Haaveena vauva 2022

Työskentelen tällä hetkellä hoitotyössä, vaikka ammatiltani en ole hoitaja.
Tarkoitus olisi opiskella kyllä jossai vaiheessa ja se tässä vähän mietityttääkin, että olisinko valmis aloittamaan koulun kun yritetään raskautua, koska opiskelisin kumminkin noin kaksi vuotta. Opinnot keskeytyisivät aika pitkäksikin aikaa, koska haluaisin lapsen kanssa olla kotona, ehkäpä kaksi ensimmäistä vuotta.
Enkä haluaisi vauva aikana muutenkaan kuormittaa itseäni millään ns ylimääräisellä.
Opiskelua olen alustavasti ajatellut, että aloittaisin tammikuussa -22, jos en ennen sitä raskaaksi tule ja jos tulen, niin sitte opiskelua lykkäisin myöhempään.

Ensiviikolla mies menee lääkärille jota ollaan odotettu jo viime syksystä saakka, mahdollisesti selviää syy matalille testosteroniarvoille ja jos ei niin todennäköisesti tutkimukset jatkuvat.
Hän meinaa kysyä myös olisiko mahdollista siemennestettä tutkituttaa jos/kun riski on siihen kumminkin, että siittiöiden määrä tai laatu voi olla huonoa.
Mies on todella pitkään toivonut lasta ja hienoa, että haluaa itseään tutkituttavan tarkemmin jos mahdollista ja tarvetta siihen on.
 
Ei taida olla vielä kuu niin pitkällä!
Katselin raskauslaskurista, että 1.1.2022 syntyvän vauvan hedelmöitys olis voinut tapahtua viime lauantaina vasta eli 10.4.

(Ai mitenniin olen kytännyt laskurista että milloin voisi aloittaa yrittämisen jotta LA menisi aikaisintaan ensi vuoden puolelle, jolloin henkisesti tuntuu että siihen olisi jotenkin sit paremmin valmistautuneempi kun "sehän syntyis vasta ens vuonna!")
Sama homma täälä, siis toi la laskureiden kyttääminen. :D La oli itsellä 14.1.2022 jos tästä kierrosta tärppäis! :love:
 
Heippa kaikille!
Mä siirryn myös tuolta -21-ketjusta tänne. Olen 32- ja mieheni 40-vuotias ja yritämme esikoista. Ollaan oltu jo vuosina 2011-2014 noin 3 vuotta ilman ehkäisyä ”tulee jos on tullakseen”-mentaliteetillä, eikä tärpännyt kertaakaan. Silloin päätettiin että meillä menee ihan hyvin kahdestaankin. Nyt kuitenkin vähän vanhempana vauvakuume iski kunnolla päälle ja päätettiin joulukuussa alkaa yrittää uudelleen. Lääkäri tietää meidän historian ja sanoi että jos ei puolen vuoden sisällä natsaa, laittaa lähetteen tutkimuksiin.

Yritys aloitettu 12/20, 1.lapsi, yk5, kp20/27-28, dpo6

Iloa ja tsemppiä kaikille kanssaeläjät!
 
Minä olen töissä paikassa jota en kovin tarkkaan voi kertoa koska montaa ei meillä suomessa samaa työtä tee, enkä halua ainakaan ihan vielä että tunnistettaisiin, jos joku tutun tuttu tai alan ihminen olisi vaikka täällä on lukemassa :D
Mutta tutkimus/asiantuntijaluonteista työtä.

Emme ole vauvahaaveista juuri puhuneet kellekään kun olemme tosiaan jo näinkin vanhoja uskoisin että kukaan ei odottaisi sitä uutista enää kuulevan. Tulevaisuus jännittää ja vähän stressaakin, olen havahtunut miettiessäni nyt usein miten ihana kun saa vain olla kotona miten sitä jaksaa heräillä, laittaa ruokia... vauva ja taapero arkea. Kaikkea sitä lapsen kanssa kanssakäyntiä kun lapsyu kasvaa. jatkuvaa läsnäoloa ja tarpeiden täytämisiä mutta ehkä nämä ovat asioita joita vain näin vanhempana ihmisenä miettii. 20v sitten ei paljoa näillä päätään ennakoon vaivannut. esikoiseni on jo aikuinen nimittäin. Sitä kai otti vaan asian kerrallaan ilman suurempia ennakko ajatelmia...
 
@petronella09 ei varmaan löydy montaa teiniä, joka pitäis vanhempiensa valintoja pääasiassa hyvinä :D Tsemppiä huomiseen gyneen, ja tänne sitten kertomaan miten meni!

Minä teen projektitöitä toimistolla (tai etänä). Odotus ei haittaisi töitä mitenkään, mutta tuskin kävisi niin hyvin että äitiysloma alkaisi juuri projektin loppuessa. Eli se jännittää, miten mahdollinen odotus vaikuttaisi siihen mihin projekteihin pääsen.
 
Eilen illasta ja nyt aamupäivällä ollut jänniä menkkamaisia alavatsatuntemuksia.

Miten ootte toiminut piinailuvaiheessa ruokasuositusten yms kanssa? Alkoa en käytä muutenkaan, mutta esim. raaka kala, yrttiteet ja mitä näitä nyt on.
Esikoista yrittäessä noudatin kaikkia raskausajan suosituksia heti oviksesta eteenpäin menkkojen alkamiseen asti. Vuosi meni, että sitten hoitojen kautta raskauduin. Siitä vuodesta olin siis ollut about puol vuotta elänyt niinkuin olisin raskaana. Totesin että ainakin omalla kohdalla oli ihan typerää. Joten nyt yrityksen alkaessa päätin että alan elää niinkuin olisin raskaana sitten jos raskaana joskus vielä olen. :)

Tosin täytyy sanoa että välillä on mietityttänyt kun on jotain graavikalaa syönyt, että mitäs jos tässä on listeria ja se itääkin sika pitkään ja sitten raskaudun siinä välissä. Ei oo helppoa ei.:LOL:
 
Viimeksi muokattu:
❤ V A U V A 2022 ❤

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi PUNAISELLA. Jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

15.4.2021 Torstai

Nimi yritys aloitettu monesko lapsi

83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
Minttuni, 2/19, 1. lapsi
Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Töppönen, 9/19, 4. lapsi
Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Petronella09, 4/20, 5. lapsi
Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
+Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli,9/20, 4. lapsi
Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
Sandra B, ya 10/20, 2. lapsi
Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
Charrypie - 86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
Bubbu, 2/21, 1. lapsi
Leonida, 2/21, 1. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Skyela, 4/21, 2. lapsi
Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
Hulda91, 4/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi Kiertopäivä

Skidi.........................kp 36/35-36
Alinna86.............kp 30/26
Leonida..............kp 29/29-30
Scarletta...........kp 21/27-28
Wbä.......................kp 18/27
Sinisilmät...........kp 18/29
Töppönen.........kp 17/26
Kirjoh89...................kp 16/28
Keksi82...............kp 16/28
Hulda91...............kp 16/30
Krippis..........kp 16/25-28
Bubbu..............kp 15/28
*Tähtipölyä*............kp 15/30-33
Skyela....................kp 14/27
Iinanen..................kp 13/23-24
Sofialiina.............kp 13/23-24
Meemuli...............kp 11/35-43
Petronella09......kp 10/27
Toiveikas1992....kp 7/28
Suhveli....................kp 6/27
Irtokehys..............kp 4/28-32
Mansikka_maanantai....kp 2/29

★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:

Skidi............................dpo 14
Alinna86.................dpo 13
Leonida..................dpo 12
Scarletta...............dpo 7
Töppönen...........dpo 5
Krippis....................dpo 5
Wbä........................dpo 4
Sofialiina.............dpo 3
Iinanen................dpo 3
Kirjoh89.............dpo 3
Bubbu..................dpo 1


★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Viimeksi muokattu:
Nuista sisarusten mietteistä, meidän isommilla (14 ja 12) ei oo juurikaan mielipidettä uuteen raskauteen ja vauvaan. Elivät mun kanssa tämän viimeisimmän epäonnistuneen raskauden ja sen hoidon läpi, joten luulen, että minun vuoksi jopa toivovat uutta raskautta. Meidän nuorimmainen toivoo ja puhuu pikkusiskosta joka päivä. Jättää omia vaatteitaankin pikkusiskolle penkille odottelemaan :D

Pari päivää sen jälkeen kun olin saanut sen metatreksaattipistoksen kohtuun ja vauvan sydän oli lakannut lyömästä, olin viemässä nuorimmaista päiväkotiin. Istuttiin autoon ja tytär alkoi yhtä äkkiä kertoa nähneensä unta, että pikkuveli seisoi heinikossa ja ikkunan takana, mutta ei päässyt sisälle. Hänellä ei ollut mitään tietoa raskaudesta ja vielä vähemmän siitä mitä oli käynyt. Se hetki oli niin ihmeellinen.
 
Nuista sisarusten mietteistä, meidän isommilla (14 ja 12) ei oo juurikaan mielipidettä uuteen raskauteen ja vauvaan. Elivät mun kanssa tämän viimeisimmän epäonnistuneen raskauden ja sen hoidon läpi, joten luulen, että minun vuoksi jopa toivovat uutta raskautta. Meidän nuorimmainen toivoo ja puhuu pikkusiskosta joka päivä. Jättää omia vaatteitaankin pikkusiskolle penkille odottelemaan

Pari päivää sen jälkeen kun olin saanut sen metatreksaattipistoksen kohtuun ja vauvan sydän oli lakannut lyömästä, olin viemässä nuorimmaista päiväkotiin. Istuttiin autoon ja tytär alkoi yhtä äkkiä kertoa nähneensä unta, että pikkuveli seisoi heinikossa ja ikkunan takana, mutta ei päässyt sisälle. Hänellä ei ollut mitään tietoa raskaudesta ja vielä vähemmän siitä mitä oli käynyt. Se hetki oli niin ihmeellinen.
Unet on ihmeellisiä ❤
 
  • Rakkaus
Reactions: Töppönen_
Omanapailua, täällä aikaisempi ovis kuin yleensä. Maanantaina sain vilkkuvan hymyn ja tiistaina se oli jo pysyvä. Tein sitten vielä tikkutestin ja viiva oli melkein lila, eli tosi paljon vahvempi kuin kontrolliviiva. Eilen viiva selkeästi jo haaleni. Oikealla puolella oli myös eilen juilintaa. Mies oli ollut työreissussa ja tuli juuri maanantaina kotiin, niin saatiin talleteltua ma ja ti, nyt vaan sormet ristissä että tärppi oisi käynyt! Eli Tänään sitten Dpo 1. Voin liittyä piinailijoihin.
 
"Aloittelija" kysyy taas tyhmiä kokeneemmilta. Mitä raskausvitamiineja olette yrittämisvaiheessa syöneet? Syön tosiaan pääasiassa vegaanisesti, eläinperäisistä tuotteista kalaa ja maitotuotteita menee satunnaisesti. Tämän takia syön vegaanin monivitamiinivalmistetta, josta tulee oleellisimpina B12, D3 ja jodi. Lisäksi otan D:tä, jotta D-vitamiinia tulisi 40 mikrogrammaa. Ostin kierukan poistaneen gynen suosituksesta Femibionia, joka on siis myös monivitamiinivalmiste. Lähinnä mietin, että ei tule vitamiini/hivenaineövereitä. Käyn tänään apteekissa ostamassa allergia- ja astmalääkkeitä, niin voisi kysäistä farmaseutin näkemystä asiaan. :geek:
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
@petronella09 onkohan mulla tänään dpo 3? Ma 13.4 oli ovisplussa ja tehtiin inseminaatio. Voisi lisätä minut myös piinailijoihin.
Saattaa olla laskennallisesti dpo2 tänään. Ovisplussa on -1 ja ovispäivä seuraava pöivä plussasta eli dpo 0 olis ollu tiistaina. Mutta ei ole varmastikaan oikeasti väliä päivällä, jollakin tulee ovis nopeammin ja jollakin myöhemmin. Enkä oikeesti tiedä edes, mutta noin olen itse laskenut xD
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
"Aloittelija" kysyy taas tyhmiä kokeneemmilta. Mitä raskausvitamiineja olette yrittämisvaiheessa syöneet? Syön tosiaan pääasiassa vegaanisesti, eläinperäisistä tuotteista kalaa ja maitotuotteita menee satunnaisesti. Tämän takia syön vegaanin monivitamiinivalmistetta, josta tulee oleellisimpina B12, D3 ja jodi. Lisäksi otan D:tä, jotta D-vitamiinia tulisi 40 mikrogrammaa. Ostin kierukan poistaneen gynen suosituksesta Femibionia, joka on siis myös monivitamiinivalmiste. Lähinnä mietin, että ei tule vitamiini/hivenaineövereitä. Käyn tänään apteekissa ostamassa allergia- ja astmalääkkeitä, niin voisi kysäistä farmaseutin näkemystä asiaan.
Kannattaa kysyä farmaseutilta (y) Minulla ollut pääsääntöisesti vain raskausajan monivitaaminivalmiste, klinikalta sanoivat että se riittää. Toki välillä kokeillut kaikenlaista muutakin, mutta eipä ole caikutusta ollut millään mihinkään, mutta pitää kuitenkin kaikkea kokeilla :D
 
Työskentelen hoitoalalla sairaalassa. Raskaus ei varmaan kovin paljon häiritsisi tilannetta työskentelyn suhteen. Ottaisi työssä ja työn suunnittelussa huomioon riittävät lepotauot, ja entistä herkemmin pyytäisi apua raskaampien potilastapausten kanssa.

Joku kyseli vitamiineista.
Syön multivitan monivitamiini raskaus 1 tbl/vrk,
10 mikrog d-vitamiinia 1 tbl/vrk, foliver (foolihappo) 4 mg/ vrk (lääkärin määräyksestä tämä annos). Lisäksi olen ottanut nyt päivittäin
1 tbl maitohappobakteerivalmisteen ja 1 tbl magnesiumia.

Tempuista joita kokeillut yrityksen aikana:
Ovistestit
Maca-jauhe
Greippi säännöllisesti kierron aikana (siis itse hedelmä, ei pelkkä mehu)
Punaviiniä dpo 3-6 kiinnittymisen tukemiseksi
Aspirin 50 mg x1 kierron ajan oviksesta menkkojen alkuun
Vadelmatee
Inkivääritee
Seksiä joka päivä
Seksiä joka toinen päivä
Seksiä joka kolmas päivä
Seksin lopetus ovisplussasta seuraavana päivänä eikä ennen menkkojen alkua.
Kuukuppia kokeillut hedelmöityskuppina
Sänkyyn lepäilemään seksin jälkeen
Pesulle vasta yli tunnin päästä yhdynnässä
Lantion nostaminen koholle/ja jalkojen nosto seinää vasten siittiöiden perillepääsyä tukemaan
Seksuaaliterveyskaupasta ostettujen välineiden käyttö
Liikunnan lisääminen säännöllisemmäksi
Makeisten syönnin vähentäminen
Ruokavalioon lisännyt enemmän kasviksia/monipuolistanut ruokavaliota.

Kaikkea mahdollista siis yrittänyt kokeilla, muttei vielä tehonnut.
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni ja AnsaK
Olen tässä muutamana päivänä nyt tehnyt ovis testejä ja tänään näyttäisi olevan vahvistunut. Harmi vain, että ei olla nyt ehditty puuhailemaan töiden vuoksi. Seuraavan kerran ehdittäisiin vasta huomenna illalla. Taitaa silloin olla jo myöhäistä.. eli taitaa mennä tämä kierto hukkaan. Harmittaa kun ei pääse piinailemaan
 
Olen tässä muutamana päivänä nyt tehnyt ovis testejä ja tänään näyttäisi olevan vahvistunut. Harmi vain, että ei olla nyt ehditty puuhailemaan töiden vuoksi. Seuraavan kerran ehdittäisiin vasta huomenna illalla. Taitaa silloin olla jo myöhäistä.. eli taitaa mennä tämä kierto hukkaan. Harmittaa kun ei pääse piinailemaan
Älä vielä heitä kirvestä kaivoon. Jos testi on vain vahvistunut muttei vielä plussa, hyvin kerkeää talletella vielä huomenna. Ja vaikka olisikin tänään plussa, niin ovis luultavasti huomenna ja siinäkin tapauksessa huomenna vielä ehtii. :)
 
vierailija
Heips, onko joku käynyt ammattilaisen kanssa juttelemassa lapsettomuudesta ja/tai pitkästä yrityksestä? Mulla tuntuu että ajatukset kiertää vaan samaa kehää ja asiaa ei yhtään helpota että nuorempi siskoni on saamassa kesällä lapsen ja tänään paras ystäväni ilmoitti että heille tulossa lapsi loppu vuodesta, ekasta kierrosta tärpännyt molemmilla ja toinen vähä jopa taktikoinut että la menee loppuvuoteen.

Itse kun on tahkonnut tätä asiaa jo 1,5v PCOS:n kanssa, niin alkaa pikku hiljaa huumori loppumaan :D lähinnä se että mitä kautta tätä ammattilais apua lähtisi etsimään ja ootteko kokenut apua siitä?
Kiitos vastauksista jo etukäteen :)
 
Omanapa
Uskoisin että ovis oli viikonloppuna oireista päätellen.
Yleensä kosteus on loppunut, tässä kierrossa alkoi vv hulahdella pitkin päivää viikko sitten ja sama jatkuu. Välillä on tunne ihankuin kuukautisten aikaan ensimmöisinä pöivi kun satunnaisesti holahtaa :D kp taitaa olla nyt 16. Näin runsasta ja vetistä vv ei ollut koko syksynä, eikä ennen edellistä raskautta. Joten tuskin tämäkään mistään kertoo. Onneksi kp on JO noin paljon, ei tarvitse kauaa odottaa ennenkuin tietää.. ..Mitä tietää :/ minulla todettiin muuten toiminnallinen kysta oikeallapuolella helmikuun alussa josta ei tarvinnut huolehtia. Sitä ei näkynyt marraskuussa joten sillä välillä ilmestynyt. Onkohan todennäköistä että oikealta puolelta ei siis ovuloi, jos tämä sattuisi olemaan yhä siellä?
 
"Aloittelija" kysyy taas tyhmiä kokeneemmilta. Mitä raskausvitamiineja olette yrittämisvaiheessa syöneet? Syön tosiaan pääasiassa vegaanisesti, eläinperäisistä tuotteista kalaa ja maitotuotteita menee satunnaisesti. Tämän takia syön vegaanin monivitamiinivalmistetta, josta tulee oleellisimpina B12, D3 ja jodi. Lisäksi otan D:tä, jotta D-vitamiinia tulisi 40 mikrogrammaa. Ostin kierukan poistaneen gynen suosituksesta Femibionia, joka on siis myös monivitamiinivalmiste. Lähinnä mietin, että ei tule vitamiini/hivenaineövereitä. Käyn tänään apteekissa ostamassa allergia- ja astmalääkkeitä, niin voisi kysäistä farmaseutin näkemystä asiaan.
Aiemmin aloin syömään Minisunin Mamaa plussatestin teon jälkeen. Nyt aloitin jo yritysvaiheessa Femibionin 1 vitamiinin, sitä syönyt 3kk.


Aloitetaan yritys tulevasta kierrosta jonka pitäisi alkaa tulevan sunnuntai/maanantai aikana. :)
 
Itse syön multi-tabs raskaus vitamiineja 1kpl päivässä, aloitin jo ennen yrityksen aloitusta joten nyt oon syönyt niitä noin 4kk pian joka päivä.
Lisäksi juon aamuisin monivitamiini poreen ja otan allergialääkkeet suun ja nenän kautta ja huuliherpeksen estolääkityksen (+illalla). Mulla siis krooninen huuliherpes johon jatkuva lääkitys aamuin illoin.
Tuon huuliherpeksen estolääke pitää lopettaa heti jos plussa tulee ja jos huuliherpes puhkeaa niin sain lääkäriltä luvan ottaa toista lääkettä kuuriluontoisesti.
Tätä mun estolääkitystä ei ole raskaana olevalle testattu, joten lääkärin ohjeistus on mahdollisen plussan tullessa lopettaa.
 

Yhteistyössä