Haaveena vauva 2022

Nyt on kyl piinapäivät täällä, ovis oli tikkujen ja vahvojen tuntemusten mukaan kp 16, silloin ja sitä ennen puuhasteltiin aika ahkerasti. 6pv oviksesta tuntui illalla tuikkimista vasemmalla alhaalla, aika täsmää (oletettuihin) kiinnityskipuihin jotka mulla oli elokuussa kun (km)raskaus alkoi.

Nyt on kp 23/30 ja dpo7. Edellisessä sain toooooosi haamun dpo 8 ja plussan kp 11.
Kuinka mä jaksaisin odottaa edes tiistaihin nyt 😱😬 Olo on toiveikas, ei oireikas mutta ei niitä tässä vaiheessa vielä olisikaan. Dpo 9 oon merkannut silloin lievää rintojen arkuutta joka mulla siis raskausoire, ei niinkään menkkaoire (4xollu, 4 raskautta, 2 lasta...)

Pitäisi varmaan rekisteröityä kohta myös..
Jäin miettimään miltä tuntuu kertomasi tuikkimiset? Mulla tuli pari iltaa sitten muutama sähköisku tuntemus vasemmalle puolelle alavatsaa, parin kohdalla ihan hypähdin sohvalla. En muista aiemmin samanlaisia..
Muuten ei kyllä tärppifiilis ole ollenkaan, lähinnä epätoivo ja suru, kun näkee vaikka pieniä villasukkia, joita olis voinut tulevalle vauvalle ostaa..
Eka kierto km jälkeen menossa ja lämpökäyrä tai oikeastaan ei
muutkaan oireilut mitenkään mene samoin kuin plussakierrossa ja siihen päälle stressi että viimeisin oli vika ja vahingossa tullut tärppi.
Puuh..
 
Mulla taas tuntuu että vasta ovisplussan jälkeen limat ym alkaa ja ne kestää yleensä noin 4pvää ovisplussan jälkeen.

Siis mulla tuli tänään Dpo 11 sellaista vaaleanpunaista limaa hiukan? Ei kai enää tässä vaiheessa mitään kiinnittymistä tapahdu? Testit ollu negaa, tosin jokaiseen testiin on tullu selvä viivanpaikka. Niin ja tuohon samaan aikaan kun tuota vaaleanpunaista limaa tuli niin alavatsa kramppasi niinkuin menkoissa mutta se loppui eikä sitä vuotoakaan enää näy.
 
Nyt on kyl piinapäivät täällä, ovis oli tikkujen ja vahvojen tuntemusten mukaan kp 16, silloin ja sitä ennen puuhasteltiin aika ahkerasti. 6pv oviksesta tuntui illalla tuikkimista vasemmalla alhaalla, aika täsmää (oletettuihin) kiinnityskipuihin jotka mulla oli elokuussa kun (km)raskaus alkoi.

Nyt on kp 23/30 ja dpo7. Edellisessä sain toooooosi haamun dpo 8 ja plussan kp 11.
Kuinka mä jaksaisin odottaa edes tiistaihin nyt Olo on toiveikas, ei oireikas mutta ei niitä tässä vaiheessa vielä olisikaan. Dpo 9 oon merkannut silloin lievää rintojen arkuutta joka mulla siis raskausoire, ei niinkään menkkaoire (4xollu, 4 raskautta, 2 lasta...)

Pitäisi varmaan rekisteröityä kohta myös..
Tsemppiä piinailuun! Pystyn samastumaan. Mulla oli täälläkin mainitsemaani kovaa polttelua vähän aikaa keskiviikkona, mikä oli arvioni mukaan dpo6. Ja on ollut kaikenlaista tuikkimista, mikä tuntuu musta kohdun alueella. Ei jotenkin aivan tyypillistä menkkoja ennakoivaa oiretta. Olen ajatellut malttaa testailujen kanssa ainakin maanantaihin, joka olisi dpo11. Ellei vuoto ala ennen sitä… Mutta kovasti himottaa testata jo huomenna. Ja hei rekisteröidy ihmeessä! Helpompi yhdistää jutut nimimerkkiin. :)

Noista ovisoireista, niin mulla ne tuntuu osuvan aika hyvin ovistestien kanssa. 🤔 Mutta ilman digitestiä olisi vaikea tietää milloin ovis loppujen lopuksi on, kun samantyyppistä oireilua on useamman päivän.
 
Oo plussauutisia . Onnea@Toiveikas1992. Saako jo merkkaa sunt plussanneisiin

@Fazeriina82 mulla kans kuopus edellisestä liitosta vm2013.

@Nipaus hirveesti tsemppiä, tosi kurja tilanne

Pitkä työpäivä takana, aamupäivällä juili ikävästi alavatsalla. Mielenkiinnolla odotan ensi viikkoa. Raskauskeijun testit oli tullu tänään. Ei varmaan ennen dpo10 kandee testaa.
Kaippa mut voi sinne plussanneisiin laittaa, tuun sitte takasin kierroille jos niin käy. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Selis
vierailija
Jäin miettimään miltä tuntuu kertomasi tuikkimiset? Mulla tuli pari iltaa sitten muutama sähköisku tuntemus vasemmalle puolelle alavatsaa, parin kohdalla ihan hypähdin sohvalla. En muista aiemmin samanlaisia..
Muuten ei kyllä tärppifiilis ole ollenkaan, lähinnä epätoivo ja suru, kun näkee vaikka pieniä villasukkia, joita olis voinut tulevalle vauvalle ostaa..
Eka kierto km jälkeen menossa ja lämpökäyrä tai oikeastaan ei
muutkaan oireilut mitenkään mene samoin kuin plussakierrossa ja siihen päälle stressi että viimeisin oli vika ja vahingossa tullut tärppi.
Puuh..
Nää tuikkimiset oli sellaista ehkä jomotusta mutta hyvin tarkkaan pistemäisesti, ei kauttaaltaan koko vatsalla kuten vaikka menkoissa. Vähän erilaista nyt kuin tärppikierrossa jolloin tuikki useamman tunnin, tosin nyt kävin nukkumaan joten voi olla etten siksi enempää tuntenut mitään.
 
  • Tykkää
Reactions: Mimmimami
Heippa pitkästä aikaa kaikille ! Anteeks kovasti kun en oo täällä jaksanu pettymysten jälkeen kauheesti olla enkä varmaan ennen uutta virallista hoitokiertoo paljon oonkaan.. 😟
mut meinasin sit tulla tänne avautuun jos ne menkat sieltä tulis..
Eli noi hoidot tosiaan on nyt 2kiertoo tauolla ja viimenen hoitokierto meni vituiks.. tästä syystä aina niin säännöllinen kierto on aivan sekasin.. :( ei mitään hajua koska menkkojen pitäis alkaa.. edellinen kierto oli 23pv ja nyt jo sunnuntaina on kp 27.. ovulaatiokipuja oli siinä kp 10-11 niin kun normaalistikkin.. ja edeltävästi vain kerta seksiä :( no luteaali vaihe on ollu aina sen 13 pv.. noista ovistuntemuksista 13 pv alko ruskee vuoto ja ajattelin sen olevan menkkoja edeltävää tuhruttamista.. sitä oli 2vuorokautta ja sit loppu kun seinäön.. nyt viimeseen 1,5vuorokauteen ei sitä tuhrua oo tullu muutakun just nimeks yli vuorokaudeb tauon jälkeen ja sekin jo loppu uusiks.. lämmöt oli päivällä edelleen luteaalivaiheen 36,9.. äsryttää kun ei voi ne menkat alkaa vaikka tiputteleekin tollain 😩

anteeks pitkä teksti! Toivottavasti joku jsksaa lukee😅
 
VAUVA 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★

12.12.2021 Sunnuntai

Nimi yritys aloitettu monesko lapsi

Myytta, 12/17, 2. lapsi
83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
+ Minttuni, 2/19, 1. lapsi
+ Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Eeva650, 7/19, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Töppönen, 9/19, 4. lapsi
+ Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Karen99, 10/19, 1. lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
+ Piipaa93, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Mamtobe, 3/20
Fazeriina82, 4/20, 5. lapsi
+ Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
Esikoishaaveita, 4/20, 1. lapsi
Tutina, 5/20, 2. lapsi (1. yhteinen)
+ Ewa87, 7/20, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Coguine, 7/20, 2. lapsi
+ Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Keksi82, 8/20, 1. yhteinen lapsi
+ Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli, 9/20, 4. lapsi
Lili_86, 9/20, 1. lapsi
+ Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+ Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
SandraB, 10/20, 2. lapsi
Mozart, 10/20, 4. lapsi
+ Gisella, 11/20, 2. lapsi
+ Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Daisy01, 12/20,1. lapsi
+Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
+ Charrypie-86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Possu., 1/21, 1. lapsi
+ Bubbu, 2/21, 1. lapsi
+ Leonida, 2/21, 1. lapsi
Alocasia, 2/2021, 2. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
+ Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Heidisofia, 3/21, 2. lapsi
Mannuska, 3/21, 1. lapsi
Pienihme, 3/21, 1. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
+ Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
+ Hulda91, 4/21, 2. lapsi
+ Eimy, 4/21, 1. lapsi
Elsa96, 4/21, 1. lapsi
+ Marjusk, 4/21, 2. lapsi
Suikku1, 5/21, 2. lapsi
+ Summer21, 5/21, 2. lapsi
Vauvasyliin2022, 5/21, 2. lapsi
Samppa40, 5/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Maija1004, 5/21, 1. lapsi
+ Twix, 5/21, 1. lapsi
Miracle, 5/21, 1. lapsi
Martta83, 5/21, 2. lapsi
+ Maria91, 5/21, 3. lapsi
+ Jonna_83, 6/21, 3. lapsi (1. yhteinen)
+ Minnix, 6/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi
Meimierika, 6/21, 1. lapsi
Saaga86, 6/21, 2. lapsi
+ Innerchild, 6/21, 1. lapsi
Tulejonyyttti, 6/21, 1. lapsi
+ Bluebelle, 7/21, 2. lapsi
+ Danio, 7/21, 2. lapsi
+ Andune, 7/21, 1. lapsi
Sofiika, 7/21, 1. lapsi
Mimmimami, 8/21, 5. lapsi
+ BB-8, 8/21, 3. lapsi
+ Seppiina, 8/21, 3. lapsi
Lemoni87, 8/21, 1. lapsi (miehen 2.)
Sadepisaroita, 9/21, 2. lapsi
AniiloraK, 9/21, 4. lapsi
+ SannuB, 2. lapsi
Hellu_, 9/21, 2. lapsi
Untamoinen, 3. lapsi
Topukka, 9/21, 2. lapsi
Guinevere, 9/21, 4. lapsi
Liljah, 9/21, 3. lapsi
Selis, 11/21, 4. lapsi (miehen 1. )
Lumihiutale_, 11/21, 4. lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi

Topukka……………..…..…....kp 38/30
Netta123..................…........kp 37/29
Lili_86..................…...........kp 28/32-34
Lumihiutale_.....................kp 27/??
Sofiika.......................…........kp 24/30
Pöllöliini.........…..................kp 24/28-29
Selis....................…................kp 23/28-30
Sadepisaroita.......................kp 18/25-31
Suikku1................................kp 1826-28
Lemoni87...........................kp 14/28
Martta83............................kp 13/26-27
Hellu_..........................…......kp 12/27-28
Keksi82................….............kp 11/28
SandraB……………………….kp6/27
Liljah………………………………kp5/26-27

★★★★★★★★★★★★★

Lumihiutale_...................dpo13
Selis…………………………..dpo8
Mimmimani…………..dpo8
Sadepisaroita……….dpo5
Guinevere……………….dpo1
 
vierailija
Nyt on kyl piinapäivät täällä, ovis oli tikkujen ja vahvojen tuntemusten mukaan kp 16, silloin ja sitä ennen puuhasteltiin aika ahkerasti. 6pv oviksesta tuntui illalla tuikkimista vasemmalla alhaalla, aika täsmää (oletettuihin) kiinnityskipuihin jotka mulla oli elokuussa kun (km)raskaus alkoi.

Nyt on kp 23/30 ja dpo7. Edellisessä sain toooooosi haamun dpo 8 ja plussan kp 11.
Kuinka mä jaksaisin odottaa edes tiistaihin nyt Olo on toiveikas, ei oireikas mutta ei niitä tässä vaiheessa vielä olisikaan. Dpo 9 oon merkannut silloin lievää rintojen arkuutta joka mulla siis raskausoire, ei niinkään menkkaoire (4xollu, 4 raskautta, 2 lasta...)

Pitäisi varmaan rekisteröityä kohta myös..
Ainakaan tänään en plussannut 😂 ehkä olis pitäny uskoa että tää dpo 8 on ihan liian aikaisin mutta vauvakuume tekee vähän hulluksi vissiin 🤣 kattellaan vaikka keskiviikkona uudelleen.
Nyt on kyl piinapäivät täällä, ovis oli tikkujen ja vahvojen tuntemusten mukaan kp 16, silloin ja sitä ennen puuhasteltiin aika ahkerasti. 6pv oviksesta tuntui illalla tuikkimista vasemmalla alhaalla, aika täsmää (oletettuihin) kiinnityskipuihin jotka mulla oli elokuussa kun (km)raskaus alkoi.

Nyt on kp 23/30 ja dpo7. Edellisessä sain toooooosi haamun dpo 8 ja plussan kp 11.
Kuinka mä jaksaisin odottaa edes tiistaihin nyt Olo on toiveikas, ei oireikas mutta ei niitä tässä vaiheessa vielä olisikaan. Dpo 9 oon merkannut silloin lievää rintojen arkuutta joka mulla siis raskausoire, ei niinkään menkkaoire (4xollu, 4 raskautta, 2 lasta...)

Pitäisi varmaan rekisteröityä kohta myös..
En ainakaan tänää plussannut 😂 no ehkä olis pitäny malttaa et ei täs viel dpo8 mitää viivaa pitäskään tulla. Vauvakuume tekee vähän hulluksi vissiin 🤪 Jos vaikka keskiviikkoon malttaisin nyt.
 
Tsemppiä kaikille omiin tilanteisiin 💗 omia ajatuksia sen verran et menkat loppuu tänään/huomenna ja pitäs a alkaa taas tikuttaa ja tallettaa. Mieli vaan ihan maassa :(

Vauvauutisia lähipiirissä taas lisää. Meidän lähipiiriin siis syntyy ensi vuonna vauva maaliskuussa, toukokuussa, kesäkuussa ja heinäkuussa. Eihän se multa ole pois mut kyllä käy tunteisiin, kun itsellä vaan negaa pukkaa.
 
Ovulaatio testi voi tosiaan näyttää raskauden ennen varsinaista plussa testiä. Itselläni esim ovis Digi antoi hymy naaman monta kertaa tämän raskauden aikana. Testasin ihan piruuttaan kun niitä oli kaapissa ja lapsiluku tämän jälkeen täynnä.
Mä kokeilin piruuttani eilen ja kaks viivaa tuli ovisliuskaan heti. Vahvemmat viivat ku oviksen aikana. Vielä on kyllä muuten liian aikaista testata raskaustestillä. Eilen oli vähän tissikipua ja etovaa oloa niin testasin siks.
 
  • Tykkää
Reactions: Mimmimami
Nää tuikkimiset oli sellaista ehkä jomotusta mutta hyvin tarkkaan pistemäisesti, ei kauttaaltaan koko vatsalla kuten vaikka menkoissa. Vähän erilaista nyt kuin tärppikierrossa jolloin tuikki useamman tunnin, tosin nyt kävin nukkumaan joten voi olla etten siksi enempää tuntenut mitään.
Mullakin oli tärppikierrossa sukkapuikkomaista pistelyä/tukkimista lantionseudulla sekä nivusten kolotusta/jomotusta oletetun kiinnittymisen aikoihin.
Vauvaahan siitä ei sitten tullut, mutta muuten mulla ei ole ollut moisia tuntemuksia negakierrossa.
 
Mun tavallisesta poikkeavat tuntemukset olivat selvästi vain huijausta, koska aamulla tuli paperiin heti kunnolla verta. ☹ Ja sitä on tullut pyyhkiessä senkin jälkeen plus on kova paine alavatsalla. Joten eiköhän tämä ole kp1. 😭 Alkaisi vaan kunnolla nyt vuoto.
Harmittaa tosi paljon etten kysynyt gynellä käydessä tarkemmin lyhyestä luteaalivaiheesta. Kerroin kyllä arvioni, että on ollut nyt vain 7-9 vrk muttei puhuttu mitään siitä pitäisikö asiaan yrittää vaikuttaa jotenkin.
 
  • Surullinen
Reactions: Fazeriina82
Tsemppiä kaikille omiin tilanteisiin 💗 omia ajatuksia sen verran et menkat loppuu tänään/huomenna ja pitäs a alkaa taas tikuttaa ja tallettaa. Mieli vaan ihan maassa :(

Vauvauutisia lähipiirissä taas lisää. Meidän lähipiiriin siis syntyy ensi vuonna vauva maaliskuussa, toukokuussa, kesäkuussa ja heinäkuussa. Eihän se multa ole pois mut kyllä käy tunteisiin, kun itsellä vaan negaa pukkaa.
Tsemppiä ❤ Miehen ystävä piiriin syntyy maaliskuussa 1 ja toukokuussa 3 vauvaa .

Kauanko teillä olikaan yritystä takana ja minkä ikäinen olet? Onko teillä lapsia ennestään?
 
Heippa pitkästä aikaa kaikille ! Anteeks kovasti kun en oo täällä jaksanu pettymysten jälkeen kauheesti olla enkä varmaan ennen uutta virallista hoitokiertoo paljon oonkaan.. 😟
mut meinasin sit tulla tänne avautuun jos ne menkat sieltä tulis..
Eli noi hoidot tosiaan on nyt 2kiertoo tauolla ja viimenen hoitokierto meni vituiks.. tästä syystä aina niin säännöllinen kierto on aivan sekasin.. :( ei mitään hajua koska menkkojen pitäis alkaa.. edellinen kierto oli 23pv ja nyt jo sunnuntaina on kp 27.. ovulaatiokipuja oli siinä kp 10-11 niin kun normaalistikkin.. ja edeltävästi vain kerta seksiä :( no luteaali vaihe on ollu aina sen 13 pv.. noista ovistuntemuksista 13 pv alko ruskee vuoto ja ajattelin sen olevan menkkoja edeltävää tuhruttamista.. sitä oli 2vuorokautta ja sit loppu kun seinäön.. nyt viimeseen 1,5vuorokauteen ei sitä tuhrua oo tullu muutakun just nimeks yli vuorokaudeb tauon jälkeen ja sekin jo loppu uusiks.. lämmöt oli päivällä edelleen luteaalivaiheen 36,9.. äsryttää kun ei voi ne menkat alkaa vaikka tiputteleekin tollain 😩

anteeks pitkä teksti! Toivottavasti joku jsksaa lukee😅
Kiva kun kävit kertomassa kuulumisia:) Todella kurjaa että vieläkään et päässyt kertomaan plussa uutisia:(
Isot tsempit sinulle ❤❤
 
  • Tykkää
Reactions: Mamtobe
Tsemppiä Miehen ystävä piiriin syntyy maaliskuussa 1 ja toukokuussa 3 vauvaa .

Kauanko teillä olikaan yritystä takana ja minkä ikäinen olet? Onko teillä lapsia ennestään?
En ole listoilla ollut, kun jotenkin uskon sen tuovan lisöstressiä itselleni :) huhuilen täältä taustalta aina välillä.

Esikoista siis yritetään, itsellä ikää 29v ja miehellä 31v. Heinä/elokuusta aloitettu yritys eli ei nyt loppujen lopuksi kovin kauaa. Yrityskierto 6 nyt menossa. Se vaan tuntuu pitkältä kun nää ens vuonna vauvan saavat tutut ja ystävät on kaikki tulleet raskaaksi ekasta tai tokasta kierrosta. Ja malttamaton luonne niin minkäs teet :D
 
En ole listoilla ollut, kun jotenkin uskon sen tuovan lisöstressiä itselleni huhuilen täältä taustalta aina välillä.

Esikoista siis yritetään, itsellä ikää 29v ja miehellä 31v. Heinä/elokuusta aloitettu yritys eli ei nyt loppujen lopuksi kovin kauaa. Yrityskierto 6 nyt menossa. Se vaan tuntuu pitkältä kun nää ens vuonna vauvan saavat tutut ja ystävät on kaikki tulleet raskaaksi ekasta tai tokasta kierrosta. Ja malttamaton luonne niin minkäs teet
Kuulostaa tosi tutulta! Me siis yritetään kans esikoista, olen sinua kolmisen vuotta vanhempi ja mies minua pari vuotta. Yritystä kuukauden verran vähemmän kuin teillä. Ja täällä ihan sama, kaikki puhuu vaan siitä kuinka vauva on saanut alkunsa heti ekalla kierrolla ja vitsailee vaan että hei käykäähän tekin hommiin ja sitten on vaan itse kiltisti hymyille, että juu me käydään..
 
  • Tykkää
Reactions: SSonkku
Tänään tuli tilattu clearbluen liukkari pitäisi olla samanlainen kuin preseed ja ensi viikolla vyöhyketerapia aika, pääsee nyt kerran ennen ovista. Nyt kun pääsisi vielä alottaa tallettamiset ajoissa.. molemmat ollaan oltu kipeinä ja vähän stressiä muutenkin kun yrittämiseen liittyen joten oma rentoutus hetki ei tee yhtään pahaa 😊
 
  • Tykkää
Reactions: sinnae
Siis joku nyt mättää.. toissapäivänä ja eilen tuli pientä vaaleanpunaista vuotoa kerran pyyhkiessä ja ei mitään sen jälkeen. Kaikki finnit ym muut oireet puuttuu mitä yleensä ennen menkkoja on? Mutta testi oli eilen dpo 12 aamulla nega.. ihan siis se herkin. Ei mitään oloja että menkat olis edes alkamassa.
 
VAUVA 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★

13.12.2021 Maanantai

Nimi yritys aloitettu monesko lapsi

Myytta, 12/17, 2. lapsi
83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
+ Minttuni, 2/19, 1. lapsi
+ Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Eeva650, 7/19, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Töppönen, 9/19, 4. lapsi
+ Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Karen99, 10/19, 1. lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
+ Piipaa93, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Mamtobe, 3/20
Fazeriina82, 4/20, 5. lapsi
+ Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
Esikoishaaveita, 4/20, 1. lapsi
Tutina, 5/20, 2. lapsi (1. yhteinen)
+ Ewa87, 7/20, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Coguine, 7/20, 2. lapsi
+ Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Keksi82, 8/20, 1. yhteinen lapsi
+ Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli, 9/20, 4. lapsi
Lili_86, 9/20, 1. lapsi
+ Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+ Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
SandraB, 10/20, 2. lapsi
Mozart, 10/20, 4. lapsi
+ Gisella, 11/20, 2. lapsi
+ Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Daisy01, 12/20,1. lapsi
+Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
+ Charrypie-86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Possu., 1/21, 1. lapsi
+ Bubbu, 2/21, 1. lapsi
+ Leonida, 2/21, 1. lapsi
Alocasia, 2/2021, 2. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
+ Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
Heidisofia, 3/21, 2. lapsi
Mannuska, 3/21, 1. lapsi
Pienihme, 3/21, 1. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
+ Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
+ Hulda91, 4/21, 2. lapsi
+ Eimy, 4/21, 1. lapsi
Elsa96, 4/21, 1. lapsi
+ Marjusk, 4/21, 2. lapsi
Suikku1, 5/21, 2. lapsi
+ Summer21, 5/21, 2. lapsi
Vauvasyliin2022, 5/21, 2. lapsi
Samppa40, 5/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Maija1004, 5/21, 1. lapsi
+ Twix, 5/21, 1. lapsi
Miracle, 5/21, 1. lapsi
Martta83, 5/21, 2. lapsi
+ Maria91, 5/21, 3. lapsi
+ Jonna_83, 6/21, 3. lapsi (1. yhteinen)
+ Minnix, 6/21, 2. lapsi
Daimiduu, 3. lapsi
Meimierika, 6/21, 1. lapsi
Saaga86, 6/21, 2. lapsi
+ Innerchild, 6/21, 1. lapsi
Tulejonyyttti, 6/21, 1. lapsi
+ Bluebelle, 7/21, 2. lapsi
+ Danio, 7/21, 2. lapsi
+ Andune, 7/21, 1. lapsi
Sofiika, 7/21, 1. lapsi
Mimmimami, 8/21, 5. lapsi
+ BB-8, 8/21, 3. lapsi
+ Seppiina, 8/21, 3. lapsi
Lemoni87, 8/21, 1. lapsi (miehen 2.)
Sadepisaroita, 9/21, 2. lapsi
AniiloraK, 9/21, 4. lapsi
+ SannuB, 2. lapsi
Hellu_, 9/21, 2. lapsi
Untamoinen, 3. lapsi
Topukka, 9/21, 2. lapsi
Guinevere, 9/21, 4. lapsi
Liljah, 9/21, 3. lapsi
Selis, 11/21, 4. lapsi (miehen 1. )
Lumihiutale_, 11/21, 4. lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi

Topukka……………..…..…....kp 39/30
Netta123..................…........kp 38/29
Lili_86..................…...........kp 29/32-34
Lumihiutale_.....................kp 28/??
Sofiika.......................…........kp 25/30
Pöllöliini.........…..................kp 25/28-29
Selis....................…................kp 24/28-30
Sadepisaroita.......................kp 19/25-31
Suikku1................................kp 19/26-28
Lemoni87...........................kp 15/28
Martta83............................kp 14/26-27
Hellu_..........................…......kp 13/27-28
Keksi82................….............kp 12/28
SandraB……………………….kp7/27
Liljah………………………………kp6/26-27

★★★★★★★★★★★★★

Lumihiutale_...................dpo14
Selis…………………………..dpo9
Mimmimani…………..dpo9
Sadepisaroita……….dpo6
Guinevere……………….dpo2
 
Kp12 ei hymynaamaa. Huomiselle odotan viimeistään, testaan illalla vielä.

Haluttomuus on nyt uusi juttu. Kun testasin tyhjän pallon niin sain itseni kiinni harmistumassa sille että hitto kun pitää p*nna* tänäänkin :D kyllä käännän ajatukset pois tästä tekemisestä ja aion rakastaa miestä ja antaa hellyyttä yms enkä TEHDÄ VAUVAA.
 

Yhteistyössä