G:Millastakohan olis olla yli kolmekymppinen ja lapseton? ;)

Tämmösiä funtsin...mun elämä perheellisenä kolmen lapsen äitinä on niin erilaista verrattuna muutamaan lapsettomaan kaveriin.
En siis haluais olla lapseton, mutta joskus sitä funtsii miten erialista elämä olis!
Eräs ystävä (täyttää 35v tänä vuonna) sanoi: "ehkä sitten muutaman vuoden päästä on lasten aika, nyt haluan tehdä vielä mitä haluan"...tuota, ei ihan realistista odotella enää montaa vuotta. Toinen kaveri pelkää että "kroppa menee pilalle".....

 

Niin, siis kun tätä lapsiperheen elämää on viettänyt jo monta vuotta..niin jotkut kaverit viettää sitä samaa elämää vielä, mitä mä oon elänyt yli 10 v sitten (vanhin lapseni on 9v)

 

Mä tein ekan lapsen 34 vuotiaana. Ja olen todella tyytyväinen asioihin.
Sitä ennen matkustin paljon (kaikki maanosat) ja tein mitä huvitti.

Muutamaa kaveria harmittaa nyt tosi paljon kun lapset tuli tehtyä enen 30v. ja ei ehtinyt matkustella yms. Nyt ei enää onnistu yhtä helposti reppureissut kun on lapsia.

 

Minulla on lähipiirissä kanssa lapsettomia, yli 30 vuotiaitakin ovat kaikki. Ihan kivat elämät heilläkin on, paljon kaikkea harrastusta ja muuta. Toinen matkusti joku aika sitten mm etelä-mantereellekin ja oli aivan huikea reissu. Se on sitä mitä he haluaa. Onnellisilta vaikuittavat, ei minusta muulla ole merkitystä.

 

En osaa ajatella. Yksi kaveri on samanikäinen eli 37 v ja hän palasi juuri ulkomailta jatko-opintojen parista. Hilluu baarissa ja tapailee kavereita. Vakituista miesystävää ei ole ollut pitkään aikaan eikä perhettäkään varmaan perusta. Ei oikein osaa asettua aloilleen.

Muistan, kuinka aikanaan viinipullon ääressä juteltiin, että aikanaan saadaan lapsia samaan aikaan, mutta ei elämä sitten mennytkään niin. Ei meillä oikein mitään yhteistä ole ja kaverin tilanne hieman säälittää (vaikken tiedä, kärsiikö hän siitä itse niin paljon kuin kuvittelen). Kuka sitä kenenkään elämästä ja onnellisuudesta loppujen lopuksi tietää.

 

Aika moni haluaa jäädä lapsettomaks nykyään, halutaan elää "nuoruutta" mahdollisimman pitkään ja pelätään vanhemmuutta. Ihan kuin sen jälkeen ei olis enää elämää
Tai sitä että vartalo menee pilalle, musta se kuulostaa hassulta yli kolmekymppisen suusta...

 

En mä halua ajatella sellaista, koska se olisi sitä mitä en todellakaan haluaisi.

 

Mustakin on aika typerää pistää jotain aikarajoja lasten teolle kun ei niitä aina niin vaan tehdä.. Mutta ehkä yli kolmikymppisille lapsettomille ne lapset ei oo niin tärkeitäkään.

 

Mä tein ekan lapsen 34 vuotiaana. Ja olen todella tyytyväinen asioihin.
Sitä ennen matkustin paljon (kaikki maanosat) ja tein mitä huvitti.

Muutamaa kaveria harmittaa nyt tosi paljon kun lapset tuli tehtyä enen 30v. ja ei ehtinyt matkustella yms. Nyt ei enää onnistu yhtä helposti reppureissut kun on lapsia.

Ei varmasti harmita. Sanovat vain etteivät loukkaisi sinua. Tai niin luulisin. Minä en ainakaan kadu sitä että lapsi muuttaa omilleen kun olen 35v. Ei todellakaan kiinnostaisi aloittaa taas alusta vauvahommat.

 

Voisin kiteyttää tämän aiheen yhteen sanaan. Yksinäistä.
Toki on harrasteita sekä ystäviä, mutta ei noista ole kuitenkaan perheen korvikkeeksi.

Kaikki eivät tosin haluakkaan perhettä.
Itse en lukeudu heihin kylläkään :saint:

 

Niinh... itse ensimmäiset lapset sain 18-21v, nyt odotan, olen 26v.. ja kahdenkymmenenvuoden päästä olen vapaa tekemään täysin mitä haluan... Onneksi on mahdollisuus valita!! Eikä perhettä ole pakko perustaa joko alle 30v tai yli 30v. Jokaiselle jotain

 

Ei muakaan harmita että oon saanut ekan lapsen 24v. Vanhimmat lapset jo koulussa.

 

Mä tein ekan lapsen 34 vuotiaana. Ja olen todella tyytyväinen asioihin.
Sitä ennen matkustin paljon (kaikki maanosat) ja tein mitä huvitti.

Muutamaa kaveria harmittaa nyt tosi paljon kun lapset tuli tehtyä enen 30v. ja ei ehtinyt matkustella yms. Nyt ei enää onnistu yhtä helposti reppureissut kun on lapsia.

Ei varmasti harmita. Sanovat vain etteivät loukkaisi sinua. Tai niin luulisin. Minä en ainakaan kadu sitä että lapsi muuttaa omilleen kun olen 35v. Ei todellakaan kiinnostaisi aloittaa taas alusta vauvahommat.

Musta tällainen vastakohtaistaminen on NIIN TURHAA. Ei ole olemassa mitään oikeaa ja täydellistä aikaa. Me ollaan kaikki erilaisia ja siksi on hyväkin tehdä erilaisia valintoja. Enkä ymmärrä sitäkään ajatusmaailmaa, jossa yhteydet katkeaa, kun tehdään erilaisia valintoja. Meillä ainakin on eri- ja samanikäisiä kavereita, on sinkkuja ja pariskuntia, lapsettomia, lapsellisia, eronneita ja yh. Ja kaikki mahdutaan olemaan ja välitetään toisistamme.

 

Mä tarkoitan sitä, että tunnen itseni jotenkin henkisesti "vanhemmaksi" vrt lapsettomiin kavereihin (vaikka olenkin nuorekas ja osaan keskustella muustakin kuin lapsista).
Meillä on vaan niin erilainen elämäntilanne. Mulla on enemmän vastuuta, onhan mulla 3 lasta.

 

Voisin kiteyttää tämän aiheen yhteen sanaan. Yksinäistä.
Toki on harrasteita sekä ystäviä, mutta ei noista ole kuitenkaan perheen korvikkeeksi.

Kaikki eivät tosin haluakkaan perhettä.
Itse en lukeudu heihin kylläkään :saint:

Miksi yksinäistä? Lapsettomalla on usein aktiivisempi seuraelämä kuin lapsiperheillä...
Meillä ei ole vielä lapsia, mutta ei todellakaan olla yksinäisiä. JA elämässämme on lapsia. On kummilapsia ja lukuisia ystävien lapsia. Ja perhe mekin ollaan, vaan kahdestaan. Ehkä tästä ei ole mielestäsi "perheen korvikkeeksi" mutta samalla tavalla voisin sanoa takaisin, ettei sun perheestä ole meidän kokemamme yhteisöllisyyden ja ystävyyden korvikkeeksi. Mutta enpä sano, sillä se on mielestäni älytöntä ja turhaa. Antaa kaikkien kukkien kukkia.

 

No kuukauden päivät kerkesin olla lapseton 28v enkä usko että lapseton 30v olisi ollut paljoa sen ihmeellisempi kokemus. Puolensa kaikessa vaikka lapset halusinkin. Kyllä lapsettoman elämässä on sellaisia asioita joita välillä jopa kadehdin. =)

 

No kuukauden päivät kerkesin olla lapseton 28v enkä usko että lapseton 30v olisi ollut paljoa sen ihmeellisempi kokemus. Puolensa kaikessa vaikka lapset halusinkin. Kyllä lapsettoman elämässä on sellaisia asioita joita välillä jopa kadehdin. =)

On mullakin sellaisia päiviä, että haluaisin olla lapseton
Viikonloppu ilman lapsia tai matka miehen kanssa kahden riittää, sitten on ihanaa olla taas perheellinen.

 

Mietin yks päivä tätä ihan samaa. Jos ei oliskaan perhettä,olisin sinkku...

Hetken häivähdys mielessä oli, että sehän ois mahtavaa! Mutta jos nyt realistisia ollaan,niin kaipaisin luultavasti niitä lapsia ihan hirveästi ja parisuhdetta. Että olen onnellinen varmaan nyt ja näin ,tässä elämäntilanteessa.

 

Niinpä. Maailmaan mahtuu kaikkea, ja ihmisiä ilahduttavat eri asiat. Itse olen ollut lapseton kaksikymppisenä, ja lapseton kolmikymppisenä. Syynä tähän aivoissani majaileva kasvain. Tuskaahan se oli. Yhden lapsen olemme onnistuneet saamaan. Näyttäisi jäävän yhdeksi ihmeeksi, kun nyt kärsin lapsettomuudesta nelikymppisenä - tätä vain sanotaan sekundäärilapsettomuudeksi...
Tuttavapiiriin kuuluu monenkirjavaa porukkaa. Osalla lapset jo lentää pesästä, osa niitä vasta väkertää, osa ei halua perhettä... On lapsettomia omasta tahdostaan ja tahtomattaan.
Tokihan sitä voi arvuutella miltä muista tuntuu, mutta vaikka kuinka olisi "läheinen" toisen kanssa, totuutta ei välttämättä tiedä. Harva meidän tutuista tietää tilanteemme. Itsekkyydeksi on monesti leimattu tämä lapsen teko myöhään ja vain yhteen tyytyminen... Kuuluimme juuri siihen kastiin, joka biletti, piti hauskaa ja oli uraputkessa - ja tietysti omasta vapaasta tahdosta - noin muiden mielestä. Kaippa ne perheelliset sitten säälivät meitä, kuinka surkeaa on, kun emme ymmärrä perheen merkitystä.

 

Mä tein ekan lapsen 34 vuotiaana. Ja olen todella tyytyväinen asioihin.
Sitä ennen matkustin paljon (kaikki maanosat) ja tein mitä huvitti.

Muutamaa kaveria harmittaa nyt tosi paljon kun lapset tuli tehtyä enen 30v. ja ei ehtinyt matkustella yms. Nyt ei enää onnistu yhtä helposti reppureissut kun on lapsia.

Ei varmasti harmita. Sanovat vain etteivät loukkaisi sinua. Tai niin luulisin. Minä en ainakaan kadu sitä että lapsi muuttaa omilleen kun olen 35v. Ei todellakaan kiinnostaisi aloittaa taas alusta vauvahommat.

Niin, sinä et kadu. Mutta et myöskään voi itsesi kautta määritellä toisten käsitystä hyvästä tai onnellisesta elämästä.

 

32 täytän, lasta yritetty jo pidempään. Minkäs teet kun ei tärppää. Kaverit jakaa fiksuja ohjeita, että eikö teidänkin jo kannattaisi lapsia tehdä, tai ettekö ymmärrä mikä rikkaus lapset ovat. Mitä se kellekkään kuuluu milloin kukakin perheen perustaa jos ylipäätään perustaa. Ei ole kohteliasta noin henkiökohtaisia asioita udella jos ko. henkilö ei asiaa ole itse ottanut esille. Tuollaisilla puheilla saattaa olla syviä haavoja tekevä vaikutus.

 

Mä tein ekan lapsen 34 vuotiaana. Ja olen todella tyytyväinen asioihin.
Sitä ennen matkustin paljon (kaikki maanosat) ja tein mitä huvitti.

Muutamaa kaveria harmittaa nyt tosi paljon kun lapset tuli tehtyä enen 30v. ja ei ehtinyt matkustella yms. Nyt ei enää onnistu yhtä helposti reppureissut kun on lapsia.

ehtiihän sitä matkustella sitten vaikka eläkepäivillä...

 

Mun ystävä on saanut ekan lapsen yli 30 vuotiaana ja hänellä oli aiemmin aikaa ja varaa kaikenlaiseen itsensä "hyvänä pitämiseen" käväistä kaupungilla lounaalla tai elokuvissa iihan extempore. On sitte melko hassua kun saattaa kysäsitä minulta et käytkö yksin elokuvissa..juu eipä oo tullu käytyä sitte teinivuosien ilman tarkkaa suunnitelmaa mitä menee kattoo ja mihin aikaan

 

Täällä mammat marmattaa, että mitä työtä voisin tehdä kun olen kotiäiti eikä ole mihinkään koulutusta. Itse lapsettomana olen lukenut 4 tutkintoa ja näin taantuma aikana kun ovi sulkeutuu yhdestä työpaikasta niin toisesta tai kolmannesta tai neljännestä onkin töitä tarjolla.

 

nosto