G:Millastakohan olis olla yli kolmekymppinen ja lapseton? ;)

Sehän tässä elämässä on parasta että voi itse päättää omasta elämästään. Ei niitä lapsia kannata alkaa yrittämään sen takia et ikää on jo yli kolmekymmentä tai että ystävät ja sukulaiset ihmettelevät ja säälivät ku niitä lapsia ei teillä ole, kyllä siihen asiaan kannattaa muita kriteereitä olla. Parempi kai se sit on olla lapseton jos niitä ei halua. Ja niinhän se menee et lapsia ei tehä, niitä saadaan...jos saadaan
nim. 4 vuotta lapsettomuudesta kärsinyt ja 30-vuotiaana esikoisen saanut.

 

Mun tutuilla yli 3kymppisillä lapsettomilla on ihan mukava elämä ja kädet täynnä ihan yhtälailla ku lapsellisillakin ihmisillä. Ei niitten elämä ainakaan kurjaa ole.

 

Ei hajuakaan

Enkä kyllä tiedä siitäkään mitään, millaista on olla yli 2-kymppinen ja lapseton B)

 

Täällä mammat marmattaa, että mitä työtä voisin tehdä kun olen kotiäiti eikä ole mihinkään koulutusta. Itse lapsettomana olen lukenut 4 tutkintoa ja näin taantuma aikana kun ovi sulkeutuu yhdestä työpaikasta niin toisesta tai kolmannesta tai neljännestä onkin töitä tarjolla.

Ja lapsien kanssa ei voi kouluttautua tai lähteä kouluun? Hankkia toista tai kolmatta tutkintoa? Jokaisella omat marmatuksen aiheensa, mutta lapset ei ole este uuden ammatin hankkimiselle.

 

]

Mun täytyy sanoa että tuo matkustelu on mielestäni maailman huonoin veruke tässä kohtaa. Kenelle ihan oikeasti voi joku matka yleensäkin merkitä enempää kuin oma lapsi? Että jotain voisi muka oikeasti harmittaa että kun tuli tehtyä tuo meidän pikku Milla, kun olis voinut matkustella muuten?
Ja mikä estää makustelemasta lasten kanssa? Me ollaan ainakin joka vuosi käyty ulkomailla vaikka lapset tulikin tehtyä reilu parikymppisinä. Mutta näistä vuosista muistan kyllä päällimmäisenä sen ilon lapsista, kuin että ulkomaanmatka olis menny tämän äitiyden onnen edellen.
[/quote]

Niin, mietin samaa...

 

Mun tutuilla yli 3kymppisillä lapsettomilla on ihan mukava elämä ja kädet täynnä ihan yhtälailla ku lapsellisillakin ihmisillä. Ei niitten elämä ainakaan kurjaa ole.

Ei kurjaa, mutta tyhjää?

 

Mun tutuilla yli 3kymppisillä lapsettomilla on ihan mukava elämä ja kädet täynnä ihan yhtälailla ku lapsellisillakin ihmisillä. Ei niitten elämä ainakaan kurjaa ole.

Ei kurjaa, mutta tyhjää?

No, mulla ei ainakaan B)

 

Miksi lapsettoman elämä olisi tyhjää?? On aikaa harrastaa, tavata ystäviä ja tehdä sellaisia asioita, joita perheellinen ei pysty, koska ei tunnu olevan aikaa!

 

Miksi lapsettoman elämä olisi tyhjää?? On aikaa harrastaa, tavata ystäviä ja tehdä sellaisia asioita, joita perheellinen ei pysty, koska ei tunnu olevan aikaa!

Voi toki harrastaa ja tehdä kaikenlaista, mutta mun mielestä perhe (omat lapset) on silti jotain, mikä on ainutlaatuista, eikä sitä voi korvata millään.
Ihmettelen, miten joku ei halua kokea sitä.

 

Jos ei koe saavansa lastenteosta mitään, niin lasten tekeminen ei myöskään tee onnelliseksi. Eli ei lisää elmänsisältöä. Voi jopa pahimmassa tapauksessa vähentää onnellisuuden tunnetta ja näin varmasti tekeekin.

 

Mä tein ekan lapsen 34 vuotiaana. Ja olen todella tyytyväinen asioihin.
Sitä ennen matkustin paljon (kaikki maanosat) ja tein mitä huvitti.

Muutamaa kaveria harmittaa nyt tosi paljon kun lapset tuli tehtyä enen 30v. ja ei ehtinyt matkustella yms. Nyt ei enää onnistu yhtä helposti reppureissut kun on lapsia.

ehtiihän sitä matkustella sitten vaikka eläkepäivillä...

Mistäs sen tietää. Eräskin pariskunta odotti kovasti, että mies pääsee eläkkeelle, että pääsevät matkustelemaan ja kun eläkeikä koitti ja suurin juhlin mies jäi eläkkeelle, niin ei mennyt kuin muutama kuukausi, kun vietettiin miehen hautajaisia.

 

Mäkään en tod haluais olla lapseton mutta mietitään nyt millasta olis. Olis rahaa sikana kun menis rahat ihan vaan itseen. Olis vapaa-aikaa. Hermot lepäis jne. Mutta mulla ei ois mun ihania ja superrakkaita mussuja :heart: :snotty: :heart: . Tätä en vaihda.

Miehellä on esim eräs naispuolinen tuttava joka avoliitossa. Ikää 32v. Käy töissä, ostelee korsetteja, mitä lie goottikumiasuja ym , pelaa vapaa-ajat tietsikalla, x-boxilla ja wiillä ja viikonloput istuu metallibaarissa sonnustautuneena jos jonkinlaisiin goottiasuihin ja hiusväkkyröihin. Juteltiin sen kaa pari viikkoa sit. Ei halua ikinä lapsia. Ei pahalla, siinä ei sit halua eikä voi pakottaa mutta hemmetin TYHJÄLTÄ ja tarkoituksettomalta sen elämä tuntuu. :/ Sanoikin ite et hänestä tuntuu et hänessä on jotain vikaa kun ei ole empaattinen, ei tunteikas ym. Mikään ja kukaan ei hetkauta sitä paitsi jos lähimmille sattuu jotakin. Jos tulis vahinko: abortti!
Sillä on melkein 40v sisko jolla myöskään ei oo lapsia eikä tuu koska ei halua. Tulee mieleen kyllä et nyt on tainnu lapsuudessa tapahtua jotakin :/ . Aivopesty, annettu outo malli tai jnt! Jos kumpikin lapsi ajattelee ja tuntee noin.
Tunnen ite myös yhden 40v naisen joka myöskään ei ole kovin ns. tunteikas, ei lapsia. Vasta viime vuosina on tajunnut että äiti aivopesi hänet ja traumatisoi lapsena. Siksi ei ole lapsia halunnut. Nyt haluaisi mutta on edennyt uralla niin vastuulliseen tehtävään ja yrittäjäksi että siitä ei niin vaan enää jäädä äippälomalle. Siinä tais mennä se vauvamahku sitten. Kiva kun oma äiti pilaa mahkut ja tajuaa syyt lapsi"vihaan" liian myöhään eikä enää ehdi saamaan lasta.
Meni vähän off topic kai mutta liittyy aiheeseen kuiteski aika paljon

 

Tämmösiä funtsin...mun elämä perheellisenä kolmen lapsen äitinä on niin erilaista verrattuna muutamaan lapsettomaan kaveriin.
En siis haluais olla lapseton, mutta joskus sitä funtsii miten erialista elämä olis!
Eräs ystävä (täyttää 35v tänä vuonna) sanoi: "ehkä sitten muutaman vuoden päästä on lasten aika, nyt haluan tehdä vielä mitä haluan"...tuota, ei ihan realistista odotella enää montaa vuotta. Toinen kaveri pelkää että "kroppa menee pilalle".....

Voi myös olla, että lapsia ei saa yrityksestä huolimatta ja sanovat tekosyitä utelijoille.

 

meuhkaaminen matkustelusta tai urasta ja kaikenlaisesta vapaudesta on turhaa kun ei ole kokenut miltä se tuntuu kun oma lapsi halaa ja sanoo että olet maailman paras äiti ja että hän rakastaa sua, sitä kokemusta ei voita maailmanympärimatkat tai johtajan tittelit. Ja myönnän että mua säälittää kaikki joilla ei ole itse halua kokea oman lapsen tuomaa onnea vaan vapaus hillua baareissa yms. on heille tärkeämpi kokemus. Kaikille ei omasta halusta huolimatta suoda tuota mahdollisuutta kokea oma lapsi ja se on surullista.

Mä en hillu baareissa, mutta en erityisemmin halua lapsiakaan. En osaa kaivata niitä käsiä kaulan ympärille enkä lapsen rakastan sua-lauseita (varsinkin kun oma lapsi sanoo noin, vaikka oisit joku deekualkkis, joten eipä siinä oikein mistään erityisansioista puhuta). Musta sun sääli on sairautta ja kapeakatseisuutta. Jos sä et nauti matkustelusta tai vaikka siitä baareissa hillumisesta, anna muiden sitten tehdä sitä. Tee sä niitä lapsia, se on varmaan meille lapsettomille kolmekymppisille ihan ok. Kyllä mulla mies on ja parisuhteessa on mulle ollut tähän mennessä jo ihan riittävästi haastetta.

Enkä mä ymmärrä, että miksi ainoa hyväksyttävä päivien/vuosien täyttäjä on lapset. Jos ei ole lapsia, niin elämä on ihan yksinäistä, tylsää, kamalaa, säälittävää. Haloo. Se voi olla myös valinta. Ei kaikki pidä lapsista, ei todellakaan. Ja sen ei pitäisi olla kenenkään äidin ongelma.

 

Mä tunnen monia, jotka eivät koskaan halua lapsia, mutta heillä onkin koirat, joihin purkaa sen minkä toiset purkaa lapsiinsa. Ja voin sanoa, että elämä koirien kanssa ei ole tylsää eikä kurjaa. Ei ne lapset ole ainoa elämänilon tuoja.

 

En lue ketjua mutta vastaan: elämäni lapsettomana 35v asti oli opiskelua, töitä, matkustelua, arkea ja juhlaa. Hienoa aikaa kertakaikkiaan, en vaihtaisi pois.
Nyt on lapsi, ja elämässä muuttunut ihan kaikki. Sopeutuminen ollut aika ajoin vaikeaa.

 

Sain ekan lapsen 32 vuotiaana. Sitä ennenkään elämäni ei ollut tyhjää, siinä oli erilainen sisältö ja olin tyytyväinen. Lasten myötä elämä on toki muuttunut huomattavasti, eikä niitä aikoja edes mielestäni kannata verrata. Elämä kuljettaa. Edellisessä suhteessa lapsia olisi saanut tulla, mutta "niin ei oltu tarkoitettu". Kysyjille sanoin etteihän sitä tiedä tuleeko niitä. Lapsettomuus on arka asia, mutta kehottaisin avoimuuteen, niin kysymiset loukkaa vähemmän, eivätkä samat ihmiset ainakaan asioista jankkaa.. Ensimmäinen lapsi antoi odottaa uudessa suhteessakin kauan, mutta toista aloin odottaa heti lopetettuani imetyksen.. Aika yllätys oli..

 

Mä kannatan nuorena tekemistä :attn: Mut kukin tekee niin kuin haluaa.
Ennen lapsia tuli lomailtua ja vietettyä railakasta elämää. Nyt kun on lapsi, arki on ihan erilaista mutta kyllä mä voin viettää illan kerrallaan silloin tällöin sitä entistä railakasta elämää jos huvittaa. Lasta en tietenkään antaisi pois entisen elämän takaisin saamiseksi.

Matkustelu... Toki lasten kanssa voi matkustella, mutta eihän se ole ollenkaan sama asia kuin ilman. Pienen ehdoillahan koko loma menee. Henk koht mä haluan _täydelliseltä_ lomaltani jotain muutakin kuin lapsille sopivaa tekemistä. Onhan se kiva nähdä jälkikasvun naurava suu huvipuistossa, mutta mä haluaisin mieluusti tehdä lomalla jotain omaa kivaakin, ilman stressiä vaipanvaihdosta tai ruoka-ajoista. Lisäksi ulkomailla pelkäisin koko ajan kaappareita yms pahiksia.

Nyt kun nuorena teen muksut niin olen vielä kaukana eläkeiästä kun lapset ovat sen ikäisiä että pärjäävät keskenään kotona tai hoidossa. Tai jos mukaan lomalle tulevat niin ei tarvitse koko ajan perään katsoa. Täydellisiä lomia odotellessa B)

 

Miksi lapsettoman elämä olisi tyhjää?? On aikaa harrastaa, tavata ystäviä ja tehdä sellaisia asioita, joita perheellinen ei pysty, koska ei tunnu olevan aikaa!

Voi toki harrastaa ja tehdä kaikenlaista, mutta mun mielestä perhe (omat lapset) on silti jotain, mikä on ainutlaatuista, eikä sitä voi korvata millään.
Ihmettelen, miten joku ei halua kokea sitä.

Ihmiset vaan on erilaisia.

Itse esimerkiksi rakastan koiria ja olen elänyt niiden kanssa suurinpiirtein koko ikäni. :heart: ne ovat minulle jotain aivan ainutlaatuista ja elämästäni puuttuisi todella jotain merkityksellistä ilman koiraa. Konkreettisesti huomasin sen tuossa kun oli 1,5v taukoa, todella tyhjä paikka vaikka olikin kaksi pientä lasta hoidettavina ja työt päälle.

En silti tarkoita että kaikkien koirattomien ihmisten elämä olisi tyhjää tai sääli heitä jotka eivät koskaan ole kokeneet sitä ainutlaatuista suhdetta mikä koiran ja omistajan välille voi syntyä. Varmaan näillä ihmisillä on sitten jotain muuta merkityksellistä elämässään eivätkä edes osaa kaivata noita karvakuonoja.

Ihan sama pätee lapsettomiin. =)

 

Miksi lapsettoman elämä olisi tyhjää?? On aikaa harrastaa, tavata ystäviä ja tehdä sellaisia asioita, joita perheellinen ei pysty, koska ei tunnu olevan aikaa!

Aijaa, no mä en sitten ole perheellinen varmaankaan. Kun käyn harrastuksissa, ystävien kanssa pääsen milloin haluan ja vielä töissäkin käyn ja ajatella oon vielä perheenkin kanssa. Ei pysty?

 

Itse sain esikoisen 17 vuotiaana mutta sitä seurasi 12 vuoden lapsettomuus yks tuulimuna raskaus oli välissä!

 

G:Millastakohan olis olla yli kolmekymppinen ja lapseton? Tämmösiä funtsin...mun elämä perheellisenä kolmen lapsen äitinä on niin erilaista verrattuna muutamaan lapsettomaan kaveriin.
En siis haluais olla lapseton, mutta joskus sitä funtsii miten erialista elämä olis!
Eräs ystävä (täyttää 35v tänä vuonna) sanoi: "ehkä sitten muutaman vuoden päästä on lasten aika, nyt haluan tehdä vielä mitä haluan"...tuota, ei ihan realistista odotella enää montaa vuotta. Toinen kaveri pelkää että "kroppa menee pilalle".....

Hyi helv... En ikinä olisi tahtonut muuta kuin yhden lapsen. Silti minulla ei ollut minkäänlaista hinkua *tehdä lasta* alle 38-vuotiaana ja kun en tullut raskaaksi, lopetimmekin yrityksen, kun olin 41-vuotias. - Ja heti seuraavasta oviksesta tulin raskaaksi . Mutta tuohon itse kysymykseesi: Me olimme onnellisia kahdestaan!!! Voi että me olimmekin onnellisia!!! Me saimme peräti 18 kahdenkeskistä vuotta . Joten vastaan: Se oli mahtavaa!

 

Samaa voidaan kysyä sinkuista ja parisuhteesta. Moni ihminen viihtyy paremmin yksin. Monen on vain vaikea tajuta, että kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia kuin itse. Itse olen ollut tyytyväinen kaikkiin elämänvaiheisiin.

 

En voi sille mitään mutta mun näkökulmasta lapsettomien yli kolmekymppisten elämä vaikuttaa tosi tyhjältä. Mun mielestä meuhkaaminen matkustelusta tai urasta ja kaikenlaisesta vapaudesta on turhaa kun ei ole kokenut miltä se tuntuu kun oma lapsi halaa ja sanoo että olet maailman paras äiti ja että hän rakastaa sua, sitä kokemusta ei voita maailmanympärimatkat tai johtajan tittelit. Ja myönnän että mua säälittää kaikki joilla ei ole itse halua kokea oman lapsen tuomaa onnea vaan vapaus hillua baareissa yms. on heille tärkeämpi kokemus. Kaikille ei omasta halusta huolimatta suoda tuota mahdollisuutta kokea oma lapsi ja se on surullista.

Nyt pitää kyllä sanoa tähän jotain. Minusta on ennemminkin surullista, että jonkun täytyy ajatella noin miten sinä. Miten voit sanoa toisten elämästä tai tyytyväisyydestä yhtään mitään, tuntematta sitä paremmin?

Olen kohta 31 ja lapseton, ja ihan tarkoituksella. En ole koskaan halunnut tai toivonut lapsia itselleni, enkä keksi mitään syytä miksi hankkisin lapsia. Nautin siitä, että saan itse päättää mihin aikani ja rahani kulutan. En ole erityisemmin perheihminen, vaikka parisuhteessa olenkin. Sinkkuna kokisin elämäni ehkä hieman tylsäksi tai yksinäiseksi, mutta lasta en ole koskaan kaivannut sen enempää kuin kaipaisin vaikkapa kirahvia takapihalleni. En pidä kovista äänistä enkä siitä, että ympärillä on ihmisiä koko ajan, varsinkaan ihmisiä, joista minä olisin vastuussa. Matkustelusta pidän, mutta baareissa en juuri käy, se on mielestäni tylsää touhua. Sen sijaan lueskelen mielelläni kotona kirjaa ja kuuntelen musiikkia.

 

En halua edes kuvitella sellaista tilannetta.