irtoaminen oikeasti :/
Mites sulla oli se aamulämpöjen tsekkaus?
Eihän sekään toki 100 % varma ole, mutta jos lämmöt nousee oletetun oviksen jälkeen nätisti, ni se antaa aika varmaa osviittaa siitä että ovis on oikeesti tapahtunut.
 
ON pitkästä aikaa sen verran, että LH-testit saapui eilen ja nyt on taas vihdoin kiva kausi alkanut.
KP 11 käynnissä ja nyt kun taas tikuttaa ni on vähän enemmän "tekemisen meininki" ja sellanen tunne että ite aktiivisesti tekee asioille jotain.

Eikä ehkä tarvi niin randomilla mennä tällä kertaa, kun edellisessä kierrossa pelkkien aamulämpöjen seuraaminen oli sit kuitenkin vähän epävarmaa.
 
Eikö se joku hormonin mittaus kerro vain luotettavasti tapahtuiko ovis, itsekin oon samaa miettinyt että tapahtuuko vaikka testissä näkyisi. Valitettavasti voi olla muutakin mutkaa matkassa vaikka ovis tapahtuisi.
Mulla nyt dpo0 tai dpo1 reissussa ollaan ja riidelty vaan. Talletukset on tähän kiertoon nyt tehty ja olo hyvin epävarma onko edes järkevää raskaus, taitaa jo loppukierron oireilut alkaa ☹
 
Mulla tapahtui ovulaatio kp 40 ja plussasin joskus kp 56 keväällä. Kesällä meni kylläkin kesken, mutta pitkäksi venynyt kierto ei aina meinaa ovuloimattomuutta. Normaalisti itsellä kierrot 31 luokkaa.
Täältä taustalta huutelen.
Meidän esikoinen sai alkunsa pitkästä kierrosta, ovuloin noin kp35 ja plussa tuli kp50+. Eli pitkä kierto ei aina tarkoita ettei ovulaatio tapahdu.

Meillä tokan yritystä nyt yli puoli vuotta ja aika varmasti menee vielä ainakin vuosi ennenkuin mitään plussaa tulee. Turhauttavaa...
 
Onko kellään kokemusta/ tietoa alhaisesta estrogeenistä? Millä sitä saisi nostettua ? On jotain oireita jotka voisi viitata siihen että estrogeeni tasot ei nouse tarpeeksi ylös ja munasolu ei irtoa :/ On säännöllinen kierto ja ovulaatio oireet +ovis testiin saan plussan mutta kun heti kuvitellun oviksen jälkeen alkaa PMS oireet mm.finnit lisääntyy,rinnat kipeytyi ennen nykyään ei.Tulee päänsärkyä,huonoa oloa,turvottaa, on kaikki raskaus oireet
Syön monipuolisesti,liikun, nukun, rentoudun, otan lisäravinteita. No stessiä on

Tuntuu niin turhalta yrittää ja tikuttaa jos ovulaatio ei tapahdukaan:/Ultrassa kävin keväällä silloin kp 10 ja siellä tilanne oli lupaava mutta koskaan ei ole ultrattu niin että olisi tarkistettu tapahtuiko irtoaminen oikeasti :/
Tässä on Ruohonjuuren juttu hormoni tasapainon löytämiseksi. Lisäksi kannattaa suosia kasvisruokaa. B-vitamiini on myös tärkeä.

Lisäravinteista apua
Vaikka pika-ratkaisuja ei ole, voi silti lisäravinteista olla apua. Esimerkiksi ayurvedinen ashwagandha-yrtti on erinomainen stressin lievittämisessä.

Riittävä A- ja D-vitamiinin saanti on myös tärkeää hormonituotannolle - samoin magnesium, joka myös auttaa kehoamme monella tapaa. Magnesium osallistuu peräti kolmeensataan reaktioon kropassamme.

Monella PMS-vaivaisella on todettu magnesiumpuutosta. Oivallisesti asioita avittavaa magnesiumglysinaattia löydät esimerkiksi Puhdistamon Tripla Magnesium- ja Iltamagnesium -tuotteista.

Tärkeää on myös turvata riittävä raudan saanti. Jos epäilet raudanpuutosta, kannattaa rauta-arvot käydä mittaamassa. Muista myös ferritiinin, eli rautavaraston mittaus!

Näiden lisäksi hormonitasapainoa avittavat MSM sekä sinkki.

Hormonitoimintaamme vaikuttaa siis moni asia. Riittävä uni, mieleinen liikunta, monipuolinen ja puhdas ravinto näyttelevät tärkeitä rooleja - ja iso merkitys on myös sillä miten tunnemme voivamme ja millaisia ajatuksia ajattelemme.

Omaa hormonitasapainoaan kannattaa tarkastella siis kokonaisvaltaisesti ja muistaa, että moneen asiaan voimme itse vaikuttaa. Jos tilanne vaikuttaa huonolta ja hetki heikolta, kannattaa huomionsa ehdottomasti kiinnittää siihen, miten rapakosta pääsee pois!
 
Kiitos kaikille vastauksista:)

Aamulämpöjä olen välillä mittaillut ja kyllä oletetun oviksen jälkeen lämmöt kohoavat korkeimmillaan ollen 37.1 , menkkojen aikaan siinä 36 tuntumassa. Nyt jättänyt mittaillut kun sekin nostanut stressiä:/

Kierto on 24-28 päivää ,useimmiten 26 tai 27.Ovisplussa kp 10-12.

Syön mamma vitamiineja + vahvaa D-vitamiinia, rautalisää menee kokoajan.Syön myös vahvaa B:tä ja Magnesiumia sekä vaihdellen eri maitohappobakteereja.

Noita verikokeita oon miettinyt, ongelmana niihin pääsy kun ei asuta isossa kaupungissa:/

Ja kyllä olen yrittänyt löytää positiivisia asioita elämästäni ja koettanut järjestää/ keksiä kaikkea mukavaa tekemistä:)
mutta kurjinta on kun jo heti muutaman päivän päästä ovis plussasta iskee kunnon finni rykelmä yms..josta heti arvaa ettei ole onnistunut + sitten ilmenee myös ne kaikki samat oireet pikku hiljaa mitkä joka kerta tarkoittaa nega kiertoa:(Täytyy olla joku super postiivinen ihminen joka tuosta ei saa mielialaa matalalle:/
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Omanapailen ja tulin kertomaan, että menkat alkoi tänään. Tänne on hyvä avautua. Ei muuta kun neljäs yrityskierros käyntiin.. Tiedän, että ei olis ns. "varaa valittaa" vielä näin aikaisessa vaiheessa, mutta pikkuhiljaa alkaa epätoivo valtaamaan ja suututtamaan, kun tärppiä ei oo tullut. Täälläkin suvussa ja kaveripiirissä monella syntyy nyt vauvoja/kuulee raskausuutisia joka suunnalta.

Ajattelin olla ostamatta ovistikkuja ja kokeillaan tää kierto joka toinen päivä-taktiikalla. Tiedän suunnilleen sen ajanjakson, kun ovistikkuun tulee plussa. Raskaustestejä en osta ennen kuin menkat on oikeasti myöhässä. Muuten hätähousuilen ja testaan liian aikaisin.

Kyllä voi lisääntyminen olla vaikeaa! :D
 
Tuli mieleen muuten noi PDG-testit myös, niillähän voi kotona varmistaa oviksen tapahtuneen. Samanlaisia tikkutestejä kuin muutkin, mutta ne otetaan oviksen jälkeen muistaakseni muutamana päivänä. Hinta taisi olla vähän kalliimpi kylläkin (vrt. LH tai hCG), mutta toisaalta eipä tarvitse käydä verikokeissa.

Noista löytyy tietoa ja myyntipaikkoja ihan googlettamalla.
@petronella09 ja tietty jos jotain muutakin kiinnostaa!
 
  • Tykkää
Reactions: chili_
huomenta vieläkö @chili_ piinailee ite piinailen tosiaan listan huipun tuntumassa inssin jälkeen. Edellisellä hoitokierroksella pregnyl kipeytyi rinnat ja ne oli tosi kipeet noin 9pv piikistä.. nyt en tullu kipeeks ollenkaan mut nyt eilen alko selkeesti rinnat pingottaa ja kipeytyy varsinkin sivuista.. Jännittäö ihan hulluna

Juu ei en taas ole kerinnyt täällä käymään :( Menossa kp 9/28. Niinkuin arvasinkin, niin liian vähäisiksi jäi tallettelut ja meni vielä oviksen jälkeen :D Katsotaan, oisko tässä kierrossa enemmän aikaa ja mahdollisuuksia.

Paljon onnea plussanneille <3
 
Kiitos kaikille vastauksista

Aamulämpöjä olen välillä mittaillut ja kyllä oletetun oviksen jälkeen lämmöt kohoavat korkeimmillaan ollen 37.1 , menkkojen aikaan siinä 36 tuntumassa. Nyt jättänyt mittaillut kun sekin nostanut stressiä:/

Kierto on 24-28 päivää ,useimmiten 26 tai 27.Ovisplussa kp 10-12.

Syön mamma vitamiineja + vahvaa D-vitamiinia, rautalisää menee kokoajan.Syön myös vahvaa B:tä ja Magnesiumia sekä vaihdellen eri maitohappobakteereja.

Noita verikokeita oon miettinyt, ongelmana niihin pääsy kun ei asuta isossa kaupungissa:/

Ja kyllä olen yrittänyt löytää positiivisia asioita elämästäni ja koettanut järjestää/ keksiä kaikkea mukavaa tekemistä
mutta kurjinta on kun jo heti muutaman päivän päästä ovis plussasta iskee kunnon finni rykelmä yms..josta heti arvaa ettei ole onnistunut + sitten ilmenee myös ne kaikki samat oireet pikku hiljaa mitkä joka kerta tarkoittaa nega kiertoaTäytyy olla joku super postiivinen ihminen joka tuosta ei saa mielialaa matalalle:/
Syökö sun mies mitään vitamiineja? Hänkin voisi ottaa sellaisen tehokuurin. Magnesiumia,sinkkiä, D ja B- vitamiinia. Lisäksi kannattaa ottaa kunnon omega-3 kalaöljy kapselit käyttöön. Ei Möllerin vaan jonkun muun firman. Möllerin kalanmaksaöljy on liian prosessoitua. Sen lisäksi tosiaan kasvisruokaa. Erityisesti vihreät kasvikset hyviä. Mm. Parsakaali, lehtikaali, pinaatti.
 
Yhteistyössä