Moikka kaikille!

Kirjoittelen tänne, kun ajattelin, jos olisi kanssasisareita painimassa tämän kaltaisen asian kanssa. Olen 38 vuotias, koronan juuri sairastanut ja ensimmäisestä lapsesta haaveileva nainen. Tuntuu, että kierto on mennyt ihan sekaisin. Kaksi rokotetta oon ottanut, mutta niistä ei kierrot sekoittuneet millään tavalla, kaiketi senkin takia, kun oli vielä yhdistelmäehkäisypillerit käytössä ja söin niitä yleensä 2-3 laattaa putkeen. Taukoviikolla tuli normaalisti kuukautiset. Lopetin pillerit kokonaan, jonka jälkeen tuli kahdet vuodot kuukauden aikana. Sitten sairastuin koronaan ja sen/tai jostakin muusta syystä johtuen, kuukautisten oletetettuna alkamispäivänä kk ei kuulunut ja varmistelin raskauden mahdollisuutta raskaustesteillä. Aina puhdas nega, mutta vuotoa ei kuulunut. Kipuja kylläkin, sellasta jatkuvaa kunnon menkkajomotusta.
Kierto venyi yli viikolla, melkein kahdella. Ovulaation aikaan alkoi järkyttävät alavatsa kivut, jotka jatkui jatkumistaan. Kivut tietysti jatkuvat edelleen, mutta nyt yhdistän ne kuukautisiin. Vuoto alkoi siis tänään, heti sen jälkeen, kun tein negan raskaustestin.


Voiko koronatartunta oikeasti vaikuttaa näin voimakkaasti kiertoon?

Elättelin jo toiveita plussasta, mutta tipuin korkealta ja kovaa.
Kai sitten raskautumisen mahdollisuus on tässäkin kierrossa, kunhan ei mene ihan oudoksi.

Olo on hämmästynyt, kunnon pms oireineen. V***taa.
